Kansainvälistä ja monikulttuurista

Tämän kirjoitukseni avainsanoihin kuuluvat sanat nationalismi, kansakunta ja maakunta, perussuomalaisuus, ”karsinoiminen”, yhtenäistäminen, valtion sisärajoilla osiin jakaminen, luonnollinen pirstaloituminen, nationalististen valtorajojen ja EU:n ulkorajojen hävittäminen, vapaa liikkuminen, kansainvälisyys, monikulttuurisuus, yksilövapaus sekä yksi ainoa yhteinen maapallo ja ihmiskunta.

Kulttuurin ja sen myytistön selvittäminen avaa parhaiten eri paikkojen aineelliset ja henkiset rakenteet. Kulttuurin ja myytistön tunteminen on myös sotatilanteessa kestävän rahansopimuksen solmimisen tärkein ehto.

*

Käytän aiheeseeni liittyvistä seikoista esimerkkinä ”ruotsalaisten Etelä-Pohjanmaata” sekä kauhavalaista ja härmäläistä paikalliskulttuuria.

Paikalliskulttuuriset esimerkkini ovat: Kauhavan Sippolan torpat, tulipalossa pelastetut Kauhavan puukirkon ulko-ovet, Kauhavan lentosotakoulun ylikansallisuus, Kauhavan nimismiehen talon purkaminen, Alahärmän Snellman ja Mannerheim sekä Lapuan lapuanliike.

Yhteenvedon 1–8 jälkeen kuvaan lopuksi nykyisen kansallisvaltiovaiheen päättymisen jälkeiseen uuteen maapallonlaajuiseen ylikansalliseen organisoitumiseen liittyviä kysymyksiä (uusi maapallon laajuinen äärimmäisen luja poliittinen ja taloudellinen vallankäyttö ja vapaa yksilö).

*

Tämä kirjoitukseni herättää minussa kysymyksiä ihmisestä ja ihmisenä olemisesta. Nuo kysymykset koskevat yhtä lailla ihmisyksilöä kuin -yhteisöä.

Mitä on ”oleminen”? Mitä on ”tietää ja tieto”? Onko ihminen ”tietoinen” ja ”tietävä” olento? Voiko ihminen ”ymmärtää ja tajuta”? Mikä on ”todellista”? Mikä on ”tajunnan ja todellisuuden” suhde? Mikä on ”kuvittelua” mikä on ”totta”? Onko kaikki ”tietoista ja hallittua” vain eteneekö kaikki ”sattumien vyöryssä” ja ”kuvitelmien varassa”?

Mikä on ”konkreettista olemista”? Onko maailmassaolo ”henkistä” vai ”aineellista” tai niitä molempia? Miten ihmisen tulisi suhtautua ”menneisyyteen, nykyaikaan ja tulevaisuuteen”?

Ihminen on ”mytologinen eläin”, omaksumansa kulttuurin ja myytistön varassa elävä luonto-olento maapallon evoluutiossa keskellä avaruutta.

Yksilön ja yhteisön identiteetti rakentuu kulttuurin ja myyttien vaikutuspiirissä. Voiko siitä irtaantua (ja jos voi niin miten)?

Ihminen ei ole ainoastaan mytologinen eläin vaan samalla myös traumaattinen ja väkivaltainen eläin.

Härmänmaa-Kauhavan puukkoväkivaltakausi on vieläkin seudulla arka traumaattinen puheenaihe ja siihen suhtaudutaan usein ”paikkaavasti” (Alahärmän häjyilyjuhlat). Kauhavan lentosotakoulun ja paikallisen asutuksen (kirkonkyläkeskus) tiivis ja pitkäaikainen vuorovaikutus synnytti puolestaan arjen, jossa yhtyy katkeamaton valmistautuminen väkivaltaiseen yhteenottoon.

Ihmiset kuvittelevat tästä kaikesta huolimatta olevansa jotain ”enemmän” kuin ”mytologinen, traumaattinen ja väkivaltainen eläin”. Ihmiset kuvittelevat usein olevansa maailmassaolonsa aikana ”itsetietoisia, tietäviä olemistaan ja toiminnastaan sekä tapahtumien kulkua ja suuntia hallitsevia olentoja”.

Useimpien ihmisten ”todellisuus” on jatkuvaa ”kuvitteellisuuden vallassa olemista ja elämistä”.

Mutta ”järki- ja tietouskon” hylänneenä eksistentialistina voi yrittää repiä itsensä irti noista kuvitelmista ja tuosta ”pakkomarssista”.

Vapaan yksilön ”itselleen oleminen” on sitä, että pyrkii joka päivä irtaantumaan tiellä olevista kuvitteellista esteistä ja luuloista ja myös nationalismista. Vaikka se on henkisesti raskasta ja ahdistavaa se on tehtävä joka päivä. Ja joka kerta kun on ”läpäissyt muurin” alkaa ymmärtämään kuvitelman sijasta konkreettista maailmassaoloa.

Ihminen ei voi koskaan ”tietää eikä hallita” järkiperäisesti. Häntä voi kuitenkin lohduttaa elämässä sattumien vyöryyn heittäytyminen (yksinkertaisesti olemalla ja elämällä) sekä uskonto ja taide. Niissä on kyse kokonaan toisenlaisesta maailmassaolon ”puheesta ja ymmärtämisestä”.

Sattuma, uskonto ja taide voi helpottaa ihmisenä olemista koska ihminen hylkää tuolloin kuvitelman ”tietämisestä”. Mutta myös uskonnon ja taiteen harjoittamisen kohdalla voi luisua väärille raiteille. Uskovaisen ei pidä kuvitella olevan ”luomakunnan kruunu” eikä taiteen tekijä pidä kuvitella tietävänsä taiteen perimmäisestä sisällöstä.

Ihminen voi vain pinnistää ymmärtämään ihmisenä olemiseen liittyviä kysymyksiä mutta ihminen ei voi antaa niihin koskaan lopullisia ”tyhjentäviä vastauksia”.

*

0. Nationalismin ideologia ja valtiojärjestelmä on aiheuttanut maailmanhistorian suurimmat ongelmat ihmiskunnalle ja valtavan haitan maapallon elolliselle luonnolle.

Tämän seikan havaitseminen ja tunnustaminen on ihmiskunnan paremman tulevaisuuden kannalta tärkein seikka.

Nationalismi ja siihen sisältyvä kansakunta-ajattelu on aiheuttanut luokittelemista, syrjintää ja rasimia sekä järkyttänyt jatkuvasti maailmanrauhaa ja sytyttänyt koko ajan uusia sotia.

Nationalismista on aiheutunut myös maailmanhistorian ensimmäiset maailmansodat.

*

Nationalistisen ”valtiokatto-organisaation” sekä regionalistisen maatalouskulttuurin välinen jännite on purkautunut Suomessa ”väärin ymmärrettynä nationalismina”. Se on järkyttänyt pahasti valtiovallan ylläpitämää valtiollista järjestystä (esimerkiksi lapuanliike).

Tuohon ristiriitaan on sisältynyt myös puoluepoliittista valtapeliä kuten SMP:n valtapeli.

*

Hegelin filosofia vaikutti suuresti valituspohjaiseen nationalistiseen aatteeseen. Hegelin mukaan kaikki erilaiset ilmiöt ovat kokonaisuuden momentteja. Hegelille kokonaisuus eli ”todellisuus” on henki.

Sitä vastoin Marxin mielestä kokonaisuus eli ”todellisuus” koostuu aineellisista suhteista. Tämä käsitysero veti jyrkän rajan idealististen porvareiden (kapitalistien) ja punaisen vasemmistolaisten välille.

Vakavin rikos mitä nykyinen kapitalistinen nationalismi on tehnyt, on se, että se on sitouttanut yksilöt epävapaina valtiokoneeseen ja riistänyt samalla yksilöiltä vapauden eksistentialistiseen ”itselleen olemiseen” sekä tehnyt elollisesta luonnosta pelkän ”koristeen” ja yrittäjien hyödyn irtioton leikkikalun (utilistinen luontosuhde luonnon seuraamisen sijasta).

Nationalismin aiheuttamiin erehdyksiin lukeutuu ”kuvitteellisten uskomusten totena pitäminen” (kansakunta, maakunta jne.), yksilön ja yhteisön henkisen uudistumisen torjuminen, ”karsinointi” (vartioiduin rajoin alueen sulkeminen, esimerkiksi Suomen maa-alue), liikkumisen kontrolloiminen ja kieltäminen, ”yhtenäistämiseen pyrkiminen” (yksi mieli, kieli ja kansa), ”nationalistinen omaan paikkaan sitouttaminen ja sitoutuminen”, orjamoraaliseksi kasvattaminen, vieraantumisen syventäminen, ”subjektin (minän) kuolema” sekä kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden vastustaminen.

*

Maailmankuulu kirjailija Don DeLillo on kuvannut nykyisen kulutusyhteiskunnan piirteitä romaanissaan Esittäjä (2001) kirjoittamalla, että

”Tänä VIIMEISENÄ AAMUNA (ikään kuin ”lopun alussa” siis ”juuri ennen avioeroa”, tekstisuurennos ja lisähuomautus JP) kävi niin, että he olivat keittiössä samaan aikaan, laahustivat toistensa ohi ottamaan tavaroita kaapeista ja laatikoista…Hän otti viereisestä kaapista kupin, kaatoi pakkauksesta mysliä ja varisti mustikat sen päälle…Miksi sitä nyt sanotaan, vivuksi…Paahtoleipä oli miehen, säätiedoitus oli hänen – – Hän muisti soijarakeet – –”.

Näinhän tämä tämänhetkinen nykyaika toimii.

Mutta tavarafetismi ja vieraantuminen eivät ole ainoat ongelmat, joista minämme kärsii pahiten juuri nyt.

DeLillon kuvauksesta käy ilmi myös se, että minän paikka ei ole (psykologiatieteellisesti) sisällämme (Sartre).

*

Vaikka perussuomalaiset kuinka uskottelisivat nationalismin ”ikuista tarpeellisuutta” ja mahdollisuutta vahvistaa hyvää järjestystä yhteiskunnassa ja edistää yksilön hyvää elämää ja vahvaa minää tuo puhe ei ole uskottava. Se on kuvitteellista ja suuri vale.

Nationalistien markkinoima ”vahva minä” kansallisvaltiossa on pelkkä uskomus.

Nationalistisen ”totuuden” vastakohta on eksistentialistinen yksilövapaus ja ”itselleen oleminen”. Vapaan yksilön ”itselleen oleminen” ei ole uskomus.

Ainoastaan eksistentialismin maapallonlaajuinen omaksuminen ja aineellisia suhteita korostava ja uusliberalistista kapitalismia vastustava maapallon laajuinen maailmanvalta voi pelastaa ihmiskunnan ja muun elollisen luonnon uusilta kärsimyksiltä ja ihmiskunnan uusilta maailmansodilta.

*

Nationalismin päätavoitteena on sulkea ”oma kansa” rajoin tarkoin suljetulle ”omalle alueelle”, yhtenäistää kansa tilaan ”yksi mieli, kieli ja kansa” ja karkottaa pois ”ikiomaan paikkaan kuulumattomat ulkopuoliset”.

Kansaa edustaa kansallisvaltiossa valtiolaitoksen poliittinen puolue-eliitti ja ”eduskunta” (vrt. ”kansakunta” ja ”maakunta”). Koska kansaa ei ”edusta” kansanedustuslaitoksessa äänestäjien vaalissa valitsema ”kansanedustaja” vaan se puolue, jonka jäsenenä hänet on valittu eduskuntaan, nykyinen ”kansanedustamissysteemi” on kiistanalainen.

Syystä voi väittää, ettei kansan edustaminen voi siinä toteutua. Onko meillä nyt ainoastaan ”puolue-edustuslaitos”.

Voiko kokonaista kansaa ylipäänsä edustaa?

*

Kapitalismissa kansallisvaltio jakautuu lukemattomiin pieniin (valtaosin yksityisiin) paikkoihin, maapalstoihin.

Toiseksi valtion alue on jaettu tarkoin rajoin osa-alueisiin kuten aluehallintokeskuksiin, seutukuntiin ja suurkuntiin.

Kapitalismissa maapalstojen ja alueiden omistajat ja rajat vaihtuvat koko ajan taloudellisten ja poliittisten muutosten myötä. Kyseinen ”tilkkutäkki” aiheuttaa koko ajan myös eriarvoisuutta.

*

”EY:n sisäiset rajat on tarkoitus poistaa vuoden 1992 loppuun mennessä askeleena kohti yhteisiä sisämarkkinoita. Tämä tarkoitti sitä, että matkaaja kohtaisi jatkossa rajapoliisin vain EY:n ulkorajoilla” (Lähde: Pikajuna Brysseliin, 1990, sivua 81).

Viimeksi tapahtunut koko Euroopan lävistänyt sotapakolaisaalto todistaa siitä, että rajat tulee poistaa myös EU:n ulkorajoilta ja kaikkialta maapallolla jos ihmiskunta ja luonto hautaan pelastaa nopeasti etenevältä ”kaiken lopulta”.

Uusi ylikansallinen yhteiskunta ja maailmanvalta voi toimia ainoastaan avautumalla henkisesti ja konkreettisia rajoja avaamalla. Ja se voi toimia vasta, kun maapallon kaikille ihmisille on annettu vapaus ”itselleen olemiseen” ja oikeus vapaaseen liikkumiseen.

*

Uusi nationalistinen ”kasaan käpristyminen” syventäisi entisestään kansanryhmien välistä eriarvoisuutta ja ihmiskunnan lopullisen tuhon lähestymistä.

Onneksi ”yhdeksi mieleksi, kieleksi ja kansaksi” yhtenäistämistä ei voi toteuttaa koskaan täydellisesti koska ihmisten miljöö muotoutuu aina luonnostaan pirstaleiseksi.

Kansallisvaltionkin kaikista paikoista tulee vähitellen luonnostaan kaikille yhteisiä (mutta ei yhtenäisiä) sekä samalla kansainvälisiä ja monikulttuurisia paikkoja.

Maatalousyhteiskunta ja teollinen yhteiskunta eroavat kulttuurisesti toisistaan esimerkiksi arvoissa, puheessa ja kielessä. Pyrittäessä kulttuuriseen yhdenmukaisuuteen teollisen yhteiskunnan on päätelty olevan nationalistisen kansallisvaltion kannalta paras yhteiskuntamuoto (Erik Allardt).

Korostuuko jossain miljöössä yhtenäisyys vai erilaisuus riippuu eniten siitä vaikuttaako (henkisen ja aineellisen) miljöön muotoutumiseen ihminen. Ihmisyhteisön paikallinen miljöö muodostuu oman laisekseen ja synnyttää pirstaleisen suuralueen. Sosiaaliset ja kulttuuriset asuinmiljööt sekä työympäristöt ovat hyvä esimerkki ympäristöjen erilaisuudesta.

Sitä vastoin esimerkiksi valtion liikenneympäristö on hyvä esimerkki kokonaisen valtion sisällä ylläpidetystä ja äärimmilleen viedystä yhtenäisyydestä (samat liikennesäännöt ja -merkit sekä liikennekuri). Nationalistisen valtion yhtenäisyyteen vaikuttaa lisäksi esimerkiksi koulujen opetus ja koko maata koskevat lait ja määräykset. Lakeja ja määräyksiä on nationalistisissa valtioissa niin runsaasti, ettei väestöllä ole niistä edes käsitystä.

Nykyaikaisen asumisen yhtäläisyys ja erilaisuus näkyy esimerkiksi siten, että Helsingissä ja Pariisissa asunnon wc-pytty voi olla samanlainen mutta muussa suhteessa nuo asunnot voivat olla täysin erilaiset ja eri henkiset.

Kaikista uusimpaan asumiseen vaikuttaa samanaikaisesti paikallinen kulttuuri, kansainvälisyys ja sekä monikulttuurisuus. Nykyisin puhutaan siksi myös ”monikulttuurisesta asumisesta”.

Sillä korostetaan asumisen yhtenäistämisen ja samankaltaistamisen sijasta asumisen erilaisuutta. Siinä jokaiselle ihmiselle kuuluu oikeus harjoittaa vapaasti oman kulttuurinsa mukaista asumista. Jokaiselle täytyy antaa oikeus tehdä standardiasunnosta itselleen koti.

Tätä asuntoarkkitehtuurin uusinta tavoitetta vastaan taistelee kuitenkin nationalistinen ideologia ja ”kansantaloudellinen intressi”. Se pyrkii ylläpitämään asumismuodon samanlaisuutta sekä ajatusta ”maassa maan tavalla”.

Suomessa kaikkien asuntojen halutaan käyttävän vaaleaa tapettia (valkoinen on tosissa kulttuureissa kuoleman väri) myöten samanlaisilta funkkis-massa-asunnoilta ja tuolloin byrokraattinen asuntojen hallinnointikin on yksinkertaisempaa.

Suvaitsevan monikulttuurisen asumisen korostaminen liittyy eksistentialistiseen ajatteluun, jossa korostetaan vapaan yksilön vapautta ”itselleen olemiseen”. Koko uusi yhteiskunta tulee rakentaa tälle uudelle Sartren filosofiselle perustalle.

*

Joskus kokonaisen kansan yhtenäistäminen on pyritty viemään äärimmilleen. Esimerkiksi Saksan natsit pyrkivät 1930-luvulla yhtenäistämään ja sitouttamaan Saksan kansan ”arjalaisena johtajakansana” koko maapallon laajuiseen pinta-alaan (paikkana).

Kyseiseen tavoitteeseen pyrittiin äärimmäisen kurinalaisuuden ja sitouttamisen avulla. Jokainen yksilön piti luopua siinä henkilökohtaisesta vapaudestaan ja ”itselleen olemisestaan” ja astua napisematta ”yhden totuuden luotisuoraan riviin” tullakseen Suuren johtajan helposti vietäväksi (natsit ja Hitler).

Myös Stalinin Neuvostoliitossa kansan yhtenäisyys vietiin äärimmilleen.

*

On väärin ajatella ”oma maa mansikka, muu maa mustikka”. Jatkossa meidän on pidettävä jokaista maata yhteisenä.

Esimerkiksi juutalaiset (Israel) ovat sitouttaneet ”kansakuntansa” pieneen maa-alueeseen (Israel), jossa ei ole juutalaisten mielestä tilaa ”ulkopuolisille kansanryhmille” kuten palestiinalaisille. Tähän liittyvä esimielisyys on jatkunut jo ainakin sata vuotta.

Kyseisen ”paikkavarauksen” pohjalla on juutalaisten raamatullinen myytti sekä länsivaltojen tuki. Nationalismin aatteeseen sisältyy vastaava ”henkiuskomus”. Esimerkiksi Turun kaupunginkin perustaminen on kytketty vuosisatoja sitten raamatulliseen tarinaan (vedenpaisumukseen, Daniel Jusleniuksen yliopistotyö vuodelta 1700 ”Aboa vetus et nova”).

Miksi Venäjän federaatioon nykyisin kuuluvan Viipurin kaupungin pitäisi olla ikuisesti, ei ainoastaan suomalaisten vaan ennen kaikkea ”karjalaisten kaupunki” vaikka Viipuri on ollut historiansa aikana lukuisten eri kulttuuriryhmien asuinpaikkana (novgorodilaiset, ruotsalaiset, hansat jne.).

*

Vaikka paikat näyttävät päällisin päin erilaisilta, ihmiskunnan aiheellinen ja henkinen rakenne on kaikissa paikoissa aina luonnostaan ja kulttuurisista syistä johtuen samanlaista, vuorovaikutteista, kansainvälistä ja monikulttuurista. Maapallon kaikkien paikkojen täytyy olla jatkossa kaikkien mytologisten eläinten yhteisiä paikkoja.

*

Mitään täysin omaa (paikan yhteisön itse luomaa) ja ”kansallista, maakunnallista tai paikkakunnallista” rakennetta ei voi olla olemassa. Kansainvälisessä ja monikulttuurisessa maailmassa kaikki aineellinen ja henkinen on aina luonnostaan vuorovaikutuksen ja lainan tulosta. Kaikki on aina vuorovaikutusta ja lainaa.

*

Mutta maapallon jokainen tänne syntynyt yksilö on oma ainutkertainen maailmansa. Samalla ”totuuksia” on yhtä monia kuin on ihmisiä.

Jokaiselle yksilölle kuuluu oikeus konkreettiseen vapauteen ja vapaan yksilön ”itselleen olemiseen” sekä oikeus vapaaseen liikkumiseen missä vain ja milloin vain.

Mutta vaikka kahta samanlaista ihmisyksilöä ei voi löytää, me olemme kuitenkin kaikki ihmiset samalla kertaa yhtä ja samaa ihmiskuntaa, mutta me emme ole koskaan ”yhtenäistä ihmiskuntaa”.

Vaikka eri maissa ja paikoissa ajatellaan, puhutaan ja kirjoitetaan omalla tavalla, me olemme universaalisina olentoina kaikki ihmiset yhdenlaisia ihmisiä. Olemme kaikki myös ”nauravina ja itkevinä olentoina” täysin samanlaisia. 


*

Ihmiskuntaa ei saa luokitella esimerkiksi parempiin ja huonompiin tai viisaampiin ja tyhmempiin yksilöihin ja yhteisöihin.

Meidän tulee pitää koko ihmiskuntaa samanarvoisena. Meidän tulee myös kohdella kaikkia ihmisiä yhtä hyvin. Meidän pitää olla vain ystäviä toisillemme.

Ja jokaista ihmistä on autettava hädässä. Ja jokaiselle ihmiselle kuuluu turvallisuus.

Karsinoituminen, toisen ”tänne kuulumattomaksi leimaaminen” ja avun annosta kieltäytyminen on rikos ihmisyyttä vastaan.

*

Monet saattavat olla näistä seikoista täysin päinvastaista mieltä kuin minä. Niihin lukeutuu ainakin perussuomalaiset.

Suomen eduskunnassa on tänä päivänä perussuomalaisia kansanedustajia ja Suomen hallituksessa on perussuomalaisia ministereitä. Monissa Suomen kunnissa on perussuomalaisia kunnanvaltuutettuja ja luottamushenkilöitä.

Vaikka perussuomalaisten kannatus on romahtanut he toimivat vieläkin yhteiskunnallisina päättäjinämme. Valtaannousu teki heistä sokeita, enää puuttuu vain se, että perussuomalaisten rivistä nousee ”Suomen valtakunnankansleri”.

Siis ”Sieg Soini”.

Minä ajattelen ja päätän kuitenkin eksistentialistina kaiken ”itselleni olemisen” pohjalta. Viimeksi haluan jättää jotain perussuomalaisten puolestani päätettäväksi.

Kyseinen puolueorganisaatio ”Perussuomalaiset” on maaseudun konservatiivisten pienviljelijöiden ja -yrittäjien keskuudessa suurta kannatusta saaneen ”herravihaisen” SMP:n perillinen.

Populistisella uskomuksella ”kyllä kansa tietää” on Suomessa vieläkin vankka kannatus koska Suomi on ollut hyvin pitkään maatalousvaltainen valtio.

Termillä ”perussuomalaisuus” ja ”perussuomalaiset” viitataan ”perustaltaan aitosuomalaiseen väestöön”, ”suomalaiseen perinteeseen ja kulttuuriin” sekä ”Suomen kansan yhtenäisyyteen”.

Sellaista voi olla kuitenkin olemassa ainoastaan henkiuskovaisen mielikuvituksessa.

*

”Nationalistisen regionalismin” mukaan kansallisvaltion eri osa-alueilla (”maakunnissa” eli ”maan kunnissa”) on erilaisia ympäristöjä, väestöryhmiä, murteita ja kulttuureja.

Puhe ”maakuntahengestä” on samalla tavalla kuin ”kansakuntahenki” kuvitteellista. Puhe ”maakuntahengestä” on yksinkertaisesti rasismia.

”Maakunnatkin” ovat kuitenkin kansainvälisiä ja monikulttuurisia. Kuitenkin esimerkiksi eteläpohjalaiset kuvittelevat, että ”pohjalaistalo” on lakeuden suomenkielisen väestön keksintö vaikka siinä on konkreettisesti kyse merellisten rantaruotsalaisten välityksellä Ruotsin kautta Suomenniemelle ja lakeudelle kulkeutuneesta kansainvälisestä ja monikulttuurisesta talotyypistä.

Nationalismin ja regionalismin (maakunnan) voi kuvata ja ymmärtää monella eri tavalla. Nationalismi on ymmärretty usein aivan kummallisella tavalla.

Käytän siitä tässä esimerkkinä suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevaa Kauhava-Härmänmaan seutua. Olen kirjoittanut aikaisemmin, että lakeudella vallitsee väärin ymmärretty nationalismi.

*

Nykyistä lakeutta voisi kutsua syystä ”ruotsalaisten Etelä-Pohjanmaaksi”.

Etelä-Pohjanmaan huomion arvoisimpaan varhaishistoriaan kuuluu se, että lakeuden nykyinen suomenkielinen väestö siirtyi muinoin ”tiputellen” etelästä Hämeen seudulta kalastellen ja metsästäen vesireittejä pitkin kohti pohjoista ja osa tuosta väestä asettui asumaan nykyisen Vaasan ja Merenkurkun edustalle (Kyrön seutu).

Kyseisellä paikalla vaikutti ikivanha ”monikulttuuriseen ylikansalliseen liikkumiseen” liittynyt kauppareitti ja kulttuuri. Suomenniemeltä oli kuljettu jo kauan sitten Merenkurkun kautta Pohjois-Ruotsiin, jossa oli turkiskauppapaikkoja (kauppiaina ruotsalaiset, lappalaiset, venäläiset jne.).

Myöhemmin Merenkurkun itäsivustalla alkoi vaikuttaa Ruotsin kruunun alaisuudessa vaikuttanut kulttuuri (keskuksena Östermandin Korsholm). Aluksi se vaikutti Suomenniemen rannikolla, myöhemmin myös sen sisämaan suunnalla.

Suomenkieliset eteläpohjalaiset ovat saaneet siksi sivistyksen alkeita eniten Merenkurkun kautta Ruotsista ja Österlandin rannikon ruotsalaisilta. Heitä on siirtynyt 1500-luvulta lähtien ”tiputellen” isoja vesireittejä pitkin myös sisämaahan.

 

1 A. Kirjoitin Kauhavan vanhasta rakennetusta miljööstä tekemieni havaintojen jälkeen sanomalehti Ilkkaan seuraavan mielipidekirjoituksen (lähetin kirjoitukseni netissä lehteen 17.9.2016, lähetin samaan lehteen myöhemmin 30.9.2016 Ilkkaan vastaavasta aiheesta lyhyemmän kirjoituksen ”Komia ruotsalainen lakeus”):

 

”KULTTUURIEN JA MYYTTIEN YMMÄRTÄMINEN ON RAUHANSOPIMUSTEN SOLMIMISEN EHTO

Paikkojen kulttuuria ja myyttejä tutkimalla pääsee parhaaseen käsitykseen nykypäivästä ja historiasta. Ja kun haluamme rauhaa ensimmäiseksi ei saa käyttää raakaa voimaa vastapuolen nujertamiseksi vaan pitää käsitellä yhdessä eri kulttuurien välisiä eroja ja ristiriitoja.

Suomen historiassa on korostettu sitä kuinka Suomenniemen kuuluessa Österland-nimisenä itälaajentumisalueena Ruotsiin merellistä ruotsalaisasutusta siirtyi ensin asumaan saaristoihimme ja ranta-alueillemme.

Lena Huldenin kirjoitus ”Ruotsalaisten maahanmuutto” (sivulta 43 eteenpäin, kts. teos ”Itärajan vartijat” Keskiaika 1, 2004) kuvaa hyvin tuohon ”sisääntulomuuttoon” liittyviä seikkoja.

Ruotsalaisten tänne saapumista tapahtui pääasiassa Varsinais-Suomen, Merenkurkun ja Perämeren pohjoissivustan kautta.

Kuitenkin se, kuinka ruotsalaisasutusta levitettiin seuraavaksi Ruotsin kruunun toimesta rannikoilta sisämaahan päin, on vielä suurelta osin tarkemmin tutkimatta. Kyseisen tavoitteen asetti 1500-luvulla Kustaa Vaasa.

Tuota toista päämuuttovaihetta voi valaista rannikon tuntumassa sijaitsevien seutujen sana- ja sukututkimus, talon- ja paikannimiselvitys, rakennustutkimus sekä DNA-tutkimus. Sitä voi valaista vanhan maanpäällisen rakennuskulttuurin lisäksi maan alla sijaitseva ”tieto” (arkeologia).

Ruotsalaisasutusta levisi 1500-luvulta lähtien rannikolta (Vaasan, Uusikaarlepyyn, Pietarsaaren ja Kokkolan seudut) sisämaahan suuria jokia kuten Lapuanjokea pitkin.

Härmänmaa-Kauhavan vanhin rakennuskulttuuri viittaa siihen, että kyseisillä alueilla on vaikuttanut ensin ruotsalaisasutusta. Sen rakentamien tai rannikolta tilaamien rakentajien hirsitalojen katsottiin myöhemmin kuuluvan suomalaisten itse luomaan kulttuuriin ja myytistöön.

Talojen monet yksityiskohdat ovat kuitenkin länsieurooppalaista tyyliä ja kyseisen arkkitehtuuri- ja esinevarustuksen alkuperä on antiikissa asti. Eteläpohjalaiset eivät ole voineet keksiä kyseistä rakennetta itse.

Kauhavan ensimmäiset talot omisti luultavasti 1560-luvulla Olof Larsson ja Matts Eriksson. Ajatukseen oman suomalaisen rakennustyylin korostamisesta vaikutti kansallinen herääminen ja kiinnostus kansallisen tyylin luomiseen (kansallisromantiikka).

Kulttuuria ja myyttejä koskeva kysymys ilmenee luonnollisesti myös kansainvälisellä tasolla.

Ennen ruotsalaisten tänne muuttoa Suomenniemelle (Österland) oli ollut yhteyksiä esimerkiksi Turun (turgu, muinaisvenäjäksi ”kauppapaikka”) kautta Novgorodiin ja Viroon sekä Merenkurkun kautta Ruotsin Lappiin saakka. Liikkumisvaeltaminen perustui jo tuolloin kansainväliseen kaupankäyntiin.

Tuon jälkeen Ruotsin kävi kauan sotaa itää Venäjää vastaan kilpaillessaan Österlandin omistamisesta. Ensimmäinen rajalinja vedettiin Suomenniemelle 1323 jKr.

Ruotsin onnistui laajeta kohti pohjoista (Norrland) ja sitä kautta Ruotsi laajeni myös kohti itää (Lappi) ja tuosta muutoksesta sai alkunsa itsenäisen Suomen nykyinen itäraja.

Kristillisen kirkon jakautuminen 1054 jKr. läntiseen ja itäiseen valtapiiriin synnytti Eurooppaan pitkän lännen ja idän välisen nauhamaisen kulttuurivyöhykkeen. Sitä oli edeltänyt jo aikaisemmin läntiseen ja itäiseen kulttuurialueeseen jakautuminen.

Kulttuurien välinen konflikti oli liittynyt esimerkiksi uskonnolliseen kiistaan ”kuvan pyhyydestä” (myytti ja sen vastamyytti).

Mainitulla vyöhykkeellä sekoittuu tänä päivänäkin idän ja lännen kulttuurivaikutteita. Suomi sisältyy tuon pitkän vyöhykkeen pohjoisosaan.

Tuon vyöhykkeen jäljet ovat näkyneet viimeksi toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutettujen alueiden sekä niin kutsutun ”rautaesiripun” muodossa.

Parhaillaan on syntymässä ”uusi rautaesirippuvyöhyke” lännen ja idän välille (unionista eroaa seuraavaksi ehkä Puola tai Unkari jne.).

Ukrainan sota tapahtui kyseisen siirtymävyöhykkeen itäsivustalla. Koska tuolloin sorkittiin vanhaa maailmansodissa tulehtunutta haavaa konflikti voi jatkua vielä pitkään.

Syyrian ”sisällissota” liittyy puolestaan konfliktiin, jossa ottaa yhteen kolme suurkulttuuria, länsimainen läntinen (USA ja Länsi-Eurooppa) ja itäinen kulttuuri (Venäjä) sekä islamilainen kulttuuri.

Syyrian sota viittaa lännen (kristityt) ja idän (islam) suurkulttuurien väliseen yhteenottoon.

 

*

Tämä kirjoitus ansaitsee muutamia lisämainintoja.

Härmän historiat antavat usein väärän kuvan seudun historiasta.

Esimerkiksi Tapio Knuuttilan kirja Knuutin raitti (2012) on historiateoksena mielestäni liian subjektiivinen. Kyseinen teos on kylläkin mielenkiintoinen mutta jos sitä olisi täydennetty Härmän seudun ruotsalaisvaikutuksella ja myyteillä siitä olisi tullut paljon osuvampi teos.

Härmänmaa-Kauhava on kuulunut Merenkurkun edustalla ensin Ruotsiin (Österland).

Sisämaan (lakeuden) ”ruotsalaistumiseen” vaikutti eniten rannikolle perustetut ruotsikieliset kaupungit. Korkeampi aineellinen ja henkinen sivistys kulkeutui noista kaupungeista maaseudulle kuten on tapahtunut aina. Vanhoista eteläpohjalaisista hirsitaloista ja -ryhmistä huomaa helposti sen, että niiden malli on kaupungista.

Härmän häjyjen (väkivaltaisten puukkojunkkareiden) johtaja Antti Isotalo oli alkuperäiseltä sukunimeltään ”Storgård” (ruotsalaistausta). Isotalo oli myös kauppamies ja toimi vankeuden jälkeen Alahärmässä myös yhteiskunnallisena vaikuttajana.

Kauhavalla oli häjyjen aikana omat puukkojunkkarit. Kauhavan ruumishuone oli ajoittain täynnä puukotettuja. Ja sisällissodan 1918 aikainen väkivalta on Kauhavalla vielä suurelta osin tarkemmin tutkimatta.

Storgårdin tilan pihapiirissä on valkoisen vallan pystyttämä jääkärimuistomerkki, sillä viitataan Isotalon pojanpoikaan jääkäri Antti Isotalon.

Ennen nimismiestä kauhavalaisen rahvaan ongelmana oli kirkkoinstituution papit koska hekin ”ojensivat kansaa”. Kirkkoherra ja ”Kauhavan herra” muodostivat saman ”akateemisen kattovaltarakenteen” (maallisen ja hengellisen vallan liiton) ja siksi kansaa alkoi kiinnostamaan enemmän kansankirkko ja sen kansansaarnaajat.

Kreikkalainen myyttipuhe ja legendakertomus syntyi kun mallinen ihminen teki ensin järkyttäviä tekoja (esimerkiksi sotilaana sodassa) ja hän muuttui sen jälkeen kansan silmissä ihmishahmosta jumalahahmoksi. Kyseinen jumalahahmo tuli osaksi kansan identiteettiä.

Härmänmaalla puukkojunkkareiden johtajahahmo Antti Isotalosta (ruotsiksi ”Storgård”, huomaa ei mikään ”pikkutalo”) muuttui kansan silmissä kansan sepittämien laulujen kautta jumalan kaltaiseksi olennoksi ja kyseisen ilmiön taustalla on osaksi myös seudun muinainen kansanjohtajakulttuuri (klaani- ja heimopäälliköt). Toiseksi hänen jääkäripojanpoikansa yhdistettiin myöhemmin valkoisen vallan edustajana samaan Antti Isotalo-myyttikertomukseen.

Kun nationalistisen valtapelin edustaja nimismies (eli poliisi, jolla oli annettu yksinoikeus väkivallan käyttöön nationalistisessa yhteiskunnassa) pidätti ja kuulusteli hevosruoskalla puukkojunkkareita, se loukkasi Härmänmaan sankarimyytteihinsä ja identiteettiinsä kasvanutta väestöä. Näin nimismiehestä tehtiin paha ihminen.

Tässä näkyy samalla myös se, että konservatiivinen matalouskulttuuripohjainen yhteisö sekä ”moderni” nationalistinen valtioyhteisöajattelu ovat keskenään ristiriidassa.

Alahärmässä vietetään nykyisin häjyilyjuhlia ”Härmälääset häjyylyt”. Niitä vastaa ”kreikkalainen näytelmä”, jossa ”rohkeiden miesten väkivaltainen häjyily” käännetään kansanlauluina ja moderneina runoina ympäri, paha vaihtuu niissä hetkessä ihanteelliseksi sankaruudeksi ja välillä jumalalliseksi hyvyydeksi saakka.

Erään ”kansanviisun” (kansanlaulun) mukaan ”Anssin Jukka se häihin meni niin aisalle piru/Komiasti ajoo se Anssin Jukka sen Pikku-Lammin sivuun./Ryyppypolskaa kun pelattihin niin poijjaat ne retkutteli…tappelun aloottivat”.

(Lähde: Ulpu Takatalo, Härmän häjyt Siperiassa, Matti Unkurin tarina, 2010, sivu 24).

*

Häjyjen ”jumaluuspohjainen hyvyys” paljastuu myös seudun sanapelistä. Härmä Seuran nettisivujen (sanasto) mukaan härmäläinen sana ”häjyyllä” tarkoittaa ”kiukutella”. ”Aikuisten miesten tappeluhäjyily” on kuitenkin aivan eri asia kuin esimerkiksi ”pikkulasten häjyily”.

Esimerkiksi kirjakielemme termi ”tietenkin” kuuluu Kauhavalla ”johan nyt toki” mutta Härmässä ”ittestänsä”.

Monet kansallisuudet ja kulttuurit ovat vaikuttaneet myös härmänmaahan. Tämä käy ilmi myös seudun vieraskielisistä sanoista. DNA-testit Härmänmaan monikulttuurisuutta parhaiten. Tässäkin kohtaa paljastuu kuvitteellisten myyttikertomusten ja konkreettisen todellisuuden välinen ristiriita.

*

Kauhavalaisia lähti ennen Suomen itsenäistymistä 1917 Saksaan jääkärikoulutukseen 20 miestä. Kauhavan nykyisessä lukossa on esitetty valkoisen vallan toimesta ”lukion jääkäriteatteria” mutta esityksen aikana ei edes mainita 1900-luvun alun ja sisällissodan 1918 punaisista. Väkivaltateot voi pyhittää myös vaikenemalla vastapuolesta täysin.

On epäoikeudenmukaista antaa mielikuva minkä mukaan Kauhavalla ei olisi ollut 1900-luvun alussa köyhien ja varakkaiden välistä ristiriitaa. Ajatus ”valkoisesta Kauhavasta” on pelkkä myytti, jolla yllytetään väestöä yksityisyrittäjyyteen ja porvarillisen oikeistolaisuuteen.

Härmästä tunnetaan vanha naisten koru ja sen on tehnyt rannikkokaupungin ruotsalainen kultaseppä. Tämäkin esimerkki todistaa toteutetusta sisämaan asuttamisesta ruotsalaisväestöllä.

*

Ukrainan ja Syyrian sotiin liittyvä sotapropagannda on viimeksi tihentynyt. Jos sama jatkuu vielä pitkään se ei tiedä hyvää. Turkkikin saattaa vetäistyä EU:n kassa tekemistään sopimuksista. Meitä saattaa odottaa toinen suuri sotapakolaisaalto ja heti sen jälkeen uusi ympäristöpakolaisaalto.

 

1 B. Tuon jälkeen lähetin Ilkkaan (25.9.2016) seuraavan mielipidekirjoituksen (kirjoitustani ei julkaistu 30.9.2016 mennessä, tuona päivänä tapahtui kirjoituksessani mainitun lentosotakonevitriinin ja sen viereisen ”sotaleikkipuiston” vihkiminen):

 

LEIKKIMISTÄ SOTILASKONEIDEN KYLJESSÄ ?

Kauhavan ilmasotakoulu ja siviilielämä löivät yli puolen vuosisadan ajan lämmintä kättä.

Lentosotakoulu lopetettiin pari vuotta sitten. Nyt kasarmilla toimii turvapaikkakeskus. Entisen sotakoulun suojissa asuu nyt sotaa pakoon lähteneitä ulkomaalaisia, täällä kansainvälisten sopimusten pohjalta vastaanotettuja pakolaisia.

Kauhavan ”ilmasotakoulun muistopuistoon”, on parhaillaan valmistumassa kookas ja kallis vitriini (sotakoulumuistomerkki). Sen sisällä on käytöstä poistettuja vanhoja sotilaskoneita.

Vitriinin viereen rakennetaan lentokoneaiheinen lasten leikkipuisto. Yksi leikkipaikan välineistä muistuttaa täysikokoista vanhaa lentokonetta. Sen sisällä voi ilmeisesti liikkua.

Kauhavan keskustan ainoassa leikkipuistossa ”Leijonapuistossa” (paikan nimi on viittaus isänmaallisesti ”Suomen leijonaan”) oli vielä viisi vuotta sitten vanhoja paikan lentosotakoulutuksesta muistuttaneita lasten leikkivälineitä. Koneiden melutaso rikkoi tuolloin jatkuvasti sallitut meluarvot (asuminen).

Kaavoitusmonopolin haltijan eli kuntaorgaanin mielestä uusi sotakoulumuistopuisto ja leikkipaikka lisäävät Kauhavan matkailuvetovoimaa.

Mutta voiko lentosotakoulun muistelemisen ja lasten leikkimisen yhdistää joka suhteessa asiallisesti? Ei voi.

Minusta kyseessä on kummallinen yhdistelmä. Se todistaa eniten vanhan kauhavalaisen kulttuurin ja myytistön palvomisesta.

Kauhavalla on tärkeintä luoda suurkuntana uusia työpaikkoja.”

 

*

Tämäkin kirjoitukseni ansaitsee muutamia lisämainintoja.

Lasten leikkimistä ei voi rinnastaa esimerkiksi kouluun.

Onko moraalisesti oikein rinnastaa lasten leikki ja sotilaskouluperinteen vaaliminen? Ei ole.

Härmän häjyjäkään ei pidä muistella väsäämällä väkivaltaisesti käyttäytyneistä puukkojunkkareista romanttisia runoja.

Tämä puheeni haastaa myös kulttuurifilosofiseen pohdintaan.

Leikkiminen on ihmiselle tyypillinen kulttuurinen ominaisuus (Johan Huizing. Leikkivä ihminen, 1938). Valitetteavasti ihmisen leikkiminen sisältää opittuna kulttuurisena ilmiönä leikkipyssyllä myös toista ihmistä tähtäämisen.

Ihmistä kuvataan usein sanalla ”homo ludens” (leikkivä ihminen). Esimerkiksi arkkitehdit ovat Alvar Aallosta lähtien korostaneet leikin ja luovan työskentelyn vuorovaikutusta, Aallolla oli tapana leikkiä kesken suunnittelutyön lastensa kanssa.

Sanalla ”leikkiminen” viitataan rentouttavaan, leppoisaan, hassuttelevaan ja hauskaan toimintaan. Leikkiminen on pohjimmiltaan henkistä avautumista ja suuntautumista. Leikkiminen liittyy rauhanomaiseen siviilielämään.

Saksan natsit ryhtyivät sitouttamaan myös lapsia ja nuoria ”natsihenkiseen Hitler-jugendiin” sekä aikuisia ”natsihenkisiin suojeluskuntiin”. Natsit tiivistivät siten ennen suursodan sytyttämistä rivejään äärimmäisen yhtenäiseksi ja kurinalaiseksi sekä äärimmäisen tehokkaaksi militarismikoneeksi.

Lapsen leikkimistä ei voi kuvitella myöskään väkivaltaisen sotatilan keskellä.

Sotilaslentokone on tappoväline siinä kuin esimerkiksi sotilaskivääri. Eikä leikkimisellä ole mitään tekemistä sotilaskoulutuksen mukaisen kurinalaisen ”sulkeisyhtenäistämisen” kanssa.

Leikkiminen ei ole myöskään ”yhteen totuuteen” uskomista. Eikä myöskään ”yhden isänmaallisuustotuuden” puolesta orjamoraalisesti taistelemista.

Kaikista tärkeintä on kasvattaa lapsista ja nuorista rauhaa rakastavia ja rauhan puolesta taistelevia ja väkivallan käyttöä vastustavia ihmisiä.

*

Lasten leikkipaikkoja kaavoitettiin 1960- ja 1970-luvulla järjen käyttöon pohjautuneiden hierarkkisten mallien ja suunnitteluohjeiden pohjalta. Kaupunginosaa varten tehtiin suuri leikkipuisto, toisessa ääripäässä kerrostalopihalle tehtiin pienten lasten leikkipaikka, jossa oli vähintään hiekkalaatikko.

Eri leikkivälineiden ajateltiin kehittävät eri ikäisten lasten ominaisuuksia (eriyttäminen). Leikkivälineillä saattoi harjoittaa esimerkiksi keinumista (keinu), kiipeilemistä (narut), liukumista (putki) ja värillisillä palikoilla rakentelemista (älykkyys).

Vasta myöhemmin opittiin ymmärtämään se, että tärkeintä on lapsen kokonaisvaltainen henkinen kehitys ja sen huomioiminen myös lasten leikkipaikan suunnittelun kohdalla.

Leikkivälineiden oli ajateltu kehittävän esimerkiksi lapsen tasapainoa ja rohkeutta mutta niiden ei ole ajateltu haastavan myös ”maailmassaolon pohtimiseen”. Leikkivälineiden piti olla myös viihtyisiä, kauniitta ja turvallisia mutta niiden ei katsottu haastavan kysymään ”kuka minä olen ja ketä nuo muut ovat”.

Leikkivälineitä tuotetaan teollisesti, myydään kaupallisesti ja sijoitellaan eri paikkoihin poliittisen vallankäytön yhteydessä mutta senkään yhteydessä ei kysellä kuvaamiani elämän perimmäisiä kysymyksiä.

Lasten leikkipaikan täytyy liittyä kaikkeen muuhun toiminnalliseen, fyysiseen, kauneudelliseen sekä uudistuvaan henkiseen rakenteeseen.

Myös asukkaiden osallistuminen leikkipaikkojen suunnitteluun kuuluu asiaan (kunnallinen demokratia). Mutta näin ei ole tapahdu Kauhavalla.

*

Ajattelin jälkikäteen myös Kauhavan keskustan aikaisemmasta ja lähes katkeamattomana jatkuneesta sotilaslentokonemelusta, että olisikohan siinä kyse paikan ja seudun ”korvia repivästä sielunmaisemasta”.

Hiljaisuus ja rauha ovat sille tuntemattomia käsitteitä.

*

2. Härmänmaan ja Kauhavan vanhin rakennuskanta ja vanhat esineet viittaavat vahvasti rannikon ruotsalaisten kulttuuriin. Kauhavan Sippolan torppien tarinalla on puolestaan viljelty myyttiä ”valkoisesta Kauhavasta”.

Ruotsalaiset toivat ensimmäisenä lakeudelle sen vanhimmat talot ja esineet. Alueen suomenkielinen väestö ”otti” myöhemmin kyseisen korkealuokkaisen rakennetun miljöön ja ”tillpehöörin” (sisustus, ryijyt, vaatteet jne.) omakseen ja alkoi pitää niitä itse keksimänään.

Seudun vahoissa rakennuksissa on runsaasti yksityiskohtia mitkä juontavat antiikin asti. Lakeuden rahvailla ei ole voinut olla käsityksiä antiikin muotokielestä. Mutta Ruotsin puolella siitä saattoi olla ”tietoa”.

Monet Kauhavan vanhimmat ”ruotsalaisaitat” on siirretty useaan kertaan paikasta toiseen ja erottuvat selvästi alueen muista aidoista. Suomalaisten myöhemmin tekemät vastaavat vilja-aitat ja fooningit ovat paljon yksinkertaisempia.

Kauhavanjoen varren vanhin rakennuskanta on nykyisin valtaosin ”ryysyrantamaista”, huonokuntoista sekä asiantuntijaneuvojen puuttuessa usein väärin peruskorjattua.

*

Kauhavan keskustan länsisivustalla (Alakylässä, Sippolantien varrella) on SIPOLAN vanhojen suurten maatilapäärakennusten ryhmä (paikan nimi lausutaan kauhavalaisittain ”Sippoola”). Kyseinen paikka sijaitsee Lapuan sekä Lapuanjoen ja Kauhavanjoen haarakohdan suunnalla.

Ammattihistorioitsija Pentti Virrankoski on kertonut kirjoituksessa ”Sippolan vaiheita” (Kyrönmaa XI, Vanhaa ja uutta Kauhavaa, 1958). Virrankosken kirjoituksesta selviää se, että Kustaa Vilkuna kävi Virrankosken kanssa kyseisellä alueella sodan jälkeen 1952. Isänmaallisuuden ja maakuntahengen korostaminen nostettiin noina aikoina korkealle.

Virrankoski kertoo (sivulta 17 lähtien), että ”Sippolan kylän sydän on Sippoolanmäki, vähäinen kohoama kilometrin päässä Lapuan maantiestä Kauhavan kirkolle päin. Siellä sijaitsevat nykyään (1958) 12 talon rakennukset, ja mäkeä ympäröivät joka puolelta pellot…Sippolan kantatila oli varmasti olemassa ainakin 1580-luvulla”.

Kyse on Kauhavalla 1500-luvun lopulta asti vaikuttaneesta Sippolan varakkaasta maanviljelijäsuvusta. Ainakin kolme Sippolaa, Urho (Simo Aarne?) Sippola, Vilkas Sippola (kemisti, tekninen johtaja) sekä Edvin Sippola (työmies, maanviljelijä) on ollut valkoiseen valtaan tähdänneenä jääkärinä Saksassa (Timo Pietiläinen, Kauhavan historia I, sivu 330=taulukko ja 332=valokuva).

Tavallinen työläinen ei omista tavallisesti mitään muuta kuin oman työnsä. Jos sille ei anneta arvoa, yhteiskunnallinen kehitys luisuu kriisiin. Tälläkin hetkellä tapahtuu kehitystä mikä viittaa uuteen yhteiskunnalliseen konfliktiin varsinaisten omistajien ja työläisten välillä.

Sippolan suureellisesta tilakeskuksesta vähän matkaa etelään sijaitsee ”SIPPOLAN TORPAT”. Kyseinen paikka liittyy alueella asunen köyhimmän väen historiaan. Alueella on ollut yhteensä parisenkymmentä pientä asuintaloa. Mökkien keskellä mutkittelee ikivanha Turuntie (nykyisin nimeltään Torpintie).

Turuntie johti Turun linnaan ja härmäläinen puukkojunkkari Antti Isotalokin on kuljetettu sitä pitkin kautta vankilaan. Myytin mukaan vankikuljetusta saattoi iso joukko ihmisiä.

Sippolan kantatilojen ja torppien kohdalla näkyy monia RISTIRIITOJA JA VASTAKOHTAISUUKSIA ja ne todistavat ERIARVOISUUDEN läsnäolosta.

Kyseiset vastakohtaisuudet liittyvät sosiaalisiin, kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin sekä yhteisöä ja yksilöä koskeviin ilmiöihin.

Virrankosken tekemässä kirjoituksessa ei kuitenkaan kerrota mitään paikan ristiriidoista eli 1900-luvun alun torppariongelmasta, punaisesta työväenliikkeestä sekä tapahtuneista yhteiskunnallisista konflikteista.

Virrankosken kirjoitus antaa ristiriidattoman kuvan yhteiskunnasta sekä paikan historiasta ja heijastelee pohjimmiltaan hänen omaa maailmankatsomustaan.

Virankosken maalaus ”Ristiriidaton” viljelee yksipuolisesti myyttiä ”valkoisesta Kauhavasta”. Sen mukaan Kauhavakin olisi samalla tavalla kuin Lapua ”susivapaa alue”.

1900-luvun alussa yli puolet maamme väestöstä kuului torppareihin ja maaseudun tilattomiin. Venäjällä tapahtui lokakuussa 1905 yleislakko, Suomessa marraskuussa 1905. Suurta kannatusta saanut marxilaisuus radikalisoitui vuoden 1905 jälkeen. Syttynyt yhteiskunnallinen liikehdintää purkautui heti Suomen itsenäistymisen jälkeen alkuvuonna 1918 valkoisten ja punaisten välisenä väkivaltaisena yhteenottona (sisällissotana).

Patriarkaaliseen maatalouskulttuuriin sisältyy käsitys siitä, että joillakin on korkeimman (hengen) luvalla oikeus käyttää luontoa ja ihmistä rajatta hyväkseen.

Ilmari Kiannon romaanissa ”Punainen viiva” kerrotaan, että ”– – Ja tässä maassa on aina vallinnut vääryys ja kierous porvariluokan puolelta…Herran sortajat eivät ole mitään tietää tahtoneet kansan suurista kärsimyksistä – – Eikä rehellinen työmies ole tähän asti ole koskaan saanut työstään sitä palkkaa, jota oikeus ja kohtuus vaatii…Nyt tästä perkeleellisestä järjestelmästä – – täytyy tulla loppu – –”.

Kauhavan valkoisen porvariston linnake on Suomen Keskusta (entinen Maalaisliitto).

Merkittävin Sippolan torpparien kohdalla ilmenneestä ristiriidasta liittyi työn arvon määrittelemiseen. Siitä Karl Marx on kirjoittanut teräviä kuvauksia. Toiseksi esimerkkikohteissa näkyy esimerkiksi alueellinen eriarvoisuus (segregaatio).

Rikas Sippolan viljelijäsuku on sijoittunut joen ja peltojen puolelle, köyhimmät ihmiset ”selän taakse” laajan metsän kyljessä sijainneelle kallioiselle mäelle. Metsässä, korven sisällä on ollut ”magiamiehen paja” (siinä rautakin alkoi totella miestä).

Tässä on ilmennyt vastakohtaisuus ”varakas ja köyhä” tai ”Itsetietoinen etupuoli – hiljennetty takapuoli”.

Kaupunkikulttuuri kehittyy aina monessa mielessä korkeammalle tasolle kuin maatalouskulttuuri. Kaupunki ruokkii henkisesti ja sivistyksellisesti maaseutua, ei päinvastoin. Tämä näkyy Sippolan vanhan hirsitaloarkkitehtuurin kohdalla, sen alkuperä on rannikon ruotsalaiskaupungeissa.

*

Historioitsija Pentti Virrankosken mukaan kyseiset Sippolan torpat eivät olleet oikeita torppia vaan ”mäkitupia” (vrt. esimerkiksi Tauno Perälän ”Turun esikaupungit”, 1951).

TORPPA oli pieni vuokralla oleva maanviljelystila (vuokralla talo ja pieni pelto). Mäkituvat olivat sitä vastoin vuokra-asumispaikkoja, joihin ei kuulunut peltoa. Vuokralaiset (torppari ja mäkitupalainen) maksoi vuokran tekemällä kantatilalle (omistajalle) päivätöitä eli ”taksvärkkiä”.

Kaupungissa kuten Turussa köyhälistön ongelmat liittyvät esikaupunkiasumiseen. Siinä maalta teollistuneisiin kaupunkeihin muuttanut väki asettui asumaan kaupungin rajan ulkopuolelle koska se oli halvinta. Myös tuossa yhteydessä tapahtui iso vääryys.

Näissä kolmessa eri tapauksessa oli kyse ristiriidasta ”omistaa – ei omista”.

Sippolankaan pikkuruisia punaisia mökkejä ei tehty vain omille, sukulaisille ja lähiomaisille. Niissä asui myös ”ulkopuolisia vähävaraisia”. Pelkästään omille sukulaisille rakentaminen olisi johtanut myös ”suku- ja klaanirutsauksiin” (perinnöllisiin sairauksiin) sairastumista, toiseksi se olisi johtanut paikan sisäiseen sosiaaliseen jännitteeseen.

Sippolan mökeissä on asunut esimerkiksi palvelusväkeä kuten renkiä ja piikoja sekä käsityöläisiä kuten suutareita ja kivenhakkaajia, siis maatalousyhteiskunnankin tarvitsemaa työvoimaa.

”Sippolan torppien” historia on vielä monessa kohtaa ja suhteessa täysin tutkimaton seikka.

Esimerkiksi Anja Järvenpään teos Lakeuden ylle tuuli syttyvät sanat toi, Kauhava I, Kauhavan työväenyhdistys ry:n julkaisu (1984) todistaa vakuuttavasti siitä, että myös kauhavalainen köyhälistö heräsi 1900-luvun alussa marxilaisuuteen.

Marxilainen työväenaate on universaali ja kansainvälinen. Se tunnettiin hyvin myös Ruotsissa. Aate ei levinnyt Suomenniemelle ainoastaan venäläisten sotilaiden välityksellä.

Pentti Virrankoski oli Turun yliopiston historian professori 1978–1992 (hän aloitti apulaisprofessorina 1965) ja näin olen hän kuuluu maamme historiavallankäyttäjiin.

Hänen sukulaisensa on (myös EU-parlamentaarikkona toiminut) kauhavalainen keskustapuolueen valtapoliitikko Kyösti Virrankoski, tunnetaan puolestaan Kauhavan keskeisimpänä vallankäyttäjänä.

 

3. Vuonna 1921 tulipalossa tuhoutuneesta Kauhavan puukirkosta ”tiedetään” pelastetun myös kirkon ulko-ovi (pariovet?).

Timo Pietiläisen kirjoittamassa Kauhavan historiassa (osa 1) on sivulla 393 valokuva (kuvan omistaa Kauhava-Seura). Rakennuksen ulko-ovesta, kuvaan liittyvässä tekstissä sanotaan ”Kauhavan vanhan kirkon ovi Kosolanmäen Yllituvan navetan ovena”. Kosolanmäki on Kauhavan ulkoilmamuseo mutta sen yhteydessä ei harjoiteta toimintaa.

Kyseinen navetta on saamani tiedon mukaan purettu. Toisen lähteen mukaan kyseinen ovi ”ovipari?) on ollut jonkun kauhavalaisen maatilalla (ovet oli ehkä ostettu, kun navetta purettiin). Kolmannen lähteen mukaan paikkakunnalla on myynnissä ollut enemmänkin ”korkeita kirkonovia”.

Olen etsinyt kirkon ulko-ovia (paikkakuntalaisilta saamieni neuvojen mukaisesti) kurkistelemalla kauhavalaisten navettojen takana olevia romuläjiä mutta etsintäni on ollut tähän asti tuloksetonta.

Vanha puukirkko oli esimerkki kansanrakentamisesta (Hakola). Juuri tuota ”kansan jälkeä” paikallinen maatalousvaltainen väestö arvostaa mutta säilyneelle kirkon ulko-ovelle ei ole haluttu antaa museaalistakaan arvoa.

Jos vanha kirkon ovi on ollut ala-arvoisesti lehmille varatun navetan ulko-ovena, kyseinen ilmiö todistaa kohteen vähättelystä. Jollain toisella paikkakunnalla vanha kirkon ovi olisi konservoituna museon lasikaapissa.

*

Tälle ilmiölle löytyy selitys paikallisen kirkkovallan ja väestön välisistä erimielisyyksistä. Paikan pappi toimi eräänlaisena nimismiehenä, jonka tehtäviin kuului ennen vanhaan kristillisen opin levittämisen lisäksi ”ojentaa” barbaarimaisia alamaisiaan.

Esimerkiksi kerran parin tiedetään kutsuneen seurakuntaa joulukirkkoon soittamalla häpeällisesti LEHMÄNKELLOA. Kirkon työntekijät juopottelivat usein ja tappelivat keskenään ja kyläläisten kanssa (Pappien elämäntavoista on Etelä-Pohjanmaan historia III:ssa, 1945, sivulta 707 eteenpäin).

*

1925 valmistunut Kauhavan nykyinen punatiilinen tiilikirkko on tyyliltään osaksi kansallisromantiikkaa, osaksi jugendia. Siinä on kyse täysin kansainvälisestä ilmiöstä. Kirkon suunnittelija oli akateemisen koulutuksen saanut suunnittelija (Josef Stenbäck). Uusi kirkko on tässä suhteessa paikallisen ”kansan- ja maatalouskulttuurin” vastainen.

Kauhavalaisilla on nykyisin erilainen suhde kirkkoon ja papistoon kuin ennen. Se on syntynyt lentosotakoulun, seurakunnan ja paikallisen väestön vuorovaikutuksessa. Sen kokoavan elementti on kristillinen usko sekä myytti ”valkoisesta Suomesta ja Kauhavasta”.

*

 

4. Kauhavan lentosotakoulu. 1920-luvun puolivälissä perustetun Kauhavan lentosotakoulun ja lentokentän (kasarmin) toiminnan esikuvat ovat olleet kansainvälisiä.

Kauhavalaiset ovat kuvitelleet ”pohjalistalonkin” ikiomaksi luomuksekseen mutta sitä se ei ole.

Nykyaikana on entistäkin selvempää se, että kaikki rakentaminen on ollut aina ylikansallisen vuorovaikutuksen tulosta. Myös Kauhavan lentosotakoulun alue todistaa mitä parhaiten kansainvälisyyden läsnäolosta.

*

Tapanani on ”yhdistellä” erilaisia näkökulmia löytääkseni erillisistä ilmiöistä ja prosesseista uusia filosofisia avauksia kulttuurista ja siihen liittyvistä myyteistä. Tässäkin yhteydessä esimerkiksi pelkästään ”lentosotakoulun historiaan” tukeutuminen olisi liian yksipuolinen lähestymistapa.

Suomenniemi irrotettiin 1809 Ruotsin maa-alueesta ja liitettiin autonomisena alueena Venäjän laajaan keisarikuntaan. 1891 Venäjän keisari määräsi Suomen armeijan ja sotilasrasituksen samanlaiseksi kuin Venäjällä. 1878 asevelvollisuuslaki korvattiin 1901 asevelvollisuuslailla. Suomen sotaväki lakkautettiin 1901-1905 aikana, nyt suomalaiset määrättiin palvelemaan venäläisissä joukoissa.

1905 kumottiin asevelvollisuuslaki (1901) eli suomalaiset eivät palvelleet enää armeijassa ollenkaan (lähde: Sirpa Haila, Venäläinen rationaalisuus, 1910-luvun kasarmiarkkitehtuuri sosiaalisena käytäntönä, väitös 1996). Tästä alkoi Suomen porvarillisen vallan militarisoituminen ”valkoiseksi vallaksi” (jääkäriliike).

Valkoisen vallan valtaannousu nujertamalla marxilaista aatetta alkoi 1900-luvun alussa. Suomi itsenäistyminen (1917) tapahtui tsaarin Venäjällä tapahtuneiden vallankumousvaiheiden yhteydessä. Pietari oli Venäjän vallankumouksen päänäyttämönä. Vallankumouksen jälkeen kaupungin nimi vaihdettiin Leningradiksi.

*

Kaupunkeja oli puolustettu 1800-luvun puoliväliin saakka linnoittamalla ne kaupunkia kiertävillä ja tykistön iskut kestävillä paksuilla muureilla.

Tykkien kantamatehokkuuden kasvaessa ja rautatieverkon kehittyessä armeija saattoi sijoittua aina vain kauemmas kaupungeista. Esimerkiksi Pietaria alettiin puolustamaan kauas kaupungista perustettujen uudenlaisten kasarmialueiden avulla (kts. mainitsemani Sirpa Hailan tutkimus).

Siviilielämään liittyneen kaupunkirakenteen ja siihen tarrautuneen sotilaallisen muurijärjestelyn yhteys alkoi murtua. Yleinen kehitys johti siviiliasumisen ja sotilaallisen toiminnan eriytymiseen. Tämä kehitys on viimeksi syventynyt entisestään. Mutta samaan aikaan on yleistynyt ns. ”kaupunkisota” mikä on erityisen suuri ongelma siviiliväestölle.

Kauhavan keskustan siviiliasutuksen ja lentosotakoulun läheisyys ja tiivis vuorovaikutus 1927–2014 on erityisen huomion arvoinen seikka. Se on sitä muutenkin kuin kunnan työllisyyden ja verotulojen hankkimisen kannalta.

Ensinnäkin kasarmi ja Kauhavan entinen kirkonkylä ovat ”sulautuneet” pitkään toiminnallisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti yhteen. Kasarmin kiitoradan toinen pääkin tunkeutuu suoraan entiseen kirkonkylään (siviilielämän alueelle). Kuntajohdon, kasarmijohdon sekä seurakunnan (sotilasvala jne.) välillä on vallinnut läheinen suhde. Upseeriston ja aliupseeriston perheetkin asuivat kasarmin alueella.

Kasarmin ja Kauhavan kunnan kirkonkylän (keskustan) on koettu edustavan toiminnallisesti ja henkisesti yhtä ja samaa maailmassaolon ”todellisuutta”.

Kun muutimme kevättalvella 2011 Turusta Kauhavalle, taivaalla viuhahteli teräsnuolina meluavia ja korvia repiviä sotilaslentokoneita kilpaillen maassa (talojen välistä, pitkin poikin katujen yli ja pitkin Kauhavanjoen jäätä) kiitäneiden lumiskoottereiden kanssa. Lentosotakoneiden ja lumiskootterien viuhahtelu oli yhtä ja samaa ”todellisuutta”. Samoin kuin esimerkiksi Kauhavan kirkossa järjestetty sotilasvalatilaisuus.

Toiseksi Kauhavan kasarmialueen suunnittelussa 1927-2014 on erotettavissa useita erilaisia toiminnallisia, sosiaalisia ja kulttuurisia muotoja. Esimerkiksi kasarmin upseerikerho on sijoitettu tietoisesti kaikista lähimmäksi Kauhavan siviilikeskustaa.

Kasarmin sisällä olevissa rakennuksissa on havaittavissa eri aikakausien vaikutteita eri puolilta maailmaa. Kauhavan keskustassa ja kasarmialueella on aloitettu yksittäisten rakennusten inventointi mutta muut näkökulmat kuten paikan (kasarmi ja entinen kirkonkylä) sosiaalinen järjestys on vielä tarkemmin tutkimatta.

Kolmanneksi huomion arvoinen seikka on kasarmin lakkauttamisen jälkeen (2014-) on tapahtumassa oleva uusin kehitys. Pitäisikö siinä korostaa paikan sotilasperinteiden vaalimista vai suuntautua kokonaan uudella tavalla tulevaisuuteen, henkiseen uudistumiseen uuden Suur-Kauhavan menestymiseksi hyvänä asuin- ja työpaikka-alueena?

*

Piia Katteluksen mukaan ”– – rauhan aikana ei ole hyväksyttävää eikä laillista huudella verenvuodatukseen kannustavia iskulauseita – –” (Ilkka, mielipidesivu 28.9.2016). Hänen mukaansa Suomen armeijassa on ollut kuitenkin käytössä vielä 1990-luvun lopussa taisteluhuuto ”verta pakkiin”.

Valtiovallan väkivaltakoneisto eli niin kutsuttu ”armeija” perustuu alun perin siihen, että vapaa yksilö luopuu vapaudesta ja ”itselleen olemisesta” ja alistuu ”valtiovallan väkivaltamonopolissa” orjamoraalisena yksilönä ”yhtenäistetyn joukon” sulkeisiin.

Militaristinen väkivalta maksimoidaan koulutuksen avulla. Sitä ennen toiminta on organisoitu äärimmäisen tehokkaaksi koneiston johtajiston ja ”massavoiman” (miehistön) kohdalla.

Kyseinen kurinalainen järjestely ja koulutus synnyttää väkivaltakoneen, jota voi käskyttää tehokkaasti ja soveltaa yhtä lailla kansallisiin kuin kansainvälisiin tehtäviin.

*

Lentokentän militaristinen toiminta sekä koulutuksen yhteydessä käytetyt välineet ja lentokoneet ovat myös kansainvälisiä.

Sotilaslentokone on tappoväline siinä kuin esimerkiksi kivääri.

Monet kauhavalaiset ovat unelmoineet paikallisen kasarmin lakkauttamisen 2014 jälkeen siitä, että ”sotilaslentokentän perinne ja henki” herätetään tavalla tai toisella uudestaan eloon.

Nykyinen turvapaikkakeskus on tuohon ajatukseen nähden jyrkkä vastakohta.

Lentosotakoululla juhlittiin heti lentokonevitriinin vihkiäisten (29.9.2016) jälkeen lentosotakoulun perinnepäivää (1.10.2016).

Saattaa olla, että perinnepäivä laajenee jatkossa härmäläisten häjyilyjuhlan (Härmälääset häjyylyt) kaltaiseksi kauhavalaisten sotakouluperinneviikoksi. Lentosotakoulu on myytti ja se on parhaillaan saamassa uusia muotoja.

Kun muutimme kevättalvella 2011 Turusta Kauhavalle, taivaalla viuhahteli teräsnuolina meluavia ja korvia repiviä sotilaslentokoneita kilpaillen maassa (talojen välistä, pitkin poikin katujen yli ja pitkin Kauhavanjoen jäätä) kiitäneiden lumiskoottereiden kanssa. Kyseinen ”sekoitus” militarismi- ja siviilipörräystä sekä esimerkiksi sotilaiden asuminen kunnan vuokra-asunnoissa ei kuulu siviilioloja korostavaan nyky-yhteiskuntaan.

 

 

5. Mainitsemassani Pietiläisen kirjassa (Kauhavan historia, osa 1) on sivulla 211 valokuva Kauhavan keskustassa sijaitsevan Pukkilan alueella sijainneesta nimismiehen talosta.

Kirjan kuvatekstin mukaan rakennuksen vanhempi hirsinen osa on ”Kauhavan herran” eli nimismies Adolf Hägglundin talo. Kyseinen rakennus on purettu ilman asianmukaista purkulupaa noin vuonna 1960. Kyseinen ilmiö todistaa vakuuttavasti kauhavalaisesta kulttuurista. Se ei ole johtanut henkiseen helpotukseen vaan entistä syvempään tuskaan.

Nimismiehen taloa ei olisi saanut lainsäädäntömme mukaan purkaa koske kohde oli kansallisesti ja kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittävä.

Hägglundin talon purkaminen (kunnan johdon ollessa siitä tietoinen) todistaa omalta osaltaan siitä, että Kauhavalla on vallinnut myös viimeksi häjyjä kuulustelleen ja kurittaneen valtiovallan nimismiehen vastainen ilmapiiri ja ”väärin ymmärretty nationalismi”.

Paikkakunnalla ”Kauhavan herran” on kuviteltu ja ajateltu syyllistyneen järjestyksenpidossa epäoikeudenmukaiseen toimintaan esimerkiksi Antti Isotalon kuulusteluissa. Antti oli valtiovallalle vihollinen mutta paikalliselle kansalle sankari.

Yhden käsityksen mukaan nimismies on asunut useammassakin paikassa Kauhavan keskustassa. Erään tiedon mukaan nimismies lahjoitti jossain vaiheessa fooninkitalonsa Viinikan kylään kansakouluksi, koska hän tunsi myös ”pehmeitä keinoja” palauttaa alueelle sivistynyt järjestys.

Nimismiehen asuinpaikan vaiheet ja hänen talojensa purkaminen vielä ratkaisematon kysymys. Kuitenkin ratkaistu on jo se, mikä taho on ollut tässäkin tapauksessa vastuussa hallintomielivallan käytöstä.

 

6. Suomalaisen ”kansallishengen”, ”kansansivistämisen” ja ”kansankielen” tärkeimmäksi herättäjäksi tuli Turholmassa syntynyt ja Tukholmassa lapsuutensa 1806-1815 viettänyt filosofi Johan Vilhelm Snellman (1806-1881).

Hän muutti vanhempiensa mukana Tukholmasta Kokkolan kautta Alahärmän Palon kylään. Kyseinen paikka oli Snellmanien käytössä 1820 (1816)-1855. J. V. Snellmanin oleskelut Alahärmässä ovat olleet luultavasti lyhytaikaisia.

Snellmanin sanotaan käyneen rippikoulun Alahärmässä. Snellmanin sekä hänen merikapteeni-isänsä kirjeenvaihtoaineistoa on tiettävästi säilynyt mutta se on lienee valtaosin tutkimatonta.

Ruotsinkielinen Snellman harrasti 1840-luvulta lähtien nationalismia ja Hegelin filosofiaa. Hänen filosofiset pääteoksensa syntyivät 1840-luvun alussa Saksassa ja Ruotsissa. Hän opiskeli ensin teologiaa (aiheena uskonto) ja syventyi vasta sen jälkeen rationaaliseen filosofiaan samalla tavalla kuin Hegel.

*

Snellmanien kaksifooninkinen kotitalo Alahärmän kylässä paloi tulipalossa vuonna 1971. Talon kohdalla on nykyisin pelkkä muistokivi ja -laatta.

Erään tiedon mukaan Snellmanilla oli huonot muistot Alahärmän kotipaikasta.

Noihin aikoihin 1820-luvulta lähtien seudulla vaikutti puukkojunkkareita. Todennäköisesti Alahärmän nuoret suomenmieliset riehujat olivat käyneet ”tapaamassa paikan hurria”.

Snellman oli kertonut huolensa härmäläisestä häjyilystä myös autonomisen Suomen hallinnossa. Hän on ehkä tehnyt aloitteita alueella tapahtuneen väkivaltaisen riehumisen tyrehdyttämiseksi.

Tulipalo voi saada alkunsa yhtä ”alitajuntaisesta hörhöilystä” tai esimerkiksi suunnitelmallisesta toiminnasta (tuhopoltto) mutta tässä tapauksessa näyttää siltä, että kyseessä on ollut sattuma. Palo sai alkunsa naapuritontin saunan syttymisestä tuleen. Talo oli syttymishetkellä museona (1955-1971).

Ennen vuotta 1955 talossa asui Palon suku.

 

7. Valkoinen valta ja Mannerheim alle vuorokauden Ylihärmässä (Lähde: Pekka Nieminen, Päämaja Seinäjoella 1918, 2013).

Maatalousvaltaisella Etelä-Pohjanmaalla Mannerheimin keskeinen arvo hänen patriarkaalisuutensa. Kyseinen arvokäsitys on kuitenkin parhaillaan murenemassa.

Venäjän armeijan upseerina toiminut ja vuosikymmeniä Pietarissa asunut ruotsin- ja venäjänkielinen Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867-1951) joutui pakenemaan Venäjän kommunistista vallankumousta Suomeen 1917.

Hän asui tuon jälkeen ensin Helsingissä. Sieltä hän muutti tammikuussa 1918 Vaasaan (tuolloin venäläiseen varuskuntapaikkaan) saatuaan Suomen senaatilta ylipäällikön valtuudet järjestyksen ylläpitämiseksi Pohjois-Suomessa (pohjoisessa oli venäläisiä sotilasjoukkoja, joista haluttiin päästä eroon).

Oman käsitykseni mukaan Härmän häjyjen toiminta oli ”tuoreessa muistissa” 1900-luvun alussa ja kun tilanne alkoi kiristyä, etsittiin toimiin ”rohkeita miehiä” ja niitä uskottiin löytyvän ainakin Ylihärmän suojeluskunnan piiristä.

Vaasasta Mannerheim lähti esikuntineen 27.1.1918 rekikyydillä Ylihärmään. Oleskelu Ylihärmässä kesti ainoastaan vajaan vuorokauden.

Seuraavaksi Mannerheim ja hänen ”tynkäesikuntansa” siirtyi Seinäjoen rautaristeykseen junavaunuihin (tuolloiseen Ilmajoen syrjäkylään, nykyisin 1960 perustettu Seinäjoen kaupunki).

*

Suomen marsalkka Mannerheim lapsuudenkoti oli Askaisten Louhisaaren kartanossa. Hänen isänsä oli aatelinen kreivi. Hänen poikansa Carl Gustav Mannerheim siirtyi Haminan kadettikoulun kautta Pietariin 1916 ja hän kohosi Venäjän armeijassa kenraaliluutnantiksi.

Teemu Keskisarjan kirjassa ”Huligaani” (2016) Mannerheimin nuoruus kuvataan häirikön elämäksi.

Mannerheim erotettiin lukiosta ja Haminan kadettikoulusta. Syy kadettikoulusta erottamiseen sanotaan liittynen siihen, että Mannerheim oli löydetty aamulla ”vähemmän hyvämaineisesta” seurasta. Tämän on uskottu liittyvän homoseksuaaliseen käyttäytymiseen (Yle uutiset 29.9.2016).

Elokuvataiteilijatkin ovat löytäneet viimeksi Mannerheimista aivan uudenlaisia fyysisiä ja epämaskuliinisia piirteitä. Arvovaltaiset isänmaalliset Mannerheimin ihailijat eivät kuitenkaan pidä noista vihjailuista.

Venäjän armeijan kenraaliluutnantti Mannerheimin oli pakko paeta Venäjän punaista vallankumousta Pietarista Suomeen.

Venäjän tsaari Pietari Suuri oli perustanut arkkitehtuuriltaan länsimaisen Pietarin 1703 Itämeren yhteyteen Suomenlahden itänurkkaan koska hän halusi liittää Venäjän länsimaiseen kulttuuriyhteyteen.

Mannerheimkin pääsi osalliseksi tuosta kulttuurivaikutuksesta. Ilman sitä hän ei olisi voinut toimia länsiyhteyteen pyrkineessä Suomessa yhteiskuntaa johtaneena ja organisoineena persoonana.

 

8. Lapuan Lapuanliike

Sosiologi Erik Allardtin mukaan maatalousyhteiskunta ja kansallisvaltio eivät sovi yhteen (Suomi muutosten yhteiskunnassa, 1989). Tuon ajatuksen pohjalta voi myös väittää, että maatalousyhteiskunta synnyttää aina uusia ”talonpoikien lapuanliikkeitä” ja että niissä on samalla kyse ”väärin ymmärretystä nationalismista”.

Nationalistinen kansallisvaltiohan pohjautuu siihen, että kunnioitetaan kaikille yhteistä lainsäädäntöä ja ylintä valtiovaltaa ja ymmärretään, ettei luotua valtasysteemiä saa kaapata omaan nyrkkiin.

*

Lapuan suurpitäjä (ennen Härmien ja Kauhavan perustamista) tunnettiin Lapuanjoen alareunan metsissä asuneista puukkojunkkareistaan.

Lapuanliike jatkoi saman tyyppistä suoraa toimintaa kuin puukkojunkkarit. Riehuminen ja tappeleminen liittyi vanhaan tapaan ratkaista yhteisön sisällä syntyneitä erimielisyyksiä ”porukan kesken”.

Se poikkesi täysin valistuneen oikeusjärjestelmän periaatteista (valistusaate ja sen jälkeinen uusi ratkaisukäytäntö ”virkavalta, esitutkinta, pidätys, tuomio ja vankila”).

Lakeuden väestö on laskeutunut pikkuhiljaa sisämaahan rannikolta Kyrön suunnalta jokia pitkin. Siten on syntynyt nauhamainen jokiranta-asutus (joki, maantie ja talot).

Härmä-Kauhavan alue oli aluksi korpi ja metsien sisällä asumiseen liittyi ikivanhoja metsästys- ja kalastuskulttuurin aikaisia piirteitä (noituutta, magiaa jne.). Korpea raivattiin pitkään pelloksi ja sen jälkeen alueen kulttuuri muuttui maatalousvaltaiseksi.

Maatalousvaltaisuuteen liittyi ”itseellisyyskulttuuri”. Sen ja kansallisvaltion ”kattovaltakulttuurin” (kaikkia koskevat yhteiset lait jne.) välille syntyi jännitteitä.

*

Erämaakulttuuripohjainen maatalouskulttuuri, puukkojunkkari-ilmiö sekä talonpoikien lapuanliike eivät ole erillisiä ilmiöitä vaan liittyvät toisiinsa. Samaan kokonaisuuteen sisältyy myös ”paikallinen ryysyrantakulttuuri”. Väestön viihtyvyyttä ei heikennä epäsiisti rakennettu miljöö, päinvastoin, se vahvistaa heidän identiteettiä.

Samaan aikaan kun Kauhavan keskustassa on usein epäsiistiä ja paljon hylättyjä taloja paikan kotiseutumuseo ja puukkomuseo on ollut suljettuna (kyseinen muusta rakennetusta miljööstä ”eriytetty suojelu” eli ulkoilmamuseo on kaiken lisäksi jo kauan sitten hylätty vanhanaikainen ajatus). Maatilakeskuksissa on usein sikin sokin roskaläjiä ja rakentamista, puolet rakennuksista on usein lahoamassa. Maatalouskulttuurin ja citykulttuurin tyylit poikkeavat jyrkästi toisistaan.

*

Suomen sisällissodan 1918 ”jatkosota” (kommunismin vastainen) lapuanliike alkoi vaikuttaa kymmenisen vuotta sisällissodan jälkeen (varsinaisesti 1929 lähtien). Talonpoikien Lapuasta tuli valkoisen vallan linnake, heti alkuun Lapuan valkoiset keskeyttivät väkivalloin marraskuussa 1929 Lapualla pidetyn kommunistisen nuorisoliiton juhlan.

Lapuanliikkeen tavoitteena oli ”siivota” Suomi puhtaaksi punaisen aatteen kannattajista.

Lapuanliike nousi maamme oikeusjärjestyksen yläpuolelle 1930. Se päätti tehdä samana vuonna myös Helsinkiin (Etelä-Suomeen) suunnatun talonpoikaismarssin. Valkoisen vallan lopullista voittoa vaatineen liikkeen valtaannousu katkesi lokakuussa 1930.

Lapuanliikettä johti Lapualla diktaattorimaisin ottein maanviljelijä Vihtori Kosola. Hänen esikuvansa oli italialainen Mussolini. Siinä lapuanliikkeenkin taustalla oli yleiseurooppalainen valtapeli.

Lapua on myös kristillinen hiippakuntakeskus ja kuuluu samalla kansankirkkouskovaisten keskuksiin. Lapualainen kulttuuri on ainakin maatalouskulttuurin ja kristillisen kulttuurin ja ”väärin ymmärretyn nationalismin” sekoitus.

Hippakuntakirkko sijaitsee suuren ja korkean kukkulan eli Simsiönvuoren lähellä. Tuo läheisyys viittaa siihen, että Simpsiö on ollut muinoin lakeuden pakanallinen ”vuori”. Koska Lapualla ei kuitenkaan edes keskustella Simpsiön arkelogisista kaivauksista (ennen Simpsiön tutkimuskelvottomaksi tonkimista), tämä viittaa siihen, että paikkakunnalla pelätään kaivausten paljastavan paikan pakanallisen taustan. Maan alla piilevä ”tieto” voisi auttaa omalta osalta ymmärtämään Lapuan kulttuuria johon on sisältynyt myös esimerkiksi magiaa ja noituutta.

Vuonna 1950 ilmestynyt Väinö Tuomaalan Tarujen Simpsiö kuvaa kyseiseen ”vuoreen” liittyvää taustaa.

 

9. Yhteenveto esimerkistä (1-8).

Kuvasin kohdassa 1A Kauhavan vanhoista hirsitaloista tekemieni havaintojen pohjalta käsitystäni siitä, että paikkakunnan ensimmäiset asukkaat ovat olleet (osaksi tai kokonaan) ruotsalaistaustaisia.

Kyseinen seikka voi avautuu paikallisen kulttuurin ja myytistön tarkkailemisen sekä muulla tavalla selvittämisen kautta. Se avautuu myös arkistotietojen, arkeologisten kaivausten ja maan päällä säilyneiden vanhojen hirsitalojen tarkastelussa.

Kohdassa 1B ihmettelen sitä, miksi Kauhavan tulevaan lentosotakoulupuistoon haluttiin rakentaa sotilaslentokonevitriinin kylkeen (kyseessä on iso ja kallis lasijulkisivuinen muistorakennus) myös lasten pikkulasten leikkipaikka.

Myös kaikesta punaisesta siivottu Kauhavan lukion nuorten esittämä jääkäriteatteri on ihmetyttänyt minua ja muita.

Kohdassa 2 kuvaan ”lakeuden kulttuurin ruotsalaisperustaa” sekä Kauhavan Sippolan torpparinmäkeä.

Kohdassa 3 käsittelen Kauhavan entisen puukirkon ulko-ovia, kohdassa 4 Kauhavan lentokentän ylikansallisuutta, kohdassa 5 ”Kauhavan herran” (nimismiehen) entisen hirsitalon purkamista, kohdassa 6 J. V. Snellmanin asuinpaikkaa Ala-Härmässä, kohdassa 7 Mannerheimiä Härmässä sekä kohdassa 8 lapuanliikettä.

Näiden pohjalta käy ilmi ”rotuopillista maakuntahenkeä” korostavan regionalistisen eteläpohjalaisen kulttuurin yhteys nationalistiseen filosofiaan (Hegel/Snellman).

”Lakeuden kansa” uskoo vakaasti omaan sankaritarinaansa.

Se uskottelee itselleen, että sillä on takanaan muinaisuudessa komea ja korkealuokkainen kullalle kimalteleva sankarihistoria (ainakin nuijasodasta lähtien). Mutta se ei halua tietää mitään siitä, että kaikki on kuitenkin tässä maailmassaolossa ylikansallista ja monikulttuurista vuotovaikutusta ja lainaa.

Tästä todistaa myös uusin kokonaisvaltainen arkeologia.

Etelä-Pohjanmaan maakunnan kulttuurinen pohjakerros on suurelta soin ruotsalaista kulttuuriperintöä (vrt. nationalistinen Kalevala ja muut vastaavat satusepitelmät). Seudun nykyinen suomenkielinen ja maaseutuhenkinen kulttuuri on ”kaapannut” ruotsalaisen pohjan omaksi ”maakuntahenki-työkalukseen”.

Kuvausteni taustalta löytyy myytti kirkon vallan (papisto) ja valtion vallan (nimismies) pahuudesta ”ulkopuolisten valtapelinä omalla alueella”. Tästä todistaa ehkä parhaiten Kauhavan vanhan puukirkon ulko-ovien viimeaikainen ”sinne tänne heittely” sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan nimismiehen talon purkaminen noin 1960.

Myös ”kaiken katto-organisaationa” toimiva nationalistinen valtioaate on koettu kyseisellä seudulla ”ulkopuoliseksi käskyttäjäksi”. Myös Snellmanin talon vaiheet Ala-Härmässä tuoksahtaa samalta.

Sotapäällikkö Mannerheimiä on pidetty isänmaallisten nationalistien keskuudessa isällisenä ja patriarkaalisena palvonnan kohteena. Mutta tuo kuva on ollut murenemassa. Taiteilijat ja kirjailijat ovat tekemässä tässäkin tehtävänsä.

Mannerheimin ura ja maine on liittynyt nationalistisen väkivaltakoneiston johtamiseen ja tuolla koneistolla on ollut yhteys myös maankuuluun ”härmäläiseen äijähäjyilyyn”.

Lakeuden kulttuurin on kruunasi ensimmäisten maailmansotien väissä ”susivapaa lapuanliike”.

Lapuanliikkeestä tuli nimenomaan valkoisen vallan kruunu. Mutta maaseutukulttuurivaltainen lakeus synnyttää koko ajan Suomen valtiolaitokselle uusia ”ongelmaliikkeitä”. Seudun seuraava uusi ”komia liike” voi olla nimeltään ”kauhavanliike”.

*

Yleinen kehitys kulkee parhaillaan kuitenkin nopeasti kohtia maapallon laajuista ylikansallista valtaa.

Viimeksi on alettu ymmärtämään se, että ylikansallinen ja monikulttuurinen tila on ollut aina ihmiskunnan luonnonmukainen tila.

Kehitys kohti paikallisesti vahvoja valtakeskittymiä (nationalistiset kansallisvaltiot ja muut valtiomallit sekä paikalliskulttuurit) on ollut vain välivaihe siirryttäessä kohti entistä voimakkaampaa ylikansallista valtaa ja monikulttuurisempaa yhteiskuntaa.

*

Pietarin kaupungin perustamisen 1703 jälkeen Venäjä ryhtyi valtaamaan aktiivisesti Ruotsilta sen Österlandia (Suomenniemeä). Kun Ruotsin Österland oli vallattu 1808, Venäjä antoi Suomenniemen väestölle autonomian.

Suomenniemen ruotsinkielinen eliitti keksi tuon autonomian alussa ajatuksen perustaa 1800-luvun nationalistisen ideologian pohjalta Suomenniemestä oma suomenmielinen ja -kielinen valtiolaitos.

Suomen valtio itsenäistyi vuonna 1917 ja sai siihen hyväksynnän myös Venäjän valankumouksen 1917 tehneistä kommunisteilta.

Suomi oli ollut autonomian aikana läheisessä vuorovaikutuksessa Venäjän tsaarinhallintoon sekä myöhemmin Venäjän punaisiin vallankumouksellisiin. Tämä vaikutti siihen, että pian itsenäistymisen jälkeen Suomessa syttyi sisällissota.

Sisällissota päättyi maamme valkoisen vallan voittoon.

Vähän yli kymmenen vuoden päästä sisällissodasta (1929) lapuanliikkeen mielestä punainen valta oli kuitenkin jäänyt kytemään ja liike halusi siksi hävittää punamieliset Suomesta kokonaan.

Maailmansotien välissä tuli Suomessakin syntyi revisionistinen punainen liike (sosiaalidemokratia). Toisen maailmansodan kuviteltiin yhdistetyn eripuraisena esiintyneiden Suomenmaan eri osapuolia. Muotiin tuli seuraavaksi konsensuspolitiikka ja sateenkaarivalta.

Mutta sekään ei pyyhkäissyt pois vanhoja perusristiriitoja kuten rikkaan ja köyhän välistä ristiriitaa.

*

Uusin kansainvälinen kehitys, Suomen tämänhetkiset vakavat talousvaikeudet sekä uusin yleinen henkinen murros todistavat siitä, että Suomi on jälleen uuden murrosjakson kynnyksellä.

Suomikin on siirtymässä siinä kohti uutta totaalista ylikansallista taloudellista ja poliittista valtapeliä.

Suomenkin loppu on nyt hyvin lähellä.

*

Etelä-Pohjanmaan esimerkkialueella kuvaamani kehitysvaiheet todistavat siitä, että Kauhava-Härmänmaan ja Lapuan talonpoikaisvaltaisella alueella on vallinnut kuvaamaani kehitykseen nähden ristiriitaista kehitystä.

Siinä uudet yhteiskunnallis-nationalistiset tavoitteet sekä paikallinen agraarikulttuuri eivät ole edenneet kaikessa rinnatusten ja samansuuntaisesti vaan usein hyvin ristiriitaisesti.

Valtiollinen ”katto-organisatorinen valta” (valtion lainsäädännön noudattaminen jne.) on koettu usein uhkaavan paikallista itseellis-agraaripohjaista kulttuuria.

*

Sosiologi Erik Allardtin mukaan maatalouskulttuurinen yhteiskunta ei voi kuitenkaan edistää nationalistisen valtion syntyä ja rakentumista. Kansallisvaltion rakentumisen ehtona on yhteiskunnan teollistuminen ja kaupungistuminen.

Siis yksipuolisesti maatalousvaltaiset seudut kuten ”lakeuden maakunta” tulee ”hävittää” täydentämällä niitä teollisuudella sekä kaupunkikulttuurilla.

Se miksi, miten ja mihin suuntaan eteläpohjalainen agraarivalta haluaisi ”komiaa lakeusmaakuntaansa” kehittää ei ole kuitenkaan selkiytynyt tähän päivään saakka.

Tämäkin ilmiö todistaa kyseisellä seudulla omaksuttua ”väärin ymmärrettyä nationalismia”.

*

Oman käsitykseni mukaan Härmänmaalla ja Kauhavalla vallinneiden ristiriitaisuuksien taustalla on seudun ikivanha maatalouskulttuuri ja -myytistö, ei päällimmäisenä tilattomaksi jääneet alueen talonpojat, joista on kirjoittanut esimerkiksi historioitsija Heikki Ylikangas.

Ylikangas tunnetaan härmän häjyjen ja Kauhavan nimismiehen tutkijana sekä nationalistisen historiankirjoituksen kriitikkonakin.

Jokainen historia voidaan kirjoittaa monella eri tavalla ja jokainen historiateksti on kiistanalainen. Kauhavan historiankin voisi kirjoittaa kokonaan uusista näkökulmista käsin.

Kauhavan hallinnossa on vallinnut ilmiselvästi pitkään kulttuuri, missä ei haluta noudattaa valtakunnan lainsäädäntöä ja muita koko valtakuntaa koskevia normeja. Esimerkiksi rakennuslautakunnan toimintaa olisi syytä tarkistaa (talojen mätänemään jättäminen, rakennusten suojeleminen ja purkaminen, puiden kaataminen jne.).

Kauhavan johto on huokaissut helpotuksesta tehdessään päätöksen myös entisen nimismiehensä talon purkamisesta.

Härmänmaalla on jäänyt hämäräksi myös se mitä oikeana kunnon kansalaisena oleminen voisi olla. Härän häjyt (väkivaltaiset puukkojunkkarit) käyvät heidän mielestään oikeusvaltiolaitoksemme mallikansalaisina yhtä hyvin kuin kaikki muut.

*

Perussuomalaisten nykyiset korkeat kannatusluvut lakeuden agraarimaakunnassa todistavat seudulla vuosikymmeniä jatkuneesta ”nationalismin väärin ymmärtämisestä” sekä viimeksi tyytymättömyydestä Suomessa viimeksi harjoitettua maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa kohtaan.

Kyseinen lakeuden uusin protesti saattaa purkautua jatkossa myös laajempana ulkomaalisvastaisena protestiliikkeenä koska viimeistään ympäristöpakolaisuus on aiheuttamassa tähänastista paljon mittavamman ja myös Suomeen massiivisesti suuntautuvan pakolaisaallon.

*

Perussuomalaisia otettiin suuren vaalikannatuksen (kansalaiskannan) johdosta myös nykyiseen hallitukseen.

Kyseinen ääri-isänmaallinen valtaryhmä ”perussuomalaiset” on parhaillaan aiheuttamassa suuren vahingon koko Suomen valtiolle ja maineelle koska sen rivijäsenten kautta valtaan on nousemassa uusi lapuanliikkeen kaltainen rasistinen protestiliike.

Nykyinen uusisänmaallisuusinnostus on kuitenkin iso erehdys koska sillä ei ole mitään kestävää pohjaa kuljettaessa kohti huomispäivää ja tulevaa luonnon hyvinvointia ja ihmiskunnan turvallisuutta lisäävää maapallon laajuista valtapeliä.

 

10. Perussuomalaisen uusnationalismin äkkinousun taustalla on kansallisvaltiovaiheen päättyminen. Tuo nousukierre on kuitenkin päättynyt ja vaihtunut alassyöksyyn.

Nationalismin ja perussuomalaisuuden loppu tapahtuu koska parhaillaan ollaan siirtymässä ylikansallisen ja monikulttuurisen kehityksen maailmanvaltakauteen.

*

Nationalistinen valtioajattelu on epäonnistunut ja aikansa elänyt aate ja liike. Nationalismin taustalla on ollut mm. rotuoppi sekä antikvarismin piiriin liittynyt muinaistutkimus. Nationalismin yleistyessä 1800-luvulla löydetyt vanhat esineet kytkettiin usein ”väkivaltaisen yksipuolisesti” oman kansan historiaan.

Moderni arkeologia yrittää ratkoa myös esimerkiksi filosofiaan, sosiologiaan ja valistukseen liittyviä kysymyksiä kokonaisvaltaisen käsityksen luomiseksi menneisyydestä (Johdatus arkeologiaan, toimittanut Petri Halinen ja ryhmä muita tutkijoita, 2008). Myös esimerkiksi teos Kaupunkia pintaa syvemmältä, arkeologisia näkökulmia Turun historiaan (toimittanut Liisa Seppänen, 2003) todistaa myös esimerkiksi ympäristöiteen kuten siitepölytutkimuksen ja luututkimuksen avulla siitä kuinka menneisyys on ollut aina kansainvälistä ja monikulttuurista. Samalla siihen on sisältynyt enemmän vapaa liikkuminen kuin liikkumisen rajoittaminen.

Tieteen menetelmät, teoriat ja tiedonintressi on kuitenkin täysin kiistanalainen seikka. Toiseksi esimerkiksi menneisyyden ja kulttuurin tutkiminen (historia ja kulttuuritiede) on aina myös filosofinen kysymys.

Tässäkin yhteydessä tulee muistaa se, että ihminen ei ole ”tieto-olento”. Eikä ihminen voi saada mistään seikasta ”lopullisesta tietoa”. Ihminen voi kuitenkin oppia ymmärtämään inhimillistä olemassaoloa sekä kulttuuria ja myyttejä koska se ei perustu ”järkitietämiseen”. Inhimillisen olemassaoloon sisältyy siksi taide ja uskonto. Niiden yhteydessä ihminen voi kokea ”maaimassaolossa aistimista” ja tuota ”tietoa” ihminen ei voi ylittää.

Esimerkiksi akateemisen yliopisto-opinnon saaneella arkkitehdillä (siis ”tietämisen tieteelliset metodit oppineena valtiaana”) voi olla konkreettisessa elämässä paljon enemmän sanottavaa tavallisena rakennustyömiehenä tai runoilijana kuin arkkitehtina.

*

Sen jälkeen kun myös tämänhetkinen uusnationalismikin on kuollut (eli maailma on tullut ”valtiottomaan tilaan”) maapallolle on luotava kokonaan uudentyyppinen ylikansallinen, koko ihmiskuntaa koskeva valtapeliorganisaatio.

Perustettavan maailmanvaltion perustan täytyy olla eksistentialistisessa yksilöiden vapaudessa ”itselleen olemiseen”. Toiseksi sen täytyy perustua siihen, että aineelliset suhteet muovata kaikki muut suhteet.

*

Karl Marx korosti filosofiassaan aineellisia suhteita (materialismia) sekä dialektiikkaa. Marx ei tarkoittanut filosofiallaan sitä, että noita näkökulmia tulkitaan kuten tapahtui stalinistisen Neuvostoliiton aikana yksilöt eivät olleet vapaita vaan heidät oli alistettu orjamoraalisesti uuteen kommunistiseen stalinismidiktatuuriin (vrt. Hitler ja kansallissosialismi).

Yhteiskunnallisen valtasysteemin ja yksilövapauden välillä vallitsi ammottava aukko.

Marx halusi herättää ihmiset havaitsemaan sen epäoikeudenmukaisuuden ja henkisen ahdistuksen, minkä aiheutti varsinaisesti vasta 1800-luvulla tapahtunut yhteiskunnan teollistuminen ja kapitalisoituminen. Ja hän antoi neuvoja tuon ristiriidan korjaamiseksi.

Tulevaisuudessa tulee korostaa aivan erityisesti eksistentialistista yksilövapautta ”itselleen olemiseen” sillä yksilö on sama kuin koko ”tajunta ja maailmassaolo”.

*

Kirjoitin omakustanteeseeni ”Vihreä pimeys” (Turun kuva 8. osa, 2008, ISBN 978-952-99502-9-4, sivu 24), että ”Syyskuun puolivälissä 2008 romahti ensimmäiseksi kasaan New Yorkissa investointipankki Lehman Brothers. Kuudestoista syyskuuta tulee jättämään jälkeensä paljon laajemmat ja kauaskantoisemmat tuhon jäljet kuin samalla paikalla tapahtunut terroriteko yhdestoista syyskuuuta…”.

Tuon jälkeen (vuodesta 2008) on vallinnut vaikeampi ja pitkäaikaisempi kapitalismin kriisi kuin koskaan aikaisemmin kapitalismin historiassa. Samaan aikaan kapitalismin päällä makaa lyijynraskaana ympäristö- ja pakolaisaaltokriisi. Tästä on tulossa jatkuvuustilanne.

Saksan Deutsche Bankin alassyöksystä (kts. yle.fi/uutiset 30.9.2016) on parhaillaan tulossa pahinta mahdollista jälkeä. Kun se tapahtuu roskakoriin joutaa myös Suomen ”Sipilä-kiky-sopimuksetkin”, sote-uudistuksessa ja uusista kuntaliitoksista (suurkunnista) puhumattakaan.

”Kreikan tauti” on leviää uusiin ja uusiin valtioihin. Britannia päätti erota EU:sta. Suomessakin on ihmisiä, jotka pykivät Suomen erottamiseen EU:sta. Unkarin kansa sanoi 2.10.2016 ”EI” pakolaisille.

Internetissä MSN kyseli äskettäin sitäkin, että olemmeko tietämättämme jo aloittaneet kolmannen maailmansodan (internet 29.9.2016). Pahalta näyttää.

Uusliberalistis-kapitalistinen valta ja nationalistinen itsekkyys on viemässä meitä maapallonlaajuisesti kohti luonnon ja ihmisen lopullista tuhoa. Ne tulee siksi murskata säpäleiksi ja luoda niiden tilalle kokonaan uudenlainen yhteiskunnallinen valtapeli ja -organisaatio.

*

Uusi globaali järjestys ei voi pohjautua siihen, että ihminen on ”tieto-olento”.

Ihmiset kuvittelevat kuitenkin nykyisin tavallisesti, että jos ihminen tutkii järjellään kaikkia mahdollisia asioita ja kokoaa ne ”kaiken tiedoksi” (valistuksen ensyklopedia ja uusi ”nettihakutieto”) ihminen alkaa tietää kaikesta ja kaiken.

Varsinkin valtapoliittinen eliitti uskoo tuohon ”tietopeliin” ja uskottelee sen merkittävyyttä koska kyseinen ”tietopeli” palvelee puoluevaltapelejä.

Mutta nyt tapahtuu täysin päinvastaista: mitä suuremmaksi ”tietoaineisto” ja ”hallitsemissysteemi” paisuu sitä isompi ihmisten henkinen ahdistus ja hätä.

Ylikansallisen, kansallisen ja maakunnallisen median päivittäisissä ”tietouutisissa” singahtelee irrallisia kertomuksina kuin nuolia taivaalla niin, että kirkkain päiväkin alkaa hämärtyä. Mutta kun tuohon nuolisaasteeseen lisätään vielä paikallisten pikkulehtien ”nurkkakuntauutiset” hämärä vaihtuu säkkipimeäksi yöksi.

Jäljelle jää pelkkä kaiken kuvitteleminen ja uskominen koska ”kokonaisuuksien hahmottaminen” on tuon jälkeen entistä vaikeampaa.

*

Vaikka nationalistiset puolueet väittävät myös ”vihertyneensä” ne eivät pysty tekemään mitään esimerkiksi maapallonlaajuisen ”ilmastonmuutoksen torjumiseksi”.

Kaiken kukkuraksi puoluevalta levittää tahallaan yksittäistä ”huolestuttavaa tietoa” hyötyäkseen edessä olevissa vaaleissa kansan keskuuteen levitetystä ja levinneestä ”uuden tiedon” aiheuttamasta yleisestä huolestuneisuusilmapiiristä.

Homekoulut ja niiden aiheuttamat ilmaongelmat sekä ”ongelmataloastman” lisääntyminen on tästä syystä juuri nyt ”pop”. Melko uusienkin koulujen purkupäätökset ja kokonaan uusien suurkoulujen rakentamispäätökset on tehty äskettäin valtuustoissa kiivaaseen tahtiin koska kuntavaalit 2017 lähestyvät.

Tämän villityksen taustalla on suurkoulujen rakennuttamiseen liittyvä puoluerahoitus (”harmaa vaalirahoitus”).

Sisäilmaongelmia on ollut jo vuosikymmeniä. Niiden terveyshaitat ovat liittyneet aina myös esimerkiksi pölyyn (sähköiset muovimatot jne.) ja koneelliseen ilmastointiin (ikkunoita ei saa tuolloin avata) ja sisäilmasta aiheutuu muitakin sairauksia kuin vain astmaa.

Myös poliitikkojen käyttämät asiantuntijat kuten insinöörit ja arkkitehdit osaavat suunnitella parhaiten ”sairaita taloja”. ”Terveitä taloja” ei saa nykyisin edes toteuttaa koska suunnittelu- ja rakentamismääräysten noudattaminen johtaa ”sairaisiin taloihin”.

*

Ihmiskunta ja luonto voivat pahoin nyky-yhteiskunnassa koska ihminen on alkanut uskoa tietävänsä ja hallitsevansa kaikkea.

Uuden yhteiskunnan täytyy perustua konkreettiseen pylvääseen, jonka toisessa päässä on määrätietoinen ja luja ylikansallinen valta ja toisessa päässä on vapaa yksilö ”itselleen olemisessa”. Siinä yksilön inhimillinen oleminen ei perustu pyrkimykseen tietää ja hallita.

Kaiken perusta täytyy olla eksistentialistisessa vapaudessa ja vapaan yksilö ”itselleen olemisessa”.

Totuuksia on samalla yhtä monia kuin on ihmisiä maapallolla.

Yhteisön ”karsinoimiseen”, yhtenäistämiseen (massoittamiseen) ja luokittelemiseen pyrkimisen sijasta tulee toteuttaa ”karsinoimaton” ja ”moneen mieleen, kieleen ja kansaan” pohjautuva kansainvälinen ja monikulttuurinen yhteiskuntarakenne.

Koska topeliaaninen maakunta-ajattelu (”maakuntahenki” jne.) sisältää äärinationalistis-rasistisen tendenssin siihen yllyttäminen pitää kieltää.

*

Samaan aikaan kun ylikansallisuuden jyrä jyrää kansallisvaltiot aleen nationalististen valtioiden sisus ”sisäinen karsinointi” murenee ja muotoutuu uudella tavalla sekä kuolee lopuksi pois.

Esimerkiksi nykyinen Länsi-Suomen lääni ulottui 1997–2009 Vaasan alueelta Turun seudulle saakka. Kyseisellä alueella oli seitsemän maakuntaa ja kolmekymmentä seutukuntaa. Vastaavan tyyppistä osa-aluejakoa ei löydy Suomen historiasta.

Sen jälkeen kun läänit lopetettiin vuoden 2010 alussa, valtion väliportaan hallintoa on hoitanut aluehallintovirastot.

Mutta nationalismiin pohjautuvaa maakuntaideologiaa pyritään pitämään vieläkin ”totena” ja hengissä. Mutta se palvelee ainoastaan nationalistista puoluelaitosvaltaa ja maakuntalehtivaltaa (nationalistista sanankäyttövaltaa).

Nykyiset nationalismipohjaiset puolueet tulee hävittää pois ja korvata uusilla globaalisti suuntautuneilla puolueilla.

*

Uuteen kansainväliseen valtioajatteluun tulee sisältää myös vapaiden yksilöiden ”lähisuojaaminen”.

Me ajamme tällä nationalistiset poliitikot pois olohuoneittemme sohvilta.

Kaikilla yksilöllä on oltava oikeus liikkua karsinoimattomalla suuralueella vapaasti paikasta toiseen. Yksilölle täytyy tarjota myös ”oikeus paikkaan” (osana ”lähisuojaamista”).

Tuossa suojaamisessa ”yksilön asumissuojaan” kuuluu oikeus omaan olemiseen, omaan asuntoon ja omaan lähimiljööseen niin, ettei kukaan pääse loukkaamaan vapaiden yksilöiden yksilöllistä asumista ja kodin rakentamista ja samalla vapaan yksilön yksityisyyttä ja turvallisuutta.

*

Uuteen kansainväliseen valtioajatteluun sisältyy ”rajattomuuden” lisäksi ajatus yleisestä vapaasta liikkumisesta. Vapaasta liikkumisesta voi kuitenkin aiheutua ympäristöongelmia mutta niihin voi vaurauta jo ennalta.

Myös ympäristöpsykologista käsitystä yhteisöön ja paikkaan sitoutumisesta (genius loci) pitää tarkistaa. Kun ”paikkoihin sitoutumista” on tähän asti korostettu koska se on ajateltu olevan osa ihmisen mieltä mutta samalla tuohon ajatukseen on sisäänrakennettu nationalismin ja regionalismin puolustuspuhe.

Paikkaan sitoutuminen pitää nähdä jatkossa myös ongelmana.

Paikkaan sitoutumisen vastaisuudessa ei ole kyse ainoastaan ”ympäristöhygieniasta” (esimerkiksi massiivisen kaukomatkailun ongelmallisuudesta ilmakehän kannalta) vaan myös eksistentialistisesta olemassaolokysymyksestä.

Jos korostaa ”sitoutumista” yhteisöön ja paikkaan pitää kysyä mitä kaikkea ”sitoutuminen” voi merkitä ja mihin kaikkeen ”sitoutuminen” se voi johtaa.

Meidän pitää sitoutua jatkossa ainoastaan ”paikassa olemiseen” mutta ei ”paikan henkeen”.

*

Vapaan yksilön ”itselleen olemiseen” kuuluu sekin, että arvioi, kyseenalaistaa ja myös arvostelee aikaisemmin elämässä itse tekemiään ratkaisuja.

Myös minun täytyy raivata tieltäni ”vanhaa kamaa”.

Esimerkiksi kun puolustin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alun aikana Turun perinteistä (telakka) teollista Aurajokisuu-miljöötä, minun olisi pitänyt pohdiskella enemmän erilaisia tarkastelu- ja suunnitteluvaihtoehtoja.

Olisin voinut pohtia myös ”paikan henkeen” liittyviä kysymyksiä sekä sitä mitä tuolloisen yhteiskunnallisen muutospaineen taustalla oli (kyseessä oli ylikansallisen muutoksen rantautuminen Suomen Aurajokisuulle, talouslama jne.).

Olisin voinut tarkastella myös esimerkiksi seuraavia seikkoja.

Paikan suojeluarvojen painottamisen sijasta olisin voinut korostaa paikan hylkäämistä? Koska ”kokonaisvaltaisesta suunnittelusta” oltiin tuolloin luopumassa (siihen ei uskottu enää) paikka olisi voitu uudistaa ”pala kerrallaan”? Paikan hylkääminen olisi tehnyt tilaa uuden aloittamiselle?

Sain vastarintatoimintani ansiosta (vaatimalla merellisen Aurajokisuun perinnearvojen huomioon ottamista alueen suunnittelussa) Turun kuntavaalissa 1992 vihreänä poliitikkona aikaan äänivyöryn. Tuolloisen konfliktin arvioiminen äänisaaliini pohjalta ei olisi rehellistä.

Olin keskittynyt noina vuosina – koti-ikävän vallassa 1970-luvun puolivälissä Länsi-Saksasta Suomeen palanneena – suomalais-nationalismille tyypillisellä ja konservatiivisella tavalla yksipuolisesti vanhan rakennetun miljöön suojelemiseen (kohteena ensin Vanha Porvoo, sitten Turun vanhat puutaloalueet).

Kirjoitin noin vuonna 1980, että ” – – olemme kulkeneet hetkittäin sitä valtakunnallisen tai yleiseurooppalaisen historian valtatietä, mikä on johtanut liikennevirtojaan useita vuosisatoja Porvoonkin mutkittelevalle ja mäkiselle tielle. Tällainen tarkastelutapa on mielestäni yhtä luonnollinen kuin tarkastelisi ihmisyksilöä. Olemmehan jokainen yksilöinä myös osana jotain suurempaa kokonaisuutta ja sen historiaa…Porvoon tuntemus auttaa juuriensa etsimisessä ja juurien juurtamisessa…” (Jukka Paaso, Porvoon kuva, 1980, kappaleesta ”Loppumietelmä”, sivulta 79-83, kyseinen kirjoittamani ja kuvittamani kirja on Oy Uusimaan kustantama).

Mutta en ajattele enää, että jonkun paikan tuntemus auttaa ”juuriensa etsimisessä ja juurien juurtamisessa”. Kyseinen puhe korostaa nationalistisesti yksittäiseen paikkaan, kuten Vanhaan Porvooseen sitoutumista.

Pitää suuntautua tästä paikasta huomiseen ja maailmalle. Ja historia on loppujen lopuksi aina ja kaikessa pelkästään kansainvälistä ja monikulttuurista.

Meidän pitää sitoutua 2000-luvulla ainoastaan koko maapallon pintaan (paikkana) ja meidän pitää nähdä nationalistinen kulttuuri pahimpana esteenä tiellä kohti uutta ylikansallista maailmanvaltaa.

*

Minun olisi pitänyt hillitä 1980-luvun lopun Turussakin suojeluintoani (sen taustalla oli yliopisto-opinnot Sakassa ja Suomessa). Olin katsonut yksipuolisella tavalla tärkeimmäksi seikaksi toimia suojeluarvoiseksi katsomani vanhan rakennetun miljöön säilyttämisen puolesta.

Kun ylikansallinen oli tunkeutumassa Aurajokisuulle Turun kansalliseen umpioon, minä olisin voinut myös ajatella, että ”antaa tulla vaan”, panematta yhtään vastaan.

*

Maantieteilijä Edward Relphin mukaan aito suhde paikkaan pulppuaa alitajuntaisesta samaistumiskyvystä. Eksistentialismin mukaan (Sartre) filosofit ja psykologit ovat kuitenkin ymmärtäneet väärin minän olemisen tavan (Sartre, Minän ulkoisuus, suomennos 2004).

Sartren mukaan minän paikka ei ole tietoisuuden keskuksessa, ”minä” ylittää tietoisuuden.

Koska olin asunut vasta vuodesta 1980 lähtien Turussa minulla ei voinut olla alitajuntaista suhdetta Aurajokisuuhun paikkana. Jokisuun merkitys oli merkittävin Turkuun ja Aurajokisuuhun sitoutuneille vanhoille turkulaisille (kulttuurisena ja kollektiivisena ilmiönä).

Mutta kyseinen ”suojeluarvo- ja identiteettipeli” on kiistanalainen kysymys.

*

Eteläpohjalaisella maatalousvaltaisella kulttuuriseudulla ”paikkaan kulttuurisesti sitoutuminen” on erityisen voimakasta. Vaikka joku kokisi paikan perintöosuuden kohdalla juridista syrjintää, se tuntuu lakeudella pikkujutulta siihen nähden, että joutuu kokemaan kulttuurisessa suhteessa ”pois potkituksi tulemista”.

Tuon vääryyden kokemisen jälkeen henkilön suurimmaksi intohimoksi nousee juridisia seikkojen ohi saada palautetuksi alkuperäinen kulttuurisuhde. Tuon ”ulospotkaisun” jälkeen ihmisen tärkeimmäksi tavoitteeksi tule paisuttaa takaisin kyseinen henkinen suhde.

Tähän kysymykseen liittyy myös kysymys rikoksen vanhenemisesta.

*

Omalla kohdallani kokemukseni ”paikan merkityksestä” näyttävät toisenlaiselta.

Koska ryhdyin puolustamaan Turun aluesuunnittelijavirassani 1980-luvun lopulla Aurajokisuun suojelemista ja säilyttämistä (kokonaisvaltaisesti) ajauduin (tuolloisen ratkaisuni johdosta) pitkäaikaiseen ristiriitaan Turun valtaeliitin kanssa. Ja jouduin elämään Turun kuntaorgaanin vastainen ”leima otsassa” eläkkeelle lähtööni saakka.

*

Arkkitehtien ja aluesuunnittelijoiden suosima puhe ”paikan hengestä” (genius loci) on epäeksistentialistista.

Nyt pitää puhua ”paikassa yksilöllisesti olemisesta”, ei ”kollektiivisesta paikan hengestä” (paikan olemuksesta).

Tähänastinen ajattelu ”paikkaan sitoutumisesta” pitää siis arvioida aivan uudella tavalla.

Tärkeintä ”uudessa sitoutumisessa” on se, että maailman vapaat yksilöt sitoutuvat yksilöiden eksistentialistista vapautta ”itselleen olemiseen” puolustavaan lujaan marxilaiseen maailmanvaltaan.

Uusi ylikansallinen maailmanvalta ei voi pohjautua enää enempää kuin pienen hetken tähänastiseen ihmisen ja luonnon vastaiseen kapitalistis-uusliberalistiseen valtapeliin.

Yhteinen kotimme voi olla ainoastaan meille kaikille yhteinen ja huomisessakin terveenä säilyvä maapallo.