Pitkänäperjantaina tuli julki Ison-Britannian ja Venäjän myrkytysselkkaukseen liittyvä pysäyttävä uutinen: Ecuador oli ilmoittanut katkaisevansa Lontoon suurlähetystössä pakolaisena elävän Wikileaksin perustajan Julian Assangen yhteydet ulkomaailmaan, koska tämä oli yhdessä twiitissään kyseenalaistanut Britannian syytökset, että Venäjä olisi vastuussa entisen vakoojansa myrkyttämisestä.
Samaan aikaan, kun luin uutisen Ylen sivulta, sivun reunassa näkyi toinen pysäyttävä uutinen: Stalinin terroria Venäjän karjalassa tutkinutta historioitsijaa Juri Dmitrijeviä uhkaa vankeustuomio lapsipornosta.
Kun hän oli edennyt tutkimuksissaan siihen vaiheeseen, että ryhtyi etsimään teloittajien nimiä, rikostutkijat ilmestyivät hänen kotiinsa joulukuussa 2016 ja hänet pidätettiin. Asiantuntijaryhmän lausunnossa oikeudelle todettiin, ettei Dmitrijevin koneella ollut pornografiaa, ja hänen tukijansa pitävät tapausta poliittisena.
Assangen ja Dmitrijevin tapaukset ovat kuin kaksi marjaa: kummassakin arkaluontoisten tietojen paljastajaa syytetään ilmeisen perusteettomasti seksuaalirikoksista ja heidät pyritään mustamaalaamaan ja vaientamaan oikeudellisin keinoin.
Assangen saama rangaistus vääränlaisesta twiitistä kertoo lisäksi länsivaltojen ja Venäjän välisestä propagandasodasta. Venäjää syytetään herkästi sananvapauden rajoittamisesta, mutta länsimaat itse syyllistyvät samaan (oletan ettei Assangen vaientaminen ole alkujaan häntä suojelevasta Ecuadorista lähtöisin). Myös tapa, jolla Venäjä ilman perusteellisia tutkimuksia on valtiotasolla julistettu syylliseksi Sergei Skripalin ja tämän tyttären Julia Skripalin myrkytykseen, muistuttaa jotain aivan muuta kuin länsimaista oikeuskäytäntöä.
