Pakomatka

Jean-Paul Sartre kysyi aikoinaan eksistentialismin (olemisen) näkökulmasta ”Mitä kirjallisuus on?”. Ja antoi kysymykseen hyvän syvällisen vastauksen.

Mutta ”Mitä moderni taide on?”. 

Estetiikka ei anna tieteellisen tutkimuksen haarana tähän kysymykseen oikeaa vastausta. 

Parempi vastaus tähän kysymykseen on: moderni taide on vapaan yksilön pakomatka täälläolossa ”pinnalta syvyyteen” ja samassa yhteydessä ihminen alkaa arvostamaan enemmän taiteessa myös teoksen katsojaa. 

Omalla kohdallani tähän vaikutti se, että olin Turussa virassa ja puoluepoliittisissa tehtävissä ”yhteiskunnallisen kurin alaisena vallankäyttäjänä”. 

Se johti ”itselleen olemisen” minimointiin ja ainoa ”lohtuni”  oli se, että pakenee vapaan taiteen maailmaan. Yksilö yrittää siinä irtaantua ”yhteiskunnallisen vallan puristavista hampaasta” eksistentialistiseen ”itselleen olemiseen”.     

*

Ihmisen ”olemisaistimukseen” sisältyy kuvitteleminen. Ihmisillä on taipumus pitää täälläoloon sisältyvää kuvitelmaa ”todellisena”. Kutsun tuota käsitystä jatkuvassa muutoksessa olevaksi ”täälläolon todellisuudeksi”.

Ajatus, että ”ihmisenä oleminen” liittyy ”tietämiseen” ja että ihminen olisi syntynyt ”tieto-olennoksi” on harha.

*

Taide on ”tietouskon” vastaista luovaa työskentelemistä mielikuvituksellisen ”olemisaistimuksen tilassa”. 

Mielikuvituksella teosta muokkaava taiteilija ei välitä ”järjestä, tietämisestä ja todellisuudesta”. 

*

Länsimaisen kulttuurin iskulause ”tieto on valtaa” on ollut muodissa ainakin puoli vuosituhatta. Tuo näkökulma tulee vaihtaa pikimmin ajatukseen ”taide on valtaa” sillä taiteessa ei korostu rationaalisuus ja tietäminen vaan ”oleminen” (”olemisaistimus”). 

*

Oman kuvantekemiseni aikana käsitykseni ”täälläolosta” on ollut jatkuvassa muutoksessa. 

”Olemisaistimus” ja käsitys siitä, mikä on kulloinkin ”täälläolon todellisuutta”, vaihtuu elämän aikana jatkuvasti.

*

Olen onnistunut irtaantumaan viime vuosikymmeninä kokonaan ”tieto- ja todellisuususkosta”. Ihminen ei ole ”kone”. 

Olen kuitenkin käyttänyt tätä kirjoittaessani hyväksi ”tietäjäestetikkojen kieltä”. Käytän sitä jotta pakomatkani olisi helpompi ymmärtää. 

Myös tälle pakomatkan kuvaukselle pitäisi keksiä kokonaan uusi kieli, jotta puheeni olisi parhaiten pakomatkaani valaiseva tarina. 

Mutta ”kieli” ei edusta koskaan sinällään mitään ”totuuden maailmaa” (Wittgenstein).   

*

Koska nykyiset ”tietovaltaiset käytännön miehet” (poliitikot ja puolueorganisaatiot) eivät pohdiskele ”maailmassa olemista”, he eivät tule saamaan aikaan mitään merkittävää ”ilmastonmuutoksen torjunnassa”. 

Ilmastonmuutos syventää rikkaiden ja köyhien välistä kuilua. Kasvava eriarvoisuus antaa omalta osaltaan aiheen muuttaa nykyistä uusliberalistis-kapitalistista teollista yhteiskuntaa. 

***

Ensimmäiset muistikuvani siitä kun tein kuvia ovat Perniöstä (Varsinais-Suomesta, synnyinpaikkani oli Pohjois-Suomessa, Ii). 

Toisen maailmansodan jälkeen isäni harrasti Perniössä fiktiivisten tekstien kirjoittamista ja öljyväreillä maalaamista. 

Isäni pakeni kirjoittamalla ja maalaamalla vuosikausia kokemiaan sodan kauhuja.   

Seurasin pikkupoikana isääni hänen maalausretkillään luonnossa. 

Isäni öljyvärimaisemat esittivät Perniön kumpuilevaa luontoa rakennuksineen. Joissakin maalauksissa oli myös ihmisiä. 

Maalaukset ovat tyyliltään lähellä surrealismia, ehkä isäni maalauksia voisi kutsua termillä ”symbolinen näköistaide”. Isäni surrealismissa ”spiritualistinen ja yliluonnollinen” on taidetta. 

Se merkitsee samalla ”tietouskosta ja todellisesta” irtaantumista. Vain ”henkinen ja ihmeellinen” on isäni taiteessa taidetta. 

Isoisäni oli ollut maanviljelijä ja lestadiolainen saarnamies ja myös oma isäni oli ollut nuorena uskovainen. 

*

Istuin pikkupoikana 1950-luvun alussa Perniössä kotitalomme pihalla puunkannon päällä ja piirsin lyijykynällä klubiaskin valkoiseen takakanteen piirrosta kotitalostamme (harjakattoinen omakotitalo). 

Piirsin piirrokseni perspektiivisesti oikein myös kattolappeen muodon kohdalla. Piirrostani kehuttiin ”näköisyydestä” koko perheen joukolla (olin tuolloin noin nelivuotias). 

Isota rahtilaivat liikkuivat kotipaikkamme lähellä. Sain vanhemmiltani sinivalkoisen merimiesasun ja veljeni olivat tuosta lahjasta hyvin kateellisia. 

*

Perniöstä Lapinjärvelle muutettuamme jatkoin piirtämistä ja tein lisäksi Lapinjärvellä myös veistoksia (minua kiinnosti kolmiulotteisuus). 

*

Varhaisin ”täälläolon aistimiseen” liittyvä käsitys ”täälläolon todellisuudesta” näkyy vanhimmista naturalistisista kuvatöistäni. 

Käsitykseni ”maailmassa olemisesta” oli kuitenkin kokon ajan muutoksessa. 

*

Muutimme Perniöstä kaksikieliselle Lapinjärvelle 1955 ja asuimme Lapinjärven Sjökullan kartanorakennuksessa 1955–1977.

Kävin ensimmäisen luokan kansakoulua kilometrin päässä sijainneessa ruotsinkielisessä koulussa. Ruotsin kieli on ollut minulle aivan luonnollista, Keskikoulun ja lukion kävin Loviisassa. 

Aloin seurustella ensimmäisen vaimoni kanssa 1967, hän oli suomenruotsalais-saksalainen ja hän asunut aikaisemmin pitkään Saksassa Lewerkusenissa lähellä Kölniä. 

*

Lapinjärvellä voitin eräänä vuonna kunnan piirustuskilpailun, piirrokseni oli peilin edessä piirretty ”omakuva”. 

Kiinnostuin tuohon aikaan myös kirjoittamisesta ja muistan, kuinka kirjallisuusopettajani kehui Loviisassa kirjoitustani ”hyvistä ajatuksista”. 

Minusta tuli 1960-luvulla pitkätukkainen hippinuori. 

Liityin myös rauhanjärjestöön (Helsingin Sadankomiteaan). Samaan aikaan maailmalla opittiin tuntemaan myös Sartren eksistentialismia. 

Me teinit olimme kiinnostuneita myös rockmusiikista. Perustimme siksi myös oman bändin, mutta luovuin jo varhain modernin musiikin harrastamisesta koska musiikki ei ollut alani.  

Sartre piti 1960-luvun puolivälin Pariisin nuorisomellakoita tärkeänä yleisenä käännekohtana.  

*

1970-luvun alussa opiskelin kolme vuotta arkkitehtuuria yliopistossa Länsi-Saksassa (Braunschweigissa). 

Opin ymmärtämään mitä on asua keskellä toisen valtion kulttuuria ja tutustua monista eri maista tulleisiin opiskelijoihin. 

Kiinnitin tuolloin ensimmäisen kerran huomiota ranskalaiseen filosofin Jean-Paul Sartren ajatteluun. Hän kävi välillä myös Saksassa ja lehdet kirjoittivat hänestä. 

*

Loppututkinnon (diplomityön) tein myöhemmin Suomessa Oulun yliopiston arkkitehtiosastolla. 

Kahtia jaetussa Saksassa näin syvän ideologisen ja yhteiskunnallisen jännitteen. 

Kiinnostuin Länsi-Saksassa kommunismista. Jatkon kommunistien tekemiin kirjoituksiin tutustumista myös Suomessa. 

*

Opin Saksassa ymmärtämään, että yhteiskunta on olemassa jatkuvaa uudistamista varten. 

Ne, jotka pyrkivät pitämään yhteiskunnassa kaiken entisenä, häviävät lopuksi kädenväännön. 

Suomeen palattuani kiinnostuin Marxin filosofiasta ja luin Marxin alkuperäisiä kirjoituksia. Se lisäsi kiinnostustani yhteiskunnallisia kysymyksiä kohtaan. 

Uskoin tuossa vaiheessa  mahdollisuuteen vaikuttaa yhteiskuntaan. Tuolloinen ”täälläolon todellisuuskäsitykseni” pohjautui aluksi siihen.   

*

Ammatillista opiskelua Saksassa ja Suomessa seurasi arkkitehdin työelämään tutustuminen Suomessa. 

Yksityisellä sektorilla arkkitehdin työhön vaikuttaa eniten kilpailu eri toimistojen kesken, julkisella sektorilla taas yhteiskunnalliset seikat, virkailijaorganisaatio ja puoluepoliittinen päätöksenteko. 

Osallistuin noiden molempien sektoreiden työskentelyyn. Omalla kohdallani korostui eniten julkinen vallankäyttö.    

* 

1970-luvulla kävin silloin tällöin äitini kanssa Porvoon vanhassakaupungissa katsomassa erään porvoolaisen taidemaalarin työskentelyä. 

Hän ja hänen vaimonsa olivat uskovaisia (lestadiolaisia).

Maalari teki isoja moderneja värikkäitä maalauksia. Niissä oli kuitenkin yksi erikoinen piirre. Niihin sisältyi aina HORISONTTI. Kerran hän etsi muotoja maalaukseensa ruotsalaisesta taidelehdestä.  

*

Tuo taiteilija, taidemaalari Aarne Viinokanoja kuoli vuonna 1981. 

Viinikanoja sanoi minulle itse sen,  ettei hän pääse horisontista eroon. Olen nähnyt eteläpohjalaisten ”modernistien” töissä samantyyppistä jälkeä. 

”Pohjalaiseen maaseutukulttuuriin kasvaneet” eivät osaa ajatella täysin abstraktisti. 

Eniten maatalousvaltaisella Etelä-Pohjanmaalla rakastetaan näköiskuvia. 

*

Sjökullan asuintalomme ullakolla työskenteli 1960-luvulla ammatikseen taidemaalari, joka teki toisinaan (mikäli oikein ymmärrän) turkulaisen Kauko Lehtisen lailla moderneja monikerroksellisia maalauksia. 

Hänenkin maalaukset olivat kookkaita. 

Sain hänen luovaa työskentelyä seuraamalla ehkä polttavimman kipinän ryhtyä itse tekemään modernia abstraktia kuvataidetta. 

*

Lahjoitin 1960-luvulla teininä nuoruuteni ihastuksen kohteelle maarianhaminalaiselle teinitytölle Anette Wingertille ensimmäisen abstraktin öljyvärimaalaukseni.

Teos heijasti tuolloista käsitystäni ”täälläolon todellisuudesta”. 

”Ameebamuotoisen” öljyvärimaalauksen symboliikka viittasi ”yhteen sulautumiseen”.    

*

Olin teininä kuvataiteen lisäksi kiinnostunut myös arkkitehtuurista. Tämä johtui osaksi siksi, että vanhin veljeni opiskeli arkkitehdiksi.

Ammatinvalinnan kohdalla vastaani tuli kuitenkin ”mutkia matkaan”. Aloitin siksi arkkitehdin opinnot ulkomailla ja siirryin opintojen ulkomailla aloittamisen jälkeen opiskelemaan arkkitehtuuria Suomessa. Arkkitehtiopintojen pitkäksi venyminen johtui noihin aikoihin yleisesti työelämän harjoittelusta yksityisissä arkkitehtitoimistoissa.   

*

Sain 1980-luvun puolivälissä Turussa kaupungin työpaikan ja kohosin parissa vuodessa (1987) Turun apulaiskaavapäälliköksi (1. apulaisasemakaava-arkkitehdin virka). 

Turussa koordinoin ensin (vuodesta 1985) vanhojen puutaloalueiden peruskorjausta ja suojelukaavoitusta (310 ha:n suuruinen alueittainen perusparannusprojekti). 

Osallistuin 1980-luvun jälkipuolisolla myös Turun uuden yleiskaavakierroksen valmisteluun. 

1994 kiinteistötoimenjohtaja määräsi minut kerrostalolähiöiden perusparannustyöhön (ensin ekolähiöuudistukseen, myöhemmin lähiöiden ”osallisuusuudistukseen” ja viimeksi maahanmuuttajien lähiöissä asumisen suunnitteluun. 

*

Arkkitehtikollegani Pekka Tanner (hän opiskeli Braunschweigissa) toimi noihin aikoihin Länsi-Saksassa Bremenin kaupungin Teneverin suurlähiön lähiöarkkitehtina (kts. ”Perusparannus lisää asumalähiöiden viihtyvyyttä”, Turun Sanomat 30.3.1988). 

Kävin noihin aikoihin usein tutustumassa Teneverin lähiöuudistukseen. Lisäksi kävin Länsi-Saksassa tutustumassa esimerkiksi Länsi-Berliinin uudistamissuunnitteluun (IBA-projekti, kts. ”Rakennetun kaupungin rakentaminen” Turun Sanomat  21.5.1985). 

Saksojen yhdistämisen jälkeen (noin 1989) Länsi-Saksan lähiöuudistusrahat siirrettiin kokonaisuudessaan Itä-Saksan rakentamiseen. 

DDR:n alueelta nousi yhdistetyn Saksan johtoon liittokansleriksi Angela Merkel. Myöhemmin DDR:n alueelta nousi maahanmuuttajavastainen liike ja AfD-puolue (”vaihtoehto Saksalle” -puolue). 

Saksojen yhdistäminen ei sujunut siten kuin aluksi kuviteltiin tapahtuvan. DDR:n aikainen kulttuuri ja myytistö elää vieläkin ja vaikuttaa monella tavalla yhdistetyn Saksan kulttuuriin.   

Myös maailmansodassa menetetyn Karjalan liittäminen jälkikäteen nykyiseen Suomen valtioon voisi aiheuttaa monia yllättäviä käänteitä. 

*

Kotimaa-lehti julkaisi 29.9.1989 uutisen ”Nykyajan kaupunki hajottaa ihmisen ja tuhoaa ympäristön” (lehden toimittajana Kyllikki Krapinoja). 

Arvostelin tuossa haastattelussa modernia nykykaupunkia ja pidin sitä kokonaisuutena epäonnistuneena (vrt. Sartren Inhon kukkulakuvausta ”huono usko ja valmiin maailman ideaan uskominen”).  

Kotimaa-lehti kertoi myös tulevasta näyttelystäni ”Tsersissien saara” (utopia, siitä on myös kuvittamani omakustanne, julkaisu ilman ISBN-numeroa). 

*

Kotimaa-lehden jutussa kerrotaan ”tuhoutuneesta Vanhasta Valtakunnasta” (”tuhoon tuomitusta teollisesta nykyajasta”), utopiani ”Tsersissien saari” oli sen jälkeinen neljän maakunnan koesysteemi ”kestävän yhteiskunnan ja aluerakenteen” luomiseksi. 

Uskoin tuossa vaiheessa siihen, että ihmisellä on kyky ”jalostua paremmaksi” mutta luovuin nopeasti tuosta kuvitelmasta. 

Seuraavana vuonna (1990) kirjoitin Aluesuunnittelulehteen 1/1990 (asiantuntijoiden ammatillinen lehti) kirjoituksen ”KAUPUNKIKONE” ja sain kirjoituksestani rohkaisevaa palautetta myös Suomen tunnetuimmalta filosofilta Georg Henrik von Wrightiltä. Hän oli ollut Ludwig Wittgensteinin assistantti.  

Tuon jälkeen kirjoitin samasta aihepiiristä mm. ”KATUKONE”-nimisen kirjoituksen (julkaisematon vanhalla kirjoituskoneella tehty kirjoitus) ja kuvasin samaa aihepiiriä myös kuvataidenäyttelyissäni.

*

Osallistuin Turun virkakauteni aikana myös puoluepoliittiseen toimintaan. Se teki minut lopullisesti vakuuttuneeksi siitä, että poliitikkojen ja puolueiden mahdollisuudet vaikuttaa yleisen kehityksen suuntaan ovat mitättömät. 

Tuo tunne, johon sisältyi ikäviä kokemuksia ”Turun taudista”,  kiihdytti pakomatkaani myös alue- ja kaupunkisuunnittelun sekä arkkitehtuurin kohdalla. 

Modernin muodonannon taustalla paistoi ”paha tietousko ja inhimillisen olemisen unohtaminen”.   

*

Lapinjärven kirkonkylää kehutaan usein Suomen kauneimmaksi. Lapinjärvi ei liittynyt 2000-luvulla suurkuntauudistukseen vaan jäi sinnittelemään omana kuntana (siinä identiteetti voitti). 

Kun asuin jo toisen perheeni kanssa Turussa hankimme Lapinjärveltä punaisen mummonmökin pako- ja vapaa-aikapaikaksi joulukuussa 1996. Koska kyseinen hirsitalo oli suojelukohde kukaan muu ei halunnut ostaa sitä. 

Pakomatka Turusta Lapinjärven mökille liittyi ”Turun taudin” jatkuvasti aiheuttamaan henkiseen ahdistukseen”. 

*

Laitoin muutaman kerran kuvateoksiani nähtäville myös Lapinjärvellä. Loviisan Sanomat kirjoitti näyttelyuutisessa 29.7.1997 minusta, että ”Jukka Paason töitä Lapinjärvellä, Puheenvuoroja säilyneen maaseudun puolesta”. 

Uutisessa kerrottiin öljymaalauksestani ”Nykyaika” (surrealistinen näköiskuva), että ”Työssä on taustalla hyvin säilyneen kirkonkylän idylli ja etualalla kieppuu ilmassa nainen, jota miehet kilpaa piirittävät…taivaalla viipottava kännykkä ja autonpyörä”. 

Kyseessä oli ”symbolinen näköiskuva”.

(Olin ostanut tuossa vaiheessa öljyvärit ja kokeilin niillä maalaamista mutta öljyväreillä maalaaminen tuntui minusta ”hankalalta ja raskaalta”).

Nyt olen sitä mieltä, että maaseutukulttuurin ylistäminen (vaikka siinä olisi kyse ”omasta kotiseudustani”) pitää kieltää koska se aiheuttaa elollisen luonnon pahoinvointia.

*

Olin harrastanut Turussa jonkin aikaa ”valokuvataidetta”. 

Mutta onneksi varas nappasi kamerani (kamerahan on kone). Aloin sen jälkeen tekemään kuvia perinteisellä tavalla öljyvärimaalauksina. 

Lopetin öljyväreillä maalaamisen koska öljyvärimaalaaminen tuntuivat minusta ”hankalalta ja raskaalta” (väri kuivui hitaasti jne.). Otin käyttöön nopeasti kuivuvat akryylivärit ja maalasin  isoille lastulevyille ”perinteisellä näköistyylillä ja symboliikalla” sekä abstrakteja pikamaaluksia. 

Iso käänne ”kuvakerronnassani” tapahtui kun siirryin ”pikamaalaamiseen” (action painting, abstrakti ekspressionismi) leveillä maalaussiveltimillä. 

Se merkitsi uudenlaista käsitystä ”täälläolon todellisuudesta”.  

Östra Nyland kirjoitti 5.8.2000 ”Amatörkonstnär, arkitekt och pacifist”. Sanomalehden valokuvassa on ”tässä ja nyt” tehty moderni abstrakti pikamaalaukseni ”Falling in love”.  

*

Pakenin Lapinjärven mummonmökille ja pakenin seuraavaksi omaan sisimpääni maalaamalla teoksen transsendenssi (kts. Kulttuurivihkojen blogini 22.4.2016).

Lapinjärven sivarikeskus osti minulta maalauksen ”Nokianeito”. Se on ”symbolista näköistaidetta”. 

Ymmärsin noihin aikoihin, että uusin ”todellisuuskäsitykseni” rakentui omien sisäisten tunnetilojen kuvalla pintaan nostamiseen. 

*

1980-luvulla täysillä käynnistynyt ”vihreä liike” tempaisi myös minut Turussa mukaansa. Liityin aluksi luonnonsuojelijoihin ja poliittisiin vihreisiin. 

Vihreät alkoivat kuitenkin integroitumaan yhteiskuntamme valtakulttuuriin ja pyrkivät lopuksi avoimesti ”suomalaiseksi yleispuolueeksi”.

Ymmärsin, että huomispäivänä tarvitaan aiempaa radikaalimpi ja määrätietoisempi vihreä liike. 

Otsoniaukko ja ilmastonmuutos ravisteli myös minut tässä hereille.

*

Ympäristökriisin syveneminen pani minut kirjoittamaan, että ”olen kyllästynyt nykyajan näpelöintikulttuuriin”.

Kirjoitin siksi 2010 Turussa rohkeasti Uusfuturismin manifestin (omakustanne, Turun kuva 13. osa, ISBN 978-952-67175-4-8). 

Manifestissani ihmismassat ”tungetaan” suuriin ja korkeisiin tornitaloihin ja samalla ”säästetään ja vapautetaan” kaikkialla luonto. Tämä vaikuttaa siihen, että maapallon ilmasto alkaa viiletä. 

Luonnostelin aluksi 150 000 asukkaan tornitaloa mutta päädyin Turun kaupunkiseudun kohdalla kuuteen 30 000:n asukkaan ”pikkutorneihin”. 

*

Lähdin eläkkeelle Turun työpaikastani 2010 (yleissuunnitteluarkkitehdin virasta). Myin Lapinjärven mökin ja pakenin Turusta Etelä-Pohjanmaalle maatalousvaltaiselle Kauhavalle saakka.

Vähää ennen eläkkeelle lähtöä jouduin työssäni konfliktiin Turun virkavallan kanssa koska kannatin ”monikulttuurista asumista”. Huomioin asuntoarkkitehtuuriin liittyneessä työtehtävässäni myös maahanmuuttajien oman asumiskulttuurin. Työperäinen muuttajien integrointiin tähtäävä maahanmuuttopolitiikka rajoittaa kuitenkin asumisen ihmisoikeuksia.  

*

Maahanmuuttajille ei anneta nyt oikeutta edes vuokra-asunnon tapetin valitsemiseen. Suomen saamelaisvähemmistön lapsilla ei ollut pitkään oppikirjaa saameksi. Työperäisen integrointipolitiikan pohjalta valittujen ”ulkomaalaisten” lapset laitetaan suomenkieliseen kouluun oppimaan ”maan kieltä ja tapoja”. Tämä ei ole mielestäni oikein.    

Aluesuunnitteluvirasto tutki aluksi pyynnöstäni tapausta kiusaamisena. Kiusaamisella ei ollut yhteyttä työpaikkani ympäristö- ja kaavoitusviraston työyhteisöön vaan aivan muuhun Turun hallintovallan sektoriin – konfliktin taustalla oli kuntaorgaanin hallinnon jatkuva uudistaminen.  

*

Näyttelijä Ville Haapasalo vahvisti valtakunnallisessa tv-sarjassa (Haapasalon Suomi, Keski- ja Eteläpohjanmaa, osa 4, 3.2.2019) konservatiivista maatalousvaltaista eteläpohjaista paikalliskulttuuria ja -myytistöä sekä ”täälläolon olemassaoloa” koskevat havaintoni ja väitteeni oikeaan osuviksi. 

Jos joku on muuttanut lakeudelle esimerkiksi 20 vuotta sitten, häntä pidetään myös tuon jälkeen ”ulkopuolisena”. Omasta mielestäni eteläpohjalaisten itserakkaus ja jääräpäisyys on täydellisintä Kauhavalla. 

Kauhavalainen yhteisö on sulkeutunut eteläpohjalaisittain pikkuruiseen perhe- ja sukuympyrään. Myös seudun DNA-jäljet vahvistavat saman ilmiön. 

”Mitä serkumpi sen herkumpi”, lausahdetaan lakeuden syrjäkylissä vieläkin (omaisuuden suvun käsissä pitämisen takia).  

Lakeuden kansa ajaa jukuripäisenä täysillä suoraan eteenpäin, peläten tien jokaista mutkaa ja tienristeystä. Tien molemmilla sivuilla avautuu peltolakeus ja vielä hengissä olevia maatilakeskuksia. Tilojen ”romuläjäjuhlaa” täydentää hylättyjen autonromujen ”ajohäjyilyt”.    

*

Kauhavalaaset sanoo muukalaisille ja ulkomaalaisille että ”EI”. Mutta ”ulkopuolisten” torjuminen ei tiedä hyvää myöskään kauhavalaisten omalle tulevaisuudelle. 

Kauhava-Härmänmaan maatalousvaltainen suurkuntakin on hajoamassa parhaillaan. Muuta vaihtoa ei ole kun on kyse maatalousvaltaisten pikkukuntien kuntaliitoksesta.

Kauhavalaisille on myös turha vilauttaa modernia abstraktia kuvateosta koska he eivät eivät ymmärrä siitä mitään. Eteläpohjalaisille kelpaa ainoastaan patavanhoillinen naturalistinen näköiskuva, johon sisältyy koko heidän ”täälläolon todellisuuskäsitys”. 

*

Mahdollisesti sopimuksettoman Brexitin jälkeen EU on muuttumassa suuresti. Mutta hajoamista tapahtuu yhteiskunnassa myös muilla tasoilla. 

Vähää ennen Turusta Kauhavalle muuttoamme Kauhava-Härmänmaan seudulla oli tehty kuntaliitossopimus (2009) suurkunnan muodostamiseksi . Sopimus, jossa jokaista liitoskuntaa luvattiin kehittää tasapuolisesti ei ole enää voimassa. 

Kuntaliiton virkailijan mielestä uudesta suurkunnasta eroaminen edellyttää uutta valtakunnallista lakia. 

Suomessa oli ennen suurkuntauudistusta 430 perinteistä pikkukuntaa.  

Nyt ”Kauhavalla puuhataan omaa Brexitiä….” (yle, uutiset 29.1.2019). Kyse on neuvoa antavan kansanäänestyksen järjestämisestä jotta Alahärmä ja Ylihärmä voisivat erota suurkunnasta. Yhden arvion mukaan entinen Kauhavan kunta on käyttänyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ylivoimaisesti eniten suurkunnan varoja. 

*

Samaan aikaan väestönkasvun kanssa maaseudulta muutto on lisääntynyt maapallolla rajusti, Nykyisin (2019) jo yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupunkimaisilla seuduilla. 

Asutuksen keskittymistä tulee edistää jatkossa myös ”tietoisesti” mm. tornitalorakentamisella.

Kaadoin Kauhavalla pakopaikassamme Kantolan syrjäkylässä (2014) mustaa maalia valkoiselle pinnalle ja signeerasin syntyneen mustan ympyränmuotoisen jäljen sanoilla ”MUSTA VALU” (kts. Kulttuurivihkot, blogini 8.4.2015).

”Musta valu” syntyi Ukrainan sodan sytyttyä. Tuon jälkeen alkanut väittely iIlmastonmuutoksesta, monissa valtioissa tapahtunut äärinationalistinen liikehdintä sekä talouslaman ja suursodan uhka on vieläkin silmissäni yhtä ja samaa ”mustaa valua”.   

Olin siirtynyt pakomatkallani kaikista ”alitajuisimpaan” ja vaistovaraisimpaan ”kuvapuheeseen” dadaistiseen kuvatyöskentelyyn. 

”Uusin täälläolon todellisuuskäsitykseni” on rakentunut ”löytämisestä, sattuman vyörystä ja dadasta”. Olen  irtaantunut siinä vallitsevasta uskomuksesta ”hallittu yhteiskunta”.

*

Maapallon ilmaston lämpeneminen jatkuu jatkumistaan. 

Ymmärsin, että otsoniaukon sekä maapallon pohjoisen hajonneen napapyörteen seuraukset tulevat olemaan koko ihmiskunnalle dramaattiset. 

Koska uusi lumi painaa nyt usein paljon enemmän kuin matemaattisesti (”tietovaltaisesti”) suunnittelijan pöydällä laskettu rakennuksen ns. kattokuorma on seuraavaksi talon katto romahtaa kasaan. 

Kaikki tähänastinen menee ilmastonmuutoksen takia uusiksi. Kaikki pitää aloittaa alusta.  

*

Kun olen pohdiskellut tämän tyyppisiä seikkoja, tunnen että olen elänyt  jatkuvasti laskusuuntautuneessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. 

Yksilöllinen elämäni on ollut katkeamatonta pakomatkaa.  

Kuvateosteni jäljissä näen nyt jatkuvasti pettymyksen katkeamatta sotia käyvän ihmislajin (eläimen) suhteen. 

Tekemäni kuvateokset kertovat pakenemisesta ”pinnalta sisäiseen olemassaoloon” ja ”taiteen loppuun” (DADA).

***

Minua on kiinnostaa se miksi länsimainen kapitalistinen yhteiskunta, talous ja kulttuuri on tullut vaiheeseen, jossa koko maapallon elollinen luonto (ihmislaji mukaan lukien) sairastaa nyt ”hengenvaarallista tautia”. 

A. Käytännön elämään juontava syy siihen on tämä: 

Ihmistyön korvaavien koneiden käyttöön perustuva teollisen kapitalismin yhteiskunta perustuu katkeamatta jatkuvaan tavaratuotantoon ja talouskasvuun. 

Loputtomiin kiihtyvästi jatkuva tavaratuotanto ja talouskasvu ei ole kuitenkaan mahdollista. Ei vaikka talouselämän vapauksia lisättäisiin kuinka (uusliberalismi). 

Katkeamatta maapallolla laajeneva talouskasvu ei pelasta yhteiskuntaa vaan päinvastoin.  

Jatkuvaan talouskasvuun pyrkiminen ei johda yleiseen nousukehitykseen vaan päinvastoin alaspäin suuntautumiseen.

Esimerkiksi ihmissuhteiden kuihtumiseen (ihmispalvelun loppumiseen ja lähimiljöön hiljenemiseen), yksilöiden haavoittumiseen (vieraantumiseen) sekä luonnonvarojen loppumiseen. 

Kapitalistinen raha- ja arvopaperitalous johtaa aaltoliikkeeseen, jossa talouden alaslasku alkaa yleisestä talousromahdusliikkeestä ja sitä seuraa tavallisesti sodankäynti. Sen jälkeen alaslasku vaihtuu uuteen nousupinnistykseen (innovaatiot). 

Jatkuvan nousun merkkejä ei näy talouden aaltoliikkeessäkään.   

*

Talouskasvu, työntekijän työsuorituksen arvon arvioiminen (ay-liike), sosiaalivaltion kriisi (yhteiskunnan velkaantuminen) sekä kansalaisten tuntema yleinen epäluulo nyky-yhteiskunnan valtapelureiden kykyyn pystyä vastaamaan aikamme uusimpiin haasteisiin sisältyvät myös aikamme uusimpiin muutoslinjohin. 

Kaikkien maiden vanhat suuret puolueet ovat menettämässä perinteistä valtaansa. 

Ranskan kaikissa autoissa on jo valmiina keltaliivit. Samanniminen radikaali liike heijastaa yleistä tyytymättömyyttä (järjestäytymättä uudeksi puolueeksi) nykyiseen yhteiskuntaan. 

Keltaliivit elävät uusimman ajan hermolla.     

B. Filosofian näkökulmasta mainitsemani ”tauti” on saanut alkunsa tästä:

Tietovaltaa (”tieto on valtaa”-ajattelua) korostava teollinen yhteiskunta ja kapitalistinen talous on seurausta ”olevaan” tarrautuvasta ”tietouskosta”. 

Ja samalla ”olemisen unohtamisesta”.

Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä perustuu luonnon rajattomaan hyväksikäyttöön (utilistiseen luontosuhteeseen) sekä koneilla liikkumiseen ja tavaroiden koneilla massiivisesti tuottamisen.

Eläimiä pidetään nykyaikana pelkkinä ”konemaisina olentoina”. Luonnon hyväksikäyttö ilmenee siinäkin, että aikakautemme on täynnä digilaitteiden sähköjohtoja, joita eläimet pureskelevat rikki.

Keskeistä ”teollisessa koneyhteiskunnassa” on jatkuvan taloudellisen kasvun ideologia sekä katkeamatta jatkuva tavaratulva ja teknologinen elämäntapa. Sitä mukaan kun tavaroita tuotetaan, niitä täytyy myös kuluttaa. Tähän liittyy myös jatkuva muodin ja tyylien uusiutuminen ja se, että systeemi yllyttää kansalaisia kuluttamaan.  

Länsimaisen kulttuurin iskulause ”tieto on valtaa” on ollut muodissa ainakin puoli vuosituhatta. 

”Tietousko” tulee vaihtaa ajatukseen ”taide on valtaa” sillä taiteessa ei korostu tieto ja rationaalisuus vaan ”ihmisenä oleminen” (”olemisaistimus”). 

*

Koska ”käytännön miehet ja organisaatiot” (poliitikot ja puolueet) eivät pohdiskele tämän tyyppisiä kysymyksiä he pysyvät eräänlaisina ”kesyinä veijareina”. Ihmiset myös kuvittelevat äänestäjinä liikoja korkean aseman saavuttaneista puoluepoliitikoista ja muista johtajistaan. 

Ihminen ei tule koskaan hallitsemaan tulevaisuutta. 

Jokaisen päivän sää pysyy ihmiselle ikuisesti arvoituksena eikä maapallon ilmastonmuutosta voi jarruttaa tai pysäyttää tietovaltaisesti ”unohtamalla oleminen”.  

*

Ihmiset syntyvät ”maailmaan heitettyinä” (Sartre). 

Vaikka ihmisiä on syntynyt ääretön määrä kahta samanlaista ihmistä ei tule syntymään koskaan maapallolle. Kun ihmisyksilö on syntynyt ja aloittaa elämänsä tapahtuu ”yksilöllistä olemista”, vasta myöhemmin muodostuu hänen ”olemuksensa” (Sartre).

*

”Tietokoneen synty” liittyy ihmislajin aggressiivisuuteen (sodankäyntiin). 

Noin 50 vuotta sitten keksittiin kotitietokone. Sen jälkeen matemaattinen ajattelu ja digitaaliset koneet ja digibisnes on vallannut lähes kaiken muun. 

Mitä enemmän tietoyhteiskuntahurmos levisi sitä enemmän kasvoi digikonebisnes ja yhä vähemmän kiinnosti Ihmisten välinen hermeneuttinen vuoropuhelu. 

Nyt joukkoliikenne on näivettynyt ja sähköjunayhteydet pätkivät jatkuvasti. 

Pankit ovat jo lopetelleet asiakaspalveluaan. Kohta vanhukset eivät voi nostaa seteleitä pankeista. Monin paikoin autoihin voi ostaa polttoainetta ainoastaan pankkikortilla (ei seteleillä). 

Kauppoihin on tulossa itsepalvelukassat. 

Ostin kaupasta halvan lumilapion koska täällä ei pääse talvella moneen paikkaan vaikka reittien pitäisi olla aurattu. Lapioon piti lyödä itse kaksi naulaa ennen kuin se toimi.     

Maanteille ilmestyy kohta tekoälyisiä robottiautoja. Vanhusten palvelurobotit ovat myös lisääntymässä. Varastoissa on yhä enemmän kaikenlaista digikamaa vailla käyttöä (vanhoja tietokoneita, kännyköiden latureita jne.).

Tämä ”kaiken tietämisen ja hallitsemisen keinomaailma” on kuitenkin romahtamassa hetkessä  kasaan. Uusi yli varojensa elävä valtioutopia ei tule toimimaan koskaan.    

* 

Valtiosta on tullut yhteiskuntakone, jossa on tärkeintä ylläpitää kapitalistista talouselämää ja kansainvälistä rahavaltaa. Esimerkiksi Saksassa on jo esitetty monenlaista kritiikkiä sitä kohtaan.  

Monen mielestä syyllinen ympäristökriisiin on loppujen lopuksi kuluttaja, kansalainen. Tämä on kuitenkin kyseenalaistettavissa esimerkiksi jätteiden lajittelua ja kierrättämistä tarkastelemalla. 

Mitä päämäärää lajittelu ja kierrättäminen palvelee eniten, ympäristönsuojelua vai bisnesmaailmaa? 

Jätteen kiero alkaa kun tehtaan koneet ovat tuottaneet tavaroita ja ne on myyty ja teknologisen elämäntavan mukaisesti ”kukutettu”. Tavaroiden tuottamisesta hyötyy eniten yrittäjä ja ihmislajin yhteiskunta, samoin jätteiden lajittelusta ja kierrättämisestä. 

Häviäjäksi tuossa kierrossa tulee maapallon ilmasto ja elollinen luonnonmiljöö. 

Sairas luonnon- ja elinympäristö tekee sairaaksi koko kansan.     

Ylinnä tässä on teollisen kapitalismin mukaisen ”yhteiskuntasysteemin lujittuminen”. Tämä herättää ajatuksen siitä, että ihminen ei ole tekemässä mitään konkreettista esimerkiksi ”ympäristökriisin voittamiseksi”ja ”ilmastonmuutoksen jatkumisen pysäyttämiseksi”. 

Nyt kun ilmastonmuutoksen konkreettiset seuraukset ovat tulleet näkyviin (kuten katoille laskeutunut raskas uusi lumikerros ”tykkylumi” ja rakennusten kattojen romahtamiset) seuraavaksi aletaan vaatimaan sellaisia toiminnan päämääriä, joissa painotetaan ensisijaisesti koko elollisen luonnon ja ilmaston ”hyvinvointia”.  

Uudesta vihreästä liikkeestä on tulossa paljon radikaalimpi kuin oli ”ensimmäinen teollisen yhteiskunnan vihertämisliike”. 

Ainakin Saksassa ja Tanskassa näkyy tästä jo nyt merkkejä (kts. myös yle ulkomaat 9.2.2019 ”26-vuotias Sussi herää sydämentykytyksiin ilmastonmuutoksen takia – Tanska on ilmastopolitiikan mallimaa, mutta nuoret vaativat päättäjiltä enemmän” ja yle uutiset 10.2.2019 ”Valtava lumimäärä tekee suurta tuhoa – puiden lumikuormat katkovat puita kuin tilitikkuja”.). 

*

Biological conservation -tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hyönteiset ovat kuolemassa maapallolla (kts. yle ulkomaat 11.2.2019, ”Tutkimus: Nykyisellä vauhdilla hyönteiset katoavat maailmasta…”).  

Hyönteiskuoleman seurauksena kuolevat nälkään esimerkiksi linnut, jotka elävät syömällä hyönteisiä. Ja tehomaatalous joudutaan lopettamaan pikimmin. 

*

Turussa minut määrättiin sen jälkeen kun olin saanut ensimmäisen apulaisasemakaava-arkkitehdin viran (”kaavoituspäällikön ensimmäinen apulainen, varapäällikkö” 1987) turvallisuusprojektiin. Se oli nimeltään YLVE (yleisen valmiuden edistäminen).

Ylven perusidea oli tämä: jos esimerkiksi syttyy sota, siviilielämän toiminnallista tasoa vahvistetaan ja nostetaan etukäteen laadituilla kriisisuunnitelmilla niin, että siviiliyhteiskunta voi toimia myös sodan vallitessa (ainakin aluksi, vrt. nykyinen ilmastonmuutos). Tällä pyrittiin irtaantumaan ajatuksesta julistaa sodan takia poikkeustila valtioon.

Hyvällä syyllä voi kysyä sitä kuka tuon ylve-periaatteen keksi (uusliberalistinen rahavalta?). 

Uusliberalistinen politiikka on ollut viimeksi kriisissä. USA:n ja Kiinan välinen kauppasota merkitsee uusliberalistis-kapitalistisen talouden loppumista. 

Eikä paluuta entiseen tule.  

*

”Olemisen muistaminen” sekä esimerkiksi ilmastonmuutosstrategia saattaisi olla eräs hyvä konkreettinen keino lisätä yleistä turvallisuudentunnetta nykyisen väestön keskuudessa. 

”Olemisen unohtaminen” (merkitysten selittämisen ja inhimillisen ymmärtämisen/hermeneutiikan laiminlyöminen) on johtanut yksipuoliseen ”järkiuskon, koneiden ja rahan ihailemiseen” sekä koko maapallon raaka-ainevarojen sekä elollisen luonnon rajattomaan hyväksikäyttöön ja maapallon kansanryhmien luokittelemiseen (syrjintään ja rasismiin). 

”Olemisen unohtaminen” on johtanut epäinhimillisiin yhteiskunnallisiin organisaatioihin ja totalitäärisiin massayhteiskuntiin. 

Niissä yksilöiltä riistetään ”vapaus itselleen olemiseen” ja yksilöt pakotetaan ”ihmismassaan koulutettuna kansakuntamassan osaksi”.

”Olemisen unohtaminen” johtaa siihen, että merihätään joutuneita pakolaisia ei auteta hengenvaarassa, jottei heistä tulisi ”omaa hyvinvointikansakuntaa uhkaavia turvapaikanhakijoita”. 

Pakolaisia ei auteta vaikka koko heidän valtionsa (saari) olisi jäänyt ilmastonmuutoksen johdosta veden alle.

”Olemisen unohtaminen” johtaa siihen, että nationalistiset kansat aitaavat piikkilanka-aidoilla ja muureilla ”valtioreviiriään” pitääkseen muukalaiset ja myös ”ei-toivotut eläimet” reviirinsä ulkopuolella.  

”Olemisen unohtaminen” johtaa sekasortoon ja maailmansotiin.  

Sitä vastoin ”olemisen muistaminen” muistuttaa ihmistä siitä, että ihmisen täytyy elää vuorovaikutuksessa ihmisen, ei koneiden kanssa. 

Tuolloin elämästä tulee inhimillisempi ja humanistisempi. 

*

Ihminen osaa varautua ilmastonmuutokseen suunnittelemalla ratkaisuja edessä oleviin haasteisiin. Tein siksi Kauhavalla seuraavan kuntalaisaloitteen: 

”Kauhavalla 7.2.2019, KUNNAN ASUKKAAN ALOITE (kuntalaki 23 §)

ILMASTONMUUTOS pakottaa valtion ja kunnat hallinnon uudistamiseen, jotta kansalaisten elinympäristö toimisi myös jatkossa. 

KUNTIEN tulisi laatia paikallinen ILMASTONMUUTOSSTRATEGIA, jolla taataan kunnan alueella toimiva ja turvallinen asuminen vaikka paikkakunnalla vallitsisi ilmastonmuutoksesta johtuva viikon pituinen sähkökatkos ja ”lumikaaos” keskellä talven kovia pakkasia. 

Ilmastostrategian tärkeimpiin pääkohtiin tulisi sisältä teema ”asuminen ja ravinto”.  

*

Konkreettinen ilmastonmuutokseen liittyvä tapahtuma herättää näkemään edessä olevat uudet haasteet.

Sunnuntaina 3.2.2019 satoi myös Kauhavan entisen kirkonkylän kohdalla lunta kymmeniä senttimetrejä. Samaan aikaan kävi kova tuuli. Näkyvyys oli lumipyryssä olematon. Erään tavaratalon liukuovetkin avautuivat vasta pitkän odottelun jälkeen.

Esimerkiksi Kauppatiellä ja Kirkkotiellä sekä monien kauppojen paikoitusalueilla ei käyty (sunnuntaikauppojen aukiolon aikana) auraamassa maanteitä ja pihoja niin, että liikenneturvallisuus pysyisi korkealla tasolla. 

Kauhavalla on kuulemma tapana, että auraus suoritetaan sunnuntaisin vasta seuraavana yönä, ei heti silloin kun aurausta tarvitaan liikenneturvallisuuden takia (lumimyrsky jne).  

Valtio ja kunta on siksi vastuussa jos taajamassa tapahtuu liikenneonnettomuus. Tämä merkitsee valtiolle ja kunnalle vähintään rahallista kustannusta.

Ilmastonmuutoksen jatkuessa esimerkiksi harjakattoisten omakotitalojen harjakatot ovat aiempaa raskaamman lumikuorman johdosta vaarassa romahtaa. Kattotuolien kansalliset mitoitusmääräykset täytyy tarkistaa valtion tasolla eikä rakennuslupia saa myöntää maassa enää vanhan lupakäytännön mukaan.

Pyydän, että Kauhavan kunta ryhtyy toimenpiteisiin tämän tyyppisten ongelmien ratkaisemiseksi niin, että asukkaiden arki sujuu hyvin myös Kauhavalla.” 

*

Olen tehnyt jo vuosia havaintoja siitä, että nykyinen talvi ja siihen liittyvä arki ei toimi enää koska ilmastonmuutos on muuttamassa kaiken tähänastisen. 

Laitoin 2.10.2018 Renkolantien talomme lämpöpumpun päälle (alin lämpötila plus 17 astetta). Sitä ennen olin lämmittänyt tyhjänä ja kylmänä ollutta asuinrakennusta puu-uunilla. Kävin silloin tällöin katsomassa sisälämpötilaa (viimeksi plus 12 astetta, 10.2.2019) ja mitä tuossa kohteessa muutenkin tapahtuu. 

’

Olen tehnyt jo monen vuoden ajan havaintoja ilmastonmuutoksen etenemisestä. Yhtenä vuonna huhtikuussa ei ollut lunta lainkaan. 

Tämä talvi (2018/2019) on pinnistellyt alas kovien pakkasten tasolle ”piikkinä” mutta se on noussut joka kerta vauhdilla alhaalta ylös lämpimän suuntaan ja viimeksi (helmikuussa 2019) se nousi myös yöllä lämpöasteisiin saakka jatkuen useita päiviä lämpimänä. Sen jälkeen talvinen maisema muuttui täysin toisen näköiseksi.  

Muutama päivä sitten oli pakkasta lähes 30 astetta mutta tuo ”kylmäpiikki” nousi nopeasti ylös ja vaihtui sen jälkeen muutamassa päivässä plussan lämpimän puolelle (noin plus 2–4 astetta).  

Kun nyt maanteitä on hiekoitettu (tielaitoksen toimesta) tien liukkauden eliminoimiseksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi edellytyksenä sen toimivuudelle on se, että tien pinta on kova. 

Ilmaston lämpeneminen kuitenkin sulattaa tien pinnan pehmeäksi ja tielle laskettu  hiekka sekoittuu siihen eikä liikenneturvallisuus parane. Päinvastoin sohjoisella tiellä liikenne sujuu vaarallisella tavalla.