Lahtelainen Kino Iiris sai järjestäjien mukaan kunnian esittää Jussi Parviaisen elokuvatriologian kaikki kolme osaa samalla kertaa ensimmäistä kertaa. Myös Parviainen, Harmageddonin ohjaaja Juha Rosma ja kuvaaja Esa Vuorinen olivat paikalla.
Oliko Parviaisen elokuvissa esiintyvä Juska Paarma -hahmo representaatio representaatiosta? Ammattimaisten medianhyödyntäjien Jouko Turkan ja Arto Mellerin, tietokoneiden ja iltapäivälehdistön nousun aikakautena oli ajankohtaista kysyä tämän tyyppisiä kysymyksiä. Parviainen on elokuvissaan vienyt yksityisen julkisuuden maksimaalisille rajoille asti.
Juha Rosman ohjaaman Harmageddonin taustalla oli Parviaisen kolme näytelmää, joissa hän oli esittänyt ja kehittänyt Juska Paarma -hahmoaan: Diletantti Helsingin Ylioppilasteatterissa 1983, Jumalan rakastaja Ryhmäteatterissa 1984 sekä Valtakunta Intiimiteatterissa 1985. Juska Paarmassa Parviainen on vapauttanut oman luovuutensa, jota hän pitää elämän ainoana eteenpäinvievänä voimana.
Minä muuna kuin campina voi pitää sarjamurhaavaa, tuonpuoleisesta tähän elämään noussutta ”kostajaa”, joka eksyy myös mankkaalaisiin juppijuhliin. Campia on naimisen simuloiminen nuoren Wertherin Pourquoi me reveiller -aarian soidessa taustalla. Unitodellisuus, surrealismi, ja realismi kietoutuivat toisiinsa. Paarma ampuu mielitiettynsä naapuritalon katulta.
Todellisuuden ja mielikuvituksen välinen raja kyseenalaistetaan myös muilla elokuvallisilla keinoilla
Parviainen kertoi vaikutteinaan olleen Harmageddonin aikaan Jean Baudrillardin Ekstaasi ja rivous, Jean Genet ja markiisi de Sade.
Harmageddonissa Paarma saapuu tuonpuoleisesta eliminoimaan elämäänsä kuuluneita ihmisiä, Pekka Lehdon ohjaamassa Yksinteoin -elokuvassa nauhoitetaan kaikki puhelut avioeron toisen osapuolen, Sanna-Kaisan, kanssa. ”Samaa kelaa” pyörittävän Parviaisen resignoitumisen katselu on lähinnä turhauttavaa, vaikka voyeristin se toki katsojassa paljastaa.
Parviaisen itse ohjaamassa Yksinteoin 2:ssa ollaan jo mielisairaalassa, menneenä järjen ja mielikuvituksen tuolle puolen, kohti psykoosia. Elokuvan yksityistä materiaalia ovat tekstiviestien lisäksi Satu Ruotsalaisen kanssa äänitetyt puhelut. Paarman hahmoon on tullut ripaus uhittelevaa ja uhkailevaa romania, joka sadattelee välillä suoraan katsojallekin tai Ruotsalaiselle.
Yksinteoin 2:ssa rikotaan siis vihoviimeinen raja näyttelijän ja katsojan välillä.
Onko ekshibitionismilla rajaa? Ei ole. Ei Parviaisen eikä median. Joitakin rajoja Parviainen on yksityisyydelleen asettamassa, koska hän uhkaili Lahden-esityksen olleen viimeinen
Rita Dahl