Roscoe ”Fatty” Arbucklen koomikon ura tuli päätökseen syksyllä 1921, jolloin hänet asetettiin syytteeseen nuoren näyttelijättären, Virginia Rappen, murhasta. Vaikka oikeus mitätöikin kolmannen istunnon päätteeksi kaikki syytteet ja esitti vielä julkisen vetoomuksen, jonka mukaan maailman pitäisi pyytää vääriä syytteitä anteeksi, Arbucklen taru oli lopussa. Keltainen lehdistö oli tehnyt tehtävänsä, ja suuren yleisön silmissä Arbuckle oli murhaaja. Paramount purki tähden kanssa tekemänsä sopimuksen, ja jo valmiit elokuvat saivat jäädä pölyttymään arkistojen hyllylle. Elämänsä viimeisen vuosikymmenen hän joutui työskentelemään salanimen William Goodrich turvin kameran väärällä puolella. Vaikka Arbucklen panna hellitti 1930-luvun alussa, se ei enää ehtinyt liiemmin lohduttaa masentunutta koomikkoa, joka kuoli sydänkohtaukseen 29.6.1933. Hän oli kuollessaan 46-vuotias.
En ole koskaan ollut suuri slapstickin ystävä. Kyseinen komediatyyli on ollut minulle aina aivan liian brutaalia ja pinnallista hauskuuttelua vailla järjen häivää, eivätkä edes Chaplinin Keystonella tekemät komediat ole tuntuneet hauskoilta. Vasta viime vuosina olen alkanut lämmetä näille oudoille tuhoamisfarsseille, joissa vauhti korvasi ajattelun, eikä mikään ollut pyhää. Suuri kiitos tästä kuuluu Roscoe Arbucklelle.
Tunsin Arbucklen tarinan ja olin nähnyt hänen yhteistöitään niin Chaplinin kuin Keatoninkin kanssa, mutta en ollut kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota, olivathan ne aivan yhtä mauttomia kuin muutkin aikakautensa rymistelyt. Silti, jostain käsittämättömästä syystä, halusin tutustua Arbucklen elokuviin lähemmin ja nähdä hänen kultakautensa materiaalia. Niinpä pyysin vaimoani hankkimaan minulle lahjaksi neljän DVD:n kokoelman ”The Forgotten Films of Roscoe ’Fatty’ Arbuckle”, joka sisältää yli 20 lyhytelokuvaa, yhden pitkän elokuvan ja muutaman pannan aikana valmistuneen ohjaustyön.
Olen aiemmin kirjoittanut Mykkäelokuvasivustolle still-kuvista, jotka ovat olleet harrastukseni kannalta keskeisessä asemassa. Jos kirjoittaisin vastaavan jutun merkittävistä kohtauksista, niihin lukeutuisi ehdottomasti Keystone-farssin Fatty Joins the Force (1913) aloitus, jossa pieni tyttö putoaa puiston lampeen. Paikalle saapuvat ”Fatty” ja hänen vaimonsa, jotka huomaavat tapahtuneen. Vaimo vaatii ”Fattya” hyppäämään lapsen perään ja miehensä empiessä työntää tämän lampeen. Tapahtuma on yksinkertainen, eikä sisällä mitään ennennäkemätöntä tai kekseliästä, mutta se sai minut nauramaan. En yleensä naura elokuvia katsoessa, mutta tämä naurattaa minua vieläkin.
Yhtäkkiä Arbucklen komiikka alkoi toimia. Meno valkokankaalla oli edelleen yhtä vauhdikasta, mutta se ei enää tuntunut päättömältä kohkaamiselta: anarkiasta tuli ymmärrettävää, gageista sisältörikkaita ja kekseliäitä, eikä perinteinen harjatappelukaan näyttänyt enää pelkältä mätkimiseltä, vaan nyrkkeilykehää vaikuttavalta tavalta katsoa, kuka on kukkulan kuningas. Kaiken tämän keskellä hääri isokokoinen koomikko ballerinamaisen kepeästi tilanteesta toiseen lapsenomainen innostus kasvoillaan. Tarinoita ja vitsejä kierrätettiin surutta, mutta silti ne onnistuttiin esittämään aivan kuin ne olisi keksitty erikseen kutakin elokuvaa varten.
Jos yksi lyhyt tuokio tuhosi Roscoe Arbucklen uran ja elämän, yksi lyhyt tuokio toi hänet minun elämääni pysyvästi. Kun aloimme luonnostella Forssan Mykkäelokuvafestivaalien Chaplin-teeman ympärille sijoitettavia elokuvia, tein selväksi, että mukaan on saatava myös Arbucklen elokuvia. Vuosikymmeniä unohduksissa ollut mestarikoomikko on palautettava ansaitsemalleen paikalle parrasvaloihin.
Aiheesta muualla internetissä:
Fatty Joins the Force:
http://www.youtube.com/watch?v=kfxoWsMsnuc
Kulttuurivihkojen numerossa 3/2014 on teemana mykkäelokuvat.
