0. Luonto ja oleminen
Antiikin Kreikassa luontoa ”seurattiin” palvomalla luonnon käsittämätöntä ihmettä.
Sitä vastoin nykyaikana ihminen käyttää luontoa hyväkseen ja ”hallitsee luontoa” periaatteella ”tieto on valtaa”. Luonto on nyt pelkkä rahan arvoinen hyötykohde.
Länsimaisen kulttuurin pahin virhe ei voi olla kostautumatta.
*
Uskonnollisia menoja varten rakennettu kreikkalainen temppeli tehtiin aluksi puusta. Esimerkiksi doorilaisen temppelipylvään urat on veistetty vanhan paksun puun runkoon kourutaltalla.
Temppelit hakattiin myöhemmin samanmuotoisina kivestä (esimerkiksi valkoinen marmori). Temppelit olivat aluksi värikkääksi maalattuja. Alkuperäisen temppeliarkkitehtuurin syntymisen voimme vain arvailla.
Voi kuvitella, että kreikkalainen temppeli sai alkunsa korkeita suoria (alaosassa oksattomia) puurunkoja kasvaneesta metsästä (vapaasta luonnosta).
Katkaisemalla puiden rungot ylhäältä samalta korkeudelta ja tekemällä osien päälle loiva harjakatto tästä sai alkunsa kreikkalaisen temppelin alkumuoto. Rakennuksen koristeet kuvasivat elollisen luonnon elementtejä kuten kasveja.
Rakennuksen sisällä alettiin harjoittamaan luonnon ja jumalien palvontaa.
*
Rakennuksen sisätilan ja ulkotilan välinen suhde on muuttunut antiikin Kreikan ajoista täysin. Nyt sisätilassa palvotaan tieto-olennoksi kuviteltua ihmistä, ei luontoa ja jumalia.
Kreikkalaisen temppelin ”suljettu ja hämärä” sisätila oli varattu jumalien (luonnon) palvomiselle tulen valossa. Temppelin ulkopuoli (esimerkiksi kapiteelit ja koristeet kuten munasauva) muistutti ihmistä siitä, että luonto ja jumaluus on kaiken ydin (kaiken alkuperä ja sisin).
Nykyaikaisen arkkitehtuuriteoreetikon ja –esteetikon ”tietämyksen” mukaan kreikkalainen temppeli on vaikuttuvin rakennuksen ulkosivustoilla.
Vaikuttavinta ja puhuttelevinta kreikkalaisissa temppeleissä on kuitenkin niiden sisätila, sillä ihmistä kehotettiin seuraamaan luontoa ja kuuntelemaan jumalia sisätilassa.
Akropoliksen kukkula ja sen temppelinrauniot ovat nykyisinkin ihailtavissa mitäänsanomattoman miljoonakaupunkikaupunkimassan kyljessä mutta ilman alkuperäisiä sisätiloja, ilman pyhintä eli luonnon seuraamista.
*
Jumaluuden ja henkimaailman kokeminen on liittynyt alun perin luonnonilmiöiden ihmettelemiseen.
Aluksi kreikkalainen ihminen uskoi olevansa myös itse osa universumin maailmanjärjestystä ja luontoa.
Kun kreikkalaiset filosofit ryhtyivät tekemään ”tiedettä jumaluudesta” (Platon) ja pitämään ihmistä ”järkevänä eläimenä” (Aristoteles) filosofit rakensivat käsitystä ihmisestä ”tieto-olentoa” sekä loivat elollista luontoa hallitsevaa ja luonnonvaroja hyödyntävää aggressiivista länsimaista valtakulttuuria ”tieto on valtaa”.
Kreikan filosofit eivät ottaneet ”tietämisinnostuksessa” huomioon ”tietämiseen liittyviä vaaroja”. Eikä sitä, että ihminen on mytologinen ja traumaattinen eläin, jolla on luonto-olentona eläimellisiä ominaisuuksia kuten väkivaltaisuus ja seksuaalisuus.
Kreikkalaiset filosofit astuivat tielle, jonka päässä häämötti länsimaisen kulttuurin loppu.
*
Maanpäällinen kapitalismin vapaus (liberalistinen talous ja bisnes), massatuotantotavarat sekä ihmismassojen kuluttaminen ja kone (viimeksi ”tietokone”) on tämän päivän länsimaisen kulttuurin Jumala.
Tuon Jumalan palvomista kuvaa parhaiten iskulause ”tieto on valtaa”.
”Modernin sisätila” on varattu ”ihmiselle ja järjenkäytölle” ja ”ihmismassojen orjuttamiselle” ja luonnon rajattomalle hyväksikäytölle.
Ja rahalle haisevan modernin temppelimme ulkotila (julkisivut) henkii eläimellisyydestämme sekä sisäisestä tyhjyydestämme.
*
Kun ihminen valtasi temppelin sisätilan itselleen hän kappasi itselleen kaikkitietävän ja kaikkivoivan Jumalan paikan ja lopetti luonnon seuraamisen ja alkoi riistämään luontoa.
Ihminen astui suureen vaaraan ja aiheutti ison onnettomuuden (nykyinen ympäristökriisi ja ilmastonmuutos).
Myös Kreikan luonto on nyt kuolemassa.
Ihminen ei ole välittänyt tuhansien vuosien takaisiin viisauksiin sisältyvistä varoituksista.
Myös kristillinen ajatus siitä, että kaikkivaltias henki eli Jumala laskeutui taivaasta lihallisena ihmisenä maan päälle ihmismassojen joukkoon juontaa alunperin muinaiskreikkalaiseen myytistöön.
Kaikki vyöryy vuorovaikutuksessa. Eikä täysin omaa voi olla edes olemassa.
’*
Eksistentialistista filosofiaa vastaa itselleen olemisen temppeli.
Eksistentialistisen ajattelun mukaisen ”olemistemppelin” sisin ”vapauden sisätila” on varattu ”itselleen olemiselle” ja ”luonnonmukaiselle todellisuudelle”.
”Eksistentialismin julkisivu” (temppelimme ulkopuoli) muistuttaa meitä siitä, että olemisen ja elämän ydin on vapaa yksilö ja ”itselleen oleminen”.
Muistuttaen samalla siitä, että emme voi saavuttaa koskaan ”itselleen olemisen vapautta” järkiperäisellä tietämisellä.
*
”Rooman maailmanvalta” ymmärrettiin muinoin vain Välimeren piirin kokoisena. Nykyisin sitä vastaa valtameren takainen ”maailmanpoliisi USA”.
Ennen Jeesuksen syntymistä vaikuttanut ja keisari Augustusta palvellut insinööri, arkkitehtuuriteoreetikko ja sotakoneiden suunnittelija Marcus Vitruvius kehitti ihmisen luomaa ”tietovaltakonetta” korostamalla talon ja alueen käyttökelpoisuutta (toiminnallisuutta), kestävyyttä (lujuutta) ja kauneutta (taiteellisuutta, järkipohjaista estetiikkateoriaa).
Läntiset valtapiirit kaivoivat myöhemmin (uuden ajan alku ja renessanssi) unohdetut Vitruviuksen kirjoitukset ja tekivät niistäkin uusimman länsimaisen kulttuurin peruskiven.
Roomalaiset valtasivat (päinvastoin kuin kreikkalaiset) rakennuksen sisätilan ihmiselle.
Klassismivalta (Kreikan ja Rooman perintö) räjähti teollisena aikakautena fasismiksi ja maailmansodiksi.
*
Koska roomalaiset olivat taitavia insinöörejä ja organisoijia he osasivat rakentaa suuria sisätiloja, joihin mahtui suuria ihmismassoja. Suuret maalliset rakennukset kuten kauppahallit otettiin tästä syytä myös kristillisten kulttitapahtumien käyttöön.
Orjamoraaliset ihmismassat täyttivät nyt kristilliset basilikat (kirkot) ja tekivät maallisen ja hengellisen vallan liitosta resultantin, mikä pelasti Rooman maailmanvallan hajoamiselta.
Seuraavat suuret maailmanvaltakulttuurit nousevat idästä (aluksi islamin valta) koska länsimainen kulttuuri elää parhaillaan syvää rappiotilaa.
*
Jos alkaa arkkitehdiksi antautuu suuriin vaaroihin koska tuossa ammatissa joutuu perehtymään myös järjenkäytön alueeseen (matematiikkaan statiikkaan jne.).
Arkkitehdin ammattiin ryhtyminen voi osoittautua myös erehdykseksi. Ehkä minunkin olisi pitänyt valita elämässäni vapaa taide sillä arkkitehdin ammatti on monessa suhteessa vaarallinen.
Siihen vaikuttaa eniten se, että arkkitehtuuri liittyy myös vallankäyttöön (kts. Foucault, valistus ja arkkitehtuuri uuden yhteiskunnallisen vallan työkaluna).
Länsimaisen kulttuurin ”tietovaltaprojekti” on kuitenkin päättymässä. Syy tämänhetkiseen onnettomuuteemme tunnetaan parhaiten termistä ”ympäristökriisi”.
Siinä on kuitenkin kyse ennen muuta länsimaisen ihmisen henkisestä kriisistä.
Mutta voiko länsimainen kulttuuri uudistua? Tuskin.
Tärkeintä olisi vapauttaa yksilö ”itselleen olemiseen” globaalina ihmisenä ja hävittää yksilöiden rasistinen yhtenäistäminen valtiovaltapeleissä orjamoraaliseksi kansakuntamassaksi.
*
Koska ihminen ei voi tietää muinaisesta ajattelutavasta muinainen maailmassaolo täytyy kuvitella tässä ja nyt.
Muinaiskreikkalainen ”munasauva” (ruotsiksi ”äggstav”, saksaksi ”Eierstab”) sopii tuon kuvittelutyön lähtökohdaksi (esimerkkinä).
Elämä alkaa linnun pesässä munasta. Muna on pallomainen kuin avaruuden planeetta. Elämä syntyy munan sisällä itsestään ilman, että ihminen voi vaikuttaa siihen.
Antiikin Kreikassa elämä sai alkunsa jumaluudesta. Jumaluuden henki asui kaukana yläpuolellamme avaruudessa. Esimerkiksi egyptiläiset havainnoivat paljon ennen kreikkalaisia avaruuden ilmiöitä.
Ihminen saattoi vain seurata linnun hautomista ja munan kuoriutumista. Ihminen ei pystynyt eikä halunnut tehdä mitään.
Luonto oli ”ihmisen herra”.
Jokaisella lintulajilla on eri kokoinen ja eri värinen muna. Ihmislajin muna on aina sama ”punainen”.
Mutta kahta samanlaista elollisen luonnon ”munaa” ei ole eikä tule olemaan koskaan.
Jokainen tänne syntynyt ihminen on yhtä ainutkertainen ja arvokas.
Kun laittaa munasauvan kiertämään listana huoneen yläreunaan antaa symbolisen tunnustuksen ja merkin luonnon seuraamisen ja olemassaolon arvosta ja merkityksestä ihmisenä olemisessa.
Kreikkalaista temppeliä kiersi myös munasauva.
1. Minä synnyin vapaaksi yksilöksi
Synnyin vapaaksi yksilöksi, mutta lapsuudesta asti tapahtunut vuorovaikutus nationalistis-uskonnollisten yhteisöjen (ensin porvarilliset kotiolot) sekä länsimaisen yhteiskunnan uusimmat kulttuuriset ideat ja valtarakenteet hävittivät vapauteni ja minäni (minän surkastuminen ja subjektin kuolema).
* Kiinnostuin jo lapsena luonnosta ja taieesta. Luonto merkitsee minulle nykyisin ”todellisuutta” ja taide ”olemista”.
* Teininuorena rakastin yli kaiken luontoa, lintuja ja taidetta. Siinä oli kyse luonnon (eli ”todellisuuden”) mukaisesta olemassaolokokemuksesta.
Mieleeni ei juolahtanut lapsena edes kysyä ”kuka Jukka?”. Minä vain olin ja elin. Kaikki tuntui ”itsestään selvältä”.
*
Ihmisen (mytologisen eläimen) ensimmäiset traumaattiset tapahtumat koetaan lapsena kotioloissa. Myöhemmällä iällä ihminen kokee uusia traumaattisia tapahtumia ja jotkut traumat kiusaavat ihmistä koko elämän.
Monien tuntemieni ihmisten trauma on ilmennyt esimerkiksi ”mustaihoisten” ja ”uskovaisten” vihaamisen muodossa.
*
Muistan kun kieltäydyin Perniössä lapsena menemästä veljieni perässä uimaan jääkylmään meriveteen. Isoveli, jota aina ”sälliksi” kutsuttiin, pilkkasi minua pelkuriksi ja otatti meistä kahdesta valokuvankin rantavedessä.
Seisoin valokuvassa itkien meren äärellä, kun edessäni ilveilee ”sälli”.
Myöhemmin sain myös tietää, että ihoni on poikkeava. Se on ohuempi ja aistiherkempi esimerkiksi kylmyyden tuntemiselle.
*
Ihmettelin jo lapsen myös sitä miksi kuudesta veljestäni (7 patriarkaalista veljestä, ei yhtään toisinajattelevaa siskoa) vanhinta veljestä on aina pakko kuunnella ja totella. Myöhemmin olen ajatellut, että sen taustalla on joku ikivanha suku- ja klaanikulttuuriperinne. Vanhin poikahan peri muinoin harjoitetun vallan.
*
Kouluvuosien, ammatillisen opiskelun ja työelämän (virkamiesarkkitehti) aikana elämässäni tapahtui muutos aina vain pahempaan suuntaan.
Aloin huomata, etten ole enää ”sama Jukka” (yksilö) kuin ennen, enkä tavoittanut alkuperäistä ”elämyksellistä minääni” vaikka kuinka yritin.
Alkuperäinen luonnollisuuteni ja luontosuhteeni alkoi haihtua teini-iän jälkeen ilmaan.
Ennen rakastamani linnutkaan eivät koskettaneet minua enää kuten teininuorena.
En huomannut enkä tuntenut tavallisimpia kukkalajejakaan luonnossa.
Yhteiskunnallinen valta oli ”vietellyt ja johdatellut” minut ”sivistys- ja valistustyöllään” olemattomuuden tilaan (minän, subjektin kuolemaan).
Olin äärettömän pieni hiukkanen äärettömän suuren massan sisällä.
*
Kun oli siirtynyt työelämään aloin ajattelemaan, että moderni teollinen yhteiskunta on kyltymätön valtakone.
Turussa ”Turun tautia” ja ”Maan tapaa” vastaan virkamiehenä (työpaikassani taistellessani) takerruin vapaa-aikanani taiteeseen herättääkseni eloon alkuperäisen minäni.
Aloin ymmärtämään, että taide liittyy olemiseen.
Mutta vasta Turun työputkesta eläkkeelle siirryttyäni ja Turusta pois muutettuani (asuinpaikasta ja paikan kulttuurista irtaannuttuani) onnistuin elvyttämän ”uudessa olosuhteessa” henkiin taiteen avulla oman olemassaoloni ja minäni.
*
Aloitin taiteen harrastamisen jo lapsena. Uusin taideharrastus on kestänyt jo yli 40 vuotta.
Minulla on ollut oma ateljee eli ”factory” 1990-luvulta lähtien, ensin Turun Raunistulassa ja sen jälkeen Lapinjärven Nimismiehentiellä. Nyt minulla on ”uusin factory” Kauhavan Renkolantiellä.
Maalasin kesällä 2016 valkoisella värillä vapauden ja minän puolustamiseen liittyvän vastarintataisteluni merkiksi ”uusimman factoryni” (asuinpaikkamme vanhan punamultaisen riihen) harjan alle isoilla kirjaimilla sanan ”DOM”.
Kauhavan Kantolan kylän factorityni on uusimpien dadaististen teosteni syntymäpaikka ja säilytän uusimpia dadaistisia teoksia mainitsemassani riihessä.
Luovan työn takia rakentamani factoryt ovat olleet minun itseni, mytologisen ja traumaattisen eläimen villin kaaoksellisia paikkoja, joita hallitsee sattuma.
Ympärilläni levittäytyvä maailma on factoryjeni vastakohta: täynnä jo ennalta epäonnistumaan tuomittua yritystä hallita maailmaa järjellä ja vallalla.
Mitä täydellisempi kaaos, sitä ihmistä koskettavampi sattuma.
Sattumalta löytämillä esineillä ja ”sattuman valulla” (valumisella) on isoin merkitys dadatöitteni ”kerronnassa”.
”Sattuman ja hölynpölyn” alta paistaa kuitenkin usein läpi ikivanha kuvitelma ”hallitusta (klassistisesta) tasapainosta”.
Tämä johtuu ”vallan vaikutuksesta” mikä tukeutui salakavalasti omaan olemiseeni ja minääni.
Tuo ikivanha ”hallitsemisen tauti” ja ”hallitsemisen myytti” on tunkeutunut yhteisöllisestä ja yhteiskunnallisesta vaikutuksesta johtuen näkyviin vaikka olen taistellut sitä vastaan viimeksi täysillä.
*
Elämme parhaillaan ”mustan valun” aikakautta. Siinä on kyse samalla tavalla kuin oli ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kansainvälisestä kulttuurimurroksesta ja kaiken vanhan hylkäämisestä.
Nyt siinä on surkastumassa kasaan koko länsimainen kulttuurihegemonia.
Länsivallat ovat siksi jakamassa Syyrian sisällissodan aluetta (valtioaluetta) sodan eri osapuolille koska lännen moderni atk-pohjainen tappokone ei takaa länsivalloille Syyrian sodan voittamista.
Eikä ”nyt ase joka kotiin” takaa saksalaisillekaan siviilien turvallisuutta.
*
Voitin oman uskoni mukaisesti ”rullaavassa riihessä”, ikiomassa tuomikirkossani (DOM) kaiken mielettömyytenä minua vuosikausia kiusanneen, ahdistaneen ja inhottaneen traumaattisen tunteen ja tunsin täällä keskellä korpea vapautta ja kosketusta omaan minääni.
Nykyaikana jatkuvasti syttyvä mielettömyyden tunne johtuu siitä, että ”maailmanloppu on jo ollut”.
”Subjektin kuolema” on ollut länsimaisessa kulttuurissa jo pitkään ihmismassojen konkreettinen tila.
Kun seuraavaksi ”kuolleet kuolevat”, se ei ole loppu vaan uuden alku.
Kun ”kuolleet minät” pitävät (luontosuhteessaan) muuta elollista luontoa pelkkänä ”olemattomuusmassana” ja talouskasvun ”raaka-aineena”, johon ei sisälly muka minkääntyyppistä olemassaolokekemusta, kaikki on maapallolla kuolemaa.
Mutta unelma elävän subjektin läsnäolosta ”itselleen olemisessa” elää vielä.
2.Taide liittyy vapaana yksilönä ”itselleen olemiseen”
Minua on askarruttanut vuosikymmeniä kysymys: mitä taide on?
Tuo kysymys alkoi avautua paremmin vasta äskettäin kun olin tehnyt itse dadaistisia teoksia (keskeistä on niissä prosessi) ja tunsin samalla olemassaoloa maailmassa (transsendenssi).
Minua on samalla askarruttanut kysymys siitä voiko ja pitääkö taidetta tutkia ja opettaa. Ja jos pitää niin miten (miltä pohjalta) ”taidekoulutus” tulisi toteuttaa?
Ryhdyin myös kirjoittamaan tästä aiheesta omakustanteisiini.
Kulttuurivihkojen blogissa (4.9.2015) ”Itselleen olemisen taide” mainitsemani termi ”eksistentialistinen estetiikka” liittyy käsitykseeni: Taide liittyy ihmisen olemassaoloon.
Tuota ennen olin ”taistellut” esimerkiksi George Dickien kirjoittaman Estetiikka-teoksen kanssa (tutkimusalue, käsitteitä ja ongelmia, 1990) mutta en löytänyt siitä paljonkaan minua koskettavaa. Syy tähän oli se, että kyseinen teos pohjautuu kuvitelmaan siitä, että ihminen voi saada järkitietämisen tavalla selville sen mitä ”taide” on.
Taideteos on ihmisen olemassaolokokemuksesta kertova jälki.
*
Ensimmäinen konkreettinen vastarintataisteluni yhteiskunnallista VALTAKONETTA vastaa tapahtui palaamalla Turussa 1980-luvun lopulla takaisin nuoruuteni taideharrastukseen.
Aloin siten etsimään itseäni.
Paikalliset ammattitaiteilijat esittivät tuossa vaiheessa minua kohtaan kovaa kritiikkiä. Tein muka pahan virheen, kun kirjoitin erääseen näyttelyesitteeseeni: ”taiteilija Jukka Paaso”.
Olin omaksunut aluksi tiedostamatta käsityksen siitä, että taide liittyy ihmisenä olemiseen. Ja että meissä kaikissa ihmisissä asuu luovuus ja tieteellisuuden alkuvoimaisuus.
Taide ei liity ollenkaan ”tietämiseen”, eikä myöskään esimerkiksi ”estettiikkatietämiseen”.
”Tietämisen” pohjalta voi kirjoittaa ”estetiikan teorioita” yhtä monia kuin on ihmisiä mutta ne ovat kaikki samalla iskulla tyhjänpäiväisen turhia.
*
Tuntemani ”kansalaiset” ovat sanoneet minulle usein, että taidekuvan täytyy ”esittää jotain”, olla ”jonkun näköinen” ja olla ”tehty oikein”. He eivät myöskään maksaisi kuvateoksesta ilman, että siitä näkyy, että teoksen tekijä ”on nähnyt vaivaa”.
Tämän mukaan esimerkiksi ”ekspressiivinen pikamaalaus” on ”roskataidetta”.
Nuo ihmiset, eivät kuitenkaan ole ymmärtäneet sitä, että heidän oma käsityksensä taiteesta juontaa siihen, että heidät on opetettu nationalistisen valtiokoneen orjamoraalisena hammasrattaana tietämään ja hallitsemaan (”tieto on valtaa”) se mikä on ”tosi” ja ”todellista”.
Mutta sitä he eivät ole huomanneet, että heidän koko puheensa perustuu myyttiin ja kuvittelemiseen.
*
Perniössä lapsuuteni aikana Lauri-isäni maalaamat maisemamaalaukset oli ensimmäinen kontaktini kuvataiteeseen.
Seurasin isää metsissä hänen maalausmatkoillaan. Ne tapahtuivat isän vapaa-aikoina. Olin myöhemmin näkevinäni hänen naturalistisissa maalauksissa merkkejä ”naivismista”.
Olin oppinut jostakin rationaalisia ”taidemerkkejä” kuten sanan ”naivismi”.
Opin pikkupoikana piirtämään perspektiivisesti (kyseisen muodon taustalla on matematiikka ja geometria) oikein piirretyn omakotitalon ja sai piirroksistani kovasti kehuja kotiväeltämme.
”Oikein tehdyn” talopiirrokseni taustalla oli isäni minulle antama opetus.
Myöhemmin teini-iässäni isä neuvoi minua maalaamaan taivaan kannen tummalla ja kylmällä sinisellä (pään yläpuolella on lyhyin matka mustaan avaruuteen läpi ilmakehän) ja taivaan horisontin yläpuolen pehmeällä sinisellä (ilmakehä on ”kaarevassa horisontissa” linssimäisin ja siksi usein lämpimän pehmeän sinisen värinen).
Mutta maailmassa olemiseen liittyvä ”taide” on aivan muuta kuin ”näppärää” tietämistä ja hallitsemista.
*
Lapinjärvellä (kun olin jo teini-ikäinen nuori) näin ensimmäisen kerran ammattitaiteilijan maalaamassa suurta modernia abstraktis-ekspressiivistä maalausta.
Taiteilijalla oli pöydällä ja lattialla iso määrä värituubeja ja -purkkeja.
Ajattelin, että näkemäni ”abstraktin taideteoksen syntyminen” kosketti minua aivan erityisen syvästi.
Eräänä säkkipimeänä kesäyönä näin saman taidemaalarin istuvan yksin laajan peltoaukean reunalla luonnon ääniä kuuntelemassa.
Sekin oli sitä jotain, josta aloin haaveilemaan.
Siinä oli kyse omana itsenä vapaana olemisesta.
Omassa yksinäisyydessä vapaana oleminen oli kotonamme (lestadiolais-maalaisliittolainen perhe) vallinneen ankaran laumahenkisyyden ja nationalismin vastakohta.
Innostuin entistä enemmän kuvataiteesta.
Myöhemmin aloin ymmärtämään, että taide ei liity ”tietämiseen” vaan olemiseen.
Ajattelin jo teininuorena, että taiteilijaksi voi ryhtyä ”tietämättä” niin kutsutusta ”taiteesta” yhtikäs mitään.
Oleminenkin tapahtuu yksinkertaisesti tuntemalla olemista.
Luova taiteellinen toiminta oli vaistovaraista toiminta. Sen kun vaan puuhastelee ja tekee mitä mieleen kulloinkin juolahtaa.
Ajattelin, että minäkin haluan olla taiteilija.
*
Toimeentuloon liittyneet olosuhteet (ensimmäinen avioliitto) johtivat kuitenkin siihen, että aloitin saksalaisessa yliopistossa arkkitehdin opinnot ja jatkoin niitä myöhemmin Suomessa (Oulun yliopisto).
Kun olin teini-ikäinen ja avioton vanhin veljeni ”sälli” opiskeli arkkitehdiksi. Se vaikutti ammatinvalintaani.
Mutta ymmärsin jo tuolloin, että arkkitehtuuri on eri asia kuin ”vapaa taide” tai ”taiteellisen jäljen aikaansaaminen” (esine ja avaruus).
Arkkitehtonisessa suunnittelussa käytetään hyväksi ”taidetta” mutta ”taide” on vain eräs monista arkkitehtuuriin sisältyvistä elementeistä.
Arkkitehti on kuin metsuri, joka kaataa puita metsässä hyötyäkseen tekemästään mutta ei hullaantuakseen metsän kauneudesta.
Sitä vastoin vapaalle taiteilijalle riittää olemassaoloon hullaantuminen.
*
Moderni arkkitehtuuri on ennen muuta tietämistä ja hallitsemista sekä vallankäyttöä (statiikka, lait, määräykset, ohjeet, politiikka jne.).
Arkkitehtuuriin sisältyy myös ”sosiaalisuus ja moraali” (vastuun ottaminen rakennuksen käyttäjistä jne.).
Taiteen ja arkkitehtuurin välillä on jyrkkä ero.
Taiteeseen synnytään olemalla ihminen (eksistentialitistinen ”itselleen oleminen”) mutta arkkitehdiksi tulee pinnistelemällä ahkerasti.
Arkkitehdin ongelmaksi tulee se, että järjen käyttö tuhoaa vapaan nopeasti yksilön ”itselleen olemisen”.
Arkkitehtikoulut ovat yhteiskunnallisen vallan keskuksia koska niihin sisältyy kuvitelma hallitusta yhteiskunnasta.
Taidekouluja ei tarvita ollenkaan koska kaikki meistä syntyvät tänne luovina olentoina vapaina ”itselleen olemiseen”.
Sitä vastoin arkkitehdin työssä käytetään hyväksi ”erilaisia tietoja” kuten ”tietoa” asumisen ”funktionalisuudesta” (asumisen järkiperäisestä tarkoituksenmukaisuudesta).
Arkkitehtoninen suunnittelu on pohjimmiltaan ”olemattomuutta” koska ”itselleen oleminen” tuhoutua heti kun se pohjautuu ”tietämiseen”.
*
Moderni arkkitehtuurin syntyvaiheessa julistettiin, että ”koriste on rikos”. Eräs antiikin aikainen koriste oli mainitsemani luontoon liittyvä munasauva.
Koristeen alkuperäinen merkitys liittyi ihmisenä olemiseen ja ihmisen omaksumaan maailmankuvaan (antiikissa uskomiseen ja uskontoon).
Tekaistu ”moderni koriste” (jugend jne.) ja koristeen alkuperäisen funktion kuoleminen (funktionalismi, betonilähiöt jne.) liittyy modernin aikakautemme ”olemattomuuteen”.
”Modernin arkkitehtuurin tyhjyys” on ”tyhjyyttä tyhjyydessä”.
Pelkkä ”mielenkiintoinen lähi-informaatio” (estetiikkatieto) ei herätä kuollutta miljöötä henkiin.
*
Rationalistis-minimalistinen betonilähiö on kapitalistisen ja tavarafetisistisen yhteiskunnan sisäistä mitäänsanomattomuutta.
Ihmisen ja miljöön mitäänsanomattomuudessa ei ole myöskään kyse merkistä kuten ”minimalismista”.
Nykyaika ja nykykaupunki on täynnä ”subjektin kuolemaa”.
Siinä kuolleet sielut asuvat keskellä kuoleman miljöötä.
*
Olin aloittanut teininuorena myös fiktiivisten tekstien kirjoittamisen. Esikuvan sai siihenkin isältäni, joka oli taitava kirjoittamaan kertomuksia. Mutta luovia modernisteja hän ei osannut arvostaa.
Itse ihailin modernisteja kuten Baudelairea, Kafkaa ja Mukkaa (Maa on syntinen laulu) sekä Antti Hyryn lyhyitä ja nasevia novelleja (Maantieltä hän lähti).
En oivaltanut heti sitä, että minua koskettaa taiteessa eniten oleminen.
Taiteen lisäksi minua kosketti lintujen elämän luonnossa (”todellisuudessa”) seuraaminen. Noiden molempien seikkojen taustalla oli minä ja MAAILMASSA ihmisenä OLEMINEN.
*
Minulle sanottiin (ja myös luin jostakin kirjasta), että taidetta ei voi opettaa. Minulle se oli itsestäänselvyys. Eihän taide ole ”järkijuttu” ollenkaan.
Taide on täynnä sattumaa ja salaperäisyyttä, sillä taide liittyy ihmisenä olemiseen.
Ja taideteoksen luominen on verrattavissa maailman syntyyn (Kandinsky).
Se, mikä on ”taidetta” on aivan eri asia kuin se, että osaa kertoa taitavasti, varsinkin kaikesta siitä mikä näkyy silmillä (vrt. konevalokuva).
Aloin ymmärtämään aina vain paremmin se, että modernista taiteesta kiinnostumiseni liittyi alun perin omaan olemassaolooni (ontologia).
3. Tieto- ja valtauskoon yhtenäistäminen
”Taide” on eri asia kuin ”tietäminen/tieto” sekä ”uskominen” (uskonnot).
Kun järkeily kuihtuu kasaan sekä ”usko pettää”, sanat mykistyvät ja alkaa ”taide”.
Mutta valta yrittää pakottaa meidät järkeilemiseen ja uskomiseen.
*
Ikonin katsominen pyhyytenä kasvattaa ihmistä siihen, ettei katso eikä näe ikonin ”syntistä kauneutta” kuten sen värejä.
Ja kun ikonit maalataan samannäköisiksi (ennalta määriteltyjen tarkkojen sääntöjen mukaan) se yhtenäistää ja orjamoraalistaa ihmisiä vallan alamaisiksi.
Uskovaisen täytyy vaeltaa ikuisesti yhtä ja samaa tietä.
Kierkegaard sanoisi, että pääasia on pysyä uskossa oikealla tiellä, mutta sillä ei ole väliä käveleekö vai konttaako (onko esimerkiksi kristitty tai islamisti).
Modernin taiteen ja taideteoksen kohdalla vapaa yksilö kulkee ”itselleen olemisessa” milloin milläkin tiellä sattuu. Mutta aina ilman järjen käyttöä.
Katsoja houkutellaan ”taiteessa” nimenomaan katsomaan ja nauttiman kauneudesta kuten väreistä.
Modernit taideteokset tehdään myös joka kerta myös eri näköisiksi.
Ja teoksen katsoja saa jatkaa taideteoksen työstämistä (prosessia) omalla sisäisellä äänellään.
Tuossa prosessissa taideteoksen tekijä ja teoksen katsoja tekevät vapaasti omia valintoja.
Tämä prosessi vastaa vapaan yksilön ”itselleen olemista”.
*
Jokainen tähän maailman syntyvä ihmisyksilö on luova olento. Ja jokaisen vapaan yksilön olemassaolo liittyy taiteeseen.
Ihmisiä ei pidä ryhmitellä ja luokitella rationaalisesti taiteellisesti lahjakkaisiin ja lahjattomiin (epäluoviin) yksilöihin.
Yhteiskuntamme suurimpiin erehdyksiin sisältyy ajatus ”nerous (tieto ja taito) on valtaa”.
On virhe väittää, että ainoastaan nerot ymmärtävät, mikä on ”todellista taidetta”, sillä kaikilla ihmisillä on kyky ”hengittää”.
Me synnymme kaikki ”taiteilijoiksi”.
Ja olemme kaikki taiteilijoita.
Ja taidekoulut ovat tarpeettomia.
*
Kaikki ihmiset, jotka kokevat vapaina yksilöinä ”itselleen olemista” ovat luovia ja osaavat tehdä omia valintoja.
Me tarvitsemme pelkästään ”itselleen olemisen taidetta”.
Emme kaipaa ”taiteen päähän pänttäämistä”.
*
Peruskoulun (yhteiskunnallistaa, valistaa ja sivistää), ammatillisen koulutuksen (toteuttaa valmiuksia työelämään) ja työelämään osallistumisen jälkeen ihmisten olemassaolokokemuksessa tapahtuu jyrkkä käänne kohti ”subjektin surkastumista ja kuolemaa (kts. Sartren Minän ulkoisuus sekä jälkistrukturalistit kuten Michel Foucault).
Ihmisiin iskostetaan noiden vuosien aikana laumahenkisyys, orjamoraali ja uskomus ”tieto on valtaa”.
Tuon jälkeen mytologiset ja traumaattiset ihmiseläimet erehtyvät kuvitteleman, että ”kaikki on nyky-yhteiskunnassa viisasta ja hallittua”.
Maailmaa ei ole kuitenkaan hallinnut koskaan mikään muu kuin sattuma.
Kuvitelmien varassa synnytetään yhtenäinen nationalistinen ”massakansakunta” vaikka ”hegeliläinen valtiokone” johtaa joka kerta onnettomuuksiin ja sotiin.
4. MINÄN SURKASTUMINEN JA SUBJEKTIN KUOLEMA
Työelämäni aikana ymmärsin kuinka yhtenäistä orjamoraalista yhteisöllisyyttä ruokkiva valta toimii ja nujertaa yksilön vapauden ja minän.
Kun valta tarkkailee, rankaisee sekä organisoi, massoittaa ja orjamoralistaa se pyrkii nationalismin mukaisesti yhdenmukaistamaan kokonaisen ”oman kansan”.
Valtapelureiden mielestä ”yhteiskunnallisen tehokkuuden maksointi” vaatii tätä.
Tuossa vaiheessa kuihtuu kasaan aiemmin vapaiden yksilöiden olemassaolo ja minä.
Tuossa vaiheessa alkaa ymmärtämään sen, että organisaatiovalta (julkinen valtio ja kunta sekä yksityinen yritys) on kaappaamassa hanskaansa yksilövapauden ja jokaisen minän.
Kilpailukyvyn tehostaminenkaan (”kiky”) ei pelasta Suomea syvän kuopan pohjalta.
*
Kun toimin Turun kaupungin virassa, minua syytettiin jatkuvasti ”Turun” (eli yhteiskuntasopimuksellisen kunnallisen valtaorgaanin) vastaisesta toiminnasta sekä pidettiin minulle puhutteluja ja annettiin minulle rankaisuja.
Erään puhuttelun aikana näin viraston johtavan virkamiehen työhuoneen seinällä kehystetyn akvarellimaalauksen. Sen oli maalannut kunnan omistamalla työpaikalla ja kuntaorgaanin työaikana oma esimieheni. Koska esimiehelläni oli epäeettisen organisaation ”mitali rinnassa”, hänelle ei pidetty tuosta ”taistelusta” ikinä puhuttelua eikä annettu koskaan varoitusta.
Hän teki aina kuten valta käski. Eikä kysellyt koskaan mistään yhtikäs mitään.
Erään kerran ”rikkeeni” liittyi Turun kaupungin omistaman kopiokoneen ja faksin väärinkäyttöön.
Niissä on kyse teknisistä laitteista eli koneista. Yhteiskunnallinen valtakone kohdistaa rikepolitiikassa usein päähuomion välineisiin. Samalla ”pienestä kärpäsestä tehdään suuri härkänen”.
Eräällä toisella kerralla ”rikkeeni” liittyi Turun kaupungin ruskean virallisen kirjekuoren väärinkäyttöön. Tuossa kirjekuoressa oli Turun vaakuna, vallan pyhä symboli, sekä teksti ”Turun kaupunginhallitus”.
Olin lähettänyt kaupungin kirjekuoren avulla postia (sisäinen posti) varsinaisen ”työpisteeni” omalle kahviryhmälle (kaavoitusosaston kahvitauolla, lepohetkenä luettavaksi).
Kirjekuoren sisällä oli omakustanteeni ”Kr Turku” (2000). Fiktiiviseen muotoon kirjoitetussa julkaisussani kerroin Suomen ensimmäisen Kansallisen Rintaman (Le Penin National Front -mallin mukainen suomalainen KR), valtaannoususuunnitelmasta tulevassa Turun kunnallisvaalissa.
Julkaisuni oli painettu punaiselle paperille, sen teksti oli myös internetissä.
Sain julkaisustani virallisen puhuttelun ja kuulusteluni loppuväännössä suostuin hävittämään aivan itse kyseisen painoksen (paperikappaleet sekä tekstit internetistä).
Suostumalla sensuroimaan itse oman teokseni murskasin samalla itse ”itselleen olemiseni”. Vetäisin itse itseltäni ”munani poikki”. Eikä sitä entistä ”Jukkaa” ollut sen jälkeen olemassa.
Tässä on esimerkki siitä miten julkinen valta toteuttaa subjektin kuolemaa (kts. netistä ”subjektin kuolema ja jälkistrukturalistit”). Ja kuinka alun perin vapaa yksilö murenee entistä traumaattisempana kohti henkistä kuolemaa (minän loppua).
5. Subjektin henkiin herättäminen
Vähää ennen eläkkeelle pääsyäni vyöni alle lyötiin tiuhaan toistuvasti koska minusta ”Turun arvostelijasta” haluttiin päästä mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti eroon.
Lähdin siksi eläkkeelle kaksi vuotta varsinaista eläkeikääni aikaisemmin.
Turku valmistautui ennen eläkkeelle lähtöäni suureen julkiseen puhdistukseen kulttuuripääkaupunkivuodella 2011.
Turku puratti tuolloin suojeltujen rakennustenkin lahoja elementtejäkin hävittämällä niistä imagonkohottamisen kannalta ”rumía ja mauttomia osia”.
Pääasiaksi tuli pinnan kiillottaminen mutta valtakulttuurinen sisus jäi tautiseksi.
Kun muutimme Turusta Kauhavalle keväällä 2011, olin sokkitilassa. ”Tietoisuuteni” uudesta paikasta ja sen kulttuurista avautui kuten pikkuhiljaa.
Jatkoin heti muuttomme jälkeen Kauhavalla valtapelien ja modernin yhteiskunnan toiminnan seuraamista ja siihen liittyvistä ilmiöistä kirjoittamista.
Kauhavalla keskustapuolueen yksinvalta muistuttaa neuvostoliittolaista stalinismia. Siinä kepun ryhmähuone sivuuttaa valtuustosalinkin.
Vuoteen 2015 mennessä olin kirjoittanut Turussa ja Kauhavalla jo noin sata omakustannetta. Kauhava laittoi kirjoituksiani systemaattisesti alimpaan laatikkoon.
Turussakin valtaosasta omakustanteistani vaiettiin vallan ja median saleissa.
Sain myös Kauhavalla ”häirikön” leiman otsaani.
*
Työpaikoillani Turussa (viimeksi entisen vesilaitoksen häpeänurkassa, johon minua ennen teljettiin Turun viimeinen kaupunginarkkitehti) olin tehnyt läjän selvityksiä ja tutkimuksia mutta ne laitettiin järjestään alimpaan laatikkoon.
Olin kirjoittanut Turussa satoja valtapelureista ärsyttäneitä mielipidekirjoituksia.
Viimeksi olen kirjoittanut myös blogeja (Kulttuurivihkot, internet).
*
Kaikista tärkeintä minulle on ollut kuitenkin ”itselleen oleminen” ja omien kuvateosten tekeminen. Se on liittynyt minäni pelastamiseen.
Olen kirjoittanut viimeksi omakustanteita myös taiteesta. Julkaisuuni ”Taiteen” alkuperä (ISBN 978-952-6675-24-4, Kauhava 2014) kirjoitin, että ”taiteen” alkuperässä on kyse eksistentialismiin (ihmisenä olemiseen) liittyvästä seikasta”.
Julkaisuuni Viivan alkuperä (ISBN 978-952-6675-25-1, Kauhava 2014) pohdiskelin sitä, että mitä tapahtuu niinä hetkinä kun on alkanut piirtää tai maalaamaan puhtaalle pinnalle.
Teoksen aloitusvaiheseen sisältyy aina epävarmuutta, satumaa ja kaikenlaista ”mitä kulloinkin mieleen juolahtaa”. Aloitusvedot ovat kaikkea muuta kuin järkiperäisesti suunniteltua ja hallittua.
Aloitusvaiheessa tapahtuu ”itselleen olemisen” alkaminen.
*
Kun katselin erään kerran palettiani, näin siinä olemassaolokokemukseni. Tein siksi tuosta paletista ”teokseni”.
Paletistani tuli prosessin aikana koskettavampi kuin ”varsinaisesta maalauksestani”.
Erään dadaistisen teoksen tekemisen aikana (tein sen tulella, maalarin siveltimillä ja kirveellä) havaitsin, että teokseni ”takasivusta” alkoi koskettaa minua paljon enemmän kuin teoksen ”etupuoli”.
Tämä kaikki todistaa siitä, että sattuma sisältyy keskeisesti ihmisenä olemiseen ja taiteeseen.
*
Jokainen viimeksi tekemäni dadaistinen teos (prosessi) on merkinnyt oman minän, ”alkuperäisen Jukan” henkiin herättämistä.
Kun ”kuihtunut kukka” alkaa kukkia, ihminen on löytänyt uudestaan olemassaoloaistimuksensa ja oman minän.
