1. ILLALLINEN YHDELLE
a. Ihmisillä on taipumus ajatella, että elämä on tapahtunut ja tapahtuu aina ikään kuin samoilla kiskoilla edeten. Ja, että maailmassaolemisen perusta on ”selkeä”.
Olisimme jostain kaukaa ikään kuin kiskoja pitkin lähteneet (menneisyys) ja kiskoja pitkin olisimme johonkin kauas menossa (tulevaisuus).
Ihmiset kuvittelevat myös voivansa kokea uudestaan (tässä ja nyt) kaiken sen mitä on ollut. Elämä on kuitenkin hämärä ja arvaamaton sekä täynnä yllätyksiä.
Toinen toistensa kautta tapahtuva maailmassaolo etenee kuitenkin kuvitelmina (myytit). Sinä ei ole mitään ”varmasti totta”.
Maailmassaolon ohjaavia kiskoja ei ole. Ja kaikki jo tapahtunut pysyy ikuisesti menneenä.
Kaikki on otettava vastaan yksin (itse).
Ihminen on ”maailmaan heitetty” maailmassaolon sattumanvyöryn vanki.
Tämän aistiminen sattaa tehdä surumieliseksi, mutta se on kestettävä voidakseen olla vapaa.
*
Olen nähnyt pari kertaa saksalaisen lyhytelokuvan Illallinen yhdelle.
Jostain syystä ajattelin ensin, että ”illallinen kahdelle”. Mutta se (”kahdelle”) oli vain kuvittelua. Ymmärsin vasta myöhemmin syyn tuohon erehdykseeni.
Ajattelin aluksi, että on samantekevää, kuka kertomuksen ja filmin käsikirjoituksen on laatinut ja liittykö esitys ollenkaan jouluillalliseen, voihan esitys liittyä myös esimerkiksi uudenvuoden juhlimiseen tai syntymäpäivän viettämiseen.
Kuvaan tarinan tässä omassa mielikuvituksessani ja ajattelussani jouluillallisena.
Lyhytfilmi on hauska ja humoristinen mutta herättää minussa vakavia ajatuksia.
b. Näkemäni lyhytfilmi (kertomus) Illallinen yhdelle
Isossa huoneessa on vanha (enkä satavuotias) nainen, vanha herrasmiespalvelija, pitkä kartanomainen juhlapöytä, pieni tarjoilupöytä sekä sivulla portaat ylöspäin toiseen kerrokseen (jota ei näy).
Pitkä pöytä on kuvattu sivulta, nainen istuu näkymän oikealla sivulla, mies seisoo pöydän vasemmassa päässä ja liikkuu esityksen aikana pöydän molempien päiden välissä.
Esitys on kuin teatterisalista sillä filmiin ei sisälly kuvakulman jatkuvaa vaihtumista ja ”elävän kuvan” liike- ja syvyysvaikutelmia.
Kun alun perin ajattelin ja kirjoitin lyhytfilmin sisällöstä en tiennyt sen tekijöistä enkä siitä mitä esityksen laatijat ovat ajatelleet. Se ei ollut minulle tärkeää, halusin vain olla teoksen yksilöllinen tulkitsija.
Vasta jälkikäteen otin selvää tekijästä, se on Lauri Wylien (sketsi) sekä Saksan NDR (ensimmäinen TV-esitys Saksassa 1972, ohjaaja ja tuottaja Heinz Dunkhasen). Lähdin Suomesta saksaan syksyllä 1971.
*
Filmi alussa vanha nainen istuu tuolille pitkän pöydän päähän jouluillalliselle. Naisen miespalvelija valmistuu palvelemaan naista pöydän vasemmalla laidalla (tarjoilupöytä).
Joulupöydässä on ollut kauan alunperin joukko naisen miesystäviä. Mutta tuo joukko on harventunut kuolemien johdosta niin, että yhteiseen jouluateriaan osallistuneista on jäljellä enää ainoastaan kaksi henkilöä, vanha nainen ja hänen vanha hovimestarinsa.
Joulupöydässä istuva nainen on illallisen konkreettisesti yksin mutta hän haluaa kokea olevansa yhdessä rakkaimpansa kanssa (miehet). Miesten läsnäolo tapahtuu ”ihmishenkien kautta”.
Tarjoilija tarjoilee juomia ja ruokia naiselle sekä jokaiselle ”rajan tuolle puolelle siirtyneelle” naisen miesystävälle.
(Ehkäpä tämän tarinan juoni juontaa osaksi muinaiseen Epyptiin, jossa faaraota ruokittiin haudassa kuoleman jälkeenkin.)
Lautaset, lasit, ruokailuvälineet ja ruokaliinat ovat pöydällä jokaisen entisen miesystävän istuinpaikan kohdalla.
Nainen kuuntelee kun tarjoilija esittää (puhumalla) juhlaillallisen aikana vuorotellen naisen jokaista entistä miesystävää.
Palvelija auttaa naista kokemaan eilisen yhteisölliset jouluhetket uudestaan ja uudestaan.
Esimerkiksi erään (ehkä) etisen saksalaisupseerin kohdalla miestarjoilija puhuu äänekkäästi saksaa, nousee suoraksi pystyasentoon ottaen hyvin sotilaallisen asennon, iskee kantapäät yhteen ja huudahtaa viinilasi kädessä ”skol”.
Joku toinen pöydässä on ehkä ranskalainen, joku kolmas ehkä ruotsalainen.
Miestarjoilija joutuu tarjoilemaan koko ajan ”hengille alkoholia” ja joutuu samassa yhteydessä juomaan miesten lasit alas kurkustaan.
Tarjoilija alkaa juopua ja kompastelee lattialle laitetun (ehkä siirtomaaherruuden aikaisen) tiikerinturkin irvistävän pään kohdalla mutta tarjoilija vain vilkaisee taakseen, irvistelee ja alkaa kantaa humalassa horjahdellen tarjoilulautasta.
Kun illallinen päättyy nainen ja tarjoilija vaihtavat keskenään pari sanaa.
Mies kysäisee naiselta, että ”tehdäänkö niin kuin ennenkin?”. Vanha nainen vastaa, että ”tehdään”.
Sen jälkeen nainen ja mies kipuavat yhdessä portaita ylös naisen makuuhuoneeseen.
Kuvittelen, että makuuhuoneessa pari riisuuntuu ja asettuu vierekkäin sängylle. Mies on täysin alasti, lähestyy naista mutta nukahtaa hetkessä juopuneena.
Kalukaan ei seiso enää palvelijalla.
Nainen on kuitenkin tyytyväinen. Hän saa tuntea alastoman miehen lämmön ja hipiän vierellään. Seksuaalisiin suorituksiin ei olisi naisellakaan enää tahtoa ja voimia.
Molemmat nukahtavat ja nukkuvat yön yli ja heräävät aamulla arkeen. Molemmilla on kova krapula. Mutta onneksi ”Jeesuksen armolahja” auttaa siinäkin tilanteessa.
*
En voi edes kuvitella, että kutsuisin kaikki entiset vaimoni ja tyttöystäviäni, koko ”hajahaaremini”, yhteiseen pöytään illalliselle kanssani ja että asettuisin itse pöydän päähän juhlailtamme ”pomoksi”.
Lounaspöydän pilkkoisin kirveellä palasiksi ja polttaisin puupalat pikimmin joulun takkatulessa.
Lyhytelokuvassa Illallinen yhdelle vanha nainen ei halua kokea ainoastaan entisten miesystäviensä kanssa viettämiään jouluhetkiä vaan kaikki muutkin yhdessä vietetyt hetket. Elokuva kuvaa länsimaisen kulttuurin ja siihen sulautetun kristillisen paatoksen yhdistelmä.
Tarinan taustalla on yhteisöllisesti toinen toistensa kautta eläminen myyttien varassa.
Joulu on Jeesus-lapsen syntymisen ja ristin armonlahjan juhla. Mutta kapitalismi on tehnyt joulusta ennen muuta kaupallisen bisneksen.
Ensin mässäillään ja juopotellaan, siten oksennetaan kaikki syöty ja juotu ulos ja lopuksi lillitään puolitajuttomana yhteisessä armolahjahurmiossa.
Tässä on koko muinainen Rooma (arvomaailma). Siinä yhtyy maallinen ja hengellinen valta. Siinä kummittelee itse monijumalainen Pantheon ennen kristilliseksi muuttamista.
Joulun kapitalistista kuluttamisvimmaa vietetään ensin yhteisössä syntisen tavaratulvan keskellä ja sen jälkeen nautitaan yhdessä taivaallista armolahjaa, Jeesus-lapsen anteeksiantoa.
”Joulu on taas” ja ”oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen”. Rajaa tuonpuoleisen ja ”tällä puolen olemisen” välillä ei ole joulun kristillisessä juhlimisessa.
Seksuaaliset nautinnotkin otetaan siinä mukaan rajanylitysmatkoihin.
Tämä kuvitteellisen ”mytologisen eläimen” prosessi on täynnä kuvittelua (myyttejä). Se on sattuman vyöryssä tapahtuvan yksilöllisen ”itselleen olemisen” ja absoluuttisen vapauden vastainen (eksistentialismi).
*
Metsästä ei löydä ikinä kahta samanlaista puuta. Eikä maailmasta kahta samanlaista ihmistä. Me synnymme kaikki tänne erilaisina ja vapaina.
Talousmetsä on saatanallinen, sillä siinä yritetään yhtenäistää kaikki metsän puut.
”Mytologiset eläimet” ovat niin hölmöjä, että kun he ovat rakastuneet metsästä löytämänsä ”puuhun” ja kadottavat jossain vaiheessa tuon ”puunsa”, he alkavat etsimään metsästä toista samantyyppistä ”puuta”.
Ja toiset meistä ovat niin typeriä, että soittelevat vuosikymmeniä toisella puolen maapalloa asuvalle entiselle tyttöystävälleen tajuamatta soittelevansa vanhalle viehätysvoimansa jo kauan sitten menettäneelle naiselle. Jos he tapaisivat aikojen päästä toisensa, he eivät edes tunnistaisi toisiaan.
Nyt eletään kuitenkin nationalististen yhtenäistämisen kuolemanhetkiä. Monet ovat kuitenkin vieläkin niin hölmöjä, että kuvittelevat ”nationalistisen kotimaan” pysyvän kasassa ikuisesti ja samanlaisena ”kuten aina ennenkin”.
Vanhasta kuivasta luusta ei kuitenkaan irtoa mehukasta hipiän tuoksua.
Kun simpukka (nationalistinen identiteetti) on sulkeutunut kuoreensa, elukka tongitaan uusimmassa globaalissa muutoksessa kuoren sisältä kivuliaasti ulos. Mutta jos simpukan kuori pysyy koko ajan auki, simpukka pääsee päästämään päivänsä kivutta.
*
”Kansallisen identiteetin rakentaminen (simpukkaan nationalistina sulkeutuminen, Jukka Paason lisähuomautus) ei enää ole samalla tavalla keskeistä kuten ennen. Sen sijaan maailmanlaajuiset ja eurooppalaiset kysymykset ja ongelmat – – Pentti Linkola – – Georg Henrik von Wright edustaa maltillisempaa kulttuurikritiikkiä – – tutun maailman mureneminen – –
Suomalainen kuvataide omaksui sotien jälkeen ei-esittävän kansainvälisen kuvataiteen mallin – – Postmoderni ja jälkiteollinen Suomi näyttää omaksuneen keskeiseksi ideologiseksi uskonkappaleekseen taloudellisen fatalismin” (katso Dietrich Schwanitzin kirja Sivistyksen käsikirja ja kirjan lopussa oleva Tuomas M. S. Lehtosen kirjoitus ”Suomi ja eurooppalainen sivistys”, sivulla 603-604).
Sipilän hallitus on ”todistamassa”, että tämä on tapahtumassa. Maailma kansainvälistyy ja nationalismi väistyy.
c. Oleminen ja elämä etenee villisti ja sattuman vyöryssä
Mikään ei voi olla varmaa ja hallittua.
”Tieto on valtaa” -politiikka on nykyisin yhtä matematiikkaa, juridiikkaa ja viihdettä.
Entistä urheiluhullummat tv-uutiset (huippuhypyistä) voidaan korvata valtakunnallisilla ”Kupittaa-uutisilla” (tautimielisairaalaa koskevilla uutisilla).
”Illallinen yhdelle” on mennyttä.
Joulurauhan julistamisesta voidaan luopua kokonaan koska se kylvää militaristisena ”pahaa verta” (isänmaallis-nationalistinen Porilaisten marssi ”nyt rauha jääköön”).
Sattuman vyöry on nopeutumassa ja yhteiskunnallinen kaaos on johtamassa uusiin sotiin ja ties mihin kaikkeen uusimpaan helvetilliseen.
Koko ajan on tapahtumassa sellaista, mitä ei toivoisi tapahtuvan.
Esimerkiksi tuttuja kuolee tuon tuostakin myös aivan omassa lähipiirissä.
Joku tuttu nuoripari saattaa olla ottanut yllättäen avioeron vaikka heillä oli (muiden mielestä) niin ihanat ”omat yhteiset pikkulapset”.
Saattaa myös syttyä helvetillinen sota, johon kutsutaan miespuolisia omaisia. Ja saataisiin taas uusia sotaveteraaneja ja markettien vapaaehtoista rahankeruuta.
d. Myyttinen kuvitelma ja minä-uskomus
Blogissani ”Aluerakenne on kuvitelma ja minä on siinä uskomus” (5.3.2016) kuvaan sitä, kuinka paikallisen väestön elämä etenee myyttisten kuvitelmien varassa ja kuinka ”minä” on siinä uskomus.
Tämä ajattelutapani pohjautuu siihen, että ihminen ei ole järki- ja tieto-olento vaan myyttien ja kuvitelmien varassa elävä ”mytologinen eläin”. Ihminen luo ympärilleen pelkkiä kuvitelmia.
Myös yhteiskunnan sisällä voi tapahtua suuria muutoksia ja mullistuksia.
Vallankumouksissa revitään hajalle kaikkia siihenastisia yhteiskunnan kuvitteellisia rakenteita.
Esimerkiksi Venäjän vallankumous johti kommunistisen valtion perustamiseen. Ja uuden myytistön luomiseen. Kaikki siihen asti yksityiset maat ja metsät ja kiinteistöt otettiin yhteiskunnan omaisuudeksi.
*
Suomen sss-hallituksen päähenkilöt eivät pitäneet vappuna 2016 perinteistä vappupuhetta. Ainoastaan jeesustelevasti esiintyvä äärinationalisti Timo Soini esiintyi eräässä uskovaisten vapputilaisuudessa pääpuhujana, valtapelinsä ja uskonasiat yhdistäen.
Muotiin on tullut ilmaisu uusi dynamiikka. Dynamiikkaa vielä vähän lisää niin kaikki on yksityistetty. ”Uusi dynamiikka” muistuttaa turkulaista ideaa ”joustava menettely”. Sitä sovelletaan Turun taudin yhteydessä. Lakikirjaa ei tolloin edes aukaista.
Sipilän hallitus on neuvotellut tähän asti tuloksetta omaa dynaamista yhteiskuntasopimusta. Hallitus on uhannut työntekijöitä ja köyhälistöä eduskunnan pakkolaeilla, jos hallituksen tavoite tehdä yrittäjiä ja omistajia hyödyntävä ”KASVUHYPPY” ei toteudu. Hallituspuolueiden kannatus on kuitenkin onneksi romahtanut alle 50 prosentin.
Yritys kaataa ammattiyhdistysliike sekä hallituksen esittämä suurkuntauudistus sekä sote viittaavat siihen, että sattuman vyöry laajenee ja vastakkainasettelu kovenee jatkossa.
Suurkuntien aluerakennetta (suunnittelukysymykset) ja kansainvälistä omistusta koskevat kysymykset (esimerkiksi terveysasemat ja veroparatiisit) ovat edelleenkin ratkaisematta.
Sipilän porvarillisen sss-hallituksen suuri virhe on se, että se tarkastelee ”yhteiskuntasopimuksessaan” yksipuolisesti ”yrityspolitiikkaa” mutta ei varsinaista ”yhteiskuntapolitiikkaa”. Edellisessä on kyse yhteiskunnan osa-alueesta ”detaljista”, jälkimmäisessä taas kokonaisuudesta, mihin sisältyy esimerkiksi taloudellisia, järkiperäisiä ja moraalisia tarkastelukulmia (vammaiset, työttömät jne.).
*
Omakotitalosuunnittelun ja yhteiskuntasuunnittelun vertaaminen valaisee hyvin monia elämän peruskysymyksiä. Niissä molemmissa on kyse monimutkaisen kokonaisuuden suunnittelusta. Ei ihme jos ihminen epäonnistuu siinä koska ihminen on myös itse niin monimutkainen, ettei ihminen voi tajuta ja ”tietää” koskaan kaikkea itsestään.
Ihminen ei toimi kuten auton moottori, johon on koottu erillisiä osasysteemejä.
Rakennus on enemmän kuin vain esimerkiksi materiaaleja. Ja yhteiskunta on enemmän kuin vain esimerkiksi talous. Ja ihminen on paljon enemmän kuin pelkkä vartalo.
Rakennus, yhteiskunta ja ihminen ovat kokonaisuuksia, joissa ”kaikki liittyy kaikkeen”. Suunnittelun yhteydessä oppii ymmärtämään elämää.
Filosofi Ludwig Wittgenstein on suunnitellut yhden omakotitalon (se on Wienissä). Tapahtuma vaikutti suuresti hänen ajatteluunsa. Myös muut filosofit ovat olleet kiinnostuneita arkkitehtuurista sen kokonaisvaltaisuuden takia.
Sipilän sss-hallituksenkin olisi syytä perehtyä pikimmin myös rakennussuunnitteluun.
Nyt hallitus on keskittynyt yksipuolisesti Suomi-talon lujuuteen (rahavarojen tuottamiseen) ottamatta riittävästi huomioon talon toiminnallisuuteen (työntekijöihin) sekä kauneuteen (väestön erityisryhmiin ja moraaliin) liittyviä seikkoja. Sipilän yhteiskuntasopimus on siksi kuin harakanpesä. Koko termin ”yhteiskuntasopimus” käyttö Sipilän tarkoittamassa suppeassa muodossa on virhe.
Talo on kokonaisuutena ihmisen haave ja kuvitelma paremmasta maailmasta.
Nuoripari halusi minun suunnittelevan heille yhdellä ehdolla omakotitalon. He halusivat talon takkatiileksi ruskean tiilen, johon he olivat yhdessä tuumin ihastuneet rautakaupassa. Eräs mies piirsi paperilapulle talonsa portaiden kaksi alinta askelmaa, mistään muusta hän ei puhunut sanaakaan halutessaan minut talonsa suunnittelijaksi.
Joku muu ajattelee talohaaveessaan, että sen pitää olla harjakattoinen, ei tasakattoinen. Joku muu haluaa ehdottomasti lattialämmityksen. Sellaisia ”mytologiset eläimet” ovat.
Nämä esimerkit kuvaavat sitä kuinka ihmisten huomion kohteena on talon kokonaisrakenteen sijasta tavallisesti pelkkä joku yksityiskohta (detalji) tai osa-alue. ”Talon kokonaisfilosofia” jätetään usein vaille huomiota.
Ihminen haluaa ”väkisten” jotain mutta ei havaitse olevansa myyttien vanki.
Toiset haluavat jopa suunnitella itse talonsa. He eivät kuitenkaan huomaa kysyä itseltään mistä ”itsesuunnitteluajatus” juolahti mieleen. Se juolahti kuvittelemisesta.
Rakennuspiirustusten tekeminen ei ole yksinkertaista vaan äärimmäisen monimutkaista koska suunnittelija joutuu yhdistelemään yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi kaikenlaista. Myös hyvin ristiriitaista.
Pelkästään rakentamista koskevien määräysten (lait ja normit) huomioiminen tuottaa vaikeuksia.
Talon arkkitehtuuri ei ole pelkkää taidetta tai ”talon henkeä”. Suunnitteluun sisältyy myös moraali ja vastuu käyttäjistä (toisten näkökulmista ja tarpeista).
Ihmiset rakentavat omakotitaloja koska se yhdistää ihmisiä toisiinsa. Toisaalta monet perheriidat ja avioerot ovat syttyneet omakotitalon suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Omakotitalo pakottaa ihmiset elämään toinen toisensa kautta.
Rakennussuunnittelija joutuu pohtimaan ensimmäiseksi kokonaisuutta. Siihen sisältyy elementtejä kuten toiminnot (funktiot), tilajärjestelyt (suhteineen), rakennustekniikka ja ”kauneus”.
Suunnittelun lähtökohta tulee olla asiakas (unelmineen ja toiveineen), esimerkiksi ”ydinperhe”. Suunnittelija joutuu myös pohtimaan talon suhdetta rakennuspaikkaan. Sekä ”talon henkeä”, esimerkiksi sitä onko rakennus kokonaisuutena suureellinen tai esimerkiksi vaatimaton.
Yhteiskuntasuunnittelun lähtökohta pitää olla koko yhteiskunta kaikkineen, ei vain jokin osa-alue yhteiskunnasta (kuten ”bisnestalous”).
Yhteiskuntasuunnittelun lähtökohta voi liittyä myös siihen, että vallitseva järjestelmä sortaa köyhimpiä jatkuvasti ja täydellisesti. Koko yhteiskuntajärjestelmä on syytä vaihtaa siksi toiseksi ongelmien ratkaisemiseksi. Kommunistinen yhteiskuntajärjestys on tästä hyvä esimerkki.
Rakennusta ja yhteiskuntaa on tarkasteltava myös kuvitelmina. Nehän ovat ”mytologisen ihmisen” luomuksia.
Myytit hallitsevat kulttuuria, ei valtionpäämiehet. Valta on usein vallatonta.
2. KAKSI MIELIPIDEKIRJOITUSTA
Kirjoitin maalaisliittolaisen (nationalisti ruotsalaistaustaisen Filanderin eli Santeri Alkion aikoinaan perustamaan seinäjokilaiseen sanomalehteen) Ilkkaan kaksi seuraavaa kirjoitusta (A ja B).
Kirjoitusteni taustalla on se, että Kauhavalla äskettäin tapahtuneet yllättävät rakennemuutokset ja yhteiskunnalliset äkkikäänteet kuten Kauhavan ilmasotakoulun lopettaminen 2014 sekä vanhojen koulujen sulkeminen (homevauriot jne.) ja uuden suurkoulun rakennuttaminen ovat antaneet aihetta pohtia syitä käynnissä oleviin muutoksiin. Kauhavan tulevaisuus on vielä täysin auki, nyt vasta revitään tukkaa.
A. PERINNEAUKIOSTA NATO-PUISTOON (kirjoitettu 1.5.2016, julkaistu Ilkassa 3.5.2016)
Modernissa rakennussuojelussa korostetaan nykyisin sitä, että vanhan rakennuksen säilyttäminen tulee toteuttaa talon alkuperäisellä paikalla, sillä vanhan rakennuksen lähipiirissä on myös merkkejä ja merkityksiä, joita pidetään nykyisin suojelemisen arvoisena.
Vanhoja rakennuksia ei pidä siirrellä muualta ”museomäelle”. Talojen siirtelystä luovuttiin esimerkiksi Turussa jo sata vuotta sitten (Turun linnan museopuisto).
Sen jälkeen kun Kauhavan lentosotakoulu lopetti (2014) alue myyttiin ja alueelle perustettiin turvapaikkakeskus, ”maumulandia” MYÖHEMPI LISÄHUOMAUTUS: nationalistis-keskustalaisen lehden toimitus poisti syytä ja toisesta sanomalahdestä sanan ”mamulandia”, minusta tuo Kauhavalla virallisesti käytetty sana on sotapakolaisuutta ja pakolaisia pilkkaava, parempi sana olisi esimerkiksi ”suojaanottokeskus”).
Suvaitsemattomat kutsuvat paikkaa ”etnohelvetiksi”.
Lentosotakoulun arvoja suojelevat (Lentosotakoulun Kilta ry) haluaisivat siirtääKauhavan kasarmialueen muistomerkit keskustan ”Lentosotakoulupuistoon”.
Toisella tavalla kohteen suojeluarvoja ajatelleet pitävät kyseistä puistoratkaisua ”muiston ja perinteen vaalimisen” sekä paikallisen identiteetin vastaisena.
Heidän mielestään alkuperäinen ”kasarmin perinneaukio” pitää säilyttää alkuperäisenä Fouga-patsaineen (kaksi aitoa suihkuhävittäjää vauhtia antavien pylväiden päässä).
Aukio ja sen hävittäjäpatsas kuuluvat heidän mukaansa perinteiseen Kauhava-kuvaan.
Ehkä jotkut ristisivät kyseisen uuden ”Lentosotakoulupuiston” suoraa päätä ”Natopuistoksi”?
Tärkeintä on kuitenkin mielestäni katsoa taas kerran tulevaisuuteen, kansainvälistyä ja luoda uusia työpaikkoja kauhavalaisille ottaen koko kasarmialue ja sen rakennukset rohkeasti uuteen väestön arjessa kaikenlaista hyvää tuottavaan käyttöön.
Ja luoda kokonaan uutta Kauhava-kuvaa.
B. MYTOLOGINEN ELÄIN, KORISTE JA MYYTIN UUDISTAMINEN (kirjoitettu 3.5.2016, julkaistu Ilkassa 15.5.2016 otsikolla ”Mytologinen eläin rakennusten koristeena”, en ymmärrä mihin toimituksen tekemällä otsikolla viitataan ja mitä otsikko tarkoittaa?)
Kuuluisa ranskalainen kirjailija (alun perin filosofi) Michel Tournier on sanonut, että ihminen on anticartesiolainen (Descartesin tieto-opin vastainen) ”mytologinen eläin”. Hän viittaa tällä myyttien merkitykseen kulttuurissa.
Myytti on Tornierin mukaan tarina, jonka kaikki tunnistavat yhteisössä. Kuva minästä (identiteetti) syntyy kulttuurista tietä kun kulttuuri tarjoaa ihmisille myyttejä. Ja sitä kautta syntyy koko paikallinen ihmisyys (”mytologinen eläin”).
Näistä kysymyksistä voi lukea kirjallisuustutkija Liisa Saariluoman kirjasta Postindividualistinen romaani (1992).
Myyttien merkitykset tunnistaa myös vanhoista rakennuksista.
Vanhojen klassististen rakennusten (kuten fooninkien) koristeet eivät ole mitä tahansa muotoilupäähänpistoja. Kyseisten koristeiden alkuperä juontaa tuhansien vuosien taakse antiikin Kreikkaan.
Koristeen muodot liittyivät aina johonkin myyttiin, esimerkiksi hedelmällisyysmyyttiin. Myöhemmin koristeiden alkuperä muuttuu tai unohtuu kokonaan.
Kulttuuriväet alkoivat myöhemmin usein uskomaan, että heidän esi-isänsä olisivat keksineet jo alun perin vanhojen talojensa koristeet.
Kaikki on kuitenkin aina ja kaikessa lainaa tässä maailmassa.
Kun tutkii vanhaa rakennusta ja rakennettua ympäristöä, esimerkiksi toimintoja ja koristeita on oivallettava se, että ennen kuin voi löytää kunnon vastauksia pitää keksiä hyviä kysymyksiä.
1800-luvulla vallitsi niin kutsuttu ”kertaustyylikausi”. Tuolloin tapahtuneen teollisen modernisoitumisen rinnalla pyrittiin jatkamaan myös vanhoja perinteitä. Sen yhteydessä uuden modernin konstruktion päälle oli tapana ”liimailla” koristeeksi vanhoja antiikin koristeita (esimerkiksi kepiteelit).
Tästä alettiin kuitenkin luopua koska ymmärrettiin, että tuhansien vuosien takaisten koristeiden ”alkuperäisellä viestillä” ei ollut mitään tekemistä teollis-teknisen nykyajan kanssa.
Seuraavassa vaiheessa ilmestyi leikittelevään muodonantoon pohjautunut jugend ja moderni taide ja moderni arkkitehtuuri. Ensin abstrakti maalaus ja sitten funktionalismi.
Kauhavan lentosotakoulun ”perinneaukio” on väestön identiteettiin liittyvä myytti. Esimerkiksi jonkun muistomerkin toiseen paikkaan siirtäminen (Osmo Jalovaaran mielipide Ilkassa 13.5.) saattaa siksi sattua aluksi kipeästi, sillä siirtely liittyy säilyttämisen ja uudistamistarpeen väliseen jännitteeseen.
Vanhoja myyttejä pitää kuitenkin myös uudistaa. Se tapahtuu sunnittelemalla luovasti uutta. Sitä kautta syntyy rakentamista ja uusia myyttejä, joihin myös tottuu.
3. EKSISTENTIALISMIN MUKAAN ETELÄPOHJALAISUUS ON MIELIKUVITUSTA JA REGIONALISTINEN NATIONALISMI ON VAARALLISTA MYRKKYÄ VAPAALLE YKSILÖLLE
Konservatiivinen Etelä-Pohjanmaa elää nykyisin monissa vastakohtaisuuksissa ja jännitteissä.
Etelä-Pohjanmaan turvapaikanhakijat (sotapakolaiset, vrt, karjalaiset sodan jälkeen) ovat joutuneet kokemaan viimeksi useita järkyttäviä tapahtumia, mutta niistä ollaan vaiti seudun mediassa vaiti seudun mahtiäijien määräyksestä.
Järkyttävin kansainvälisesti huomion arvoinen ikävä tapahtuma on ollut viimeksi se kun sota-alueella pommitettiin pakolaisten telttaleiriä. Suomessa maahanmuuttajista on tehty äskettäin myös sijoituskohde (taustalla verotus). Muutkin kuin Välimeren ihmiskauppiaat ovat alkaneet tekemään pakolaisilla rahaa myös valtion kassaan. Toisten hätä on näköjään myös hyvä bisnes.
”Mytologisen ihmiseläimen” postmodernissa sodankäynnin sillisalaatissa voi kuunnella luotien laulun rinnalla myös konserttiesityksiä ja seurata televisiosta päivittäin mihin kaikkeen talouspakotteet ja nettihyökkäykset johtavat. Onneksi postmodernin maailmansodan aikana murenee myös nationalismi (terveisiä Timo Soinin PS-salamasota-osastolle).
Nykyisellä luulotautisella eteläpohjalaisuudella ei ole mitään tulevaisuutta.
Tämän päivän eteläpohjalaisuudessa törmää tosiinsa kollektiivisuus (yhteiset puheet ja tavat jne.) ja individualismi (yksilöllisyys, omat tyylit), menneisyys ja nykyaika, perinteinen nationalismi ja uusi kansainvälistyminen, heimoveljellinen maakuntausko ja yhtenäisyyteen pohjautuva kansakuntausko (valtio), vallitseva kulttuuri/myytistö sekä uudistuva kulttuuri/myytistö sekä maaseutukulttuuri ja kaupunkikulttuuri (yksilöllisten tyylien räjähdys).
Etelä-Pohjanmaan elinkeinorakenne on keskustalaisen valtapelin takia yksipuolisen maatalousvaltainen.
Tämän taustalla on porvarillinen puoluevaltapeli sekä yrittäjyysihanne (ihanteena omistaminen ja oma lompakko). Maakunnan uudistumista jarruttaa myös esimerkiksi kansankirkko (herännäisyys) ja protestanttisuus.
*
Myös esittävän ja ei-esittävän taidekuvan välinen jännite kuvaa Etelä-Pohjanmaalla vallitseva vastakohtaisuutta.
Eteläpohjalaisessa ”heimojen maakunnassa” (myytin mukaan heimo koostuu klaaneista, klaanit suvuista, suvut perheistä) suositaan näköiskuvaa koska naturalistinen maalaus kiinnittyy yhteisiin uskomuksiin (esimerkiksi Juhani Palmun lakeusmaalaukset öljyvärillä).
Esittävä kuva vastaa konservatiivis-kollektiivista yhteisöllistä ajattelua. Siinä maailma on tarkkaan sitä miltä maailma päältä päin näyttää. Naturalistisen kuvan katsojakin ”lukee” maalausta kuvitteellisesti. Näköiskuvankaan katsominen ei ole myöskään ”tietämistä”.
Abstrakti ei-esittävä kuva pohjautuu sitä vastoin olion (maalauksen) kautta tapahtuvaan voimakkaaseen olemassaolokokemukseen.
Abstraktin maalauksen tekeminen tapahtuu taiteilijan omasta yksilöllisestä henkisestä mielentilasta käsin. Valmis maalaus antaa sen jälkeen kuvan katsojalle virikkeitä omaan ”itselleen olemiseen ja itsetaiteiluun”.
Tunnelmallinen ei-esittävä abstrakti maalaus ja runous (myöskään runous ei ole puhumista eikä vaiti olemista sanoo Sartre, ei myöskään totuuden etsimistä kuten filosofia sanoo Heidegger) ei liity merkkeihin ja merkityksiin kuten kirjallisuus.
Kirjallisuus perustuu sanan käyttöön. Sana on merkki.
Mutta väri on olio ”itsensä pakosta” (sanoo Sartre, teoksessa ”Mitä kirjallisuus on” 1967, sivulla 18). Abstraktis-ekspressiivisesti maalaava maalari ei halua laittaa merkkejä kankaalle vaan luoda olion.
Oman maalaamiskokemukseni pohjalta voin sanoa, että abstraktin maalauksen tekemisessä maalaus toimii oliona, minkä kautta tapahtuu olemiskokemus (katso blogini ”Transsendenssi” ja siihen liitetty abstrakti maalaukseni, 22.4.2016). Siinä olemiskokemus laajenee ja voimistuu.
Sitä vastoin tiettyjen sääntöjen ja ennakkokäsitysten pohjalta tehty naturalistinen maalaus, näköiskuva on merkinantoa. Sen tekemiseen ja katsomiseen ei liity eksistentialistista olemiskokemusta.
*
Nationalistinen valtio on taikauskoa, mikä on johtanut aina itsekkyyteen, syrjintään (rasismi) ja sotiin (militarismi). Nationalismihurmos on ulottunut myös taiteen ja arkkitehtuurin alueille.
1800-luvun lopun kansallisromanttisen taiteen ja arkkitehtuurin luojat ryhtyivät nationalismia ylistäneen valtiokoneen juoksupojiksi (vrt. Neuvostoliiton aikainen sosialistinen realismi).
Antiikin arkkitehtuurin ja koristeiden ”puhe” pohjautuu antiikin maailmankuvaan, johon sisältyy eri kehitysvaiheita. Antiikin muotokieltä seurannut klassistinen arkkitehtuuri on johtanut usein pahaan.
Termillä ”klassinen” tarkoitetaan ”ensimmäiseen luokkaan kuluvaa”, ”malliksi kelpaavaa” ja sanalla on alettu tarkoittamaan ”parhaimpia saavutuksia”. Nämä iskut ruumiillistuvat eteläpohjalaisessa omahyväisessä agraarikulttuuritaustaisessa ”pohjalaistalossa” (foninki).
Aluksi hovityylinä esiintyneellä kustavilaisella klassismilla (Ruotsin hallitsija Kustaa III) on ollut suuri vaikutus kun tyyliä alettiin soveltaa maaseudun puisissa hirsitaloissa. Tyyli levisi Ruotsista Österlandiin (eri puolille Suomea, ensin rannikon ruotsalaiskaupunkeihin). ”Pohjalaistalo” tunnetaan myös Helsingin seudulla.
Klassistinen rakennus henkii itsekorostusta ja lujuutta. Tyyli pohjautuu ankaraan symmetriaan (vrt. Hitlerin ja Stalinin ajan klassismi). Klassismin vastakohta on ”vapaa leikittelytyyli” jugend. Sitä löytyy Etelä-Pohjanmaalla äärimmäisen vähän. Tunnen tämän ilmiön hyvin koska olen suunnitellut arkkitehtina erilaisten ajattelutapojen pohjalta taloja.
Klassistinen pohjalaistalo keskellä maatilakeskustan muodostamaan ”pienoisvaltiota, -kartanoa ja -linnaa” kuvaa hyvin tahtoa erottautua muusta maailmasta erilleen omaan itseellisyyteen.
Tämän taustalla on Maalaisliiton perustajan Santeri Alkion 1800-luvun porvarillinen nationalismi. Sen piirteet näkyy myös Alkion kirjallisuudesta.
Keskustalaisuus on itsekästä omahyväistä omistajaporvarillisuutta täydellisimmillään.
”Pohjalaistalot kunniaan!” Projektipäällikkö Taina Hautamäki kirjoitti tällä otsikolla Järviseudun Sanomiin 27.4.2016, että ”– – Etenkin Seinäjoen asuntomessujen lähestyessä – – Miten perinteinen pohjalaistalo eroaa modernista pohjalaistalosta – – Pohjalaistalokulttuuri on poikkeuksellisen vahva kokonaisuus, joka perustuu alueellisen kulttuurin – – arvoihin”.
Myytin kauppaamiseen ei pitäisi erehtyä. Kuntaorgaanin ja yliopiston yhteistyö pohjautuu valtapeliin ”tieto on valtaa” ja kaiken pohjalla on taloudellinen kasvuideologia (bisnes), maakunnan imagonkohotus sekä nationalismi-regionalistinen usko. Siinä seudun rakentajien väitetään olevan näppärämpiä päästään ja käsistään kuin ihmiset muualla.
Ei pidä kuvitella regionalistis-nationalistisesti, että Etelä-Pohjanmaa muodostaa valtiossa erillisen osa-aluekokonaisuuden, mikä poikkeaa jyrkästi Suomen ja maapallon kaikista muista paikoista SILLÄ tämänkin maakunnan väestö (”power”-voima ja taidot) ja luonto (laaja peltolakeus) sekä kulttuuriympäristö (pohjalaistaloista ja ”kartanoista” lähtien) juontaa alun perin yhteen ja samaan kaikille yhteiseen ihmislaji-ilmiöön maapallolla.
Esimerkiksi asumisen alkuperäinen merkitys (Heidegger) on ollut aivan muuta kuin ”asumisen funktionaalisuus ja asuntokauppa”. Asuminen on ollut maapallon kaikille ihmisille yhteinen suojan muodostamiseen ja paikallaan pysyttelemiseen (myös olemiseen) liittyvää ajattelua.
Esimerkiksi vanhassa ”suomalaisessa hirsikirkkoarkkitehtuurissa” ei ole havaittu mitään täysin omaa suomalaista, kaikki noissa puukirkoissa on kansainvälistä lainaa.
Arkkitehtuuri on yhteistä ylikansallista kulttuurijatkumoa myytteineen.
*
Se, että paikan ilmapiiri on eri paikkakunnilla ja seuduilla erilainen johtuu siitä, että paikan yhteisö (”mytologisten eläinten yhteisö”) elää myyttien varassa (kuvitteellisessa tilassa) ja kukin yksilö (minä) pitää siinä kuvitelmiaan ”totena” (myytteihin pohjautuva identiteetti) vaikka ne pohjautuvat itsepetokseen.
Maapallolla asuu kuitenkin konkreettisesti yksi ainoa ”ihmiskansa ja -rotu”. Sen elinympäristöt ovat moninaiset mutta samantyyppiset lukemattomilla maapallon eri seuduilla. Paikkojen rakennuskulttuurinen alkuperä on historiallisena jatkumona sama.
Mutta jokainen puu metsässä ja kivi maassa on erilainen. Ja jokainen ihmisyksilö on maapalolla eksistentialistisesti täysin erilainen ja ainutkertainen.
Kahta samanlaista ihmistä ei voi tältä planeetalta löytää vaikka voisi siirtyä miljoonia vuosia ajassa taaksepäin.
Jokainen meistä on tälle planeetalle viskattu yksilöllinen vapaus.
Maapallon kaikille ihmisyksilöille tulee antaa siksi tilaisuus olla eksistentialistisesti absoluuttisen vapaa yksilö ”itselleen olemisessa”.
Turun saaristokaan ei ole ”maailman kaunein saaristo” kuten läpeensä nationalistisilla (varsinkin kokoomushenkisillä) turkulaisilla on tapana kehaista, sillä vastaavantyyppisiä saaristoja on maapallolla lukemattomia.
Puhumattakaan siitä, että turkulaiset olisivat yhteisönä omaperäisiä. ”Turun taudista” puhumattakaan.
Suomalainen on ihan tavallinen lökäpöksy.
JÄLKIKIRJOITUS
Turun maahanmuuttopoliittinen projekti on tehnyt uuden maailmanennätyksen: Turun kaupunki on onnistunut integroimaan ”maassa maan tavoille” kotouttamispolitiikallaan myös Turun taudin maahanmuuttajiin. Tästä on tehty toiseksi oikeiston ja vasemmiston välisen poliittisen valtuustovaltataistelun työkalu, oikeisto (kok) haluaa hyötyä tapauksesta ”Turusta Irakiin äskettäin häipynyt varavaltuutettu Al Chibib” (katso TS 7.5.2016). Kolmanneksi Al Chibibib pitäessä lampaanruhoja säilytysvaraston lattialla kyse on kulttuurierosta, mihin liittyvät ongelmat voidaan hoitaa integroimatta kaikessa muussakin maahanmuuttaja ”toisen maan tavoille”.
Turun tauti on kulttuurinen jatkuvuusongelma. Se on myös länsimainen ”Maan tapa”.
