Pasolinillakin oli sanottavaa Sodankylässä

23.7.2006

Italialainen ohjaaja-tuottaja Gian Vittorio Baldi esitteli tuottamiaan Pier Paolo Pasolinin elokuvia Sodankylän elokuvajuhlilla.

VIDEOREPORTAASI:
>> Sodankylän elokuvajuhlat 2006
(25 min 23 s; MPEG4; 73 megatavua)

Sodankylän pieni kirkonkylä täyttyi jälleen kesäkuussa innokkaista elokuvan harrastajista ja ammattilaisista. Jo 21:sen kerran järjestetyillä Sodankylän elokuvajuhlilla 14.-18.6. tarjonta oli tänäkin vuonna korkeatasoista ja monipuolista. Juhlia varten pystytetyssä teltassa, Kitisenvaaran koululla ja kylän ainoassa elokuvateatterissa katseltiin läpi vuorokauden niin Jacques Tatin Playtimen kaltaisia klassikkoja kuin tämän vuoden ensi-iltaelokuviakin. Festivaalijohtaja Peter von Baghin vetämissä aamukeskusteluissa juhlien päävieraat kertoivat laajasti elokuvistaan ja ajatuksistaan.

Yksi vieraista oli italialainen ohjaaja Gian Vittorio Baldi (kuvassa tulkki Elina Suolahden kanssa), joka on tullut tunnetuksi myös Pier Paolo Pasolinin (1922-1975) elokuvien tuottajana. Niistä nähtiin Sodankylässä kaksi varsin eri tyyppistä näytettä: ihmisen julmuutta kuvaava sokeeraava Porcile (Sikolätti, 1969) sekä dokumentaarinen ja esseistinen Appunti per un'orestiade Africana ("Huomioita afrikkalaisesta Oresteiasta", 1970).

Jälkimmäistä esitellessään Baldi nimesi sen Pasolinin hienoimmaksi elokuvaksi, joka ei ole saanut riittävästi arvostusta. Siinä Pasolini tekee Afrikassa yhteiskunnallista ja elokuvallista tutkimusmatkaa ja testaa hypoteesiaan Aiskhyloksen Oresteia-näytelmätrilogian (noin 458 eKr.) soveltuvuudesta kuvaamaan siirtomaavallasta juuri vapautuneiden kansakuntien tilannetta. Oresteia kuvaa loputtomalta näyttävän kostonkierteen korvautumista demokratialla ja oikeusjärjestelmällä muinaisessa Ateenassa. Elokuvassaan Pasolini ikään kuin luonnostelee Oresteia-näytelmäelokuvaa, jonka roolihahmoja hänen tapaamansa afrikkalaiset esittäisivät, ja keskustelee paikallisten yliopisto-opiskelijoiden kanssa, jotka ovat kriittisiä hänen näkemyksiään kohtaan.

"Monet ovat luulleet, että kyse olisi vain muistiinmerkinnöistä tulevaa elokuvaa varten. Sellaista elokuvaa Pasolini ei kuitenkaan aikonut tehdä", Baldi painotti. Elokuvassa esitetyt ajatukset sisällissotien repimästä maanosasta tuntuvat edelleen hyvin ajankohtaisilta, tosin ehkä liiankin optimistisilta: kun globaali kapitalismi etenee ja taistelu luonnonvaroista kiihtyy, kansakunnat tuskin ovat niin vapaita rakentamaan itse omaa tulevaisuuttaan kuin Pasolini tuntuu olettaneen.

Huolellisesti hiotun ja myös visuaalisesti vaikuttavan teoksen jääminen aikoinaan vähälle yleisö- ja arvostelumenestykselle johtunee sen huonosta istumisesta tavanomaisiin lajityyppiluokitteluihin.

Sensuuri nousi puheenaiheeksi

Sodankylässä nähtiin myös Baldin omia ohjaustöitä. Hänen lyhyet dokumenttinsa 1960-luvun alusta puhuttelevat yhä, muun muassa kantaaottamaton henkilökuva varastamisella perheensä elättävästä nuoresta roomalaismiehestä (Luciano - via dei cappullari, 1960). Dokumentit ovat hyvin autenttisia, ja arjen tunnelmien kuvaus on tarkkaa. Baldin periaatteena oli, että kaiken mahdollisen valaistusta myöten on oltava luonnollista. Uudempaa Baldia edustaa Bosnian sotaan sijoittuva pitkä fiktioelokuva Il temporale ("Rajuilma", 1999). Eri aikatasoja yhteenpunova filmi kuvaa sodan sekavuutta ja mielettömyyttä kahden perheen näkökulmasta.

Baldin ohella elokuvajuhlien päävieraita olivat yhdysvaltalainen Carroll Ballard, iranilainen Jafar Panahi ja venäläinen Andrei Smirnov. Kaksi jälkimmäistä kertoivat esiintymisissään sensuurista, jota heidän elokuvansa ovat kohdanneet. Smirnovin synkkä kansalaissotakuvaus Enkeli (1967) sai Neuvostoliitossa esitysluvan vasta 21 vuotta valmistumisensa jälkeen ja silloinkin 50:stä 34:een minuuttiin lyhennettynä. Panahin useat elokuvat eivät ole saaneet Iranissa esityslupaa, ja hän on joutunut jopa varastoimaan niitä ulkomaille.

Iranilainen elokuva on kuitenkin lyönyt itsensä maailmalla läpi vasta islamistisen vallankumouksen jälkeen, sensuurista huolimatta - tai ehkä peräti sen takia? "Sensuurin oloissa taiteilijat joutuvat keksimään keinoja kiertääkseen sitä, ja tällä voi olla positiivisiakin vaikutuksia. Mielestäni iranilaisen elokuvan perusta luotiin kuitenkin jo ennen vallankumousta, silloinkin tehtiin runsaasti hyviä elokuvia", Panahi toteaa.

Tämän päivän suomalaisessa elokuvamaailmassa sensuuri ei ole ongelma, mutta sen sijaan Peter von Bagh nosti useaan otteeseen esille suuren yleisön heikot mahdollisuudet nähdä klassikkoelokuvia filmikopioina valkokankaalta. Tähän hän viittasi myös esitellessään elokuva-alan monitoimimiehen Aito Mäkisen, jolle luovutettiin Sodankylän elokuvajuhlien vuoden 2006 Viasat-palkinto. Mäkinen on perustanut Suomen elokuva-arkiston yhdessä Jörn Donnerin kanssa ja tuonut runsaasti klassikkoja maailmalta suomalaisten nähtäville.

Elias Krohn (teksti, kuva ja video)

Sodankylän elokuvajuhlat ovat ensi vuonna (2007) 13.-17.6.

etusivu : juttuarkisto