|
Ensi-iltaesittelyissä kahden tunnustetun ohjaajamestarin
uutuuselokuvat. Werner Herzogin Rescue Dawn ja David Cronenbergin
Eastern Promises ovat saaneet laajalti kehuja kriitikoilta, mutta eivät
yllä Kulttuurivihkojen arvioinnissa tekijöidensä parhaiden töiden
tasolle.
Merkittävimmilläkin elokuvantekijöillä kaikkein hedelmällisin
luomiskausi kestää yleensä vain hyvin rajallisen ajan, ehkä
vuosikymmenen tai korkeintaan kahden verran. Saksalainen Werner
Herzog ja kanadalainen David Cronenberg kuuluivat aikanaan
kaikkein mielenkiintoisimpien ja omaäänisimpien ohjaajien kastiin, mutta
ovat sittemmin taantuneet astetta keskinkertaisemmiksi tekijöiksi.
Herzog oli 1970-luvulla länsisaksalaisen elokuvan huippukauden johtavia
nimiä esimerkiksi Rainer Werner Fassbinderin ja Volker
Schlöndorffin ohella, ja Cronenberg puolestaan siivitti seuraavalla
vuosikymmenellä kanadalaisen elokuvan nousua laajempaan tietoisuuteen.
Makuaisoista voi ja tulee kiistellä, mutta yleisesti ottaen voitaneen
sanoa Herzogin parhaiden vuosien elokuvantekijänä sijoittuneen
1970-luvulle ja 1980-luvun alkuun, Cronenbergilla 1980-luvulle.
Suuri pakoretki
Werner Herzogin pääteoksiin lukeutuvissa Aguirressa (1972) ja
Fitzcarraldossa (1982) ohjaaja kuvasi tositapahtumien pohjalta
valkoisen miehen selviytymiskamppailua kaukana läntisen sivistyksen
ulottumattomissa. Edellisessä espanjalaiset konkistadorit etsivät
maanisen komentajansa johdolla Amazonilta tarunhohteista El Doradoa, ja
jälkimmäisessä omalaatuinen irlantilaismies aikoo rakentaa oopperatalon
samoille seuduille keskelle viidakkoa.
Niinikään todellisiin tapahtumiin pohjautuvassa Herzogin tuoreimmassa
elokuvassa Operaatio Rescue Dawn päähenkilö on saksalaissyntyinen
USA:n armeijan lentäjä Dieter Dengler (Christian Bale), joka
vuonna 1966 lähetetään salaiselle sotilaslennolle Laosiin, joitakin
vuosia ennen Yhdysvaltojen sotatoimien virallista aloittamista
Vietnamissa. Dengler ammutaan alas, jonka jälkeen hän joutuu Vietkongin
kanssa yhteistyössä toimivien paikallisten vangiksi pieneen
kyläpahaseen. Siellä mies tapaa myös muita vastaavan kohtalon kokeneita
maanmiehiään sekä USA:n armeijan palveluksessa toimineita aasialaisia.
Vajaa puolta vuotta myöhemmin vankien onnistui paeta Denglerin johdolla,
mutta lopulta hänen lisäkseen vain yksi thaimaalaismies selvisi hengissä
viidakon koettelemuksista. Tarina on ollut Herzogille ilmeisen läheinen,
sillä jo vuosikymmen sitten hän teki aiheesta dokumenttielokuvan
Little Dieter Needs to Fly (1997).
Pohjimmiltaan Rescue Dawn on tyypillinen hollywoodilainen
sankaritarina: kertomus miehestä, joka periksiantamattomuutensa avulla
pystyy suoriutumaan lähes mahdottomasta haasteesta. Tältä osin Dengler
eroaakin Herzogin perinteisistä (anti)sankareista, olivat he sitten
Klaus Kinskin tulkitsemia kunnianhimoisia höyrypäitä (Aguirre,
Fitzcarraldo, Cobra Verde), tai pyhiä yksinkertaisia entisen
mielisairaalapotilaan Bruno S:n (Kaspar Hauserin tapaus,
Stroszek) tavoin. Heidät oli yritteliäisyydestään huolimatta
tuomittu epäonnistujiksi, mikä teki hahmoista traagisuudessaan
inhimillisiä. Sen sijaan neuvokkaalla Denglerillä ei osoiteta olevan
elokuvassa juurikaan heikkouksia, ja syntyperästään johtuen hän tuo
välillä mieleen Karl Mayn poikakirjojen nietzscheläiset
yli-ihmismäiset saksalaisheerokset. Muutenkin Dengler jää henkilönä
kaiken kaikkiaan etäisemmäksi ja mielenkiinnottomaksi kuin ohjaajan
klassiset karakteeritutkielmat. Tarinan amerikkalaisittain
mieltäylentävä loppu on sekin vähemmän tyypillistä Herzogia.
Pahimmanlaatuinen patriotismi on onneksi kyetty välttämään, vaikka
viimeinen kohtaus hieman Top Gunin (1986) militarismihengessään
suorastaan oksettavaa päätöstä muistuttaakin (kiinnostavaa kyllä, yksi
elokuvan tuotannosta vastanneista yhtiöistä on nimeltään Top Gun
Productions).
Herzogin sinänsä varmaotteisen ohjaustyöskentelyn ohella Rescue
Dawnin selkäranka on entisen lapsinäyttelijän Balen heittäytyvä
osasuoritus. Miehen roolit ovat aiemminkin olleet fyysisesti ja
henkisesti vaativia, ja esimerkiksi elokuvaa The Machinist (2004)
varten hän laihdutti itseään lähes 30 kiloa käveleväksi
ihmisluurangoksi. Tällä kertaa vastaavanlaiseen dieettiin ei ollut
tarvetta, olihan Dengler vankileirillä vain suhteellisen lyhyen aikaa.
Sen sijaan henkisesti häilyvää vankitoveria paikoin lähes kinskimaisella
mielipuolisella raivokkuudella näyttelevä Jeremy Davies lienee
ulkomuotonsa perusteella käynyt läpi samanlaisen rääkin. Bale on tällä
hetkellä hyvinkin ajankohtainen näyttelijä, sillä piakkoin häneltä
nähdään Suomessa kaksi muutakin kiinnostavaa elokuvaa, omalaatuinen Bob
Dylan-elämäkerta I´m Not There sekä 1950-luvun westernin
uudelleenfilmatisointi 3: 10 to Yuma. Ensi vuonna olisi vielä
tulossa suuren yleisön odottama Batman-elokuva The Dark Knight.
Pitkäjänteinen työ näyttää siis vihdoin tuottavan tulosta isomman
menestyksen muodossa.
Rescue Dawnin dramaturgisiin huippukohtiin lukeutuu paon
huolellisesti kuvattu suunnittelu ja toteutus. Hyviä vankila- ja
vankileiripakokuvauksia on nähty valkokankaalla useampiakin (huippuna
kenties Bressonin Kuolemaantuomittu on karannut (1956),
mutta paras vertailukohta Herzogin elokuvalle voisi olla Papillon
(1973). Ainakin tämä Henri "Papillon" Charrieren
kirjoittamaan omaelämäkerralliseen romaaniin perustuva kertomus paosta
pahamaineiselta Pirunsaarelta on suurinpiirtein yhtä ihmeellinen kuin
Denglerin voimankoetus. Viimeisimpien tietojen valossa
"Papillonin" seikkailut ovat tosin osoittautumassa hieman
liiankin uskomattomiksi, sillä mies lienee yksinkertaisesti sepittänyt
suuren osan kirjastaan vankilasaarella kuulemiensa tarinoiden pohjalta.
Denglerin kertomusta ei ole ainakaan toistaiseksi asetettu
kyseenalaiseksi, mutta eipä todistajiakaan ole pahemmin elossa.
Rescue Dawnin lopussa kerrotaan Denglerin jatkaneen
lentäjäuraansa siviilipuolella, ja pelastuneen vielä neljästä
onnettomuudesta. Tällä on kai haluttu entisestään korostaa hänen
sädekehäänsä ainutlaatuisena selviytyjätyyppinä. Toisaalta se tuntuisi
viittaavan myös siihen, ettei mies ollut kummoinenkaan lentäjä.
* * *
Venäläistä rulettia
Vaikka David Cronenbergin uusimmat ohjaustyöt eivät nihilismissään
varmasti ole kaikkien mieleen, ovat ne kuitenkin melko kesyä tavaraa
hänen varhaisempiin elokuviinsa verrattuna. Cronenberg loi maineensa
omintakeisena kauhu- ja tieteiskuvausten visionäärinä, ehkä
muistettavimmin ihmiskehon muutosta inhorealistisen yksityiskohtaisesti
kuvaavilla teoksillaan (muiden muassa Videodrome, Kärpänen ja
Alaston lounas). Nyttemmin mies on eksynyt uusille poluille, eikä
ole enää täysin vakuuttanut ainakaan tätä katsojaa 2000-luvun
ohjauksillaan. Viimeistään niiden myötä Cronenberg on siirtynyt
fysikaalisen ahdistuksen kuvaajasta ihmisen sisäisen maailman
tulkitsijaksi.
Vuonna 2002 valmistunut Spider oli tutkielma skitsofreenisen mielen
toiminnasta, ja edellinen ohjauksensa History of Violence (2005)
analyysi väkivallan olemuksesta, Viggo Mortensenin esittämästä muistinsa
menettäneestä palkkatappajasta. Aiheidensa puolesta nämä elokuvat ovat
sinällään kiinnostavia, mutta kokonaisuuden kannalta lopulta varsin
persoonatonta työtä, eikä niistä enää tunnista 1980-luvun Cronenbergia.
Toki ne ovat paikoitellen lähestulkoon yhtä veneerisiä kuin miehen
alkuaikojen elokuvat.
Eastern promises jatkaa osittain samoilla linjoilla History of
Violencen kanssa, ja pääosassa nähdään jälleen Mortensen.
Elokuvassaan Cronenberg porautuu järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen
kuvaamalla Lontoon venäläismafian väkivaltaista arkea. Tarinassa
salaperäisen Nikolain (Mortensen) onnistuu päästä mafiaperheen päämiehen
(Armin Müller-Stahl) suosioon, ja hän kohoaa nopeassa tahdissa
autonkuljettajasta lopulta koko organisaation johtoon.
Esimerkiksi italialaisen Cosa Nostran ja japanilaisen Yakuzan tavoin
"perheen" sisäinen hierarkia sekä kunniakoodisto ovat
tässäkin tapauksessa tiukkoja, ja petturin osa lohduton. Näennäisen
puhtoisen ulkokuoren alla vaietaan karmivista rikoksista, kuten murhista
ja ihmiskaupasta. Cronenbergin edellisessä elokuvassa väkivalta oli osin
sarjakuvamaista, ja sellaiseen käsikirjoitus pohjautuikin. Nyt se on
niukempaa ja järkyttävyydessään realistisempaa. Kohua on herättänyt
erityisesti kohtaus turkkilaisessa saunassa, jossa Nikolai taistelee
elämästään paljain käsin kahta veitsin aseistautunutta
tshetsheenitappajaa vastaan. Yhdysvalloissa tämä jakso ei tosin ole
kohahduttanut niinkään väkivaltaisuutensa takia, vaan koska Mortensen
esiintyy siinä minuuttikaupalla munasillaan.
Elokuvan roolisuoritukset ovat suurimmalta osin onnistuneita, joskin
voidaan kysyä, eikö Venäjältä olisi löytynyt elokuvan isompiin rooleihin
yhtään pätevää näyttelijää. Heidän sijastaan ohjaaja on valinnut
pääosiin tunnettuja maailmantähtiä: amerikkalaisen Mortensenin,
saksalaisen Müller-Stahlin ja ranskalaisen Vincent Casselin.
Lisäksi puolalainen veteraaniohjaaja Jerzy Skolimowski nähdään
entisen KGB-miehen osassa. Heidän luomansa hahmotelmat ovat tiettävästi
varsin aidonoloisia, ja esimerkiksi Mortensen kävi kuulemassa rooliansa
varten vinkkejä venäläisiltä tosielämän linnakundeilta. Toisaalta
elokuvan mafiosot vaikuttavat kovin kliseisiltä, lähestulkoon
rasistisilta karikatyyreiltä (Herzogilla sama ongelma liittyy jossain
määrin aasialaisten kuvaukseen).
Sekä Herzog että Cronenberg ovat pitkällä kokemuksellaan rautaisia
elokuvan ammattilaisia, mutta näistä uusimmista töistä puuttuu se
persoonallinen ote, josta heidät aikaisemmin tunnettiin. Kun tietty
"kosketus" taiteen tekemisessä katoaa, on se usein iäksi
mennyttä.
* * *
Eero Hirvenoja
Operaatio Rescue Dawn ensi-illassa 25. 10., Eastern Promises 2.
11.
Share
| 
