Tulevaisuudella on pitkä menneisyys. Rasismi ja rasistinen politiikka tukeutuvat pitkään ja vaikutusvaltaiseen historialliseen perintöön. Rasismin historia tihkuu nykypäivään tieteen historiasta, kirjallisuudesta, populaarikulttuurista, yhteiskunnallisista normeista ja asenteista arkipäivän ajatteluun ja poliittisiin käytänteisiin. Tämän historiallinen painolasti on monella tavalla ongelmallinen.
Historian painolastista
Rasismin historian vaikutus tulisi huomioida erilaisten ilmiöiden ja historiallisten prosessien kokonaistarkastelussa. Kristillisellä juutalaisvastaisuudella on lähes kahden vuosituhannen historia. Se muokkasi maaperää 1800-luvun rotuantisemitismille ja vaikutti siihen, että kirkot eivät kyenneet vastustamaan Hitlerin Saksan toteuttamaa juutalaisten kansanmurhaa. Tämä tuli siinä ilmi keskusteltaessa siitä, miten on käsiteltävä reformaation 500. vuotisjuhlavuonna Martti Lutherin juutalaisvastaista pamflettia Von Juden und Ihre Lügen (Juutalaisista ja heidän valheistaan, 1543), jossa hän esittää tiivistetyssä muodossa aikakauden kielteiset stereotypiat juutalaisista.
Toinen vastaava kysymys on uskonnon, orjuuden ja rasismin keskinäissuhteen historia. Pastori ja kansalaisoikeustaistelija Martin Luther Kingin (1929–1968) mukaan ”Amerikan orjuus ei olisi voinut kestää lähes 250 vuotta, jollei kirkko olisi hyväksynyt sitä, eivätkä erottelu ja syrjintä voisi jatkua meidän aikanamme, jollei kristillinen kirkko olisi hiljaisena ja usein kovaäänisenäkin apuna.” Hänen mukaansa ”kirkko oli 20. vuosisadalla valkoihoisten ylivallan voimakkain tuki”.
Kulttuurin eri osa-alueet tihkuvat rasismin historian liittyviä kysymyksiä ja niistä kumpuavia kiistoja. Rahatalouden yleistyessä syntyi näkemys rahajuutalaisesta koronkiskurina, joka oli julma ja häikäilemätön liikemies ja joka vihasi kristittyjä. William Shakespearen (1564-1616) näytelmässä The Mercant of Venice (Venetsian kauppias) on päähenkilönä Shylock, jonka hahmo kuvaa juutalaista tunnottomana koronkiskurina. Saksalainen tutkija Klaus-Michael Bogdal on osoittanut eurooppalaisessa vertailussa sen, miten kirjallisuudessa ja taiteessa ”mustalaiset” on esitetty myöhäiskeskiajalta nykypäivään ”synnynnäisinä varkaina ja valehtelijoina, Saatanan apureina ja kesyttämättöminä villeinä, epäsosiaalisena joukkona”.
Keskustelua on herättänyt myös amerikkalaisen elokuvahistorian varhainen klassikko The Birth of a Nation (Kansakunnan synty, 1915), joka on lävitsensä rasistinen. Belgialaisen Hergén Tintin au Congo –sarjakuva (1931), joka on Suomessa julkistu nimellä Tintti Afrikassa (1978), on vaadittu vuonna 2007 kiellettäväksi Ruotsissa ja Belgiassa. Perusteena oli Britanniassa tehty päätös, jonka mukaan sarjakuva on rasistinen.
Modernin rasismin aikakaudesta
Moderni ”tieteellinen” rasismi määritti keskeisesti 1700-luvun puolivälistä toisen maailmansodan loppuun asti länsimaiden politiikkaa. Tuolloista ”maailman hallitsevaa rasistista järjestystä” (Pankaj Mishra) määritti valkoisen rodun ylempiarvoisuus, joka toimi ideologisena oikeutuksena transatlantiselle orjakaupalle, orjuudelle Amerikan mantereella ja imperialistiselle siirtomaapolitiikkalle. Politiikan alueelta rasismi tunkeutui myös keskeiseksi elementiksi länsimaiseen tieteeseen, kulttuuriin ja taiteeseen.
Miten meidän nyt tulisi suhtautua näihin ilmiöihin? Yksi näkemys on se, että ne heijastavat omaa aikaansa ja niillä ei ole suurtakaan vaikutusta nykyaikana. Ne tulee tämän näkemyksen mukaan nähdä ainoastaan historian reliktinä. On selvää, että modernin rasismin tuotokset aina 1700-luvun puolivälistä lähtien uusintavat ja mahdollistavat nykyistä rasistista ajattelua. Mutta me emme voi sensuroida olennaista osaa länsimaiden historiaa rasistisena. On oltava tietoinen ja kriittinen tämän historiallisen perinnön suhteen.
Rasismi on äärimmäisen muuntautumiskykyinen. Nykyisin vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että on puhuttava enemmänkin rasismeista ja niiden eri muodoista kuin yhdestä yhtenäisestä rasistisesta maailmankatsomuksesta -tai kuvasta. Rasismi on puhetapojen ja käytäntöjen järjestelmä, joka oikeuttaa ja uusintaa kulloisia vallitsevia yhteiskunnallisia valtasuhteita. Modernin tieteellisen rasismin piirissä ne määritellään luonnollisiksi ihmisryhmien välisiksi valtasuhteiksi, joiden perustana ovat väitetyt periytyvät fyysiset piirteet (esim. ihonväri ja/tai kallon muoto). Yksilön käyttäytyminen määräytyy myös ennen kaikkea rodullis-kulttuurisesta ryhmästä, johon hän kuuluu. Roduiksi määriteltyjen ihmisryhmien välillä vallitsee hierarkia, jonka mukaan periytyvien, muuttumattomien, henkisten ja kulttuuristen ominaisuuksiensa vuoksi ovat ylempiä ja toiset alempia. Kulttuurinen rasismi on luopunut näennäisesti biologisen rodun käsitteestä ja on nostanut valtasuhteita määrittäväksi tekijäksi etnisyyden, kulttuurin ja uskonnon.
Englantilainen sosiologi Stuart Hall totesi jo vuonna 1989, että rasismista on tullut ”modernien teollisten kapitalististen valtioiden määräävä tekijä”. Harvardin yliopiston sosiologian professori Daniel Bell varoitti Itä-Euroopan sosialismin romahtamisen jälkeen tulevaisuuden uhan olevan ”rodussa ja ihonvärissä”. Hänen mukaansa keskeisten rotuteoreetikkojen hirvittävät kuvitelmat saattavat jälleen löytää tiensä ideologis-poliittiseen keskusteluun.
Auschwitzin tuhkasta on noussut Yhdysvaltojen ja Euroopan politiikan taivaalle feeniks-lintuna rasismi, jonka kasvua ruokkivat erityisesti ihmisoikeuksien nimissä käytävät “terrorisminvastaiset sodat”, terroriteot Euroopassa, globalisaatio, kansainvälisellä ja kansallisella tasolla eriarvoisuutta synnyttävä uusliberalistinen talous- ja yhteiskuntapolitiikka, finanssikriisi, kasvava pakolaisongelma ja ekologinen kriisi.
Ilmastokriisi, pakolaiset ja rasismi
Umberto Eco totesi, että Euroopan portteja kolkuttava kolmas maailma tulee sisälle – haluamme tai emme – ja Eurooppa tulee ensi vuosituhannella olemaan ”värillinen” manner. Tosiasia on, että globaalissa maailmassa etnisyydet, kulttuurit ja uskonnot vaikuttavat toisiinsa ja muuttavat niiden luonnetta. Tähän kehitykseen on joutunut myöntymään myös Yhdysvaltojen harjoittama rotuluokittelu, jonka yhteydessä ensimmäisen kerran vuonna 2000 otettiin käyttöön ”monirotuisuutta” kuvaavat käsitteet ”biracial” ja ”multiracial”.
Ihmiskunnan todellinen ongelma on ilmastonmuutos ja sen aiheuttamat yhteiskunnalliset, taloudelliset ja poliittiset haasteet. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry totesi syyskuussa 2015 arktisen alueen ilmastokokouksessa: ”Alamme todistaa ilmastopakolaisuutta. Luuletteko, että siirtolaisuus on nyt haaste Euroopalle ääriliikkeiden takia? Odottakaa, kun näette, mitä tapahtuu, kun tulee pula vedestä tai ruuasta tai kun heimot taistelevat elintilasta selviytyäkseen.”
Ennusteiden mukaan vuoteen 2050 mennessä ilmastopakolaisten määrä saattaa nousta jopa 200 miljoonaan.
Ilmastomuutokseen ja pakolaisuuteen on kietoutunut toinen suuri ongelma, joka liittyy globaalisti vallitsevaan sosiaalis-taloudelliseen eriarvoisuuteen. Prosentti maapallon väestöstä omistaa 46 prosenttia kaikista käytettävistä olevista resursseista. Kymmenen prosenttia omistaa 86 prosenttia. Puolet ihmiskunnasta ei omista mitään. Tässä tilanteessa globaalisti hyvinvoiva ja omistava luokka elää jatkuvassa pelossa ja paineessa pyrkiessään turvaamaan omaisuutensa. Globaalisti on käynnissä eräänlainen hiljainen sisällissota hyvinvoivan pohjoisen ja ilmastomuutoksesta yhä enemmän kärsivän etelän välillä. Tässä tilanteessa ollaan ajautumassa globaaliin apartheid-politiikkaan, jonka yksi ilmaus on rasistisen Eurooppa-linnakkeen rakentuminen.
Ajatus linnake-Euroopasta on ollut esillä 1980-luvun lopulta lähtien. ”Ratkaisuvaihtoehtoja on vain yksi: Euroopan johdonmukainen sulkeminen kehitysmaiden siirtolaisvirralta. Vain se antaa Euroopan väestölle mahdollisuuden säilyä 2000-luvulla”, kirjoitti saksalaisen Kristillisdemokraattisen Union (CSU) jäsen Manfred Ritter vuonna 1990 ilmestyneessä teoksessaan Sturm auf Europa. Tämä on myös eurooppalaisen radikaalin oikeistoperheen yleinen linja, joka 1990-luvun loppupuolelle ilmeni ulkomaalaisvastaisuutena ja 2000-luvulla rasistisena maahanmuuttokriittisyytenä. Hyvinvointisovinismi, linnake-Eurooppa, rasismi ja energia-ja raaka-ainelähteiden sotilaallinen hallinta ovat nousevan uusfasismin avoin ja epäsuorasti koko radikaalin oikeiston tarjous nykyisen läntisen kulutusyhteiskunnan säilyttämiseksi, ekologisen kriisin ja globaalin eriarvoisuuden hallintaan.
Nykyistä poliittisesti tilannetta leimaavat poliittisen eliitin suuri neuvottomuus ja laajojen väestökerrosten tyytymättömyys, joka heijastuu pelkona ja vahvan johtajan kaipuuna. Vuoden 2015 lopulla tehdyn tutkimuksen mukaan enemmistö saksalaisista (57 %) arvioi maailman poliittisen tilanteen ”hyvin pelottavaksi” tai ”pelottavaksi”. Ipsos/Public Affairsin vuonna 2014 toteuttaman mielipidetutkimuksen mukaan ranskalaisista haikaili 87 prosenttia ”voimakkaasta johtajaa”. Tämä tilanne tarjoaa rasismiin tukeutuville autoritaarisille liikkeille oivan joukkopohjan.
Tulevaisuudessa ei riitä ihmisoikeuksien takaaminen valkoiselle keski- ja työväenluokalle. Olennainen osa tulevaisuuden poliittista prosessia on rasisminvastaisuus, johon keskeisesti sisältyy uusliberalistisen talous-ja yhteiskuntapolitiikan kritiikki. Antirasismi ja monikulttuurinen yhteiskunta eivät ole mahdollisia jatkuvasti eriarvoistuvassa maailmassa. Antirasismille uusliberalismi on myrkkyä. Uusliberalismin ideologit eivät ole kiinnostuneita ihmisten ihonväristä, etnisyydestä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta. He ovat usein arvoliberaaleja, mutta heidän talous-ja yhteiskuntapolitiikkansa tuottaa rasistista vihapolitiikkaa. Amerikkalaisen tutkijan Wendy Brownin mukaan uusliberalismi on luonut sosiaalistaloudellisia pettymyksiä, epävakautta, prekarisoitumista, kansallisen horisontin katoamista ja yhteiskunnan hajoamista. Ne ovat synnyttäneet nationalismia, rasismia ja vaatimuksen voimakkaasta johtajasta. Uusliberalismin Frankenstein-hahmo on Trumpin kaltainen rasismilla ja vihalla ratsastava populistipoliitikko.
Ihmiskunnan edessä on valinta rasistisen barbarian ja oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja ekologiseen demokratiaan pyrkivän sosiaalistaloudellisen muutoksen välillä. Rasistisen politiikan tarjous on autoritaarisen kapitalismin poikkeustilavaltio, turvallisuusimperialismi ja globaali apartheidpolitiikka Euroopan nykyisen fossiilikapitalismin elintason säilyttämiseksi.
Radikaali oikeisto avoimesti ja konservatiivinen eliitti häveliäästi ovat tarjoamassa rasismia muotoutuvan linnake-Euroopan oikeutusideologiaksi ja osavastaukseksi demokratiaongelmiin. Yalen yliopiston oikeustieteen professori Amy Chaun mukaan Yhdysvalloissa nimenomaan ”rasismi esti poliittisten liittoutumien muodostumisen köyhien ja työväenluokkaisten valkoisten ja köyhien ja työväenluokkaisten vähemmistöjen välillä.” Euroopassa eliitti ja radikaali oikeisto tarjoavat rasismia nousevan hyvinvointisovinismin ideologiseksi perustaksi ja välineeksi kansallisen työväenluokan ja maahanmuuttajataustaisten työläisten yhteisrintaman estämiseksi. Solidaarisuuden, suvaitsevaisuuden, avoimuuden arvojen puolustaminen edellyttää sen ymmärtämistä, että poliittisen epätasa-arvon ja taloudellisen riiston synnyttämät erot eivät ole luonnollisia tai ”kulttuurin” tuottamia. Politiikan kulttuuristumisen sijaan on toteutettava kulttuurin politisoiminen, kuten Žižek asian ilmaisi.
Laajemmin rasismia ja sen historian kysymyksiä käsitellään uudistuneessa 4. painoksessa Kallonmittaajia ja skinejä. Rasismin aatehistoriaa -teoksesta.
