Samuli Tiikkaja kirjoittaa Helsingin Sanomissa 10.11.2016 mielenkiintoisen raportin Gergely Bogányin suunnittelemasta uudesta flyygelistä. Ajatuskin Steinwayn, Bösendorferin tai vähemmänkin tunnetun soittimen korvaamisella jollain aivan uuden tyyppisellä soittimella on melkein yhtä röyhkeä kuin Donald Trumpin voitto Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Eikä yrityksen hurjuutta vähennä se seikka, että vaikka Tiikkaja luonnehtiikin Bogányin flyygeliä futuristiseksi, se on sittenkin aivan akustinen soitin. Bogányilla on kuitenkin huippupianistina oikeasti edellytykset arvioida soittamiaan soittimia, eivätkä ne usein ole olleet riittävän hyviä.
Bogányi ei taatusti ole ainoa soittimien laadusta valittava pianisti. Onhan Daniel Barenboimkin suunnitellut itselleen mieluisan soittimen, kuten Tiikkaja muistuttaa myöhemmässä Helsingin Sanomien artikkelissaan 12.11.2016, mutta on mielenkiintoista ja varmaan onnekastakin, että Bogányikin tuli ihmetelleeksi: ”Onko ihan totta, että tämä soitin ei voi olla parempi?” Siispä Bogányi on flyygelin rakenteita ja materiaaleja muuttamalla tavoitellut laulavampaa ääntä pyrkimällä vähentämään koputusääntä ja lisäksi vähentänyt haavoittuvuutta kosteusvaihteluille ja soittimen siirtämiselle. Uuden ulkomuodon takia soitin on saanut lempinimen Lepakkopiano.
Artikkelissaan 12.11.2016 Tiikkaja pohtii, onko vanha soitin parempi kuin uusi ja toteaa, että aina on sekä niitä, joiden mielestä perinnesoittimet ovat parempia kuin uudet, että niitä, joiden mielestä ammattilaisen käsityönä tekemä uusi soitin on tasalaatuisempi ja kestävämpi kuin vanha. Vaikka varmaan onkin niin, että soittaja tarvitsee sekä tekniikalleen että tunneilmaisulleen sopivan instrumentin, niin loppuikohan Tiikkajalta palstatila kesken, kun hän ei mainitse pianisteille yleistä ongelmaa: jos flyygeli ei tule pianistin luo, niin pianisti tulee flyygelin luo. Ovathan jotkut pianistit toisinaan kuljetuttaneet hyvänä pitämäänsä soitinta konserttikiertueillaan, mutta tavallisempaa on, että soittaja sopeutuu konserttipaikoilta löytyviin soittimiin. Juuri siksihän Bogányikin on törmännyt myös vähemmän hyviin pianoihin.
Hyvätkin pianot ovat enemmän tai vähemmän erilaisia, yksilöitä. Orkesterimuusikolla on yleensä sama tuttu soitin pitempään käytössään, mutta pianistilla ei. Jos pianisti hankkii Bogányi-pianon, paljonko se poikkeaa maailman konserttipaikoilta useimmiten löytyvistä Steinwaystä? Onko ero pienempi vai suurempi kuin yksittäisten eri Steinwayden välillä? Missä määrin moni pianisti käyttää Steinwayta siksi, että sellainen löytyy niin yleisesti, koska niin moni sitä käyttää? Vähän niin kuin moni käyttää Microsoftin ohjelmistoja, kun niin moni muukin niitä käyttää. Ainakin Bogányi on tavoitellut laulavampaa ja pehmeämpää sointia.
Netistä kuultujen lyhyiden näytteiden perusteella Bogányi ei ole tehnyt turhaa soitinta, vaikka nettikuuntelu ö-luokan kuulokkeilla ei annakaan luotettavalla tavalla oikeaa vaikutelmaa. Jotain kertoo kuitenkin se, että ensimmäisenä netistä vastaan tulleet näytteet olivat nimenomaan Chopinia, Schumannia, Lisztiä ja Debussytä. Eivät siis Haydnia, Mozartia tai Beethovenia eivätkä myöskään Bartókia, Ligetiä, Prokofjevia, Messiaenia tai muuta modernia tai nykymusiikkia. Etääntyykö uusi soitin entistäkin kauemmas sekä wieniläisklassisen ajan että 1900-luvun soittimista?
Kun artikkeleissa oli mainittu myös Lisztin itsensä käyttämät soittimet, niin pitihän sitä kuunnella myös Dag Achatzin levytystä Lisztin Chickering-pianolla. Vaikka jotenkin ymmärrän Bogányin tavoitteen päästä siihen sointi-ihanteeseen, jollaisen hän arveli Lisztillä olleen, niin silti Achatzin esitys Lisztin Kolmannesta unkarilaisesta rapsodiasta pisti miettimään. Soittimen hienoiset helisevät, kopisevat, kilisevät ja jopa murisevat ja särisevät sävyt eivät kyseisen kappaleen kannalta olleet välttämättä pelkkää miinusta. Villa d’Esten suihkulähteissäkään soinnin helisevyys ei haitannut. Miksi ei voisi ajatella, että Lisztillä saattoi hyvinkin olla useampiakin erilaisia pianon sointi-ihanteita riippuen musiikista?
Bogányin kehittämä flyygeli vaikuttaa joka tapauksessa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Vaikka se ei kertaheitolla korvaisikaan nykyisin yleisimmin käytössä olevia soittimia – paitsi toivottavasti huonoja – niin se varmaan rikastaa pianokulttuuria ja voi innoittaa säveltäjiä säveltämään juuri kyseisenlaista soitinta varten. Saa nähdä, ottavatko Bogányin flyygelin omakseen ensimmäisenä rikkaat pianonsoiton harrastajat vai ammattilaiset vai konserttisalit. Silti luulen, että moni niistä pianisteista, joilla on varaa ja mahdollisuuksia, tulee valitsemaan kulloinkin soitettavanaan olevalle ohjelmistolle sopivimpana pitämänsä soittimen. Luultavasti kaikkia mahdollisia haluttavia ominaisuuksia ei tule koskaan saamaan samanaikaisesti yhdestä ja samasta soittimesta. Olisikohan Bogányin flyygelille sittenkin aluksi enemmän markkinoita klassisen musiikin ulkopuolella, koska siellä sointi-ihannekysymykset taitavat toimia hieman toisin…?