Kävin syyskuun alussa 2015 Turun Varissuon ja Lausteen lähiöissä voidakseni tehdä havaintoja siitä, miten maahanmuuttajien lähiöasumiseen liittyvä alun perin minun laatimani lähiöuudistussuunnitelma on edennyt.
Tein monikulttuurisuutta puolustavan vapaamielisen suunnitelman, mutta se tyrmättiin valitsemalla integrointipoliittinen linja. Kohteena oli mutama lähiökerrostalo pihapiireineen.
Junamatkaa varten (Kauhava-Turku) otin matkalukemisekseni Jean-Paul Sartren Dialektisen järjen kritiikki -tutkielman (Yhteiskunnallisen todellisuuden muuttamisen mahdollisuudenehdot, Leena Subra, Jyväskylän yliopisto, 1981).
Alkuperäiseen ranskankieliseen kirjaan sisältyy Sartren eksistentialismiin pohjautuva marxilaisuuden kritiikki sekä pyrkimys marxismin ja eksitentialismin yhdistämiseen (vallankumouksellisuuden uudelleenarviointi ”eksistentialistisen marxismin” pohjalta).
Kirjan takakannessa sanotaan, että kyseisen Sartren kirjan lukeneita ei ole Suomessa montakaan. Eikä Critique de la rason dialectique:sta (1960) ole olemassa ainuttakaan suomenkielistä kokonaistulkintaa.
Subran suomenkielisellä alkuperäisteoksen tulkinnalla on siksi uraauurtava merkitys.
Tämän päivän kapitalisti-uusliberalistit himoitsevat kylläkin bisneksenteon vapautta, mutta eivät halua tietää mitään eksistentialistisista yksilövapauksista.
Porvarit vapisevat Sartren radikaalin vapausajattelun edessä. Käytännön politikkaan keskittyminen johtaa helposti siihen, että myös vasemmiston keskuudessa saatetaan säikähtää eksistentialistista ajattelua työväenliikkeessä.
”Dogmaattiseen marxilaisuuteen” ja ”vasemmistoliturgiaan” sekä perinteisiin kommunistien iskulauseisiin kuten ”joukkovoimaan” pysyhtyminen on monien suomalaistenkin marksistien ongelma. Isoimman virheen he tekevät unohtaessaan massavaltainnostuksessaan vapaan yksilön.
Jos yksilöä tarkastellan pelkästään abstraktina seikkana, katoaa ote inhimilliseen todellisuuteen, työläinen jätetään samalla samalla toisarvoiseksi.
Myös Marx ennusti tulevaisuutta (historiaa) mutta maailma muuttui toisin. Subranin kirjasta käy selville, se miksi muuttui toisin.
Historialliset prosessit eivät etene luonnonlain mukaisesti (kuten 1800-luvulla usein kuviteltiin) vaan ihmisten konkreettisen toiminnan pohjalta.
Pyrittäessä korvaamaan nationalistis-porvarillinen ja kapitaistis-uusliberalistinen yhteiskunta uudella kansainvälis-humanistisella valtapelillä (politiikka ja talous), ajattelutyön ja toiminnan lähtökohdan tulee olla ihmisyksilön huomioon ottamisessa.
Toisen maailmansodan jälkeen yksilönvapaus on kasvanut kasvamistaan. Nuorten uusien yksilöllisten elämäntapojen ja -tyylien nopea lisääntyminen on tästä hyvä esimerkki.
Yksilön ja suuren ihmisjoukon väliin on muodostettava yksilöllistä ”itselleen olemista” sekä ”ryhmäyhteisön kautta olemista” korostavia pienyhteisöjä (ryhmiä kuten toinen toistaan tukevia vaihtoehtoasumisyhteisöjä).
Pienyhteisöjen yhteistoiminnan kautta on hyvä ponnistaa suurempiin vallankäyttökokonaisuuksiin.
Päinvastainen järjestys, tarkastella yksilövapauksia vasta ihmismassojen toiminnan organisoinnin jälkeen, olisi suuri virhe.
Nykyajan konfliktit ja käytännön kokemukset niistä
Uusi marxilainen ”yksilökorosteinen renessanssi” eli pyrkimys muuttaa yhteiskuntaa radikaalisti vapaasta ihmisyksilöstä käsin tulee ymmärrettäväksi käytännön elämään liittyvien konkreettisten konfliktiesimerkkien avulla. Pelkkä teoretisointi ei riitä.
Paikkojen konflikteista ja niiden laukaisemiseen pyrkivistä suunnittelukysymyksistä näkyy se, että yhteiskunnan muuttaminen on toteutettava nykyajan haasteisiin vastaamalla. Eli ei saa jäädä roikkumaan vanhoihin liturgiamalleihin.
Tällä hetkellä turvapaikanhakijoihin liittyvät ylirajaiset nationalismia repivät prosessit valaisevat parhaiten yhteiskunnan uusimpia haasteita.
1. Konfliktit 1800-luvun teollisessa yhteiskunnassa
Konkreetisesti koettu arki detajeineen sekä siihen liittyvä onnistunut vallankäyttö suunnitella ja ratkaista paikoissa syntyneitä konfikteja on edellytys sille, että pystyy arvioimaan inhimillistä toimintaa vapaan yksilön kannalta.
Kyseinen seikka valaisee parhaiten vallitsevien yhteiskunnallisten ongelmien luonnetta.
Filosofi Michel Foucault’n teos Tarkkailla ja rangaista kuvaa nykyakaisen valvontayhteiskunnan ”pehmeää vallankäyttöä”. Uusi systeemi sai alkunsa Ranskan suuresta vallankumouksesta 1700-luvun lopulla.
Seuraavalla vuosisadalla teollistuminen käynnisti suuren muuttoliikkeen kaupunkeihin. Uudet tavaratuotatolaitokset aiheuttivat yhteiskunnassa uudentyyppiset konfliktit. Kapitalistin ja proletariaatin välienselvittely lähti käyntiin.
Kaupunkeihin muuttaneiden tehdastyöläisten asunnot ja asuinympäristöt olivat aluksi alkeelliset. Siksi työläislle suunniteltiin kokonaan uuden tyyppisiä luonnonläheisiä asuinalueita ja rakennuksia. Työläisten ajateltiin jalostuvan niissä fyysisesti ja henkisesti.
Karl Marx ja hänen kumppaninsa ryhtyivät ratkomaan kapitalistin ja työläisten välistä ristiriitaa teorian ja käytännön tasolla. Marx loi filosofian, johon sisältyi pyrkimys yhteiskunnallisen mullistuksen toteuttamiseen työväen hyväksi.
Marxilaisen liikkeen yhteydessä syntyi uusia käsitteitä, kuten ”joukkovoima” ja ihmisten luokittelemiseen pohjautuva ”luokkayhteiskunta”. Nuo käsitteet kuvaavat omaa aikaansa.
Marxin kuoleman jälkeen hänen filosofiaansa alettiin tulkitsemaan monessa kohtaa virheellisesti. Sartre on kritisoinut tässä yhteydessä varsinkin Engelsin kirjoittelua.
2. Konfliktit nykyaikana
”Modernia totalitarismia” tai ”pehmeää fasismia” toteutetaan nationalistisissa valtioissa arjen tasolla myös betonilähiöissä.
Välimeren alueella nyt näkyvä pakolaistulva merkitsee organisoidusta yhteiskunnasta irti repistyjä sotaa pakenevia ihmisjokkoja, joiden kärsimysreitin toisessa päässä ”tulomaassa” odottaa tavallisesti uusi irrallisuushelvetti.
Tuon irrallisuuden näyttämönä on ollut myös suomalainen metsälähiö.
Siinä tulopaikan virallinen valta on kaapannut lähiöissä pakolaiset omaan kouraansa antamatta muuttajien tehdä omia valintoja ja ratkaisuja omissa asioissa.
Osallistumisen ja vaikuttamisen on katsottu kuuluvan nationalistisesti ainoastaan omille suojateille ”suomalaiselle kantaväestölle”.
Pakolaisten ei anneta olla Suomessakaan historiallisia toimijoita, ”itselleen olemisesta” puhumattakaan.
Moderni kerrostalolähiö on elimellinen osa suomalaisten hyvinvointivaltiota. ”Ulkopuolinen sananvalta” lähiössä olisi (muka) pahinta ”sosiaalipummisuutta”.
Maahanmuuttoaalto on aiheuttanut lähiöissämme erilaisia konflikteja alkuperäisen ”kantaväestön” ja muuttajien välillä. Konfliktit ovat purkautuneet vihapuheena, rasismina, bisneksenä ja puoluepoliittisina valtapeleinä.
Muuttoaalto on johtanut pyrkimykseen hyödyntää syntynyttä hätätiiaa rahallisesti (esimerkiksi maahanmuuttajien ihmissalakuljetus), ”vihapuhebisnekseen” poliittisten valtapelurien työllistämiseksi sekä ”kantaväestön” oikeuksien puolustamiseen perustuvaan henkilökohtaiseen poliittiseen valtaanousuun (”ensin omat” -valtapeli).
Pisimmälle tässä likasopassa on päässyt eduskuntamme nykyinen puhemies (PS). Hän on ponnistanut vihapuheilla Varissuon maahanmuuttajalähiöstä ensin Turun kaupunginvaltuutetuksi ja seuraavaksi Helsinkiin kansanedustajaksi.
Isänmaallisia arvoja toitottava perussuomalaisuus on itsekäs ”ei-maahanmuuttajille” -puolue. Nyt kun se on myös hallituspuolue, sen täytyy kuihtua kasaan.
Lähiöasumiseen liittyvä ”kantaväestön” ja maahanmuuttajien välinen konflikti on ollut pitkään valvonnan, tarkkailun, suunnittelun ja konkreettisen toiminnan kohteena. Konfliktin osapuolina on ollut myös esimerkiksi kuntaorgaani, kunnan vuokrataloyhtiö sekä lähiöiden huoltoyhtiöt.
Konflktin osapuolina on ollut useita keskenään kilpailevia toimijoita, joilla on usein vastakkaiset intressit. Vain muutamat toimijat harjoittavat yhteistyötä välittömästi maahanmuuttajien hyväksi, toiset toimijat toimivat enemmän tai vähemmän muuttajien intressien vastaisesti, vaikka väittäisivätkin aivan muuta (esimerkiksi kunta).
Lähiössä toimivan vuokrataloyhtiön ja huoltoyhtion kesken on tehty hyötymielessä kirjallinen sopimus. Molemmat yhtiöt toimivat tulosvastuullisina ja voiton periaatteella. Vuokrataloyhtion suurin intressi liittyy siihen, että se saa vuokrattua kaikki omistamansa asunnot mahdollisimman suurella rahallisella hyödyllä.
Vuokrataloyhtiöille on kulkeutunut tietoja maahanmuuttajien asumisessa syntyneistä ristiriidoista ”kantaväestön” kanssa.
Tämä on vaikuttanyt vuokrataloyhtiöiden harjoittamaan omien kerrostalojen peruskorjaksiin ja jopa päätöksiin purkaa ns. ”ongelmataloja”.
Kuntaorgaanilla on alueiden käytön monopoli (kaavoitus ja lähiöuudistus) ja kuntaorgaanin yhteydessä toimivat poliittisesti miehitetyt rakennuslautakunnat (rakennusluvat ja purkuluvat) vaikuttavat omilla toimillan syntyneesiin konflkteihin.
Valtio ja kunnat toteuttavat Suomessa maahanmuuttajien integrointipolitiikkaa, ei monikulttuurisuuspolitiikkaa.
Kun vuokrakerrostalon väestä on esimerkiksi 30 prosenttia maahanmuuttajia, kunta on suosinut valtapeliä, jolla kyseinen luku pudotetaan esimerkiksi 10 prosentin tasolle.
Siinä talon asukkaat ensin irtisanotaan ja sijoitetaan muualle. Seuraavaksi vuokratalo peruskorjataan. Sen jäkeen taloon päästetään takaisin maahanmuuttajia vain kyseinen 10 prosentin osuus.
Muille paluuhalukkaille osoitetaan uusi vuokra-asunto toiselta puolelta kaupunkia. ”Kantaväestön” elämää häiritsevä ”iso paine” on näin saatu purettua ”kantaväestön sietokyvyn tasolle”.
Turun Varissuo (yhteensä noin 9000 asukasta) on Suomen maahanmuuttajarikkain lähiö. Kirjoitin kymmenisen vuotta sitten Mustafa Gürler -nimisen turkkilaisen arkkitehdin kanssa Helsingin Sanomiin, että suurissa maahanmuuttajakeskittymissä muuttajat saavat tärkeää henkistä tukea maanmiehiltään.
Keskittymiä pitäisi siksi kehittää maahanmuuttajavaltasina, ei hajottaa muuttajia ympäri kaupunkia.
Turun kuntaorgaani ja sen voittoa tavoittelevat yhteistyökumppanit ovat onnistuneet kuitenkin purkamaan Turunkin isoja ”keskittymiä”. Kyseinen tavoite on toteutettu käyttämällä Turun omatekoista ”etnistä suursiivousstrategiaa”.
Parempi väki on sijoitettu aina keskelle kylää, köyhät ja kurjat kylän sivustoille.
Kun kävin viimeksi Varissuolla, lähiökeskustan suuren kaupallisen keskuksen alakertaan vuosia sitten perustettu Suomen ainoa maahanmuuttajabasaari oli tyhjä. Basaari oli varmaankin joidenkin valtapelureiden mielestä liian näkyvä.
Rakennusliikkeille riitti lähiössä töitä. Puolueiden tautinen toiminta liittyy useimmiten rakennusliikeiden ja päättäjien suhteisiin. Se poikii samalla kiitollisuudenvelkaa.
Varissuon kouluja korjattiin parhaillaan. Parakit toimivat väliakaisina kouluina. Koulujen homeongelmat juontavat monikerrokselliseen ulkoseinärakenteeseen. Seinän läpi tapahtuvassa virtauksessa kosteutta tiivistyy seinän sisään (kondensoituminen) ja pieneliöt alkavat elää ja lopputulos on hometalo.
Uutta parempaa ulkoseinärakennetta ei ole keksitty. Kun hometaloa korjataan, se on jonkin ajan kuuttua taas uudestaan ongelmatalo.
Koordinoin Turun lähiöuudistusta vuodesta 1994 lähtien. Turun lähiöprojektiorganisaatio ja asukasosallistumisen aluekumpanuusorganisaatio lakkautettiin vähää ennen Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011.
Majanummen monitoimitalon ulkoseinässä oli värikkäitä maahanmuuttajien tekemiä mosaiikkitöitä. Näin, että monikulttuurisuus rantautuu uudenlaisen värinkäytönkin muodossa tänne, vaikka jotkut tekevät kuinka vastarintaa.
Uusin keino siivota maahanmuuttajia ulos lähiöstä on kerostalojen totaalinen purkaminen. Lähiötalon purkamisesta on jo tullut valtakunnallinen ilmiö.
Lähiön alasajo on hyvinvointivaltion alasajoa. Ja saadaan lopuksi Sipilän Mini- Ja Tynkä-Suomi.
Lähiöuudistuksessa lähiökeskustojen ”häirikköjä” on houkuteltu pois ”kunnon ihmisten jaloista” alueen sivustan metsäpubeihin.
Monet rasistiset valtapelurit ovat käyttäneet metsäpubeja ääntenkalasteluun viemällä niihin esimerkiksi halkoja, viimeksi jopa täysinäisiä viinapulloja!
Italian mafia jakaa köyhille lähiöissä ilmasia huumeita, köyhät toimivat samalla uusien huumeiden koekaniineina.
Ilmaisesta viinatarjoilusta huolimatta ”häiriköt” ovat hakeutuneet Lausteella takaisin lähiökeskustaan ja lähiön ikioma metsäpubi pysyy autiona.
Kun koordinoin virkamiehenä Turun lähiöiden uudistamista, syyllistyin myös itse hetkittäin epäeettiseen toimintaan suunnittelemalla julkisen vallan tuottamien epäeettisten suunnitteluohjeiden pohjalta aluerakenteen ”sosiaalisia siivousuudistuksia”, mitkä johtavat yhteiskunnallisen eriarvoisuuskehityksen syventämiseen.
Maahanmuuttajien huonoon kohteluun liittyy esimerkiksi luokitteleminen, käännyttäminen, rahallisen hyödyn tavoittelu ”auttamisella” hätätilanteessa sekä rasistisen vihapuheen kohteeksi joutuminen. Kyseisten muotojoen hyväksyminen tai kieltäminen on välillä bisnestä, välillä puoluepolitiikkaa.
Maahanmuuttajien yksilönä oleminen ja ryhmänä toimiminen tapahtuu aina jonkun laajemman sosiaalisen ja kulttuurisen kehikon puitteissa.
Lähiö kokonaisuutena ja lähiön elementit, kuten kerrostalot, on suunitelu länsimaisen ja suomalaisen arvomaailman ja kulttuurin pohjalta.
Valkoinen funktionalistinen asuntopohja on tehokkuuteen pyrkivä malli. Maahanmuuttajan kannalta siihen sisältyy ongelmia. Esmerkiksi somalien asumisessa. Oman kulttuurin pohjalta tehty tapetointikin voisi helpottaa, mutta siihenkään ei anneta lupaa.
Maahanmuutto on aiheuttanut tarvetta uudistaa vanhoja nationalistisia asumiskäsityksiä. Lähiöasumisen uudistamisen kohdalla pitäisi puhua nykyisin ”monikulttuurisesta asumisesta”. Siinä on tämän päivän asumisen uusin suunta.
Maahanmuuttajille pitäisi antaa oikeus oman kulttuurinsa mukaiseen asumiseen. Se ei ole kuitenkaan mahdollista ilman, että voi osallistua ja vaikuttaa oman asumisensa kehittämiseen.
Integrointipolittiikka estää tämän muutoksen toteuttamisen.
Toisen näkökulman mukaan lähiöasumisenkin lähtökohta pitää olla ”kantaväestön” asumiskulttuurin puolustamisessa alusta loppuun. Kyseinen näkökulma juontaa nationalistismin perinteeseen. Onneksi se on kohta eilispäivää.
Kuten kirjoitin ennen eläkkeelle lähtöäni (2011), Turun Varissuon lähiöohjelman pääajatus liittyi maahanmuuttajien asumisolojen parantamiseen antamalla maahanmuttajille oikeus vaikuttaa oman kulttuurinsa mukaisen asumisen edistämiseen.
Kuntaorgaani ja sen tulosvastuulliset bisneskumppanit ja rahavalta tyrmäsivät kuitenkin ajatukseni. He hyväksyivät ainoastaan integrointipolitiikan.
Valmistelun aikana kaupungin vuokrataloyhtiön virkailija totesi kirjallisessa lausunnossa, että Turussa on pula maahanmuuttajille sopivista isoista asunnoista. Tavoitteeksi asetettiin siksi peruskorjaukset, joissa pieniä asuntoja yhdistetään yhdeksi isoksi asunnoksi suurille maahanmuuttajaperheille (usein 10 henkeä perheessä).
Suuret vuokra-asunnot ovat kuitenkin aiheuttaneet viimeksi Turun vuokrataloyhtiölle murhetta, koska niille on ”vähän kysyntää”. Rakennuslautakunta on myöntänyt siksi yhdessä Varissuon kohteessa purkuluvan kokonaisen kerrostalon purkamiseen (Kulmakunta 26.8.2015).
Peruskorjauksilla ja purkamisilla vaikutetaan rakennusten fyysisen, visuaalisen, sosiaalisen ja kulttuurisen rakenteen muutoksiin.
Turun lähiöhankkeessa ei ole nykyisin mukana yhtään lähiöarkkitehtia (olin projektin ainoa arkkitehti), joka ottaisi vastuun lähiöiden kehittämisen kokonaiskysymyksistä. Hankkeen johtoryhmäänkään ei kuulu arkkitehtia.
Lähiöohjelmani kohteen talot oli peruskorjattu viimeksi hyvin teknisesti uudistamatta esimerkiksi joissakin kohteissa olevia kerrotalojen sisäänkäyntejä, joissa on esimerkiksi hengenvaarallisia ylijyrkkiä betoniluiskia. Suunnittelu on toteutettu konsulttityönä yksityisissä toimistoissa.
Nyt kun Varission lähiösuunnitelman rakennukset on korjattu, tehdäänkö projektin onnistumisesta arviointiselvitys (jonkun ulkopuolisen tahon toimesta)? Kuinka aktiivisesti asukas- ja intressiryhmät (esteettömyysasiantuntija, sosiaalityöntekijät jne.) osallistuivat hankkeeseen? Miten maahanmuuttajien osallistuminen tapahtui ja onnistuiko ”kantaväestön” ja maahanmuuttajien yhteinen vaikuttaminen?
Mitä talojen sisällä on? Onko taloissa nyt lainkaan isoja maahanmuuttajille sopivia asuntoja? Mikä oli maahanmuuttajaväestön osuus taloissa ennen korjausta, ja millä tasolla se on taloissa korjausten jälkeen? Kuinka monet maahanmuuttajat joutuivat muuttamaan muualle?
Koti on enemmän kuin asunto. Muinaissaksalainen sana ”rakentaa” on tarkoittanut ”asua, jäädä pysytellä” (Martin Heidegger, Esitelmiä ja kirjituksia, osa II, sivu 24, suomentanut Jaaksi, Kupiainen, Luoto, Vaden, 2006).
Minusta tuntuu siltä, että monelta maahanmuuttajalta meni kyseisissä rakentamiskohteissa alta koti ja ystävät Varissuolla.
Kun olin palannut Turusta takaisin Kauhavalle, kuulin että Suomi ottaa lähiaikoina vastaan turvapaikanhakijoita moninkertaisesti enemmän kuin alun perin oli tarkoitus. Toiseksi luin, että Sipilän hallitus aikoaa tarjota tänne tuleville turvapaikanhakijoille pienempää sosiaaliturvaa kuin muille suomalaisille. Se olisi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja perustuslakimme vastaista. Kolmanneksi jäin ihmettelemään sitä, että myös ammattiyhdistysliikeen sivuuttaminen hallituksen keksimällä ”pakollisella talkootyöstrategialla” on myös perustuslakimme vastaista.
Maahanmuuttofasismi aiheuttaa tässäkin tapauksessa rajansa mieluiten kokonaan sulkeva ”omat ensin” -nationalismi.
Kansainvälisyydestä ja kansainvälisten ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ei näy Suomessa usein merkkiäkään. Perussuomalaisuus aiheuttaa jatkuvasti uusia ongelmia Suomelle, maineemme meni jo vuosia sitten. Täällä kukoistaa rasismi.
3. ”Lukemaan siitä”
Turussa sain paluumatkalleni junaan matkalukemiseksi muusikkopojaltani Juhani Paasolta (muusikoiden.net) Helsingin Sanomat (22.8.2013). Hesarin kulttuuritoimittaja oli tehnyt jutunveljenpojastani Juuso Paasosta.
Estetiikkaa Helsingin yliopistossa opskellut Juuso oli tehnyt pro gradun nimeltä ”Suuri pulunhuijaus”. Gradun takakannessa lukee: ”Lässyn lää. Lukemaan siitä”.
Suuri pulunhuijaus kertoo tarinan kotimaisten pienlehtien kultakaudesta (ensin hipit, sitten punkit).
Osallistuin 1960-luvun puolivälin pitätukkaisena hippinä myös itse (Loviisan Yhteislyseossa) kahden pienlehden tekemiseen kirjoittajana ja kuvittajana (Kipinä ja Interruptus).
Ensimmäinen lehtemme sensuroitiin välittömästi, koska se käsitteli pasifismia ja uhkasi koulumme rehtorin mukaan turmella nuorisoa.
Loviisan lukiossa löysimme rehtorin ja kahden opettaja laatiman koulun kurinpalautussuunnitelman (tekstin). Kun olin piirtänyt penkinpainajaisten kuorma-auton lavan kylkeen pahville ison pilapiirroksen ”kolmen kopla” (viittaus Kiinan valtapeleihin), kyseiset äijät tulivat kesken tunnin luokkaan ja tiukkasivat minulta kireinä kyseistä kuvaa.
Viisivuotiaana pikkupoikana sovin kerran samanikäisten kavereideni kanssa salamatkustamisesta eräällä kuorma-autolla. Kiipesin aamulla sopimuksemme mukaisesti viiden aikaan kuorma-auton lavalle ja painauduin lavan perälle kyyryasentoon. Mutta kaverini jäivät tulematta. Olin ihmeissäni ja pettynyt, koska pojat olivat vannoneet lähtevänsä mukaan. Matkaan lähteneet aikuiset huomasivat minut lavalla vasta kilometrien päässä lähtöpaikasta.
Olen kirjoittanut aikuisena 1980-luvulta lähtin noin sata pienlehteä (omakustanteita monista eri aiheista). Valtapelurit ovat sensuroineet lähes joka kerta julkaisuni vaikenemalla.
Turusta Kauhavalle palattuani katselin tv-uutista Turun Pansion pakolaiskeskuksen pihalle pystytetyistä valkoisista pakolaismajoitusteltoista. Ajattelin, että Turussakin purkutuomion saaneita kerrostaloja voisi ottaa myös pakolaisten vastaanottokäyttöön.
Turun purkukerrostaloissa on ollut joka kerta ennen purkamista upouudet parvekelasit. ”Turun tautia” (puoluerahoitus)?
Maailma ei ole muuttunut viimeksi yhtään. Ikivanha likainen peli jatkuu.
Olen kysynyt usein itseltäni, että ”miksi Jukka Paaso menit poikkiteloin” ensin Turun Aurajokisuun suunnittelun kohdalla (vaikka kiinteistötoimenjohtaja lausahti minulle, että ”sinusta tehdään marttyyri”) ja viimeksi Varissuon maahanmuuttajien lähiöasumisen kehittämisessä.
Siinä välissä ehdin herättämään vastareaktioita kuntaorgaanin työyhteisössä monen muun projektin kohdalla (osallistumisavustajana, esteettömyyssuunnittelijana jne.).
Tulin myös savustetuksi eläkkeelle ennen varsinaisen eläkeikäni alkua. Pakko se oli häipyä Turusta muualle.
Monien mielestä eduskuntaan on saatava lisää ovimiehiä (Halmeita) ja vartiomiehiä (Immosia) edustamaan Suomen aitoa ja alkuvoimaista kansaa. Kaiken lisäksi gallupit kertovat meille vähän väliä viisaimpina mitä kansa kulloinkin tahtoo.
”Tieto on valtaa” -eliittisysteemi edustaa gallupvaltapeleissä itse itseään.
Olen usein pohdiskellut myös sitä, miksi monet luovan työn tekijät (taiteilijat jne.) ovat kommunisteja. Ehkä siksi, että he ovat perehtyneet hyvin ihmisenä olemiseen ja ymmärtäneet, että ihmisen humanistinen puolustaminen on paljon arvokkaampi asia kuin rahan, varallisuuden ja omaisuuden himoitseminen.
