Sana ”Turku” juontaa venäjän kieleen, sanaan ”turgu”. Samannimisiä kauppapaikkoja on muitakin Suomessa ja mualla. Nimen taustalla on Novgorodin kauppamahti.
Ristiretket tehtiin Saksan Bremenin piispanistuimen ja Ruotsin kuningasvallan kautta Turkuun.
Ensimmäinen ristiretki Turun seudulle tapahtui samalla tavalla kuin kolmas ristiretki Viipuriin asutetulle alueelle, ei tietenkään tyhjälle asumattomalle paikalle.
Turun kaksi kurgaania (Halinen) sekä Viipurin uusimmat arkeologiset kaivaukset todistavat, että venäläisillä ja karjalaisilla on ollut muinoin suuri intressi kyseisiin paikkoihin.
Miksi Viipuri pitäisi saada takaisin Suomelle kun Suomella ei olsisi varaa edes Viipurin peruskorjaukseen?
Miksi Turun nationalistinen valtaorgaani tyrkyttää uskomaan Turun historiasta pötypuheita tosiasioina?
Turkulaisia kirvelee tulehtunut identiteetti ja itsetunto.
Turku olisi perustettu muka 1229 jKr. Rooman paavin (Italian) vaikutuksesta. Kysesellä kirkollisella vuosiluvulla ei ole mitään tekemistä maallisen kaupunkilaitoksen perustamisen kanssa. Turun iästä tulee poistaa lähes sata vuotta.
Vastavia satuja on Turusta satoja. Olen kuvannut niitä omakustanteissani (Turun kuva, Turun historiat) sekä sanomalehtikirjoituksissani (Turun Sanomat, Turkulainen jne.).
Suomen kollektiivista alitajuntaa leimaa freudilaisittain kolme päätasoa (Entäs kun tulee se yhdestoista?, Sergei Medvedev ”Venäjä, Suomen alitajunta”, 2001). Niistä ensimmäinen on Medvedevin mukaan ”hämärä esihistoriallinen id”, joka samaistuu kansan syntymää edeltäviin muistoihin, lapsuuden traumoihin ja Venäjään, mustasukkaiseen ja omistushaluiseen äitiin. Ryssäviha kukoistaa nytkin Suomessa.
Mannerheimin venäläisyydestä, elämästä täysin siemauksin Pietarin hengessä, Venäjä-vihaan yllyttävät suomalais-nationalistiset fasistit eivät halua kuulla mitään.
DNA-tutkimus on varmistanut sen, että perimämme on valtaosin Venäjältä. Toiseksi Turussa on itäistä perimää enemmän kuin missään muualla Suomessa. Kyseinen ilmiö juontaa muinais-Turkuun. Lännestä on saatu Turun seudulle lähinnä kulttuurista vaikutusta (Tukholman ja Itämeren länsivalta).
Turun ensimmäiset piispat eivät ole voineet edes aavistaa itsenäisen Suomen perustamisesta tai suomalais-kansallisen edun ajamisesta. Juhanaherttua ei voinut edes kuvitella Turun linnan harvoina oleskeluvuosinaan suomalais-kansallisen edun puolustamista, Juhana oli aina matkoilla, hän löysi vaimonsakin Puolasta saakka. Tämä tietämättömyys sopii myös Klaus Flemingiin. Nuijasota kirvelee eteläpohjalaisia ”hävittynä rahvasritarisatuna”, luulevat olevansa parempia ihmisiä.
Keisarinna Elisabethin manifesti 1742 suomalaisille on myös syytä unohtaa tässä yhteydessä. Kaikessa oli ainoastaan Ruotsin kruunun tai Venäjän tsaarivallan etu. Suomalaiset olivat muinoin valtapelureina ”ei-mitään”.
Kansainvälinen kehitys on jyrännyt viimeksi murusiksi ”tieto on valtaa” -ajattelutapaan liitetyn ”suomalaisuuden” (Nokia). Todellista suomalaisuutta ei voi olla edes olemassa.
Kansainvälisen arkkitehtuurityylin ”suomalaistaminen” esimerkiksi ”kovaa pehmentämällä” ei voi olla mitään muuta kuin kuvittelemista (Alvar Aalto -myytti).
Turku on historian mielikuvitukselliseen värittämiseen erikoistunut ”ruton pesä”. Kokonainen nationalismin myrkyttämä käärme, epäonnistunut kulttuurinen valtapeluri. Kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 vahvisti tämän väittämäni.
Siis varokaa, Turusta voi saada tartunnan ja kuolettavan piston, minkä kivussa koko yksilöllinen maailmassaolo vääntyy kieroon.
Nationalistinen historiankirjoitus on pahinta satujen sepittämistä (vrt. Friedrich Nietzsche). Menneisyyskuvaus perustuu joka kerta kuvittelliseen ajatteluun ja massojen keinotekoiseen kiihottamiseen sepitelmän totena uskomiseksi.
Nationalististen satujen sepittämisen iskulause on ”eläydy ja usko sekä tottele äläkä kysele”.
Nationalistinen historiankirjoitus on porvarillisen valtiovallan massoille virallistama ”uskomispakko”.
Suomalaisen nationalismin ensimmäiset merkit ilmestyivät vasta 1800-luvun alussa (Arvidsson) sen jälkeen kun Venäjä oli liittänyt Pietari-ikkunan kautta alueeseensa ison palan Ruotsia.
Suomalaisuusaatteen rakensivat tänne asettuneet ruotsalaiset ajaakseen täällä omia etujaan mahdollisimman vauraasti. Heillä kaikilla on ruotsinkielinen kulttuuritausta.
Suomi-nimisen rakennuksen suunnittelussa tarvittiin eniten haaveilua ja mielikuvitusta sekä väkivaltaisia vihanpurkauksia. Tarvittiin saksalaista idealismia (Hegel), romantiikkaa (Turku ja Helsinki) tarujen kertomista (Kalevala), rodun ja kielen rasistista kultaamista, historiasatujen sepittelyä (Porthanin patsas ja monumentti vuodelta 1864 Turun Suurtorilla) ja oikeaa hetkeä iskeä aseella (tehdä vallankaappaus). Myös terrorismia tarvittiin (Eugen Schauman).
Nationalismin kärki osui sortovuosiin ja jääkäriliikkeen perustamiseen. Venäjän kommunistisesta vallankumouksesta tuli iskun hetki. Ja mielikuvituksellinen maalaus tuli valmiiksi.
Kuitenkin Suomen historian ”punaisena lankana” ei voi pitää itsenäistymistä 1917 ja siihen johtanutta kehitystä (Heikki Ylikangas, Käännekohdat Suomen historiassa, 1986, sivulla 152).
Myös autonomisen Suomen historia on täynnä avoimia kysymyksiä. Ensmmäinen syy tähän juontaa erilaisiin historiankirjoitusmalleihin. Toiseksi historiaa koskeva ”tieto” on aina kiistanalaista. Kolmanneksi jokaisen historiaa kirjoittavan persoona vaikuttaa tulkintaan (kirjoittajan arvot).
Venäläisiä sotilaita tuli 1800-luvun alussa Turkuun yhtä runsaasti kuin kaupungissa oli väestöä. Turku oli tuolloin samanlainen pikkuruinen ”tuppukylä” kuin vuosisadat ennen tuota hetkeä (väkiluku 1 000 – 10 000).
Turkulaiset pantiin heti ensimmäiseksi tekemään venäläisille uskollisuudenvala (1808). Sen turkulaiset tekivät kiltisti. Seuraavaksi sotilaita asutettiin koteihin. Sen seuraukset voi arvata.
Helsinki määrättin Venäjän tsaarinvallan alaisuudessa autonomisen Suomenniemen pääkaupungiksi 1812. Senaatti siirrettiin Turusta Helsinkiin 1819. Uudellarakennusjärjestyksellä 1823 kiellettiin Ruotsin vallan aikainen rakentaminen. Turkua alettiin nyt rakentamaan venäläisen empiretyylin mukaisesti. Suomen rakennushallituksen ruotsalainen johtaja Bassi vaihdettiin venäläisten Engeliin 1824.
Turku paloi totaalisesti 1827. Kaupunkiin suunniteltiin venäläinen ruutuasemakaava 1828. Turun päätörin varteen pystytettiin ortodoksinen kirkko 1846 (alunperin lähelle tuomiokirkkoa, suunnittelijana M. K. Armfelt).
Rakenteilla olleen Turun akatemiatalon (yliopisto) valtasymbolit vaihdettiin venäläisiksi. Helsinkiin rakennttiin ”pientä palaa tsaarinvallan Pietaria”. Arkkitehtuuri pantiin näin palvelemaan jumalallis-tsaarillista valtapeliä.
Pitäisikö tästä kaikesta tehdä se johtopääötös, että Venäjä halusi integroida Suomen venäläiseen valtapiiriin? Porvoon valtiopäiviin liitetty itäisen valtaylimystön hyväntahtoisuus olisi myytti.
Halusiko Venäjä katkaista Turun ja Tukholman välisen vuorovaikutuksen lopullisesti?
Se olikin helppoa, koska jo 1640 perustetussa ylioistossa ei saanut keksiä mitään uutta, piti vain päntätä asioita päähän. Varsinainen uuden keksiminen (varinainen akateeminen tutkimus) käynnistyi myöhemmin Helsingin yliopistossa.
Suomi-Ruotsia ei ollut olemassa eikä Turku ollut Ruotsin vallan aikainen Suomen pääkaupunki. Nationalistinen historiankirjoitus on sepittänyt tässäkin kohtaa kalavaleita.
Venäläisen empiretyylin jälkeen Turkua alettiin rakentamaan 1800-luvun lopulta ainakin seuraavien rakennustyylien pohjalta: nikkarityyli, uusrenessanssi, jugend/kansallisromatiikka, uusklassismi ja funkkis. Jokainen tyyli on aikakautensa myytti. Siis kuvitteellista kulttuurista kuvastoa.
Kuvitteellisella kansallisromanttisella rakennustyylllä on yhteys kuvitteellisen yhteisöhengen eli kansakunta-nationalismin nousuun. Järkeilyyn perustuvalla funkkiksella on sitävastoin yhteys uusimpaan rationalistiseen kansainvälistymiseen.
Kollektiivina pätkämuistinen maaseutukaupunki Seinäjoki (perustettu 1960) aikoo kusettaa koko Suomea valtakunnallisilla asuntomessuilla 2016 iskulausella ”hyvää tehdään mutta priimaa pakkaa tulemaan”.
Jos joku ryhtyy erottelemaan lakeuden foonikitalosta ”alkuperäisen” ja eteläpohjalaisen kädenjäljen, lopputulos ei voi olla mitään muuta kuin mielikuvitusta.
En etsi Seinjoella kivistä Kaarelensiltaa vaan maatalouteen liittyviä puisia rakennelmia kuten latoja.
Jatketaan tätä pohdintaa luonnonympäristön tarkastelulla.
Kesä vaihtuu syksyllä talveksi. Kesällä on lämmin ja sataa vettä. Talvella on kylmä ja sataa lunta. Kesän vaihtuminen talveksi on käännekohta.
Moni asia pysyy kuitenkin kesän jälkeen talvellakin samana. Esimerkiksi päivä vaihtyy yöksi ihan saman tyyppisesti kuin ennenkin.
Kun jotain alkaa muuttua, kaikki ei muutu. Totaalista muutosta ei voi olla edes olemassa.
Mikä ja miksi joku käännekohta tai solmukohta? Jos kyseinen kohta liittyy esimerkiksi luontoon, moraaliin, kieleen, sosiaalisuuteen, talouteen ja kulttuuriin, se merkitsee joka kerta eri asiaa.
Kuvitellaan, että samaa kieltä ja saman kulttuurin omaksunut kansa asuu omalla saarella saaristossa. Se ei ole omaksunut kieltä ja kulttuuria saarensa ulkopuolelta yhdeltä ja samalta seudulta vaan kahdelta eri alueelta. Kieli voi olla esimerkiksi idästä, valtaosa kulttuurista lännestä. Vaikutteet ovat aina ulkoa päin.
Kun saarella asuvan kansan joukossa alkaa tapahtua jännitteitä, ristiriitoja ja yhtenottoja niidenkin tausta juontaa eri ”alueisiin”. Esimerkiksi saaren punaiset alkavat katsoa itään, saaren valkoiset tuijottaan etelään.
Käännekohtiin ja ristiriitoihin liittyvät seikat juntavat perimmältään seikkoihin kuten oleminen, arvo, tahto ja toiminta. Mitä tämän tyyppiset asiat merkitsevät ”itsessään” ja eri yhteyksissä?
Voiko yksittäisten merkitysten yhdessä muodostamien ”yhdistelmämerkitysten” (laajat ilmiö- ja asiayhteydet) pohjalta tehdä johtopääöksiä inhimillisestä ”tietämisestä”?
Monimutkaiset ilmiöt tekevät menneisyyden vaiheista, ”historian käännekohdista” niin monisäikeisen kokonaisuuden, ettei ihminen pysty sitä ymmärtämään, viimeksi ”objektiivisesti”.
Jos kuvaa kirjoittamalla sellaista mitä ei ymmärrä, kuvaus ei voi olla muuta kuin sepitelmä.
Nationalistit kuvittelevat kuitenkin menneisyyden ”todellisena”. Kaikki on muka ”totena annettu ja peritty”. Tuossa ”todessa” on kuitenkin kyse kuvitelmasta, myytistä.
Myytti syntyy murtuakseen uudessa. Nationalismi on kulkua hamaan huomiseen silmät ummessa.
En kuvittele Turkua koskevia historiakirjoituksiani ”totuudeksi”. Mutta ainakin kuvittelen ymmärtäväni, etten voi tietää menneestä. Myöskään tulevasta en voi sanoa mitään ”todellista”.
Viisainta olisi olla vaiti.
Nyt huomaamme sen, että ihminen ei ”tiedä todellisesti”, ihminen voi vain kuvitella tietävänsä.
