21.3.2016
Jean-Paul Sartren romaanin Inho suomenkielinen viides painos on vuodelta 1981. Kirjan on suomentanut Juha Mannerkorpi. Sartren kirjoittama La nausee ilmestyi alun perin vuonna 1938. Suomennoksen julkaisija kertoo, että kirjan sisältämät ensimmäiset muistiinpanot on kirjoitettu todennäkäisesti tammikuun alussa 1932. Sartre oleskeli noihin aikoihin Berliinissä 1932-1934.
Sartre asui Berliinissä 1933-1934 filosofian opettajana Institut Francaissa.
Hitleristä tuli Saksan diktaattori 20.3.1933. Sartre näki tuon valtaannousun ja hän joutui myöhemmin saksalaisten vangiksi ja osallistui vastarintaliikkeeseen.
Sartre näki Saksan yhtenäistämisen ja massoittamisen. Toinen maailmansota syttyi 1939 ja päättyi 1945 Neuvostoliiton puna-armeijan ja Yhdysvaltojen vastaiskuihin.
Toinen maailmansota oli jatkoa ensimmäiselle maailmansodalle. Tämä vanha ristiaallokko alkoi lainehtia jo kolmannen kerran 2000-luvun alkuvuosikymmeninä.
Sartre korosti maailmansodan uhatessa yksilön vapautta ”itselleen olemiseen”, siis täydellistä vastakohtaa tuolloin tapahtuneelle Saksan nationalistiselle yhtenäistämiselle.
Maailma ei tule ikinä valmiiksi, muutos jatkuu.
Sodan jälkeen Saksa jaettiin kahtia ja Saksat yhdistettiin. Rautaesirippu rakennettiin ja purettiin. Jällenrakentaminen ja talousunioni. Neuvostoliiton hajoaminen ja uusliberalistinen kapitalismi. Ihmiset ja tavarat valuivat vapaana. Venäjän uusi voimistuminen. Kapitalismia hyödyntävä kommunistinen Kiina. Länsi rapautui mutta islamilainen kulttuuri voimistui. Ukrainan ja Syyrian sota. Talouspakotteet, pakolaisuus, uusnationalismi. Rajoja alettiin sulkea. Nationalistinen perussaksalaisuus ”yllätti”. Kaikki pyörähti ympäri ja Eurooppa lilli kusessa.
”Ilman liikkumisvapautta eurolla ei ole merkitystä” (Jean-Claude Juncker, 2016). Vuosikymmeniä rakennettua purettiin ja vanhaa nationalismilumppua heräteltiin henkiin. Timosoinit erotkaa ennen kuin koko tämä valtio on pakko lopettaa!
”Sieg heil!” Meitä uhkaa euroromahdus ja EU-kriisi. Suomelle tarjotaan kohta pelkkä luu.
*
Inhon alussa on Sartren lainaama teksti: ”Siinä mies, jota ei tarvita minkäänlaisessa YHTEISÖSSÄ: YKSILÖ, ei enempää eikä vähempää (Luis-Ferdinand Celine : L´Eglise).
Inhon suomennoksen sivulla seitsemän on otsikko ”Päiväämätön lehti”, sen alussa sanotaan:
”Parasta olisi merkitä tapahtumat muistiin päivittäin, pitää niiden ymmärtämiseksi päiväkirjaa. Olisi tavoitettava jokainen vivahde, jokainen mitättömältäkin näyttävä pikku seikka, tavoitettava ja ennen kaikkea sijoitettava asianmukaiseen yhteyteen. Olisi kuvattava, millä tavalla näen tässä edessäni olevan pöydän, millä tavalla kadun, ihmiset, tupakkakukkaroni…”.
Nyt ymmärrän tämän puheen kehoituksena lukijalle. Eksistentialismista kiinnostuneen ihmisen täytyy tutkiskella itse itseään ymmärtääkseen paremmin yksilövapauden ja ”itselleen olemisen” koko perustan.
* (Junamatkan kuvaukseni alkaa tästä, matka on Kauhavalta Tampereen kautta Turkuun)
Tunnen kuinka kevätaurinko lämmittää.
Olen vielä hetken tässä kyläpahasessa mutta kohta olen junassa matkalla pohjoisesta etelään. Matkustaminen herättää avautumistunteen.
Tulen syrjäkylältä kunnan keskustaan.
Näen, että samat äijät kiertävät täällä sitä yhtä ja samaa ympyrää. Aina samaan kellonaikaan. Nyt on kuten aina ennenkin. Kaikkia liikahduksia vahditaan millilleen, mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei anneta tapahtua.
Onneksi kukaan ei pääse lukemaan täällä ajatuksiani.
Odotan junaa vanhan rautatieaseman viereisellä asvaltoidulla ja puoliksi talvisella pikimustalla autopaikalla.
Minua hermostuttaa, mutta en tiedä mikä ja miksi. On outo kummallinen tunne.
En voi ymmärtää mistä kaikki outo maailmassaolossa johtuu.
Minua vituttaa. Päätän juoda ostamani oluttölkin ennen junan saapumista.
Ajattelen, että etten saa nukahtaa uskomuksiini ja etääntyä minästäni.
Minun täytyy taistella kaikin voimin itseni irti tästä kunnasta ja sen ahdistavasta hengestä.
Etsin piilopaikkaa jossa voin juoda kaikessa rauhassa olueni päästäkseni nopeammin eroon tästä minua ahdistavasta nurkasta.
Aseman odotustilassa on yksi ainoa valvontakamera. Mutta autopaikalla minua tuijottaa tuhat valvovaa kameraa. Minusta tuntuu nytkin siltä, että he paheksuvat minua silmillään joka sivulla mulkoillen.
He eivät ymmärrä sitä, että järjen käyttö on sallittua mutta tietäminen siitä miten asioiden tulee tässä maailmassa olla ei kuulu vapaana yksilönä olemiseen.
Pakenen odotussalin vessaan. Lukitsen oven ja juon vessassa oluen yhdellä ainoalla siemauksella.
Kävelen ulos asemalaiturille. Sinne on tullut joukko ihmisiä odottamaan junan saapumista asemalle.
Seison laiturilla ja näen, että juna on tulossa.
Veturi tulee vauhdilla meitä kohti kirkkaat etuvalot päällä. Junan koko suurenee koko ajan.
Ymmärrän, että juna on konkreettinen asia. Kun näen sen tulevan, en kuvittele mitään.
Minun on varottava horjahtamasta laiturilta kiskoille. Miksi pelkään?
Juna pysähtyy eteeni isona varjostavana seinämänä. Painan junavaunun vihreästä napista ja ovi avautuu hetkessä ja astun vaunuun sisälle.
Tarkistan vielä kerran istumapaikan numeron. Istahdan matkalipussa minulle varattuun paikkaan.
Katson muita matkustajia ja ajattelen, että vaikka istumme tässä samassa putkessa, meistä jokainen on ihmisenä oma erillisyytensä. Me synnymme erilaisina eikä meistä saa konkreettisesti yhtä ja samaa muuten kuin pakottamalla.
Luen sanomalehdestä, että tietokone on voittanut ihmisen shakissa. Saksan osavaltiovaalit herättivät henkiin ikivanhan rasistisen saksalaisuuden. Saksan äärioikeistolainen nuoriso nosti pintaan kansan vanhat vieläkin kirvelevät haavat ja maahanmuuttajavastaisuuden. Ajattelen, että saksalaiset eivät osaa olla enää vapaita ja suvaitsevaisia eivätkä he osaa enää lukea romaania eikä katsoa taidekuvaa luovasti. Kaikki on taas Saksassa yhtä ja samaa massaa.
Luen maakuntalehdestä, että islamistit ja kristityt ovat Syyriassa sotajalalla. Ukrainan sota kiusaa vieläkin ja siksi ryssävihaa levitetään. Syyrian pakolaisilla on Kauhavalla paljon länsimaisemmat modernit kampaukset ja kännykät kuin eteläpohjalaisilla.
Syyrian sota ei ota loppuakseen. Rauhaa ei tule pitkään aikaan. Sitä vastoin unionin suunnitelmat siirrellä turvapaikanhakijoita maasta toiseen etenevät. Asiantuntijat pelkäävät Afrikan työttömien nuorten aiheuttamaa uutta pakolaisvirtaa kohti Eurooppaa. Tämä pakolaisaalto on kuitenkin vasta alkusoittoa. iImastonmuutoskansainvaelluksesta ollaan vielä hetki haudan hiljaa. Kokonaisia valtioita on jäämässä veden alle.
Rajoja aiotaan sulkea kansallisvaltioissa. Rahaliitosta aloittanut unioni on lapsen kengissä yleis-, ulko- ja sotapolitiikassa. Matka Euroopan liittovaltioon näyttää universumin pituiselta.
Aseellisen juutalais-kristillisen Israelin kylkeen iskee aseellinen islam. Yhdysvallat ja EU-valtiot lähettävät sotajoukkoja torjumaan islamilaiset. Syyrian siviiliväestö pakenee sotaa Turkin kautta länsimaiseen kulttuurikehtoon Kreikkaan. Sieltä pakolaisvirta valuu läpi avoimen Euroopan. Suomenkin kukkaro tyhjenee hetkessä. Sotapakolaislaskua maksetaan monissa unionimaissa pakolaisia työvoimauttamalla. Kiihkoisänmaalliset unionivaltiot sulkevat rajojaan ja äärioikeistolaistuvat. Rasismi kasvaa. Unioni tekee rahalla Turkista koko Euroopan yhteisen palutuskeskuksen ja unioni alkaa toimia julkisena ihmiskauppiaana. Kansainväliset ihmisoikeudet painetaan alas. Monet unionivaltiot kieltäytyvät ottamasta vastaan pakolaisia ja uhkaavat erolla. Kansallisvaltiot hävitetään korvaamalla ne EU–liittovaltiolla. Itä ja länsi (USA ja Euroopan liittovaltio) ottavat yhteen sotilaallisesti. Sota viimeistelee koko prosessin.
Luen myös nurkkakuntauutisia.
”Etelä-Pohjanmaalla palvottiin häjyjä aidon oikeuden puolustajina – – Puukkoon tarttuminen leimattiin lapualaiskaudella talonpoikaiseksi huumoriksi” (Iltalehden liite, teema historia, Lapuan liike, 2015, sivu 18). Sama maakuntamyytti tunnetaan 1500-luvun lopun nuijasodasta, sisällissodasta 1918 sekä nykyisestä perussuomalaisuudesta. Tuohon myyttiin sisältyy nationalismiin uskomisen kannalta pelkkää kusetusta.
Turkulainen kaupunginvaltuutettu käyttää mustaa katupartiopuseroa kullatussa valtuustosalissa. Hänen mielestään valtuustoryhmien rasismin vastainen sopimus on verrattavissa vessapaperiin.
Ajattelen, että maailman kirjat ovat taas kerran ihan sekaisin. Ihmislaji on palaamassa takaisin ikiomille perusjuurilleen, pahuuteen ja väkivaltaan. Minua huolestuttaa ja hermostuttaa nykyinen yhteiskuntakehitys.
*
Pitkä junamatka sujuu mukavammin, kun ajattelee sitä sun tätä.
1. Miten minun tulisi suhtautua menneisyyteen?
Historiankirjoitukseen kohdalla aina epäluuloisesti. Ja myös omaan ”yksilöhistoriaan”.
Elämä on tapahtuvassa hetkessä konkreettista olemista, niin kauan kuin olemista tapahtuu. Koska suhde menneisyyteen ei ole konkreeristadesta, siitä ei voi lausua mitään.
Jos muistelee olleensa onnellinen ajatukseen ei voi luottaa koska kyseisen muistikuvan taustalta löytyy sellaista, mikä on ponnistanut onnentunteen aistimiseen tuskasta, masennuksesta. Ihmisen pitää keskittyä parempaan huomiseen suuntautumisen johdosta konkreettiseen nykyaikaan .
2. Ihminen on elollisen maapallon evoluutiossa kehittynyt ”mytologinen eläin”, tässä ajatuksessa korostetaan käsitettä ”myytti”.
Kun yksilö tahtoo korostaa eksistentialistisen vapauden ja ”itselleen olemisen” rinnalla solidaarisuuden merkitystä ihminen on olemisessaan myös sosiaalinen ja kulttuurinen olento. Kultturalistiseen ihmiskäsityksen sisältyy inhimillisyys. Tämän pohjalta ihmisen voi ristiä ”mytologiseksi kulttuurieläimeksi”.
Pieniä yksilöllisiä ”mytologisia kulttuurieläinyhteisöjä” on asustellut täällä luonnonmukaisesti joka ”puussa”. Niitä on syntynyt ja hävinnyt ääretön lukumäärä samalla tavalla kuin vapaita yksilöitä. Ja niitä tulee kaiken aikaa lisää.
Taikauskoisen nationalismin (yhden kuvitteellisen mielen, valtakielipelin ja kansakunnan) varaan rakennetut valtio-orgaanit ovat sitä vastoin järkeilyn pohjata muodostettuja keinotekoisia systeemejä. Niihin voidaan siksi vaikuttaa ja muuttaa toisiksi.
Tähänastisten uusliberalististen valtapelien mukaan yhteiskunnallinen todellisuus voi rakentua pelkästään kapitalismiin. Muita yhteiskuntavaihtoehtoja ei voi muka olla olemassa, viimeksi marxilainen. Asia on täysin päinvastoin.
”– – aikamme ylittämätön filosofia on marxismi sen vääristelyistä huolimatta…kun marxismi on filosofia, on eksistentialismi Sartren mukaan ideologia sen sisällä – – marxismi on unohtanut yksityisen ihmisen – –” (Leena Subran kirjoittamassa tutkielmassa ”Sartren Dialektisen järjen kritiikki”. Sartre 1960, Subran tutkielma on vuodelta 1981, lainaus sivulta 9).
Marxilaisuus on nyt vuonna 2016 ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.
Marxilaisuudessa on tehtävä tilaa unohdetulle yksilölle. ”Vapaiden yksilöiden sosialistisissa yhteisöissä” muodostetaan samalla kertaa yksilöllisyyteen ja yhteisöllisyyteen pohjautuvia uudenlaisia marxilaisia organisaatioita. Kommunistisesta yhteiskunnasta ei pidä puhua nyt ollenkaan. Sehän olisi liikaa luvattu. Mutta ei myöskään uussosiaalidemokratiasta.
Ahdistuksen tunne riipaisee myös sosiaalista ryhmää, ei vain vapaata yksilöä ”sattuman valun itselleen olemisessa”. Tuska sisältyy elämään aina kun taistellaan vapauden puolesta.
Ei voi olla olemassa esimerkiksi yhtä ainoaa oikeaa asumista tai vapaa-ajanviettoa mutta niiden kaikkien pohjalla tulisi olla yhteiskunnallis-solidaarinen ”eksistentialistinen marxismi”.
*
On väärin ajatella, että yksittäinen ”kulttuurialue on jotain aina samaa ja pysyvää” tai että yksittäisellä kulttuurialueella on luonnollinen taipumus sulkeutua ”kulttuuriseen kuoreensa” (sulkea ulkopuoliset pois tiukalla rajalla). Nationalistinen yhteiskuntajärjestys on vaarallinen erehdys. Sen joustamattomalla tiellä tule lopuksi vastaan ison helvetti.
Erilaiset luonnonmukaiset kulttuuriset ryhmät ja -alueet elävät jatkuvassa sisäisesti joustavassa muutoksessa ja vuorovaikutusta muiden luonnollisten kulttuuriryhmien kanssa. Monikulttuurisuus ei tee ainoastaan hyvää, se on ainut luonnollinen.
Yhteisöllisten kulttuurialueiden (reviirin sisällä ja reunoilla) vallitsee jatkuva muutostila. ”Pienkulttuurien yhteinen aluemuodostelma” on ”rajoiltaan” eri näköinen kuin virallinen valtionraja. Valtionraja on väkivaltaisen keinotekoinen.
Suomessa ei ole yhtä suomalaista ”kansakuntaa” vaan valtiomme sisällä vaikuttaa lukemattomia eri tyyppisiä ryhmiä. Valtioalueemme sisällä on lukemattomia pieniä kulttuureja vaikka hallintovalta pakottaakin pikkuryhmiä yhteen ja samaan yleiskulttuuriseen muottiin. Sodan uhatessa yhtenäistäminen viedään armeija-arkisessa orjamoraalittamisessa äärimmilleen.
Valtion virallinen raja ei vastaa pienten kulttuurialueiden alueellista yhteismuotoa, siinä todellinen Suomi-neito ”rönsyilee kurveissaan” sinne tänne (ali ja yli virallisen valtiorajan).
Asettamalla useita valtioita vierekkäin kulttuurirajat eivät osu samoille linjoille vaan menevät esimerkiksi päällekkäin. Esimerkiksi itärajamme vieressä venäjän federaation Karjalan kannaksella löytyy Suomen ja Venäjän puolelta kulkeutuneita kulttuurivaikutteita (vuorovaikutus ja sekoittuminen). Venäjän puolelta kannakseen on vaikuttanut viimeksi eniten 1703 perustettu Pietarin kaupunki.
Neuvostoliitto halusi siirtää 1940-luvulla itäisen valtiorajamme kauemmas Pietarista. Se olikin Pietarin suojaamisen takia välttämätöntä. Tuolloin ajateltiin Pietarin saksalaissuomalaisen piirittämisen jälkeistä turvallisuutta sekä väestön suojaamista mahdollisessa uudessa sotavaiheessa. Asevoiman viimeaikainen kasvu (atk) on lisännyt kaikkialla maapallolla tarvetta siirtää valtioraja yhä kauemmas.
Valtionrajan yli tapahtuva kulttuurivaikutus (heijastus) aiheuttaa jännitteitä, mitkä johtaa usein sotatilaan. Rajoiksi mielletyt linjat ovat menettäneet aina merkityksensä molemmin puolin rajaa tapahtuneessa vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi Pohjanlahden Merenkurkku on muodostanut ”syvän kulttuuriakselin” Ruotsin ja Österlandin (Suomenniemi) välille ja jälki siitä näkyy nyt esimerkiksi eteläpohjalaisten sukuhistorioissa ja pohjalaistaloissa.
Myös suuraluekulttuurien välillä tapahtuu jatkuvaa vuorovaikutusta, hyvässä ja pahassa. Siinä itä hyödyntää länttä ja länsi itää. Länsi-Eurooppa on hyödyntänyt lännessä merellisiä alueita ja kulttuureja (siirtomaat) , idässä Venäjä on hyödyntänyt manneralueita ja -kulttuureja Kiinaan asti.
Venäjä on avannut ikkunoita länteen (Pietari Suomenlahden rannalla), itään, etelään (Krimi ja Mustameri) ja pohjoiseen monipuolistaakseen kulttuuriaan. On tyhmää arvostella yksisilmäisesti Venäjää, suomalaisilla ei ole tulevaisuutta umpipäisinä pikkusieluina.
Yhtenäisen kristillisen kirkon kahtia jakautuminen tapahtui muinoin kun kaksi kristillistä puoliskoa suhteuttivat lännessä ja idässä yleiskulttuurinsa kristilliseen uskonkäsitykseen. Lopputulos oli kaksi eri kirkkoa, lännen (järki) ja idän (tunne) kirkko, joissa on samalla kertaa paljon yhteistä ja erilaisuutta.
Islamilainen ja läntinen kulttuuri ovat parhaillaan sulautumassa toisiinsa, siitä on syntymässä uusi suurkulttuuri.
*
Yksinvaltias Napoleonin sotaretkellä 1812 Puolan kautta Venäjälle, yksinvaltias Hitlerin yrityksellä valloittaa idästä elintilaa (Lebensraum) 1941-1941 (sodan ratkaiseva käänne tapahtui Stalingradissa) sekä Saksan ja Ranskan johtamaa EU:n itälaajentumispolitiikkaa seuranneella Ukrainan sodalla 2014 on yhteisiä tendenssejä mutta niitä ei ole haluttu tuoda julki.
Kansainväliset sodat ovat vaikuttaneet Suomenkin paikalliseen kehitykseen (esimerkiksi jatkosota).
Koska Ukrainan sota syttyi vanhan ennestään tulehtuneen haavan kohdalla, uuden suursotavaaran aiheuttaminen vuonna 2014 tuntui todella pahalta.
Unionistit olivat ilmeisesti kateellisia siitä kun (NL:n jälkeiset) venäläiset omaksuivat hetkessä läntisen rikastumismallin (kulttuurin).
On kuitenkin vaarallista ottaa toisesta selvää tökkimällä kepillä. Ja talouspakotteet vievät lopuksi jalat alta myös pakotteiden paketoijilta.
Olisi toivonut, että valtapeleissä varottaisiin aiheuttamasta tällaisia vaaratilanteita. Vallankäytössä täytyy ottaa huomioon se, että ”mytologinen eläin” (ihmislaji) elää kulttuuri-ilmiöiden pohjalta eläimellisesti. Eikä ihminen osaa kertoa mistään ”totta”.
*
Junamatka kestää pitkään ja on minulle henkisesti raskas. Nousen ylös ja kävelen ravintolavaunuun. Tilaan heti ensimmäiseksi oluen unohtaakseni huoleni.
Ravintolavaunussa istuu minua vastapäätä viisikymppinen farkkuhousuinen nainen. Kysyn häneltä jotain, mutta en muista mitä. Hän sanoi olevansa Virosta ja puhuvansa huonosti suomea. Kuvittelin hetken, että hän on suomalainen, varmaankin ammatiltaan sairaanhoitaja. En osannut aavistaa mitään hänen olemisestaan. Minusta hän oli sulkeutunut. Mietiskelee ehkä liikaa ikäviä asioita?
Iso mustanpuhuva humalainen mies kiroilee lähellä äänekkäästi kännykkäänsä. Hän kävelee päissään horjahdellen poispäin. Kun hän osuu kohdallani minua alkaa pelottaa. Jospa mies pysähtyy, katsoo silmiini ja näkee minussa jotain ärsyttävää?
Viereisessä pöydässä istuu äiti pikkulapsensa kanssa. Lapsi katsoo junan ikkunasta vilisevää maisemaa ja sanoo ”puu”. Hetken päästä lapsi kirkaisee ”talo”.
Minäkin alan kurkistella junan ikkunasta näkyviä maisemia.
Radan varrelle on rakennettu asuinrakennuksia. Ne herättävät minussa kiperiä kysymyksiä.
3. Asuminen tapahtuu asunnossa, asuminen muuttuu vähin erin ihmismielen kodiksi.
Asunto ei ole yksinkertaisesti oleskelu- ja turvapaikka. Asumiskoneesta ei voi tulla koskaan kotia. Hyvässä asumisessa on kyse kodista ”itselleen olemisessa”.
Heideggerin mukaan ihmisenä oleminen tarkoittaa olla kuolevainenmaan päällä, mikä tarkoittaa asua. Hyvä asuminen on myös runollista.
”Onnelliseen olemiseen” sisältyy sekin, että saa kuunnella keväällä satakielen laulua kodin ulkopuolella pihalla samalla hetkellä kun maalaa ”itselleen olemisen tilassa” maalauksen kotinsa seinälle.
Sotaa paenneilla on oikeus perustaa uusi koti. Sotapakolaista ei saa pakottaa asumaan teollisen kaupunkikoneen lähiökehän betonikerrostalon asumiskoneessa.
Kuolemanpelossa paennutta ei saa pakottaa uuteen helvettiin, mössöksi massaan.
Näen junan ikkunasta, että pellolle on rakennettu kaksikerroksinen ”uusfooninki” (uusvanha pohjalaistalon tyylinen omakotitalo). Rakennus on tehty sileäpintaisesta hirrestä ja maalattu punamullalla. Ovi- ja ikkunalistat ovat valkoisia, kuten aina pohjalaistaloissa. Taloon on lisätty koko rakennuksen levyinen parveke.
Hetken päästä juna kiitää tasakattoisen funkkistalon ohi. Oikea asumiskone kyljessä auto. Talon vireen oli pystytetty koristeellinen huvimaja. Ei se ole ”itselleen olemisen” paikka, se on pelkkää muodin ja tyylin seuraamista.
Seuraava huvimaja oli täynnä romua ja mustia jätesäkkejä. Huvimajan taustalla näkyy maan tasoon romahtanut vanha mätä hirsilato.
Ei kaikki ole lakeudella komiaa. Komeus tunkee täällä koviten täkäläisten korvien välissä.
*
Käytävällä kävelee semioottisesti osuvan seksikäs nainen hoikan miehensä kanssa. Mies istahtaa kesken kaiken istumapaikalle mutta nainen jatkaa matkaa käytävällä.
Kuvittelin hetken, että he kuuluivat yhteen mutta erehdyin. Heillä ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa.
Miksi ystäväni halusi tehdä eilen kauppamatkan kahdestaan ystävänsä kanssa? Minäkö mustasukkainen? En tahdo kuvitella mitään, enkä tahdo olla pikkumainen.
Juna pysähtyy Seinäjoella ison mitään sanomattoman betonilaatikkomaisen asemarakennuksen kylkeen. Junan viereen pysähtyy toinen vastakkaiseen suuntaan kulkenut juna.
Minusta tuntuu siltä, että junamme lähtee ratapihalta mutta minä vain kuvittelin.
Minun on pakko odottaa vielä. Kyllä tämä juna lähtee kun tulee se oikea hetki.
Tämä kaupungiksi kutsuttu, alun perin ilmajokilainen ratapihakylä putosi juuri Helsingistä Tampereen kautta Vaasaan suuntautuvan kasvukäytävän sivuun. Maakunnan ”epäluotettava luotettava media” oli tutkimuksesta vaiti. Epäluotettavaa politikointia.
Maalaisliitto-keskustalainen maakuntamedia teki kasvukäytävästä kielletyn puheenaiheen. Viimeksi Seinäjoki putosi myös kasvukaupunkikilpailusta. Vaasa on kovassa nousussa.
Omakustanteeni ”Turun nykyaika ja tulevaisuus” (2007) takakannessa on Varsovasta Muurmanskiin ulottuva karttapiirrokseni (suuralueen tuleva rakenne vuonna 2040). Piirrokseni mukaan Vaasasta on vuonna 2040 yhteys Ruotsiin Merenkurkun yli. Se tuntuu minusta konkreettiselta ajatukselta.
Tämä betonimöykkypahanen, Seinäjoen kaupunki (untuvikko on perustettu 1960!) on väistymässä lopullisesti sivuun maakunnan keskuksena. Seinäjoen lentokentältäkin on ollut viimeksi pelkkiä uloslentoja, ettei valusi pakolaisia omaan kylään.
*
Olen kohta perillä.
Juna hidastaa vauhtia ja loksuttaa ikään kuin viimeisillä voimillaan kaupungin päärautatieaseman edustalle. Nyt se pysähtyy.
Minua alkaa jännittää taas mutta en tiedä taaskaan miksi.
Hyppään rautatieaseman vieressä bussiin ja tulen kaupungin päätorille. Kävelen torilta tuomiokirkkoaukiolle.
Hyvän vastakohta on paha. Turun tauti on kulttuurinen ilmiö. Siitä on siksi mahdotonta päästä täysin eroon. Kun elää kulttuurista jatkuvuutta, löytää itsensä vähän väliä loesta.
4. Katson tuomiokirkon massiivista ja korkeaa tornia. Torni ulottuu melkein pilviin asti. Sen kärjessä on pienoiskoossa maapallo. Pallon päällä seisoo latinalainen risti.
Siis maailmanvallan symboliikkaa. Vanha kirkkoarkkitehtuuri on valtapeleissä pakettiin väännettyä muotokieltä.
Nousen kirkon korkeita portaita ylös kirkonulko-ovelle. Astun sisään ja seison hetkessä kirkon leveässä ja valoisassa keskilaivassa.
Tämä roomalaistaustainen elämänvaelluksen basilika herättelee omalla tavalla ihmistä maailmassaolon ymmärtämiseen ja paljastaa samalla kaiken itsestään.
Tämä laiva ei ole viihdealus Silja Line, jonka päästä löytyy ravintolan, baaritiskin ja täysinäinen konjakkilasin.
Tällä laivalla on kypsytetty kaksituhatta vuotta kansaan orjamoraalia ja subjektin kuolemaa.
Korkeimman, Jumalan valo tulee basilikalaivassa eteenpäin astumisen aikana orjamoraalisesti luotisuorissa penkkiriveissä istuvan yhteisön ylle (luokitellun seurakunnan) korkealta yläikkunoista.
Ihmisyksilön elämänkaari huipentuu siinä laivan keulassa, apsiksessa. Apsiksessa valo loistaa joka sivulta, ylhäältä alas, valon kaikissa väreissä.
Protestanttinen ihminen pyytää hengeltä apua jaksaakseen raataa (pyhä sana ja saarna) porvarillisena yrittäjänä. Lutherin uskonpuhdistus vain vahvisti ikivanhoja kristillisiä uskomuksia, juutalaisetkin on tunnettu aina hyvistä bisnestaidoistaan.
5. Hengen ja ihmisen vuorovaikutus voi perustua myös toisenlaiseen kulttuurin. Idän ortodoksisessa ristikirkossa seurakunta seisoo maailmankaikkeutta symbolisoivan avaruuspallon alareunassa. Henki ja aine koskettavat pallon alareunan pisteessä toisiaan. Henki puhuu kirkossa ihmisille musiikilla ja suitsukkeilla. Ihminen ei tee muuta kuin aistii ja kuuntelee jumalallista pyhyyttä (henkeä).
Tähän liikuttavaan itäiseen kerrontaan voi tutustua käymällä Turun Kauppatorin varren ”Ryssänkirkossa”, Pyhän Aleksandran kirkossa (kirkon nimi on Nikolain puolison Aleksandra Feodorovnan mukaan). Kirkon suunnitteli Berliinistä tänne muuttanut arkkitehti C. L. Engel. Kirkko on rakennettu 1846, kirkko rakennettiin turkulaisia inhonneen G. M. Armfeltin ehdotuksesta kaupungin uudelle raatihuoneelle varatulle tontille (katso omakustanteeni ”Turun kuningas- ja keisariaika, Turun kuva 3. osa, Turku 2006, ISBN 952-99502-2-5, sivut 131-137).
Arkkitehtuuri on aina myös vallankäyttöä. Armfelt luonnosteli ortodoksista kirkkoa myös läntistä tuomiokirkkoa vastapäätä Turun Suurtorille, suomalaisen isänmaan palvomiskeskuksen Porthanin patsaan kohdalle.
6. Arkkitehtuuri on uusimman olemassaolon kuvaamisen kannalta valaiseva alue.
Rationaalisen suunnittelun lähtökohta on unelma paremmasta maailmasta. Ensin uskottiinkin järkeen (funktionalismi ja modernismi) mutta postmoderni nujersi luulot järjenkäytön mahdollisuuksista. Siinä Alvar Aaltokin hiljennettiin.
Aallon rotusuomalaisesta arkkitehtuurineroudesta ollaan nykyisin vaiti koska syntyjään eteläpohjalainen Alvar Aaltokin uskoi rasistiseen nationalismiin ja yleiseen edistykseen (katso Alvar Aallosta: Jukka Paaso, Itsenäisyyden ajan Turku, 2006, sivut 89-91 sekä Järviseudun Sanomat 18.6.2014 Viipurin peruskorjatusta kirjastosta sekä mielipiteeni Ilkassa 15.7.2014 ”Savikatujen Seinäjoki syntyi keskelle peltoja” sekä Ilkka 25.10.2015 ”Alvar Aallosta ja Jarmo Korhosesta”).
Postmodernismissa on luovuttu perinteisestä uskonhartaudesta ja järjen käytöstä kokonaan. Postmodernismia leimaa moninaisuus, ristiriitaisuus, myös modernismin hyödyntäminen, historiaviittaukset sekä keskellä materialistista yltäkylläisyyttä mielikuvilla ja kuvitelmilla operoiminen.
Postmoderni arkkitehtuuri kuvaa massakuluttajan irrottelua etelän kultahiekkarannoilla, hengettömiä sateenkaarivaltapelejä sekä sodankäynnin kaaoksellisuutta. Syyrian postmodernista sodankäynnistä ei kukan muu kuin pähkähullu selvää. Sodan osapuoliakin on niin monia erilaisia ryhmiä eri intresseineen.
Moniääniseen ja ristiriitaiseen mielikuvilla leijuvaan postmoderniin arkkitehtuurimusiikkiin voi syventyä lukemalla Lappajärven Kivitipusta sekä Härmän kylpylästä Järviseudun Sanomiin kirjoittamani kirjoitukset (JSS 21.5.2014 sekä 16.3.2016).
6. Maailmassaolon voi kokea myös siten, että ”henki” asuu meissä itsessämme. Me olemme vapaina yksilöinä ”itselleen olemisessamme” ainutkertainen ”konkreettinen asunto ja kirkko” ja samalla koko tajunta ja todellisuus sekä ”sattumien vyöryn maailma”.
24.3.2016
JUNAMATKAN KUVAUS – 2
Nykyinen maapallon elollisen luonnon ja ihmislajin hätätila ei tapahdu sattumalta samaan aikaan.
Eikä Suomen tämänhetkinen finanssikriisi ole sama asia kuin käynnissä oleva maailmanlaajuinen kulttuurikriisi.
Siinä länsivallat ottavat vatapeleillään yhteen muiden suurten kulttuurien kanssa.
Voiko enää oikeuttaa mitään? Ja ketä tästä onnettomuudesta pitäisi syyttää?
Kun ajattelen, että elämä tapahtuu tällä suljetulla maapallolla (entropia) elottoman ja elollisen aineksen vuorovaikutuksessa. Ja, että esimerkiksi puun kuollessa elollinen aines siirtyy elottomaan ainekseen, tunnen itseni ahdistuneeksi.
Mitä tapahtuu kun ihmislaji lisääntyy maapallolla räjähdysmäisesti ja muu ”elollinen massa” pienentyy samanaikaisesti kiihtyvällä tahdilla (lännen aiheuttama ympäristökriisi ja eläinlajien kuolema)?
Ahdistukseni satuttaa eniten heti kun alan ajatella, että ”voiko ihminen tietää” ja ”onko ihmisen hyvä tietää”. Kaikista eniten ahdistun ajatuksesta ”tieto on valtaa”.
Pystyykö ”tietäväksi olennoksi” itsensä kuvitellut ihminen ”kehittymään ja jalostumaan luonnon olentona”, elämänsä aikana ollenkaan? Sekä pystyykö hän pitämään yleistä yhteiskuntakehitystä hallittuna (edistys). Ei.
Vaikka tietää maailmankaikkeudesta (avaruus) sekä solusta ja DNA:sta entistä enemmän se ei auta mytologista eläintä (ihmislajia) sen omissa ”perusongelmissa”.
Pitääkö ”tietouskoa”, tieteellistä tutkimusta ja koneiden käytön lisäämistä (nyt varsinkin atk) pelkästään ylistää?
Jos positivismi on paljastunut negativismiksi, hallittu hallitsemattomaksi sekä ” elollisen luonnon suojelemistoimet” elollisen luonnon riistämiseksi (utilismi), miksei tapahtunutta ”kehitystä” saisi arvostella.
*
Blogissani ”Vanha, uusi ja postmoderni tietoisuus” (9.11.2015) ajattelin, että ihminen on ”tiedostava” (tietoisuus) mutta ei ”tietävä” (tieto, tietäminen, tieto-olento, tieto-oppi) ja että ihmisen käsitys siitä ”mikä on todellista” vaihtelee eri aikoina.
Käsitykseen siitä, mikä on ”todellista” sisältyy aina samanaikaisesti vanhaa ja uutta ajattelutapaa.
Kysymys siitä ”mitä on” (todellinen maailma) ja ”mitä ja miten tajuaa” (ihmisen ajattelu ja ymmärtäminen) on kiehtonut ihmistä ikuisesti.
Joudumme ihmisinä kysymään ikuisesti ”mikä on todellista”? Sitäkin on syytä kysyä, että onko ”todellista” edes olemassa?
Sattuma on kuitenkin aina varmaa (varmuus).
”Tajuaminen” ja ”olla tietoinen” (prosessi, elävän liikkuvan ihmisolennon aivotoiminnot) voi pohjautua järkiperäiseen ajatteluun (dialektisen järkeilyyn, dialogi, logiikka) tai olemassaolon aistimiseen (transsendenssi, eksistentialismi).
Uusimman ”järkeilypohjaisen tietämyksen” (C. Darwin), ”todellisuuskäsityksen” sekä ”maailman- ja ihmiskuvan” mukaan ihminen on maapallon ”elolliseen massaan” (luonto) sisältyvä evoluution vyöryssä kehittynyt eläinlaji, jolla on kyky aistia olemassaoloa sekä kyky kuvitella elinympäristöstään ja itsestään kaikenlaista.
Uusimman käsityksen mukaan ihmisen ei pitäisi kuvitella enää, että elämä maapallolla on Jumalan luoma tai että ihminen on Jumalan kaltainen ”kaikkitietävä ja -voipa olento”.
Raamatun kertomukset perustuvat ikivanhaan kokemukselliseen viisauteen.
Vanha testamentti varoittaa meitä tietämästä (hyvän ja pahan tiedon puu). Uuden testamentin mukaan uskominen on syntien anteeksi saamisen ehto. Täytyy uskoa ihan tavallisena ihmisenä (rahvaana) kansan keskelle ilmestyneeseen jumalalliseen johtaja Jeesukseen, tämä raamatullinen myytti on lähtökohtana myös smp-perussuomalaiselle huudahdukselle ”kyllä kansa tietää” sekä marxilaisuusmyyteille.
*
Mikä on oikein, mikä väärin sekä mikä on hyvää, mikä pahaa (ajatus ja teko) ei ole vähääkään yksinkertainen asia.
Nytkin on tärkeintä löytää ja esittää hyviä kysymyksiä.
Filosofista tulee ensin ajattelija ja vasta sen jälkeen taiteilija.
Taiteilijana on tärkeintä heitellä ilmaan ajatuksia.
Taide on valtaa.
Fjodor Dostojevskin romaani Rikos ja rangaistus ilmestyi vuonna 1866. Kyseinen taideteos sisältää niin syvällisen ajatuksen ihmisen maailmassa olemisesta, ettei tuota ideaa ole vielä edes ymmärretty.
Dostojevski oli osallistunut itse Venäjällä vallankumoukselliseen toimintaan ja kirjailija oli saanut siksi vankeustuomion.
Henkilökohtaisesti eletty elämän pakotti myös Dostojevskin syvimpiin pohdintoihin. Mitä elämä tarkoittaa? Mitä oleminen” on?
Valtasuhteiden muuttamiseen pyrkiviä ja vallankumousta tavoittelevia on pidetty aina ”virallisesti laillistetun vallan” keskuudessa pahantekijöinä. Siitäkin huolimatta, että heidän pyrkimyksensä voi johtaa oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan.
Siis vaikka ”paha” tuottaisi ”hyvää”. Mitä ”paha” ja ”hyvä” on? Voiko siihen antaa tyhjentävän vastauksen esimerkiksi yhteiskunnallisten normien ja lakien pohjalta?
Jos rosvon vastakohta, moraalisesti luja ihminen murhaa ”pitkään kiusattuna ja rääkättynä” röyhkeän rahankiskojan voiko hän hyvittää tekonsa tekemällä jälkikäteen hyviä tekoja muille ihmisille (vertaa Raskolnikov)? Vai pitäisikö hänet sulkea suora päätä vankilaan?
Pitäisikö rikoksesta antaa valtion vallankäyttöön sisältyvässä ”riippumattomassa tuomioistuimessa” esimerkiksi kahdeksan vuoden ja kahden kuukauden pituinen tuomio tai sitä paljon pienempi tuomio? Siitäkin huolimatta, että oikeuslaitos ei ole ”tosiasiallisesti” riippumaton vaan osa kaikkea muuta valtion vallankäyttöä (kts. Kaarlo Tuorin Foucaultin oikeus, 2002).
Eikö murhaaja voisi saada rikoksensa anteeksi jos hän tunnustaa Jumalalle pahat tekonsa ja vannoo uskovansa Jeesukseen? Tai tulisiko tasavallan presidentin armahtaa ”henkisesti jalostunut murhaaja” vankilasta vapaalle jalalle viiden vuoden vankeusjakson jälkeen?
Eikö moraalisesti sisintään kypsytellyt ja lujittanut murhaajamme tunne tässä tapauksessa aivan syyttä ja turhaan huonoa omaatuntoa sillä lukemattomat muut ihmiset olivat jo ennen häntä joutuneet saman rikollisen koronkiskurikapitalistin kiristämisen uhriksi. Akkahan jätti ”kiskuriveronkin” maksamatta valtiolle.
Eikö nuori sivistynyt ylioppilaamme tehnyt pikaistuksissaan meille hyvän ja esikuvallisen teon? Miksi, mitä ja ketä laillinen yhteiskuntasysteemi oikein suojelee?
Eikö pietarilaista ylioppilastamme voisi pitää kansallissankarina mutta ei ihan sotaveteraanina? Suomen jääkäritkin olivat radikalisoituneita parikymppisiä ylioppilaita. Miksi Kauhavan kirkonkylässä sai olla 70 vuotta ilmasotakoulu? Miksi kyseistä kasarmialuetta nimitellään nyt ”etnohelvetiksi”? Miksei Kangas-Annalan IBA-alueen (kansainvälinen lintujensuojelualue) läpi saa hurjastella asvaltilla 100 kilometriä tunnissa (Seinäjoen Ely-keskus esitti vaatimattomasti 60 km/t)?
Kuka on syypää ilmastonmuutokseen ja ympäristökriisiin, siihen, että elämä on päättymässä tällä planeetalla? Onko kansaa edustava valtaelin (”edus-kunta” eli edustava eliittiyhteisö) enemmän syypää katastrofiin kuin itse kansa?
Kiitos edustajille tyhjänpäivistäkin kulutustavaroista, joista poikii elollisen luonnon kuolema? Pääasia, että bisnes pyörii?
Jos valtaeliitti on ”murhaajamme” onko kansalla (alamaisina) oikeus vaatia nykyinen yhteiskuntajärjestys muutettavaksi sellaiseksi, että luonto ja ihmiskunta voisi jatkaa elämää?
Kuka on eniten syypää julmiin maailmansotiin? Jos valituksen ja nationalismin ideologia (kansan johtoasema ja massojen yhtenäistäminen suljetussa valtiossa) osoittautuu syypääksi maailmansotiin, eikö kyseistä systeemiä pidä kritisoida?
Jos kuvitteellisuuteen perustuva massoittamissysteemi aiheuttaa myös yksilövapauden riiston, henkistä pahoinvointia, vieraantumista sekä subjektin kuoleman, eikö yhteiskuntajärjestystä pidä muuttaa muiltakin osin kuin vain talouselämän kohdalla (bkt).
Nykyisessä liberalistisessa ”kapitalismikommunismissa” koko elämä on pelkkää paksulompakkoista bisneksentekoa ja taloudellisia suhteita.
Muita yhteiskunnallisia vaihtoehtoja ei voi muka olla edes olemassa. Ihmisenä oleminen olisi paksu setelipino.
Eikö lässynlääkansakunta-ajattelu sekä epäonnistunut kansallisvaltiojärjestelmä tule hävittää maapallolta ja luoda sen tilalle uusi ylikansallinen globaali vallankäyttösysteemi?
Eihän vanhaa yhteiskuntaa voi oikeuttaa. Anarkiasta on nyt eniten hyötyä.
*
Ei nyt ole pelkästään ”vaikeat ajat”. Koko yhteiskunnallinen järjestelmä on taas ihan täysin sekaisin. Ajatteleva ihminen ei voi luottaa enää mihinkään.
Mutta katsotaan ensin kuinka suu laitetaan kun kokonaisia valtioita on jäänyt ilmastonmuutoksen takia veden alle. Meitä odottaa oikeat kansanvaellukset. Niissä merenrantoja nuijii maailmanlaajuiset ihmistsunamit.
Kaikki on tänä päivänä yhtä ja samaa dadaa.
*
Jälkikirjoitus:
Pari tuntia sen jälkeen kun olin kirjoittanut tämän tekstin (junamatkan kuvaus – 2), Brysselissä tapahtui terrori-isku, jossa kuoli ja haavoittui lukuisia ihmisiä (vertaa Pariisi 2015).
Iskusta on syytetty islamisteja. Iskun uhriksi joutui syyttömiä belgialaisia ja Belgian valtion alueella oleskelleita Syyrian sotaan syyttömiä ihmisiä. Sitä ensimmäistäkään suojelulupausta nauttivaa suomalaista ei löytynyt iskun kohteiden joukosta.
Syyn (sota idässä) ja seurauksen (terrorismi lännessä) ”laki” toimi nytkin. Eurooppalaisten tulee muistaa nyt se, että tänne ”tulvineet pakolaiset” ovat joutuneet kärsimään vuosikausia väkivallasta ja että rauha Syyriassa on vielä pitkään pelkkä ajatus. Sota jatkuu.
Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat syyttömiä ihmisiä. Heitäkin pitää suojella. Eikö suojattomaan sodankäyntivaltioon takaisin käännyttäminen on moraalitonta?
Tässä ei ole kuitenkaan kyse pelkästään siitä, että ”sitä saa mitä tilaa”. Sota on valtapeli, hyvien ja pahojen ajatusten ja tekojen ilkeä ja väkivaltainen sekamelska.
Valtio voi olla suljettuna siviilitilassa tai avoimena ja villinä sotatilassa. Suojattuna ja rauhantilassa valtio lupaa suojella (lait, viranomaiset jne.) omia kansalaisia. Sotatilassa valtion valtaeliitti ei pysy lupaamaan suojelua omille kansalaisilla eikä muille ihmisille.
Sotatila (nyt Syyria) on aiheuttanut sen, että kansan (suojattomat pakolaiset) ja suojelutehtävää harjoittavan valtaeliitin suhde on katkennut. Koska kansa (kansalaiset/alamaiset) eivät saa suojaa ulkopuolisiltakaan (esimerkiksi USA) heille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin paeta valtiorajan ulkopuolelle ja joutua usein lainsuojattomiksi (ylikansalliset lait).
Sotaan osallistuu useita osapuolia. Kuka tekee sodankäynnissä ja terrorismissa hyvää, kuka pahaa ja kenelle? Miten raja hyvien ja pahojen tekojen välillä pitäisi vetää? Onko se mahdoton tehtävä?
Kansainvälisenä tavoitteena tulee olla nytkin pysyvä rauha Lähi-idässä. Se voi onnistua ainoastaan kun konfliktin kaikki osapuolet pääsevät istumaan saman pöydän äärelle.
*
Rasismin vastainen globaali päivä on Suomessa tarpeeton koska suomalainen julkinen valta on katsonut rasismia ja terrorismia aina läpi sormien (Eugen Schauman, lapuanliike, heimoveljellinen suursuomalaisuus, perussuomalaisuus jne.).
Sinivalkoiset perussuomalaiset (laillinen valtapuolue) ovat tarjonneet meidän arabivirpojille pekonia. Valtiovaltaa ei voi kuitenkaan oikeuttaa historiallisen ja sosiaalisen kuvitteellisuuden (satujen sepittelyn), tunteellisuuden (romantiikan), väestön yhdenmukaistamisen (fasismin) sekä yksilövapauden vastaisuuden (eksistentialismin vastaisuuden) pohjalta.
Patavanhoillisessa Suomessa kumarretaan taikauskoista nationalismia huudahtamalla 2000-luvullakin isänmaallisina kansallissosialisteina ”Sieg heil – perussuomalaisuus kunniaan”!
Lähtekää heti hallituksesta ennen kuin Suomen maine on tahrittu pysyvästi.
