Elokuun 1. päivänä tulee kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisen maailmansodan alkamisesta. Tiede palveli ennen tuon 1900-luvun ”peruskatastrofin” alkamista olennaisesti tulevaa tuhotyötä. Vuosina 1870–1914 käytettiin Saksan valtakunnassa ajoittain jopa kaksi kolmasosaa tutkimusrahoituksesta sotilaalliseen tutkimukseen. Tuona aikana neljänneksessä valtion ylläpitämissä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa suoritettiin tutkimusta, joka palveli tulevaa sotaa ja aseteknologian kehittämisestä.
Bertolt Brecht pohti toisen maailmansodan aattona tieteentekijän vastuuta ja merkitystä sodan ja rauhan yhteydessä seuraavasti: ”Fyysikon on kyettävä suunnittelemaan optisia laitteita, joilla pystytään rintamaoloissa näkemään mahdollisimman laajalle, ja hänen on samalla kyettävä olemaan näkemättä itsensä kannalta äärimmäisen vaarallisia kehityskulkuja lähiympäristössään. – – Fyysikoiden vastuulla on, että sodasta tulee hirvittävä, mutta ratkaisun siitä, suuntaudutaanko sotaan vai rauhaan, he joutuvat jättämään ihmisille, joilla on ilmeisen vähän älyä – –”
”Yliopistot rauhan puolesta!” -vaatimus on voimistunut olennaisesti viime vuosina Saksassa. Tieteentekijät, opettajat, opiskelijat ja ammattiyhdistysliike tukevat jo monissa Saksan yliopistoissa siviiliklausuuliliikettä (Zivilklauselbewegung), jonka tavoitteena on saada yliopiston johto, tieteentekijät ja opetushenkilökunta sitoutumaan siviilitutkimukseen ja sen mukaiseen opetukseen. Liikkeen keskeinen vaatimus on, että yliopiston ei pidä palvella sotateollisuutta, militarismia ja erilaisten sotilaallisten instituutioiden toimintaa. Vaatimus on ajankohtainen. Noin 60 saksalaisessa yliopistossa harrastetaan sotateknistä tai ‑lääketieteellistä tutkimusta.
Tiede sodan ja asevarustelun palveluksessa
”Miksi ihmiset käyttävät niin paljon hengenlahjoja itsensä vahingoittamiseen sen sijaan että panisivat kaiken viisautensa onnensa varjelemiseen?” Tämän ihmiskunnan kohtalonkysymyksen esitti hollantilainen renessanssifilosofi ja humanisti Erasmus Rotterdamilainen (1469–1536) vuonna 1517 kirjoittamassaan rauhanvetoomuksessa Querela pacis. Kysymys on entistä aiheellisempi nykyisin, ydinaseiden ja ilmastomuutoksen aikakaudella, kun tieteen voimavaroja käytetään tutkimuksen ja opetuksen militarisoimiseen ja entistä tuhovoimaisemman aseteknologian kehittämiseen. Hiroshiman ja Nagasakin tuhoaminen atomipommilla osoitti aseteknologian kehityksen edistyneen pisteeseen, joka uhkaa sivilisaatiota ja viime kädessä koko ihmiskunnan olemassaoloa. Claude Eatherly, joka osallistui Hiroshiman tuhoamiseen, näki tämän selvästi: ”Sodan välttäminen on tullut välttämättömäksi, mikäli sivistyksen halutaan jatkuvan tai mikäli ylimalkaan mikään elämä vastaisuudessa halutaan säilyttää.” Nyt voidaan esittää kysymys: Onko aikansa elänyt ajatus asevaraisesta turvallisuudesta viemässä ihmiskunnalta ne henkiset, taloudelliset ja materiaaliset resurssit, jotka se tarvitsisi omien elinehtojen turvaamiseen ja ekologisen kriisin aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen?
Yhdysvaltojen budjettivaroista käytettiin muutama vuosi sitten asevarusteluun ja sotiin 647,5 miljardia dollaria ja aseteknologian kehittämiseen 77 miljardin dollaria. Viiden vuoden ajalta laskettuna varusteluun ja ilmastomuutoksen vastaisen taisteluun käytetyn rahasumman suhde on 97:1. Maailmankuulun MIT-yliopiston tutkijan ja Yhdysvaltojen kongressin neuvonantajan Subrata Ghoshroyn mukaan Yhdysvaltojen puolustusministeriön yliopistolle suunnattu vuosittainen tutkimusrahoitus, joka palvelee uuden aseteknologian kehitystä, on vuosittain noin 3 miljardia dollaria. Erityisesti rahoitus ohjautuu fysiikan laitoksille ja insinööritieteille. Tieteen militarisoinnin kannalta kiinnostavia alueita ovat materiaalikehitys, mekaniikka, kemia ja informatiikka sekä avaruustutkimus. Ghoshroyn mukaan jopa 72 prosenttia Yhdysvaltojen yliopistoissa tehtävästä sähköteknisestä tutkimuksesta palvelee varusteluteollisuutta ja sodankäyntiä. Vastaava prosenttiluku on koneenrakennuksessa 60 ja tietojenkäsittelyssä noin 55.
Siviiliklausiililiike Saksan yliopistoissa
”Mit den Waffen des Geistes gegen den Geist der Waffen” (”Hengen asein aseiden henkeä vastaan”) on siviiliklausuuliliikkeen tunnus. Liikkeen tavoitteena on saada yliopistojen johto tekemään velvoittavia päätöksiä, että tutkimus ja opetus palvelevat vain ja ainoastaan siviilitutkimusta.
Kysymys tutkimuksen luonteesta ja tarkoituksesta on uuden yliopistolain myötä käynyt entistä polttavammaksi niin Saksassa kuin Suomessakin. Tämä uusliberalistinen uudistus on ajanut yliopistot ja tieteentekijät katkeraan kilpailuun ulkopuolisesta rahoituksesta. Yliopistojen tehtävänä ei ole enää niinkään tuottaa mahdollisimman objektiivista tietoa vaan ennen kaikkea olla voittoa tuottavia. Tämä on avannut yliopistojen ovet sotilaalliselle tutkimukselle. Esimerkiksi Ala-Saksin osavaltion yliopistot ovat saaneet 31,3 miljoonaa euroa ulkopuolista rahoitusta sotilaalliseen tutkimukseen. Hannoverin Leibniz-yliopisto on saanut peräti 10,85 miljoonaa euroa ulkopuolista rahoitusta tähän tarkoitukseen. Saksan puolustusministeriö rahoitti yliopistojen sotilaallista tutkimusta vuonna 2010 yhteensä 1,1 miljardilla eurolla. Oman taloudellisen panoksensa aseteknologisen tutkimuksen edistämiseen ovat antaneet myös sotateollisuuden yritykset kuten Rheinmetall. Yhdysvaltojen puolustusministeriö on vuodesta 2000 lähtien rahoittanut sodankäyntiin liittyviä projekteja 22 saksalaisessa korkeakoulussa yhteensä runsaalla 10 miljoonalla dollarilla.
Vaatimukset tutkimuksen ”taloudellistamisesta” ja ulkopuolisen rahoituksen kasvanut rooli ovat johtaneet lisäksi siihen, että yliopisto ja tutkijat eivät enää kykene itse päättämään tutkimustulosten hyödyntämisestä ja julkaisemisesta. Marburgin yliopiston siviiliklausuuliliike vaatiikin läpinäkyvyyttä muun muassa sen osalta, mikä taho rahoittaa tutkimusta ja määrittää sen tutkimuksen kysymyksenasettelun. Siviiliklausuuliliikkeen piirissä on todettu, että yliopistojen riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta vaarantaa niiden autonomian ja tuhoaa demokraattisen kehityksen.
Bremenin yliopisto hyväksyi ensimmäisenä tutkimusta ja opetusta sitovan siviiliklausuulin vuonna 1986. Päätös vahvistettiin toistamiseen vuonna 1992. Sen mukaan yliopiston akateeminen johto torjuu ”kaikkinaisen osallistumisen sotilaallisia tai varusteluteollisuuden tavoitteita hyödyntävään opetukseen ja tutkimukseen”. Klausuuli edellyttää, että yliopiston työntekijät ”kieltäytyvät sellaisista tutkimusaiheista ja -resursseista, joita on mahdollista hyödyntää varusteluteollisuudessa”.
Maineikkaan eliittiyliopisto Rheinisch-Westfälische Technische Hochschulen (Aachen) rehtori Ernst Schmachtenberg on todennut siviiliklausuulin merkityksestä yliopistolle: ”Me saksalaiset olemme tuottaneet melkoisesti vahinkoa aseteknologisella tutkimuksella. Tämä tie ei mielestäni sovi avoimelle yliopistolle Saksassa.” Yhteensä 19 saksalaista yliopistoa ja korkeakoulua on tähän mennessä hyväksynyt siviiliklausuulin oman toimintansa ohjenuoraksi. Tähän joukkoon kuuluvat Bremenin yliopiston lisäksi muun muassa Bremerhavenin korkeakoulu, Berliinin, Darmstadtin, Dortmundin ja Ilmenaun tekniset korkeakoulut sekä Göttingenin, Frankfurt am Mainin, Konstanzin, Oldenburgin, Rostockin, Kielin (Christian-Albrechts-yliopisto), Freiburgin, Kasselin ja Tübingenin yliopistot. Emden/Leer-korkeakoulu on viimeinen tulokas. Se hyväksyi siviiliklausuulin 12.2.2014.
Opiskelijat ovat useissa yliopistoissa vaatineet suurella ääntenenemmistöllä siviiliklausuulin hyväksymistä. Kölnin yliopistossa järjestettiin asiasta äänestys joulukuussa 2010. Siviiliklausuulin puolesta äänesti opiskelijoista 65,4 prosenttia, vastaan 17,9 prosenttia ja 14,9 prosenttia pidättäytyi äänestyksestä. Frankfurtin am Mainin yliopistossa 76 prosenttia opiskelijoista puolsi vuonna 2013 yliopiston perussäädökseen sisällytettävää klausuulia, jonka mukaan tutkimuksen ja opetuksen on palveltava ainoastaan siviili- ja rauhanomaista tutkimusta.
Opetus- ja tiedealoja edustavan ammattiliiton (Gewerkschaft Erziehung Wissenschaft – GEW) puheenjohtaja Marlis Tepe antoi Potsdamin konferenssissa täyden tukensa siviiliklausuuliliikkeelle.
Konservatiivien vastarinta
Kölnin yliopiston johtoelimissä vastustettiin vuonna 2013 opiskelijoiden suurella enemmistöllä hyväksymää siviiliklausuulia. Perusteluna käytettiin klausuulin vastustajien keskeistä argumenttia, jonka mukaan Saksan perustuslaki takaa ”tieteen vapauden”. Yliopiston johdon enemmistön mielestä pitäytyminen pelkässä siviilitutkimuksessa rajoittaisi tutkijoiden vapautta, koska uusien teknologioiden myötä on tullut entistä vaikeammaksi tehdä eroa siviili- ja militääritutkimuksen välillä.
Tähän niin kutsuttuun ”Dual Use” ‑ongelmaan Kölnin yliopiston siviiliklausuulityöryhmä esittää ratkaisuksi ulkopuolisen rahoituksen täydellistä läpinäkyvyyttä ja yliopistoihin luotavia etiikkakomissioita, joiden tehtävänä olisi arvioida jokainen kiistanalainen tutkimushanke siviili- ja sotateollisen tutkimuksen näkökulmasta.
Osa tutkijoista vastustaa tutkimuksen rajaamista pelkästään siviilitutkimuksen piirin, koska vaarana on, että sen myötä menetetään merkittävä osa nykyisestä ulkopuolisesta rahoituksesta. Tämä on vaikea kysymys, koska valtion rahoitus yliopistoille heikkenee jatkuvasti ja paine ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseksi kasvaa. Vastaus tähän ongelmaan olisi uusliberalistisen yliopistopolitiikan kurssinmuutos. Se vaatisi muun muassa, että valtio takaisi riittävän rahoituksen perustutkimukselle.
Aseteknologian kehittäminen ja suomalaiset yliopistot
Suomessa ei ole keskustelu yliopistoissa tehtävästä sotilaallisesta ja varusteluteollisuuden tavoitteita tukevasta tutkimuksesta ja opetuksesta. Se näyttää saaneen itsestään selvän hiljaisen hyväksynnän.
Puolustusvoimat on merkittävä ulkopuolisen rahoituksen lähde yliopistoille ja VTT:lle. Tilastokeskuksen mukaan Suomen armeija käyttää tutkimukseen ja tuotekehitykseen vuosittain kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa. Myös maapuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta MATINE rahoittaa uusiin teknologioihin liittyvää tutkimusta. Sen piiriin kuuluu noin 400 suomalaista tieteentekijää. MATINE:n tutkimusrahoitusmahdollisuuksia vuodelle 2014 mainostetaan nytkin monen yliopiston sivustoilla ulkopuolisen rahoituksen resurssina, johon tutkijoiden tulee tarttua.
EU:sta on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana tärkeä avaruus-, ilmailu- ja sotateollisuuden rahoittaja. Tämä kehitys käynnistyi vuosina 2002–2004 belgialaisen tutkimuskomissaari Philippe Busquin ja yritystoiminnasta sekä tietoyhteiskunnan kehittämisestä vastanneen komissaari Erkki Liikasen toimesta. He auttoivat kaatamaan raja-aidat sotilaallisen ja siviilitutkimuksen väliltä. Rauhaa turvaamaan perustettu Euroopan unioni on vähitellen muuttumassa merkittäväksi sotilaalliseksi toimijaksi, joka panostaa miljardeja euroja sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen. Oulun yliopiston langattoman verkkotekniikan laboratoriossa on tutkittu tulevaisuuden sotilasverkkojen kehittämistä muun muassa Euroopan puolustusvirasto EDA:n rahoittamassa projektissa. EU:n puiteohjelman vuosien 2014–2020 rahoituksessa on kohdennettu vuosittain noin 200–300 miljoonaa euroa nimenomaan sotilaallisiin tutkimus- ja tuotekehitysprojekteihin.
Suomessakin on välttämätöntä käynnistää keskustelu sotilaallisista tavoitteista yliopistollisessa tutkimuksessa, siviiliklausuulista ja rauhankysymyksen merkityksestä opetuksessa. Tätä keskustelua tulee rauhanjärjestöjen lisäksi edistää yliopistolla työskentelevien ammattiliitoissa ja opiskelijoiden järjestöissä.
