Kun Sibelius hävitti Kahdeksannen sinfoniansa, hänellä oli siihen täysi oikeus – riippumatta siitä, kuinka paljon Sibelius-fanit kyseistä teosta odottivat ja edelleenkin toivoisivat, että se jostain sittenkin yllättäen löytyisi. On silti syytä muistaa, että Sibeliuksen oma arviokyky ei ollut huono: kun hän korjasi teoksiaan, ne systemaattisesti paranivat aivan olennaisella tavalla. Olisipa ministeri Kimmo Tiilikaisellakin yhtä hyvä arviointikyky, kun hän pohtii, pitäisikö Vuotoksen allas rakentaa vai pitäisikö etusija sittenkin antaa merkittäville luontoarvoille.
Kun Sibelius hävitti Kahdeksannen sinfoniansa, hän ei toiminut korkeimman hallinto-oikeuden aiempaa päätöstä vastaan eikä kävellyt kunnallisten päätösten yli. Ei hänen myöskään tarvinnut perustella päätöstään sillä, että hän halusi suojella Ainolaa tulvariskiltä, joka saattaisi toteutua kerran 250 vuodessa. Eikä hän päätöksellään tuhonnut peruuttamattomasti korvaamatonta luontoa.
Jos ministeri Tiilikainen haluaa Vuotokselle tekoaltaan, hän tuhoaa soita, uhanalaisten lintulajien pesimispaikkoja, Natura-alueita, yksityisiä luonnonsuojelualueita, porolaitumia, metsästys- ja marjamaita sekä kalavesiä. Siis jotta Rovaniemeä suojeltaisiin tulvariskiltä – niin kuin nyt sanotaan –, halutaan aiheuttaa varmasti tulva, joka tuhoaisi vaikka mitä. Aika outoa tulvasuojelua…
Kun Sibelius hävitti Kahdeksannen sinfoniansa, hän oli kamppaillut sen kanssa jo todella pitkään ja pohtinut vakavasti, millä hän voisi rikkoa hiljaisuuden. Kun Lapin liitto ja Kemijoki oy ovat keksineet uuden kivan kikan rikkoa Vuotos, ministeri Tiilikaisella onkin yht’äkkiä kumman kiire päättää asiasta jotain juuri kaikkien joulu- ja uudenvuoden tohinoiden alla. Olisiko sittenkin syytä ottaa asiaan sen vaatimaa harkinta-aikaa? Tai jos jotain on aivan pakko äkkiä päättää, niin silloin kannattaisi jättää allas rakentamatta, koska sen ehtii kyllä rakentamaan myöhemminkin – valitettavasti. Vai onko hallituksen suosio jo niin pohjalukemissa, että nyt pitää pikavauhtia tehdä likainen työ, kun tilaisuus vielä on? Toivottavasti ei.
Kun Sibelius hävitti Kahdeksannen sinfoniansa, hän hävitti kyllä kirjoitetun nuottimateriaalin, mutta tuskin deletoi aivan lopullisesti muististaan kaikkea, mitä hän sävellysprosessin aikana oli kehitellyt. Jos hän olisi sittenkin tullut myöhemmin katumapäälle, hän olisi mitä luultavimmin pysynyt palauttamaan merkittävän osan työstään ja jopa kehittelemään sitä edelleen. Lopullisesti Kahdeksannen sinfonian kohtalon sinetöi vasta Sibeliuksen kuolema. Jos ministeri Tiilikainen päättää nyt tuhota Vuotoksen, hän ei pysty sitä millään keinolla palauttamaan entiselleen. Tällaisen ratkaisun kanssa hän joutuisi elämään koko loppuelämänsä.
Vaikka Sibeliusta ei missään nimessä voi pitää taloudenhoidon esikuvana, hän kuitenkin ymmärsi selkeästi, että rahalla on vain välinearvo. Hän ymmärsi myös arvostaa luontoa ja sai elämänsä valtavimpia elämyksiä nimenomaan luonnosta – jopa niin paljon, että luonto liitetään hänen teoksiinsa usein liiankin innokkaasti. Vuotoksen altaan rakentaminen tarjoaisi tietysti jonkin aikaa työtä ja sen jälkeen energiaa, mutta näiden seikkojen myöhempi merkitys heilahtelee suhdanteiden armoilla. Arvokas luonto on sen sijaan arvokas yli ties kuinka monien sukupolvien taloussuhdanteista riippumatta.
Me tarvitsemme työtä, toimeentuloa, hyvinvointia ja turvallisuutta, mutta kaikkea tätä olisi lopulta opittava tuottamaan tuhoamatta luontoa. Kun Korkein hallinto-oikeus kielsi Vuotoksen altaan rakentamisen vuonna 2002, se teki äärimmäisen tärkeän arvovalinnan. Se ymmärsi, että luonto on jotain sellaista, jota ei voi aina sivuuttaa, kun ihmiset ajavat itsekkäitä etujaan, vaan tarvittaessa luontoa on suojeltava myös inhimillisiä haluja vastaan.
Onnellista ja ympäristöystävällistä joulua ja uutta vuotta kaikille!
