Ihminen on mytologinen eläin.
Suomessa on yksi ainoa nisäkäs, jota ei esiinny muualla maapallolla. Se on saimaannorppa. Esimerkiksi karhuja ja susia esiintyy eri puolilla pohjoista maapalloa. Puhe ”Venäjän karhusta” on pelkkä myytti, mikä liittyy ehkä eniten nuijasotaan. Myös puhe esimerkiksi ”susivapaasta Lapuasta” on pelkkä myytti.
Sellaista valtioiden maapalloa, jossa on kunkin kansan omanlainen alue, ei tule koskaan. Myös puhe esimerkiksi ”eteläpohjalaisesta lakeudesta” on paikallinen ilmiö ja myytti.
Koska Ukrainan sota on ”Putinin sota”, on väärin vaatia kaikilta venäläisiltä viisumiluvan kieltämistä. Useimmilla venäläisillä ei ole mitään tekemistä Ukrainan sodan kanssa. Käynnissä oleva sota iskee ison loven myös tähänastiseen poliittiseen valtapeliin ja tietouskoon (”tieto on valtaa”).
URHEILU ON SODANKÄYNTIÄ
Nyt kun Ruotsi ja Suomi ovat hakeneet yhdessä Naton jäsenyyttä, lopetetaanko seuraavaksi maiden väliset kisat?
IDEALISMI
Se, että ihmiset kokevat valtion ilmenevän henkenä, juontaa alun perin ehkä saksalaiseen idealismiin. Monet ovat eläneet koko elämänsä tietämättä (järki), että valtio on kuitenkin keinotekoinen organisaatio (lakivaltio).
KYSELEMÄTTÄ
Olemassaolo on ”minä olen”. Ehkä on turha yrittää löytää selitys ”olemassaololle”. Miksi ihmettelisin (harjoittaisin filosofiaa)? Täytyy vain ”olla ja elää elämä”.