”Tietouskoon ja -tuotantoon” pohjautuvan länsimaisen kulttuurin ja yhteiskunnan kriisi syvenee.
Samaan aikaan kun ihminen uskoo ratkaisevansa ”tietotuotannolla” yhteiskunnassa vallitsevat ongelmat, esimerkiksi sairaudet lisääntyvät koko ajan.
Myös ympäristökriisi syvenee samaan aikaan syvenemistään.
*
Kansainvälinen kapitalistinen rahavallan puuttuessa entistä enemmän kansallisvaltioiden sisäpolitiikkaan (vaatimukset nationalististen valtioiden rakennemuutoksista jne.) pikkuvaltiot ovat revetä palasiksi kansainvälisen rahanoton paineessa (valtion velka).
Pikkuvaltioiden edustuksellisen puoluevalta hupenee vauhdilla eikä pikkuvaltioiden kansalaisilla ole enää entistä mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa.
Valtaeliittimme istuu nyt olohuoneidemme sohvalla saakka jankuttaen ympäri vuorokauden ”suu vaahdossa” myös taiteesta, historiasta ja uskonnosta saadakseen meidät kaikki uskomaan tyrkyttämäänsä kuvitteelliseen käsitykseen ”hallussa olevasta tiedosta ja todellisuudesta”.
Kohta nationalistisissa valtioissa ei ole sisäpolitiikkaa.
Eikä nationalistisia puolueita.
Kansainvälistyminen lisääntyy nyt nopeasti maapallolla.
*
Ihmislaji on traumaattinen ja väkivaltainen mytologinen eläin. Hurmoshenkinen viihteellis-romanttinen kulttuuri ja ”asioiden arkipyörittely” on lisääntynyt viimeksi suuresti maapallolla.
Mutta vain harvat ovat omaksuneet uuden ”konkreettisen vapauskäsityksen” (”konkreettinen oleminen”).
Maapallolta puuttuu järjestystä ja turvallisuutta luova ja ylläpitävä vahva kansainvälinen valta.
*
Mutta kun valtioton lopputila lähestyy, maapallolle on mahdollista luoda globaaliin universaaliseen puheeseen ja yksilölliseen kokemukseen (vapaus ”itselleen olemiseen”) perustuva uusi ”vallankäyttö ja maailmanyhteiskunta”.
Ensimmäisestä maailmanvallasta ja -valtiosta ei kuitenkaan saa tulla ”kommunistista diktatuuria”. Siitä pitää muodostaa uudenlainen ihmiset tähänastisesta ja nykyisestä orjuudesta vapauttava ja maailmanrauhaa ylläpitävä ei-kapitalistinen marxilais-eksistentialistinen maailmanvalta.
*
Kauhavan lentosotakoulun jälkeisellä Kanta-Kauhavalla alkaa olla jo niin monia uusia suurkunnalle kalliiksi tulevia sotilaslentokonevitriinejä ja muita ”muistorikkaita monumentteja”, että kohta ihmiset eivät tiedä kohta enää mihin uskoisivat.
”Vanha todellisuus” makaa Kanta-Kauhavallakin maassa säpäleinä.
”Lasisten vitriinien kirkkainkaan kimallus” ei tee eilistä eläväksi nykyajaksi.
Mitä arvoja ja millaista yhteiskuntaa paikallinen ”militarismiusko” edistää?
Vastausta siihen pitää tarkastella myös kriittisesti.
*
Kun ihminen luopuu ”tietouskosta” ja käsityksestä ”tietävästä ihmisestä” jäljelle jää taide.
Dada ei kyseenalaista ainoastaan ”taiteen sääntöjä”, se kyseenalaistaa koko tähänastisen ”tietämiseen” pohjautuneen olemassaolokäsityksen, maailmankuvan ja ”todellisuuden”.
Taideteos voi olla muutakin kuin silmin näkyvää, teos voi olla myös esimerkiksi ääni.
Tai jopa täydellinen ”tyhjyys ja hiljaisuus”. Taidehan voi liittyä ”mihin tahansa”.
Ja taiteilijoita on yhtä monia kuin on ihmisiä maapallolla.
Taiteessa idea ja prosessi voi olla arvokkaampi kuin lopputulos ja ”tuotto”.
Pääasia taiteessa on se, että teos herättää ihmisissä ajatuksia ja tukee eksistentialistiseen yksilövapauteen ja ”itselleen olemiseen” kasvamista.
Kun rationaalinen ”tietousko” ja siihen liittyvä ”todellisuuskäsitys” loppuu, alkaa ”taiteen” kautta ”puhuminen ja kertominen”.
”Ajattelemaan paneman sanan” ja ”uuden taidekäsityksen” täytyy liittyä yhteen.
Tärkeintä dadassa on onnistua irtaantumaan ”todellisena taiteena” pidetyn perinteisten ”taidekäsitysten maailmasta” niin, että ”uudessa teoksessa” siitä ei näy merkkiäkään, ei kuulu eikä tunnu pienintäkään jälkeä.
*
Puoluepamput kiittävät aina lopuksi itse itseään.
Valtapolitiikassa paljastuu aina lopuksi valtapelurin oman edun ajaminen.
Hopearahansa ensin pitkiin lounaisiin törsännyt (nyt täällä huonomaineinen ja perustuslain mukaan kyseenalainen) ”suomalais-kansallinen suurlähettiläämme” ulkoministeri Timo Soini on horjuttanut väsyttävän pitkillä ulkomaanmatkoillaan Suomen mainetta (maailman kuuluisampana maahanmuuttajavastaisena ulkoministerinä) niin paljon, ettei Suomesta löydä kohta enää muita PS-leijonapaitoja kuin niitä, jotka eivät ole edes käväisseet ulkomailla.
Ei Suomi voi jäädä ”koppakuoriaiseksi”.
*
Sote meni jo esitetyssä muodossa nurin, ehkä seuraavaksi on kaatumassa kiky ja Suomen suurkuntauudistus.
Arvopaperi-lehti on arvioinut, että Suomen pääministerin Juha Sipilän siirtyminen bisnesmaailmasta valtiolliseen valtapolitiikkaan maksoi Sipilälle 41 miljoonaa euroa (yle.fi, 4.8.2017).
Se on USA-Trumpin valtaannousuun verrattuna pikkusumma, mutta noiden molempien upporikkaiden herrojen henki haisee yhtä pahalle.
*
Rikkaiden valitseminen valtioiden johtoon ei todista ainoastaan siitä, että aineelliset suhteet ”määräävät” kaikki suhteet yhteiskunnassa (Marx).
Se todistaa samalla siitä, että kansainvälinen kapitalistinen talous on johtanut (uusliberalismin johdosta) aina vain syvempiin kriiseihin.
Kriisit purkautuvat nyt maailmanlaajuisina ja näkyvät esimerkiksi taloussotina (talouspakotteet), työvoimariitoina (kiistat työn arvosta, halpatyö ja työttömyys) sekä päästökauppana (kansainvälinen kädenvääntö esimerkiksi hiilinieluista).
Pahenevat kriisit aiheuttavat kaikkialla ylivoimaisia ongelmia luonnossa, ihmisissä ja yhteiskunnissa.
Kapitalismin hirviö on kääntynyt taaksepäin pistääkseen käärmeenä itse itseään.
*
Kansainvälinen pääomien kasautuminen tekee käynnissä olevasta kriisistä yhden valtavan resultanttivoiman, mikä kahmii hirviönä suuhun teollisen kapitalismin luoneen ihmisen.
*
Kiinnostuin dadasta tätä ilmiötä sekä laajenevaa sodankäyntiä vasten.
En usko ”tietouskoiseen edistykseen”, jota tässä nykykulttuurissa päivittäin tyrkytetään.
Päinvastoin, pidän sitä merkkinä alati syvenevästä länsimaisen kulttuurin kriisistä.
”Musta valu” jatkaa sattumavyöryään ja kirkuu jo korvissani.
*
Mutta Suomenkin puolue-eduskunnan enemmistö pyrkii vieläkin todistelemaan, että perinteinen nationalistinen valtapolitiikka on vielä voimissaan.
Kansallisvaltoiden päättäjistä on tullut kuitenkin kansainvälisen rahavallan ja kapitalististen suurpääomien edessä ”pikkupoikia”.
*
Kansallisvaltioiden ”perustahenkisten” poliitikkojen puhe ”omat ensin” on pelkkää propagandaa.
On harhauttavaa tyrkyttää ihmisille positiivisuutta ja uskotella, että kaikki on hallinnassa.
*
Perussuomalaisilla on nainen Suomen eduskunnan puheenjohtajana. Nyt PS tavoittelee myös naiselle Suomen presidentin paikkaa.
Valitun PS-naispresidenttiehdokkaan pyrkimys esiintyä samanaikaisesti kansainvälisenä ja kansallisena (kansainvälisesti suvaitsevana ja täkäläisiä ”omia puolustavana”) ei ole uskottava.
Se on pelkkä hämäystemppu.
Perussuomalaisuus on nationalismin ideologiaan pohjautuvaa ”kuvitteellista todellisuutta”.
Mutta Timo Soinin harjoittama ”häviäjäpeli”, on ajankohtaisinta ”konkreetista todellisuutta”.
*
Juuri nyt (4.8.2017) perussuomalaiset Timo Soinista:
”Kuulemme kuolonkorahduksia poliittiselta ruumiilta” (kts. MTV, 4.8.2017).
Häivy nyt Timo baaritiskille Espanjaan Pekka Vennamon viereen.
*
Terveisiä täältä Suomesta myös Ranskan ”uusvallankumoukselliselle” Macronille.
Kohta myös Suomen poliittisessa kulttuurissa alkaa tapahtua ”ihmeitä”. Siinä vanha perinteinen nationalistinen puoluevalta kaatuu toinen toisensa perään. Eikä palaa ikinä takaisin valtaan.
*
Lapinjärven lintutornissa lukee paikallisen sivarin (Siviilipalvelukeskuksen pasifistin) kirjoittama kannanotto:
”HERVANTA MUST DAI”.
Tuo piikki pani minutkin mietteliääksi. Joku toinen voisi sanoa jotain samanlaista Turun Varissuosta.
*
Suomen niin sanotun ”edus-kunnan” nykyinen perussuomalainen puheenjohtaja (Lohela, PS) nousi valtaan varissuolaisten kiihkonationalististen (”ulkopuoliset omien joukosta” karkottavien) musta- ja leijonapaitojen muukalaisvihamielisyydellä.
Suomen valtion ”puolue-eduskunnan” puheenjohtaja ei edusta enää Suomen kansaa mutta hän aikoo pysyä valta-asemassaan kuin ”hymyilevä terästalikko sontaläjässä”.
*
Turun Varissuo (noin 9000 asukasta) on Suomen suurin maahanmuuttajakeskittymä (vrt. Tukholman Rinkeby). Monikulttuurinen Varissuon suurlähiö tekee kuitenkin hyvää pohjavireeltään muukalaisvihamieliselle nationalistiselle Turulle.
Mutta Turkukin muuttuu uudessa kansainvälisyydessä konkreettisesti suvaitsevammaksi ja kansainvälisemmäksi.
*
Suomen maatalousvaltaisimmassa kunnassa Suur-Kauhavalla eletään vieläkin vanhalla maaseutuyhteiskunnan aallonpituudella.
Tämä käy ilmi paikan vanhoista vitseistäkin kuten
”ihminen on herkkä kuin haavan lehti,
kun se ruppee se reppee ja sormen pää
lippee persläppeen”.
*
Citykulttuurissa käytetään vessassa vaikka Hesarin nurkkaa mutta ei haavanlehteä.
Tuohon kauhavalaiseen ajatuksenjuoksuun sisältyy samalla kertaa ”kuvitteellista ja konkreettista maailmassa olemista”.
*
Käsitykseni mukaan Kauhava-Härmän puukkoväkivalta 1800-luvulla perustuu eteläpohjalaisten tuhannen vuoden takaisen erävaelluksen (Häme-Kyrö) aikaiseen kulttuuriin ja myytistöön. Tämä käsitykseni vahvistui kun luin Suomen kansalliseepoksesta Kalevala-kertomuksen ”Pohjolan häistä”.
Tuossa kertomuksessa Lemminkäinen surmaa Pohjolan isännän koska Lemminkäistä ei kutsuttu hääjuhlaan (sisäpiirin ulkopuolelle jättäminen, syrjiminen).
Tuo Kalevalan kertomus muistuttaa täysin 1800-luvun häjyjen puukkoväkivaltahistoriaa. Häjytkin tulivat juhlapaikalle kutsumattomana vieraina ja ryhtyivät sen jälkeen riehumaan juhlassa.
*
Lukion oppikirjassa Kieli ja kirjallisuus III (Johansson, Kirstinä, Panhelainen, Vähäpassi, 1984) on sivulla 62 valokuva, jossa joku pitää kädessään miehen kurkun kohdalla puukkoa (valokuvan kuvatekstissä sanotaan ”Kohtaus elokuvasta Rauta-aika”). Kyseessä on kuva Kalle Holmbergin ohjaamasta tv-elokuvasta, joka on tehty Paavo Haavikon käsikirjoituksen pohjalta.
Tuo valokuva kuvaa 1980-luvun tulkintaa suomalaismuinaisuudesta (Väinön ja Joukon kamppailua). Ja osuu mielestäni hyvin ”asian ytimeen” eli täkäläisen puukkoväkivallan taustaan.
Tuossa taiteessa nostetaan pintaan vanhaa suomalaista myytistöä.
*
Lapuanjoen alajuoksulla on tapahtunut mustatukkaisten romaanien ja vaaleatukkaisten hämäläistaustaisten erämaabarbaarien kohtaamista ja ”sekoittumista”.
1800-luvun nationalismi nosti alueen suomenkielisen väen itsetuntoa niin paljon, että suomalaiset alkoivat käyttäytyä oman vanhan puukkoperinteen pohjalta väkivaltaisesti ”ulkopuolisia tunkeilijoita” eli romaaneja ja ruotsinkielisiä ”hurreja” vastaan (esimerkiksi ruotsinkielinen J. V. Snellman oli myös syntynyt Ruotsissa).
Siis myös nationalismin aatteella on ollut vaikutusta puukkoväkivaltaan Härmä-Kauhavan alueella. Lapuanliike liittyy saamaan väkivaltaperinteeseen.
*
Härmän historiasta kirjoittaneen professori Heikki Ylikankaan (joka on itse kotoisin nykyisestä Kankaanpään kylästä) näkökulma häjyilyväkivallan alkuperään on liian ”yksioikoinen”. Ylikangas korostaa mielestäni liikaa yhteiskuntavallallisia ja taloudellisia näkökulmia.
Kulttuurin ja patriarkaalisuuden merkityksestä väkivallan ilmenemiseen hän ei kerro mitään.
Kulttuuriin ja myytistöön liittyvä näkökulmani tunkeutuu ihmisenä olemisen perustalle. Sen peruspiirre liittyy kuvittelemiseen ja myyttien varassa elämiseen (usko).
Ajatteluni pohjalla on seudun kulttuuri, myytit sekä eksistentialistinen ajattelu.
*
Olen havainnut myös nykyisellä Kanta-Kauhavalla tapahtumia, joiden taustalla on vieläkin ”muinaisen kirjoittamattoman lain” mukaan toimiminen (suhteet ja välienselvittely).
Tämän voi havaita myös paikan liikkumis- ja liikennekulttuurista.
Monilla kauhavalaisilla on ”liikennemerkit” ainoastaan omien korvien välissä.
Toiseksi virallisia liikennemerkkejä ja liikennesääntöjä ei Kauhavalla saa muuttaa ikinä koska se merkitsisi paikan väestölle hermoromahdusta. Asioiden pitää heistä olla ja pysyä niin kuin ne ovat olleet aina.
Elollinen luonto on Kauhava-Härmänmaan kulttuurissa ja myytistössä kokonaan ”ihmisen ruokaa”. Luonnon ihaileminen ja seuraaminen on kauhavalaisille tuntematon asia.
*
Seudullisesti ja valtakunnallisesti tarpeettomaksi todetulla Kangas-Annala maantiellä on nyt kesällä 2017 nostettu nopeusrajoitusta viidestäkymmenestä kahdeksaankymmeneen (80 km/t).
Liikennevirta on tuolla kansainvälisellä IBA-alueella silti olematon, koska kyseinen tie palvelee pelkästään paikan agraarista kyläkulttuuria.
Kangas-Annala-ilmiöllä on läheinen suhde seudun muinaiseen barbaarikulttuuriin sekä kansanuskovaisuuteen.
*
Runoilijat eivät piittaa ”todellisuudesta” (Heidegger).
Kalevalan esikuva on muinaiskreikkalaisen Homeroksen eeposrunous. Kalevala-kansanrunoudella on suora yhteys kuvitteelliseen suomalaiseen nationalismiin.
Nationalismi on ilmennyt jonkun kielen ja kansan korkeatasoisuutta korostaneessa (kuvitteellisen) ”kansakunnan” yleisessä kulttuurissa, valtiollisessa valtapolitiikassa ja ”eliittitaiteessa”.
*
Homeroksen runous (Ilias, Odysseia jne.) liittyy ”jumalten ja myyttien aikakauteen” (mythos), aikaan ennen PLATONIN perustamaa ”järkiaikaa” (logos).
Platon romutti järkiperäisesti (”järki-tieto-isesti”) kreikkalaisten omaksumia myyttejä ja harjoitti ihmisjärjen pohjalta ”aiempaa paremman yhteiskunnan muotoilemista”.
On arvoitus, onko Homeroksessa kyse ”todellisesta henkilöstä”. Jos häntä ei ole ollut olemassa kyseiset runot ovat syntyneet ”kansan kuvitteellisessa myyttimaailmassa”.
Uskonnon harjoittamistakaan ei kuvitella ilman kuvittelemista ja myyttisiä tarinoita.
Järkeily ja tietousko ei sisälly aitoon uskonharjoitukseen. Uskovaisen arvokkain ominaisuus on ”aito uskominen”.
*
Homeroksen runous kuvaa muinaista ”maailmassa olemisen käsitystä”. Siinä on kyse muinaisesta ”ihmiskuvasta”. Siinä on kyse kuvauksesta siitä, mitä ihmisenä maailmassa oleminen on ja mitä ihmisenä oleminen ja eläminen tarkoittaa.
*
Homeroksen kertomuksessa on kyse kuvitteellisesta myytistä (kertomuksesta, tarinasta) mutta Homeroksen myyttisten tarinoiden pohjalla saattaa olla myös ”todellisia tapahtumia”.
Homeroksen runous on maailmankatsomuksellinen kokonaisuus. Se on sitä samalla tavalla kuin oli keskiaikainen keskiyläsaksalainen sankaritarusto.
Saksalaisen kansanepiikan Niebelungen-laulusta on säilynyt 10 täydellistä ja 22 epätäydellistä kokonaisvaltaista käsikirjoitusta.
Sitä vastoin suomalainen Kalevala on ruotsinkielisen ylioppilaan ja piirilääkärin Elias Lönrotin keräämistä osasista kasattu ja muokattu kertomus, Kalevalamme on kokonaisuutena nationalismi-kuvitteellinen ja keinotekoinen.
Kalevala liittyy kansallisuusaatteen heräämisen yhteydessä syntyneeseen kansallisromantiikkaan. Sen suurimpana kiinnostuksen kohteena oli siinä kansan kieli ja muinaisuus (historia). Sen haluttiin näyttäytyvän mahdollisimman ”puhuttelevana ja sankarillisena”.
Nykyisin puhutaan jonkun ”valtion kansakunnan” ”korkealuokkaisesta tietotaidosta ja osaamisesta” sekä ”kansallisista urheiluhuipuista” (urheilua koristetaan siksi jatkuvasti Suomen valtakunnallisissa TV-uutisissa).
Tässä kaikessa on kyse oman aikakautensa (1800-luvun) kieli- ja rotuopillisesta ajattelusta.
Nykyisin puhutaan DNA:sta, monikulttuurisuudesta sekä kansainvälisyydestä, ei juurikaan jonkun kansan kielestä.
*
Länsimainen teollis-kapitalistinen yhteiskunta ja kulttuuripiiri on luisunut taas kerran ”hirmuhallintovaiheeseen”.
Kysymystä ”ihmisenä olemisen sisällöstä ja luonteesta” ei voi siksi sivuuttaa enää kukaan.
”Maailmassa oleminen” ei ole ollut koskaan itsestäänselviö.
Mutta jotkut jaksavat uskoa vielä hetken ”vanhaan todellisuuteen”. Ennen ”uuden todellisuuden” yleistymistä.
*
Ihmisenä olemiseen sisältyy luonnostaan kuvitteellinen oleminen.
Kun ihminen näkee jotakin, hän jatkuvasti ”muotoilee” itsessään (sisällään) konkreettisesti näkemäänsä ”erilaiseksi sisäiseksi näyksi”.
Jos ihminen näkee silmillään kaukana ”ruman” ihminen kuvittelee näkevänsä ”kauniin”.
Tämä ilmiö vaikuttaa myös taiteen tekemiseen (luovaan luomisprosessiin). Ja siitä johtuu se, että teoksen tulkinta luokittelemalla esimerkiksi erinäköisiä tekstejä kuvitteellisiin sekä ”asia- ja tietopohjaisiin” on niin haastavaa, että voi myös väittää ettei se ole mahdollista. Ja että luokitteleminen on mieletöntä.
Kaikkiin luovasti inhimillisessä olemisessa tehtyyn sisältyy monenlaisia ”elementtejä” joita ei voi analyyttisesti ”viipaloida erillisiksi osiksi” olemiseen liittyvän prosessin kokonaisuudessa.
Tältä kuvitteellisen olemisen luovalta prosessipohjalta muotoutuvat myös kulttuuriset myytit (kuvitteelliset tarinat ja uskomukset, joita ihminen pitää ”totena ja todellisuutena”).
Tämän ajattelutavan lähtökohta on siinä, että ihminen ei ole ”tietävä olento” vaan kulttuurinen eläin.
Tämä ajattelutapa kuvaa myös ”dadaistista taidekäsitystä”, dadateoksen tekeminen tapahtuu luovana prosessina eikä sitä haluta tulkita ja ”analysoida tietopohjaisesti” teoksen ”ideaan heräämisen” ja teoksen syntyvaiheen jälkeen.
Mielenkiinto kohdistuu dadassa ideaan, prosessiin ja luovaan tekemiseen ilman ”tietämispohjaa”.
*
Kun ihminen tunnistaa ja tunnustaa ”tietämättömyytensä”, hän ymmärtää sen, että ihmisen on mahdotonta vetää raja, jonka mukaan teksti (sanateos) on ”tieteellistä ”, ”asiaesseetä” tai ”fiktiivistä”. Ihminen ei kykene myöskään vetämään ”tarkkaa ja ehdotonta” rajaa mikä ajatus tai teko on johtamassa hyvään, mikä pahaan.
Tietouskon murtuessa ”taideilmaisu” nousee päällimmäiseksi kaikessa.
*
”Uuden todellisuuden” kuvaamisessa meidän on pakko avata myös suumme.
”Dada”-pisuaarin tuominen ”pyhään galleriaan” ensimmäisen maailmansodan jälkeen oli alun perin vastalause modernia ”tieto- ja hallitsemisuskomusta ja sen mukaista uusilluusiota” vastaan.
Dadalla kyseenalaistettiin siihenastinen taiteen tekemisen ”säännöt ja ”tutkimus”. Ja tuon murskaavan iskun aikana oli viisainta olla vaiti ”tietouskomuksista”, johon luova ihminen oli siihen asti uskonut.
*
Käsitykseni ”luonnostaan kuvitteellisesta ihmisestä” on voimistunut viimeksi entisestään.
Kun istuin maantien vieressä katseeni osui sattumalta maassa kiveen, mikä muistutti kasvoja.
Ensimmäiseksi havaitsin, että kivessä oli kaksi silmää. Luonnon prosessi oli syövyttänyt graniittilohkareeseen uria ja reikiä (kaksi ”silmää”). ”Silmien” alapuolella oli kaksi ”nenäreikää” ja ”suu”.
Kasvojen alapuolella oli suu ja yläpuolella pyöreäreunaiset ”korvat”.
Minusta alkoi tuntua siltä, että löytämäni kivi on ”karhunallen pää”.
*
Kun ihminen näkee jotain, se on hetkessä kuin uni.
Kuvittelin (näin) jotakin, joka liittyy johonkin aikaisemmin tapahtuneeseen ja nyt minussa (sisälläni) ”tapahtuvaan käsittämättömään”.
*
Ajattelin tehdä löytämästäni kivestä dadateoksen.
Ajattelin naulata ”karhunalleni pään” nauloilla kiinni puiselle pohjalle ja ajattelin kaataa purkista punamultaa päälle. Päälle myyttistä tämän lakeuden pääväriä, yhtä symbolia.
Taideteokseen liitetään myös perinteisesti väri. Täällä väri on tavallisesti myyttistä punamultaa.
Siinä (löytämässäni kivessä, puualustassa, naulakiinnityksessä ja punamultavärissä) on koko teokseni (kertomus) muille, josta muiden on hyvä jatkaa elämäänsä ja ”ihmisenä olemista” eteenpäin.
*
Suomeen halutaan sata suurkuntaa. Se on eräs kansainvälisesti Suomelta vaadituista rakenneuudistuksista – kansainvälinen rahavalta makaa Suomen päällä.
Loviisan Suurkuntaa yleiskaavoitetaan jo. Suurkuntauudistus ilman uudenlaista kokonaisvaltaista aluesuunnittelua ei ole mikään uudistus.
Mutta täällä Suur-Kauhavalla ei ole tapahtunut tuossa suhteessa yhtään mitään.
Kauhavalla asiat pyörivät maatalouskulttuurille tyypillisellä tavalla paikallaan.
Suurkunnan strateginen yleiskaavakin joutaa poliittisena asiakirjana roskakoriin koska se heijastaa pelkkiä toiveunia eikä sido päätöksentekoa (vallankäyttö).
*
Ruotsinkielinen Loviisa on merikaupunkina kasvanut jatkuvaan liikkumiseen ja ”avomerelle avautumiseen”. Meri kasvattaa ihmistä vapaamieliseksi ja kansainväliseksi.
Sitä vastoin suomenkielinen lakeus on kasvanut paikallaan pysymiseen ja ”kartanoisäntien patavanhoilliseen kulttuuriin”.
*
Samaan aikaan kun Suur-Loviisa päätti säilyttää kaikki kyläkoulunsa, Suur-Kauhava pyrki lakkauttamaan kaikki lähimiljöökoulut.
Tämän taustalla on kaksi vastakkaista kulttuuria ja valtapeliä.
*
Minä olen toiminut ns. ”työelämässä” alue- ja rakennussuunnittelijana. Mutta minä en ole koskaan ”niin pal piirtänt” (rahavaltaa edustavien rakennusliikkeiden ja poliittista valtaa edustavien puolueiden hyväksi), että yhteiskunnallinen valtaeliitti ylentäisi minut ”professoriksi” tai jopa ”kaupunkineuvokseksi”.
Arvokkainta kaupunkisuunnittelussakin on tarkkailla julkiseen suunnitteluun liittyvää ”valtatemppuilua”.
*
Kaiken lisäksi en halua opettaa eikä minulla on vapaille ihmisille mitään neuvottavaakaan, minähän olen luopunut ”tietouskosta”.
Nykyisin uskon eniten ”dadaistiseen taiteeseen”.
*
Kunnan hallinnollinen suunnittelu (kuntasuunnittelu, A) on eri asia kuin aluesuunnittelu (funktionaalinen ja fyysinen suunnittelu B sekä ns. kaavoitus. Noita molempia suunnittelumuotoja täytyy toteuttaa kunnassa samanaikaisesti.
”Kaavoitus” on ollut aivan liikaa descartes-henkistä ja matemaattisiin malleihin pohjautuvaa suunnittelua. Suunnittelun avulla täytyy pureutua myös syvemmälle, kulttuuriin ja myytistön asti.
Maatalousvaltaiseen kulttuuriin sisältyy lisäksi ongelmana pyrkimys ”paikallaan pysyttelemiseen” sekä kaiken ”säilyttäminen entisellään”.
Maatalouskulttuurivaltaisuudessa ei haluta, että tapahtuu jatkuvaa muutosta ja uudistumista. Kyseinen asenne merkitsee pyrkimystä pysäyttää ”luonnollinen kehitys”.
”Edistys” voi olla myös ”konkreettista”, aina edistyksessä ei ole kyse myytistä. ”Konkreettinen edistys” on sitä, että se tukee ”uuden todellisuuden” mukaista uutta uudistunutta ajattelua ja elämää (esimerkiksi luontosuhdetta, jossa luontoa ”seurataan”).
*
”Turun tautikin” perustuu ”tieto on valtaa”-ajattelutapaan.
Turun tautiin sisältyi noin 1976–1990 välisenä aikana ”tautinen vallankäyttötemppu”, jossa yleispiirteinen fyysinen maankäytön suunnittelu oli korvattu asunto- ja maankäyttöohjelmilla ja niiden yhteydessä tehdyllä valmistelulla ja poliittisella päätöksenteolla (osa-alueittaiset väestösuunnitteet, rakennusliikkeiden tuotantotavoitteet jne.)
Yhteen tuolta pohjalta tehtyyn suunnitelmaan oli myös kirjoitettu (käsin) otsikoksi ”yleiskaavan tekele”.
*
Olen kuvannut aluesuunnitteluun liittyviä kysymyksiä kirjoituksessani ”Fyysisen suunnittelun ja kuntasuunnittelun uudet toiminnalliset haasteet” julkaisussa Uudistava suunnittelu (1989, ISBN 951-759-951-3).
Toinen tähän teemaan liittyvä kirjoitukseni on julkaisussa Elinympäristö, elämäntapa ja rikollisuus (Laitinen Nyqvist ja Paaso, Poliisin oppikirjasarja 4/94, 1994).
Tuossa poliisin oppikirjassa on kirjoitukseni ”Aluesuunnittelun lähtökohdat, ulottuvuudet ja vaikutukset” (sivu 65-135).
Tuon kirjoitukseni lopussa on myös eksistentialisti Jean-Paul Sartren kirjoittamasta näkökulmasta ”kauniiseen kaupunkiimme”, teksti on Sartren romaanista Inho).
*
Yhteiskuntakin voi asettaa yhteiskuntaa koskevia uudistumistavoitteita samalla tavalla kuin vapaa yksilö osaa asettaa omassa elämässä tavoitteita ja tehdä omia ratkaisuja.
Yhteiskunnan yleisillä muutostavoitteilla sekä siihen sisältyvällä aluerakenne- ja rakentamistavoitteilla on ollut aina joku suhde.
Uusin aika on johtanut jopa koko aluesuunnittelun ja ”yleiskaavoituksen” hylkäämiseen suunnittelumuotona.
Uusliberalismi on merkinnyt ”aterian äärelle” pikavauhtia syöksymistä (tapauskohtainen suunnittelu ja asemakaavan tekeminen, minkä pohjalta saa luvan rakentaa, rakennuslupa ja rakentaminen).
1980- ja 1990-luvulla korostettiin kaiken ”nopeutta ja joustavuutta” (heijastaen uusliberalismia jossa käsiä ei sidota koskaan).
2020- ja 2030-luvulla näkymät ovat siihen verrattuna aivan toisenlaiset (talouskriisit, sodat, ympäristökriisi, ilmastonmuutos jne.).
”Häntä on heiluttanut koiraa” mutta niin ei enää jatkaa. Nyt on palattava kaikkien perusrakenteiden äärelle.
Muussa tapauksessa ihmiskunnan käy äärimmäisen huonosti.
*
Kansa on joutunut viimeksi juoksemaan 1980-luvulta lähtien raha- ja rakentajavallan pystyttämiin ostamis- ja kuluttamismyllyjen perässä (ns. kauppakeskukset) yksityisen koneliikkumisen laajentumisesta ja aluerakenteen epäekologistumisesta ja kallistumisesta piittaamatta.
Tuo systeemi on samaan aikaan syventänyt poliittiseen ja taloudelliseen vallankäyttöön liittynyttä ”mädännäisyyttä ja korruptiota”.
Valtapuolueemme ovat aiheuttaneet sillä valtavaa vahinkoa ”terveelle suomalaiselle yhteiskunnalle”.
Näin ei voi jatkaa, jatkossa ”koiran täytyy heiluttaa häntää”.
*
Ainoastaan uudessa ”suhdetilanteessa” toimii myös vahva yhteiskunnan ”julkinen valta”. Sen avulla on mahdollista luoda uusi toiminnallinen ja fyysinen aluerakenne, joka ”ei törsää ja tahri yhteiskuntaa mielivaltaisesti”. Tuolloin sen täytyy olla myös ”uuden luontosuhteen” mukainen (luonnon seuraaminen).
*
Kuntasuunnitelma ei ole yleiskaava eikä kuntasuunnittelu ole maankäyttö- ja rakennuslain mukaista (MRL) yleiskaavallista suunnittelua.
Yleiskaavaa ei voi korvata myöskään ”strategisella yleiskaavalla”, se ei ole myöskään sitova asiakirja. Strategia on pelkkä ”sodankäyntiunelma”.
*
Suur-Kauhavalla vallitsee nyt samantyyppinen ongelma kun vallitsi Turussa vuosikymmeniä sitten. Kauhavalla tähän seikkaan sisältyy nyt lisäksi oma erityispiirre.
Siinä neljä liitoskuntaa kuvittelevat voivansa jatkaa suurkuntanakin elämäänsä ”kuten aina ennenkin”.
Ja koska tuon seikan kuvitellaan olevan myös maankäytön suunnittelun perusta kutakin entistä itsenäistä kuntaa kehitettään ”yhtä lailla tasapuolisesti”.
Kunnan virastotkin on hajautettu neljään liitoskuntaan. Matkasta samana päivänä niihin kaikkiin tulee kuntalaiselle todellinen ”kaukomatka”.
Jos näin toimittaisiin muuallakin Suomessa Suomen suurkuntauudistus ei onnistu ikinä.
Uudesta suurkuntien Suomesta tulisi tuossa tapauksessa toiminnalisesti ja taloudellisesti kalliimpi kuin oli entinen pikkukuntien Suomi.
*
”Kanta-Kauhava” ei voi olla Suur-Kauhavan pää.
Ehdotan, että tulevaa uutta kokonaisvaltaista Suur-Kauhavaa varten aletaan suunnittelemaan ja rakentamaan yhtä pääkeskustaa, johon sijoitetaan nyt hajallaan sijaitsevat julkiset kuntapalvelut.
Uudesta pääkeskustasta tulee muodostaa paikan kulttuuria ja myytistöä tehokkaimmin uudistava alue.
Pääkeskustan tarkastelun on oltava osa Suur-Kauhavan ”aluesuunnittelullista rakennesuunnitelmaa” sekä ”keskusverkkosuunnitelmaa”.
Niitäkin pitää tarkastella ennen muuta ”kulttuuria ja myytistöä uudistavana mallina” niin että Suur-Kauhavasta muodostuu uusi kokonaisuus (kokonais-valta-isuus).
*
Alueellinen lähtökota on Kauhavalla hyvä – suurkunta on neliömäisenä alueena ”hyvin kasassa”. Pääkeskusta sijoitetaan keskelle suurkuntaa niin, että sinne on lyhyet yhteydet liitoskunnan kaikilta eri sivuilta. Uusi keskusalue sijoitetaan Pääjärven alueelle.
Pääkeskustan läpi kulkee nykyinen kansallis-kansainvälinen rautatielinja. Sen varrelle rakennetaan uuden suurkunnan uusi moderni rautatieasema, johon sijoitetaan myös muita kuin kaukoliikkumispalveluja.
Pääkeskuksen läpi rakennetaan rataan nähden poikittain (risteävästi) maantielinja Härmän kylpylän kohdalta Ylikylän suuntaan. Tuota uutta päätielinjaa pitkin pääsee Ylikylän kohdalla pohjoiseen Kortesjärven ja etelään entisen Kauhavan kunnan suuntaan.
Pääkeskustasta tehdään ”ruutukaavamainen” alue, johon sisältyy ”uusi ekoarkkitehtuuri”.
Pääkeskustaan sisältyy samalla mm. ”Kauhavan kulttuuritalo”.
*
Pääkeskuksen itäpuolella on jo nyt teollisia työpaikkoja. Niitä perustetaan lisää joka sivulle uutta pääkeskustaa. Tällä monipuolistetaan kunnan yksipuolista elinkeinorakennetta.
Keskustan lounaissivulla on nyt Härmän kylpylä. Keskuksen luoteissivulla on nyt Power Park. Keskuksen eteläpuolelle sijoittuu Kauhavan entinen lentosotakoulun alue ja entinen kuntakeskusta.
Myös entisten liitoskuntien osa-alueita täytyy suunnitella uudessa hengessä pyrkimättä säilyttämään aikansa eläneitä yhdyskuntarakenteita.
*
Kreikan suuri filosofi Sokrates (469–399 eKr.) tuomittiin 70-vuotiaana kuolemaan, koska hän ”ei suostunut tunnustamaan” Ateenan muinaisia jumalia ja vaikka Sokrates tunnusti oikeuden edessä myös sen, ”ettei hän tiennyt mitään, eikä ollut ollenkaan viisas”.
Ateenan valtaeliitti (tuolloiset ”valtapoliitikot”) syytti Sokratesia rikoksesta koska Sokrates ”tutki taivasta” (jossa jumalat asuivat) kääntäen samalla ”mustan valkoiseksi” ja opetti muitakin ihmisiä ”ajattelemaan samoin”.
Sokreteen jälkeen tapahtui länsimaisen filosofian sekä länsimaisen kulttuurin perustan syntyminen. Nyt tuo vanha perusta on romahtamassa kasaan.
Länsimaisen kulttuurin suuren peruskiven päämuurariksi tuli Sokrateen ”oppipoika” Platon (427-347 eKr.).
*
Platonin mukaan ”todella olemassa olevaa” ovat ”epämateriaaliset ideat”.
Ihmisen ajatus ja käsitys ”todellisesta olevaisesta” alkoi nyt kukkimaan.
*
Platonin akatemiaan liittynyt Aristoteles (384-352 eKr.) oli antiikin Kreikan kolmesta tunnetuimmasta filosofiasta ”järki- ja tietouskoisin”.
Aristoteles opetti Aleksanteri Suurta. Vuonna 323 eKr. Aleksanteri teki sotaretken kauas itään ja teki Kreikasta suurvallan.
Tästä alkoivat länsimaisen kulttuurin suuret valloitusretket ja ”itsetuhon tie”.
*
Länsimaiset filosofit syventyivät Platonin käsityksiin ja vahvistivat siihen liittyneitä perusolettamuksia niin pitkään, että lopulta ihminen alkoi uskoaan olevansa ”tietävä olento”.
Tätä polkua ja valtatietä pitkin syntyi lopuksi ”matematiikan, teknisten laitteiden ja koneiden aikakausi” sekä ”teollisen aikakauden maapallon laajuinen kapitalismi”.
*
Antiikin kreikkalaisten ”kulttuurinen maailmankuva” muodostui muinoin Välimeren ympäristössä. Välimeren ympärillä oli mannerta ja sen takana avautui ”valtava meri”.
Länsimaisen kulttuurin edustajat (Kreikka, Rooma, germaanit jne.) alkoivat uskoaan olevansa ”kaiken maailman napa”.
Antiikin Kreikan kulttuuriin sisältyi myös ”Jumalainen mies” eli patriarkaalinen kulttuuri (ks. Marja-Liisa Niemi-Mattilan kirjaa Jumalainen mies, Kreikan mytologian miesarkkityypit ja nykymies, 2008).
*
Platonin viljelemä ihmisen ”tietousko” alkoi ”voimistua ja laajeta”. Eurooppalainen siirtomaavalta johti siihen, että länsimainen kulttuurivalta alkoi vaikuttaa myös kaukana ”valtavan meren” takana.
Ennen siirtomaavalloitusta länsi laajensi valta-aluettaan myös ristiretkillä. Myös ”kristillisen orjamoraalin julistajat” olivat liittoutuneet tähän uuteen valtapeliin.
*
Näin saatiin Kreikan ”tietovaltapeliä” seuranneen Rooman vallan ja germaanien vallan perillinen ”nykyajan maailmanpoliisi USA”.
Teollisen kapitalismin aikana länsimainen yhteiskunta kuitenkin kriisiytyi. Ihminen ja maapallon luonto alkoi kurjistua ja voida pahoin (ympäristökriisi, eläinlajien sukupuuttoon kuoleminen ja ilmastomuutos).
Länsimainen kulttuuri on nyt ”laskeva ilta-aurinko”. Sitä vastoin monet muut suuret kulttuurit ovat nyt ”nousevia aamuaurinkoja”.
Länsimaat voivat tyrkyttää enää hetken illuusiota ”tietotuotannolla hallitusta todellisuudesta”.
*
Turun kaupunginjohtaja Juhani Lepän ero kaupunginjohtajan virasta 1990-luvun alussa käynnistyi siitä kun Lepällä todettiin olevan ”julkista vallankäyttöä edustavana kuntaorgaanin ylimpänä virkamiehenä” yli kaksikymmentä sivutointa.
Perinteisen julkisen vallan kutistuminen ja uuden ”bisneshallinnon” nousu kiristyi äärimmilleen. Tämän seikan paljastuminen oli satuttava kipukohta kuntalaisia (paikallista kansaa) ja kunnanvaltuustoa edustaneelle Turun kaupunginhallitukselle.
Leppähän oli sen puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen tehtävä oli tukea ”modernia suomalais-kansanvaltaista demokratiaa”.
*
Se, että Juhani Leppää pidettiin uutena ”dynaamisena ja poikamaisena” kunnanjohtajatyyppinä, liittyi 1980-luvulla käynnistyneeseen ”kansainvälis-kapitalistiseen uusliberalismiin”.
Siinä perinteinen ”julkinen valta” alkoi lyödä kättä ”yksityisten sektoreiden” kanssa niin tiuhaan ja syvälle, että lopulta koko yhteiskunta alkoi muuttua ”yhteiskuntayhtiöksi”, jossa suosittiin eniten kaikista rikkaimpia henkilöitä.
Kaiken yksityistäminen ja bisneistäminen johti ”julkisen vallan” kuolemaan.
*
Samaan aikaan kun Leppä aloitti kaupunginjohtajana, hän käyttäytyi hyvin kukkoilevasti Turun yleiskaavoituksen kohdalla, vaikkei hänellä ollut yleiskaavoitukseen suunnittelukoulutusta ja -tietotaitoa eikä käytännön kokemusta.
Eniten Lepällä oli työkokemusta pankinjohtajana ja bisnesmaailman suosijana. Pankissa Turun Kauppatorin nurkalla hän harrasti tikanheittoa erääseen tikkataulua muistuttaneeseen abstraktiin maalaukseen.
Syy Lepän aggressiivisuuteen minua kohtaan oli se, että olin onnistunut vääntämään vuosikaudet menestyksekkäästi kättä Turun uuden yleiskaavakierroksen hyväksi lukuisten Turun suurimpien vallankäyttäjien kanssa.
Huomasin heti virkaani astuessani, että yleiskaavoitusta ei ollut harjoitettu Turussa 1970-luvun alkupuoliskon jälkeen. Turku oli elänyt 1980-luvulta lähtien Turun tautia suosivassa, rakkaan uusliberalistisessa ”joustavassa ja tapauskohtaisessa” kaavapelissä ja rakennusluvan mahdollistavien detaljikaavojen (asemakaavojen) laatimiskierteessä.
Pääasiaksi oli tullut tehdä rahalle haiseva ”turuntautihöyryinen asemakaava” ja uusliberalismin hengessä mahdollisimman ”nopeasti ja joustavasti”.
Ja päästä juhlimaan sitä puolueiden virkamiessuosikkien ja lautakunnan kanssa ”Maisaaren munientervaukseen” asti. Minäkin oli kerran mukana tuolla ryyppyvenematkalla kamerani kanssa.
*
Leppä oli liittynyt ”ajan hengessä” luontevasti lukuisten yksityisten osakeyhtiöiden hallituksiin (noiden firmojen omistajina oli kaupungin rikkaimpia ihmisiä).
Tuohon uuteen valtapeliin sisältyvän vuorovaikutuksen muodoista ei ollut kuitenkaan käyty laajaa ja syvällistä vuoropuhelua ajattelijoiden ja kansalaisten kanssa.
Marxilaisen filosofian mukaan liikkeelle pääsi Turussakin ”PIRUN HIRVIÖ”, mikä alkoi hävittää Turusta käsin omalta osaltaan koko kapitalistista maailmaa.
*
1980-luvulla ryhdyttiin vapauttamaan maapallonlaajuisesti nopeutumassa ollutta kapitalistista talouselämää.
Tuo ns. ”uusliberalismi” pääsi täyteen vauhtiin, kun kommunistinen Neuvostoliitto hajosi ja Saksat yhdistettiin.
Neuvostoliiton ”perilliseksi” tuli kuitenkin uusi idän menestystarina” eli Venäjän federaatio.
*
Länsimaissa ”uusin kapitalismi” eli ”uusliberalismi” hävitti nationalistisissa valtioissa julkisen vallan” ja aiheutti niissä vaikeita sisäpoliittisia kriisejä.
Kansalaisten tyytymättömyys edustukselliseen valtaan syveni syventymistään.
*
Kapitalismin käärme taittui nyt pistämään itseään: kaikista esteistä vapautettua kapitalistista taloutta alettiin käyttämään ”talouspakotteina” sekä muina uhkailemisen ja iskemisen muotoina (kuten ”kahdenkeskisiä kauppasopimuksina” ja ”kiinalaisen halpatyön vaikeuttamisena”) aseena valtioiden ja valtablokkien välillä.
Samaan aikaan alettiin käyttämään kulttuuriaseita (taidetta, uskontoa, viihdettä, tietotekniikkaa jne.).
Täten syntynyt ”kapitalismin hirviö” lisäsi suuresti uuden suursodan uhkaa.
*
Hyvää Juhani Lepän ”poikamaisessa valtapelissä” oli se, että hänkin oli luomassa uutta ”hirmuhallintoa”, mikä tappaa parhaillaan kaikkialla ”hirviönä”, uusliberalistista poliittista hallintoa ja kapitalistista taloutta.
*
Antikin Kreikassa kokeiltiin lukemattomia demokratiakokeiluja. Jo tuolloin ymmärrettiin, ettei ”demokratia” ole mikään itsestäänselviö.
Noihin demokratiakokeiluihin liittyi Platonista lähtien ajatus ”tieto on valtaa”.
*
Platon heitti kreikkalaisten ”arkitajunnasta” ulos järjen käytöllä niin paljon asioita (myyttejä jne.), että jäljelle jäi pelkkä ”luu” eli ihminen ”tietävänä olentona”.
Nyt ymmärrämme, ettei rajansa sulkeva nationalistinen valtio ole ikuinen vaan, että ”kansakuntavaltiokin” nopeuttaa ”hirviövaikutuksen” voimistumista maapallolla.
*
Maapallo on viimeksi kansainvälistynyt ja kaupungistunut. Tämä muutos on merkinnyt samalla maapallonlaajuisen ajattelun ja toiminnan nopeaa lisääntymistä sekä monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden katkeamatonta kasvua.
Nykyinen kehitys korostaa universaalisia arvoja.
Me ihmiset olemme ”kaikki samanlaisia naurajia ja itkijöitä” ja samaan aikaan yksilöinä täysin erilaisia.
Huomisessa ei suvaita vähääkään puhetta ”tänne kuulumattomista pakolaisista”. Kaikki ihmiset ovat tällä elävällä sinisellä planeetalla ”tervetulleita vapaita sisaria ja maapallonkansalaisia”. Puhdas vesi ja ravinto kuuluu kaikille.
*
Kun joku pitää päällään pikimustaa nahkatakkia jossa lukee ”FUCK YOU”, siinä on kyse ”väärin ymmärretystä eksistentialismista”. Eksistentialismi perustuu humanismiin eli kun siinä ihminen on suhteessa toiseen ihmiseen, hän (ihminen) ei käännä selkänsä toisille ihmisille.
Eksistentialismissa ihmisellä on joka hetki sanottavaa toiselle ihmiselle. Eksistentialismiin liittyy myös se, että ihminen voi vaikuttaa omaan elämään ja yhteiskuntaan. Tämän vastakohta on se, että ihmiskunta on nyt eräällä tavalla ”pakkomarssilla” kohti totaalista tuhoa (kts. esimerkiksi kirjaa (Leo, Meller, Huomispäivän maailma ilmestyskirjan valossa, kuva ja sana, 1971).
Eksistentialistiseen ajatteluun sisältyy saman tyyppistä kriittisyyttä nykyistä kulttuuria kohtaan kuin filosofi Georg Henrik von Wright harjoitti.
Esimerkiksi julkaisussa Vetenskapen, människan och miljön (Sveriges lantbruksuniverstet, 1992) hän sanoo, että ”Den globala ordningen har alltmera borjat lika ett aytem av ett slag son ”kaosforskarna” studerar…” (sivu 18).
*
Mitään ”kaikille suomalaisille yhteistä todellisuutta” ei ole olemassa.
Se on yhtä paljon mielikuvituksen tuote kuin on kuvitelma ”suomalaisesta kansakunnasta”.
Suomen valtio on täynnä erilaisia paikallisyhteisällisen kulttuurin ja myytistön varaan rakentuvia kulttuureja ja samalla niissä vaikutta ääretön määrä erilaisia ”yksilökulttuureja ja -todellisuuksia”.
Siinä missä ”maatalousvaltaisella suomalais-eteläpohjalaisella kartanolla” kaikki klassismipohjaiset vanhat rakennukset jätetään lahoamaan rannikon ”ruotsalaisissa pikkukaupungeissa” vanhat klassistiset rakennukset kunnostetaan liiankin perinpohjaisesti.
*
Paikalliskulttuurisilla tasoilla tapahtuva ”arkinen pyörittely” ei ole sama kuin ”todellisuus”. ”Konkreettisen todellisuuskäsityksen” näkökulmasta ”todellisuus” on kuin ”kuminauha”.
Paikallisella tasolla (tätä muotoa kuvaa paikallinen media) ihminen näkee ja kuvittelee pieniä ilmiöitä ja asioita suuriksi ja päinvastoin (kuminauhan ”venyttäminen”). Tuolloin yksilö kuvittelee, että ”tämä on todellisuutta”, se on ”heidän todellisuuttaan”, mikä on ”kuvitteellista todellisuutta” mutta ei ”konkreettista todellisuutta”.
”Kuvitteellinen paikallistodellisuus” rakentuu kulttuuripohjaisista arvoista ja niiden muodostamista ”elementeistä”. Kukin ”elementti” kuvaa jotain ”todellisuuskäsitystä”. Nuo ”osa-alueet” tai ”elementit” (esimerkiksi avioliittoinstituutio ja kansakunta-ajattelu) synnyttävät lukemattomia erilaisia kokonaisuuksia ja monet niistä voivat tuntua hyvinkin kummallisilta.
Samanaikaisessa ”konkreettisemmassa todellisuudessa” (tätä muotoa kuvaa parhaiten kansainvälinen media) jättää kokonaan huomiotta ”paikallissuuret ilmiöt ja asiat” ja nostaa päällimmäiseksi pintaan paikallisella tasolla näkymättömissä olevat asiat.
*
Länsimainen ”tietovaltainen” kulttuuri pohjautuu lukuisiin ”hyvään johtavan elämän kannalta” virheellisiin perusoletuksiin.
Tähän sisältyy ilmiöitä, joita ovat esimerkiksi elollisen luonnon ”rajaton hyötykäyttö”, kansalaisten edustamisen korvaaminen puolueiden vallalla, valtion harjoittaman ”konkreettisen yksilövapauden ja minän” ahdisteleminen, suurten valtablokkien välisten viholliskuvien ylläpitäminen sekä militaristisen arvomaailman ja asenteen jatkuvaan painottaminen.
Maailmansodissa moderni teollinen kulttuuri ”uudisti itseään” tuhoamalla kaikkialla maapallolla elämää ja miljöötä.
Mitä enemmän hirmuhallinto laajenee, sitä täydellisemmin vanhat perustuksiaan myöten korruptoituneet nationalistiset puolueorganisaatiot menettävät valtaansa kansallisvaltioissa.
Edes uskonnon, taiteen sekä romanttisen viihteen kaappaaminen puoluevallan kasvattamisen työkaluiksi ei pelasta nationalistisia puolueita niiden vallankäytön romahtamiselta.
Kansainvälisyys vahvistuu ja teollisen kapitalismin seurausilmiö kaiken tuhoava hirviö jyrää maapallon pinnalla entistä rajummin.
1800-luvun Marxin ennustus on osumassa 2000-luvulla napakymppiin.
*
Sitä mukaan kun ”uusi todellisuus” muotoutuu, vanhan ”todellisuuden” markkinointi vanhojen puoluepamppujen toimesta menettää uskottavuutensa.
Usko ”uuteen uskottavuuteen” on jo käynnissä.
Kansa on kohta lausumassa Suomessakin isoille vanhoille nationalistisille valtapuolueille vaaleissa ”EI”.
*
Ensimmäisen maailmansodan aikana ihminen otti käyttöön myös ilmatilan soveltaakseen keksimäänsä lentokonetta myös sodankäynnin uutena aseena.
Sotateollisuus ja sodankäynti alkoi nyt niellä valtavat määrät raaka-aineita (esimerkiksi rautaa ja bensaa) sekä jätti jälkensä valtavan määrän ”ruumiita ja raunioita”.
Uusi ”salamasota” huipentui ilmasodassa siihen, kun ihminen keksi ydinpommin. Niiden avulla ihmisen oli mahdollista tehdä yhdellä iskulla miljoonia ruumiita.
Kaikki alkoi näyttämään ”maailmanlopun meiningiltä”.
Sotaa alettiin käymään nyt myös siviiliväestön asuttamilla alueilla.
USA murskasi meren takaa tehdyllä massiivisella maihinnousuoperaatiolla osaltaan saksalaisten natsien suuruudenhullut suunnitelmat.
Ja Amerikasta tuli Rooman maailmanvallan perillinen ja uusi ”maailmanpoliisi”. Se markkinoi maailmalla itseään ”ainoana todellisuutena”.
*
Ostin kauhavalaisesta vanhan tavaran kaupasta matkalukemisekseni paksun 260-sivuisen kirjan Die deutsche Luftwaffe 1939-1945 (”Saksan ilmavoimat”, 1987). Tuossa kirjassa on satoja valokuvia (otettu kameroilla), jotka liittyvät siihen kuinka saksalaiset käyttivät uudessa ”koneisiin ja salamasotaan” pohjautuneessa natsipuolueen ”maailmanvallankumouksessa” sotilaslentokoneita.
Tuo kirja valaisee hyvin sitä, mitä merkitsi se, kun ”väkivaltainen ihminen” otti kulttuurieläimenä myös ilmatilan käyttöön tavoitellessaan entistä tehokkaammin, nopeammin ja tuhovoimaisemmin toimivaa sotakoneistoa.
Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka viimeksi ”romantiikan ja viihteen” pyörteisiin kietoutunut moderni ”matematiikka- ja konekulttuuri” on muuttunut hirmuhallinnoksi.
*
Kirjoitin viimeksi Loviisan Sanomiin 31.7.2017 seuraavan mielipidekirjoituksen. Siitä käy ilmi se, että maailma oli ennen 1800-luvun nationalismia hyvin kansainvälinen.
Nationalismin tärkein todiste ”kansasta” oli ennen vanhaan kieli, nyt se on DNA.
”LOVIISA ENNEN LOVIISAA
Keskiajalla ja sen jälkeen perustettujen kaupunkien paikalla on ollut aina joku aiempi keskus (asutus, kauppa, linnoitus).
Missä Loviisan muinaisasutus on sijainnut?
1. Loviisan kaupungin historia (Loviisa on perustettu 1745, kaupungin vanha arkkitehtuuri liittyy siksi erityisesti klassismiin) liittyy
Pietari Suuren Suomenlahden itäreunaan vuonna 1703 perustaman Pietarin kaupungin turvallisuusjärjestelyihin.
Pietarin historia liittyy Venäjän pyrkimykseen saada Eurooopan uusinta tietotaitoa ja osaamista myös Venäjälle.
Pietari Suuri halusi sulauttaa länsimaista kulttuuria itäiseen konservatiiviseen venäläiseen kulttuuriin Venäjän vallan vahvistamiseksi (vrt. Putin ja Neuvostoliiton jälkeinen atk-nykyaika).
Loviisa perustettiin kun Venäjä oli vallannut Pietarin lähialueita (Viipuri ja Hamina, rauhansopimus 1743) Venäjän uuden pääkaupungin turvallisuuden varmistamiseksi.
Neuvostoliiton Josif Stalin pyrki viimeksi samaan ja veti 1945 uuden itärajan Suomelle ja jätti tänne Karjalaa koskevat kysymykset pohdittavaksi. Pietarin alueella asuu nut noin seitsemän miljoonaa asukasta. Nyt Suomen itärajan takana vahtii tästä syystä Pietarin turvallisuutta moderni suurvalta-armeija.
2. Loviisan ennen Loviisaa syntyi aivan toisenlaisen ”todellisuuden” yhteydessä. Siihen sisältyi hyvin kansainvälinen kulttuurivuorovaikutus.
”Esiloviisan” historia liittyy Porvoon muinaislinnan sekä Pien-Pernajanlahden ”Stockholmin” aikaisen historiaan (muinainen saari ja vedenalaiset puupaalut kuten Tukholmassa).
”Loviisalla ennen Lovisaa” on ollut yhteys rannikon läheiseen sisämaan merkittävään turkislähteeseen Hämeeseen.
Hämeenlinnasta on löydetty muinaiskaupunkikin (Varikkoniemi, alueesta on tutkittu nationalismin takia vain ”murunen”) jossa on paljon merkkejä vuorovaikutuksesta Venäjän kanssa.
”Esiloviisalla” on ollut yhteyksiä myös meren yli etelään muinaiseen Viroon ja Tallinnaan.
Novgorodilaiset tekivät muinoin jatkuvasti sotaretkiä Hämeen suuntaan, niistä on myös takkoja tietoja.
Loviisassa suoritettavat arkeologiset kaivaukset toisivat tähän näkökulmaan lisävahvistusta.
Arkeologi professori Jussi-Pekka Taavitsainen (Åbo Akademi) on tutkinut Hämeen muinaislinnoja ja löytänyt niistä idän ja lännen kulttuurien sekoittumisen.
Arkeologi, professori Unto Salo on kirjoittanut Turun Turkukalliosta Turun muinaisena asutus- ja kauppapaikkana. Myös Turun Koroisilta on löytynyt ”todisteita” asutuksesta ennen Turkua (piispanistuin ja Åbo). Sekin viittaa idän ja etelän muinaiseen vuorovaikutukseen.
Turun Halisilta löytyy ”kaksi muinaista kurgaaniaki” (venäläistä hautakumpua). Koroisten viereisen Maarian kirkon edustalta on löydetty todisteita Viro-yhteyksistä.
Turun kaupungin nimikin on muinaisvenäjäksi ”turgu” (kauppapaikka). Tuon nimisiä paikkoja on runsaasti Pohjolassa.
Mutta koska tämä kaikki on ristiriidassa nationalistisen aatteen ja historiankirjoituksen kanssa, näistä asioista ei saa tavallisesti edes puhua ääneen.
Mutta eihän historiakuvaus saa olla pelkkä valtapeli.
3. Missä kohtaa ”Loviisa ennen Loviisaa” sijaitsi?
Oman käsityksen mukaan kyseistä paikkaa täytyy etsiä arkeologian tuella muinaisen Myllyharjun eteläkärjen suunnalta (Bellanranta ja Bellanmäki sekä kyseisen paikan edusta).
Bellamäellä on myös samantyyppisiä suuria erikoisia mäntyjä kuin on Porvoon Linnanmäellä (”ulkomaalainen DNA”). Porvoon kirkon edustalta on löytynyt todisteita (esineitä) Viro-yhteyksistä. Siitä on myös kirjallisia lähteitä.
4. Loviisan Bellanmäki näyttää runsaan soranoton takia nyt erilaiselta kuin muinoin.
Myllyharju pitkä korkea mäki on toiminut myös sotilaallisena puolustusjärjestelmänä. Harjun yläreunaa pitkin on päässyt turvallisesti pakoon vihollista sisämaahan metsiin.
Porvoon Linnanmäkikin (kts. Jukka Paaso, Porvoon kuva, 1980) on ollut vastaavalla tavalla puolustusrakenne ja myöhempi soranottoalue. Linnanmäki on ollut ehkä virolaisten rakentama hirsilinna. Arkeologisia löytöjä on siksi äärimmäisen vähän.
Loviisassa Myllyharjun eteläpäässä sijaitsee ”Köpbacka” ja ”Siksala” (Saksa, vrt. Porvoon Saksala).
Bellanmäen laelta löytyy jopa ”vanha torikiveyskin”. Kaupankäynti saattaa olla tapahtuneen myös muinoin juuri tuolla kohtaa.”
*
Tämä kirjoitukseni herättää kysymyksiä ”ihmisenä olemisesta” ja ”todellisuudesta” ja samalla ”historiankirjoituksen alkuperästä ja lähtökohdista”.
Valtaosa Loviisan historiasta on kirjoitettu ”nationalismia korostavan historiakäsityksen” pohjalta.
Mutta kuvaus ”Loviisasta ennen Loviisaa” pitää suorittaa aivan toisenlaiselta pohjalta. Mahdollisuuksia siihen on lukemattomia.
Maapallo oli vuosituhansia ennen nationalismia ei-nationalistinen, monikulttuurinen ja kansainvälinen. Siinä olemisen ja elämän prosesseja ei ”ohjannut” mikään kulkua ennalta ohjelmoiva ja saneleva ”sinivalkoinen lanka”.
Usko kohtalonomaisesti joukkoa ohjaileviin ”korkeampiin voimiin” ei voi olla muuta kuin uskomus.
Jos joku pitää sitä ”todellisuutena” hän erehtyy pahan kerran.
