”Kuinka reilua on luvata liikoja?” mainostaa julkista sektoria leikkaava kokoomus kuntavaalisunnuntain Helsingin Sanomien kannessa. Saman lehden etu-uutissivulla on otsikko: ”Lääkäri: Sote-palvelujen karsimista pakoillaan” ja sen alla sisältöselostus: ”Sunnuntaina äänestetään, ja yksi vaalien suurimmista teemoista on sote-rahojen riittäminen. Syöpälääkäri Sirkku Jyrkkiön mielestä päättäjien pitäisi uskaltaa puhua aiheesta avoimesti”.
Otsikointi on kuin suoraa jatkoa kokoomuksen mainokselle. Journalistina toki luotan porvarillistenkin kollegojen ammattitaitoon ja -etiikkaan ja olen vakuuttunut, ettei symmetria ole suunniteltua. Silti se pistää silmään. Haastateltavan ja näkökulman valinta sekä erityisesti otsikointi osoittavat jälleen, ettei Helsingin Sanomien linja suinkaan ole punavihreä, kuten perussuomalaisten ja muiden äärioikeistolaisten piirissä uskotellaan, vaan vahvasti oikeistoliberaali, kuten se on ollut aina. Amerikan Yhdysvalloista omaksuttujen meemien mukaisesti toki kaikki liberaalitkin ovat kommunisteja.
Sitten itse juttuun, jonka on kirjoittanut toimittaja Veera Paananen. Se on huomattavasti parempi ja monipuolisempi kuin otsikoinnin perusteella voisi luulla. Jyrkkiötä kannattaa ilman muuta kuunnella siinä missä muitakin asiantuntijoita. Juttu herätti kuitenkin kommentoimisen tarvetta.
Juttu alkaa esimerkkitapauksella, jossa parantumattomaan syöpään sairastunut kahden lapsen äiti saa syöpälääkettä, joka pidentää elinaikaa keskimäärin (vain) 2,8 kuukautta. Jyrkkiö muistuttaa, että perhe tarvitsisi paljon tukea äidin kuoleman jälkeen: kotiin tuotavaa apua, apua puolison surun laukaisemaan pitkittyneeseen masennukseen, koulussa pitäisi olla riittäävsti psykologeja ja kuraattoreja… ”Sitten sanotaan, että yhteiskunnalla ei ole tällaiseen rahaa, vaikka rahaa on ollut laittaa puoli miljoonaa euroa syöpälääkkeeseen.”
Tämähän on täyttä asiaa – tosin sillä varauksella, että kyllä vauraalla Suomella olisi oikeasti varaa molempiinkin. Niukkuus on luonteeltaan pikemminkin poliittisperäistä kuin taloudellista, jos ajatellaan kansantaloutta kokonaisuudessaan eikä vain valtion ja hyvinvointialueiden tämänhetkisiä budjetteja. Olen aiemmin kirjoittanut blogissani, kuinka säästöjä tarvittaisiin pikemminkin yksityisellä kuin julkisella sektorilla.
Jutussa tulee kuitenkin esiin laajemminkin se, miten suuri osa julkisista varoista terveydenhuollossa uppoaa lääkefirmojen pohjattomiin kassoihin. ”Lääketeollisuus on nostanut hintoja selkeästi ja yhteiskunnat ovat ostaneet ja ostaneet. Mutta nyt selvästi alkaa olla liikehdintään länsimaissa siihen, että raja tulee vastaan”, Jyrkkiö sanoo haastattelun mukaan. ”Kaikesta syövän hoitoon käytettävästä rahasta 40 prosenttia menee lääkkeisiin, ja osuus kasvaa koko ajan, koska uudet lääkkeet ovat toineen toistaan kalliimpia”, jutussa kerrotaan.
Tässäpä on koko terveydenhuoltoalan keskeinen ongelma. Mutta sitä ei suinkaan pidä ottaa annettuna. Jos ajatellaan laaja-alaisemmin, ainoa keino reagoida ei ole se, että aletaan käyttää lääkkeitä vähemmän (vaikka siihenkin on tarpeen joiltain osin pyrkiä). Sen sijaan tulisi alkaa ajaa lääkkeiden patenttisuojan purkamista. Patenttisuoja on keskeinen syy uusien lääkkeiden korkeille hinnoille. Asiasta sentään keskustellaan aika ajoin: Suomen tietotoimisto raportoi muun muassa Etelä-Suomen Sanomien julkaisemassa jutussa tammikuussa, kuinka patentit ”pitävät elintärkeiden lääkkeiden valmistuksen vuosien ajan yksittäisten yritysten käsissä”. Euroopassa patenttiaika voi korkeimmillaan olla 25 vuotta, myyntiluvan saamisesta 15 vuotta. Lääkärit ilman rajoja -järjestö on syyttänyt lääkeyhtiöitä myös patenttisuojan keinotekoisesta pidentämisestä. ”Analyysipäällikkö Yuanqiong Hu sanoo, että yhtiöt saattavat pyrkiä pidentämään patenttisuojan mahdollistamaa monopolia esimerkiksi parantelemalla olemassa olevaa lääkettä nimellisesti tai yhdistämällä kaksi jo olemassa olevaan lääkettä”, STT:n jutussa kerrotaan.
Muutenkin lääketeollisuuden dominoiva asema terveydenhuoltojärjestelmässä – esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO:n taustalla – on paljolti tabu vasemmistolaisessakin keskustelussa.
Helsingin Sanomien jutussa nostetaan avoimesti esille myös toinen tabu: Naton vaatima puolustusmäärärahojen kasvattaminen, mikä syö julkisia resursseja lähiaikoina entisestään. Myöskään tätä ei pidä ottaa annettuna. Viisas ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ei voi perustua pelkästään hampaisiin asti aseistautumiseen vaikeissakaan oloissa. Suomen tulisi palata rauhantahtoisen ulkopolitiikan linjoille. Kaikki hankinnat, etenkään tähtitieteellisen kalliit F-35-hävittäjät, eivät myöskään ole lainkaan optimaalisia Suomen maanpuolustuksen todellisten tarpeiden kannalta.
Priorisoimisen tarpeesta Jyrkkiö ottaa esimerkiksi sen, että osa ihmisistä hakeutuu ”erittäin herkästi vastaanotolle”. Eiköhän kuitenkin suurempi ongelma ole se, että lääkärin vastaanotolle julkisessa terveydenhuollossa on jo nykyisinkin monesti vaikea päästä. Lisäksi palvelujen ulkoistaminen, esimerkiksi vuokralääkäribisnes, tulee monesti hyvinvointialueille kalliiksi. Suomessa on mahdollista nousta sosiaali- ja terveyspalvelujen avulla jopa miljonääriksi veronmaksajien rahoilla.
Toisena esimerkkinä Jyrkkiö mainitsee sairauksien kontrollikäynnit: ”Eihän se kontrollikäynti estä syövän uusiutumista”, hän kommentoi. Mutta ei kai kukaan tällaista ole väittänytkään. Sen sijaan kontrollikäyntien ideana on uusiutumisen havaitseminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin se on todennäköisesti tuloksellisemmin hoidettavissa.
Vaikka piorisoinnista terveydenhuollossa on aina tarpeen keskustella, samalla on hyvä muistaa, että isossa kuvassa terveyteen on varaa panostaa Suomessa huomattavasti nykyistä enemmän, ja se on myös taloudellisesti järkevää. Kyse on tasa-arvoisen yhteiskunnan peruspilareista, ja etenkin terveysongelmien ennaltaehkäisy tai varhaisessa vaiheessa saatu hoito ehkäisevät niiden pahenemista ja siitä aiheutuvia kustannuksia.
Nykyinen hallitus päätti leikkauslinjastaan käytännössä ilman sosiaali- ja terveysalan asiantuntemusta. Kun hallitus päätti leikata sote-kustannusten nousua 1,5 miljardilla eurolla, perusteluna oli Helsingin Sanomien aiemman jutun mukaan se, että ”koska sote-menot ovat noin neljännes valtion menoista, olkoon myös sote-leikkaus neljänneksen tavoiteltavasta kuudesta miljardista eurosta”.
