Taloudellinen ja poliittinen eliitti sekä valtamedia ovat tehneet eduskuntavaaleista eräänlaisen huutokaupan, jossa kilpaillaan sillä, kuka ”uskaltaa” esittää mittavimpia leikkauksia valtion budjettiin – siis käytännössä työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten ja kaikkien julkisia palveluja käyttävien elinoloihin.
Gallupien perusteella Keskusta on kohonnut Juha Sipilän johdolla suureen suosioon ja kokoomus vastaavasti menettänyt kannatustaan huomattavasti. Mutta jos talouspoliittisia linjauksia katsotaan, Keskusta ei ole vaihtoehto, vaan ajaa samanlaista leikkauspolitiikkaa kuin kokoomuskin. Keskustan leikkauslista tulevan vaalikauden osalta on 2,3 miljardin suuruinen. Vaikka Keskusta tunnetaan ”kuntapuolueena”, se on edelleen kiristämässä paitsi valtion myös kuntien budjetteja.
Ylen Ajantasan puoluepäivässä 9.4. Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen näki suurten ikäluokkien eläkkeellejäämisen ”suurena mahdollisuutena” vähentää julkisen sektorin henkilöstöä ja lisätä tuottavuutta. Keskustan leikkauslistalla hän kertoi olevan juuri kuntien valtionosuuksien korotukset. Vaikutukset kansalaisten palvelujen saantiin hän kiersi sanoilla: ”kannustaa sielläkin tuottavuutta parantamaan”.
On melkoista toiveajattelua uskoa, että tuottavuuden kasvu korvaisi leikkaukset ilman, että kansalaisten peruspalvelut heikkenevät. Saman Ykkösaamun kolumnissa Aleksis Salusjärvi todisti, miten kulttuuri on ajettu yhä ahtaampaan asemaan erityisesti pienillä paikkakunnilla. Viimeisten vuosikymmenten aikana kouluja on suljettu vuosittain keskimäärin 75, postikonttoreita 115 ja kirjastoja 60. Joka viikko on suljettu yksi koulu, yksi kirjasto ja kaksi postikonttoria. ”Näyttää siltä, että demokraattinen ja tasa-arvoinen, koko Suomelle tarkoitettu kulttuuri oli muutaman kymmenen vuoden mittainen projekti, joka saatiin vietyä läpi, mutta josta ei osattu pitää kiinni”, Salusjärvi summasi.
Kun jo tähänastiset leikkaukset ovat näkyneet näin voimakkaasti kansalaisten peruspalveluissa, kuka uskoisi, että uudet leikkaukset eivät näkyisi?
Voikin ihmetellä, miksi maakunnissa niin laajalti äänestetään puoluetta, joka on muiden mukana ollut näivettämässä maaseudun palveluja, sivistystä ja kulttuuria ja aikoo jatkaa niiden näivettämistä myös tulevalla vaalikaudella. Masokistista kansaa.
Mutta median sekä poliittisen ja taloudellisen eliitin lietsoma kriisitietoisuus näyttää lyöneen vahvasti läpi. Tätä lietsontaa jatkaa myös Helsingin Sanomat 16.4. tekemästään mielipidemittauksesta kertovassa Juha Roppolan kirjoittamassa uutisessa ”Suomalainen ei halua elvyttää lisävelalla”. Gallupissa on kysytty kansalaisten mielipiteitä valtion budjetin ”sopeuttamisen” keinoista ja mahdollisuuksista ottaa lisävelkaa elvyttämistä varten. Jälkimmäistä koskeva kysymys on muotoiltu erittäin johdattelevasti: ”Suomen valtiolla on nyt velkaa noin 100 miljardia euroa eli lähes puolet suhteessa bruttokansantuotteeseen. Mitä mieltä olet väitteestä ´Suomi voi ottaa vielä lisävelkaa elvyttämistä varten’?”. Tuskin on mikään yllätys, että enemmistö vastaa olevansa eri mieltä. Siltikin lähes kolmannes on jokseenkin tai täysin samaa mieltä.
Samassa uutisessa Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund osoittaa melkoisen uusliberalismi-immanenttia ideologista asennetta kommentoidessaan gallupin tuloksia. Kun enemmistö on ollut sitä mieltä, että sopeuttamisen keinona voitaisiin menojen leikkaamisen lisäksi myös korottaa veroja, hän ei pitänyt tulosta yllätyksenä ja kommentoi kysymyksenasettelua näin: ”Mielenkiintoista olisi, jos vastaajille annettaisiin tietoa Suomen veroasteesta verrattuna muihin valtioihin.” Ehkäpä, mutta yhtä lailla mielenkiintoista olisi, jos vastaajille olisi annettu tietoa siitä, mitä verojen vastineeksi saadaan verrattuna niihin maihin, jotka eivät ole kehittyneitä pohjoismaisia hyvinvointivaltioita.
Erityisesti pistää kuitenkin silmään se, että velkaantumista koskevan kysymyksen kohdalla Grönlund ei sano mitään vertailusta muihin valtioihin (tai toimittaja ei kerro hänen sanovan). Jos kysymyksen johdannossa olisi kerrottu, että Suomella on velkaa vähemmän kuin EU-mailla keskimäärin, tulos olisi varmasti näyttänyt toiselta. Samoin jos olisi kerrottu, miten korkea Suomen luottoluokitus edelleen on tai miten halvalla, jopa negatiivisella, korolla lainaa tällä hetkellä saa. Edelleen elvytyksen tarkoitukseksi olisi voitu määritellä työllisyyden parantaminen ja sitä kautta velkaantumisen vähentäminen pitemmällä aikavälillä.
Sitä saa, mitä kysyy.
Talouspoliittisilla debateilla voi tietysti olla jokin vaikutus vaalien tulokseen, mutta tuskin kovin suuri. Merkillepantavaa on, että eduskuntapuolueista Vasemmistoliitto on ainoa, joka nojaa talouslinjauksissaan nimenomaan työllistävään elvytykseen leikkausten sijasta, mutta sen kannatus ei ole lähelläkään edes sitä 31 prosenttia, joka HS:n toiseen suuntaan johdattelevan gallupin mukaan kannattaa elvytystä. Tässä mielessä keskustelua ja tietoisuutta taloudesta ja talouspolitiikan vaihtoehdoista tarvittaisiin kosolti lisää.
