Massiivinen väkivalta ja itsetuhoisuus on yleistynyt kulttuurissamme viimeitsen parin sadan vuoden aikana. Kaksi äskettäistä maailmansotaa aiheuttivat ennen näkemättömän massiivisen tuhon ja miljoonien ihmisten kuoleman.
Kysesen ilmiön ovat aiheuttaneet useat eri syyt. Myös taide on liittynyt tapahtumien kulkuun. Uusi moderni taide jakoi ihmiset usein vastakkaisiin leireihin. Mihin kaikkeen uusi taideilmaisu perustui?
1900-luvun alussa syntynyt ei-esittävä taide johti lukemattomiin kokeiluihin, Niissä kuvattiin uuden teollisen yhteiskunnan uusia ilmiöitä ja suhteita. Kuvataiteen mielenkiinto kohdistui nyt esimerkiksi ristiriitaan, kaaokseen ja ”taiteen kuolemaan”.
Jatkuvaan muutokseen ajautunut kasvava teollinen yhteiskunta kuviteltiin voitavan tervehdyttää ja herättää vapaan taiteilijan ja kuvan katsojan mielikuvitus ja piilotajuiset voimat. Kuvataiteilija otti perinteisen öljyvärin, palettisekoittamisen ja siveltimenvedon jäljen lisäksi käyttöön esimerkiksi mekaanisen liikkeen, sähköisen valon sekä eri taidemuotojen yhdistelyn. Uusi taide oli sama kuin ”kaikki oli sallittua ja mahdollista”.
Länsimaiseen kuvataiteeseen sisältyy nykyisin kolmisen sataa koulukuntaa ja suuntausta. Moderneja taideteoksia on luokiteltu ainakin kolmeen päätyyliin. Niissä yhdessä on kokonaisia uusia elinympäristöjä kansalle, toisessa rikotaan vanhoja sääntöjä etsittäessä uutta elämää ilmaisevia muotoja ja kolmannessa kuvataan ihmisen sisäisiä tunteita ja mielialoja todellisuuden esittämisen sijasta (Amy Dempsey, Moderni taide, 2008).
Uusi moderni taide perustui abstraktiin ei-esittävään (ei-esineelliseen) kuvantekoon sekä värin ja muodon abstrahointiin ja lapsenomaisuuteen. Koska perinteiset arvot koettiin kaksinaamaiskiksi ja epäonnistuneiksi, kaikki vanha piti korvata uudella modenilla.
Vapaan yksilön mielenkiinto kohdistui tämän tyyppisiin ilmiöihin kuvataiteessa ja arkkitehtuurissa. Kaikki eivät kuitenkaan suostuneet etsimään elämässä kokonaan uusia mahdollisuuksia, muotoja ja järjestyksiä.
Oma hankala kysymyksensä muodostuu tässä yhteydessä kysymyksestä ”onko jatkuva uusiutuminen myös ongelmallista?”. Toiseksi onko jatkuvaan uusiutumiseen sisältyvä edistysusko myytti?
Siinä missä erilaisissa väreissä säteilevät maahanmuuttajat ovat vapaalle yksilölle mielenkiintoa herättäviä ”taideteoksia”, toisten mielestä tänne muuttaneet eri kulttuureja ja uskontoja edustavat henkilöt ovat nationalistis-suomalaiseen arkeen kuulumattomia värittömiä kummajaisia.
Tämän lisäksi olemassa on muunkinlaista olemisen ja elämän kokemista ja kuvan katsomista.
Ortodoksiuskovaisten ikonikuvan katsominen poikkeaa ”maallisen kuvataideteoksen” katsomisesta siinä, että hengellisyyden kieltä ilmentävässä ikonissa pitää katsoa ennen muuta kuvassa näkyvää pyhyyttä, ei kuvan estettistä kauneutta.
”Kuvateologista ikonia” on tutkittu ainakin taidehistorian ja ikonisymboliikan näkökulmasta. Uusin tarkastelukulma ikoniin on ”ikonin filosofia”. Pappismunkki Serafim Seppälä (Ikonin filosofia, 2014) on puhunut tässä yhteydessä siitä, millaista on ”ikoninen oleminen”.
Ikonikuvan katsomisessa ihminen luovuttaa koko olemisensa suurelle auktoriteetille, Jumalalle. Siinä Isä puhuu ja johtaa. Samalla tavalla äärioikeistolainen fasisti luovuttaa koko olemisensa suurelle auktoriteetille, Nationalismille.
Kazimir Malevitš asetti taidenäyttelyssä Mustan neliön ikonin paikalle (huoneen nurkkaan aivan sen yläreunaan). Kyseistä öljymaalausta on kutsuttu 1900-luvun ikoniksi. Teos on synnyttänyt suuria ennakkoluuloja modernia taidetta kohtaan, teos pyrkii kuvaamaan aineellisen (esineellisen) maailman ylittävää todellisuutta. Teoksessa tiivistyy abstraktin taiteen koko olemus.
Musta neliö oli hyötyä tuottamaton eikä esittänyt mitään. Teos on eilisen konservatiivis-porvarilliselle taidevallalle isku päin naamaa paremman huomisen toteuttamiseksi.
Enää ei tarvitse maalata. Eikä ihailla komiaa merenpohjalakeutta. Juhani Palmukin voi lopettaa ja palata taksin Turun seudulle.
Jonkin valtion sisällä voi olla taidekäsityksissä ja taidekuvan katsomisessa myös maakunnallisia eroja. Niiden taustalla ovat alueiden kulttuurit ja myytit.
Suomessa Etelä-Pohjanmaalla on taidekäsitys, jolla on yhteys vanhaan regionalistis-agraariseen kulttuuriin ja myytistöön, jota Juhani Palmu ylisti Härmänmaalla vuosikymmenet.
Etelä-Pohjanmaan kulttuuripiirissä alkoi tapahtua 1700-luvun lopulta lähtien arkioloissa väkivaltaisia yhteenottoja. Kaikkia syitä kyseen väkivaltaan ei ole osattu vielä selvittää. Esimerkiksi pelkkä historiantutkimus ei voi avata koko tuota solmua.
1800-luvulla aluksi Lapuanjoen yhteyteen, myöhemmin Härmä-Kauhavalle sijoittuneet puukkojunkkarit saivat 1930-luvulla perillisiä fasistisesta lapuanliikkeestä. Puukkojunkkariliikettä nujerrettiin valtion käskystä sotilailla ja poliiseilla. Miksi lapuanliike yritti kaapata valtiokoniston ohjakset omiin käsiinsä?
Lapuanliikkeen perintöä on vaalittu viimeksi Lapualla ”mustan paitamuodin” kehumisella ja ylistämisellä. Härmänmaalla palvotaan vieläkin puukkojunkkarikauden häjyilyä kulttuuris-kaupallisen imago- ja juhlaviikon muodossa. Uhoilua, häjyilyä ja pelon levittämistä ylläpidetään vieläkin Lapua-Kauhavalla.
Kommunisteja, pasifisteja, luonnonsuojelijoita, seksuaalista vapautta ajavia ja eksistentialisteja pidetään alueella haitallisina. Koska heissä nähdään modernin uudistumisprosessin vaarallisia simeniä, heidät torjutaan.
Sanonta ”ei uskalla naamansa näyttää” on Kauhavalla vieläkin käytössä. Joku valtuutettu huudahti äskettäin vihaisena paikallisessa keskustalaisessa lehdessä, että ”nahkurin orsilla tavataan”. Koulukiusattu poika puukotti tyttöä Kauhavalla.
Kauhava on antanut purkaa maan tasalle kulttuurihistoriallisesti arvokkaan pukkojunkkareita ruoskineen maankuulun nimismiehen asuinpaikan.
Merenpohjalla ei ymmärretä, kuinka vaarallista kyseisen seudun vanhan kulttuuri-ilmapiirin palvominen on. Saksassa joutuisi vastaavassa tilanteessa usein oikeuden eteen.
Kauhavan entisen lentosotakoulun militaristinen vaikutus on heijastunut laajalle maakuntaan. On palvottu jääkäreitä ja mannerheimläistä valkoista maatilaporvarivaltaa osoittamatta pientäkään sympatiaa sisällisodassa 1918 köyhälistöläisten puolustamiselle vakaumuksellisena marxilaisena, punaisena.
Eteläpohjalainen kulttuuri ja myytistö rakentuu yksipuolisesti maatalousvaltaisuuden (elinkeino), patriarkaalisen maalaisliittolaisuuden (Keskustan puoluevalta) sekä kristillisyyden (uskonto, herännäisyys) kantavan rungon varaan.
Porvarillisella yrittäjyydellä ja maaseudun konservatiivisella suku- ja klaaniyhteisöllä on vieläkin vahva asema. Väestörakenteen pohjalla on tuhat vuotta vanha korpieräreittejä pitkin Kyröön suuntautunut vakavamielinen hämäläistaustainen eränkäyntikansa ja sen kulttuuri. Jalkajousi ja puukko olivat sen tärkeimmät työkalut.
Samalla kertaa veitsenä ja väkivaltavälineenä tunnettua sanaa ”puukko” käytetään maapallolla ainostaan Suomessa (Jukka Paaso: ”Puukko on Etelä-Pohjanmaan myytti”, Ilkka 12.4.2013). Pukko on kulkeutunut tänne muinaissuomalaisten mukana kaukaa idästä.
Pukkojunkkareiden aikana paikalliset ruumishuoneet olivat välillä täynnä puukotettuja miehiä. ”Tämä on muraahajien maakunta” (Jukka Paaso Ilkassa 5.4.2012). ”Komia miesluonto” on ongelma naisille ja lapsille. Kannattaa lukea Heikki Ylikankaan kirjoja Puukkojunkkareiden esiinmarssi väkivaltarikollisuudesta 1790–1825 sekä Härmän häjyt ja Kauhavan herra (1976).
Kirjoituksessani ”Häjyt – tarua vai totta?” (Ilkka 9.9.2011) kerron topeliaanisesta eteläpohjalaisesta maakuntamyytistä. Puhe Etelä-Pohjanmaasta ”tahtomaakuntana” on nationalistis-regionalistista rasismia.
Kirkon kannatus ja perussuomalaisuus on Etelä-Pohjanmaalla hyvin arvostettua muuhun maahan verrattuna. Taiteessa suositaan seudulla eniten narsistisesti näköiskuvia, joissa kuvataan maakunnan maatalousvaltaista miljöötä.
Maakuntakeskus Seinäjoki on viereisen Ilmajoen rautatiesyrjäkylästä kasvanut kaupunkimainen alue ja perustettu vasta vuonna 1960. Seinäjoesta on haluttu tehdä koko maakunnan kirkollinen keskus, kristillisyys huutaa keskustassa kirkkoarkkitehtuurillaan kauas ympäristöönsä lakeuksille. Maahanmuuttajia ja pakolaisia on otettu vastaan vain nimeksi. Suomalaista nationalismia ja eteläpohjalaisuutta arvostetaan eniten.
Kapitalistinen talouselämä hallitsee nyt maailmaa ja aiheuttaa samalla lukuisia kanavia pitkin myös väkivaltaa. Läntisestä demokratiamallista poikeavissa valtioissa on harjoitettu usein toisinajattelijoiden vainoamista. Väkivallaton maapallo on unelma ja utopia.
Vapaa yksilö heittäytyy galleriassa abstraktin maalauksen pyörteisiin. Hän ajattelee näkemästään teoksesta avoimesti mitä huvittaa ja mieleen juolahtaa. Hän leikittelee rohkeasti teoksen synnyttämillä elämyksillä ja mahdollisuuksilla. Samalla hän ”jalostaa itseään” sekä kasvaa kohti jotain uutta ja tuntematonta.
Vapaa yksilö katsoo taiteen sisältöä oman olemisensa pohjalta eksistentialistisen ajattelutavan mukaisesti vaikkei tietäisi eksistentialismista mitään. Hän on täysin yksin ja seisoo yksinomaan oman olemisensa varassa. Hän tekee ratkaisut itse ja antaa uudistumisen vyöryä.
Äärioikeistolainen epävapaa ihminen ei ”lue” samaa abstraktia teosta ollenkaan, ei varsinkaan luovasti, koska hän ei näe ”tärähtäneessä abstraktissa maalauksessa” mitään arvokasta. Monimerkityksellinen abstrakti kuva on hänelle kuollut esine. Hän torjuu teoksen ja on valmis tuhoamaan sen.
Epävapaa yksilö torjuu modernin abstraktin taiteen, koska hän torjuu oman olemisensa ja itsensä uudistumisen ihmisenä. Sen sijasta hän asettuu vahvan johtajan edessä napisematta massayhteisön riviin ja haluaa tehdä kuten ”suuri johtaja” käskee.
Hitlerin ja Goebbelsin konservatiivinen taidekäsitys johti siihen, että natsit alkoivat tuhoamaan suurelle yleisölle osoitetuissa propagandistisissa tempauksissa moderneja taideteoksia sekä vainoamaan modernistisia taiteilijoita ja arkkitehteja.
”Klassismi ja kivi symbolisoivat rakennuttajan voimaa ja kestävyyttä, suuruutta ja ylemmyyttä. Myös Albert Speerin rakennusten tyyli oli klassisismi – – Klassismin epäsuosiota lisäsi tietysti myös Neuvostoliiton Stalinin ja Italian Mussolinen diktatuuria pönkittänyt arkkitehtuuri – – Eduskuntalo on Suomen rumin rakennus ja kuuluu sarjaan monumenti facisti” (Liisa-Maria Hakala-Zilliacus, ”Albert Speer ja arkkitehtuurin syyllisyys”, Kanava 1/2004).
Nationalistiemme palvoma luonnonkivinen eduskuntatomme, jota peruskorjataan parhaillaan kultaakin kallimmalla, on hengeltään fasistinen. Koska talon sisällä vallitsee nykysin viihteellis-populistinen ilmapiiri, paikalla vallitsee valtava jännite.
Myös eteläpohjalaisten ylpeydenaihe, ”itsetehostuskone” foonikitalo on päältä ja sisältä klassismia. Tämä istuu täydellisesti merenpohjan patavanhoilliseen kulttuuriin ja myytistöön. Talon henkisen ilmapiirin ja muodon välillä vallitsee tässä täydellinen tasapaino.
Nationalistis-konservatiivisten Perussuomalaisten kannattajista 87 prosenttia lukeutuu passiivisiin kulttuurinkuluttajiin. Liberaaleissa vihreissä aktiivisia kulttuurinkuluttajia on peräti 62 % (Helsingin Sanomat 18.11.2013, Suomen Kulttuurirahaston tutkimus). Perussuomalaisten puoluesihteerin johtopäätös siitä, että kyseinen kulttuuripasiiivisuus johtuu kulttuuripalvelujen kalliista hinnasta, ei selitä kyseistä passiivisuusilmiötä. Ilmiö johtuu tietysti korvien välistä, henkisestä tilasta.
Friedrich Nietzschen (1844-1890) mukaan jos ihminen ei voi puhua hyvästä ja pahasta, hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin mitata asoita suuruuden ja erinomaisuuden mukaan, suuruuden mitta on ”vallantahto” (tahto valtaan). Soinilaiset tahtovat Soinin valtaan.
Nietzschen mukaan on erhe pyrkiä hyvän voittoon ja pahan tuhoamiseen, sillä se johtaa ”orjamoraaliin”, kuten kristinuskossa ja valtapolitiikassa. Kristinusko kieltää Nietzschen mukaaa elämänilon, intohimon, nautinnon ja seikkailumielen.
Suurta autoritääristä johtajaa seuraavaan joukkoon liittyminen on tyypillistä taikauskoiseen kansakunta-ajatteluun, nationalismiin juurtuneille militaristeille ja maahanmuuttajavastaisille epävapaille ”sisäisesti pysähtyneille” henkilöille.
Vapaat yksilöt antavat ihonväriin katsomatta myös toisenlaisille vapauden nauttia elämästä, olemisesta. Eivätkä halua puuttua vapaiden taiteilijoiden luovaan työskentelyyn millään tavalla.
Kirjallisuuden professorin Erkki Seväsen väitöskirjassa kerrotaan, kuinka taiteen rajat hämärtyvät (Turun Sanomat 17.5.2008). Hänen mukaansa käynnissä olevaan yhdentymiskehitykseen vaikuttaa uusliberalismi.
Mitä muuta se voi olla kuin globaalia porvarillis-kapitalistista valtapeliä.
Seinäjoen sairaalan tauluriita todistaa taiteen puoluepoliittisesta ”valtapelittämisestä”. Taiteen viihteellistäminen on edennyt pisimmälle Yhdysvalloissa. Poptaide ja postmoderni arkkitehtuuri todistavat länsimaisen kulttuurin rappeutumiskehityksen syvenemisestä. Kaikki näyttää nyt sattumavyörymiseltä. Siinä edistys tulee todistetuksi myytiksi.
En usko, että kyseinen asia voisi olla myönteinen. Luovan kuvankatsomisen ja sanataidelukemisen kannalta kehitys on vapaan yksilällisen olemisen kuolemaa. Systeemivallan syveneminen kasvattaa uutta orjamoraalista ihmismassaa ja lisää uusien sotien syttymisen vaaraa.
Eksistentialistisen ajattelun, yksilön ja taiteen vapauden sekä ”yksilösosialismin” yhdistäminen voisi johtaa käynnissä olevan nopean villin vyörymisen hidastamiseen.
