Kirjoitin ja kuvitin Turussa 1989–1990 utopian ”Tsersissien saari” (1992). Kyseinen fiktiivinen julkaisuni löytyy ainakin Turun kaupunginkirjastosta.
Olin noihin aikoihin eniten huolestunut ympäristökriisistä ja inhimillisten toimintojen koneellistamisen aiheuttavista ongelmista (elämäntapa, konemainen yhteiskunta- ja kaupunkirakenne jne.).
Jaoin utopian saareni neljään koevaltioon. Uskoin tuossa vaiheessa ihmisen kykyyn ”jalostua” jos hän vain ponnistelee kehittämällä itseään henkisesti (humanismi) ja suunnittelemalla elinympäristöään aiempaa paremmaksi (rakennus ja aluerakenne).
Asetuin samaan aikaan Turussa vihreiden ehdokkaaksi kunnallisvaalissa 1992. Kohosin vaalissa kahdella tuhannella äänellä vihreiden ylivoimaiseksi ääniharavaksi. Pääsin kuuden muun vihreän kanssa Turun valtuustoon. Vihreillä oli ollut valtuustossa aikaisemmin yksi paikka.
Vihreät politrukit jakoivat vaalituloksen jälkeen valtaa jäsenilleen ja lupasivat minulle toivomani valtapaikan vasta kahden vuoden päästä. Mutta pöytäkirja ”katosi” enkä saanut minulle luvattua asemaa. Puoluepolitrukki junaili kaupunginhallituspaikan omalle suosikille.
Minua tarvittiin vihreissä ainoastaan ääntenkalasteluun. Minulle sanottiin ”puolue päättää, et sinä”. Kuntalaisia edustamaan valitun henkilön pitää siis vaalin jälkeen ”sitoutua edustamaan” äänestäjän ja valtuuston välissä toimivan puolueen (järjestön ja yhteisön) tahtoa.
Erosin vihreistä ja liityin sosiaalidemokraattien valtuustoryhmään. Demareissa politrukkien puoluekuri oli vieläkin kovempi.
Pääsin heti 1996 valtuustoon demariehdokkaana mutta putosin vaalissa 2000. Mutta paljon elämästä oppineena.
Vihreät käänsivät myöhemmin takkinsa ja aloittivat uuden valtapelikierroksen pyrkimällä suureksi yleispuolueeksi. Myös värinvaihto kesken kaiken sisältyy nationalistisen puoluesysteemin epäkohtiin.
Menetin vihreissä uskoni ihmisen kykyyn jalostua ja uudistaa elinympäristö paremmaksi. Ihminen alkoi näyttää minusta yhä enemmän eläimeltä.
Aivan 1990-luvun lopulla minut määrättiin Turussa asukkaiden hallintoon ja suunnitteluun osallistumisen ja vaikuttamisen avustajaksi. Nykyisin avustajia löytyy jopa gallerioista abstraktin taideteoksen katselemiseen.
Kirjoitin osallistumisaiheesta keskusvirastossa useita monisteita. Sain avustaa asukkaita kaikessa muussa paitsi juridisten valitusten tekemisessä kaupunkia vastaan.
Sain selville sen, että 1990-luvun puolivälissä käynnistetyn valtakunnallisen osallisuushankkeen taustalla oli ensisijaisesti vaalien alhaiset äänestysprosentit, ei huoli asukkaiden omasta mahdollisuudesta vaikuttaa julkiseen valankäyttöön.
Kyse oli edustuksellisten elinten vallankäytön oikeuttamisesta. Noin joka toinen kansalainen oli jättänyt noihin aikoihin äänestämättä vaaleissa.
Ymmärsin nyt sen, että koska niukkuudessa kaikkea ei riitä kaikille, ihmislaji on hyökkäävä, usein samalla myös väkivaltainen.
Mutta jos ihmisillä on konkreettien hätä (kuten nyt turvapaikanhakijoilla), heitä on autettava sen sijaan, että jotkut ryhtyvät rakentelemaan ”itselle ja omille” entistä paksumpaa ”ulkopuolisista” eristävää suojapanssaria. Hädässä rahallisesta hyväksikäytöstä puhumattakaan (ihmissalakuljetus).
Yhdysvallat on harjoittanut vuosikymmenet valtameren takaa veristä sodankäyntiä Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. ”Arabikevät” paistaa sen johdosta nyt sota-alueilta tänne pakolaistulvina.
Vladimir Putin on tässä asiassa oikeassa, hänen mukaansa pakolaiskriisi on länsimaiden itse omilla virheillä aiheuttama. Länsi on tuputtanut aina muille omaa yhteiskuntaa parhaana (llkka 8.9.2015).
Länsimainen kulttuuri on onneksi nopeasti sammahtava aurinko (katso omakustannettani ”Länsimaisen kulttuurihegemonia loppu”, 2013, ISBN 978-952-6675-04-6). Teknologinen emäntapa on tehnyt jo tehtävänsä, pitemmälle ei voi enää päästä.
Elämme ”sivistymättömässä paskayhteiskunnassa” (katso omakustannettani ”Anarkismin runous”, 2014, ISBN 978-952-6675-30-5).
Vai että maassa maan tavalla.
Ei tietenkään, vaan ”maapallolla maailman tavalla”.
Olemassa on vain yksi ainoa maapallo ja ihmisiä on ainoastaan yhdenlaisia.
Ihmisen puhe ja järjen käyttö ei avaa maailmassaolon tapahtumia yhtä hyvin kuin ihmisen elekieli (semiotiikka). Ihmisillä on myös eleissä yksi yhteinen globaali kieli.
Ihminen on semioottis-mytologinen eläin, jonka kaikille yhteisistä tarkoitusperistä todistaa eniten ihmisten yhteiset eleet ja yhteiseltä pohjalta syntyneet kulttuurit, myytit ja kuvastot.
Jos haluaa tietää mikä ahdistaa tällä hetkellä eniten Sipilän hallituksen ministereitä, kannattaa seurata herrojen kasvoja ja eleitä.
Nationalismilla vuosikaudet hehkuttaneen Timo Soinin (ps) jatkuvasta ylitsepursuavasta hormonieristyksestä aiheutuva punoitus on tehnyt hänen aiemmin melko vaaleista kasvoistaan ryppyiset ja melkein ruskettuneet.
Omakustanteessani ”Pallo” (2014, ISBN 978-952-6675-15-2) hyökkään suljettua nationalistista, kuvitteellisen kansakunnan edun ajamiseen perustuvaa yhteiskunta-ajattelua vastaan ja puolustan uutta maapallon laajuista rajat avaavaa avointa suvaitsevaa ylikansallista monikulttuurista valtapeliä.
Gordon Childen teos Varhaiskulttuureja (1966) kuvaa maapallon vanhojen suurten kulttuurien historiaa ja arkeologiaa jääkaudelta antiikin maailman rappioon ja tarjoaa hyvän käsityksen siitä kuinka ihmisten synnyttämä kulttuuri on ollut maailmanhistoriassa suurempi muutostekijä kuin ihmiskunta (ihmislaji).
Ihmisen ja kulttuurin koti on luonnossa. Kun ihmistä, yksilöä aletaan pitää eksistentialistisesti omana maailmana, eriytyneiden paikalliskulttuurien yläpuolelle nousee yksi kaikille yhteinen valtakulttuuri.
Sen rakentaminen on uuden globaalin vallankäyttöajattelun yksi peruskivi.
Ukrainan sodassa ei ole kyse yksinkertaisesti ajankohtaisiin konkreettisiin erimielisyyksiin (sopimukset, kaasukauppa jne.) liittyvästä asiasta tai EU:n ja Venäjän federaation väliin sijoittuvan ”vaaleaverisen” Ukrainan pyrkimyksestä irtaantua Venäjän vaikutuspiiristä ja lähestyä Euroopan unionia, jotta Ukraina voisi liittyä täysvaltaisena jäsenenä unionin länsivaltablokkiin.
Moskovan porttien etupiirissä paukkuvan sodan taustalla on länsivaltojen ikivanha idän kammoksunta.
Ukrainan konflikti on nuoruutensa kommunistisessa Itä-Saksassa kasvaneen ja läntisessä kapitalismissa teräksisenä porvarina toimivan Saksan liittokanslerin Angela Merkelin henkilökohtainen trauma.
Ukrainan sodan varsinainen tausta löytyy tuhannen vuoden takaisesta Euroopan kahtiajaosta. Siinä kristillisen varhaiskirkon valtapiiri jakautui kahtia läntiseen ja itäiseen lohkoon (valtariita 1054 jKr.).
Läntisen lohkon keskuksesta Etelä-Ranskan vieressä sijaitsevasta Roomasta tuli jo toisen kerran länsimaisen kulttuurin valtakeskus.
Itäisen lohkon keskus Konstantinopoli heijastui Venäjän voimistumassa olleeseen valtapiiriin ja ortodoksisesta valtapiiristä kasvoi länsilohkolle pelottava vastavoima.
Tämä käy ilmi myös taidetta ja arkkitehtuuria tarkastelemalla. Kuva ja rakennus alkoi nyt puhumaan lännessä ja idässä monessa kohtaa eri kieltä.
Tätä suurta kahtiajakoa ei olisi tapahtunut ilman sitä edeltänyttä aikaisempaa kulttuurikehikkoa, arabialaisen maailman ja Lähi-idän kulttuurivaikutusta.
Itä – islamilainen maailma sekä Novgorodin, Kiovan ja Moskovan Venäjä alettiin kokea nyt lännessä uhkana.
Kristillisen kirkon kahtia jakautuminen ei tapahtunut yhdessä hetkessä eikä idän ja lännen välillä ollut kahden suuren kulttuuripiirin välistä jyrkkää rajaa. Kyseisellä pohjois–etelä-suuntaisella alueella oli pitkä vyöhyke, jonka sisällä kukoisti samanaikaisesti läntisiä ja itäisiä aineksia.
Lännen ja idän välille on kuitenkin piirretty tutkijapiireissä kirkon kahtiajaosta 1054 jKr. monia rajalinjoja (kts. tästä aiheesta teosta Jukka Korpela, Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle, 1999).
Toisen maailmansodan jälkeinen ”rautaesirippu” oli idän ja lännen välillä todella konkreettinen rajalinja. Seuraavaksi samalle ilmansuunnalle on ehkä nousemassa Ukrainan sodan takia uusi ”teräsesirippu”.
Tuhat vuotta sitten kyseisellä rajavyöhykkeellä asuneet ihmiset eivät olleet tietoisia sitä, että kahden suuren kulttuuripiiri välinen jännite oli kohoamassa. Puhumattakaan, että ihmiset olisivat voineet aavistaa mihin muutos oli johtaisi seuraavien vuosisatojen kuluessa.
Tämän tyyppisten kulttuurien välisten jakovyöhykkeiden muodostuminen on maapallon laajuisen kehityksen kannalta hankala kysymys koska niihin sisältyvillä myyteillä on taipumus elää hyvin pitkään.
Mutta myös paikalliset kulttuurikahtiajaot voivat säilyä pitkään hengissä.
Suomen sisällissodan 1918 valkoisen vallan keskus sijoitettiin tietoisesti ensin Vaasaan Merenkurkun edustalle, sillä alueelta oli ollut vuosisadat suora yhteys Ruotsin valtakeskukseen Tukholmaan ja länsimaiseen kulttuuripiiriin.
Sitä vastoin punaisten keskusalue Tampereen seutu oli ollut vuorovaikutuksessa Pietarin valtapiiriin (myös varhainen ratatieyhteys jne.) ja sitä kautta Venäjän laajaan kulttuuripiiriin. Venäjän vallankumoukselliset kommunistit pitivät välillä myös kokouksia Tampereella.
Koska valkoisten porvarillisiin arvoihin liittynyttä valtapeliä organisoinut Mannerheim oli siirtynyt keisarin palveluksesta Pietarista Vaasaan hän tunsi venäjänkielen taitoisena hyvin venäläisen kulttuurin ja käynnissä olleen muutoksen. Leninin kommunistinen vallankumous oli jatkoa 1700-luvun lopulla käynnistyneelle valistuneelle yhteiskunnalliselle mullistukselle.
Tuhat vuotta sitten Itä-Euroopan kulttuurisella kahtiajakolinjalla vaikutti kuninkaita joidenka vallankäyttöön vaikutti neuvonantajia sekä säätyjä kuten papisto, aatelisto ja porvaristo. Hallitsija valtapiiri (alue) toimi ilman joka kohdassa vartioituja rajalinjoja. Hallitsijoiden reviirien välisillä alueilla oli myös ei-kenenkään maita.
Hallitsijan alueen sisällä vaikutti useita eri kansallisuuksia ja hallitsijan alueen läpi tapahtui jatkuvaa kulkua kun kansanryhmät vaeltelivat silloin tällöin suuntaan ja toiseen.
Myöhemmin valtapiirien välille alettiin muodostamaan merkkejä, joista tunnisti kunkin vallankäyttäjän valta-alueen (verotusoikeus jne.). Samaan aikaan tapahtui kehitystä, jossa valtakeskus alkoi suosia jotakin tiettyä väestönryhmää (kansaa) suhtautumalla samaan aikaan vieroksuvasti ”ulkopuolisiin”. Myöhemmin valtakeskusten välillä alettiin solmia myös laajoja ”esiliittoumia” (kuten Puola-Liettuan unioni).
Vasta 1800-luvulla pääsi Ranskan suuren vallankumouksen (valistus) ja Hegelin idealistisen ”kansanhenki”-ajattelun (nationalismi) vaikutuksesta käyntiin kehitys, jossa valtakeskuksen rajoja alettiin vartioida aiempaa tarkemmin ja muurata myös täysin umpeen.
Nyt suosittiin yksipuolisesti yhtä kansaa, yhtä mieltä, yhtä kieltä ja yhtä kulttuuria. ”Kansanvaltaisten valtioiden” välillä syntyi jatkuva kilpailu kansakunnan paremmuudesta (rotuoppi jne.) ja sitä seurasi usein myös sodankäynti.
Nationalistisiin valtioihin johtanut kehitys jatkui parisensataa vuotta kunnes se kääntyi kansainvälistymisen ja ympäristökriisin johdosta 1900-luvulla päinvastaiseen suuntaan. 1900-luvun lopulla alettiin purkamaan tietoisesti kansallisvaltioiden välisiä rajamuureja korostaen ihmisten maasta toiseen liikkumisen ja tavaroiden kuljettamisen vapautta.
Nyt alkoi tietyllä tavalla paluu takaisin aikaisempaan olotilaan, jossa ei tunnettu tiukasti vartioituja reviirejä ja rajoja.
Nationalistiset valtiot todettiin monessa kohtaa poliittisen ja taloudellisen kehityksen kannalta aikansa eläneeksi järjestelmäksi. Syntyi uudenlaisia valtioiden välisiä liittoumia (EU jne.) ja se alkoi purkamaan vanhaa valtapelijärjestelmää (kansantaloutta jne.).
Nationalismi oli esteenä myös valtioiden välisten kestävien rauhansopimusten ja kestävien kansainvälisten ympäristön- ja ilmastonmuutossopimusten tekemiselle.
Koko ihmiskunnan tulevaisuus näytti olevan uhattuna.
Ihminen tiesi samaan aikaan itsestään ja ympäristösään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Avaruudesta ei löytynyt pienintäkään merkkejä toisesta maapallomme kaltaisesta elollisesta planeetasta.
Maapallon ihmiset todettiin DNA-tutkimuksissa samaksi ihmiseksi ihonväristä riippumatta. Kaikilla ihmisillä on täällä samat henkiset ja aineelliset ominaisuudet ja tarpeet.
Koska kaikki paljastui yhdeksi ainoaksi ja ainutkertaiseksi nationalististen valtapelien hajottava vaikutus alkoi synnyttää arvostelua.
Maapallo jatkaa elämää evoluution mukaisesti vaikka ihminen myrkyttäisi luontoa kuinka. Vakka ihmislaji kuolisi sukupuuttoon evoluutio tuo tänne takaisin saman ihmisapinan.
Ikivanhat viisaudet varoittavat ihmistä jumaluuden kaltaisesta tietämisestä ja viisaudesta. Siitä huolimatta Descartesin järkikorostuksesta ja periaatteesta ”tieto on valtaa” tuli länsimaisen teollistuvan kulttuurin pääajatus.
Elollisen luonnon kurjistumisesta huolimatta kuvitellaan, että maapallolla on silti tapahtumassa koko ajan edistystä.
Se on kuitenkin idealistinen myytti.
Antiikin Kreikassa luotu tiedon hankkiminen ja lisääminen jatkuvasti tapahtuvan väittelemisen kautta (dialektinen järki) on jakanut ihmismassat kateen eri leiriin ja johtanut ihmisten luokittelemiseen.
Vallan keskittäminen (kuningas ja säädyt) johti 1700-luvun lopun Ranskan suuressa vallankumouksessa yksinvaltaisen hallitsijavallan tappamiseen ja kuninkaan korvaamiseen uudella kansanvaltaan perustuvalla järjestelmällä. Nyt käynnistyi kuitenkin aiempaa suurempiin kärsimyksiin johtanut historiallinen vaihe (diktaattorit ja maailmansodat).
Toteutetuissa luokitteluissa toiset olivat esimerkiksi konservatiiveja tai liberaaleja, toiset oikeistolaisia (porvariluokka) tai vasemmistolaisia (työväenluokka).
Saksankielisessä B. Nicolaevskyn ja O. Maenchen-Helfen kirjassa Karl Marx (1963/1982, kirja on ilmestynyt alun perin ranskaksi vuonna 1937) kerrotaan, että Marxin isä Hirschel (Heinrich) Marx, joka oli kääntynyt juutalaisuudesta luterilaisuuteen sekä osasi ulkoa Voltairen ja Rousseaun kirjoitukset (sivulla 5). Koska Karl Marxin kotona harrastettiin valistusaatteita Ranskan suuren vallankumouksen (valistuksen) aikainen ajattelutapa on täytynyt vaikuttaa myös Marxin ajatteluun.
Täytyy lukea Marxin alkuperäisiä kirjoituksia, jos haluaa tietää miten Marx ajatteli. Vain harvat ovat perehtyneet Marxiin seikkaperäisemmin (Jean-Paul Sartre jne.), Marxia on siteerattu niin paljon, että hänen alkuperäinen ajattelutapansa on usein hämärtynyt.
1700-luvun lopun ”rousseaulaisen sosialismin” kannattajaa Maximilien Robespierreä seurasi 1800-luvun teollisen työläisyhteiskunnan filosofi Karl Marx.
Marxin ajattelua tulkitsi 1900-luvulla virheellisesti kommunistijohtaja Josef Stalin.
Ennen toista maailmansotaa syntyneet nationalistiset valtiot aiheuttivat jatkuvasti uusia sotia ja ennen näkemätöntä kärsimystä. natsijohtaja Adolf Hitler yritti hävittää Saksan diktaattorina (ensimmäisen kerran) maan päätä kokonaisen kansan (juutalaisvainot suunnitelluissa teollisissa kuolemanleireissä).
Ihmisyksilön luonnollisuutta ja vapautta koskeneet Rousseaun humanistiset pohdinnat vaihtuivat hetkessä Robespierren toteuttamiin verenvuodatuksiin. Ja Marxin humanistinen ajattelu vaihtui hetkessä Stalinin kuolemanleireihin. Hitler sytytti tuleen lähes koko maapallon.
Pirstaloitunut nationalistinen valtapeli ja puoluejärjestelmä levittää tänä päivänäkin maailmanlaajuisesti kaikkialle uusia ”valtapelitauteja”.
Rousseaun filosofia sisältää kaksi vastakkaista näkökulmaa yksilöön yhteiskunnassa (kts. Harald Höffling, Rousseau ja hänen filosofiansa, 1911, sivulla 112). Hän korostaa ensinnäkin alkuperäistä vapaata riippumatonta ihmisistä.
Toisessa samanaikaisessa näkökulmassa Rousseau korostaa ihmisen riippuvuutta toisista ihmisistä (yhteisöistä, yhteiskunnasta).
Tämä merkitsee luonnon ja sivistyksen (kulttuurin) vastakohtaisuutta. ”Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla on hän kahleissa” (Jean-Jacques Rousseau, Yhteiskuntasopimuksesta, suomennos vuodelta 1988, sivulla 28).
Leena Subran Jyväskylän yliopistossa tekemässä tutkielmassa J.-P. Sartren Dialektisen järjenkritiikki on kuvattu Sartren ajatuksia eksistentialismin ja Marxin filosofian yhdistämisestä ”humanistiseksi sosialismiksi”.
Sartren yhdistämisajatuksen voi sanoa olevan monessa suhteessa sukua Rousseaun filosofialle ja ”rousseaulaiselle sosialismille”. Molempien ajattelun lähtökohta on vapaa yksilö.
Omakustanteessani ”Suomen loppu” (Suomen kuva, osa 1, 2012, ISBN 978-952-67631-8-7) ennustan esimerkin omaisesti suomalaisen nationalismikoneen lopun.
Nationalismi on aiheuttanut eriarvoisuutta, rasismia, sotia, ympäristökriisin ja ilmastonmuutoksen.
Yritys ylläpitää valtion jatkuvaa talouskasvua (kansantalous, bkt) on johtanut ilmastomuutoksen torjumisen kohdalla jopa ympäristökriisiä nopeuttavaan bisneksentekoon (päästökauppa).
Lokeroitumiseen perustuvan nationalismin tilalle on luotava luonnon ja ihmisen tilaa konkreettisesti tarkastelevia, ylikansallisia, pasifistisia, suvaitsevaisia, monikulttuurisia ja rasismin vastaisia puolueita.
On tutkittava erilaisia demokratiavaihtoehtoja ja niitä edistäviä valtapelejä ja arvioitava kyseisten mallien etuja ja haittoja.
Ranskan suuren vallankumouksen aikaisen valistusliikkeen kolme vaikutusvaltaisinta filosofia olivat Voltaire, Montesquieu ja Rousseau.
He tarkastelivat kuitenkin yhden ”siunatun kansakunnan” vapauksia ja oikeuksia ja valtion velvollisuuksia yksipuolisesti sisäpoliittisesta näkökulmasta. Sitä vastoin uudessa globalisoitumisajattelussa tarkastellaan vapauksia ja oikeuksia realistisen monikulttuurisesti, ulkopoliittisesti ja ylikansallisesti.
Filosofia pääsuuntaukset ovat nykyisin loogis-analyyttisen suuntauksen (1) lisäksi marxilainen (2) ja fenomenologis-eksistentialistinen (3) suuntaus.
Uuden globalensyklopedian kaksi suurinta ajattelijaa ovat Karl Marx (marxismi) ja Jean-Paul Sartre (eksistentialismi).
Omakustanteessani ”Puolueen loppu” (Suomen kuva, osa 2, 2012, ISBN 978-952-67631-9-4) arvostelen nationalistista puolueinstituutiota.
Kerron julkaisussani, että venäläisen puoluemuodostustutkijan Mosei Ostrogorkin (1854–1919) mukaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus vääristi nationalististen puolueiden toimintaa.
Ostrogorkin mukaan puolueet harjoittavat aktiivisesti kansan manipulointia ja puolueiden välisten erojen hämärtämistä. Puoluejärjestelmä on myös korruptiivinen. Nykyisin puolueiden kohdalla puhutaan ”rakenteellisesta korruptiosta”. ”Puoluetauti” voi olla tappavaa.
Moderni tietotekniikka tarjoaa puolueille nykyisin uusia entistä tehokkaampia manipulointiaseita kotiemme olohuonesohville istahtamiseen.
Ostrogorkin puoluekritiikki muistuttaa nationalistisen puoluejärjestelmän nykytilaa.
Uusimmasta puoluevallasta on tullut käsittämättömien vaihtoehtojen populistista vallankäyttöä, jossa ei pääse selville ilman tiedemiesavustajia, jotka kaivelevat irrallisista tiedon murusista päivittäin näkyviin sen mistä kussakin valtapelissä on kyse.
Varsinkaan vanhin väestö (uskollisin äänestäjäjoukko vaaleissa) ei ymmärrä uusimmista valtapeleistä tavallisesti yhtikäs mitään.
Vanha nationalistien puoluejärjestelmä on hävitettävä luomalla sen rinnalle vahan systeemin korvaava uusi ylikansallisten monikulttuuristen puolueiden maapallonlaajuinen järjestelmä.
Sen uudet valtapelit osaa parhaiten huomispäivän äänestäjät (tämän päivän lapset).
Uusi globaali puoluesysteemi korostaa eksistentialistisesti vapaata yksilöä periaatteella ”maailmoja on yhtä monta kuin on yksilöitä”.
Globaali puolue suuntautuu nationalistisen karsina-ajattelun sijasta kaikille ihmisille yhteiseen intressiin, elollisen luonnonmiljöön ja ihmislajin parhaaseen.
Se tapahtuu rakentamalla paikallisten kulttuurien yläpuolelle yksi maapallolle yhteinen globaalikulttuurikatto.
Katon alla toimiva paikallinen globaalipuolue ei pyri kollektiiviseksi massajärjestöksi eikä kilpaile kaikille yhteisen katon kanssa.
Paikallinen globaalipuolue ei ryhmittele ihmisjoukkoja nationalismin lailla lukemattomiin osiin, eikä jaa (luokittele) ihmismassoja kahtia esimerkiksi radikaaleihin ja konservatiiveihin.
Paikallinen globaalipuolue on samanaikaisesti yksilöllisyyttä sekä yhteisöllisyyttä korostava valtajärjestelmä ilman konservatiivista joukkovoima-ajattelua.
Tunteet ja taide merkitsevät globaalipuolueelle enemmän kuin järki ja rationaalinen tietotuotanto.
Luovuuksia on maapallolla yhtä monta kuin on ihmisiä. Jokainen ihminen on yhtä tärkeä.
”Itselleen olemisen taiteella” (suuntauksella) edistetään yksilön merkityksen korostamista uudessa kaikille yhteisessä globaalissa valtakulttuurissa.
Loppuun kulunut joukkovoimahurmos on korvautumassa maailmanlaajuisella ”itselleen olemisen” joukkovoimalla.
Utilistinen luontosuhde (hyödyn irtiotto, luonnonvarojen riisto) korvataan luonnon seuraamista korostavilla uusilla konkreettisilla elämäntyyleillä ja käytännöillä.
Huomispäivä on yksilöiden miljoonat maailmat, yksilön vapaus ja luovuus, kaikille yhteinen konkreettinen maailmankulttuuri, suvaitsevaisuus, rauha ja luonnon seuraaminen.
