|
|
|
Jouko Aaltosen Kenen joukoissa seisot -elokuvan ansiosta 1970-luku on jälleen tapetilla. Tuon ajan poliittisesta laululiikkeestä kertovaa musikaalia on esitetty usein täysille saleille, ja katsojien joukossa on ollut 70-luvun aktiivien ohella myös nuoria, jotka eivät olleet syntyneetkään tuon ajan taistojen ollessa kuumimmillaan. 70-luvun laululiike oli aiheena myös 10.4. ravintolalaiva Wäiskissä Helsingissä SKP:n maanantaiklubilla. Sielläkin kiinnostus 70-lukuun näkyi: tunnelma oli tiivis, monille riitti vain seisomapaikkoja, ja nuoretkin ikäluokat olivat vahvasti edustettuina. Keskustelua alustivat ohjaaja Jouko Aaltosen ohella kirjailija Marja-Leena Mikkola, Agit-Propin laulaja ja perustajajäsen Pekka Aarnio, historioitsija Jukka Relander sekä Pauliina Saviranta Varaque-yhtyeestä.
Aaltonen kertoi huomanneensa elokuvaa tehdessään, että suhtautuminen 70-lukuun oli muuttunut: ulkopuolisten paheksunnan ja mukana olleiden katkeruuden sijasta suhtautuminen oli nyt neutraalia tai jopa myönteistä. "Etukäteen minua varoiteltiin, että aihe on vaikea ja ihmiset voivat olla varautuneita. Näin ei ollut, vaan paria poikkeusta lukuun ottamatta ihmiset tulivat mielellään kameran eteen. Ilmiö oli muuttunut poliittisesta historialliseksi. Tämä näkyy elokuvan rennossa otteessa. Ei ole enää kompleksista käsitellä 70-lukua", Aaltonen sanoi. Useita poliittisia lauluja sanoittanutta Marja-Leena Mikkolaa elokuva miellytti, koska se antoi poliittiselle 70-luvulle inhimilliset kasvot ja esitti sen siten eri valossa kuin esimerkiksi valtamedia. "Mediassa taistolaisuus näyttäytyy ruumiinvammana, joka rujouttaa ihmisen ja kaiken mitä hän tekee. Yhtä hyvin voitaisiin puhua siitä osasta älymystöä, joka kannatti Vietnamin sotaa ja imperialismia", Mikkola pohti. Pauliina Saviranta edusti keskustelussa meidän aikamme poliittisen musiikin tekijöitä. Hän ei häpeillyt tunnustaa 70-luvun laululiikettä yhdeksi Varaque-yhtyeen esikuvaksi. "Laululiikkeen kappaleista monet ovat loistavia teksteiltään ja esitystavaltaan ja edelleen ajankohtaisia. Nykypäivän poliittinen musiikki ei kuitenkaan voi olla ihan samanlaista. Meidän kappaleissamme tyylikeinona on enimmäkseen ironia ja aiheina muun muassa kulutuskritiikki ja brändien valta." Marja-Leena Mikkola luonnehti ironiaa hyväksi välineeksi ja korosti niin ikään, miten erilaista aikaa 70-luvulla elettiin. Lauluissa oltiin tosissaan, koska vallankumouksen mahdollisuuteen uskottiin vakavasti. "Nyt meidän sukupolvemme on hiljaa ja turhautunut, koska emme näe mitään vaihtoehtoa taivaanrannassa. Hyvä puoli on se, että nyt voidaan keskittyä taiteen tekemiseen. Tosin tehtiin sitä 70-luvullakin. Se ei ollut pysähtyneisyyden, vaan sivistyksen ja valistuksen aikaa", Mikkola sanoi. Pekka Aarnio muistutti, että laululiike ei ollut pelkästään niin sanotun taistolaisuuden osa, vaan mukana oli myös enemmistökommunisteja ja demareita. "Kaikki lauloivat samoja lauluja." Jukka Relander puolestaan huomautti, että jotkin ongelmista, joihin 70-luvulla otettiin kantaa, ovat nyt entistäkin ajankohtaisempia. Työntekijöiden riisto, esimerkiksi pätkätöiden muodossa, saattaa olla jopa pahempaa kuin silloin. "Minulla ei vielä ole ollut yhtään vuosilomaa, Liisa Mäkisellä [Marja-Leena Mikkolan sanoittamassa laulussa esiintyvä työläinen] oli", Relander kärjisti.
Osa 30 vuoden takaisen laululiikkeen aktiiveista jatkaa edelleen kantaaottavalla linjalla ja pureutuu kiinni tämän ajan ongelmiin. Tästä kuultiin Wäiskissä esimerkkeinä Mikko Perkoilan esittämät kaksi laulua: 1990-luvulta peräisin oleva Säästön hinta ja tänä keväänä ilmestyvälle Peilikuva hämärtyy -levylle sisältyvä ironinen marssilaulu Pätkätöihin. Keskustelun jälkeen laulettiin Perkoilan johdolla yhteisesti 70-luvun poliittisia lauluja, ja lopuksi kajautettiin komeasti Kansainvälinen. Elias Krohn
|
JUTTUARKISTO>
|
||||||||
Valaan kasvot | Lehden esittely | Luku-urakka | Asiakaspalvelu | Yritysesittely | Mediakortti
