Ensi-illassa 10.3.

12.3.2006

Viikon ensi-iltaelokuvissa Todd Solondzin mustaa huumoria ja George Clooneyn poliittista liberalismia.

Vauvakuumeessa

Kiistelty elokuvantekijä Todd Solondz jatkaa uusimmassa elokuvassaan Palindromes tutulla linjallaan, kertoen omintakeisen huumorin säestämiä tarinoita epätavallisista ihmiskohtaloista. Tällä kertaa päähenkilö on varhaisteini-ikäinen Aviva, jonka suurimpana toiveena on saada lapsi. Tuttavaperheen samanikäinen poika auttaa unelman toteuttamisessa saattamalla tytön raskaaksi kertalaakista. Avivan vanhemmat eivät ole asiasta erityisen innoissaan, ja pakottavat tämän menemään aborttiklinikalle. Leikkauksen jälkeen päättäväinen naisen alku lähtee karkumatkalle tavoitteenaan hankkiutua uudelleen raskaaksi. Aviva päätyy hänelle liftarikyydin antaneen vanhemman miehen kanssa vietetyn motelliyön jälkeen syrjäisen kristillisen yhteisön pariin. Siellä maailman ystävällisimmältä vaikuttava pariskunta ottaa siipiensä suojaan elämän kaltoin kohtelemia lapsia, mutta suunnittelee salassa aborttilääkärien salamurhaamista. Herran siunauksella tietenkin.

Kyseessä ei siis ole aivan se tavallisin tarina, ja paikoitelleen ohjaaja tarjoilee Palindromesissa aivan hulvatonta mustaa komediaa, jota ei toki ole tarkoitettukaan jokaiseen makuun. Hän onnistuu käsittelemään useita tabuaiheita - teiniseksiä, ja -raskauksia, pedofiliaa, kehitysvammaisuutta ja kristillistä fundamentalismia - ravisuttavasti, paikoin humoristisesti, sortumatta kuitenkaan mauttomuuksiin tai pilkallisuuteen. Sen verran "nyrjähtäneitä" Solondzin aiheet kuitenkin jälleen kerran kuitenkin ovat, ettei Palindromes kuulu valtavirran piiriin edes siinä määrin kuin vaikkapa Brokeback Mountain tai Transamerica, jotka sentään Oscar-akatemia huomioi ehdokasasettelussaan. Poikkeuksellisen Palindromesista tekee jo se, että Avivan roolissa nähdään peräti kahdeksan eri rotuista ja -kokoista näyttelijää, mukaan lukien yksi poika ja nelikymppinen Jennifer Jason Leigh (!). Tämä tehokeino toimii samalla kertaa paitsi vieraannuttamisefektinä, myös antaa katsojille enemmän samastumiskohteita. Ohjaajan tarkoituksena on ollut korostaa elokuvassa ihmisten muuttumattomuutta, sillä hänen mielestään olemme kaikki kuin palindromeja, samanlaisia niin alusta loppuun kuin päinvastoinkin. Tämä vaikuttaa edellä mainitun valossa suorastaan paradoksaaliselta, mutta onneksi tarina toimii tällaisesta hieman päälle liimatun tuntuisesta filosofoinnista huolimatta aivan mainiosti omalla painollaan. * * * 1/2

Kovaa peliä Lähi-idässä

Syriana Jatkuvasti ajankohtainen Lähi-idän tilanne, ja erityisesti Yhdysvaltojen harrastama politiikka arabimaissa öljyn saannin takaamiseksi on aiheena Stephen Gaghanin kirjoittamassa ja ohjaamassa poliittisessa trillerissä Syriana. Paikoin turhankin rönsyilevän tarinankerronnan taustalta paljastuu USA:n hallituksen ja suuryhtiöiden pyhä liitto, jossa viime mainittujen sana painaa entistä enemmän. Omat edut pyritään turvaamaan tarvittaessa keinoilla, jotka eivät kestä päivänvaloa. Aivan oleellisessa osassa kaupankäynnissä on viranomaistahojen voitelu, mistä muistuttaa korruption autuudesta paasaava öljy-yhtiön nilkki (Tim Blake Nelson).

Elokuvassa muistutetaan myös usein vaietusta globalisaation ja terrorismin välisestä yhteydestä. Tarina alkaa suurella kohulla toteutetusta kansainvälisestä yrityskaupasta, jonka seurauksena suuri joukko siirtotyöläisiä menettää työnsä öljykentillä. Lopussa ympyrä sulkeutuu, kun eräs lomautetuista työläisistä, nuori arabimies, osallistuu öljytankkerille tehtyyn itsemurhaiskuun. Globaalin talouden, terrorismin ja sodan oravanpyörä näyttää väistämättömältä nykytilanteessa. Entä kuka tästä kaikesta korjaa taloudellisen voiton? Arvatenkin vain pieni joukko suurpääoman edustajia, ei vähiten aseteollisuus. Häviäjiä on sitäkin enemmän.

Hollywoodin tunnetuimpiin liberaaleihin lukeutuva George Clooney, joka vastasi 1950?luvun kommunistivainoja käsitelleen Good Night, and Good Luckin ohjauksesta, on myös yksi Syrianan vastaavista tuottajista. Lisäksi hän näyttelee molemmissa elokuvissa, viime mainitussa arabimaihin erikoistunutta vanhempaa CIA:n yhdysmiestä Bob Barnesia, joka esimiesten jättäessä hänet oman onnensa nojaan alkaa tehdä tutkimuksia itsenäisesti. Hahmon esikuva on entinen CIA-agentti Robert Baer, jonka kirjaan elokuva perustuu. Clooney palkittiin vastikään sivuosa-Oscarilla kyseisestä roolista (vaikka kyseessä onkin oikeastaan pääosa), johon hän joutui lihottamaan viitisentoista kiloa, ja kasvattamaan parran. Vaikka ei edelleenkään olisi täysin vakuuttunut tämän näyttelijätaidoista, ei mieheen hänen harrastamansa poliittisen aktiivisuuden johdosta voi suhtautua enää vain virnuilevana kauniskasvona.

Syriana on Lord of Warin, Münchenin ja Good Night, and Good Luckin ohella yksi niistä yhdysvaltalaisista poliittisesti kantaaottavia elokuvista, joita on lyhyen ajan sisällä nähty Suomenkin elokuvateattereissa. Nähtäväksi jää, onko tällä liberalismin aallolla pitkäaikaisempia vaikutuksia sikäläiseen elokuvateollisuuteen, vai onko kyse vain Bushin uudelleenvalinnasta ja viimeisimmästä Irakin sodasta alkunsa saaneesta ohimenevästä muoti-ilmiöstä. * * *

Eero J. Hirvenoja
Kuva elokuvasta Syriana: Warner Bros.

etusivu : juttuarkisto