Kulttuurivihkot 3/2011, kolumni
Taiteessa on sääntöjä. Liiallinen kurinalaisuus voi kuitenkin kahlita syvien ja kaikenlaisten elämään kuuluvien tunteiden ilmaisua. Virheettömyys ei ole itseisarvo. Jos perfektionismi aiheuttaa esimerkiksi esiintymisjännitystä, se kääntyy itseään vastaan. Taiteilijuuteen kuuluu tekninen osaaminen, mutta vastaanottajan pitäisi voida unohtaa taidot ja tempautua elämykseen.
Lääkäri, teologi ja urkuri Albert Schweitzer käytti aikaansa moneen muuhunkin kuin soittotekniikkaansa hiomiseen. Hänelle urut olivat työväline, jolla hän välitti ajatuksiaan ja tunteitaan tekniikkansa rajoituksista huolimatta. Hänen levytyksissään on kuultavissa virheitä. Esityskäytäntökään ei vastaa nykyistä käsitystä, mutta soitto puhuttelee. Joku on sanonut, että lahjakkuudet tekevät niin paljon, että mukaan mahtuu suuriakin virheitä. Ei riitä, että soittaja istuu kahdeksan tuntia harjoituskopissa. Hänen täytyy heittäytyä elämään.
Nykyään levytyksistä karsitaan pienimmätkin rikkeet. Esiintyjät konserteissa ja musiikkikilpailuissa pyrkivät samanlaiseen virheettömyyteen kuin levyillä. Lopputulos voi kuulostaa mekaaniselta.
Musiikkioppilaitosten kurssitutkinnoissa kiitettävän arvosanan saa se, joka soittaa siististi ja kuten opettaja opettaa. Erinomaiseen arvosanaan vaaditaan näyttävää suoritusta. Se on mahdollista saavuttaa, vaikka soitto katkeaisi kesken. Täytyy vain jatkaa eteenpäin yhtä loistokkaasti kuin siihenkin asti.
Vanhan koulukunnan mestarit, kuten pianisti Arthur Rubinstein, eivät välttämättä soittaneet virheettömästi. Soitto oli kuitenkin niin vaikuttavaa, että väärät äänet menettivät merkityksensä. Yleisö räjähti suosionosoituksiin.
Taannoisessa konsertissa laulaja unohti sanat mutta pelasti tilanteen keksimällä omiaan. Hän vakuutti yleisönsä paremmin kuin jos olisi varmistellut ja ottanut nuotit mukaansa. Taiteeseen kuuluu aina riski. Esityksestä pitää välittyä pelon sijaan rohkeutta. Kuulijaa tai katsojaa ei kosketa konemainen suoritus vaan inhimillisyys.
Kirjoittaja on muusikko.