MARTYN OLIVERIN kirjan Filosofian historia (1997) viimeinen kuvaus käsittelee RICHARD RORTYN filosofiaa.
Rorty on suhtautunut skeptisesti ja kriittisesti filosofiaan ja on kirjoittanut kiisteltyjä kirjoja nykyfilosofian tilasta.
Rortyn mukaan filosofien käsitykset TIEDOSTA JA TOTUUDESTA ovat pikemminkin SATTUMANVARAISIA kuin OBJEKTIIVISIA. Vain harva filosofi on onnistunut muuttamaan yleisen keskustelun suuntaa, kuten Descartes ja Hegel siinä onnistuivat.
*
Filosofia harrastajana minulle on tullut käsitys siitä, että voimme olla IHMISINÄ varmoja ainoastaan siitä, että IHMINEN ei kykene koskaan sanomaan varmaa TIEDOSTA JA TODELLISUUDESTA.
FILOSOFIT pystyvät keksimään AINOASTAAN OMIA FILOSOFISIA KOKONAISUUKSIA, joissa näkyy vaikutteita monelta ajattelutyön taholta. Filosofinen ”tutkimus” ja kirjallisuus on pääasiassa noiden vaikutteiden etsimistä ja kuvaamista.
*
Filosofian harrastajan käsikirjaksi soveltuva kirja Johdatus filosofiseen ajatteluun (toimittanut Wilenius, Oksala, Mehtonen ja Juntunen, 1982) sisältää useita hyviä kuvauksia aikakautemme filosofiasta.
MATTI JUNTUSEN kirjoittamassa kappaleessa AIKAMME FILOSOFISIA SUUNTAUKSIA (pääkappale IV, s.117-) on kappale FENOMENOLOGIA JA EKSISTENTIALISMI (vrt. vastaavaa kirjoitusta Esa Saarisen kirjassa Vuosisatamme filosofia, kts sivu 111-, toimittaneet Ilkka Niiniluoto ja Esa Saarinen, 1987).
*
Sartren eksistentialismi rakentui useiden KAUSIEN kautta ja Sartre sai tuolloin vaikutteita filosofiaansa varsinkin Husserlin ja Heideggerin filosofiasta.
Esa Saarinen kirjoittaa mainitsemassani lähteessä, että INTENTIONAALISUUS on kaikkein tärkeimpiä filosofisia käsitteitä ja että se esiintyy eri muodoissa fenomenologiassa, eksistentialismissa ja analyyttisessä filosofiassa (sivu 113). FENOMENOLOGIAA JA EKSISTENTIALISMIA KIEHTOO SUBJEKTIIVISUUS (eräänlainen sukulaisuus), mutta ei ANALYYTTISESSÄ TRADITIOSSA (s. 127).
Saarinen mainitsee, että fenomenologiassa tarkastellaan TOIMINTOJEN MERKITYSulottuvuuksia, eksistentialismissa TIETOISUUDEN YLEISTÄ OLEMISTAPAA (sivu 118).
Sartren eksistentialismin intentionaalisuusteoriassa näkyy INHIMILLISEN TIETOISUUDEN JA sen ULKOPUOLISEN MAAILMAN LIITOS. Sartre on kiinnostunut TIETOISUUDEN OLEMISTAVASTA sekä IHMISEN JA MAAILMAN VÄLITTÖMÄSTÄ SIDOKSESTA (sivu 123). ’
Sartrelle ei ole perustavaa TIEDOLLINEN ASENNOITUMINEN KOHTI TODELLISUUTTA (vrt. Descartes ja tieto-oppi).
Saarisen kirjoituksessa kerrotaan, että SUBJEKTIIVISEN TIETOISUUDEN OLEMISTAPA on ITSELLEEN OLEMISTA (sivu 130) ja että eksistentialismi alleviivaa TUNNEKOKEMUKSIA (esimerkiksi AHDISTUS tai INHO, sivu 131).
Eksistentialismi hylkää TIETEELLISEN MAAILMANSELITYKSEN (sivu 132). Sartren asennoituminen TIETEESEEN liittyy myös SITUAATION käsitteeseen, Sartren mukaan ihminen on aina sidottu SITUAATIOON (esimerkiksi toiveiden ja intentioiden verkostoon, katso Saarisen kirjoitusta sivulta 138 eteenpäin).
Tämä kaikki vahvistaa havaintoa siitä, että eksistentialistisia kysymyksiä ratkonut Sartre oli IHMISENÄ OLEMISTA HAVAINNOINUT TAITEILIJA (kirjailija), ei pelkkä filosofi.
*
Mainitsemassani ”käsikirjassa” JUNTUNEN valaisee NYKYAJANKIN tärkeintä filosofista kysymystä, sitä mitä itse ”OLEMINEN” tarkoittaa.
Vieläkin ”PERINTEINEN FILOSOFIA” unohtaa kysyä tätä.
Vallalla oleva filosofia rakastaa eniten iskulausetta ”TIETO ON VALTAA”. Ihminen uskoo vieläkin, että kun kaikkea ”tutkitaan rationaalisesti” ja tietoa kasaantuu, se on johtamassa TIEDON JA YMMÄRTÄMISEN KASVUUN ja lopulta siihen, että ihminen tulee jumaluuden kaltaiseksi ”kaikki tietäväksi ja hallitsevaksi” olennoksi.
ILMASTONMUUTOSKIN ”todistaa” siitä, että niin ei voi tapahtua koskaan.
*
JUNTUNEN kirjoittaa, että MARTIN HEIDEGGERIN mukaan perinteellinen METAFYSIIKKA on laiminlyönyt kysymyksen itse ”OLEMISEN MIELESTÄ” tai ”OLEMISEN MERKITYKSESTÄ”.
*
Mainitsemassani ”käsikirjassa” vuodelta 1982 (kts. s. 154) GEORG HENRIK VON WRIGHT erottaa KOLME AIKAMME FILOSOFIAN PÄÄSUUNTAUSTA: analyyttinen, fenomenologis-hermeneuttinen ja marxilainen. Neuvostoliiton hajoaminen on vaikuttanut tuon jälkeen tähän arvioon mutta mainittujen pääsuuntausten välinen repivä ristiriita vaikuttaa yhä.
Esa Saarinen mainitsee kirjoituksessaan FENOMENOLOGIA JA EKSISTENTIALISMI (kts. teosta ”Vuosisatamme filosofia) von Wrightin todenneen 1970 MODERNIN FILOSOFIAN pääsuuntauksiksi fenomenologis-eksistentialistisen suuntauksen marxilaisen ja loogis-analyyttisen filosofian ohella. Niistä varsinkin EKSISTENTIALISMI tunnetaan hegeliläis-konservatiivisessa Suomessa huonosti.
*
Mainitsemani kysymys (”olemisen mielestä tai merkityksestä”) on kuitenkin perustavaa laatua, FUNDAMENTAALINEN ja Heidegger nimittää siihen liittyvää omaa analyysiään FUNDAMENTAALI-ONTOLOGIAKSI. Heideggerin pääteos (Sein und Zeit) ei kuitenkaan vastaa olemiskysymykseen.
Heidegger vetää myös jyrkän rajan IHMISEN JA MUUN OLEVAN välille.
*
OMAN EKSISTENTIALISTISEN FILOSOFIAN luonut kirjailija JEAN-PAUL SARTREN sai ajatteluunsa vaikutteita fenomenologian perustajalta HUSSERLILTA JA HEIDEGGERILTA.
Toisin kuin Heidegger, SARTRE ANTAA KIRJOITUKSILLAAN VASTAUKSIA KYSYMYKSEEN ”MITÄ OLEMINEN ON?” (ilmiöineen, arjen tunteineen ja pelkoineen).
Sartre katsoo ja käsittelee (kysyy ja vastaa) olemiseen liittyviä ilmiöitä ja asioita myös eri pohjalta kuin ”järkimies Descartes”.
OLEMISKYSYMYKSEEN vastaaminen omalta pohjalta (tieto-opin vastaisesti) on tehnyt Sartresta mielenkiintoisen ja kuuluisan.
*
MARTYN OLIVER ei sano kirjassaan sattumalta SARTRESTA, että ”Sartre on yhtä kuuluisa kuin Platon, Aristoteles tai Kant” (kts. sivu 128).
Omasta mielestäni Sartrea voisi verrata myös Sokratesiin.
Jos länsimainen kulttuuri kääntyy kohti uutta tähänastista parempaa suuntaa se voi tapahtua ainoastaan Sartren YKSILÖVAPAUTTA KOROSTAVAN VASEMMISTOLAISEN OLEMISAJATTELUN pohjalta.
*
Olen ihmetellyt usein itsekseni sitä, että mistä syystä ”olemisajattelun” ensimmäinen suuri tähti oli arjen ihmisläheinen taiteilija (kirjailija), mutta ei abstraktein käsittein kysymyksiä ratkonut tyypillinen filosofi.
Sartren varhaisessa romaanissa Inho käsitellään myös inhottavaa tunnetta eli OLEMATTOMUUTTA (ei-olemista).
*
MATTI JUNTUSEN kirjoittamaan kirjan pääkappaleeseen IV sisältyy myös kappale EKSISTENTIALISMI JA MARXISMI (sivulla 137). Myös SARTRE käsittelee eksistentialismin suhdetta marxismiin kirjoituksessaan DIALEKTISEN JÄRJEN KRITIIKKI.
Myös esimerkiksi unkarilainen filosofi GEORG LUKÁCS (1885-1971) on pohtinut samaa kysymystä. MARTIN HEIDEGGER on esittänyt oman käsityksensä eksistentialistien kyvyttömyydestä keskusteluun marxismin kanssa.
ILMAN ”YKSILÖN ITSELLEEN OLEMISEN VAPAUTTA” MARXILAISESSA VASEMMISTOLAISUUDESSA EI OLE MIELTÄ, SAMOIN MARXILAISELLA POLITIIKALLA, JOSTA PUUTTUU KANSAINVÄLISYYS.
KANSALLISTEN VALTIOIDEN AIKAKAUSI (valtiot henkenä) ON OLLUT EIKÄ SIIHEN OLE PALUUTA.
*
EKSISTENTIALISTISEN OLEMISAJATTELUN pohjalta voi tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan ASEELLINEN MAANPUOLUSTUS ei ole ainoa tapa puolustaa YHTEISKUNNALLISTA ARVOMAAILMAA.
Toiseksi LASTEN KOULUTTAMINEN KOULUISSA KANSAKUNTAYHTENÄISYYTEEN ei voi olla ARVOKKAAMPAA kuin se, että LASTEN ANNETAAN KASVAA YKSILÖINÄ LUONNONMUKAISESTI AIKUISUUTEEN.
KANSALAISISTA (yksilöistä) ei saa tehdä ”KANSAKUNTARUOKAA” (massaa).
