Lens Politica –festivaalin avajaiselokuva Fire on the Marmara kertoo toukokuussa 2010 Gazaan matkalla olleen avustuslaivueen traagisen tarinan.
Vain harva poliittinen dilemma jakaa ihmisten mielipiteitä yhtä selvästi kuin Palestiinan konflikti. Viime vuoden toukokuussa tapahtui Välimerellä runsaasti keskustelua herättänyt välikohtaus, jossa Israelin armeijan kommandojoukot pysäyttivät väkivaltaisesti Istanbulista Gazaan, Palestiinaan matkanneen avustuslaivueen Gaza Freedom Flotillan. Tapahtuman jälkihoito oli sikäli poikkeuksellinen, että useimmissa länsimaissa Israelin toimet tuomittiin melko yksiselitteisesti.
Espanjassa syntyneen, mutta nykyään Venezuelassa asuvan dokumentaristin ja toimittajan David Segarran tuoreessa elokuvassa Tuli Marmaran yllä (Fuego Sobre el Marmara/Fire on the Marmara, 2011) kuvataan Gaza Freedom Flotillan tapausta laivueen suurimman aluksen MV Mavi Marmaran matkustajien – Segarra oli yksi heistä – näkökulmasta. Elokuva esitetään 16.–20. marraskuuta Helsingissä järjestettävän yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaalin Lens Politican avajaisnäytöksenä.
Kuva-aineistoa säästyi takavarikoinnilta
Toukokuun 30. päivänä 2011 Istanbulista lähteneen Gaza Freedom Flotillan matkan tarkoituksena oli helpottaa tilannetta Gazassa, joka on ollut Israelin ja Egyptin asettamassa kauppasaarrossa vuodesta 2007 lähtien. Laivueeseen kuului kahdeksan alusta, joista osassa kuljetettiin avustustarvikkeita. Yhteensä laivoilla oli yli 600 matkustajaa, heistä suurin osa Mavi Marmaralla. Mukana oli ihmisiä useista eri maista ja uskontokunnista. Eräs matkustajista vertaa elokuvassa Mavi Marmaraa Nooan arkkiin.
Myöhään illalla 31. toukokuuta Israelin armeijan sotilaita tunkeutui Mavi Marmaralle aluksen ollessa vielä kansainvälisillä vesillä. VÄhäisestä vastarinnasta provosoituneina kommandojoukot avasivat tulen. Tuloksena oli yhdeksän kuollutta – heistä valtaosa Turkin kansalaisia – ja kymmeniä loukkaantuneita.
Perusteluna rynnäkölle Israelin hallinto esitti, että heillä oli syytä epäillä useilla Mavi Marmaran matkustajilla olevan yhteyksiä ääri-islamilaisiin järjestöihin ja että laivalla salakuljetettaisiin aseita. Ensimmäinen väite ei ollut aivan perusteeton, mutta jälkimmäinen on osoitettu virheelliseksi. Myöhemmin puolueettomissa tutkimuksissa vaarallisimmat laivalta löydetyt ”aseet” olisivat keittiöveitsiä.
Sotilaita tunkeutui myös muille Gaza Freedom Flotillan aluksille. Kaikki avustuslaivueen matkustajat kyydittiin kuulusteltaviksi Israeliin. Puolueettomasta tiedonvälityksestä ei ollut tuolloin tietoakaan, sillä matkalle osallistuneiden journalistien tarvikkeet takavarikoitiin.
Onneksi osa Mavi Marmaralla kuvatusta materiaalista saatiin piilotettua. Sitä voi katsoa esimerkiksi YouTubesta.
Matkalta säilyneeseen kuvamateriaaliin pohjautuu merkittäviltä osin myös Segarran elokuva. Siinä kuullaan lisäksi muutamien Mavi Marmaran matkustajien näkemyksiä tapahtuneesta ja valotetaan koko Palestiinan konfliktin historiallista taustaa. Ohjaaja muistuttaa, että vuonna 1947 juutalaisten purjehtiessa Palestiinaan perustamaan Israelin valtiota alue oli siirtomaaisäntä Iso-Britannian asettamassa laivastosaarrossa. Historia siis toistaa itseään Gazassa kuusi vuosikymmentä myöhemmin.
Rauhan puolesta elokuvan keinoin
Tuli Marmaran yllä on tietenkin vain yksi näkökulma Mavi Marmaran tapaukseen. On huomionarvoista, että tapahtumien kulusta saa varsin erilaisen käsityksen riippuen siitä, kenen kuvaamaa materiaalia katsoo, laivan matkustajien vai Israelin armeijan.
Ohjaaja Segarra suhtautuu elokuvassaan hyvin asiallisesti hänelle omakohtaiseen aiheeseen. Hieman ikävän jälkimaun jättää, että Mavi Marmaralla kuolleiden henkilöiden päälle sovitellaan marttyyriin viittaa. Juuri tällaisella ajattelulla voidaan osaltaan perustella uusia väkivallantekoja puolin ja toisin. Vuonna 1994 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Palestiinan vapautusjärjestön johtajalle Jasser Arafatille sekä israelilaisille poliitikoille Jitzhak Rabinille ja Shimon Peresille heidän tekemänsä rauhansopimuksen johdosta. Silti koston kierteelle ei näy Palestiinassa vieläkään loppua.
Segarran dokumentissa haastatellut ihmiset ovat kaikesta tapahtuneesta huolimatta varovaisen toiveikkaita palestiinalaisten paremmasta tulevaisuudesta, jopa mahdollisesta omasta valtiosta. Mavi Marmaran tapauksen ja siitä seuranneen kansainvälisen painostuksen johdosta Israel ja Egypti tekivät muutamia helpotuksia Palestiinan saartoon. Merkittävin seuraus oli, että Gazan Egyptin puoleinen raja avattiin avustuskuljetuksille.
Ohjaaja Segarra on maininnut haastattelussa, että Tuli Marmaran yllä keskeinen sanoma on toive rauhasta. Elokuvan lopussa vedotaan myös – tähänkin toivomukseen voi mielihyvin yhtyä –, että ihmiset voisivat tukea Palestiinan asiaa leimautumatta automaattisesti Israelin vastaisiksi tai peräti antisemitisteiksi.
Fire on the Marmaran näytökset Lens Politica –festivaalilla keskiviikkona 16.11 klo 18 Kiasma-teatterissa (avajaisnäytös) ja lauantaina 19.11 klo 16 Andorrassa. Fire on the Marmaran ohjaaja David Segarra ja elokuvassa esiintyvä Israelissa syntynyt muusikko ja vasemmistoaktivisti Dror Feiler vierailevat festivaalilla.
Lens Politicassa esitetään myös muita Israelia käsitteleviä dokumenttielokuvia. Juliano Mer–Khamisin ja Danniel Dannielin ohjaama Arna´s Children (Israel–Alankomaat, 2004) esitetään huhtikuussa surmatun israelilaisen näyttelijän ja ohjaajan Mer–Khamisin muistoksi. Gideon Gitain Um–Shmum, Seitsemän tuntia kuolemaan (Suomi, 2011) käsittelee Israelin hallinnon suhtautumista kansainvälisen poliittisen yhteisön päätöksiin. Jälkimmäiseen elokuvaan liittyen festivaalilla järjestetään keskustelutilaisuus »Does Israel Care What the World Says?». Tarkemmat tiedot osoitteessa http://lenspolitica.net/.
Artikkelin kuvat: http://davidsegarrasoler.blogspot.com/
Aiheesta muualla Kulttuurivihkoissa:
Poliittinen elokuvataide valloittaa Helsingin
