Ensi-illassa 12.5:
Ihmisoikeuksien tuolla puolen

Samalla kun maailman uutismedioissa on kohistu Yhdysvaltojen osana terrorismin vastaista (pyhää) sotaansa ylläpitämistä vankileireistä ja niiden oloista, arvuuteltu missä kaikkialla salaisia vankiloita ylipäätänsä sijaitsee, ja minkä valtioiden kautta salaperäisiä vankilentoja on tehty, on brittiläinen elokuvaohjaaja Michael Winterbottom ehtinyt jo saada valmiiksi aihetta käsittelevän elokuvan. Tie Guantanamoon (Road to Guantanamo, 2006), jonka ohjauksesta on vastannut Winterbottomin ohella Mat Whitecross, kertoo nimensä mukaisesti Yhdysvaltain sotilastukikohdassa Kuuban Guantanamossa sijaitsevasta, nykyisellään pahamaineisesta vankilaleiristä, jossa edelleenkin säilytetään terrorismiyhteyksistä syytettyjä ihmisiä vähintäänkin epämääräisissä oloissa.

Tositapahtumiin perustuvassa, myös aitoa haastattelu- ja uutismateriaalia esittelevässä elokuvassa neljä Englannissa asuvaa nuorta muslimimiestä matkustaa syksyllä 2001 Pakistaniin, missä yhden heistä on tarkoitus myöhemmin avioitua. Miehet jatkavat pahaksi onnekseen matkaansa rajan yli Afganistaniin vain hieman ennen Pohjoisen liittouman aloittamaa suurhyökkäystä. Pommitusten aikana yksi kaveruksista katoaa jäljettömiin, ja loput kolme joutuvat yhdysvaltalaisjoukkojen vangeiksi. Aluksi miehillä on olo kuin Josef K:lla, kun eivät edes tiedä mistä heitä syytetään. Pian selviää, että heitä epäillään Al-Qaidan jäseniksi, samoin kuin satoja muitakin kohtalotovereitaan, joista valtaosa sattui vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Miehet joutuvat käymään Guantanamossa läpi henkisen ja fyysisen helvetin, eikä mistään vankien kohtelua koskevista kansainvälisistä säännöksistä ole tietoakaan. Se, että tuolloinen puolustusministeri Donald Rumsfeld mainitsi elokuvassakin näytetyssä uutishaastattelussa pitävänsä oloja vankilassa "kutakuinkin Geneven sopimuksen mukaisena", on tietenkin melkoista potaskaa (minkä mies itsekin varmasti hyvin tiesi).

Tie Guantanamoon -elokuvassa esitetty vankien kohtelu on tuttua meilläkin nähdyistä, alkujaan internetin kautta levinneistä filminpätkistä. Epäiltyjä nöyryytetään muun muassa juoksuttamalla heitä pihalla alasti ja häpäisemällä Koraania. Kidutuskeinoihin kuuluivat (ja kenties kuuluvat edelleen) yksinkertaisen pieksemisen lisäksi vankien eristäminen yksinäisyyteen päiväkausiksi ja Metallican kaltaisen raskaan musiikin kuunteluttaminen nupit kaakossa useita tunteja yhteen menoon. Vangit yritetään saada keinolla millä hyvänsä myöntämään syyllisyytensä, ja äärimmäisen painostuksen alaisina monet ovatkin valmiita tunnustamaan melkein mitä vain. Kuulustelutavat Guantanamossa ovat kuitenkin osoittautuneet lopulta varsin tehottomiksi, sillä vain harvat syytteet ovat johtaneet tuomioihin.

Lopulta elokuvan päähenkilötkin joudutaan päästämään vapaalle jalalle näyttöjen osoittauduttua erittäin hatariksi. Heidän esimerkiksi väitettiin käyneen kuuntelemassa Osama bin-Ladenin agitaatiopuheita, vaikka oleskelivat samaan aikaan todistettavasti Briteissä, toiset töissä, toiset ehdonalaisessa. Kuulustelijat eivät kuitenkaan ole myöntäneet heidänkään tapauksessaan missään vaiheessa erehtyneensä, eikä minkäänlaisia korvauksia aiheettomista vapaudenriistoista ynnä muista törkeistä rikkomuksista ole ilmeisesti odotettavissa.

Vartijat ja vangit

Osittain Guantanamon epäinhimilliset olot ovat selitettävistä vartioiden usein peräti sadistisella käyttäytymisellä vankejaan kohtaan. Kärjistäen voisi sanoa useimmiten yhdysvaltalaista niin kutsuttua valkoista roskaväkeä edustaneiden sotilaiden saattaneen tuntea suorastaan sadistista mielihyvää päästessään nöyryyttämään alempiarvoisina pitämiään "ählämeitä". Vartijoiden henkilögalleriaan kuuluu elokuvassa toki myös hieman mukavampia tyyppejä, ja tekeväthän vartioinnista vastaavat sotilaatkin sinällään vain työtään tiettävästi melko olemattoman palkkansa eteen. Usein kuitenkin tietyissä, erityisesti suurta paineensietokykyä vaativissa olosuhteissa nousevat esiin ihmisten huonoimmat ja primitiivisimmät luonteenpiirteet. Yksi julkisuudessa esiin nostettu esimerkki on Abu Ghraibin vankilassa Irakissa tovereineen vankien kustannuksella taannoin sikaillut Lynndie England. Hän on toisaalta toiminut oivallisena syntipukkina, kun huomio on keskittynyt vastuutaan välttelevien suurempien kihojen sijasta hänen kaltaisiinsa pikkutekijöihin.

Periaatteessa siis kuka tahansa muuten aivan päinvastaisesta käytöksestään tunnettu henkilö saattaa osoittautua tuon kaltaisessa tilanteessa täydeksi sadistiksi. Vartijoiden ja vankien välisiä suhteita onkin käsitelty lukuisissa enemmän tai vähemmän ansiokkaissa vankilaoloja kuvaavissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Viime mainituista mieleenpainuvimpia tapauksia on saksalaiselokuva Das Experiment (2001), joka pohjautuu 70-luvulla mieliä kohauttaneeseen psykologiseen kokeeseen.

Tie Guantanamoon kertoo eittämättä tärkeän tarinan, minkä ansiosta tekijöille antaa anteeksi muutamat turhan ilmeiset dramaturgiset ratkaisut. Elokuvan kohtalo voi maailmalla hyvinkin olla samanlainen kuin esimerkiksi Michael Mooren Fahrenheit 9/11:n, jota kävivät katsomassa lähinnä vain ne, jotka jo valmiiksi olivat asioista samaa mieltä suorapuheisen michiganilaismiehen kanssa. Voi olla, että Tie Guantanamoon -elokuvankin näytöksissä istuu uskoaan vahvistamassa vain henkilöitä, jotka vastustavat Yhdysvaltojen politiikkaa, kun taas Bushin hallinnon terrorismin vastaisen taistelun kannalla olevat sivuuttavat sen yksipuolisena liberaalivasemmistolaisena propagandana.

Berliinin elokuvajuhlilla palkittu Tie Guantanamoon on ilmeisesti tuotu nimenomaan ajankohtaisen aiheensa johdosta kotimaiseen teatterilevitykseen melko pikaisesti, mutta suotavaa olisi myös, että nykyään ahkerasti (ja aihevalinnoiltaan monipuolisia) elokuvia tekevän Winterbottomin edes joku kolmesta edellistä elokuvasta - geenimanipuloinnin vaaroja käsittelevä Code 46 (2003), kuksintadraama 9 Songs (2004) ja metaelokuva A Cock and Bull Story (2005) - nähtäisiin Suomessa laajemmassa levityksessä. Sillä välin tämä hänen uusin elokuvansa on hyvä käydä katsomassa, pelkästään jo yleissivistyksen vuoksi. Mielellään myös heidän, jotka esimerkiksi suhtautuvat vähemmän kriittisesti Yhdysvaltojen nykyiseen toimintaan maailmanpoliisina. Tai ehkä juuri nimenomaan heidän. * * *

Eero J. Hirvenoja
Kuva: P. Fisk © 2006 Tipton Films Limited

etusivu : juttuarkisto

VIDEOARKISTO>

LEHTIARKISTO>

ASIAKASPALVELU>

MEDIAKORTTI>

AVUSTAJILLE>

YHTEYSTIEDOT>

LINKIT>