Lasten oikeuksien puolesta

Kaija Juurikkala on ohjannut taiteilija ja kasvatustieteilijä Aleksanteri Ahola-Valon (1900 - 1997) lapsena kirjoittamien päiväkirjojen pohjalta sykähdyttävän lastenelokuvan Valo, jossa puolustetaan lasten oikeutta koulunkäyntiin ja omatoimisuuteen. Elokuva esitettiin ensimmäistä kertaa julkisesti Espoo Ciné -elokuvafestivaaleilla.

Kaija Juurikkala kertoo idean elokuvaansa Valo syntyneen jo viitisen vuotta sitten, jolloin hän ensin näki Mikkelissä Aleksanteri Ahola-Valon Koulupojan päiväkirjoihin perustuvan teatteriesityksen ja sen jälkeen itse luki neljässä osassa painetut päiväkirjat.

"Kun olin viisikymmentä sivua lukenut, niin silloin mä tein päätöksen." Juurikkala tunsi kirjojen maailman läheiseksi, ja niin lähti liikkeelle prosessi, jonka seurauksena lokakuussa ensi-iltaan tuleva Valo on nyt valmis. Matkassa oli kuitenkin monta mutkaa. "Ilman tuottaja Outi Rousun apua olisin itse luovuttanut."

Valo on Periferia Productionsin ensimmäinen tuotanto, ja se on saanut myös pohjoismaista rahoitusta. Muutamilta rahoittajatahoilta tukea ei kuitenkaan herunut, sillä tarinan teemojen syvällisyyden sekä muutamien tummasävyisten kohtauksien takia sitä ei pidetty lasten elokuvaksi soveltuvana. Valossa on kuitenkin onnistuttu tavoittamaan lasten maailma ja heidän tarpeensa harvinaisen onnistuneesti, ehkä juuri siksi, että elokuva perustuu lapsen omiin kirjoituksiin, ei aikuisen muistelmiin.

Jotain uutta lapsikuvauksen alalla

Sekä lasten- että nuorten elokuvat ovat olleet Suomessa muutamia vuosia nosteessa. Niitä tehdään nyt enemmän kuin koskaan, joskin Valo on tämän vuoden ainoa pitkä kotimainen lastenelokuva. Jo se, että Juurikkalalle myönnettiin 2003 elokuvataiteen valtionpalkinto, kertoo asenteiden muutoksista lapsille suunnattuja elokuvia kohtaan.

Monissa lastenelokuvissa maailmaa on kuvattu fantasian tai sadun keinoin. Juurikkala kuitenkin valitsi tietoisesti tästä Lasten oikeuksien puolesta suuntauksesta poikkeavan linjan tekemällä realismin keinoin kulkevan elokuvan. "Mä halusin tehdä jotain ehkä uraauurtavaakin, ainakin jotain uutta tällä alalla", kertoo Juurikkala, joka on tottunut ottamaan elokuvaohjaajan työssään riskejä. Hän on ohjannut lapsille jo noin viidentoista vuoden ajan, eli paljon ennen kuin siitä tuli muodi- kasta. Juurikkala pitää lasten ymmärryksen aliarvioimisena sitä, että heille ei voisi kertoa tarinoita todellisesta elämästä suoraan vaan ainoastaan kiertoilmaisuin.

"Perinteinen lastenkulttuuri on sellainen, että se ottaa lapset objekteiksi. Se pitää heidät ikään kuin lastenhuoneessa, ja tekee heille tietynlaista viihdettä."

Kapinaa aikuisten sääntöjä vastaan

Elokuvassa lapset nousevat Valo Aholan johdolla vastustamaan aikuisten sortovaltaa, kun viranomaiset ovat sulkeneet koulun, jossa pelkäävät levitettävän kapinallisia ajatuksia. Lapset eivät lannistu, vaan he perustavat oman koulun. Kaikki tarinan aikuishahmot eivät toki ole ilkeitä lapsille. Sortoa edustavat erityisesti omasta vallastaan juopuneet viranomaiset ynnä muut tärkeilijät.

Juuri lasten kapina aikuisten sääntöjä vastaan tuo Valolle vertailukohdan yli seitsemänkymmenen vuoden takaa. Kyse on Jean Vigon klassikkofilmistä Nolla käytöksessä (1933), jossa sisäoppilaitoksen poikalauma nousee kapinaan opettajien harrastamaa oligarkiaa vastaan. Koulunkäynti on kyllä tavoittelemisen arvoinen asia, ja sen puolesta kannattaa jopa taistella, mutta asiassa on toinenkin puoli. Siitä muistutetaan myös Pink Floydin kappaleessa Another Brick in the Wall Part 2 ("We don't need no education, we don't need no thought control"), eli valtion kouluissa lapsiin istutettavasta perinteisestä arvomaailmasta.

Juurikkalan mielestä aikuiset suhtautuvat yhteiskunnasamme usein ylenkatsovasti lapsiin. ²Mun mielestä on niin, että me halutaan pitää lapset lapsuuden lokerossa, koska me ei haluta heitä tähän yhteiskuntaan tasavertaisiksi², hän täräyttää. Juurikkalalla on sanottavaa myös koululaitoksestamme, sillä hänen mukaansa se ei vieläkään, muutoksista huolimatta, suostu muuttumaan sellaiseksi, että oppilaiden ja opettajien suhde toimisi vuorovaikutuksellisesti.

"Lapsilla ei oikeasti ole koulussa sanavaltaa omaan oppimiseensa, vaikka heillä pitäisi olla, ja heillä totta vieköön on edellytykset siihen." Juurikkala myös tietää mistä puhuu, sillä hän on alkujaan koulutukseltaan luokanopettaja.

Valosta on löydettävissä useita eri teemoja, ja yksi niistä avautui Juurikkalalle kuvausten aikana. "Yksi keskeinen teema on myös se, että jos näkee epäoikeudenmukaisuutta, niin alistuuko ja pysyykö vaiti, vai onko rohkeutta nousta sitä vastustamaan."

Valo Aholalta tätä rohkeutta löytyy. Hän uskaltaa uhmata auktoriteetteja ja taistella oikeiksi katsomiensa asioiden puolesta, eikä luovu periaatteistaan vielä senkään jälkeen, kun hänet suljetaan koulukotiin.

Elokuvaa on esitetty ennen sen ensi-iltaa ala-asteilla ympäri Suomea, ja ohjaajan mielestä on hienoa, että lapset saavat nähdäkseen myös vakavia aiheita käsitteleviä elokuvia. Voidaan toivoa, että Valo onnistuu muistuttamaan nuoria koululaisia heidän oikeuksistaan ja siitä, että koulunkäynti ei ole vain velvollisuus, vaan suuri etuoikeus.

Kaikilla maailman lapsilla kun ei suinkaan tuota mahdollisuutta vielä tänä päivänäkään ole.

Eero J. Hirvenoja

Valon ensi-ilta on 7.10.