Päätoimittaja Johan Alén Toimitussihteerit Laura Honkasalo, Jani Saxell Julkaisija Kulttuurivihkojen kannatusyhdistys ISSN 0356-3367

Korkeat hinnat Tampereella

Tampereen teatterikesä lienee maamme ainoa puhtaasti teatterille omistettu festivaali: muilla festivaaleilla teatterin tehtävänä on toimia lähinnä ohjelmiston täydentäjänä. Samalla teatterikesä on pienteattereille tärkeä foorumi saada sovituksiaan suuren yleisön nähtäviksi.

Tämänvuotisen teatterikesän (10. - 15.8.1999) ohjelmisto oli tasapainoinen valikoima koti- ja ulkomaista, klassikkoja ja uutta teatteria. Yleisvaikutelmana parin päivän vierailustani festivaaleilla sanoisin, että tarjolla oli kiinnostavaa radikaalia ja kokeilevaa teatteria.

Ainoa kritisoitava seikka on festivaalien hintapolitiikka: opiskelijalippujen hinta liikkui säännönmukaisesti sadan markan tienoilla, kun normaalisti sellainen lohkeaa noin viidelläkympillä. Jos hinnat olivat korkeat, korkea oli festivaalien tasokin.

Uutta teatteria suurelle yleisölle

Anton Tsehovin ajattomat näytelmät ovat oivallisen alttiita täysin uudenlaisille sovituksille. Helsinkiläinen Teatteri Takomo esitti Kristian Smedsin sovituksen Vanja-enosta - täysin 1800-luvun taustasta irrotetun universaalin tulkinnan.

Näytelmän keskeinen sanoma, ihmisten välisen kommunikaation vaikeus ja yleinen itsestä ja toisista vieraantuneisuus, välittyi esityksestä selkeästi läpi. Näyttelijäsuoritukset olivat kautta linjan vaikuttavia, alkaen Rauno Ahosen esittämästä Vanja-enosta.

Teatteri Taivaan Naulat perusti esityksensä skottikirjailija Iain Heggien tekstiin. Kyseessä oli hieman amatöörimäisesti näytelty kuvaus Naulojen perhehelvetistä, joka huipentuu kauan kadoksissa olleen pojan ilmaantumiseen kotiin.

Isän, äidin, tyttären ja pojan padotut tunteet ja syyt helvetin syntymiseen puretaan hitaasti auki. Psykologista draamaa kannattavat karrikoidut roolihahmot.

Festivaalin todelliseksi kohokohdaksi muodostui pietarilais-dresdeniläisen teatteriryhmän, Derevon Oncen, absurdistis-koominen tarina tarjoilijattareen ihastuvasta epäonnisesta siivoojasta. Kokonaan mimiikkaan pohjannut ilmaisu sivuutti kielen täysin ja piti katsojan pihdeissään loppuun saakka.

Absurdistinen kuvasto näyttämöllä vaihtui utooppisista poliiseista jätti-ihmiseen ja kaikkeen mahdolliseen siltä väliltä tuoden mieleen venäläisen absurdismin klassikon Daniil Harmsin.

Kokeileva esitys rikkoi perinteistä teatteri-ilmaisua ehkä rohkeimmin murtaessaan jaon katsojien ja näyttelijöiden välillä: yleisön keskuudessa juosseet poliisit loivat onnistuneen illuusion katsojien osallistumisesta esitykseen.

Tärkeät aiheet

Raivoisien Ruusujen Kinkku Pahana -esitystä kannattelivat karikatyyriset henkilöhahmot ja musta komiikka. Näytelmä kertoi omaa teatteriesitystä suunnittelevasta väliinputoajaäidistä. Muihin henkilöihin lukeutuivat seksihullu aviomies ja kirkuvat ipanat. Esitystä kannatteli Minna Kivelän karismaattisesti esittämä monologi.

Nälkäteatterin Nälkä-monologin veti Perttu Hallikainen intensiteetillä läpi. Knut Hamsunin tekstiin perustuva esitys valotti nerouteensa vakavasti uskovan kirjailijan / nälkätaiteilijan sielunelämää. Hallikaisen monologi vei matkalle toden ja houreen rajamaille, päähenkilö oli koko ajan vähällä päätyä vainoharhaisuuteen.

Hienoisia pettymyksiä olivat Kajaanin kaupunginteatterin Niskavuoren Heta ja Teatteri Pienen Suomen Cape Town. Kajaani tyytyi liian perinteiseen versiointiin Hella Wuolijoen klassikosta, ja näyttelijäsuoritukset olivat ponnettomia.

Pieni Suomi taas oli tarttunut sinänsä tärkeään aiheeseen, kahden avioliitossa olevan homomiehen ulostuloon kaapista. Toteutus vain jäi puolitiehen, kaikkia psykologisia vivahteita tulkinta ei tavoittanut.

Rita Dahl

Etusivulle