Tahtopoliitikon nousu ja tuho

Suvi-Anne Siimeksen suhde politiikkaan on aina ollut hyvin henkilökohtainen, eikä hän ole tätä salaillut. Kun hän pyrki varapuheenjohtajan paikalta Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi keväällä 1998, hän useassa yhteydessä kampanjan aikana sanoi rakastavansa puoluetta.

Ensimmäiset, vielä jokseenkin vähäiset säröt rakkaussuhteessa tulivat näkyville syksyllä 2001, kun Vasemmistoliiton piti ottaa kantaa Yhdysvaltojen "terrorismin vastaisiin" sotatoimiin Afganistanissa. Sotatoimiin ymmärtäväisesti suhtautunut Siimes sanoi tuolloin järkyttyneensä joidenkin puoluetovereidensa Yhdysvaltojen vastaisuudesta.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes poistui viimeisestä puoluehallituksen kokouksestaan eroilmoituksensa jälkeen. Kuva: Johan Alén

Todellinen aviokriisi alkoi vuonna 2004, kun Siimes puoluekokouksessa yllättäen asettui kannattamaan Euroopan unionin nopean toiminnan iskujoukkoja. Saatuaan tämän johdosta marraskuun puoluevaltuustossa voimakasta kritiikkiä Siimes kirjoitti päiväkirjassaan (28.11.), että hänen unelmansa on kuollut ja että hänen suhteensa puolueeseen on nyt "peruuttamattomasti toisenlainen". Helmikuussa 2005 hän puhui jo fyysisistä tuskista, joita puolueen johtaminen oli hänelle aiheuttanut.

Alkoi näihin päivin saakka kestänyt, loppua kohti tiivistynyt näytelmä - tai itse asiassa etupäässä yhden naisen mediashow, joka huipentui eroilmoitukseen 1.3.2006. Sen aikana hän leimasi EU- ja Nato-politiikasta hänen kanssaan eri mieltä olevia muun muassa sieluttomiksi, demagogeiksi ja leninisteiksi, euroedustaja Esko Seppäsen jopa rasistiksi. Kun lopulta koko muu eduskuntaryhmä sai pyyhkeitä leninismistä ja laiskuudesta, ero alkoi näyttää show'n ainoalta mahdolliselta loppuratkaisulta.

Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, mistä loppujen lopuksi oli kyse. Show vaikutti pahimmillaan enemmän sairauskertomukselta ja henkilökohtaiselta tragedialta kuin tavanomaiselta poliittiselta toiminnalta. Erityisen vasemmistolainen tämä liberaali ekonomisti tuskin on koskaan ollut, mutta molemminpuolinen syvä rakkaus hänen ja puolueen välillä peitti moneksi vuodeksi aatteelliset eroavuudet. Hänen asemansa muodostui niin vahvaksi, että hän kuvitteli voivansa suvereenisti kääntää puolueen kurssia kuinka tahansa. Siksi voimakkaan vastarinnan ilmaantuminen etenkin taistelujoukkokysymyksessä oli hänelle suuri järkytys.

Suvi-Anne Siimeksen voi liittää Suomen lähihistorian vahvojen tahtopoliitikkojen joukkoon, samaan sarjaan esimerkiksi Paavo Väyrysen, Sauli Niinistön ja Paavo Lipposen kanssa. Vaikka hän on viime aikoina syyttänyt puoluettaan kompromissittomuudesta ja yhteistyöhaluttomuudesta, hän on itse yleensä härkäpäisesti ajanut omaa tahtoaan läpi liiemmin keskustelematta ja muilta kyselemättä.

Aloittaessaan puoluejohtajana hän vaati itselleen määrätietoisesti puolueen toista ministerinsalkkua, jonka edellinen puheenjohtaja Claes Andersson lopulta selvästi vastentahtoisesti hänelle luovutti. Eri ministerinposteja hoitaessaan Siimes näkyi julkisuudessa milloin vaatien jääräpäisesti asuntolainojen korkojen verovähennysoikeuden poistamista, milloin yllättävillä esityksillään Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimityksissä. Ministerinä hän piti omista ja puolueensa kannoista jämäkämmin kiinni kuin liiallisesta joustavuudesta syytetty Andersson - vaikka viime kädessä isommat hallituskumppanit Kokoomus ja SDP tahdin määräsivätkin.

Jääräpäinen tahtopolitiikka oli Siimeksen vahvuuksia, mutta se myös koitui hänen tuhokseen. Hän ei voinut kestää sitä, että hänen ideoimansa "projekti 2007" - käytännössä EU:n sotilaallisen ulottuvuuden ja Nato-option hyväksyminen hallitukseenpääsyn edistämiseksi - ei menisikään hänen haluamallaan tavalla läpi Vasemmistoliiton käytännön toiminnassa.

Siimeksen eroilmoitus osui samaan päivään, jolloin presidentti Tarja Halonen astui toiselle virkakaudelleen. Presidentinvaaleissa Siimes kampanjoi näkyvästi Halosen puolesta, mutta poliitikkoina nämä kaksi naista ovat hyvin erilaisia. Halosta on oikeiston ja elinkeinoelämän piiristä syytelty amerikkalaisvastaisuudesta ja pasifismista - samoista asioista, joista Siimes syyttää oman puolueensa vasemmistosiipeä.

Jos Vasemmistoliitto olisi asettanut Siimeksen presidenttiehdokkaakseen, tämä tuskin olisi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa haastanut Halosta vasemmalta vaan pikemminkin oikealta. Lieneekö vain sattumaa, että Siimes nyt jätti päivän pääuutiseksi nousseella eroilmoituksellaan ja vasemmistoa kohtaan osoittamillaan syytöksillä varjoonsa presidentti Halosen virkaanastumisen?

Elias Krohn

Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa

Vasemmistonuoret moittii Suvi-Anne Siimestä (21.2.2006)

etusivu : juttuarkisto

VIDEOARKISTO>

LEHTIARKISTO>

ASIAKASPALVELU>

MEDIAKORTTI>

AVUSTAJILLE>

YHTEYSTIEDOT>

LINKIT>