Antti Rinteen johtaman kansanrintamahallituksen syntyminen näyttää herättävän runsaasti toiveita poliittisen kentän vasemmalla ja vihreällä laidalla – ja vähintäänkin helpotuksen huokauksia näköalattoman ja taantumuksellisen edeltäjänsä jälkeen. Aiheita toiveikkuuteen on: leikkauspolitiikka vaihtuu tulevaisuusinvestointeihin, työttömyysturvaa leikkaava aktiivimalli puretaan, vaikka onkin vielä hieman epäselvää mitä on tulossa sen tilalle, sote-uudistusta ei enää suunnitella suurten yksityisten terveysfirmojen ehdoilla, hoitoonpääsyä terveyskeskuksiin nopeutetaan, päivähoito-oikeuden eriarvoistavat rajoitukset poistetaan, toisen asteen koulutus muuttuu maksuttomaksi, vanhuspalveluihin tulee sitova hoitajamitoitus ja valtion taiteilija-apurahojakin korotetaan. Vaikka osa muutoksista onkin vain aiemmin tehtyjen heikennysten perumisia, eikä kaikkia heikennyksiä vieläkään peruta, suunta on nyt kuitenkin selvästi käännetty kohti inhimillisempää ja tasa-arvoisempaa Suomea.
Silti hallitusohjelmassa on myös monia ongelmia. Epäillä sopii, riittävätkö rahoitussuunnitelmat monien hyvien tavoitteiden toteuttamiseen, kun isojen tulojen, pääomien ja omaisuuksien verotuksen kiristäminen ei keskustan mukanaolon vuoksi ollut mahdollista. Isoimpia yksittäisiä virheitä on valtion yhtiö- ja muun omaisuuden myymisen eli yksityistämisen jatkaminen kertaluonteisten menojen rahoituskeinona. Tuottavan omaisuuden myyminen on kuin kusisi pakkasella housuunsa: hetken aikaa se lämmittää, mutta sitten tulee entistä pahempi vilu. Toinen jättimäinen virhe on ”Hornet-hävittäjien suorituskyvyn korvaaminen täysimääräisesti”, mikä saattaa merkitä 64 uuden monitoimihävittäjän hankkimista Sipilän hallituksen suunnitelmien mukaisesti. Koneiden koko elinkaari huomioiden kustannukset olisivat kymmeniä miljardeja euroja. Pommitustarkoituksiin soveltuvat hävittäjät eivät juurikaan palvele Suomen omaa puolustusta, vaan Yhdysvaltojen johtamia kansainvälisiä operaatioita, joihin Suomelta odotetaan panosta. (ks. Kulttuurivihkojen artikkeli Hävittäjät vaarantavat Suomen puolustuksen).
Vasemmistoliiton jäsenistä yli 97 prosenttia tuki jäsenäänestyksessä puolueen osallistumista hallitukseen – hyvin ymmärrettävästi, koska vaihtoehtona olisi mahdollisesti ollut uusi kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten koalitio. Kun Sipilän hallituksen sote-uudistus ajautui ennen vaaleja karille, hallitus ei kaikkiaan ehtinyt muuttaa suomalaista yhteiskuntaa kovinkaan peruuttamattomalla tavalla. Mutta jos sama uusoikeistolainen linja olisi jatkunut vielä seuraavatkin neljä vuotta, peruuttamatonta tuhoa suomalaisen hyvinvointivaltion rakenteille olisi takuulla jo saatu aikaan.
Vahva tuki hallitukselle vasemmalla merkitsee sitä, että minkäänlaista parlamentaarista vasemmisto-oppositiota tuskin on muodostumassa. Tämä on harmi sikäli, että aihetta kritiikille ja sparraamiselle myös vasemmistolaisista ja vihreistäkin lähtökohdista olisi. Toivottavasti kriittisiä uskalletaan silti olla hallituksen yleislinjan tukemisesta huolimatta.
Mutta sitäkin tärkeämpää on se, että kansalaisyhteiskunta toimii mahdollisimman aktiivisesti. Kun Barack Obama valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi monien edistyksellisten kansalaisliikkeiden tuella, ikävänä seurauksena oli kansalaisyhteiskunnan hiljeneminen. Kun oma mies oli presidenttinä, mielenosoituksiin ja muuhun vastarintaan ei lähdetty samalla vimmalla kuin George W. Bushin – tai nyt Donald Trumpin – aikana. Imagonsa takia Obaman myös uskottiin toimivan edistyksellisemmin kuin hän tosiasiassa toimikaan (katso Kulttuurivihkojen arkistosta artikkeli ”Tuliko Obamasta uusi Bush?”). Toivottavasti näin ei käy nyt Suomessa.
Vaatimusten ja uusien ideoiden esittäminen tasa-arvoisemman, solidaarisemman ja rauhanomaisemman yhteiskunnan puolesta on Rinteen hallituksen aikana jopa vielä tärkeämpää kuin Sipilän kaudella. Sipilän hallitushan ei lähtökohtaisesti ollut moisesta kovinkaan kiinnostunut, mutta vasemmistopuolueiden ja vihreiden voisi olettaa vähän kuuntelevankin, kun niiden omat kannattajat ovat voimallisesti liikkeellä. Yksi näkökulma on sekin, että jos hallitusta haastetaan vain oikealta, se saattaa joissain tilanteissa taipua kallistumaan oikealle. Jos sitä haastetaan molemmilta puolilta, sen voi olla jopa helpompi pysyä linjallaan.
