Kirjoitin sanomalehti Ilkkaan Alahärmän Knuuttilan raitista mielipidekirjoituksen (Ilkka 20.11.2016. Kaupunkikulttuuri synnytti Kunuuttilanraitin), jossa väitin kyseisen alueen syntyneen muinoin rannikon ruotsalaisasutuksesta (”ruotsalaisteoria”).
Kirjoitin heti kyseisen kirjoituksen julkaisemisen jälkeen Ilkan toimitukselle ”ruotsalaisteoriaani” perustelevan kirjoituksen (mielipide):
”HÄRMÄN SYNTY (otsikko, tämä kirjoitus on kirjoitettu alun perin 22.11.2016, täydensin sitä marraskuun 2016 lopulla)
Puhe siitä, että Härmänmaa on saanut alkunsa suomalaisesta Härmä-nimisestä talonpojasta vuonna 1537 jKr. on nationalistisen historiankirjoitusideologian ja regionalistisen kulttuurin mukainen myytti. Puolet Pohjanmaan väestöstä puhuu nykyisinkin ruotsia, ajatus siitä etteivät ruotsinkieliset ole vaikuttaneet seudun historiaan on iso regionalistinen vale.
Nationalismimyytin mukaan jo tuhat vuotta sitten tiedettiin, että Österlandista (Suomenniemestä) tulee oma valtio vuonna 1917. Ei pitäisi koskaan nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Lapua asutettiin Kyröstä käsin jo vuosisatoja ennen Härmää. Ja Härmän alueella vaikutti talonpoika Härmän aikana ainakin ”kainuulaisia”, ”huusmanneja”, savolaisia (puoliksi karjalaisia) ja ”lappalaisia”. Ja ajoittain myös ”venäläisiä laukkuryssiä”. Ja esimerkiksi jopa ”ruotsalais- ja hollantilaistaustaisia”. Huomisen DNA-selvitykset tarkentavat tätä esitystäni.
Etelä-Pohjanmaa kuului muinoin Ruotsiin (sen Korsholman hallintokeskus oli tällä puolen). Huomion arvoisinta tässä yhteydessä on rannikolta sisämaahan ja myös Härmään (Uudenkaarlepyyn suunnalta) Lapuanjokea pitkin (etelään) tapahtunut ruotsalaisten muuttoaalto.
Etelä-Pohjanmaan historian ensimmäisessä osassa (1. painos 1950, sivut 228-230) ja toisessa osassa (2. painos 1945, sivu 74) on myös Lapuanjokea pitkin tapahtuneesta ruotsalaisesta siirtolaisuudesta 74).
Heikki Ylikankaan historiateoksessa Tervasta teollisuuteen (1989) on maininta Vöyrin ruotsinkielisen talonnimien vahvasta vaikutuksesta Härmien varhaiseen alueeseen (sivut 23-24).”
*
Historiankirjoitus synnyttää usein suurta mielenliikutusta ja kuohuntaa. Mikä tekee ihmiset levottomiksi ”toisenlaisen historiankuvauksen” luettuaan?
Usein halutaan myös vaientaa ja kieltää toisenlaiset historiakuvaukset kokonaan. Siinä ”toisi on tosi” ja sillä siisti.
Vuorovaikutus Lapuanjokisuun ja Härmänmaan välillä on ollut vilkasta ja monipuolista. Esimerkiksi Harri Turusen teoksessa Lakeuden joet (Vesienkäytön historia), Kytösavut XV, 1985 kerrotaan, että lapualaiset kalastivat merellä vielä vuonna 1734 Thorsön luona Uudenkaarlepyyn edustalla (sivu 48). Lakeuden ruokailutapoihin on sisältynyt myös kalojen kuten silakoiden syöminen.
Lakeudella vaikuttanut ruotsalainen ja suomalainen kulttuuri kohtavisvat alueella missä Kyröjoki ja Lapuanjoki ovat lähimpänä tosiaan (Lapua, Ylistaro, Nurmo, Ilmajoki ja Seinäjoki sisältyvät kyseiseen kulttuurien ”kohtaamisympyrään”). Kyseistä aluetta voisi pitää nykyisen eteläpohjalaisuuden ”alkukotina”, jos sellaisesta on mieltä edes puhua.
*
Kirjoitin viimeksi sanomalehti Ilkkaan 24.11.2016 seuraavan mielipidekirjoituksen:
”RAJANKÄYNTIÄ JA SUUNNITTELUA (otsikko)
Nyt kun Kauhava (Kauhava, Härmät ja Kortesjärvi) on suurkunta kuntahallinnon ja kunnan suunnittelun täytyy tapahtua muulta tasolta kun ”korvienvälipohjalta”. Siihenhän on olemassa valtakunnalliset normit.
Uuden hallinto- ja suunnittelukäytännön perustalla täytyy olla valtakunnalliset määräykset, ei paikalliskulttuuri.
Olen kiinnittänyt huomiota siihen kuinka Kauhavan keskustan (entinen kirkonkylä) Halpahallin edustalle rakennettu uusi jalankulkusilta johtaa pikkulapset sillalta suoraan ”sumujen parkkipaikalle” eli suoraan autojen eteen ilman turvallista rakennettua yhteyttä sillan pohjoispäästä viereisen pääkadun jalankulkuun vaikka se on asemakaavassakin.
Viimeksi havaitsin ”villin” sorapinta-alueen mikä on Halpahallin ja viereisen S-marketin välissä. Siinä on tyypillinen rajankäynti- ja liikennesuunnitteluongelma. Huoltoliikenne, henkilöautoliikenne ja pienten koululaisten liikkuminen pyörii tuolla asvaltoimattomalla alueella nyt ”suljunmuljusti”.
Paikka pitää asvaltoida ja alueelle pitää laittaa ”sanan vallan” mukaiset valtakunnalliset liikennemerkit normiksi.
Liikkumispelisääntöjen täytyy olla kaikkien muittenkin kuin vain kauhavalaisten tajuttavissa.”
Korostin tällä kirjoituksellani Kauhavan tähänastista paikalliskulttuuria ja myytistöä (historiaa) sekä Kauhavalla vallitsevaa ”orjamoraalista yhteisöolemista”. Tuossa ”pakottavassa sosiaalisessa korvienvälikulttuurissa” ainoastaan kauhavalaiset tietävät miten kussakin tilanteessa pitää käyttäytyä. Siinä harjoitetaan liikkumiskäyttäytymistäkin omalla erikoisella tavalla.
Rajankäyntiä ja suunnittelua – kirjoittamatonta lakia ja kirjoitettua lakia. Molemmat ärsyttävät eksistentialistia mutta eniten eksistentialistia suututtaa kirjoittamattoman lain mukainen orjamoraalinen toiminta.
Siinä missä Hegel korosti 1800-luvulla keskellä hajanaista Saksaa yhteiskunnallisen pirstaleisuuden monoliitikisi möykyksi muokkaamista, eksistentialistit korostavat tuon tyyppisen möykyn säpäleiksi murentamista.
”– – hän inhosi hierakioita ja rutiineja, elämänuria, kotiliesiä, oikeuksia ja velvollisuuksia, kaikkia elämän vakavia puolia. Hän alistui huonosti ajatukseen, että hänellä olisi ammatti, työtovereita, esimiehiä, noudatettavia ja muille pakotettavia sääntöjä; hänestä ei koskaan tulisi perheenisää, ei edes aviopuolisoa…hän uneksi kaukomatkoista – –”. Näin sanoi Simone de Beauvoir eksistentialisti Sartresta (kts. de Beauvoirin teos Perhetytön muistelmat, painettu suomeksi 1987, lainaus sivulta 419)
”Törnävän hullut”, älkää naurattako: ”Seinäjoki – Pohjolan Pariisi”?
Eteläpohjalaiset elävät arkirutiinejaan tänä päivänäkin ”väärin ymmärretyssä nationalismissa”. Ja ihmisyksilön vapaus ”itselleen olemiseen” (eksistentialismi) on heille tuntematon ja käsittämätön seikka.
*
Kaikki on eteläpohjalaisille elämässä jo ennalta valmiiksi säänneltyä ja ratkaistua, ja tietysti paikallisen kulttuuriperinteen pohjalta.
Täysin omien yksilöllisten ratkaisujen tekeminen on lakeudella kiellettyä mielivaltaisuutta.
Lakeudella kaikki on rajattu ja pakattu jo ennalta (korvien välissä) orjamoraalisesti.
*
Simone de Beauvoirin muistelmateoksessa Pariisi 1939-44 hän kertoo (sivulla 211) siitäm kun Sartre esitteli hänet tuttavalleen Jean Grenierille, joa suunnitteli esseekokoelmaa ajan ideologisista suuntauksista.
Grenier oli kysynyt de Beauvoirilta, onko hän eksistentialisti ja pyysi häntä kirjoittamaan esseen hänen toimittamaansa kokoelmaan. De Beauvoir oli aluksi kieltäytynyt. Sartre oli kuitenkin yllyttänyt häntä kokeilemaan.
De Beauvoirin mielessä oli käynyt kysymys yksityisen kokemuksen ja universaalin todellisuuden suhteesta, hän kuvitteli että kaupunkivaltio vaatii yhdeltä yhteisönsä johtajalta suurta uhrausta ”ehkä rakkaasta ihmisestä luopumista” (kts. sivu 211). Toisessa yhteydessä (sivulla 213) hän kertoo: ”Ajattelin että ihminen saavuttaa inhimillisen ulottuvuuden vasta tunnustaessaan toisen olemassaolon (’rinnakkaiselon’).”
Näissä kysymyksissä on vaikka kuinka paljon pohtimista eksistentialistista historiakäsitystä pohtivalle. Esimerkiksi uhrasiko Mannerheim aikoinaan kaiken Suomen valtiolle vai ylläpitikö samaan aikaan ”rakasta ihmisenä olemista”? Entä voiko maailman heitetty ihminen olla inhimillinen vaikka onkin eksistentialistisesti omin ratkaisuin vapaa ”itselleen olemiseen”?
Oliko Mannerheim kuitenkin ”musta mies”, oliko suuri päällikkö myös ihminen, jolla on yksityinen kokemis- ja elämismaailma. Ja suuntautumista myös esimerkiksi homoseksuaalisuuteen? Vai tukahduttiko hän tuon kaiken nationalistisen valtiokoneen hyväksi.
Miksi suomalaiset kannattavat ideologista puoluetta nimeltä ”Suomen Keskusta” (entinen Maalaisliitto), vaikka kyseinen puoluevalta jättää jäljen arvoistaan alueellisena eriytymisenä (segregaatio, siinä työnnetään rikkaat ja köyhät omiin nurkkiinsa) ja vaikka kyseinen puolue synnyttää arvomaailmastaan SMP:n ja PS:n kaltaisia äärilikkeitä?
Mikä ”Puutteenteiden” synnyttämisessä kiehtoo keskiluokkaista ja rutiköyhää kansaa? Onko se unelma rikastumisesta ja sosiaalisesta nousta?
*
Arkkitehtuuri ei ole ”vapaata taidetta”.
Arkkitehtina toimiminen on ”itselleen olemisen” suhteen usein ongelma. Mutta suurempi rikos ihmisyyttä vastaan on se, että ihan kaikki on suunniteltu jo ennalta täysin rationaalisesti suuntaan tai toiseen.
Kuitenkin suurista paheita pienempi pahe on olla ammatiltaan arkkitehti (järkeilypohjaisesti rationalistisesti toimiva suunnittelija).
*
”Vapaan taiteen” suurin viehätys on siinä, että taide on ikuinen arvoitus. Taideteos tai rakennus ei tule myöskään (siksi) ikinä valmiiksi.
Luova teosten tekeminen täytyy aloittaa joka hetki uudestaan. Aloittaa loputtomiin kaikki uudistuneena ihmisenä uudestaan, uudistua ja aloittaa kaikki alun alkaen uudestaan.
Ihmisillä on kuitenkin vahva taipumus kuvitella, että jotain on kuitenkin tullut myös valmiiksi.
Ja että koko ajan syntyy valmista ja että koko ajan eletään valmiin ja hallitun keskellä.
Voiko olla tuota typerämpää ajatusta.
*
”Estetiikka-taiteentietäjien” mukaan kuvataiteen pääsuuntauksia on nykyisin jo neljäsataa. Siis niin paljon on tullut muka valmista.
Arkkitehtuuritutkijoiden mielestä jokaisen ihmisen tulisi nähdä ennen kuolemaansa maailmalla sata tiettyä rakennusta. Siis niin paljon on tullut muka valmiita ”napakymppiin osuneita” taloja.
Mutta ei se niin ole.
Ei pidä uskoa tietoon, kasvuun, edistykseen, hallittuun ja valmiiksi tulemiseen. Pitää irtaantua kaikenlaisista kuvitelmista ja harhoista.
*
”Todellisuudessa” joka päivä syntyy vähintään kahdeksan miljardia uutta joka hetki uusiutuvaa taideteosta ja taidesuuntausta.
Ja joka päivä rakennetaan miljoonia uusia rakennuksia, joista valtaosa on vanhanaikaisia jo ”syntyessään”.
Eikä ihminen voi nähdä elämänsä aikana edes vilausta kaikista noista taloista.
*
Tässä ja nyt kohti tulevaa suuntautuvassa ”itselleen olemisessa rämpiminen” on kaikista tärkein asia elämässä.
Eksistentialistin täytyy taistella eteenpäin taakseen vilkuilematta joka päivä ja joka hetki.
Perinteeseen tukeutuminen on eksistentialistin kuolema.
Eksistentialistin täytyy tehdä koko ajan omia valintoja ja ratkaisuja ”tietäen” ettei mikään tule ikinä valmiiksi.
Ei siihen voi palata koskaan mikä jo oli (”eilinen”). Ja kaikki jää aina kesken, mitään lopullisen valmista ei voi syntyä.
Mutta eksistentialistin täytyy olla välittämättä mieltä jatkuvasti painavasta ahdistuksen tunteesta. Tuo ahdistuksen ja inhon tunne syntyy yksilöllisessä vapaudessa jatkuvasti tapahtuvista omista ratkaisuista.
Eksistentialisti ei alistu koskaan ”massaorjaksi”.
*
Mihin me olemme menossa, sitä eksistentialisti ei kysele, hän kysyy ainoastaan ”mihin minä olen menossa”. Ja antaa vain itse itselleen suunnan.
Onko ihmisenä olemisessa ”järkeä”. Olemiseen sisältyvä järjen käyttö ei kuulu eksistentialistiseen olemiseen.
Eksistentialistille oleminen on vain olemista, sitä ”viisaampi” eksistentialisti mitä vähemmän kyselee.
*
Minulle ei ole riittänyt se, että ottaisin factoryssani joka aamu samat värit ja paletit.
Minä olen valinnut niiden tilalle välillä myös kirveen ja peltilevyn.
Ja seuraavana päivänä ajattelin, että nyt tämä dadailu saa riittää.
Ja annoin kaiken tapahtua tuon jälkeen mitä huominen (sattuma) toisi tullessaan.
Aloitan kohta jotain aivan muuta kuin aikaisempaa.
Ja sen jälkeen aloitin taas jotain aivan uutta. Aina uutta uutena uudistuneena ihmisenä.
*
En ihaile yhtäkään ”arkkitehtuurityyliä”, koska tähän maailmaan syntyy koko ajan uusia ja uusia miljoonia taloja ja tyylejä, toinen toisistaan poikkeavia ajattelullisia kokonaisuuksia.
*
Ihmisillä on vahva taipumus kuvitella, että kaikki tulee jonain päivänä valmiiksi ja että myös kunnia kaikesta kuuluu heille itselleen.
Ei se niin ole. Kunnia kaikesta kuuluu meille kaikille ihmisille.
*
Ihmisillä on paha taipumus jähmettyä paikoilleen yhteen ja samaan.
Istua joka aamu samaan kellonaikaan samalle tuolille saman pöydän ääreen juomaan robotin aamulla kello 7.03 valmiiksi tekemää kahvia ja aamupuuroa. Ja jankuttaa samoja luutuneita juttuja päivästä toiseen.
Ihminen ei ole pohjimmiltaan ”kivetty patsas”, vaan arvaamaton ja alati muuttuva sattuman vyöryssä valuva elukka.
*
Ihmisillä on tästä huolimatta vahva taipumus kuvitella kaiken tulleen jo valmiiksi. Ihmiset jäävät liian helposti roikkumaan jo tapahtuneeseen.
Ikään kuin joku ulkopuolinen voima (jumaluus) olisi johdatellut heitä läpi rämeikön huomisessa valmiiksi tulevaan. Ja johdattelisi heitä ikuisesti myös huomisessa.
Ihmiset kuvittelevat, että maailmaa hallitsee joku järjestys ja että kaikki edistyy.
Mutta ei se niin ole. Maailman herra ja hallitsija on SATTUMA. Eikä tietoa ole, eikä edistystä tapahdu.
*
Esko Koivusen kirjoituksessa ”Kirjakielen asema kansallisvaltion nousussa ja tuhossa” (Kytösavut XV, 1993) sanotaan, että ”Yhdentyvässä Euroopassa puhutaan kansallisvaltion kuolemasta” (sivu 77). Hyvin ja oikein sanottu.
Kansanuskoisessa valtionationalismissa korostetaan rahvasta sekä kansan ikiomaa puhetta, murteita ja omaa ”kansakuntaa” kuvaavaa kirjallisuutta.
Myös Porthanin ”orastava nationalismi” on nationalistien keksimä höpötys. Porthan ei ollut filosofi eikä aatteiden mies. Porthanin ulkoilmapatsaskin (Turussa) pystytettiin pelkästään vastaiskuna venäläisten suunnitelmalle rakentaa samalla kohtaa (läntisen tuomiokirkon vastanavaksi itäinen) ortodoksinen kirkko.
Murteet haittaavat yhteiskuntajärjestyksen ylläpitoa. Murteilla kirjoitetut lait johtaisivat erilaisiin tulkintoihin samoista ilmiöistä ja asioista.
Puhdasoppinen murteilu on tunteilua ja paikoilleen pysähtymistä. Kieli elää kuitenkin aina ”sekasotkuna” jatkuvien ulkopuolisten vaikutteiden ja muutosten virrassa.
Kieli on olemassa jatkuvaa muutosprosessia varten.
*
Kun kansallisvaltio kuolee, kuolee myös kansan kieli ja kansallinen kirjallisuus.
Se on samalla voitto universaalille.
Kaiken kansallisen tilalle tulee huomenna maailmanvaltakieli ja universaali kirjallisuus. Se on parasta mitä voi tapahtua sillä tuota muutosta seuraa kansainvälisyyden ja suvaitsevaisuuden lujittuminen.
Päinvastainen kehitys on vain haitaksi. Se merkitsisi paluuta kuvitteelliseen nationalismiin – suvaitsemattomuuteen, rotuoppiin ja rasismiin. Ja paluuta uusiin ja taas uusiin maailmansotiin.
Tärkein asia on suvaitsevaisuus sekä tekstin lukija sekä kuvan katselija.
Hyvän pohjalla voi olla ainoastaan jokaisen ihmisyksilön vapaus ”itselleen olemiseen”.
*
On myös aivan turha raivota vaahtopäänä sen johdosta, että valta on vaihtunut maailmalla odottamattomalla ja yllättävällä tavalla. Turha raivota sitä, että valta on vaihtunut aivan toisin kuin ennalta kuviteltiin, odotettiin ja haluttiin uskoa.
Yhdysvaltojen uusi ”yllätyspresidentti” Donald Trump ei pysty kuitenkaan jättämään yhtään sen pahempaa jälkeä tällä planeetalla kuin muut presidentit ovat tehneet tähän asti.
Lue uusaateli Bushin ”Unohtumattomimmat” (2005). Lue siitä kuinka Bush aloitti kolmannen maailmansodan laukaistessaan Irakin sodan käyntiin (ilman asiallisia perusteluja).
Tuota pahempaa jälkeä USA:n presidentti ei voi jättää. Parempi, että USA:n nykyvalta murtuu.
Menisi amerikka säpäleiksi oikein kunnolla.
*
Olen tullut viimeksi tällaisiin ajatuksiin havaittuani, että esimerkiksi Kauhavan Sippolassa ja Alahärmän Knuuttilan raitilla vaikuttaa vieläkin sama patavanhoillinen, itseään täynnä oleva, omaan sosiaaliseen ympyrään visusti sulkeutunut ja omassa eliittiyhteisö-karsinassaan elelevä maaseutukulttuurinen agraariporvaristo.
Se tuottaa itserakkaasti kaiken vain itselleen. Kahmien itselleen luonnonrikkaudet ja kaiken kunnian kaikesta ”hyvästä”. Aiheuttaen samalla iskulla kaikille muille ihmisille niukkuutta, kurjuutta ja köyhyyttä. Muut ovat sille pelkkää ”torppari- ja palvelusväkeä”.
Tätä teemaa koskevassa historiankirjoituksessa yksi ”tiedemies” on jättänyt käsittelemättä koko aiheen (torpparikysymyksen), toinen on taas vääntänyt kyseisestä yhteiskunnallisesta ongelmasta ”kaikkea kivaa mutta kesyä tarinaa”.
Patriarkaalisesti sanottuna tämä on: ”Jos miniä ei syö sitä (ruokaa) annetaan se kissille tai sitten piikalikalle”.
*
Entisen Maalaisliiton nimi on nykyisin Suomen keskusta. Sana ”keskusta” ei kuvaa kyseisen puolueen alkuperäistä maalaisliittolaista kapitalismiporvarillista arvomaailmaa lainkaan.
”Keskustapuolueen” arvomaailman keskeinen termi on ”itseellisyys”. Sen loi alun perin Santeri Alkio. Maalaisliittolais-keskustalinen termi itseellisyys ei liity ensisijaisesti pääomaan vaan lausahdukseen ”minä määrään täällä”-ajattelutapaan.
Olen löytänyt pitkän rivin ”segregaatioesimerkkejä” (isäni ”lestadiolaisesta maatilakartanokodista” lähtien) siitä kuinka ihmiset eivät osaa kehua parhaiten itseään haukkumatta muita. Siinä ei saada paikkaa Taivaasta heittämättä ensin muut helvetin tuleen.
Epäeksistentialistinen ”itseellinen maksimiolemassaolo” on ihmiskunnan suurimpia ongelmia. Eteläpohjalaisessa kulttuurissa ”ryysyranta-kartanoelämällä”, jossa kaatopaikkakin sijaitsee omalla tontilla, on niin suuri suosio, että vaaran uhatessa ja kasvaessa ollaan valmiita rakentamaan jokaisen maatilakeskuksen ympärille seitsemän metrin korkuinen betonimuuri.
Mutta kun ”megatalojen aikakausi” (yhdessä rakennuksessa voi asua jopa 150 000 asukasta) alkaa ”lakeuden kartanolaisetkin” hiljenevät. ”Maapallosta on tulossa joka kohdin monoliitti pallo. Huomisen kaikki taloudelliset ja henkiset järjestelmät ovat yhtä ja samaa systeemiä. Globaalit järjestelmät ovat ottaneet yliotteen kansallisvaltiosta. Vanha kansallisvaltio on kuolemaa tekevä ruumis. Uusi kansainvälinen politiikka kiihdyttää kansojen ja kulttuurien liikehdintää joka puolella maapalloa” (ote Jukka Paason ”Uusfuturismin manifestista”, kirjoitettu 3.12.2009, kts. omakustanteeni ”Uusfuturismin manifesti”, Turun kuva 13. osa, 2010, ISBN 978-952-67175-4-8). Äskettäinen pakolaisaalto läpi Euroopan oli sen ”pieni alkusoitto”.
Mainitussa itsellisyys-ajattelutavassa sulkeudutaan omaan ”pienoisvaltiokarsinaan” ja irtaannutaan täysin globaalista yhteisöllisyydestä.
Itsellinen aloittaa tekemättömyytensä tai työpäivänsä sinä hetkenä kun itse tahtoo ja tekee kaiken muunkin kuten itse tahtoo.
Siis ”mää itte”, ei muut.
*
Teollisen kaupunkiporvariston tehdastyöläinen on pakotettu aloittamaan työnteko tasan kello kahdeksan, tekemään työjakso ennalta määrätyllä tavalla ja lopettamaan työ tasan kello kuusitoista.
Koko hänen elämänsä perustuu ”minimiolemassaoloon”. Megatalojen aluerakenne ja arkkitehtuuri perustuu juuri siihen. Itseellisen lavean elämäntavan vastakohtaan.
Työreformillaan ”maalaisliittolaiset” haluaisivat imeä viimeisetkin mehut ”työläisten minimi-itseellisyydestä”.
Pääministeri Sipilän sukulaissuhteetkin perustuvat tähän samaan arvomaailmaan. Hänelle on tärkeintä samaistua omiin sukulaisiin.
Isojaon jälkeen tilalliset ovat asuneet lakeudellakin laajalla ”kartanolla”, usein lähes kymmenen rakennuksen ryhmän keskellä (vertaa tuota laajaa ”maantasoista moniota” nykyaikaisen ”kerrostaloyksiöön”).
Piha-alueitakin on ”landekartanoissa” (maatilakeskuksissa) useita.
Kyseisenlaista luonnonvaroja riistävää leuhkaa elämäntapaa ei voi harjoittaa maapallonlaajuisesti ilman dramaattisia seurausvaikutuksia koko ihmiskunnan tulevaisuudelle.
Valtaosa maapallon väestöstä joutuu elämään lyhyen elämänsä ”minimiolemassaolon” pohjalta omistaen pelkästään oman työnsä ja pienen asuinnurkan, teollinen työläinen omistaa siinä korkeintaan yksiön kaupunkikerrostalossa.
Heillä ei ole edes omaa puhdasvetistä vesikaivoa, omasta ”keskusta-kartanosta” puhumattakaan.
Itseellistä kartanomaista elämäntapaa suosiva Suomen Keskusta on kapitalistiporvarillinen oikea laita. Puolue kuuluu maapallon luonnonvarojen pahimpiin riistäjiin.
Maapallonlaajuisesti arvioituna kyseinen kristillis-protestanttinen puolue on arvomaailmoineen ”kaiken pahan alku ja juuri”.
*
Mitä enemmän julkisuudessa näkyy ”fragmenttitietoja”, sitä huonommin menee luonnolla, koska luonnossa on kyse kokonaisuudesta. Valta uskoo kuitenkin voivansa hallita hallitusti luontoa keskellä kuolevaa maapalloakin.
Tuohon harhakuvitelmaan on sisältynyt ajatus muuttaa maapallon nykyinen ilmastokaaoskin rahaksi. Mieluiten valtapelin hyödyt porvarillisten puolueiden omille suosikeille.
Vihreistä on tullut pahimpia luonnonvarojen riistäjiä. Entinen vihreä puoluepoliitikko Kimmo Tiilikainen on nykyisin maatalous- ja ympäristöministeri (ei pelkästään ympäristöministeri kuten alun perin).
Hän edustaa ”maatalousympäristöministerinä” tyypillisintä ”väärin ymmärrettyä ja kieroa luontosuhdetta”. Hän on erikoistunut muuttamaan luonnon kriisi hajuttomaksi rahaksi.
Suomi kuuluu eurooppalaisiin valtioihin, jonka pääomapiirit omistavat eniten ulkomaisia puuvaroja. Suomi hyödyntää utilistisessa luontosuhteessa metsävaroja eri puolilla maapalloa. Oman valtiokarsinansa puuvarojen riistäminen ei sille riitä.
Tiilikainen toimii edustamansa puolueen, Suomen keskustan juoksupoikana, jotta maataloustukia saavat puolueen kannattajat voisivat muuttaa Suomen metsätkin ”keskustakartanolaisten” rahastuskoneeksi.
Keskellä ympäristökriisiä tapahtuvan luonnonvarojen riistämisen ideologia juontaa alun perin lakeuden protestanttiseen körttiperinteeseen. Sen mukaan itse taivaallinen Jumala on lahjoittanut ihmisen syötäväksi koko maapallon elollinen luonto.
Suomen puuteollisuus ei ole suostunut viimeksi edes keskustelemaan sen puubisneksestä.
Mutta valtaeliitin tämänhetkinen bioenergiabisnesinnostus tulee kuitenkin sammahtamaan. Luontohan ei muutu ikinä pelkäksi bioenergiaksi ja biomassaksi.
Luonnonmukainen metsä on ekosysteemi, joka on paljon enemmän kuin pelkkä rahaksi muutettava puutavaran matemaattinen kuutiomäärä. Metsän ekosysteemiin sisältyy myös esimerkiksi linnunpesät sekä koppakuoriaiset ehyine elinympäristöineen.
Metsien raiskaaminen koneilla on enää hetken luvallista. Ympäristökriisin syveneminen painaa siinäkin jarrut pohjaan.
*
Otsoniaukkokaan ei ole kadonnut mihinkään. Pohjoisnavan alue on nyt 20 astetta normaalia lämpimämpi (ilmastonmuutos, katso yle.fi 23.11.2016).
Erään tutkijan mukaan ihmiskunnalla on elinaikaan enää 10 vuotta koska ilmastonmuutos on alkanut edetä eksponentiaalisesti. Siis koittakaa nauttia viimeisistä hetkistänne.
Myös kolmannen maailmansodan sanotaan jo alkaneen. Ukrainan sotakin on ratkaisematta, nyt senkin kohdalla vain odotellaan – sitä jotain.
*
Ihminen on sama kuin luonto.
Ihminen on tuhonnut pitkään itse itseään. Siinä luonto on hävittänyt luontoa. Ympäristönsuojelu ei ole ollut mitään muuta kuin ”tieto on valtaa”-uskomusta, tyhjänpäiväinen kuvitelma ihmisen hallitsemasta maailmasta.
Mutta onneksi maailmaa hallitsee sattuma.
Maailmanloppu on jo käynnissä. Varminta on se, että maailmanlopusta aletaan riitelemään kuitenkin vasta kun kaikki on jo liian myöhäistä.
Valtaeliitti on sokaissut ihmiset näkemästä nykyistä pahoinvointiyhteiskuntaa. Pahoinvointia tässä ja nyt. Pahoinvointi asuu täydellisimmin ihmisten itsensä sisällä.
Mitä enemmän robottiyhteyksiä ja mainossoittoja atk-laitteisiin, sitä vähemmän inhimillisyyttä.
Kaikkea ulkoistetaan nyt irti hyvinvoinnista. Valta vetää viimeisiä hengenvetojaan. Puolueorganisaatioiden nationalistinen valtio tekee kuolemaa. Samalla kuolee haitallisena nationalistinen puolue.
*
Pääministeri-miljonääri Juha Sipilän sukulaisten omistamasta konepajayhtiöstä pidetään tämän tautisen ajan hengessä ainoastaan pientä meteliä.
Asia liittyy Suomen valtion omistaman kaivoksen tilauksiin sekä Suomen valtion kaivokselle myöntämään rahoitukseen. Sipilä oli vallinneiden suhteiden ja siteiden takia jäävi tekemään valtion rahoituspäätöksiä?
Hyvä, että myös ministeri Petteri Orpo (porvarillinen kokoomus) vaatii asiassa juridista selvitystä. Koska eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin rooli on toimia saman valtapelin työkaluna (Kaarlo Tuori, Foucaultin oikeus, 2002), niiden tekemiin ratkaisuihin ei voi luottaa juridisesti. Siksi usein ”tautipeli” jatkuu tavallisimmin rauhassa eteenpäin.
*
Tie Tampereelle (Heikki Ylikankaan kirja, 1993) jatkotarina on nyt ”Tie keskustapuolueen työreformiin”. Suomen porvarit, uusliberalistiset maailmanlopunarkkitehdit, ovat vaatineet jo pitkään ammattiyhdistysliikkeen päätä mestauspaikalle.
Punainen vaate näyttäytyy nyt porvaripuolueiden ”työreformina”. Uusin ”jatkovapaussota” on uusinta suomalaista sisällissotaa työn arvoa (Karl Marx) romuttavien ja työtä tekevien työläisten välillä.
Porvarin päätavoite on: olla maksamatta duunarille työnteosta mitään palkkaa.
Mitä täydellisimmin porvarit onnistuvat hävittämään ihmistyön tekemisen arvon sitä täydellisemmin tuhoutuu maapallolta koko ihmislaji.
Sen jälkeen ei tarvita enää vaaleja, koska ei ole ihmisiäkään.
Isäntäväki ja torpparisto loittonevat taas toisistaan kiintyvällä vauhdilla.
Puuttuu enää yhteenotto.
*
Onneksi eteläpohjalainen tuppukylähenkinen agraarikulttuuri ei ole maapallon laajuista. Maailmanloppu olisi ollut muutoin jo kymmenen kertaa.
Ympäristöpakolaisuuden tsunami loiskuu jo Suomen ulko-ovella. Ja sen melu kovenee.
Wikileaksilla ja anarkisteilla riittää näiden kysymysten avaamisessa töitä, eli tietovuotaa ”maailmantaudin” salaisia poliittisia ja kaupallisia dokumentteja.
*
Me eksistentialistit odotamme nyt miljoonia valtamerien takaisia ystäviämme voidaksemme toimia elämässä toinen toisamme tukien.
Ja kun me olemme löytäneet toinen toisemme se ei kuulu muille, viimeksi”ulkopuolisillemme” nationalisteille. Tuossa löytämisessä pelkkä läheisyyden tunne ylittää uskonnon ja kaiken muun.
Nykyisessä pakolaisuudessa ei ole kysymys enää yksinkertaisesti ainoastaan ihmisoikeuksien ja kansainvälisten sopimusten ja lakien puolustamisesta vaan paljon enemmästä.
Meidän täytyy käyttäytyä jatkossa samalla tavalla kuin pyrstötiaiset, ”– – poikasten (8–12 poikasta) ruokintaan osallistuu emojen lisäksi monesti vieraita yksilöitä…” (Suomen eläimet 2, Suomen linnusto ja sen kehitys, 1984, sivu 230).
Pariisilainen taidemaalari Paul Gauguin (s. 1848) oli tyypillinen protestanttinen yrittäjähenkinen kolonialisti. Hän käytti röyhkeästi hyväksi naisiakin kun hän ihaili taide-eliitin taide-elämysten vuoksi primitiivisyyttä pakenemalla Tyynen valtameren lämpimään aurinkoon ryöstämään kaiken henkisesti itselleen länsimaisen kulttuurin mukaisesti.
Me eksistentialistit ymmärrämme sen, ettei länsimaista kulttuuria voi enää pelastaa tuholta etsimällä kulttuuriimme uutta energiaa primitiivisistä kulttuureista. Me juoksemme pakoon koko tuota paskaa.
Ja me kutsumme kaikki miljoonat ympäristöpakolaiset tänne Eurooppaan luoksemme.
Viimeksi meidät pelastaa ihmiskunnan lopulta High Frequensy Trading, HFT-kaupankäynti. Näin on vaikka Juha Sipilä olisi mitä mieltä tahansa.
*
Fenomenologis-eksistentialistinen filosofinen suuntaus on filosofian loogis-analyyttisen ja marxilaisen suuntauksen rinnalla modernin filosofian tärkein päähaara.
Noiden filosofian päähaarojen pohjalta on mahdollista tarkastella myös jo tapahtunutta kehitystä (historiaa).
*
Blogissani 5.3.2016 ”Aluerakenne on kuvitelma ja minä siinä uskomus” kuvaan kulttuuriin, myytteihin ja olemiseen liittyvää paikallista tilannetta eksistentialismin pohjalta.
*
Nykyajalle tyypillisestä ”mytologis-kuvitteellisesta olemisesta” todistaa vakuuttavasti yhteisölliseen puoluevaltaan liittyvä eteläpohjalainen regionalismi (maakuntahenkiajattelu ja -rasismi).
Mutta kun tarkastelun pohjaksi otetaan ihmisläheinen vapaan yksilön eksistentialistinen ”itselleen oleminen tässä ja nyt” eikä menneisyys (jo tapahtunut) kaikki alkaa näyttää aivan toisenlaiselta.
Eksistentialistisessa olemisessa irtaannutaan ensin kaikenlaisista kuvitelmista ja sen jälkeen alkaa nousta pintaan maailmassa olemisen konkreettisuus.
*
Mutta millaisena yhteisön ja yksilön olemassaolo ja maailmassa oleminen koettiin tuhat tai puoli tuhatta vuotta sitten? Myös siihen pitäisi löytää hyviä kysymyksiä ja vastauksia.
Eteläpohjalaiset vaelsivat tuhat vuotta sitten vapaasti etelästä Hämeen seudulta läpi Suomenniemen erämaiden pohjoiseen Kyröön saakka (vertaa sitä ”Kainuulaisten Kyrön tiehen”, Jalmari Jaakkola, Suomen historian ääriviivat, 1952, kartta sivulla 32).
*
Eteläpohjalaiset mainitaan usein tummatukkaisina (katso Heikki Ylikankaan kirjaa ”Tervasta teollisuuteen, Ylihärmän kehitys varhaisista ajoista nykypäiviin, 1989, sivut 20-22).
Mutta mikseivät Syyrian tummat sotapakolaiset saisi vaeltaa vastaavasti vapaasti läpi Suomen Tornioon asti? Heillä on ollut hyvä syy tuohon ”kansanvaellukseen” ja meillä on moraalinen ja juridinen velvollisuus auttaa hätään joutuneita ihmisiä.
Entä miksi ihmeessä myös ”vitun hurri”? Suomalaisintoilijat ovat kummallisia.
”Vitun hurri”, vaikka rannikonruotsalaisten lahja kyröbarbaareille oli sivistys Jussipaidasta lähtien (antiikin munasarja puukolla salmiakkikarkin muotoon veistettynä).
*
Jos syyrialaisten miesten ja eteläpohjalaisten naisten välillä on syntynyt ”luonnollista ihastusta ja seksuaalista vipinää” niin miksi se on syyrialaismiesten ”vika” (paikallisten suomalaisavioliittojen rikkoutuminen)?
Tämänkin moraalin pohjalla on ”nationalistinen rotuoppi ja rasismi”.
Kyseinen ”vika-ajattelu” on voimakkainta eteläpohjalaisen kulttuurin ja myytistön alueella.
Omaan napaan tuijottaminen ei ole kuitenkaan minkäänlaista viisautta.
*
Eksistentialistisen historiakäsityksen mukaan me olemme kaikki maailmassa ”itselleen olemisen” kokijoina parhaita historioitsijoita.
Virallistettu nationalistinen historia ja järkipohjainen ”rationalismihistoria” on eksistentialistille epäuskottavuutta ja olemattomuutta.
Saman kaavion (jo tapahtuneen) mukaan jankuttaminen (nationalistinen historiakäsitys) tai ”tosihistoria” (rationalistinen historiakäsitys) ei sisälly eksistentialistiseen historiakäsitykseen.
Menneisyystietouskollakaan ei ole mitään tekemistä eksistentialistisen ajattelun kanssa.
*
Me eksistentialistit kirjoittamme historiaa oman olemassaolomme pohjalta, emme orjamoraalisen sablonin ja fatalistisen jumaluuskaavaimen tai tietouskokoneen avulla kuten nationalistit tekevät.
Nationalistinen historiankirjoitus on saatanallinen satu- ja valtakone.
Se pitää hävittää maapallolta kokonaan ennen kuin se on jo myöhäistä.
Meille eksistentialisteille historian kirjoittaminen ei perustu karsinoimiseen ja valtaannousuyritykseen vaan kaiken vapaaksi avaamiseen.
Meidän historiankirjoituksemme tuottaa (jo olleen) tarkkailijalle ja kirjoittajalle ainoastaan olemassaoloilmiöiden havaitsemiseen sisältyvää henkistä tuskaa.
Mutta tuosta kivusta alkaa tulla kuvitteellisuudesta irtaantumisen jälkeen suurta iloa.
*
Uudenkaarlepyyn (Lapuanjoki) ja Vöyrin sunnilta sisämaahan suuntautuneelle ruotsinkielisellä väestöllä oli puolisen vuosituhatta sitten erilainen ”kulttuurinen olemassaolo” kuin sen kohtaamalla Kyrönjokea pitkin sisämaahan jo tuhat vuotta sitten tulleella suomenkielisellä väestöllä.
Jokaisella ”kulttuurisella olemassaololla” on oma ”kokonaisvaltainen kattorakenteensa”.
Kun nuo kaksi erilaista ”kulttuurisen olemassaolon kattorakennetta” (alun perin rannikonruotsalainen ja kyrönsuomalainen) alkoivat elää vuorovaikutuksessa, ne synnyttivät uudenlaista ”kulttuurisen olemassaolon kattorakennetta”.
Mytologis-kuvitteellisen eläimen (ihmisen) väkivaltaisuus, seksuaalisuus ja muut ihmislajin peruspiirteet saivat tuossa vuorovaikutuksessa uusia piirteitä.
Siinä väkivaltaisesti käyttäytyneet ja uskonnollisesti (ei-väkivaltaisesti) suuntautuneet kokivat tukeutuvansa yhteen ja samaan ”kulttuuriseen olemassaolokattorakenteeseen”.
*
Hyväksi uskottu voi muuttua hetkessä konkreettiseksi pahaksi. Häistä voi tulla samalla iso helvetti.
Yhteisön sisällä tapahtuvat ”hyvät teot” (körttiläisyys) ja ”pahat teot” (puukkoväkivalta) tukeutuvat yhteen ja samaan yhteiseen ”kulttuuriseen olemassaolokattorakenteeseen”.
Aikaisemman ajattelun mukaan körttiläisyys (kansanusko) rauhoitti häjyjen (puukkojunkkareiden väkivaltaista) riehumista (katso Heikki Ylikangas, Härmän häjyt ja Kauhavan herra, 1974/2005).
Mutta asia on päinvastoin, körttiläisyys tukee häjyilemistä ja silmille hyppimistä.
Niiden yhteinen piirre on ”mustavalkoisuus” (ääri-ilmiöliikahdus).
Körttiläisyydessä ja häjyilyriehumisessa siirrytään hetkessä yhdestä laidasta toiseen laitaan.
Siinä hauskuus muuttuu hetkessä hirviömäisyydeksi ja päinvastoin.
Ja suvaitsevaisuus vaihtuu siinä hetkessä suvaitsemattomuudeksi.
Kristillinen kansausko ja ei-kristillinen kansanhäjyily sisältyvät yhteen ja saamaan ”kulttuuriseen olemassaolokattorakenteseen”.
Kiihkomielinen kansanuskovaisuus on haitaksi yhteiskuntarauhalle samalla tavalla kuin häiriöksi on terveelle kulttuurille militaristisiin arvoihin ruokkiminen (sotatilaan kouluttaminen ja valmistautuminen) keskellä siviilioloja.
Kristillistä uskonnäkökulmaa voi kritisoida siitä, että siinä annetaan mustavalkoisesti armo omille kannattajille ja heitetään saman tien suvaitsemattomasti kaikki muut ihmiset helvetin tuleen vaikka ihan kaikki ihmiset syyllistyvät elämänsä aikana pahaan.
Eksistentialismissa vapaus kuuluu kuitenkin kaikille ihmisille.
”Uskonnollisen armahduksen” kautta ei voi taistella kohti konkreettista vapautta.
Yksikään vapaa ihminen ei ole toisia ihmisiä parempi. On väärin kuvitella, että ”armovapautettuna” olisi tosia parempi ihmninen.
*
Heikki Ylikankaan historiateoksessa Körttiläiset tuomiolla (1979) kerrotaan 1830- ja 1840-lukujen taitteessa tapahtuneista massaoikeudenkäynneistä körttejä vastaan.
Oikeusraportin mukaan hurmoshenkiset körtit ”…uskovat itsensä…uudestisyntyneeksi, halveksivat kanssakristittyjään…asiantila haitallisesti vaikuttaa järjestyksen säilyttämiseen…häiritsee yleistä yhteiskuntarauhaa… (Heikki Ylikangas, Körttiläiset tuomiolla, 1999, sivu 42)”.
Samalla tavalla häiritsevät yhteiskuntarauhaa suvaitsemattomat nationalismiuskoon uinahtaneet ”natsismiin heränneet vastarintaliikkeet”.
Suvaitsemattomat uskonharrastajat vainosivat jatkuvasti harrasta uskovaista lestadiolaisäitiäni television ja pesukoneen (”pirunsilän”) takia. Körttiläiset ja lestadiolaiset juontavat yhteen ja samaan mustavalkoiseen maaseudun agraarikulttuurimössöön.
*
Puukkoväkivalta ja lakeuden körttiuskovaisuus kuuluvat yhteen ja samaan kokonaisuuteen, samaan agraaripohjaiseen kulttuuriin ja myytistöön (”yhteisölliseen katorakenteeseen”).
Terveeseen uskovaisuuteen sisältyy kuitenkin väkivallan vastustaminen sekä suvaitsevaisuus kaikkia muita ihmisiä ja uskovaisia kohtaan.
Jokaiselle uskovaiselle kuuluu oikeus uskoa omalla tavalla, muiden mihinkään muuhun käsitykseen pakottamatta.
Myös esimerkiksi ”niiloylivainiolaisuus” ja lapuanliikeläisyys” ovat yhtä ja sama ”yhteisölliskulttuurista olemassaolokattorakennetta” agraarimaaseudulta.
*
Uudenkaarlepyyn pitäjässä oli taisteltu muinoin vuosikymmeniä laittomuutta ja epäjärjestystä vastaan (kts. ”Körttiläiset tuomiolla”, sivu 75).
Myös nationalisti J.V. Snellman arvosteli körttejä lehdessään ”Spanska Flugan” ja jatkoi samaa arvostelua ”Saimassa” (kts. ”Körttiläiset tuomiolla”, sivu 231). Snellmanin mielestä herännäisyys oli ”ahdasmielistä uskovaisuutta”. Koska körttiläisyys oli haitaksi myös erilaisuutta suvaitsevalle kansallisuusaatteelle, eteläpohjalaisella lakeudella alkoi vaikuttaa ”väärin ymmärretty suomalais-kansallinen nationalismi”.
Suvaitsevaisuus vain itseään kohtaan voi olla kotoisin ainoastaan lakeudelta.
Valtiolliseen nationalismiin herääminen ja körttioikeudenkännit eivät tapahtuneet sattumalta samanaikaisesti. Molemmissa oli kyse kuvitelmiin heräämisestä.
Tämän päivän alahärmäläiset vihaavat J. V. Snellmania koska hän nousi molempia, körttiläisyyttä ja puukkoväkivaltaa vastaan ja samalla paikallista agraarivetoista ”olemassaolokattorakennetta” vastaan.
Snellmanilais-suomalainen nationalismi ymmärrettiin samalla täysin väärin.
*
1500-luvun lopun nuijasota (katso Heikki Ylikangas: Nuijasota, 1977) oli eteläpohjalaisten ensimmäinen suuri vastarintaliike ”suomalaisille yhteistä suomalais-valtiollista kattorannetta” vastaan.
Sisällissodan valkoinen talonpoikaisarmeija (1918) ja 1930-luvun lapuanliike jatkoit tuolla samalla linjalla. Eteläpohjalaiset kaappasivat ja ryöstivät kaiken vallan itselleen.
Yleinen kehitys kulki kuitenkin muualla Suomenniemellä barbaarimaisen mielivallan käytöstä kohti sanaan pohjautuvaa modernia sivistynyttä vallankäyttöä (keskipisteenä kirjoitettu lainsäädäntö (Katso Heikki Ylikangas, Väkivallasta sananvaltaan, 1999).
Viimeksi mainitsemani kirjan takakannessa lukee ”– – massiivinen kirjoittelu, joka Ilkka-lehti suuntasi teosta Tie Tampereelle (1993) vastaan. Kritiikin asiallisiin tietoihin vastataan perusteellisesti”.
Toisinajattelun ja suvaitsevaisuuden tukahduttaminen sisältyy lakeuden kansan pahimpiin perisynteihin.
Lakeuden valkoinen valta ja laki pohjautuu siihen, että viimeinen totuus on lakeuden agraaripohjaisen kansankulttuurin käsissä. Totuutta ei löydy esimerkiksi Tampereelta.
Suomen keskustan puolueorganisaatio pitää siitä huolen, että tuon totuuskäsityksen mukaan myös konkreettisesti toimitaan.
Esimerkiksi oliko vuoden 1918 alun sota vapaussota (venäläisten karkoittaminen) vai sisällissota (punaisten ja valkoisten välinen dialektinen konflikti) on lakeuden kansan mielestä loppuun käsitelty kysymys. Tuosta aiheesta pitää olla siksi vaiti.
Meidän eksistentialistien mielestä totuuksia on kuitenkin kahdeksan miljardia.
Tulee väkisten mieleen keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen kirja suomalaisen valtaeliitin taudista nimeltä ”Maan tapa” (2015). Poliittisen puolueen (tässä tapauksessa Suomen keskusta) sisäinen valtataistelu on paljon pahempi tappokone kuin koko valtakuntaa koskeva sisällissota. Kaikista julminta puoluevaltasota on paikalliskulttuurisella Etelä-Pohjanmaalla.
*
Ruohojuurta (”tervettä kansaa”) ylistäneet eteläpohjalaiset körttiheränneet vastustivat ”valtiollisen kirkon” akateemista auktoriteettiä ja ”uskonelämän herravaltaa” (valtionkirkkoa).
Kauhavalla kirkkoherra oli kutsunut ”barbaarit” joulukirkkoon lehmänkellolla.
Palaneen kirkon säilynyt ulko-ovi laitettiin siksi lehmille navetan ulko-oveksi. Olen etsinyt tuota Kauhavan entisen puukirkon ulko-ovea kaikkien navettojen takaa mutta en ole löytänyt sitä.
Kirkon ”pappispoliiseista” (valtiokirkko-herroista) tuli muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta körttien vihollisia. Tämä vihollisuus tapahtui samanaikaisesti valtiollisen nimismies-poliisin vastaisen häjyilemisen ja puukkoväkivallan rinnalla.
Lakeudella on vastustettu aina kaikille suomalaisille yhteisiä arvoja ja normeja.
Lakeuden kansa näkee caltiossa viholliskuvan. Houkutus ottaa kaikki valta lakeuden kansan käsiin on siksi lakeudella jatkuvasti hyvin suuri.
*
Mutta eksistentialistille on tärkeinä tämä hetki ”nyt” ja vapaana yksilönä ”itselleen olemisessa” eteenpäin suuntautuminen.
Siinä irtaannutaan ”kuvitteellisesta kansakunnasta” ja valtiokoneesta kokonaan.
Ja jo kulunut on eksistentialismille mennyttä, jota ei tee mieli usein edes ajatella.
Mieluiten anarkistinen eksistentialisti ajattelee, että ”menneisyyttä ei ole edes olemassa”. Tuohon johtopäätöksen tulee ainakin kun pohtii ranskalaisten jälkistrukturalistien näkemystä ”subjektin kuolemasta”.
Koska henkisesti kuolleella ihmisellä ei ole ”itselleen olemista” hänellä ei ole myöskään menneisyyttä eikä tulevaisuutta.
*
Sitä vastoin nationalismissa tulevakin (huominen) kirjoitetaan jo tapahtuneen pohjalta. Nationalisteja kiehtoo eniten ”sankarillinen menneisyys” vaikka se on kuvittelua.
Siinä tulee tärkeimmäksi pudottaa ropo sotaveteraanien rasiaan marketin ulko-ovella.
*
Ylikangas ei käännä historian kirjoittajana kiviä tarkoituksellisesti ympäri kuten nationalistit tekevät (eliittivallankäytön hyväksi) vaan hän kurkistaa sitä mikä on kiven sisällä ihan konkreettisesti.
Ylikankaan historiatukinta on ”ihmisenmakuisena” saman suuntaista kuin humanistinen eksistentialistinen ajattelu. Hänen historiakirjoituksensa lähtökohdat eivät kuitenkaan liity paikallisen kulttuurin ja myytistön tarkasteluun sekä eksistentialistiseen filosofiaan.
Yhteisöjen kulttuuri ja myytistö liittyy kuvitelmissa elämiseen. Eksistentialistille on puolestaan tärkeintä maailmassa konkreettinen vapaus ”itselleen olemiseen”.
*
Vapauden ja ”itselleen olemisen” vastakohta on ”pakkopaita ja vankeus”.
Kauhavan ja Härmänmaan agraarikansa palvoo Turusta seudulle muuttaneen alahärmäläisen Juhani Palmun kuvataidetta ja kauhavalaisen Antti Tuurin sanataidetta ”henkisellissään” istuen.
Palmun ja Tuurin luomat ”esteettiset kulttiesineet” ovat eteläpohjalaisille kultaakin kalliimpia. Mutta ”ulkopuolisten” mielestä ne eivät ole minkään arvoisia.
*
Mutta samalta seudulta Kauhavalta kotoisin olevat professorit, historioitsija Ylikangas ja luontotutkija professori Erkki Korpimäki ovat lakeuden terveitä vastavoimia. Vaikka lakeuden kansa pitää heitä häirikköinä. Koska kauhavalaisilla menee nykyisin kaikki aika kulttipatsaiden siirtelyyn ja uusien muistelumonumenttien perustamiseen (mytologiselle eläimelle ominaisella tavalla) he eivät osaa nähdä vielä mitään hyvää Korpimäen asettamissa uudistamistavoitteissa.
Sitä lakeuden kansa ei halua tunnustaa, että seudun pahin häirikkö on lakeuden ikioma patavanhoillinen kansankulttuuri. Häjyilyn ja ihmispuukkoilun uunituore historia todistaa siitä vakuuttavimmin.
*
”Kiero historiasuhde”, ”väärin ymmärretty luontosuhde”, ”toisinajattelun tukahduttaminen” ja suvaitsemattomuus ”ulkopuolisia kohtaan” ovat lakeuden kansan pahimmat perisynnit.
Eteläpohjalaisessa historiasuhteessa eilinen herää henkiin vasta kun tuleva alkaa.
Eteläpohjalaisessa luontosuhteessa kettu ei odota ystävällistä silitystä vaan turkin veristä irrottamista veitsellä (x euroa/nahka), porsas ei odota kilttiä taputusta selkään vaan teurastusta (y euroa/ruho), koivu ei odota ihmisen halausta vaan moottorisahan jalkapäähän puremista (f euroa /kuutio), sorakuppa ei odota vesisadetta ja kirkasta pohjavettä vaan koneen teräskauhaa (g euroa/kuutio), suo ei odota hirvien askelia vaan kaivinkonetta (d euroa/ kuutio).
Yhteensä C euroa/kuukausi eteläpohjalaiselle maa- ja metsätalousyrittäjälle.
Eteläpohjalainen luontosuhde on sairas. Eikä akka ole siinä mitään muuta kuin miehen lelu.
Eikä ”toisinajattelun tukahduttamissuhteessa” harjoiteta toisenlaisten pienintäkään ymmärtämistä vaan kaikessa jyrän alle jyräämistä.
Ja tummaihoiset miehet karkoitetaan seudulta perinteisesti ruoskaniskuin.
Mutta onneksi tuosta patavanhoillisesta kulttuurista ja myytistöstä on jäämässä jäljelle pelkkä rutikuiva luu.
*
Pintakuori on aina pettävä. Mitä kaikkea kulttuuria ja myytistöä paikallisen pintakuoren alta voikaan löytyä? Etelä-Pohjanmaalla?
Tämä kysymys on esitettävä myös kuvataitelijaprofessorin ja ”kissantappajan” lapualaisen Teemu Mäen kohdalla. Siitä vaan maaseudulla kiveen kiissinpentu lapualaisittain.
Palmun, Tuurin ja Mäen vetoja ja viiltoja ei voi ymmärtää täysin tutustumatta ensin lakeuden talopoikaiseen kulttuuriin ja myytistöön.
*
Professori Heikki Ylikankaan uudenlaiset sotatulkinnat käyvät hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka ihmisen käy, jos ei kirjoita historiaa orjamoraalisesti nationalistisen yhteiskuntakoneemme predestinaatiomaisen kaavion pohjalta.
Kangas-Annalan puuhamiesten viilto keskelle kansainvälisiä luontoarvoja on puolestaan saanut terävimmän vastaiskun seudun omalta pojalta, kauhavalaiselta professori Erkki Korpimäeltä.
*
Heikki Ylikankaan kirjoittamat sotahistoriat Yhden miehen jatkosota (2009), Tulkintani talvisodasta (2001) ja Romahtiko rintama (2007) kuuluvat yhteen ja samaan asialliseen kokonaisuuteen.
Nuo historiateokset ovat kirjoittajan ihmisläheistä toisinajattelua, johon ei sisälly nationalistista paatosta. Ylikangas tuottaa samalla tervettä anarkiaa nykyistä nationalistista yhteiskuntasysteemiä vastaan.
Mutta vielä on ratkaisematta toisen maailmansodan natsiarmeijan ja Suomen armeijan yhteistyö (sotilasliittosuhde) sekä Karjalan kannaksen suomalainen sotilaskarkuruus.
Aseistakieltäytymisen kasvava suosio todistaa kapinasta nationalistista auktoriteettivaltaa vastaan, tuo kapina on täydellisin eksistentialismiin vihkiytyneillä.
Vaikka vallankumousten johtajat kuolevat vallitsevan yhteiskunnan muuttamisen idea jää elämään.
*
Nationalistisen ja rationalistisen historiankirjoittamisen rinnalle on mahdollista luoda myös joka suhteessa eksistentialistinen historiakäsitys- ja kirjoitustapa.
Siinä tarvitaan eniten anarkistista asennetta ihmisenä ”itselleen olemisen” ja yksilövapauden hyväksi.
Eksistentialistinen historiankirjoitus on myös kaikkien vapaiden yksilöiden vapaustaistelua ja maailmanvalloitusta.
Eksistentialistisen historiankirjoituksen pohjalta rakennetaan ”itselleen olemiseen” sisältyvän vapauden ja ahdistuksen pohjalta yksilön identiteettiä.
*
Kaikki meistä eksistentialisteista ovat tarkkailijoina ja lukijoina ja luovina olentoina myös historioitsijoita.
Eksistentialistisessa historiatulkinnassa tuleva prosessi synnyttää koko ajan uudenlaisia tulkintoja eilisestä (jo tapahtuneesta).
Yhtä ainutta oikeaa historiatulkintaa ei voi olla olemassa. On olemassa ainoastaan miljoonia ja miljoonia historiatulkintoja.
*
Puhe yhdestä lopullisesta totuudesta paikasta ja sen eriytyneestä kulttuurista on pelkkää kuvittelua.
Maailman kaikki vapaat historioitisijat liittykää yhteen ja kirjoittakaa kahdeksan miljardia historiaa yhdestä ja samasta paikasta.
Jukka Paaso
