Yli tuhat venäläistä on jättänyt turvapaikkahakemuksensa Suomeen Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Lisäksi moni kutsuntojaan paennut on hakenut oleskelulupaa työn tai muun perusteen avulla. Millaisia tarinoita turvapaikkaa odottavat sodanvastustajat kertovat, ja miten heidän mielestään Suomi voisi edistää sodan loppumista?
Sviatoslav Parshikov tuli Suomeen syyskuussa 2022 Venäjän aloitettua liikekannallepanon. Hän oli sattumalta tulossa juuri tällöin Suomeen kauan etukäteen suunnitellulle lomalle. Suomessa ollessaan Parshikov tuli kuitenkin uutisia lukiessaan ja ystäviensä kanssa puhuessaan siihen tulokseen, että kotiin palaaminen olisi liian vaarallista. Ensin hän pyysi työnantajaltaan loman pidennystä ja lopulta haki Suomesta turvapaikkaa.
”Olin kuin unessa, toimin autopilotilla. Hain turvapaikkaa, mutta vasta seuraavana päivänä todella sisäistin asian”, Parshikov kertoo.
”Olen homo, ja kerran eräs homoystäväni sanoi minulle, että täytyy aina olla varautunut siihen, että saattaa joutua pakenemaan Venäjältä. Olen jo monta vuotta tiedostanut, että tämä päivä saattaisi joskus koittaa, mutta kuvittelin aina, että syy pakenemiseen olisi seksuaalinen suuntautumiseni. Sotaa ja liikekannallepanoa en osannut odottaa.”
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Anton Lukianov ajatteli aluksi Putinin vain haluavan pelotella Eurooppaa siirtäessään armeijansa rajalle eikä voinut kuvitella Venäjän todella aloittavan täyttä hyökkäyssotaa. Sodan alettua Lukianov uskoi ensin hyökkäyksestä tulevan lyhyt, mutta nähdessään oppositiomedian kuvia Ukrainasta hän ymmärsi tilanteen kauaskantoisuuden. Kun huhut täysimittaisesta liikekannallepanosta alkoivat levitä, Lukianov tajusi, että myös hän itse oli vaarassa joutua sotaan, ja päätti poistua maasta.
Lukianov ja Parshikov eivät kumpikaan ole käyneet armeijaa, mutta armeijan reserviin kuuluvat kaikki miehet – myös ne, jotka eivät ole koskaan edes pidelleet asetta kädessään. Parshikov kertoo poliisien etsivän kouluista, rautatieasemilta ja muilta julkisilta paikoilta miehiä määrätäkseen heitä sotaan. Monet Parshikovin tuttavat, jotka ovat edelleen Venäjällä, välttelevät nyt julkisia paikkoja ja pysyvät enimmäkseen kotona.
Paluu laajamittaisiin vainoihin
”Poliittinen tilanne Venäjällä on huonontunut jatkuvasti. Viisi vuotta sitten ajattelimme, ettei tämän huonommaksi voi enää mennä, mutta nykyiseen verrattuna tuntuu, että silloin Venäjällä oli vielä jonkinlainen demokratia”, Lukianov toteaa.
”Kun olin koulussa, historian tunneilla käsiteltiin Stalinin vainoja 1930-luvulla ja kerrottiin, miten ihmiset ilmiantoivat toisiaan hallinnolle. En olisi voinut kuvitellakaan, että parikymmentä vuotta myöhemmin tämä aika koittaisi taas: että ihmiset eivät uskalla ilmaista mielipiteitään, koska pelkäävät, että joku heidän tuttunsa ilmiantaa heidät FSB:lle tai syyttäjänvirastolle.”
Eva-Lilith Tsvetkova (Volkova) on feministi, transaktivisti ja sukupuolenkorjaushoitoihin erikoistunut endokrinologi. Hän on myös itse avoimesti muunsukupuolinen, minkä takia häntä on vainottu Venäjällä ja hänet on pidätetty useita kertoja. Lisäksi Tsvetkova on osallistunut Venäjällä sodanvastaiseen toimintaan. Tsvetkova oli harkinnut pakenemista Venäjältä jo useita vuosia, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli hänelle lopulta viimeinen pisara.
”Ymmärsin, että jos jatkan Venäjällä nykyiseen malliin, saan luultavasti pitkän vankilatuomion”, Tsvetkova kertoo.
Moni Tsvetkovan tuttavista joutui vangituksi ja kidutetuksi.
Helmikuussa 2022 Venäjän agenttilakeihin tehtiin lisäys, jonka mukaan kaikkien Venäjän hallitusta tai sotaa kritisoivien täytyy tunnustautua ulkomaan agenteiksi, tai muuten voi saada valtavat sakot. Ulkomainen rahoitus ei enää ole kriteeri ulkomaiseksi agentiksi luokittelussa. Ulkomaiseksi agentiksi luokitellut henkilöt eivät saa esimerkiksi toimia opetustehtävissä. Tämä koskee myös Tsvetkovaa, sillä hän on pitänyt koulutuksia sukupuolenkorjauksesta lääketieteen ammattilaisille. Viime kesänä Venäjällä pantiin täytäntöön myös uusia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vastaisia lakeja, joiden nojalla Tsvetkovan ammatin harjoittaminen luokitellaan nykyään laittomaksi.
Sotaa on vaikea vastustaa Venäjällä
Parshikovin mukaan sotaa vastustavat ihmiset Venäjällä tekevät kaiken voitavansa – muun muassa sabotaasia, aseellista vastarintaa, adresseja sekä sodanvastaisten tarrojen liimailua.
”Vaikka heidän toimintansa ei suoraan vaikuta Putinin hallintoon, he auttavat kuitenkin monia ihmisiä, kuten poliittisia vankeja, ukrainalaisia pakolaisia tai Venäjältä paenneita sodanvastaisia aktivisteja. Tällainen toiminta on todella tärkeää, vaikka sen vaikutukset ovatkin vain paikallisia.”
Suurin osa venäläisistä ei kuitenkaan aktiivisesti vastusta sotaa.
”Ehkä kaksikymmentä prosenttia ei usko Venäjän propagandaa, loput valitettavasti uskovat. Ehkä toiset kaksikymmentä prosenttia aktiivisesti kannattavat sotaa, loput yrittävät vain olla ajattelematta asiaa ja sanovat, että kyseessä on erikoisoperaatio eikä se kosketa heitä”, Lukianov kertoo.
Tsvetkovan mukaan Venäjällä asuvien mahdollisuudet vastustaa sotaa ovat heikot, ellei jokainen Venäjällä osallistu protesteihin, sillä voimaepätasapaino kansalaisten ja valtion väkivaltakoneiston välillä on suuri.
”Helmikuussa 2022 oli suuria protesteja, mutta poliisit ja sisäinen armeija hakkasivat ihmisiä ja aiheuttivat vakavia vammoja ihmisille, ja nykyään heillä on valtuudet käyttää myös aseita mielenosoittajia vastaan. Tarvitsemme jokaisen venäläisen osallistumaan, jotta he eivät voi tukahduttaa meitä”, Tsvetkova kertoo.
Osa sanktioista toimii tarkoitustaan vastaan
Tsvetkova toivoo, että Euroopan unioni tukisi aktivisteja Venäjällä.
”Ainoa tapa lopettaa tämä sota on muuttaa ihmisten ajattelua Venäjällä, ja aktivistit Venäjällä ovat niitä, jotka tätä työtä tekevät. Ukrainalaisten auttaminen on tietenkin tärkeää, mutta olisi parempi antaa apua moneen suuntaan eikä vain rakentaa muuria Euroopan ja Venäjän välille.”
Osa Venäjälle asetetuista sanktioista on Tsvetkovan mukaan haitallisia.
”Sanktioita täytyy kohdistaa ihmisiin ja järjestöihin, jotka aktiivisesti osallistuvat tähän sotaan. Monet ihmiset kuitenkin yrittävät vain selviytyä, ja heihin kohdistuvat sanktiot auttavat valtiota manipuloimaan heitä ajattelemaan, että kaikki länsimaissa vihaavat venäläisiä. Moni oppositiomedia on suljettu, joten Venäjän valtion propaganda on ainoa media, jota suurin osa venäläisistä pystyy lukemaan. Monet järjestöt ja säätiöt eivät sanktioiden takia myöskään halua tukea venäläisiä kansalaisjärjestöjä, vaikka näiden järjestöjen työ olisi ratkaisevan tärkeää sodan vastustamisessa.”
Parshikovin mielestä Suomi tekee jo paljon Ukrainan tueksi. Hän on kuitenkin samaa mieltä siitä, että monet sanktioista osuvat tavallisten ihmisten nilkkaan eivätkä Putinin hallintoon. Sen sijaan Venäjän hallinnolle läheinen eliitti omistaa edelleen kiinteistöjä Suomesta, ja näille pitäisi Parshikovin mukaan asettaa sanktioita. Sekä Parshikov että Lukianov huomauttavat, että Venäjän hallinnon jäsenet matkustavat edelleen vapaasti, vaikka tavallisilta ihmisiltä raja on suljettu.
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Humanitäärisiä viisumeita venäläisille aktivisteille
Tsvetkova ehdottaa, että Suomi tarjoaisi humanitääristä viisumia niille, joita Venäjällä vainotaan. Turvapaikanhakijat eivät saa henkilökortteja, pankkitunnuksia, työlupia tai mitään muuta, mikä mahdollistaisi yhteiskuntaan osallistumisen; humanitäärinen viisumi sen sijaan tarjoaisi paljon enemmän oikeuksia ja mahdollisuuksia pakeneville. Esimerkiksi Saksassa humanitäärisiä viisumeita on myönnetty venäläisille aktivisteille. Suomessa Ukrainasta paenneille tarjotaan tilapäistä suojelua, mutta Venäjältä paenneille ei ole mitään vastaavaa.
”Humanitäärinen viisumi mahdollistaisi venäläisten pakenemisen sotaan osallistumisen sijaan. Nyt raja ja suurin osa viisumikeskuksista on suljettu, joten venäläisten on hyvin vaikea paeta Suomeen”, Tsvetkova kertoo.
Tsvetkova ja hänen kumppaninsa onnistuivat juuri muutamaa päivää ennen Venäjän hyökkäystä ostamaan asunnon Suomesta ja saamaan viisumin sen turvin. Monet hänen ystävistään ja tuttavistaan eivät olleet yhtä onnekkaita: he eivät onnistuneet saamaan viisumia ja jäivät jumiin Venäjälle, ja jotkut heistä ovat nyt vankilassa.
Myös Lukianov nostaa esiin mahdollisuuden jonkinlaisista passeista venäläisille sodanvastaisille aktivisteille. Parshikov ei halua ottaa kantaa Suomen pakolaispolitiikkaan, sillä se on hänen mielestään suomalaisten asia päättää. Hän kuitenkin toivoo, että Suomi antaa hänen jäädä.
”Meistä on täällä enemmän hyötyä kuin Venäjällä. Täällä voimme tukea Ukrainaa, tehdä avoimesti lahjoituksia, lähettää humanitääristä apua ja auttaa pakolaisia – Venäjällä kaikki nämä ovat rikoksia”, Parshikov toteaa.
Kaikki haastatellut odottavat edelleen turvapaikkapäätöstään. Maahanmuuttovirasto ei käsittele venäläisten turvapaikkahakemuksia ennen kuin Euroopan komissio on tehnyt linjauksen maatiedoista. Kaikki kolme opiskelevat tällä hetkellä suomea ja vastustavat sotaa sekä tukevat ukrainalaisia Suomesta käsin mahdollisuuksiensa mukaan.
