Turun Logomon Kulttuurigaalassa 18.10. valittiin yleisöäänestyksellä Vuosisadan kulttuuripersoona ja voittajaksi tuli, yllätys, yllätys, Jean Sibelius! Jo pelkästään se, että voittaja tuli musiikin, eikä esimerkiksi kirjallisuuden tai kuvataiteen edustajien joukosta, oli aika sattumanvarainen lopputulos. Mutta kun kulttuuripersoonaksi nyt sitten valikoitui säveltäjä, niin kuka muukaan se olisi voinut olla kuin Sibelius? Muissa taiteenlajeissa ei ehkä ole ketään yhtä voimakkaasti hallitsevaa yksittäistä hahmoa.
Mutta mitä Sibeliuksen valitseminen oikein merkitsee? Valinta on sikäli kummallinen, että samalla kun se on jokseenkin ilmeinen, moinen ilmeisyys tekee sen, ettei valinnalla ole juuri minkäänlaista uutisarvoa. Jos joku muu säveltäjä olisi valittu, aina olisi kysytty, miksi nimenomaan juuri hän, eikä Sibelius.
Onhan Sibelius tunnetuin suomalainen säveltäjä maailmalla ja olihan hän sävellyksillään mukana ajamassa Suomelle itsenäisyyttä, vaikka hän Jääkärimarssin säveltäjänä kokikin asemansa hankalaksi vuoden 1918 sisällissodan aikana, mutta nykykuulijan kannalta olennaista on, että häneltä löytyy sekä suurelle yleisölle sopivaa helppotajuista ja suosittua musiikkia että modernimpia teoksia sellaisia kaipaaville. Eiköhän Sibelius ole siis musiikin ystäville aika varma valinta kulttuuripersoonaksi – vaikka jotkut provosoituisivatkin varta vasten kuuntelemaan Bergmania tai Saariahoa? Ei moistakaan reaktiota voi huonoksi sanoa.
Varmaankaan kukaan ei jaksa olla edes kateellinen valinnalle, joka tuskin lisää tai vähentää Sibeliuksen teosten esittämistä eli mikään ei muutu. Vai muuttuuko? Toivoisi edes, että kaikille suomalaisille tutun Sibeliuksen nimen esiin ottaminen houkuttelisi kuuntelemaan klassista musiikkia kaikki nekin, jotka eivät sitä ole juuri kuunnelleet. Lisäksi toivoisi, että ne, jotka ovat jo kuluttaneet puhki Finlandian, Karelia-sarjan, Valse tristen, Tuonelan joutsenen ja Kuusen, intoutuisivat kuuntelemaan esimerkiksi kaikkia sinfonioita, Bardia, Luonnotarta ja Voces intimae -jousikvartettoa d-molli.
Kuka moista kulttuuripersoonavalintaa oikeastaan tarvitsee? Sibelius, jonka kuolemasta tulee joulukuussa 60 vuotta? Ei. Eivät myöskään hänen omaisensa (jotka varmaankin ilahtuivat valinnasta), koska Sibeliusta esitetään kyllä. Muusikot? Ei. Eihän Sibeliusta tarvitse mainostaa. Tarvitsee vain ilmoittaa, kuka hänen teoksiaan esittää, koska ja missä. Entä yleisö? Eihän klassisen musiikin kuulijoista juuri kukaan koskaan ihmettele, jos joku haluaa kuunnella Sibeliusta, ellei nyt satu kaipaamaan vaihtelua.
Kun Suomessa valittiin vuosisadan kulttuuripersoonaa, kiinnitettiinkö siihen ulkomailla huomiota? Tuskin kovinkaan paljoa. Tai ehkä todettiin, että tietysti, kukas muukaan. ”Sibelius, sauna ja sisu…” No tunnetaanhan ulkomaisissa klassisen musiikin piireissä onneksi vaikka Lindberg, Saariaho ja Salonenkin, joten tulevalle vuosisadalle voidaan valita jokin uusi kulttuuripersoona. Tietysti riskinä on, että 50 vuoden päästäkin valitaan koko itsenäisyyden ajan kulttuuripersoona (olettaen, että Suomi on edelleen itsenäinen) ja jälleen valituksi tulee Sibelius. Voisiko valintaa moittia silloinkaan huonoksi?
Näyttää siltä, että Sibeliuksen valitseminen Vuosisadan kulttuuripersoonaksi jäi lähinnä jonkinlaiseksi itsenäisyysjuhlinnan siirtymäriitiksi, joka palvelee vain hetkellistä tarvetta, vaikka riitin sisältö ei muuttaisi mitään. Voi olla, että juuri se onkin koko riitissä tärkeää: ettei mikään muutu, vaan vallitsevat arvot pidetään edelleen yllä.
On toisaalta onnekasta, että Sibeliusta esitetään niin paljon sekä Suomessa että ulkomailla, koska siten hänen teoksiinsa löytyy jatkuvasti uusia näkökulmia, uusia tulkintoja. Teosten eri puolet saavat vaihtelevasti huomiota osakseen. Tulevaisuuden kannalta merkittävää on se, että Sibeliuksen teoksia esitetään yhä useammin kriittisen laitoksen kautta. Samalla saatetaan intoutua kuuntelemaan vanhojen äänitteiden ihmeellisyyksiä.
Vaikka Vuosisadan kulttuuripersoonan valinta juhlistaakin omalla tavallaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa, ei Sibeliusta olisi valittu, ellei hän olisi ollut niin kansainvälinen säveltäjä kuin hän oli.
