Turussa ja Kauhavalla ”konkreettista ja kuvitteellista maailmassaoloa” sekä ”hyvän ja pahan” välistä vuorovaikutusta koskenut kirjoitteluni on ärsyttänyt suuresti valtaeliittiä.
Eksistentialismi upouutena länsimaisen filosofian pääsuuntauksena on kansallis-nationalistiselle eliitillemme ongelma, koska vapaa itsenäisesti ajatteleva ja toimiva (teko) sekä ratkaisuistaan itse vastuun ottava yksilö (moraali) keskellä yhdenmuotoistettua kansanmassaa on nykyiselle nationalistis-porvarilliselle valtaeliitillemme ”valtioterroristi”.
Kuitenkin eksistentialismin ja ontologian pohjalta löytää hyviä uusia ajattelutapaoja paremman yhteiskunnan pohjaksi.
Ensimmäiseksi ihmisen on opittava ymmärtämään uudella tavalla maailmassa oleminen.
*
Luonnonympäristö ja kulttuuriympäristö ovat vastakohtia. Elollinen luonto on evoluution mukaisesti luonnollinen mutta kulttuurimiljöö on ihmislajin tekemä keinotekoinen ympäristö (esineet, asunnot, talot, tehtaat, aidat, kadut, autot, sillat, kaupungit, kylät jne.)
Ihmiset kokevat kuitenkin usein olemassaolonsa siten, että arki vierähtää ikään kuin itsestään ja luonnollisella tavalla.
Koska nykyihmiset eivät ”samaistu luontoon” eivätkä ”seuraa luontoa” (kuten antiikin Kreikassa tapahtui) he pitävät luontoa eräänlaisena luonnottomuutena tai jonkinlaisena ”taustamaisemana” (elämysten herättäjänä, raaka-ainelähteenä, varallisuutena jne.).
Ihmisillä on taipumus aistia ja ajatella, että ”kaikki pyörii itsestään”. Tämän taustalla on ainakin sisäinen tarve kokea turvallisuudentunnetta.
Ihmiset eivät tavallisesti ajattele, että jos esimerkiksi maantieverkkoa ei kunnosteta ja ylläpidetä jatkuvasti tie alkaa rikkoutua ja ruohottua ja muuttuu lopuksi osaksi kaikkea muuta luontoa. Tuon jälkeen merkkejä maantiestä ei edes huomaa, sillä tien paikalle on kasvanut pelkkää luontoa.
Jos ihminen tuntee ja kokee olemisensa siten, että arki sujuu ”luonnostaan” ihminen erehtyy. Maailma ei ole valmis, eikä tule valmiiksi. Tutkimuksella hankitulla tiedolla, tekniikalla sekä toiminto- ja kauneusosaamisella toteutettu kulttuuriympäristö ei toimi itsestään. Siihen voi tulla milloin tahansa pahoja häiriöitä ja se voi tuhoutua myös kokoaan.
Eksistentialisti Jean-Paul Sartre on kutsunut valmiin maailman ideaa ”huonoksi uskoksi”. Vaikka katuvalot syttyvät ja raitiovaunut lähtevät joka aamu liikkeelle samalla sekuntilyömällä, se ei todista siitä, että kaikki toimii kunhan vain käytetään keksittyjä kojeita.
Kulttuuriympäristön kohdalla maantieverkkoa voi kustua ”katukoneeksi”, asuntoa ”asumiskoneeksi”, taloa ”talokoneeksi” ja rakennettua kaupunkia ”kaupunkikoneeksi” sekä modernia lakien ja normien mukaan toimivaa ennalta organisoitua hallintoa ”hallintokoneeksi”.
Jos tuohon keinotekoiseen teollisen yhteiskunnan ”yhteiskuntakoneistoon”, johon kuluu myös keinotekoinen ”valtiokone”, tulee vakavia ihmiseen (rahatalouteen ja valtapolitiikkaan) ja luontoon (ympäristökriisiin) liittyviä häiriöitä yhteiskunnassa alkaa vaikuttaa ”villi systeemi”. Siinä asiat eivät pyöri enää totutulla tavalla ja järjestyksen sijasta yhteiskunnassa alkaa ilmetä epäjärjestystä ja anarkiaa. Se voi johtaa totaaliseen kaaokseen ja sekasortoon.
Sana ”nationalismi” tulee sanoista ”natio/national” (kansa) ja ismi (aate, suuntaus, virtaus). Taiteessa termi ”dadaismi” kuvaa yhtä taiteellista ilmaisusuuntausta eli tyyliä.
Dadaismi on sisältänyt taiteen perinteisten sääntöjen hylkäämisen ja järjettömyytenä pidettyjen seikkojen hyväksikäyttämisen luovassa taidetyöskentelyssä.
”Nationalismin” (eli kansallismielisyyden ja -kiihkon) kohdalla on kyse päinvastaisesta pyrkimyksestä kuin dadaismissa. Kansallismielisyyden yhteydessä pyritään järjestyksen synnyttämiseen ja ylläpitämiseen sekä yhteisön (kansan) perinteiden kunnioittamiseen.
Järjestyksen ylläpitäminen ja perinteiden kunnioittaminen on kuitenkin keinotekoista. Se ei saa olla myöskään uskomuksellinen itseisarvo.
Nationalismi pyrkii korostamaan väestön erityisyyttä (kuvitteellisia erityispiirteitä) yhtenäistämisen sekä samaksi massoittamisen kautta ja voimalla. Se on siksi täydellisesti eksistentialismin vastaista.
Vapaus on vapautta ainoastaan yksilöllisessä vapaudessa ratkaista ja valita asioita konkreettisessa ”itselleen olemisessa”. Tajuntani on koko maailma eikä mitään yhteisölle samaa ja yhteistä konkreettista maailmaa ja maailmassaoloa ole olemassa.
Jos luotu keinotekoinen järjestys ja ylläpidetyt perinteet koetaan esteenä uuden paremman luomiselle, ne on syytä hylätä. Jätetään nationalismi.
*
Porvarillis-kapitalistisen nationalismin voimistuminen on lisännyt yhteiskunnallista turvattomuutta ja kasvattanut vihaa (aiheuttaen rasimia, terrorismia, sotia jne.) sekä kiihdyttänyt elollisen luonnon kuolemista.
Luonnonvarojen tehostettu rajaton hyväksikäyttö ihmislajin (kansan) aineellisten tarpeiden tyydyttämiseksi on johtanut syviin ongelmiin.
Suomalaiset eivät tee rasistisesta puheesta rikosilmoitusta koska se ei johda edes poliisin esitutkintaan. Jos rasistista puhetta harjoittavat alkavat tehdä itse itsestään rikosilmoituksia, sekin on ”rasimin rasismina” vihateko.
Nyt kun Suomen valtio on tullut läpirasistiseksi Suomi ei ole oikeusvaltio. Lisäksi kaikki valtainstituutiot ponnistavat samasta vallan lähteestä (vrt. Michel Foucault).
Taikauskoinen nationalismi on päällimmäisin syypää maailmansotiin.
Kolmatta maailmansotaa käydään parhaillaan Kaakkois-Euroopan suunnalla. Jos halumme maapallolla rauhaa meidän tulee repäistä ensimmäiseksi itsemme irti häkkimäisestä nationalismista.
Käynnissä olevaa islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin kohtaamista ei voi kuitenkaan estää.
”Massoittamista” täynnä oleva räjähdysaltis nationalistinen yhteiskunta on toisten mielestä hävitettävä ja sen tilalle on kehitettävä uudenlaisia yhteiskuntajärjestelmiä.
Nykyinen uusnationalismi on johtanut siihen, että ”Islamilaisarabeista” on alettu tehdä uusimman ajan ”juutalaiskansaa”.
Sotapakolaisten käännyttäminen ja palauttaminen muistuttaa monessa suhteessa natsien juutalaisvainoja ja johtaa ihmisoikeuksien törkeään loukkaamiseen uudestaan. Monet Kreikasta Turkkiin takaisin pakotetut ovat pyytäneet viranomaisia tapamaan heidät palauttamisen sijasta (Die Welt internetissä 4.4.2016). Uuskuolemanleirit on jo pystytetty.
Tarve vapaaseen liikkumiseen kasvaa tällä hetkellä nopeasti maailmanlaajuisesti (sodista ja ilmastonmuutoksesta aiheutuvat uudet moninkertaiset pakolaisaallot), mutta eurooppalainen uusnationalistinen ”rajat uudestaan kiinni”-liike pyrkii murskaamaan jo vapautetunkin liikkumisenkin.
Toiseksi samaan aikaan, kun tarve konkreettiseen ylikansalliseen yhteistyöhän kasvaa entisestään, uusnationalistit jarrutavat sitä. Kolmanneksi mitä enemmän maapallon väestöä, sitä enemmän erilaisia yksilöllisiä maailmoja. Tämä lisää mahdollisuutta vahvistaa eksistentialistisen vapausajattelun asemaa, mutta uusnationalismi taistelee sitäkin vastaan.
Fasistinen nationalismi on hävitettävä, jos halutaan tilaa uudelle kansainväliselle maapallolle.
Jäätiköiden sulamista, merivirtoja ja ilmaston lämpenemistä koskeva tuore kansainvälinen tutkimus sisältää entistä huolestuttavampia asioita (yle/tiede 2.4.2016). Ilmaston lämpeneminen tapahtuu lähitulevaisuudessa rajummin ja nopeammin kuin on arvioitu.
Ihmiskunnan on nyt pakko tunnustaa, että yhteiskuntasysteemeissämme on tapahtumassa iso erehdys. Yhteiskunnan organisointia nationalismin pohjalta ei voi jatkaa, mutta jos sitä kuitenkin jatketaan, koko elollinen elämä päättyy.
Jos elollinen elämä päättyy (jo kuudennen kerran maapallolla) se johtuu tällä kertaa ihmisen, mytologisesta eläimen kelvottomuudesta ja kyvyttömyydestä joustaa ja uudistua. Aikaisemmin elollisen elämän kuoleminen tapahtui luultavasti valtavan avaruuskappaleen syöksystä päin maapalloa.
Nyt ihminen tallustelee ”pässinpäämäisenä mytologilaumana” kohti itse itselleen virittämää hirttonarua.
Jos Suomen oikeistolainen sss-hallitus onnistuu murentamaan 2016 EU:n tuella ammattiyhdistysliikkeen, se merkitsee vasemmistolaisuuden (minkä taustalla on humanistinen marxilaisuus) ja palkkatyöläisyyden silppoamista kapitalistis-uusliberalistisen valtapelin alle uhrilahjana taikauskoisen nationalismin hyväksi.
Lähetin sähköpostina 31.3.2016 keskustalais-eteläpohjalaiseen maakuntalehti Ilkkaan viimeksi tämän mielipidekirjoituksen (odottelen parhaillaan julkaiseeko ”luotettava media ILKKA” tämän kirjoitukseni):
SUOMENNIEMESTÄ ENNEN AUTONOMIAA JA ITSENÄISYYTTÄ
Isonkyrön vanhan kirkon 650-vuotisjuhlaksi painetussa kirjassa Kytösavut IV (1954) kerrotaan, että kyseisestä kirkosta vuonna 1953 tehdyn rakennushistoriallisen tutkimuksen mukaan kirkosta löydettiin vanhoja tiiliä ja että ”Harvinaisen tiiliaineksen käyttö Isonkyrön sakastissa selittyy vain Korsholman linnan avulla”. Ja että tiilet juontaisivat saksalaiseen rakennuttajaan (Albrekt Mecklenburgilainen, Crysselborgh, Krytzeborg) ja saksalaiseen tiiliarkkitehtuuriin (Riitta Pylkkäsen kirjoitus ”Isonkyrön vanha kirkko”, sivu 18).
Porvoon kaupungin historia I (1996) sisältää tästä aiheesta toisenlaisen käsityksen. Turkulaisia vapaamuurareita lähellä toiminut Carl Jacob Gardbergin mukaan Korsholman rakennuksissa EI LUULTAVASTI käytetty tiiltä (sivu 168).
Rakennusten uunit ja savupiiput oli tehty kuitenkin Korsholman kummulla 1300-luvun jälkipuoliskolta lähtien tiilestä.
Markus Hiekkasen mukaan (väitöskirja) Pyhälle Laurentiukselle omistettu Isonkyrön vanha kirkko on rakennettu vasta 1513-1533. Esimerkiksi internetin Wikipedian mukaan vanhaa kivikirkkoa edelsi puukirkko, jonka viereen rakennettiin aluksi tiilestä sakaristo.
Perimätiedon mukaan puukirkon rakensi luostarin munkit. Vanhan myytin mukaan töysäläinen Tohni toi Lapuan Simpsiöstä suuren kiven kirkon seinämateriaaliksi.
Näyttää siltä, että ainoisiin varmoihin tietoihin Isonkyrön vanhan kirkon historiasta kuluu se, että kirkon perusti (joku) ”ulkomailta” Suomenniemelle tullut organisaatio.
Korsholma on ollut Ruotsin kruunun hallinnollinen keskus, mikä sijaitsi Suomenniemen puolella, se hallitsi Merenkurkkua vastapäätä olevaa Vesterbottenia. Lisäksi näyttää siltä, että Kyrön seutu on ollut myös Satakunnan vaikutuspiirissä (Satakunta = Hundrade, viittaus sadan soutajan venekuntaan).
Österlandin valtaaminen Ruotsista käsin alkoi Etelä-Ruotsin itäosaan perustetun Tukholman hallintokeskuksen suunnalta (laajentuminen kohti itää). Merenkurkun kautta tänne tuli Ruotsista klassistinen pohjalaistalokin (fooniki) ja ruotsalainen vaikutus ulottui rannikolta Lappajärvelle saakka.
Antti Isontalokin oli alun perin ”Storgård”. Toisin sanoen rannikon ruotsalaisvaikutus levisi kauttaaltaan sisämaahan päin ja vaikutti maakunnan väestörakenteeseenkin.
Esimerkiksi Turun (Åbo) varhaishistoria on tapahtunut vastaavalla tavalla ”ulkomaalaisten” toimesta. Koroisten piispanistuimen siirto Nousiaisista Turkuun tapahtui Italiassa vaikuttaneen paavin kirjeellä.
Ennen Suomenniemen ensimmäistä piispaistuinta (Koroinen) kyseinen seutu oli asutettu ja alueella vaikutti luultavasti myös idästä ja etelästä tullutta väestöä (vrt. Kaarinan kirkon edustan arkeologiset esinelöydöt ja Koroisten niemen kaivausaineistot).
Turun Halisten lähiössä on kaksi kurgaania (isoa hautakumpua joen varrella), tämä viittaa itään Olhavanjoen suuntaan. Turkuun perustettiin erikseen dominikaaniluostari miehille ja erikseen nunnille (Halinen?).
Turun nimi ”turgu” (Turku = kauppapaikka) tulee muinaisvenäjästä. Turkuja löytyy monista maista. Virossa on myös paikka nimeltä ”åbo” (joki-asukas).
Jukka Paaso, arkkitehti, Kauhava
Tämä kirjoitus antaa aiheen nationalistista ajattelua ja historiankirjoitusta koskevaan kritiikkiin. Pyrin kritisoimaan nationalistista historiankirjoitusta eksistentialismin pohjalta ja tekemään aiheesta kriittisiä kysymyksiä.
Rakennan samalla ”eksistentialistisen nationalistisen historiankirjoituksen kritiikin”. Väitän, että eksistentialismin mukainen kritiikki (mytologinen eläin, yksilö, vapaus, oleminen, konkreettisuus, sattuma) merkitsee nationalistisen historiankirjoituksen loppua keskellä ihmiskunnan todennäköistä kuolemaa.
*
Ruotsin ja Venäjän suhde alkoi muuttua ratkaisevalla tavalla vuoden 1703 jälkeen kun Pietari Suuri oli avannut Venäjän keisarikunnalle (suurvallalle) ikkunan Itämerelle perustamalla Pietarin kaupungin Suomenlahden itäreunaan. Pietarissa (entisessä Leningradissa, uusimmassa Putinburgissa) asuu nykyisin kuutisen miljoonaa ihmistä eli suurin piirtein saman verran kuin Suomen valtiossa.
Vuonna 1808 Venäjä irrotti Ruotsista Suomenniemen (Österland) eikä Ruotsille jäänyt mahdollisuutta saada kyseistä aluetta takaisin sodalla. Suomenniemellä asuneet ruotsalaiset keksivät siksi ajatuksen perustaa Suomenniemelle oma valtio (nykyinen suomalainen Suomi).
Halusiko Venäjän yksinvaltias (keisari) rajata valtaoikeuksiaan 1809 Porvoon valtiopäivillä vai ei? 1960-luvulla syntyi tästä tulkinta, minkä mukaan keisarilla ei ollut alun perinkään tarkoitus rajata valtaoikeuksiaan vaikka Venäjä tarjosi sodan jälkeen Porvoossa Suomelle autonomian.
Perustettiinko Porvoossa Suomen valtio? Rikkoiko Helmikuun manifesti 1899 Suomen oikeuksia? Näihin aiheisiin voi perehtyä lukemalla esimerkiksi Timo Soikkasen toimittama kirja Taistelu autonomiasta, Perustuslait vai itsevaltius? (2009).
Suomen valtio ei ole suomalaisten itsenäinen suoritus. Heikki Ylikankaan mukaan valtiollista itsenäistymistä ei voi pitää historian käännekohtana.
Suomenniemi on ollut jo alun perin venäläisten suoritusten tuotos sillä ”aitosuomalaisten alkukotikin” on sijainnut kaukana idässä Volgan mutkalla. Suomalaisten syvin sielunelämä juontaa itään, ei länteen.
Toiseksi ilman Pietarin perustamista eteläisen Suomenniemen kylkeen 1703, ilman autonomian myöntämistä 1809 ja ilman Leninin kommunistista vallankumousta 1917 Suomen valtio olisi jäänyt juridisesti ja muutoinkin perustamatta?
Venäjä on tehnyt monia ratkaisevia päätöksiä, joiden pohjalta on syntynyt myös nykyinen Suomen valtio. Seuraavassa vaiheessa EU ehkä pelastaa Suomen talouskriisistä. Ja taas kerran suomalaiset saavat pysytellä taka-alalla odottelemassa?
Ryssäviha on saanut täällä aina eniten pontta suomalaisen itätraumasta. Suomessa ei riitä se, että itäisistä ryssistä ei pidetä. Nationalistien mielestä venäläisiä pitää ennen kaikkea vihata. Muussa tapauksessa ryssien ja suomalaisten suhde tulee muka liian tuttavalliseksi. Mutta koska me olemme jo alun perin ”ryssiä” kuinka meistä voisi tulla hetkessä jotain muuta?
Luopuiko Suomen valtio itsemääräämisestään, kun se liittyi Euroopan rahaliiton jäseneksi ilman kansanäänestystä? Markkaan ei pidä kuitenkaan palata, sillä vanha kansantalousvaltapeli olisi nopein tie Suomen valtio-orgaanin päättymiseen. Miksi toisissa maissa on pidetty kansanäänestys Euroopan rahaliittoon liittymisestä mutta ei Suomessa?
Miksi nationalistiset historiankirjoittajamme sanovat KYLLÄ ilman kansanäänestystä perustetulle ylikansalliselle EU-vallalle mutta EI vuoden 1944 rintamaKARKURUUDESTA puhumiselle (ankarimman kritiikin kohteena on ollut karkuruuden kohdalla Heikki Ylikangas)?
Tunnettiinko anonyymi massaihminen ”Tuntematon sotilas” myös kaksoisroolistaan, orjamoraalittomasta karkuruudesta? Eikö nationalistis-romanttinen ylistyslaulu ja ”realistinen todellisuus”ole kaksi eri asiaa? Eikö Jumala ollutkaan kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas?
Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Turun Koroistenniemellä on keskiaikaisen tuomiokirkkolinnoituksen ja piispanistuimen jäänteet. Miksi Koroistenniemen arkeologiset kaivaukset (1800-luvun lopulla, kaivausten johtajana toimi suomenruotsalainen Juhani Rinne) keskeytettiin kesken kaiken ja tutkimusaineisto kätkettiin eri paikkoihin (Turkuun ja Helsingin kansallismuseon kellariin).
Tämä viittaa siihen, että asiat eivät osoittautuneetkaan joka suhteessa sellaisiksi kuin ennalta toivottiin ja kuviteltiin. Koroistennimeltähän piti löytyä Suomen Birka mutta kaikki alkoi näyttää kaivausten aikana aivan toisenlaiselta.
Tutkimustyöstä tehtiin siksi tarkoitushakuinen. Eikä kukaan saanut nähdä sen jälkeen sitä mitä oli äskettäin omin käsin kosketellut.
Tein Museovirastolle aloitteen Koroisten maaperässä olevien alkuperäisten rakennuspuupaalujen ajoittamisesta mutta virasto ei innostunut ajatuksestani. Miksi ajoitustutkimus laboratoriossa on niin arka asia?
Pelätäänkö Suomessa arkeologisten tutkimusmenetelmien kehittyessä ja eksistentialistisen ajattelun yleistyessä nationalistisen historiankirjoituksen romahtamista?
Miksi Korsholman hallintokeskuksen pohja (muutaman metrin korkuinen laaja maakumpu) annettiin hävittää muinaismuistoineen 1800-luvun lopulla leivittämällä kummun sora läheisille maanteille vaikka valtion museojohtokin (Aspelin) oli toimenpiteestä tietoinen? Miksi Aspelin teki Korsholmasta omakustanteen?
Nämä seikat (Koroinen ja Korsholma) tapahtuivat saman aikaan kun Venäjän valtakeskus (valta 1) tunsi itsensä uhatuksi ja vainosi siksi (sortovuodet) kaikkia vallankumouksellisia (valta 2 = Venäjän kommunistit ja Saksassa koulutetut Suomen jääkärit).
Näiden ilmiöiden taustalla on ollut ”venäläisen kommunismivalistuksen” ja Suomenniemen nationalismin aiheuttama jännite tsaarin hallinnossa Venäjällä.
Koroisten kaivauksissa löytyi myös rautakatista aineistoa (esimerkiksi miekan kahva sekä etelään ja itään viittaavaa aineistoa). Siis aineistoa ja esineitä ennen läntisen piispanistuimen perustamista niemelle.
Juhani Rinne väitti pikkupoikien tuoneen kyseisen miekankahvan kaivausalueelle.
Noihin löytöihin liittynyttä ”yllättävää tietoa” alettiin pitää nationalistiemme keskuudessa vaarallisena ”tietoisuutena”. He halusivat siksi vaientaa kaiken.
Korsholmasta on saatettu löytää tiiliä, joilla on luultavasti ollut yhteys Kyrön kirkosta löydettyihin vastaaviin varhaisiin tiiliin. Myös nämä löydöt ovat todistaneet varhaisesta ”ulkomaalaisvallasta” Suomenniemen puolella. Korsholman kummusta piti siksi päästä eroon (soranotto).
Kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 valmisteluhuumeessa Koroisten niemen kylkeen rakennettiin kävelysilta yli Vähäjoen ja kaivinkoneilla ulkoilureittiyhteys, minkä yhteydessä oltiin tuhoamassa alueen rautakaudesta (ilmeisesti ajasta ennen piispanistuinta) todistavia rautakautisia asutuspaikkoja.
Tietyön aikana tuli esiin myös yksi (alueen geologiaan kuulumaton muinoin kuljetettu) iso muinaiskivi mutta se siirrettiin pois alkuperäiseltä paikalta kauemmas. Alueen vanhoja puurakennuksia ”komisteltiin vieraskoreiksi, 2011” hävittämällä isoja osia rakennuksista. Joku ammattimainen aarrevaras etsi tutkallaan Koroisten viereisellä alueella aarteita, kaivoi lapiolla maasta yhden löytämänsä aarteen ja vei sen autolla pois keskellä kirkasta päivää. Tästä tapauksesta oltiin Turussa hiljaa koska se olisi tahrinut ikävällä tavalla sitä kun Turku piti kirkastaa koko maailmalle kulttuuripääkaupunkivuodella.
*
Niin kutsuttu ”Turun tauti” (ruotsiksi ”Åbo smitta”) on paikalliseen tapakulttuuriin (pienten lahjojen antaminen aluksi vanhemmille jne.) sekä poliittisiin ja taloudellisiin valtapeleihin liittyvä kulttuurinen ilmiö.
Turun tauti pulpahtaa siksi säännöllisin välein julkisuuteen.
Vuoden 2011 eurooppalainen kulttuuripääkaupunki jättää vanhan tautikulttuurinsa mukaista jälkeä. Turun taudista on tullut ”maan tapa” kyseenalaisen komiaa Seinäjokea myöten.
Valta turmelee himmentämällä hyvän ja pahan terävät rajalinjat hämäriksi vyöhykkeiksi. Sen jälkeen voi alkaa tapahtua mitä vain. Esimerkiksi raivoisa väkivaltainen hyökkäys alkaa näyttämän rakkaan halaamiselta kun ”kaikkea hyvää” suuren innostuksen vallassa peräänantamattomasti puuhastellaan.
Viimeksi luin Turun taudista Turku energian johtajien isojen palkkojen (laittoman) salaamisen sekä Varissuolla toimivan demarimaahanmuuttajan (sdp-varavaltuutettu Ahmed Al Chibib) yrittäjäbisnestä koskevan tutkinnan avaamisella (Ahmed-tapauksen taustalla on tullin ja poliisin havainnot).
Turun demarijohto on katsonut tapausta kuvaavasti läpi sormien (vrt. Ruisrock-olutbisnes ”pahvilaatikkotekniikalla”). Uusliberalistiset revisionistidemarit suosivat riistokapitalismia myös omistamallaan Ruissalon saaren puistoalueella).
Jouduttuani 1980-luvun puolivälin jälkeen konfliktiin turuntautisen valtapelieliitin kanssa aloitin paikallista tautia koskevan filosofisen pohdinnan ja Turun ajankohtaisia ongelmia koskevien yhteiskunnallisten kirjoitusten laatimisen (mielipidekirjoitukset ja omakustanteet ilman ISBN-tunnuksia sekä Turun kuva -kirjoitussarja ISBN-tunnuksin 2000-luvun alusta lähtien).
Olen harjoittanut viimeksi Kauhavalla vastaavaa toimintaa. Kirjoitteluni ja julkaisuni ovat aiheuttaneet täälläkin uusia konflikteja minun ja eliittivallan välillä.
Osallistuin Turussa myös paikalliseen politiikkaan (puolueista olin vihreissä ja demareissa, kaupunginvaltuustossa jne.) sekä useiden aatteellisten yhdistysten toimintaan.
Kauhavalla minulle on sanottu suoraan (paikallista luonnonsuojeluyhdistystä lukuun ottamatta, kiitos professori Erkki Korpimäen) että ”me emme taritse sinua Paaso”.
Aloitin yhteiskuntakriittisen kirjoittelun 1980-luvun lopulla kirjoittamalla etupäässä Turun nykyajasta. 2000-luvun alussa aloitin Turun paikallishistoriaa koskevan julkaisusarjan kirjoittamisen.Tuolloin havaitsin, että Turun historiasta ei saa kirjoittaa uusista näkökulmista käsin.
Se mitä on jo kirjoitettu on pyhää, koska sen pohjalta myös juhlitaan ja juopotellaan.
Ensimmäinen osa Turun historiasarjaani ”Muinais-Turun historia” ilmestyi 2005. Seuraavaksi kirjoitin ”Turun kirkkoaika”-nimisen historian. Todistin, että Turun väkiluku oli keskiajalla aluksi alle tuhat asukasta.
Rakennussanomat julkaisi tuon jälkeen kirjoitukseni ”Luuranko kaapista” (12/2005). Pohdiskelin kirjoituksessani historiaa ja historiankirjoitusta koskevia taustailmiöitä kuten myyttiä ja traumaa.
Loviisan Sanomat julkaisi uutisena 18.11.2008 haastatteluni otsikolla ”Myyttien kaataja asettuu Lapinjärvelle”. Uutisessa käsiteltiin Turun nykyaikaa ja historiaa kokevia seikkoja ja toin samalla esiin ”Turun myyttejä”.
Muutin kuitenkin eläkkeelle Turusta Kauhavalle, en Lapinjärvelle. Etelä-Pohjanmaalla törmäsin samaan tautiin ja valtarintaan kuin Turussa.
”Kauhavan tautikin” on sitä, ettei paikallisesta kulttuurista, yhteiskunnasta ja historiasta saa kirjoittaa toisenlaisia tulkintoja. Mitä lakeuden valtaeliitti on pitänyt ”totuutena”, se pyritään pitämään seudun valtakoneistossa loppuun asti ”ainoana tosiasiana”.
*
Tänä päivänä ajattelen, että nationalistinen historiankirjoitus on suunnitelmallista satujen sepittelyä ja tahallista ”tosiasioiden” vääristelyä. Se on samalla vakava yhteiskunnallinen ongelma koska se pyrkii hävittämään myös vapaan yksilön (subjektin kuoleman aiheuttaminen myös historiatekstillä).
Eksistentialismin mukaan ensin on vapaa ja vastuuntuntoinen yksilö olemassa (oleminen) ja vasta sen jälkeen kun oleminen on saanut merkityksiä, syntyy yksilön olemus.
Yksilön (mytologisen eläimen) oleminen voi olla (sattuman valussa tapahtuvaa) vapaata ja konkreettista ”itselleen olemista” tai esimerkiksi kuvitteellista ”toisen tai muiden kautta olemista” (tämä voi olla samanaikaiseti myös suunnitelmallista ja ”tietoista”).
Rakastua toiseen ihmiseen on sitä, että ”valuu maailmassaolon sattumassa” (evoluutio) harkintakykynsä menettäneenä ”toisen ihmisen kautta olemiseen”. Rakkaussuhde jatkuu niin kauan kuin tuo tunne pysyy kasassa.
Seuraava vaihe, tunteen laimeneminen ja lopahtaminen merkitsee tavallisesti avioeroa. Sen jälkeen ole paluuta alkuperäiseen rakkauskokemukseen.
”Oi niitä aikoja” on kuollut alaston myytti.
Nationalistinen historiankirjoitus lähtee liikkeelle deterministisestä ”olemusajattelusta” (hegeliläis-nationalistisesta idealistisesta filosofiasta ja ideologiasta). Tämä merkitsee rautalangasta väännettyä keinotekoista kuvitteellista historiamallia ja kuvitteellista isänmaarakkaussuhdetta.
Historia on siinä yhtaikaa fatalistista menneisyyttä (kohtalon ylistämistä) ja determinististä tulevaisuutta (taikaa).
Siinä on kyse ”mytologisen eläimen” KULTTUURISISTA MYYTEISTÄ (ihminen ymmärretään osana muuta maapallon elollista luontoa). Myyteistä aiheutuu ihmisten keskuudessa TRAUMOJA.
Nationalistinen historiankirjoittaja toimii siksi ”väärentäjänä” laatimalla fatalistis-deterministisen menneisyysmallin yhteisöllisten TRAUMOJEN voittamiseksi. Tässä esimerkki turkulaisesta myytistä ja traumasta: ”Helsinki riisti Turulta pääkaupunkiaseman”.
Kun nationalistinen historia on kirjoitettu suunnitelmallisesti ennalta väännetyn mallin pohjalta ja kun kuvitteellinen historiakirjoitus on osataan ulkoa väestössä, yhteisössä alkaa vaikutta ”kuvitteellinen yhteisöoleminen” ja ”kuvitteellinen me-käsitys” (toinen toisensa kautta oleminen ja kuvitteellinen ”minä-oleminen”).
Ja lässynlää on valmis. Siinä ”me” ei ole ”todellista maailmassaoloa” eikä ”minä” konkreettista ”itselleen olemista” vaan jotain hyvin sekopäistä. Siinä esimerkiksi ”kauhavalaasuus” on myytti ja ”minä” on kauhavalaisena yksilönä uskomus (katso blogini 5.3.2016).
Nationalistisen historiankirjoituksen ongelmat juontavat myös ajatukseen ”tieto on valtaa” (Nietzsche, Foucault). ”Totuudesta” (tiedosta) kiinnostuminen (”totuuden etsiminen”) johtuu halusta hallita (halusta saada haltuun valtaa).
Yhteiskuntamme edustuksellinen valtaeliitti tahtoo, että vain sillä on oikeus myös historialliseen ”tositietoon” reviirissään. Jos joku muu, ”ulkopuolinen”, tekee paikkakunnan menneisyydestä ja nykyisyydestä uusia tulkintoja ne tuomitaan koska valtaeliitti ei halua luovuttaa ”tänne kuulumattomalle” valtaa.
Kun historiaa kirjoitetaan ilman nationalistis-determinististä mallia rationaalisesti (1) tai/ja eksistentialistisesti (2) vapaana ja vastuuntuntoisena yksilönä ”itselleen olemisessa” siitä seuraa nationalistisen historiankirjoituksen mädännäisyyden paljastuminen ja koko kansallisen historiankirjoituksen loppu. Suomen valtio ei ole Jumalan valtakunta edes pienoiskoossa.
Tämä ajattelutapa pohjautuu ajatukseen siitä, että ihminen ei ole ”tieto-olento”, Ihmisellä ei voi olla ”tietoa todesta” mutta ihminen voi ”tajuta” (”tiedostaa ja ymmärtää”) ilmiöitä ja asioita. Mutta ”viisauskaan” ei ole sama kuin ”tieto” (tietäminen).
Kuvitteellisen nationalismin todistaa parhaiten konkreettisten ristiriitaisten tapahtumien pohjalta.
Niissä yritetään todistella nationalismimalliin sopimattomia seikkoja harhoiksi ja arvottomiksi (esimerkiksi ”asiaan kuulumattomia” arkeologisia esinelöytöjä tyhjiksi), todistella esiin pulpahtaneita yllätyksiä vääriksi vaikka ne ovat konkreettisina seikkoina ilmiön kirjallisen kuvaamisen kannalta aivan keskeisiä.
Jos yrittää tehdä konkreettisen tyhjäksi astuu omille varpaille.
*
Nationalistinen historiankirjoittaja kuvittelee, että menneisyysprosessien taustalla on ”jumalallinen kansanhenki” (voima), mikä vaikuttaa ja ohjaa ennalta maailmassaoloa ja sääntelee fatalistisesti ennalta yhteisön kohtaloa (kts. Hegelin idealistinen filosofia ja puhe Jumalan hengen vaikutuksesta).
Kansakunta-ajattelu on taikauskoa sillä ”kansanhenkeä” ei voi olla olemassa. Kun ihmisyksilö kuolee sitä seuraa joka kerta maailmanloppu (tajunnan ja tietoisuuden päättyminen).
Raamatun kertomuksessa kerrotaan, että Jumala valitsi israelin kansan ja osoitti sille oman maa-alueen. Nyt palestiinalaiset eivät ole siksi tuolla alueella yhtikäs mitään. Kansallisessa nationalismissa ajatellaan samalla tavalla.
Nationalismin mukaan henki eli Jumala olisi päättänyt jo muinoin Suomen kansalle kuuluvaksi Suomenniemen ja viimeksi Metsähallituksen (valtion) hallinnoiman porotalouden Lapin.
Heimo- ja maakuntaromantiikka pohjautuu samaan ajattelutapaan. ”Ei ole vanhoillisuutta – – lujittaa henkistä – – HEIMOpiirteitä ja ROTUominaisuuksia – –” (Aulis J. Alanen Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton julkaisussa ”Kytösavut I”, 1945, sivu 12). ”– – mistä on lähtöisin se väestö, joka – – lakeuksia kansoittaa ja joka – – selvästi POIKKEAA MAAMME MUISTA HEIMOISTA” (Armas Lukko teoksessa Etelä-Pohjanmaan historia II, 1950. sivu 1).
Tämä regionalismiromanttinen ajattelutapa yhdistettynä suuraluetta (Suomi) koskevaan ajatukseen yhdestä ainokaisesta suomalaisesta ”mielestä, kielestä ja kansasta” (valtiollinen yhtenäistäminen ja kansan massoittaminen) lujittaa nationalismin kiven kovaksi luuksi.
Kun Turun yliopisto perustettiin 1640, akateeminen eliittiopetus perustui Jumala-uskomuksiin. Uuden keksiminen kiellettiin heti kättelyssä.
Daniel Jusleniuksen yliopistollisessa opinnäytetyössä ”Aboa vetus et nova” (vuodelta 1700) Suomenniemen ”pääkaupungin Turun (Åbo)” synty liittyy Jumalan sanelemaan raamatulliseen vedenpaisumustarinaan. Kyseisen myytin mukaan Turku perustettiin jo tuhansia vuosia sitten, jotta siitä tulisi koko Suomenniemen valtiollinen pääkaupunki (tärkein keskuspaikka).
Nationalistisen valtion alku on sijoitettu Euroopassa tavallisesti keskiaikaan. Eri aikakausien luokitteleminen (rautakausi, keskiaika jne.) on Keski-Euroopassa ja Suomessa hyvin erilainen. Pimeä keskiaika oli Suomessa ”äskettäin”, muualla Euroopassa se oli jo kauan sitten. Esimerkiksi kulttuurihistorian ja arkeologian pohjalta saa kaksi erilaista ajoitusta historian luokitteluille.
Esimerkiksi keskiajan kirkkojen ja kaupunkilaitoksen historia Itämeren eteläosassa ja Suomenniemen eteläsivulla on täysin erilainen. Suomen kirkot ovat paljon nuorempia kuin täällä on nationalisteina kuviteltu. Keskiajan kaupungeissamme oli kyse erääänlaisista ”hökkelikylistä” (esimerkiksi Turku). Tämä on tosin kuin ”todellisissa kaupungeissa”.
Nationalistinen historiankirjoitus on suurennellut ja kaunistellut tahallisesti Suomenniemen historiaa. Se on tyrkyttänyt Suomesta paljon uljaampaa kuvaa kuin mitä Suomen ”todellisuus” on ollut, sillä se on pyrkinyt kytkemään Suomenniemen tiiviisti länsieurooppalaiseen kulttuuriin ja sivistysperheeseen. Näin on, vaikka Suomenniemi on ollut vahvimmin vuorovaikutuksessa itään (Venäjään ja erityisesti Pietariin).
Nationalistinen ideologia ja valtapeli (yhteiskunnallisen vallankäytön keskipisteenä kuvitteellinen kansakunta) luotiin valistuksen ja 1800-luvun alun romantiikan vaikutuksessa. Nationalistinen ajattelu ja toiminta johti täälläkin nationalististen puolueiden ja kansallisvaltion perustamiseen (Suomi 1917).
Suurin valta modernissa valtiossa on nationalistisilla puolueilla. Meillä on siksi ”puolue-eduskunta” mikä ei edusta ensimmäiseksi kansaa.
Historioitsija Heikki Ylikangas on kritisoinut ankarasti kansallista historiankirjoitusta (kts. ”Miksi historiaa?”, Turun yliopisto historian laitos, julkaisuja No 4, 1978). Ylikangas sanoo mainitussa lähteessä, että ”– – kansallinen historiankirjoitus pitää tavoitteenaan suomalais-kansallisen identiteetin vahvistamista historiasta saatavan aineiston avulla – – Kansallinen linja on siis hallinnut historiankirjoitustamme – – Se palveli ennen muuta suomalaisuusliikkeen ideologiaa” (sivu 14).
Itse olen pohdiskellut eksistentialistisen olemusajattelun pohjalta ”menneisyyttä” (onkohan menneisyyttä edes olemassa) sekä sitä, mitä ”käännekohdalla” tarkoitetaan menneisyyden tarkastelun kohdalla.
Onko ”käännekohta-ajattelun” taustalla edistysusko, ajatus portaittain (dialektinen ponnistus ja eteneminen) yhä korkeammalle kohoavasta kehityksen kulusta (vrt. Hegel)
Modernilla valtiolla Ylikangas viittaa (kts. Käännekohdat Suomen historiassa, 1986, sivulta 15 eteenpäin) ohjattuun ja hallittuun valtioon (sana valtio tulee sanasta valta). Se mikä on ”hallittua” (valtaa) pohjautuu ”tietoon”. ”Tieto on valtaa ja valta on tietoa” (Foucault).
Ylikankaan mukaan viimeistä sanaa (lopullista ”totuutta” eli ”tietoa”) ei voi sanoa historiankirjoituksessakaan koskaan kukaan, Tämäkin ajatus todistaa siitä, että ihminen ei ole ”tieto-olento”. Viimeisestä sanasta pitää olla vaiti (Wittgenstein).
Kun Ylikangas on kirjoittanut historiaa orjamoraalittomasti rationaalisen ajattelutavan pohjalta, hän on saanut nationalistihistorioitsijoiden keskuudessa osakseen suurta paheksuntaa.
Kun hän kirjoitti nuorten suomalaisten sotilaiden massamittoihin paisuneesta rintamakarkuruudesta talvisodassa 1944 (teoksessa ”Romahtaako rintama”), hänen johtopäätöksensä ja ajatuksensa murskattiin nationalististen historioitsijoiden möykkyläisellä yhteisrintamalla (kts. ”Yhden miehen jatkosota”, 2009).
Kuitenkin nuoret tutkijat ovat alkaneet tehdä omia havaintoja samasta karkuruudesta.
Konkreettinen sodankäynti ei ole ”orjamoraalista massasankaruutta”. Sodankin aikana koetaan myös vapaata yksilöllistä ”itselleen olemista”. Sodassakin tehdään omia valintoja ja ratkaisuja.
Neuvostoliiton puna-armeija valtasi jatkosodassa monikulttuurisen Viipurin (ruotsalaiset, hansat, suomalaiset jne.). Nyt Viipuri kuuluu hyvin luontevasti Venäjän federaatioon.
Venäläisten mukaan Viipurista on löytynyt viimeksi (kaivaukset) vanhaa materiaalia mitkä viittaa kiistatta Novgorodiin. Viipurin nimenkin on väitetty tulevan venäjän kielestä, sanasta ”vybor” (novgorodilaisen ruhtinaan pojan etunimi, vertaa ruotsalainen nimiteoria ”vi-borg” eli suomeksi ”lahti-linna”). Ja Turku on ”turgu” (muinaisvenäjää).
Suomalaisille Viipuri on kuitenkin iltalehtiemme otsikoissa vain ja ainoastaan ”suomalainen kaupunki”. Mutta ei auta.
*
Jukka ”terve”, Anneli ”kamaalheer” (kom mal hier eli ”tuleppa tänne”), Maria ”alla karar” (eli kaikki miehet), Sarah ”white wine”, Kirsten ”alle ryger pipe”, Jean-Paul ”pardon”, ”dashur”… ”drahy”… ”yuhk se”…”dasvidania”. Hyvästi taikauskoinen massanationalismi, sillä konkreettinen maailmankansa loistaa paletin kaikissa väreissä, kauneinta siinä on se, että jokainen yksilö (2016, kuusi miljardia ihmistä) on täysin erilainen ja oma yksiöllinen maailmansa.
Nykyaika on ylikansallinen ja monikulttuurinen. Vuorovaikutusta maapallon kansojen välillä laajennetaan ja syvennetään hetki hetkeltä.
Ei kuvittelulle ja rasismille. Kyllä konkreettiselle pasifismille. Ei kovalle kapitalismille, ei itserakkaalle porvarillisuudelle.
Kyllä humanistiselle solidaarisuudelle, kirkkaan punaiselle vasemmistolaisuudelle sekä eksistentialistis-marxilaiselle maailmankansalaisuudelle.
