EU ja militaristinen keynesiläisyys – Lupaukset ilmastonmuutoksen torjumisesta ovat kuolleet ja kuopattu

EU:n talouspoliittiseksi linjaksi on tulossa militaristinen keynesiläisyys¹. Se on talouspolitiikkaa, joka perustuu näkemykseen, jonka mukaan hallituksen pitää lisätä sotilasmenoja talouskasvun vauhdittamiseksi. Se halutaan rinnastaa John Maynard Keynesin finanssipoliittiseen elvytyspolitiikkaan. Militaristinen keynesiläisyys on kuitenkin sen pejoratiivinen muoto, jossa keynesiläisiä argumentteja käytetään oikeuttamaan kasvavia varustelumenoja. Keynes kannatti julkisten menojen lisäämistä yhteiskunnallisesti hyödyllisiin kohteisiin (erityisesti infrastruktuuriin) ja vaati julkisia lisämenoja, ei kohdennettavaksi kasvavaan aseteollisuuteen.² Militaristisen keynesiläisyyden kannattajat vastustavat elvytyspolitiikkaa. Heidän näkemyksensä mukaan hallitus ei luo työpaikkoja, kun se rahoittaa siltojen rakentamista tai tärkeää tutkimusta tai kouluttaa työntekijöitä uudelleen, mutta aseteollisuuden tukeminen nähdään talouden pelastuksena.³ Kansalaisille militaristinen keynesiläisyys merkitsee asevarustelun rasituksia hyvinvoinnin ja sosiaalivaltion sijaan.⁴

EU esitteli huhtikuussa 2024 finanssipoliittisten sääntöjensä uudistuksen tulokset: Niiden mukaan valtion menoja ei ole tarkoitus lisätä vaan vähentää. Valtionvelan ja bruttokansantuotteen tavoitesuhde on edelleen 60 prosenttia, vaikka se on tällä hetkellä reaalisesti keskimäärin 88 prosenttia. Vähennys on tarkoitus saavuttaa tiukemmilla sanktiomekanismeilla ja selkeillä suunnitelmilla alijäämien pienentämiseksi. Ongelmana on EU:n jäsenvaltioiden asevarustelubudjetti, joka on noussut kuusi prosenttia vuodesta 2022 vuoteen 2023 yhteensä 240 miljardiin euroon. EU:n perussopimukset kieltävät puolustusmenojen rahoittamisen yhteisestä talousarviosta. On siis pakko kehittää mekanismeja, joilla voidaan asevarustelumenojen osalta kiertää EU:n omat finanssipoliittiset säännöt. Nyt korkea-arvoiset EU:n virkamiehet, myös Yhdistyneestä kuningaskunnasta, keskustelevat 500 miljardin euron rahaston perustamisesta EU:n perussopimusten kiertämiseksi.

EU painostaa yksityistä rahoitusalaa luokittelemaan puolustusmenot kestäviksi eli ”vihreiksi”.⁵ EU potki ulos kokouksesta kansalaisjärjestön edustajan, joka kyseenalaistaa tämän. Eräs Naton työntekijä ehdottaa jopa IMF:n mallin mukaisen monenvälisen pankin perustamista, jonka ainoana tarkoituksena olisi asevarustelumenojen rahoittaminen. Samaan aikaan Puolan hallitus pyrkii siihen, että EU:ssa vihdoinkin laadittaisiin EU:n laajuisia sopimusvelvoitteita asehankintoja varten. Saksassa kristillisdemokraattien (CDU) puheenjohtaja Friedrich Merz on ottamassa käyttöön velkajarrun uudistuksen; velkakaton ylitys sallitaan yksinomaan asevarustelun osalta. Saksan osalta Merz vaatii asevarustelubudjetin nostamista nykyisestä 53 miljardista eurosta 80 miljardiin euroon vuodesta 2028 alkaen.

EU:n talouden määrääväksi tekijäksi on tulossa siis militaristinen keynesiläisyys. Tavoitteena on sotilas- ja varustelumenojen korottaminen. Se on vastakohta vasemmisto-keynesiläiselle politiikalle, joka keskittyy sosiaalimenojen lisäämiseen ja infrastruktuurin parantamiseen. Militaristisessa keynesiläisyydessä aseteollisuuden, korkea-arvoisen sotilashenkilöstön ja siviilipoliitikkojen liitto on hegemonisessa asemassa ja pystyy siksi esittämään etunsa yleispätevinä ja lopulta toteuttamaan ne.

Militaristisen keynesiläisyyden toteuttaminen vaatii omat yhteiskunnalliset ja poliittiset ehtonsa. Ilman Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa, Gazan kansanmurhaa, sotilaallisia konflikteja Sudanissa, Jemenissä ja Kongossa, Itä-Afrikan eskalaatiouhkaa ja Taiwanin ja Kiinan välisten jännitteiden lisääntymistä puolustusmenoja koskevat vaatimukset tuskin saisivat laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää ja vastakaikua.

Hyväksynnän vahvistamiseksi on tärkeää vaikuttaa ihmisten näkemyksiin. Ei ainoastaan Venäjä harjoita propagandaa saadakseen tukea omille toimilleen, vaan myös Nato. Sotilasliitto Nato on määritellyt ihmisen psyykeen ja siihen vaikuttamisen yhdeksi keskeiseksi ”sotanäyttämöksi”.⁶

Asevarustelun oikeuttamisen yksi keskeinen elementti on pelon lietsominen. Suomessa tästä ”hyvänä” esimerkkinä on Lauri Nurmen artikkeli Iltalehdessä⁷ siitä, millaista hyökkäystä Venäjä on harjoitellut ja suunnittelee Suomeen, Baltiaan ja Norjaan. Artikkeli perustuu Nato-lähteisiin ja epämääräisiin tuntemattomiin lähteisiin. Nurmi kirjoittaa: ”Nato-lähteet kertovat Iltalehdelle, että Venäjä on harjoitellut hyökkäystä Suomeen ja muihin Naton itäisen sivustan maihin.”Ja edelleen: ”Nato-maat pitävät Venäjän hyökkäystä mahdollisena. Se näkyy lausunnoista ja ennen kaikkea harjoitustoiminnasta.” Nurmi jatkaa edelleen: ”Kyse ei ole siitä, jos Venäjä hyökkää, vaan siitä, milloin he yrittävät hyökkäystä. On varmaa, että he yrittävät yllättää meidät. Yllättäminen on osa Venäjän strategista kulttuuria, eräs lähde sanoo.” Nurmi vielä vakuuttaa: ”Lähteiden sanoissa ei ole liioittelun sävyä eikä pelottelua, vaan kerrotut asiat perustuvat tiedustelutietoon Venäjän tavoitteista ja maan armeijan rakenteesta.”

Nurmen artikkeli on löytänyt tiensä myös saksalaisiin julkaisuihin.⁸ Vastaavan ”uutisen” on julkaissut entinen Saksan parlamentin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja Saksan suurimman asevalmistajan Rheinmetallin lobbari Marie-Agnes Strack-Zimmermann suurena uutisena Stern-lehdessä⁹.

Militaristinen keynesiläisyys on myös reaktio nykyiseen talous- ja sisäpolitiikan kasvaviin ongelmiin asevarustelun, Ukrainan sotilaallisen avun ja Venäjän taloussanktioiden viedessä resursseja sosiaalivaltion ylläpidolta ja ympäristötoimilta. Das Deutsche Institut für Wirtschaftsforschungin (DIW) johtaja Marcel Fratzscher arvioi helmikuussa 2024 kahden vuoden sodan jälkeisten kustannusten olevan Saksalle ”reilusti yli 200 miljardia euroa”¹⁰. Tässä vaiheessa puheet ”vihreästä kapitalismista” voidaan unohtaa. Saksassa tämän seurauksena porvarillisen valtablokin sosialidemokraatti-vihreä osa on menettänyt kaiken luottamuksen. Niiden entinen hegemoninen asema on tällä hetkellä korvautumassa kilpailevalla kamppailulla porvarillis-konservatiivisesta protofasistiseen leiriin kuuluvien ryhmittymien välillä, jotka eivät edes yritä artikuloida lupausta vihreästä käänteestä. Päinvastoin, ne keskittyvät asevarusteluun, ydinvoimaan ja sosiaalidarwinismiin.

EU-maiden talous ja yhteiskunta on joutumassa kriisiin, johon ratkaisua etsitään asevarustelun ja militarismin voimistumisesta. Jopa osa eurooppalaista vasemmistoa tukee tätä kehitystä Venäjän pelossa. Se ei näe, että diplomatialla ja rauhanpolitiikalla olisi minkäänlaista mahdollisuutta. Ainoaksi keinoksi torjua autoritaarisen Venäjän uhka nähdään Ukrainan voitto ja tuki Naton politiikalle, joka samalla edellyttää tukea militarismille ja asevarustelulle. Tämän kehityksen loppupisteessä häämöttää äärioikeiston nousu ja autoritaarinen hallinto.

Geopoliittisesti katsottuna suuntautuminen militaristiseen keynesiläisyyteen on looginen seuraus EU:n lisääntyvästä eristäytymisestä. Kun kerran turvallisena pidetty transatlanttinen liittouma kyseenalaistetaan Trumpin johdolla ja viimeiset vientimarkkinat uhkaavat romahtaa vahvistuvan Brics-liiton edessä tulevien vapaakaupparajoitusten yhteydessä, EU on huonossa asemassa ja vailla suuntaa. Tätä taustaa vasten militaristinen keynesiläisyys on ymmärrettävä myös yrityksenä luoda uusi, taloudellisesti vahva Eurooppa vahvistamalla kotimaista kysyntää sotilas- ja asevarustelukoneiston avulla.

Militaristisen keynesiläisyyden torjuminen edellyttää vasemmiston ja rauhanliikkeen voimistamista, vaatimusta diplomaattisista aloitteista ja johdonmukaista rauhanpolitiikaa, sotapropagandan torjumista ja aseistariisuntaa sekä toimia ilmastokriisiä vastaan ja sosiaalivaltion säilyttämisen puolesta. Turvallisuuden uudelleenajattelu on välttämätöntä, jotta voidaan vastustaa lisääntyvää militarisoitumista ja autoritaarisia liikkeitä. Tällaiseen käsitteeseen eivät kuulu Ukrainalle pakkokeinoin ulkopuolelta saneltu rauha, jatkuvat asetoimitukset Israelille tai ydinkykyisten lennokkien kehittäminen.

Asevarustelumenojen maailmanlaajuinen vähentäminen, jännitteiden lieventäminen diplomatian avulla ja varojen uudelleen kohdentaminen ovat tämän päivän edellytyksiä yhteiskuntarauhan säilyttämiselle ja äärioikeiston nousun pysäyttämiselle. Yksistään kymmenen prosentin vähennys asevarustelumenoissa merkitsisi mahdollisuutta investoida 244 miljardia Yhdysvaltain dollaria inhimilliseen turvallisuuteen. Saksan osalta pelkästään 35 uuden F35-hävittäjän kustannusten ja huollon peruuttaminen voisi tarkoittaa 7,4 prosentin leikkausta sotilasmenoihin. Tästä voi laskea kuinka paljon Suomen osalta taloutta helpottaisi 64 uuden F-hävittäjäkaupan peruminen.¹¹ Sen sijaan kehitysyhteistyöhön, kulttuurirahastoihin, kotouttamiskursseihin ja sosiaalietuuksiin tehdään leikkauksia aikana, jolloin köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen uhkaavat osaa Saksan ja Suomen väestöä. Tulevaisuus on epävarma.