Iso-Nato tietää ja pitää huolta
Kun Euroopan maat alkoivat 1400-luvun lopulla valloittaa ”uutta mannerta”, Afrikkaa ja Aasiaa, ne eivät suinkaan edistäneet omia etujaan. Konkistadoorit ja heidän ...
Kun Euroopan maat alkoivat 1400-luvun lopulla valloittaa ”uutta mannerta”, Afrikkaa ja Aasiaa, ne eivät suinkaan edistäneet omia etujaan. Konkistadoorit ja heidän ...
Yhteiskunnalliseen toimintaan liittyy aina konflikteja. Ilmastonmuutoksenkin taustalla on pohjimmiltaan ihmislajin toiminnasta aiheutunut valtariita ja konflikti. Syttyykö kahtia jakautuneessa Yhdysvalloissa sisällissota? ...
Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vierailee tällä viikolla Suomessa. Hän osallistuu tiistaina 28. helmikuuta Pohjoismaisen Työväenliikkeen yhteistyökomitea SAMAKin vuosikokoukseen Helsingin ...
VÄLIMEREN ympärillä syntynyt ja kasvanut VANHA MAAILMANVALTA oli siirtynyt valtameren toiselle laidalle. Pohjois-Atlantin poliittisen ja sotilaallisen liiton (amerikkalais-eurooppalainen NATO) syntymä ...
Eduskunta antoi 17.5.2022 suurella äänten enemmistöllä tukensa hallituksen päätökselle hakea Nato-jäsenyyttä. Useimpien mielestä Natoon liittymisprosessi oli näin saanut vahvan kansanvaltaisen ...
28.5.2022 TÖRMÄILYÄ SUOMEN KANSALLISEN VALTION NATOON LIITTYMINEN TÖRMÄSI KANSAINVÄLISYYTEEN. SAMOIN SUOMEN PUUTAVARATUOTANTO, koska unioni päätti siitä, että puutavaraa ei lueta ...
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tuonut sodan karun todellisuuden lähemmäs suomalaisia. Ihmiset ovat aktivoituneet auttamaan hädänalaisia monin tavoin, ja mielenilmaukset rauhan ...
"Valmistaudutaan ydinsotaan”, julisti Wiener Zeitungin otsikko jo 4.1.2022. Professori Heikki Patomäen miestä ”aito ydinsodan riski” on olemassa ja Suomen jäsenhakemus ...
Nato-keskustelu on viime aikoina kuumentunut Suomessa ja Ruotsissa Ukrainan kriisin seurauksena. Maiden on arveltu hakevan sotilasliitto Naton jäsenyyttä yhtäaikaisesti ja ...
Blokkien paluu -teoksessaan (2016) Marko Juutinen ja Jyrki Käkönen kuvaavat, kuinka uudelleen blokkiutuneessa maailmassa ovat vastakkain Yhdysvallat eurooppalaisine ja entiseen ...
Vasemmistolainen kulttuurilehti
Päätoimittaja (painettu lehti) Marissa Mehr
Päätoimittaja (verkkolehti) Elias Krohn
Julkaisija Domirola Oy
Kaasutehtaankatu 1 / 12
00540 Helsinki
+358941145369
ISSN 2242-6736 (verkkojulkaisu)
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.