Georg Henrik von Wrightin kirjat ovat kuuluneet aina lempilukemistooni. Minua on koskettanut eniten von Wrightin Humanismi elämänasenteena (ensimmäinen suomenkielinen painos 1981). Hän varoittaa siinä ihmisjärjen käyttöön liittyvistä vaaroista.
Taide puhuttelee minua nykysin enemmän kuin tiede. Eniten monimerkityksellinen runous ja abstrakti maalaus. Luonnon seuraamisen (ornitologia) ja pasifismin omaksuin jo teini-iässä. Citykulttuurin ylivoimaisuus maaseutukulttuuriin verrattuna on minulle itsestäänselviö.
Jos von Wright kiinnostaa, kannattaa aloittaa kirjasta Tieto ja ymmärrys (1999).
”Ryssä vitun vartijaksi koira lihatiimin” (Etelä-Pohjanmaa, 1891).
”Kaut aikain Suomessa kaikki sen inhan nimen ties… sen nimen johon luottaen me luotamme saatanaan, nimen, jossa palaa vihan sammumaton lies – Ryssänmaa” (ote itsenäsyysmies Erik Grotenfeltin runosta, 1918).
”Me tiedämme, ettette te rakasta ryssää niinkuin osa kansastamme tekee, vaan kysytään, osaatteko te vihata sitä” (ote Elias Simojoen kirjasta Suursuomi on yhtä kuin isänmaa).
Nämä lainaukset on pomittu Matti Klingen kirjasta Vihan veljistä valtiososialismiin (1972).
Suomen iltalehtien otsikot joulukuussa 2014 todistavat vakuttavasti siitä, että massaliikehdintään pyrkivä ryssävihaan yllyttäminen oli taas kerran räjäytetty ilmoille.
Ei voi olla huomaamatta sitä, että ihminen on ”mytologinen eläin” (Michel Tournier). Vanhat myytit ovat nousseet taas kerran järkähtämättä pintaan. Ja nytkin periaatteella ”kävi miten kävi”.
Turun ja Pietarin kaupunkien väliseen ystävyyskaupunkityöhön sekä Turun Pietari-seuran toimintaan osallistuneena (olin Pietari-seuran puheenjohtaja 2001–2004) siten, että saatoimme tutustua toisiimme myös arjen ihmisinä, en voi muuta kuin pahoitella viimeksi tapahtunutta.
Viimeksi olen käynyt joka kesä Viipurissa. Novgorodilaisten, ruotsalaisten, saksalaisten hansakauppiaiden, domnukaanien ja fransiskaanien, karjalaisten ja nykyvenäläisten yhteisessä monikulttuurisessa ja monimerkityksellisessä kaupungissa, kuin runossa.
Uusimmat arkeologiset kaivaukset ovat muuttaneet käsitystä Viipurin synnystä. Niihin ovat kuuluneet kaivaukset Viipurin linnan alueella ja löydetyt puutalokorttelit 1270-luvulta (vanhempia kuin Turussa). Uusimman käsityksen mukaan paikan perusti Vybor-niminen novgorodilaisen ruhtinaan poika.
Pietari-seuramme 20-vuotisjulkaisusta Välähdyksiä (Teija Veijola, 2012) saa hyvän käsityksen ystävyyden ja rauhan rakentamiseen tähtäävästä Pietari-seuran toiminnasta.
Hyvien suhteiden ylläpitämiseen tähtäävä kansainvälinen toiminta on tullut taas kerran kultaakin kalliimmaksi asiaksi. Kuten Kekkoslaiskanläksyt. Ei pidä myöskään unotaa Baltian kristillisten ristiretkien julmuuksia viattomia pakanoita kohtaan. Lukekaa Liivinmaan kronikkaa, 1584 jKr.
Samaan aikaan kovassa nousussa on nationalistis-oikeistolainen valtapoliittinen ääriliike ja itäisen islamilasen kulttuurin vastainen uusin ristiretki, kokonainen viha- ja kostoaalto. Tämän tyyppiset kiihottamisilmiöt ovat liittyneet aina käynnissä olleeseen laajaan yleiseen murrosvaiheeseen järkyttävine seurauksineen.
Ranskan suuren vallankumouksen aikaiset ”valistusviisaat” (tuon aikakauden järjen käytön eliitti) julisti uutta hyvää ja kilttiä yhteiskuntaa, mutta saatiinikin modernin sivistämisen hedelmänä ihmiskunnan kaksi helvettiä (maailmansodat).
Nyt mietityttää eniten Ukrainan tilanne.
Maailmansotien syiden historiasta ei voi antaa tyhjentävää vastausta. Maailmansodassa riistäytyy valloilleen lukemattomien valtasuhteiden äärettömän monimutkainen kokonaisuus. Vastausta maailmansotiin kannattaa etsiä enemmän taiteiljoiden luomuksista kuin akateemisen ”tietotuotannon” rationaalisista tuotoksista.
Puoluepoliittinen valta on alkanut katsella vapaan taiteen luomusta, taideteosta eräänlaisena ”kulutustavarana”, joka tapauksessa valtapelivälineenä. Seinäjoen tautiin juontava tauluriita on tästä hyvä esimerkki.
Taidemaalari Seppo J. Tannisen kirjoitus konservatiiviseen eteläpohjalaisen kulttuurin kyllästämään keskustalaiseen Ilkka-lehteen ”Kadotettu taideyleisö” (Ilkka 14.1.2015) kertoo siitä, kuinka taidekuvan katsojille on alettu tarjota viimeksi ”psyykeavustajia” lukemaan ja tulkitsemaan teoksen sisältöä.
Tätä paremmin ei voi kertoa sitä, että vallan uusin rahanhimoinen taidepeli on kuvaa katsovan yksilön omaa olemassaoloa vähättelevä. Valta opettaa taas ihmisiä näkemään oikein, samalla linjalla ollaan taas kuin ennen ”natsit ja taide”. Tämäkin ilmiö sisältyy elimellisesti uusimman kehityksen hallitsemattomaan massavyörymiseen.
Vähiten hyviä selityksiä maailmansotaan löytyy puoluepoliittisten valtapelureiden omista ”tieto on valtaa”-varmuusjulistuksista. Valtapelureiden mukaan kehitys kulkee ikuisesti kohti kaikkea hyvää. Tämä pohjalla on harha ”edistyksen myytti”.
Maailmansodan taustalla ovat uuden kansainvälistyvän teollisen yhteiskunnan jatkuvassa muutostilassa olevat yhteisölliset ja yksilölliset, (kansallis)valtiolliset, ylikansalliset, tekniset, taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset ilmenemismuodot ja valtasysteemit.
Materialistisia suhteita korostaneen Karl Marxin mukaan kapitalistisella taloudella on ajan muuttujien samanaikaisessa liikkeessä suurin painoarvo. Hän ei voinut tietää 1800-luvulla kaikista muutokseen vaikuttavista tekijöistä, mutta nyt Marx kiinnostaa kapitalistiakin.
Uusin teknis-teollinen kulttuuri käyttää rajatta luontoa tarpeisiinsa. Luontohyödyn syömisessä ei oteta huomioon sitä, että myös ihminen on elimellinen osa muuta elillista luontoa. Moderni kulttuuri iskee luontoa ja ihmistä (vapaata yksilöä) yhdellä ja samalla iskulla.
Luonnon seuraaminen ja kunnioittaminen ei ole kulttuurisamme muodissa. Otsoniaukon ja ilamstonmuutoksen syntyminen on seurausta teollisen kulttuurimme utilismista. Ympäristökriisiin (elinympäristömme saastumiseen ja tuhoutumiseen) herättiin vasta toisen maailmansodan aikoihin (kts. Erik Ahlman, Kulttuurin perustekijöitä, 1939, 1976). Kansainväliset vastatoimet ongelman ratkaisemiseksi ovat riittämättömät niin kauan kuin ei puututa myös ongelman syntymisen alkuperään. Luonnon kriisi on uusi uuden maailmansodan uhkaa kasvattava ”villi ja arvaamaton tekijä”.
Monien mielestä kehitys on kulkemassa nyt myös kohti nationalistisen valtion murenemista (kts. von Wrigtin kirjoitukset).
Tulevaa kehitystä ei ole mahdollista arvioida uskottavasti ottamatta huomioon laajenevaa ja syvenevää kansainvälistymistä, jossa lukemettomat organisaatiot, kulttuurit ja uskonnot kohtaavat toisensa hyvässä ja pahassa.
Ihmisten henkinen koti tulee olemaan huomenna globalisaatiossa ja monikulttuurisuudessa.
Yleisen muutoksen aaltoa ei voi pysäyttää.
