Puolustusvoimat pörssiin

Oli Suomen itsenäisyyspäivä 1999. Istuin kotimaisessa pitsaruokalassa teologiaa opiskelevan tuttavani kanssa. Television esittämä sotilasparaati sai meidät pohtimaan kysymyksiä asevelvollisuudesta ja palkka-armeijasta. Pian keskustelumme jälkeen luin Kulttuurivihkoista ehdotuksen: jos maata on tarvis puolustaa, palkatkoon valtio henkilöstöä tehtävään.

Kysymys valtiontaloutemme huutavasta epäkohdasta oli valmis: miksei maanpuolustustoimintaa edes yritetä kilpailuttaa? Ovathan valtaryhmittymämme yksityistämisen ja vapaan kilpailun vilpittömiä kannattajia. Lisäksi ainakin osa niistä on perinteisesti ollut isänmaallisia ja maanpuolustushenkisiä.

Tässä asiassa on kansakunnan etu unohdettu. Vai vaietaanko kysymyksestä joidenkin menneisyyden varjojen takia? Totesin, että on avattava keskustelu Suomen turvallisuuden kehittämisestä. Laadin pari toimintaehdotusta.

Asevelvollisuutta yli puoli vuotta suorittaneena totean kylmästi, että puolustusvoimat ei toimi. Järjestelmä on kankea, työilmapiiri tulehtunut ja henkilökunnan motivaatio heikko. Kehittämisajattelua ei rohkaista. Pahimmin on epäonnistuttu palkattoman, taajaan vaihtuvan varusmiestyövoiman innostamisessa. Seurauksena on paitsi tehottomuutta myös huomattavia aineellisia tappioita turhautuneiden varusmiesten käsitellessä varusteitaan välinpitämättömästi.

Rakentavan suhtautumisen puutteesta kertoo, että usein puolustusvoimain edustajat syyttävät tilanteesta yksinomaan määrärahojen leikkauksia. Ongelmista voitaisiin kerätä lisätietoa tekemällä vertaileva tutkimus yhdestä puolustusvoimain kasarmista ja jonkin yksityisyrityksen yhdestä suurtuotantoyksiköstä.

Kovaa linjaa noudatettaessa olisi viipymättä tehtävä kansainvälinen tarjouspyyntökierros Suomen alueen puolustamisesta. Tehtävä annettaisiin parhaan tarjouksen tehneelle taholle, ja asevelvollisuus lakkautettaisiin.

Puolustusvoimain henkilöstön lomautuksilta tuskin vältyttäisiin, mutta toki monelle olisi töitä varhaiseläkkeelle lähtöön saakka. Riittäähän suuren valtionlaitoksen sulkemisessa tehtäviä kaluston ja kiinteistöjen realisoinnista arkistojen järjestelyyn. Ansioituneimmat puolustusasiantuntijat opastaisivat Suomen turvallisuuden uusia valvojia näiden tutustuessa tehtäväkenttäänsä.

Rauhallisempi ja perinteisempi tie olisi maanpuolustustoiminnan asteittainen kaupallistaminen. Aluksi puolustusvoimat muutettaisiin liikelaitokseksi ja myöhemmin valtion yhtiöksi. Pörssiin Suomen Puolustusvoimat Oyj ­ Försvarsmakten i Finland Abp saataisiin vuoden 2005 paikkeilla, joskin silloin sijoittajille myytäisiin vasta noin 30 prosenttia osakkeista.

Ajan hengen mukaan olisi syytä tilata yhtiölle joltakin mainostoimistolta vetävä nimi, samantyyppinen kuin Leonia, Primalco ja Sonera. Muutaman vuoden siirtymäkausin vietäisiin koko osake-enemmistö pörssiin ja lopulta luovuttaisiin valtiojohtoisuudesta.

Viimeksi esittelemäni pehmeä ratkaisu vähentäisi lomautuksia ja pitäisi maanpuolustuksen pitempään kotimaisessa omistuksessa. Toivon mukaan liikelaitos kuitenkin jo ensi vuosinaan hankkisi ulkomaisia aliurakoitsijoita totuttaakseen suomalaiset ajatukseen, että ajat ovat kerta kaikkiaan muuttumassa. Tiettävästi Suomella on pitkään ollut hyvät suhteet esimerkiksi Namibiaan, joka varmaankin kykenisi tuottamaan edullisia puolustuspalveluja.

Hintavertailu näyttää aikanaan, onko turvallisuutta järkevintä ostaa valtioilta vai yksityisiltä palkka-armeijoilta. Ei pidä unohtaa, että alan kotimaisten yrittäjien kilpailukykyä heikentävät Suomen korkea palkkataso, työkokemuksen saannin kannalta turhan rauhalliset olot sekä tiukka lainsäädäntö. On kiireimmiten selvitettävä, voiko suomalaisten puolustusyritysten toimintamahdollisuuksia laajentaa loukkaamatta Euroopan unionin direktiivejä.

Tällä kertaa olen käsitellyt vain puolustusvoimiamme sivuuttaen muun muassa poliisilaitoksen ja rajavartioston. Mikä tehottomuuden huippu onkaan järjestely, jossa itärajaamme valvoo yhtä aikaa kaksi eri laitosta! Pärjäisiköhän rajavartiostomme hintakilpailussa venäläiselle aisaparilleen? Väkivalta-ammattien harjoittajat kuitenkin tarvinnevat pienempiä laitoksia, kunnes suurimman eli puolustusvoimain kysymys on loppuunkäsitelty.

MCJT

P.S.

Turvallisuuskysymyksiä pohdittaessa on muistettava myös Suomen rooli valtiovierailujen ja huippukokousten isäntänä. Nämä tapaukset vaativat omat turvajärjestelynsä, joiden jättäminen poliisin ja muiden valtionlaitosten harteille on suorastaan vastuutonta.

Ensinnäkin valtiovieraat saavat maastamme huonon kuvan, ellei heidän suojelemistaan ole asianmukaisesti kilpailutettu (tilanne on sitäkin irvokkaampi, jos neuvottelujen aiheena on talous- ja työvoimapolitiikan kehittäminen).

Toisekseen on kyseenalaista, onko valtion turvallisuushenkilöstö yhtä ammattitaitoista kuin kansainvälisten palkka-armeijoiden ja terroristijärjestöjen edustajat. Olisikin tarpeen kehittää menetelmiä väkivallan ammattilaisten työtehon mittaamiseksi, jotta turvallisuushenkilöstön valinnassa voitaisiin vertailla tarjokkaiden hintoja ja heidän työnsä laatua.

MCJT