Saksan vasemmistolainen Linke-puolue saavutti tämän vuoden parlamenttivaaleissa voiton. Se sai 9,2 prosenttia äänistä ja 4,3 miljoonaa ääntä. Edellisissä parlamenttivaaleissa vuonna 2013 Linke menetti 3,3 prosenttia. Tuolloin puolueen vaalitulos putosi 11,9 prosentista 8,6 prosenttiin.
Vuoden 2017 vaalitulos on herättänyt kiivasta keskustelua Linke-puolueen sisällä. Puolueen johtoa mietityttää ensinnäkin heikko kannatus työttömien ja työläisten piirissä. Vain 11 prosenttia työttömistä antoi puolueelle äänensä – vähemmän kuin SPD:lle (23 %), Vaihtoehto Saksalle (AfD) (22 %), ja kristillisdemokraateille (20 %).
Linke sai vain hieman enemmän ääniä työttömiltä kuin uusliberalistinen FPD ja vihreät, jotka kummatkin saivat 7 prosenttia. Vaalitulos näyttää lähes yhtä huonolta, jos sitä analysoi puolueen saamien työläisäänten määrän osalta. Työläisistä äänesti Linkeä vain 10 prosenttia, kun kristillisdemokraatteja 25, SPD:tä 24 ja AfD:tä 21 prosenttia. Jopa FDP:lle antoi 8 prosenttia työläisistä äänensä.
Ay-liikkeen jäsenistä äänesti Linkeä 12 prosenttia koko maassa. Itäisen Saksan alueella ay-liikkeen jäsenistä 22 prosenttia antoi äänensä Linkelle. SPD:n ääniosuus oli ainoastaan 18 prosenttia. Erittäin huolestuttavaa puolestaan on se, että 22 prosenttia ay-liikkeen jäsenistä äänesti oikeistoradikalistista AfD-puoluetta.
Toinen puoluetta huolestuttava seikka oli Linken kannatuksen dramaattinen heikentyminen ja äärioikeiston voimakas nousu Saksan itäisen alueella. AfD sai siellä kaikkiaan 21,2 prosenttia äänistä, kun vasemmistopuolue Linke ylsi vain 17,1 prosenttiin. Thüringenissä, jossa Linke on hallitusvastuussa ja sen edustaja toimii pääministerinä ensimmäisen kerran puolueen historiassa, puolue sai vain 16,9 % (vuonna 2013 23,4 %). Puoluetta äänesti osavaltiovaaleissa 2014 vielä 28,4 prosenttia. Brandenburgin osavaltiossa, jossa Linke on hallituksessa demarien kannassa, se sai 17,2 % (vuonna 2013 22,4 %). Saksi-Anhaltissa Linke menetti 6,1 % äänistä saaden 17,8 prosenttia. Saksin osavaltiossa puolueesta AfD:stä tuli suurin puolue.
Kolmas vaalien huolestuttava piirre oli äärioikeistolaisen AfD-puolueen vaalivoitto. Vuonna 2013 perustettu jyrkkä oikeistopopulistipuolue jäi tuon vuoden parlamenttivaaleissa alle vaaditun 5 prosentin äänikynnysrajan saaden 4,7 %. Nyt puolue ylsi 12,6 prosenttiin. Valtakunnallisesti äärioikeistolainen AfD on ottanut johtavan protestipuolueen aseman.
Kaikkiaan vasemmistopuolueen äänestäjien profiili muuttui nuoremmaksi, akateemisemmaksi ja kaupunkimaisemmaksi. Alle 35-vuotiasta äänesti Linkeä 11 prosenttia ja akateemisista 10 prosenttia. Läntisen Saksan alueella moni demariäänestäjä oli siirtynyt äänestämään Linkeä. Bayerissa Linke lisäsi kannatustaan 2,3 prosenttia 6,1 prosenttiin. Parhaan tuloksen läntisen Saksan alueella Linke sai Bremenissä, jossa se saavutti 13,5 % tuloksen. Vasemmistopuolue Linken painopiste siirtyi vaaleissa selvästi lännen puolelle.
Ensimmäisen kerran Saksan sodanjälkeisessä historiassa kristillisdemokraatteja oikeammalla oleva puolue nousi parlamenttiin eli AfD. Parlamentissa on nyt ensimmäistä kertaa seitsemän puoluetta edustettuna. Yksi selvä tendenssi on se myös, että kristillisdemokraatteja vasemmalla olevat puolueet – SPD, vihreät ja Linke – menettävät parlamentissa painoarvoaan. Vuoden 2013 vaalien jälkeen laskennallisesti näillä kolmella puolueella olisi ollut parlamentaarinen enemmistö ja mahdollisuus muodostaa punainen-punainen-vihreä hallitus. Nyt ne menettivät tämän teoreettisen mahdollisuuden.
Saksan parlamenttivaalien tulos avasi kiivaan keskustelun vaalituloksesta vasemmistopuolueen sisällä, vaikka se sai historiansa toiseksi parhaan vaalituloksen. Puolueen entinen puheenjohtaja ja Saarlandin oppositiojohtaja Oskar Lafontaine avasi keskustelun kysymällä: Onko puolueen heikon kannatuksen syynä Linken pakolaispolitiikka? Hänen mielestään ”avain” vasemmiston heikkoon kannatukseen ”tulotason skaalan alapäässä” on ”epäonnistunut pakolaispolitiikka”. Hänen mukaansa tämä ei koske ainoastaan vasemmistopuoluetta, vaan kaikkia puolueita parlamentissa. Ne ovat vastatessaan ”maailmanlaajuiseen pakolaisongelmaan” rikkoneet ”sosiaaliseen oikeudenmukaisuuden periaatetta”. Hänen mukaansa tähän on syyllistytty kahdella tavalla. Ensinnäkin Lafontainen mukaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus edellyttää niiden auttamista, jotka ovat kipeimmin sen tarpeessa. Hänen mukaansa ”maahanmuuton kustannukset” on siirretty niiden maksettavaksi yhteiskunnassa, jotka jo muutenkin ovat nykyisen kehityksen häviäjiä. He kohtaavat maahanmuuton myötä ”kärjistyvää kilpailua halpapalkkasektorilla, nousevia vuokria halvan asumisen kaupunginosissa ja kasvavia vaikeuksia kouluissa, joissa puutteellisen kielitaidon omaavien oppilaiden osuus kasvaa”.
Lafontainen mukaan vielä enemmän sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatetta loukkaa, jos tarkastellaan sodan, nälän ja sairauden aiheuttamaan muuttoliikettä. ”Vain vähemmistö kykenee hankkimaan useampia tuhansia euroja voidakseen maksaa salakuljettajille pääsystä Eurooppaan”, kirjoittaa Lafontaine. Näin maailman köyhimmät ja kurjimmat jäävät vaille mitään apua. Hänen mukaansa ”interventiosotiin ja asevarusteluun käytettävät miljardit” tulee ohjata näiden miljoonien pakolaisten auttamiseksi globaalisti. ”Pakolais-kansleri” Merkelin ”pakolaispolitiikka” on täysin epäuskottavaa, koska tämä ”näennäinen huoli sotaa pakenevista ei estä toimittamasta aseita Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kautta jihadisteille ja osallistumasta Syyrian pommituksiin, jotka ajavat ihmisiä pakoon”, toteaa Lafontaine.
Sahra Wagenknecht, Linken parlamenttiryhmän puheenjohtaja ja Lafontainen aviopuoliso, on painottanut pakolaiskeskustelussa sen olevan tärkeää, että ”parlamentissa on vähintään yksi voima, joka selvästi sanoo: me puolustamme turvapaikkaoikeutta”. Hän on myös tukenut parlamentissa Linken kaikkia pakolaispoliittisia linjauksia. Pakolaispoliittisista lausunnoistaan hän on joutunut kovan kritiikin kohteeksi.
Wagenknechtin mukaan erityisesti itäisen Saksan alueella Linke ja äärioikeistolainen AfD kilpailevat paljolti samoista äänestäjistä. Hänen mukaansa nämä äänestäjät eivät ole ”rasisteja”, vaan tyytymättömiä, vihaisia ja itsensä petetyksi tuntevia. Kaikkiaan noin 400 000 entistä Linken äänestäjää antoi nyt äänensä äärioikeistolaiselle AfD-puolueelle.
Wagenknecht totesi ennen vaaleja ”Merkelin politiikan olevan tuhoisaa”. Hänen mukaansa on katastrofaalista, että Merkel julistautui ”pakolaisten suureksi ystäväksi” ja samanaikaisesti myy aseita sota-alueille tai sanelee köyhille maille vapaakauppasopimuksia. Wagenknechtin mukaan ei tulisi vain puhua pakolaisuuden syistä, vaan olisi ”lopulta tehtävä jotain”. Hän luettelee pakolaispolitiikan tavoitteita: ”Lopetettava aseidenvienti sota-alueille, lopetettava Saksan osallistuminen interventiosotiin ja lopetettava markkinoiden avaaminen köyhissä maissa saksalaisille tuotteille pakotettujen vapaakauppasopimusten avulla.” Hänen mukaansa vasemmisto tarvitsee ”sosiaalista offensiivia kaikille, jotta (pakolaisten) integraatio onnistuu. Se tarkoittaa: enemmän parempia työpaikkoja, korkeampia palkkoja, alhaisempia vuokria, enemmän lasten päivähoitopaikkoja ja parempia kouluja.”
Tässä on vasemmistolla todella miettimisen paikka. Vuosina 2011–2014 Euroopan maat ansaitsivat myymällä aseita Lähi-itään arviolta 21 miljardia euroa, kun taas arviolta miljoonan pakolaisen vastaanottoon kulutettiin arviolta 19 miljardia euroa. Näin eurooppalaiset veronmaksajat hoitavat pakolaisista aiheutuvat kulut, kun taas asekaupan voitot valuvat yksityisten taskuun. Toinen seikka, johon Wagenknecht viittaa, on EU:n kolme vapaakauppasopimusta (Economic Partnership Agreement / EAP) Länsi-, Itä- ja eteläisen Afrikan kanssa syksyllä 2014. Sopimuksen perusteella Länsi-Afrikka on avannut 75 prosenttia ja Itä- ja eteläinen Afrikka 83 prosenttia markkinoistaan tullivapaalle tuonnille EU-alueelta. Nämä EU:n pakottamat vapaakauppasopimukset riistävät Afrikan mailta niiden mahdollisuuden suojella omaa raaka-ainetuotantoaan. EU:n uusliberalistinen talousdiktatuuri on tuottamassa miljoonia uusia pakolaisia. Samalla tavalla toimii kehittyneiden teollisuusmaiden vientituki, jonka kokonaissumma on vuosittain 350 miljardia dollaria. Tämä merkitsee sitä, että monille Afrikan maiden markkinoille virtaa EU:n alueelta tukiaisilla tuotettuja vihanneksia, jotka ovat noin kolmanneksen halvempia kuin kotimaassa tuotetut. Vuoteen 2025 mennessä arvioidaan Afrikan viljelysalueesta katoavan jopa kaksi kolmasosaa. Tämä tuottaa kaikkiaan arvioilta 135 miljoonaa uutta pakolaista.
Wagenknecht kritisoi jo syyskuussa 2015 Saksan hallituksen ”kontrolloimatonta rajojen avaamista” pakolaisille. Hän painotti, että kritiikki ei suuntaudu pakolaisten vastaanottamista vastaan. Se on suunnattu Merkelin toimintaan, jolla ”torpedoitiin (pakolaiskysymyksen) eurooppalainen ratkaisu”. Wagenknechtin mukaan rajojen avaaminen oli ”leväperäistä”, koska ”emme tienneet, kuka maahamme tuli”. Hänen kannanotossaan on nähty olevan ennalta harkittuja signaaleja äärioikeiston suuntaan. Kritiikkiin Wagenknecht on vastannut seuraavasti: ”Jos jokainen, joka vaatii integraatiopolitiikan kestävää rahoitusta, haukutaan rasistiksi, niin silloin avataan poliittinen kenttä täysin äärioikeistolle.”
Lafontainen puheenvuoro ja Wagenknechtin kannanotot ovat käynnistäneet kärjekkään ja ristiriitaisen keskustelun puolueen sisällä ja Linken ja sosiaalisten liikkeiden välillä. Monissa puheenvuoroissa tuomittiin Lafontainen näkemys eräänlaisena äärioikeiston kosiskeluna. Lafontainen kanssa puoluetta luotsannut Gregor Gysi totesi puolueen pakolaispolitiikan linjasta luopumisen merkitsevän ”Linken loppua vasemmistolaisena puolueena”. Hänen mukaansa globalisaatio on merkinnyt sitä, että ”sosiaalinen kysymys ei ole enää kansallinen, vaan maailmanlaajuinen”. Gysin mukaan ”pakolaisten virta” on ennen kaikkea ilmaus globaalisti toteutuneesta äärimmäisestä sosiaalis-taloudellisten erojen kasvusta. Gysi toteaa, että kaikkien köyhimmät eivät ole pakolaisten joukossa, ”mutta he ovat myös köyhiä”. Hän kysyy, mikä tie Linken tulisi valita. Pitäisikö puolueen todella vaatia maahanmuutolle ”ylärajaa” ja ”saarnata kansallista egoismia” kuten CSU tekee? ”Olisiko se vasemmistolaista politiikkaa?” kysyy Gysi edelleen ja toteaa olevan väärin hyväksyä ”puoliksi oikeistolaisia näkemyksiä siinä toivossa, että työläiset ja työttömät antaisivat kannatuksensa lisääntyvässä määrin puolueelle”.
Saksin Linke-puolueen osavaltioparlamentin jäsenen ja fraktion maahanmuuttopolitiikasta vastaavan Juliane Nagelin mukaan Lafontaine ja Wagenknecht ovat väärässä. He ravistelevat Linken selvää pakolaispoliittista linjaa, jonka mukaan turvapaikkaoikeus on ”luovuttamaton ihmisoikeus”. Hänen mukaansa Linke ei sulje silmiään pakolaisuuden syiltä, mutta puolustaa ”avoimia rajoja”.
Lafontainen ja Wagenknechtin näkemykset ovat herättäneet kriittistä keskustelua erilaisten rasisminvastaisten ja maahanmuuttotyötä tekevien järjestöjen piirissä. Ne julkaisivat ”avoimen kirjeen” otsikolla ”Aktivistit vaativat Linkeltä selvää kantaa rasismia vastaan”. Heidän mielestä Lafontainen ja Wagenknechtin kritiikki pakolaispolitiikan suhteen kyseenalaistaa ”vasemmiston antirasistisen konsensuksen” ja on hyökkäys sosiaalisia liikkeitä vastaan. Tämä johtaa heidän mielestään ainoastaan ”yhteiskunnallisen vasemmiston asemien heikentymiseen”.
Yksi kirjeen allekirjoittajista on filosofi Thomas Seibert, vasemmistolaisen Institut Solidarische Moderne -ajatushautomon tiedottaja. Hänen mukaansa Wagenknechtin kannantotot voimistavat ”rasistisia asenteita poliittisen vasemmiston valitsijoissa”. Seibertin mielestä vasemmiston ja vihreiden tulee antaa täysi tuki Merkelin pakolaispolitiikalle ja sen tunnukselle ”Wir schaffen das” (Me suoriudumme tästä). Sosiologi Stephan Lessenichin mukaan Wagenknechtin lausunnot edustavat ”kansallis-sosiaalista” politiikkaa, jonka avulla pyrittiin tavoittamaan itäisen Saksan tyytymättömät äänestäjät. Hänen mielestä esimerkiksi puhe ”pakolais-kansleri Merkelistä” on ”tietoista äärioikeistolaista retoriikkaa”.
Eri vasemmiston lehtiin kirjoittava Tomasz Konic esittää rankaa kritiikkiä Telepolis-nettilehdessä Wagenknechtiä kohtaan. Ajankohtaisena syynä on Wagenknechtin valinta uudelleen Linken parlamenttiryhmän puheenjohtajaksi. Konicin mielestä Wagenknecht on hylännyt ”antirasistisen konsensuksen” ja tällä on ”fataalinen vaikutus”. Se merkitsee hänen mukaansa ”oikeiston keskusteluhegemonian lujittumista pakolaisteeman osalta”. Hänen mielestään tätä osoittaa myös se, että ”vasemmiston rintamanaiselle” ehdotetaan AfD:n taholta siirtymistä ”uuden oikeiston riveihin”. Wagenknechtin lausunto Kölnin vuoden 2015 uudenvuodenaaton seksuaalisen joukkoahdistun jälkeen turvapaikkaoikeudesta ainoastaan ”vierasoikeutena” oli osoitus hänen argumentaationsa oikeistolaisuudesta. Konic lainaa AfD:n johtavan poliitikon Alexander Gaulandin toteamusta: ”Tervehdin Linken linjausta, jos se Sahra Wagenknechtin kautta omaksuu näkemyksen, että vierasoikeuden Saksassa voi menettää sitä väärinkäyttämällä.”
Konicin perusoletus on, että lausunnot ovat olleet Wagenknechtin populistista vaalitaktiikkaa, joka on ”epäonnistunut” katastrofaalisesti. Se ei ole tehnyt Linkeä AfD:lle protestiäänensä antaville houkuttelevaksi, vaan ”oikeistopopulistiset näkemykset vasemmiston sisällä salonkikelpoisiksi”. Tämä on merkinnyt ”iskua kaikille antifasisteille”. Wagenknechtistä on tullut oman populistisen argumentaationsa uhri. Konicin mielestä Wagenknecht ja Lafontaine uhkaavat muuttua äärioikeistolaisiksi mutanteiksi.
Puolueen aktivisti ja toimittaja Andreas Wehr tukee Wagenknechtin avauksia ja tarkastelee Linken pakolaispolitiikkaa kriittisesti. Linken puolueohjelmassa vaaditaan pysyvää oleskeluoikeutta kaikille yli viisi vuotta Saksassa asuneille ihmisille, joilla on väliaikainen maassaololupa. Wehr toteaa tämän olevan ”oikea ja asiaankuuluva vaatimus”. Kritiikkiä hän esittää vaatimukselle ”avoimista rajoista kaikille ihmisille”. Hänen mukaansa tämän toteuttaminen merkitsee turvapaikkaoikeuden kumoamista, jos kaikilla on tulo- ja jäämisoikeus automaattisesti. Wehrin mukaan tämä on näkemys, ”jolla ei ole mitään tekemistä enää turvapaikkaoikeuden muokkaamisen kanssa vastaukseksi ajankohtaisiin kysymyksiin”. Hän huomauttaa myös, että tämä nousi erityisesti itäisessä Saksassa vaalien aikana keskeiseksi kysymykseksi. AfD:n vaalimainoksissa todettiin: ”Linke vaatii oleskeluoikeutta kaikille – Me emme! AfD”. Wehr toteaa, että on äärimmäisen ristiriitaista esittää vaatimus turvapaikkaoikeudesta kaikille ja ”pakolaisten karkotusten lopettamisesta” ja samalla konkreettisessa politiikassa olla panemassa toimeen osavaltiotasolla karkotuksia. Näin esimerkiksi Thüringenissä, jossa Linke on hallituksen pääpuolue ja sen edustaja on pääministeri.
Wehr siteeraa kritiikissään vihreitä lähellä oleva Tageszeitungia, joka oli myös tarttunut teemaan 28.9.2017. Lehti kirjoittaa: ”Vasemmisto vaatii avoimia rajoja kaikille ihmisille Euroopassa, joka ei eristäydy. Jos vasemmistopuolue haluaa ottaa vastaan kaikki potentiaaliset ihmiset, jotka tavoittelevat oleskeluoikeutta Saksassa, nousevat pakonomaisesti taloudelliset kustannukset: asuntorakentamiselle, päiväkodeille, kielikursseille, sosiaalimenoille. Summa on tuntematon, koska niiden ihmisten lukumäärä on tuntematon, jotka haluavat tulla Saksaan. Siitä, miten avoimien rajojen seuraukset rahoitettaisiin, Linken puolueohjelma ei sano mitään.” Wehr toteaa artikkelinsa lopuksi: ”Oskar Lafontaine on oikeassa oman puolueensa ’epäonnistunut pakolaispolitiikka’ -kritiikissä. Hänen interventionsa oli myöhässä ja tervehditään monien taholta – – Linke tarvitsee toisenlaista pakolais-ja maahanmuuttopolitiikkaa, ja tosi kipeästi.”
Telepolis-nettilehden vakituinen toimittaja Peter Nowak toteaa, että Wagenknechtiä kritisoineen Seibertin ainoa vaihtoehto pakolaispolitiikassa on ”voimistaa Merkel-Fun-Clubia”. Hänen mielestään tällainen linjaus johtaisi väistämättä ulkoparlamentaarisen vasemmiston häviämiseen.
Linken puheenjohtaja Katja Kippling toteaa kannanotossaan, että ”puoleen johtokunta on useaan kertaan ilmaissut kielteisen kantansa puoleen pakolaispoliittisten kantojen muuttamiseen”.
