Koronakriisi on muuttanut perusteellisti yhteiskuntaa, taloutta, poliittista päätöksentekoa ja kansalaisten käyttäytymistä. Globalisaatio, EU:n asema ja kansallisvaltioiden rooli, politiikan ja markkinoiden suhde, uusliberalismi ja kansalaisten perusoikeudet ovat muutostilassa. Tulevaisuuden kysymys kuuluu: onko muutos väliaikainen vai pysyvä? Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Raution kolumnin otsikko (19.4.2020) ilmaisee politiikan ja talouden toimijoiden suurimman osan toiveen: ”Siitä jatketaan, mihin ennen pandemiaa jäätiin.”
Tulevaisuuden suhteen vallitsee suurta epävarmuutta. ”Suomalainen yhteiskunta muuttuu nyt pysyvästi”, julisti Helsingin sanomien otsikko (3.5. 2020). Ilmassa on myös nähty olevan laajempi ja kokoisvaltaisempi murros. Antti Nylén (Image, toukokuu 2020) jättää hyvästi nykymenolle: ”Se siitä. Globalisaatiosta, tuhokapitalismia. Hyvästi, ystävämme!” Hän ennustaa kulutusyhteiskunnan katoavan ja ihmisten heräävän ilmastokriisin vaatimaan todellisuuteen: ”– – uskon todella, ettei kukaan ole aidosti sitoutunut maailmaan, jossa Berliiniin voi lennähtää muutamalla kympillä ja pesukoneen, hampurilaisen tai lasketteluvarusteet ostaa halvalla vaikka neljältä yöllä –– Pidän täysin varmana, että se haihtuu pois päivän valjetessa.” Millainen muutos on edessä? Onko paluuta entiseen?
Pandemia, markkinalogiikka ja julkinen terveydenhoito
”Kriisi on joka tapauksessa paljastanut armottomalla tavalla kolmen vuosikymmenen yksityistämisen ja julkisen sektorin alirahoituksen traagiset seuraukset – etenkin terveyspalvelujen kohdalla. Viruksen aiheuttaman taakan kantavat kansanterveysjärjestelmät, joita vaivaa henkilökuntapula ja alimitoitettu rahoitus.” Näin toteaa professori Heikki Patomäki.
Kriisi osoittaa uusliberalismin tuhoisan vaikutuksen terveydenhuoltojärjestelmän leikkauksineen ja yksityistämisineen. Talouspolitiikan valtavirtaa on ollut julkisen terveydenhoidon supistaminen ja yksityisen edistäminen. Se oli myös Sipilän hallituksen linja.
Italian terveydenhoidon kriisin taustalla on Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) edustajista koostuneen troikan toiminta eurokriisin yhteydessä. Sen tehtävänä oli hallinoida euroalueen maiden pelastuspaketteja. Troikka pakotti ylivelkaantuneen Italian radikaaleihin leikkauksiin maan terveydenhoidossa. Yksityistäminen ja voittoperiaate ovat vääristäneet myös terveydenhoitojärjestelmän. Hyvänä esimerkkinä tästä on Espanja, jossa kolmannes sairaalapaikoista oli varattu kauneuskirugialle koronakriisin edeltävänä aikana.
Julkisten terveyspalvelujen leikkaukset ovat johtaneet sairasvuodepaikkojen dramaattiseen vähentämiseen eri maissa. Vuonna 1980 Ranskassa oli 11 sairasvuodepaikkaa tuhatta asukasta kohden. Nykyisin niistä on kuusi jäljellä. Italiassa, joka on ollut pahiten Euroopassa pandemian kourissa, oli vuonna 1980 ”vakavia tapauksia” varten 922 sairaalapaikkaa 100 000 asukasta kohden. 30 vuotta myöhemmin luku oli laskenut 275:een.
Yhdysvalloissa vuodepaikkojen määrä on laskenut vuodesta 1970 vuoteen 2016 mennessä yli puolella. Yhdysvalloissa koronakriisin hoidon esteeksi on tullut äärimmäisen kallis yksityinen terveydenhoitojärjestelmä. USA:ssa on noin 28 miljoonaa ihmistä ilman sairausturvavakuutusta. Hallitus on luvannut heille koronavirustestin, mutta mahdollisten hoitokustannusten maksamisesta ei ole sanottu mitään. Kalifornialaisen Kaiser Family Foundationin ja Peterson Center of Healthcaren tutkimusten mukaan koronasairauden hoito maksaa ilman vakuutusta keskimäärin 9 763 dollaria. Jos on tarvetta tehohoitoon, niin kustannukset nousevat keskimäärin 20 000 dollariin. Time-lehdessä Danni Askin kertoo koronan sairaalahoidostaan. Hän selviytyi, mutta hänen taloutensa on loppuelämän ajan rauniona. Sairaalahoidon ja lääkäripalkkioiden kokonaissummaksi tuli 34 927,43 dollaria. Hän toteaa, että ei kykene maksamaan laskua koko elämänsa aikana. Hän oli tavallinen väliinputooja. Askin oli juuri menettänyt työpaikansa ja siirtymässä uuteen työhon, mutta terveyshoidon vakuutus ei ollut voimassa. ”Amerikkalaiset pelkäävät terveydenhoitojärjestelmää enemmän kuin koronavirusta.” Näin toteaa saksalainen Handelsblatt (29.3.2020) Yhdysvaltojen tilanteesta.
Uusliberalismin talouden johtotähtenä on ollut julkisten terveyspalvelujen osalta kustannusten alentaminen. Sairaaloita on vaadittu toimivan kuin autotehdas Just-in-Time-periaatteen mukaisesti. Siihen ajatteluun eivät ole soveltuneet suojavarusteiden varastot. Ranskassa oli vuosina 2009/2010 varastossa noin miljardi yksinkertaista kasvosuojainta ja noin 600 miljoonaa kirurgista kasvomaskia tyypiltään FFP2. Ne oli hankittu mahdollista tulevaa influenssaepidemiaa varten. Pääministeri François Fillonin kaudella päätettiin niiden hävittämisestä varastointi- ja uusimiskustannusten vuoksi. Varastot olivat sen ajattelun mukaan liian kallista. Vallalla oli myös ajattelu, että maskeja ja suojavarusteita saadaan hätätilanteessa riittävästi maailmanmarkkinoilta.
Koronakriisi ei ole ainoastaan osoittanut viruksen vaarallisuutta, vaan myös uusliberalismin ja markkinoiden nimissä suoritetun terveyspalvelun alasajon ja yksityistämisen kohtalokkaat seuraukset. Pohjois-Italiassa ja Espanjassa ovat lääkärit joutuneet vaikean eettisen kysymyksen ratkaisemisen eteen: Kenet me pelastamme ja kenet annamme kuolla? Pandemian maailmassa yhteiskunnalla ei ole varaa voittoatavoittelevaan yksityiseen terveydenhoitoon.
Koronakapitalismi ja kansalaisten perusoikeudet
Eri maissa on julistettu poikkeustila ja aktivoitu valmiuslakeja, rajoitettu kansalaisten liikkumista ja matkustusoikeutta, suljettu rajoja, julkisia laitoksia, liikkeitä ja ravintoita. Miten koronakriisin jälkeen palautetaan ja turvataan kansalaisten perusoikeudet?
Koronakriisi osoittaa sen, kuinka nopeasti kehitys voi saada autoritaarisen suunnan. Erityisesti läntisessä Euroopassa on toisen maailmansodan jälkeen ollut illuusio demokraattisten rakenteiden vakaudesta ja tasaisesta kehityksestä. Nyt ovat konkreettisesti koronakriisin hätä- ja valmisuslainsäädäntö ja Kreikan sekä EU:n toimet pakolaiskysymyksen ratkaisemiseksi osoittaneet, että kansalaisoikeudet ja ihmisoikeussopimukset saattavat hetkessä menettää merkityksensä kriisin kohdatessa. Nykyiset hallitukset ovat toteuttaneet hetkessä eurooppalaisen äärioikeiston märän unen: kansallisvaltion päätösvallan lisääminen, rajat kiinni ja linnake-Eurooppa.
Kriisin varjossa on kehitetty ja myös otettu käyttöön uusia kansalaisten valvontamenetelmiä viruksen leviämisen estämiseksi. Pohjois-Italiassa teleoperaattori Vodafone auttaa Lombardian viranomaisia seuraamaan mobiilidatan avulla, miten hyvin ihmiset noudattavat ulkonaliikkumiskieltoa. Slovakiassa maan parlamentti hyväksyi lain, joka antaa terveysviranomaisille pääsyn ihmisten puhelimien sijaintitietoihin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Saksassa koronavirusepidemiaa hillitsemään on kehitteillä mobiilisovellus, joka ei käytä henkilö- eikä paikannustietoja. Israelissa on hyödynnetty terrorisminvastaisessa toimissa käytettyä menetelmää. Maan sisäinen turvallisuuspalvelu Schabak on saanut oikeuden hyödyntää ja valvoa kaikkien israelilaisten mobiililaitteiden välittämiä sijaintitietoja koronavirusepidemian valvonnassa. Etelä-Koreassa otettiin helmikuussa epidemian rajoittamiseksi käyttöön matkapuhelinten sijaintitietojen seurannan lisäksi luottokorttitietojen seuranta sekä valvontakamerakuvien analysointi. Kiinassa on kokeiltu uusinta tunnistusteknologiaa. Megvii-kasvontunnistusyritys on ilmoittanut voivansa tunnistaa kuumeiset ihmiset tekoälyn ja lämpökameroiden avulla. Järjestelmää on testattu Pekingissä.
Edward Snowden on varoittanut koronapandemian jättävän pysyvän jälkensä yhteiskuntaan lisääntyneen valvonnan muodossa. Vaarana on, että nyt rakennetaan tehokkaita valvontajärjestelmiä koronaan vedoten. Mutta mikä takaa, että ne puretaan myöhemmin? Kun korona on ohitse, teknologiaa voidaan käyttää vaikkapa ihmisten tunteiden seurantaan. Tekoälyllä terästetty valvonta voi hänen mukaansa esimerkiksi tunnistaa kansalaisen, joka suuttui valtapuolueen edustajan pitämästä puheesta. Pelottavaa on, että kehitettyjä valvontajärjestelmiä on mahdollista hyödyntää tulevaisuuden kriiseissä. Tieto niistä ei katoa koronakriisin myötä.
Koronakapitalismi – uusliberalismin uusi tuleminen?
Onko koronakriisin myötä uusliberalistinen talous-ja yhteiskuntapolitiikka tullut tiensä päähän? Onko mahdollisesti toistumassa vuoden 2008 finanssikriisin jälkeinen kehitys, jolloin julistettiin ennenaikaista uusliberalismin kuolemaa?
Uusliberalismin dogma on ollut, että markkinat hoitavat kaiken. Luottamus markkinoiden itseohjautuvuuteen ja kaikkivoipaisuuteen on osoittanut pandemian oloissa täydellisen toimimattomuutensa. Suojavarusteiden ja huoltovarmuuden osalta globaalit markkinat ovat tuottaneet täysin sekasortoisen tilanteen.
Lähes kuolleeksi julistettu kansallisvaltio on noussut kuolleista koronakriisin yhteydessä keskeiseksi ja voimakkaaksi toimijaksi. Kansallisvaltio yksi toisensa jälkeen on julistanut oman valmiuslakinsa. Pandemia on osoittanut, että markkinat eivät toimi koronakriisin aikana. Yövartiovaltio on saanut siirtyä taustalle ja on tarvittu todellisia valtiollisia toimia. Saksan johtavan taloudellisen tutkimuslaitoksen (DIW – Deutsche Institut Wirtschaftsforschung) johtaja Marcel Frantzscherin näkemyksen mukaan koronakriisi on näyttänyt markkinoiden rajat ja politiikan välttämättömyyden. ”Markkinat eivät enää toimi yksin ratkaisevilla aloilla”, Frantzscher toteaa. Hänen mukaansa koronakriisi on viimein naula uusliberalismin hauta-arkkuun ja pandemia on osoittanut, että ”voimakas, tehokas, hyvin toimiva valtio on ehdottoman välttämätön.”
Koronakriisi ja sen rajoittamistoimet ovat ajaneet valtiontaloudet ja yritykset ahtaalle. Työttömyys on kasvamassa hurjaa vauhtia. Valtiolla on piikki auki yritysten tukitoimille ja talouden elvytykseen. Biljoonilla dollareilla hallitukset ovat tukeneet ja tulevat tukemaan yrityksiä, työttömiä ja kulutuskysynnän kasvua. Nyt uusliberalismin talousteoreetikot ovat valmiit lisäämään valtion velkaa. Ensimmäinen suuri kysymys on se, millä ehdoilla valtion tulisi tukea yrityksiä. Tulisiko hallitusten tukea myös yrityksiä, jotka samalla jakavat omistajilleen osinkoja ja irtisanovat työntekijöitään? Eikö olisi oikeudenmukaista jättää tällaiset yritykset tukien ulkopuolelle? Toinen iso kysymys on se, miten menetellä yritysten kanssa, jotka harjoittavat aggressiivista verosuunnittelua ja hyödyntävät veroparatiiseja. Nyt tulee tehdä päätöksiä verotuksen uudistamiseksi ja veroparatiisien kuivattamiseksi. Tulevasta talouskriisistä ei selvitä, jos kansantalouden perustan annetaan murentua veronkierron vuoksi.
Koronakriisin taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan massiiviset. IMF varoittaa edessä olevan pahemman talouskriisin kuin 1930-luvun alussa. Talouskriisin oloissa kapitalismin ristiriidat nousevat poliittisen kamppailun keskiöön. Alkaa raju poliittinen kädenvääntö siitä, miten pandemian aiheuttama taloudellinen lasku maksetaan. Yritysten sanoessa irti työntekijöitään riskirahastojen (Hedgefonds) keinottelu osakemarkkinoilla lisääntyy. Bridgewate, jonka arvioitu omaisuus on 160 mrd. dollaria, sijoitti maaliskuun puolivälissä 14 miljardia US-dollaria keinotteluun heikkenevillä europpalaisilla osakkeilla. Amerikkalainen riskisijoittaja William ”Bill” Ackman on ansainnut koronakriisin aikana pörssikeinottelulla 2,6 miljardia dollaria (Stern 26.3.2020).
Pandemian jälkeen tullaan vaatimaan valtion velan pienentämistä, vientiteollisuuden tukemista ja sosiaalivaltion heikentämistä. Leikkauslistoja laaditaan uusliberalismin nimeen vannovien toimijoiden takahuoneissa. Heidän tavoitteenaan on jatkaa politiikkaa, jossa 99 prosenttia kansalaisista on kriisin maksumiehiä, kuten vuoden 2008 finanssikriisi hoidettiin. Tuolloin ”voitot yksityistettiin ja tappiot sosialisoitiin”.
Uusliberalismia ei ole syytä julistaa kuolleeksi. Professori Ingar Solty toteaa, että ”sen taustalla olevat voimasuhteet pääoman ja työn välillä eivät ole vielä olennaisesti muuttuneet”. Pandemian jälkeinen aika tulee olemaan voimakkaan poliittisen ja taloudellisen kamppailun aikaa, jossa ratkaistaan pitkälti yhteiskunnan kehityssuunta ja ihmiskunnan mahdollisuus vastata ilmastokriisin haasteisiin. Vielä vietämme pandemian aiheuttamaa jähmeää yhteiskunnan ja politiikan suvantoa, mutta edessä on myrskyisä talouden koskien lasku. On aika varautua tulevaan taisteluun hiilineutraalin yhteiskunnan ja sosiaalisesti sekä taloudellisesti oikeudenmukaisen kehityksen toteuttamiseksi.
