Lehtiverkko

Kulttuurivihkot julkaisee jokaisessa numerossaan katsauksen lehdistössä käytäviin kiintoisiin keskusteluihin.

Jacques Chirac alias Lionel Jospin? The Economist (23. - 29.3.2002) on käynyt läpi suurennuslasin kanssa Ranskan presidentinvaalien kärkiehdokkaiden vaalilupaukset ja -ohjelmat. Konservatiivien Jacques Chirac ja sosialistien Lionel Jospin tarjoavat vaalikarjalle saman kuun taivaalta, mutta tarkemmassa syynissä erotkin tulevat esiin.

Tutuilta vaikuttavia taikatemppuja: Chirac lupaa sekä laskea viidessä vuodessa tuloveroja kolmanneksella että panna lisää rahaa terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Tuloveroista ja sosiaalimaksuista hän lupaa leikata viidessä yhteensä vaatimattomat 30 miljardia euroa.

Jospin lupaa hänkin viidessä vuodessa tuloveroja alas 18 miljardia euroa ja päälle päätteeksi kasvattaa lapsilisiä. Lisäksi Jospin tarjoaa lisää rahaa nuorten ammatinvalinnanohjaukseen ja hoitaa vielä kodittomatkin pois kaduilta vuoteen 2007 mennessä. Työttömiäkin vähennetään 900 000 saman tien ja 200 000 yli 50-vuotiasta työtöntä työllistetään välittömästi. Muutakin mukavaa on tiedossa, jos Jospin valitaan: työpaikat pannaan entistä enemmän neuvottelemaan ammattiliittojen kanssa ja työläiset saavat paikkoja firmojen hallintoneuvostoihin. Chirac lupaa lisää työpaikkoja julkiselle sektorille ja luoda yhteensä 460 000 uutta työpaikkaa.

Mistä rahat moiseen? kysyy The Economist. Kolmen prosentin vuotuinen talouskasvu hoitaa homman, vastaa Jospin, jonka johtama vasemmistokoalitio on jo aiemmin luvannut laskea viikkotyöajan 39 tunnista 35 tuntiin. Sekä Chirac että Jospin ovat luvanneet nitistää rikollisuuden ja lisätä turvallisuutta. Chirac lisäksi lainasi New Yorkista "nollatoleranssin" käsitteen ja Jospin puolestaan Tony Blairin moton "rikollisuus kuriin, rikollisuuden syyt kuriin". Molemmat lupaavat globalisaation haltuun ottamista ja inhimillistämistä sekä tiukkoja toimia ympäristöpolitiikassa.

Ranskassakin suuret ikäluokat siirtyvät pian rytinällä eläkkeelle ja mistä tuolloin rahat eläkkeisiin, jos tuloveroja alennetaan? Jospin sanoo asian hoituvan syntyvyyden kasvulla, joka "kertoo ranskalaisten optimismista".

Erot ehdokkaiden lupauksissa alkavat näkyä vähitellen: Chirac sanoo, että eläkkeet maksetaan veroilla, mutta väläyttelee myöskin eläkerahastojen mahdollisuutta, joskin à la française - ranskalaiseen tapaan - erotuksena jenkkikäytännöstä. Jospinin mukaan tästä luisutaan vähitellen yksityisten eläkerahastojen järjestelmään. Chirac sanoo, että halukkaat ja kyvykkäät "saavat tehdä töitä yli 35 tuntia viikossa ja ansaita enemmän".. Työnantajien maksamat sosiaalimaksut alenevat vuosien 1993 - 95 tasolle ja yritysverotustakin helpotetaan. Näin Ranskaan syntyy viidessä vuodessa miljoona uutta firmaa, lupaa Chirac.

Miksi Chiracin ja Jospinin ohjelmat ja lupaukset sitten ovat niin samankaltaiset? The Economistin mukaan tämä selittyy epäröivän keskustan äänten kalastamisella. Jospin on jo korostanut, ettei hänen ohjelmansa ole "sosialistinen", kun taas Chirac korostaa ohjelmassaan "solidaarisuutta". Toisaalta mittauksissa molemmat pääehdokkaat ovat olleet lähes rinta rinnan 20 prosentin tuntumassa ja lisäksi äärioikeiston Jean-Marie Le Pen, vasemmiston Jean-Pierre Chevènement ja trotskilaisten Arlette Laguiller ovat kaikki pysyneet kymmenen prosentin paikkeilla. Monia on siis miellytettävä ja tilanne on varsin mutkikas: Laguiller saattaa pyytää äänestäjiään nukkumaan toisen kierroksen yli, koska Jospin on liian "oikealla". Le Pen taasen inhoaa Chiracia ja saattaisi tehdä samoin. Chevènement on kosiskellut keskustaa ohjelmansa "tasavaltalaisilla arvoilla", jotka miellyttävät sekä vasemmistoa että oikeistoa.

Tilanteen ollessa tämä The Economistin mukaan toinen kierros voi yllättää kaikki: nukkuvien puolue voi nousta suurimmaksi ja kauneimmaksi.

Imperialistit vastaan muu kirjallisuus. Suomen Kustannusyhdistys ry:n "vuoden 2001 Bestsellerit" tarjoaa mielenkiintoista luettavaa (Kirjakauppalehti 1/02). Myyntiluvut on listattu kuuteen luokkaan: kotimainen kaunokirjallisuus, käännetty kaunokirjallisuus, kotimaiset lasten- ja nuortenkirjat ja sarjakuvakirjat, käännetyt lasten- ja nuortenkirjat, tietokirjat, käännetyt sarjakuvakirjat. Kustakin luokasta kerrotaan 20 myydyimmän teoksen myyntiluvut. 120 myydyintä kirjaa tekevät yhteensä 4 209 000 kappaletta.

J. K. Rowlingin neljä Potteria (Tammi) myivät viime vuonna yhteensä 353 500 kappaletta, ja eniten myynyt Harry Potter ja liekehtivä pikari (151 800) jätti kirkkaasti taakseen kaikki muut yksittäiset kirjat Arto Paasilinnasta (WSOY) Aku Ankkaan (Helsinki Media).

Vaikka lista siis sisältääkin kustakin luokasta vain 20 myydyintä kirjaa, se antaa jo tällaisenaankin mahdollisuuksia monenlaisiin vertailuihin. Lapset päihittävät aikuiset niukasti (lastenkirjallisuus - aikuistenkirjallisuus) myyntiluvuin 2 208 000 - 2 001 000, kun lastenkirjallisuuteen lasketaan käännetyt sarjakuvakirjat (jotka kaikki ovat Disneyn tuotteita). Toisaalta paljon puhuttu Potter-ilmiö (353 500) kutistuu marginaali-ilmiöksi Aku Ankan rinnalla: Aku-taskukirjoja ja muita Aku-kirjoja myytiin yhteensä 1 007 400 kappaletta, lähes neljäsosa 120 myydyimmän kirjan kokonaismäärästä.

"Globalisaatioindeksikin" on aika kiinnostava. "Imperialistit vastaan muu kirjallisuus" eli Aku Ankka, Harry Potter ja muu englannista käännetty kirjallisuus vastaan muu kirjallisuus menee sekin melko täpärälle. Imperialistit voittavat luvuin 2 244 600 - 1 964 400. Tässäkin on tosin huomattava, että globalisaatiokirjallisuuden kärkinimet Aku ja Harry myyvät jo kahdestaan 1 360 900 kappaletta. WSOY:n Naomi Klein (joka on siis laskettu globalisaatioindeksissä imperialistien leiriin) jää heistä aika kauas myyntiluvullaan 15 600, joskin Kleinin No Logo tuli markkinoille vasta syksyllä.

Erityisen mielenkiintoiseksi lista käy, kun lasketaan yhteen WSOY:n ja Helsinki Median (eli nykyisen Sanoma Magazines Finland Oy:n) kirjat. Molemmat kuuluvat SanomaWSOY-konserniin. Taistelu SanomaWSOY vastaan muu kustannusmaailma päättyy SanomaWSOY:n niukkaan tappioon luvuin 2 082 300 - 2 126 700. Näiden tietojen mukaan SanomaWSOY:n kirjakustannuspuoli myy siis lähes saman verran kuin muut suuret kustantajat (Tammi, Gummerus ja Otava) yhteensä.

Muista listan kuriositeeteista mainittakoon, ettei 120 myydyimmän kirjan listalta löydy yhtään ranskasta, saksasta, espanjasta tai italiasta käännettyä kirjaa. Käännetyn nuorten- ja lastenkirjallisuuden TOP 20 sisältää alkuperältään vain kaksi ei-englanninkielistä kirjaa, aikuisten käännetty kaunokirjallisuus sentään peräti viisi. Kotimaisen kirjallisuuden puolella Arto Paasilinna (kahdella kirjallaan) heittää paljon kohistun Reidar Palmgrenin listalta jalat edellä luvuin 126 600 - 15 900 ja peittoaa luvuin 126 600 - 117 800 esimerkiksi Antti Tuurin, Anja Snellmanin, Jari Tervon ja Kjell Westön epäpyhän allianssin.

Entäs ne paljon puhutut pienkustantajat? Listoille on päässyt vain yksi kirja, käännetyn kaunokirjallisuuden kahdeksanneksi myydyin on Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (LIKE, 37 000 kappaletta), joskin LIKE itsekin on vähitellen kasvanut pientä suuremmaksi kustantamoksi.

Salaliittoteorian lumoissa.. Elonkehässä (nro 3/1.3.2002) Hannu Virtanen spekuloi syyskuun 11. päivän iskuista esitetyillä salaliittoteorioilla. Ehkä jenkkien teollisuus- ja muut pahat piirit olivatkin iskujen takana? Kuten tunnettua, todisteita Osama Bin Ladenin syyllisyydestä ei koskaan esitetty julkisesti, mutta silti niihin viitattiin Afganistanin-iskujen oikeuttamiseksi. Kuten salaliittoteorioissa yleensäkin, epämääräisemmätkin outoudet luetaan merkeiksi salaliitosta: Virtanen kertoo, ettei Bin Ladenin äitikään tunnistanut poikansa ääntä julkisuudessa esitetystä videosta, jossa Osama puhuu iskuista.

Jo Jimmy Carterin presidenttikaudella 1970-luvulla CIA aloitti Afganistanin uskonnollisten ryhmien aseistamisen. "Tarkoituksena oli provosoida Neuvostoliitto hyökkäämään maahan." Näin kävikin ja jenkkien sotilaallinen apu Afganistaniin kasvoi pitkin 1980-lukua varsin mittavaksi. Juuri näiden avustusten turvin taleban-liike nousi esiin myöhemmin 1990-luvulla. Julkisuudessa Osama on esitetty satuperinteiden mukaisena tuhlaajapojan ja suurperijän yhdistelmänä. Virtanen sanoo tämän "perinnön" olevan todellisuudessa peräisin jenkkien tiedustelupalvelun kukkarosta. Vielä vuonna 2001 Yhdysvallat avusti talebaneja 124 miljoonalla dollarilla.

Erityisen kiinnostuneita jenkit ovat olleet Kaspianmeren öljykentistä ja Kiinan sekä Venäjän intressipiirien laajenemisen estämisestä juuri tällä alueella. Jenkkien "tarkoituksena oli rakentaa öljy- ja kaasuputki Afganistanin halki", Virtanen kirjoittaa. Mukana hääräili eräskin yritys nimeltään Enron, George Bush nuoremman vaalikampanjan rahoittaja. Talebanit eivät hyväksyneet putken vetämistä maansa läpi ja Bush antoi heille "vaihtoehdoiksi joko kultaisen maton tai pommimaton"..

Pernaruttokirjeetkin ehkä lähetettiin jenkkien armeijan laboratorioista, ja American Airlinesin, United Airlinesin sekä vakuutusyhtiöiden osakkeilla pelattiin pörssissä turhankin rajusti viikko ennen iskuja. Yhtiöiden osakkeiden kauppa kasvoi yli 1200 % yli normaalin arvon. Virtanen esittää monia muitakin arveluttavia tapahtumia ja piirteitä salaliittoteorian todisteina: terroristit tekivät ostoksensa luottokorteilla, joissa oli heidän oikeat nimensä, hutiloivat ja lähettelivät posteja vääriin osoitteisiin ja ottivat jostakin kumman syystä lennoille mukaan jäähyväiskirjeitä ja muuta tunnustusmateriaalia. Kaikkialle siroteltiin liian helppoja johtolankoja.

On kuitenkin varsin todennäköistä, ettei presidentti Bushilla ole mitään tekemistä tämän - kuten ei minkään muunkaan - asian kanssa, Virtanen toteaa. Asialla ovat öljy- ja kaasuvarojen monopolista huolta kantavat imperialistiset piirit, tai ainakin tältä "näyttää erittäin vahvasti".

Kiinnostavaa kyllä, Virtanen ei kerro, mistä hänen väitteensä ja todisteensa oikein ovat peräisin. Jotakin todistearvoa nähtävästi on jutun oheen liitetyillä kehnoilla kuvilla papereista, jotka kertovat, että jenkkien turvallisuuspalvelut vehkeilivät monenmoista Fidel Castron kaatamiseksi joskus 1960-luvun alussa.