Rauhaa Pietarissa paikan päällä ja etänä

Kun kerroin lähteväni rauhankonferenssiin Pietariin, valtamedian varassa olevien ihmisten reaktiot eivät olleet myönteisiä: ”Autat siellä vain Putinin propagandatyötä” tai ”Sinne matkustaminen on vaarallista”. Joku väitti jopa, että ”rauhan” mainitseminen sähköpostissakin voi johtaa vaikeuksiin. Todellisuudessa tämän ”Rauha, luonto ja yhteistyö Itämeren ja Arktisen alueilla”¹ -konferenssin järjestäjien sähköposteissa ”mir”‑sana² mainittiin taajaan, mutta siitä huolimatta konferenssi saatettiin järjestää. Molemmat venäläiset järjestäjät olivat saaneet ”ulkomainen agentti” ‑leiman, joten yhteistyö Putinin kanssa ei ole tainnut onnistua. Toinen niistä, Aluelehtien instituutti³, oli kuitenkin päässyt eroon agenttileimasta lopettamalla itsensä kansalaisjärjestönä ja rekisteröitymällä uudelleen liikeyrityksenä. Näin virallisten kutsujen laatiminen ynnä muut muodollisuudet onnistuivat siltä edelleen.

Neuvostoajan repressiosta saatikka sitten Stalinin kauden totalitarismista nyky-Venäjällä ollaan onneksi vielä kaukana, mutta toki valtion toimet vaikeuttavat ratkaisevasti tai jopa tukahduttavat laajoihin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin puuttuvaa kansalaistoiminta. Provokaattorien ja muiden hankaluuksien välttämiseksi konferenssiin kutsuttiin vain niitä venäläisiä, jotka järjestäjät tunsivat. Kutsutuistakaan monet eivät tulleet, koska pelkäsivät, että konferenssi voitaisiin tulkita väärien tietojen levittämiseksi Venäjän armeijasta, mistä voi joutua jopa vankilaan. Ainakin yhtä Leningradin alueen kaupunginvaltuutettua FSB⁴ oli varoittanut osallistumasta konferenssiin.

Yli 200 osallistujaa

Toisaalta ”kollektiivisen lännen” toimet vaikeuttivat Nato-maiden kansalaisten matkustamista Pietariin. Päivittäin toistuva propaganda sai koko Venäjän näyttämään vaaralliselta paikalta. Kun Suomen raja oli suljettu ja suorat lennot EU-maista Venäjälle lopetettu, lähes ainoa käytännöllinen vaihtoehto oli matkustaa tavalla tai toisella Tallinnaan ja ottaa sieltä bussi Narvaan Venäjän rajalle. Raja piti ylittää jalkaisin ja jatkaa bussimatkaa Venäjän puolelta Ivanogorodista. Oikeastaan raja ylitettiin seisoskellen, sillä jonottaa piti neljä tuntia tai jopa enemmän.

Kaikki tämä johti siihen, että paikan päällä konferenssissa meitä oli vain viitisentoista. Virtuaalisesti siihen osallistui kuitenkin yli 200 ihmistä Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

Konferenssissa esitettiin lukuisia tärkeitä ja mielenkiintoisia alustuksia, joissa kyseenalaistettiin sekä lännen että idän militarismi. Saattoi todeta, kuinka rikas eurooppalainen ja pohjoisamerikkalainen rauhanliike on inhimillisistä resursseista: niin monet puheenvuorot kertoivat viisaudesta, rohkeudesta tai syvällisestä tietämyksestä.⁵

Ydinvoimaloiden sotilaallinen uhka

Vaikka Ukrainan sota ei ollut konferenssin varsinaisena aiheena, sitä pakostakin sivuttiin. Avauspuheenvuorossaan David Swanson toi esiin konferenssin hengen tässä kysymyksessä: Venäjän ohella myös Nato on syyllinen Ukrainan sotaan, koska Naton Ukrainaa kohti kurkottava itälaajeneminen oli ilmeinen provokaatio. Swanson on toiminnanjohtajana kansainvälisessä World Beyond War -järjestössä, joka oli yksi konferenssin virallisista järjestäjistä. Toisen avauspuheenvuoron piti Reiner Braun, joka on maailman suurimman rauhanjärjestön International Peace Bureaun (IPB) toiminnanjohtaja. Tämä Berliinissä päämajaansa pitävä järjestö kuului myös konferenssin virallisiin järjestäjiin. Braun korosti sitä, että Itämeren muuttuminen Nato-mereksi on lisännyt sodan vaaraa.

Venäjän puolella konferenssin järjestelyistä vastasi pitkän linjan ympäristö- ja rauhanaktivisti Oleg Bodrov ja hänen kansalaisjärjestönsä ”Suomenlahden etelärannikon kansalaisyhteiskunnan neuvosto”⁶. Bodrov on fyysikko, joka aiemmin työskenteli lähellä Pietaria sijaitsevassa Sosnovyj Borin⁷ ydinvoimalassa. Hän on IPB:n hallituksen jäsen. Puheenvuoroissaan Bodrov toi esiin, kuinka tavanomaisillakin aseilla käyty sota Itämerellä voi helposti johtaa valtaviin radioaktiivisiin päästöihin ja laajojen alueiden muuttumiseen käyttökelvottomiksi: sen rannikoilla sijaitsevat lukuisat ydinvoimalat ja niiden jätesäiliöt voivat vaurioitua suoraan pommituksissa tai epäsuorasti sodan aiheuttaman sähkökatkon tai muun häiriön seurauksena.

Konferenssin puhujiin kuului myös Venäjän suurimman ympäristöjärjestön, Sosiaali-ekologisen liiton⁸, edustaja Andrej Talevin. Myös hän käsitteli ydinvoimaloiden muodostamaa sotilaallista uhkaa, mutta juristina hänen lähestymistapansa oli kansainvälisoikeudellinen.

”Sensuuriteollinen kompleksi”

Mikään merkittävä tapahtuma ei synny kuitenkaan pelkästään isojen järjestöjen päätöksillä. Tarvitaan myös innostuneita, energisiä ja taitavia projektin vetäjiä. Tässä tapauksessa näinä olivat toimineet suomalaiset rauhanaktivistit Ulla Klötzer ja Lea Launokari, jotka tekivät ennen konferenssia ja sen aikana valtavasti organisointityötä.

Konferenssin pieneen ei-virtuaaliseen osanottajajoukkoon kuului muun muassa muutamia pietarilaisia ympäristö- ja muiden kysymysten tutkijoita ja joitakin journalisteja. Yksi heistä oli siperialaisen lehden Pietarin kirjeenvaihtaja. Ennen Ukrainan sotaa sanomalehtenä ilmestynyt ja poliittista korruptiota paljastanut lehti ilmestyy nyt vain monisteena ja nettilehtenä Venäjän ulkopuolella sijaitsevalla palvelimella.

Neljän suomalaisen ohella ainoa kollektiivisesta lännestä paikalle tullut ihminen oli kanadalainen aktivisti ja tutkija Tamara Lorincz. Hän puhui Kanadaan syntyneestä ”sensuuriteollisesta kompleksista”: ”Jos välität rauhasta ja ystävällisistä suhteista kaikkien maiden kanssa – mukaan luettuna Venäjä –, sinua pidetään vaarallisen disinformaation levittäjänä” etkä pääse valtamediaan. Suomalainen, ruotsalainen, norjalainen, tanskalainen ja saksalainen rauhanaktivisti kommentoivat Lorinczin puheenvuoroa ja kertoivat, että samanlainen sensuuri vallitsee heidänkin maissaan.

Lorinczin väitteeseen reagoi myös Aluelehtien instituutin johtaja Anna Sharogradskaja, joka on aiemmin toiminut professorina sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa ja jota on useasti haastateltu Suomen ja muiden länsimaiden mediaan. Hän sanoi, ettei usko Lorinczin väitteeseen sensuurista. Varmemmaksi vakuudeksi hän otti heti yhteyttä kanadalaiseen professorituttuunsa. Tämä Venäjällä syntynyt yliopistomies väitti, ettei Kanadassa ole sensuuria: jos yksi joukkotiedotusväline ei julkaise jotain näkemystä, löytyy aina joku toinen media, joka julkaisee.

Oli asia niin tai näin, jotain Kanadan mielipideilmastosta kertonee se, että Lorincz sai kylmän vastaanoton palatessaan kotimaahansa: Kanadan tiedustelupalvelu CSIS pidätti hänet lentokentällä. Häntä kuulusteltiin ja uhkailtiin ja hänen tavaransa pengottiin.⁹

Ydinaseet pois hälytystilasta

Konferenssin yksi teema oli yhteistyö Itämeren alueella ja arktisella alueella. Valtiollisen tason yhteistyöstä puhuttiin paljon, ja vaadittiin Venäjän ottamista jälleen mukaan Arktisen neuvoston ja Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission työhön.

Myös yhteistyö erilaisten Nato-maissa järjestettävien konferenssien järjestämisessä puhutti osanottajia kovasti. Sen sijaan yhteistyöprojektien kehittäminen Venäjän kansalaisyhteiskuntaa edustavien tahojen kanssa ei juurikaan herättänyt keskustelua. Ilmeisesti asia koettiin liian vaikeaksi tai jopa vaaralliseksi.

Julkilausumasta sen sijaan virisi vilkas ja pitkä keskustelu. Syntyneessä kannanotossa vaaditaan muun muassa, että kaikki Itämeren ja arktisen alueen maat allekirjoittavat YK:n ydinasekieltosopimuksen ja ensiaskeleena poistavat ydinaseet siitä herkästä ja häiriöille alttiista hälytystilasta, jossa ne nyt ovat. Militaristisen turvallisuuskäsityksen sijasta on korostettava inhimillistä ja yhteistä turvallisuutta, joka asettaa etusijalle rauhan, ympäristönsuojelun, resurssien oikeudenmukaisen jaon ja sosiaalisen ja terveysturvallisuuden. Valtioita vaaditaan myös avaamaan rajat ja tekemään mahdolliseksi kansalaistason yhteistyöohjelmien jatkaminen.

Eskaloimista vaadittiin pysäytettäväksi

Julkilausuman mukaan Ukrainan sodan eskaloiminen on välittömästi pysäytettävä ja länsimaiden on lopetettava asetoimitukset Ukrainaan. Sodan osapuolten on ryhdyttävä työskentelemään vilpittömästi pysyvän rauhanomaisen ratkaisun saamisiksi konfliktiin.

Kun eräs ukrainalainen ympäristöaktivisti näki julkilausuman, hän vaati, että kaikki sen allekirjoittajat täytyy polttaa elävältä roviolla. Hän ilmeisesti ajattelee edelleen, että aseapu auttaa Ukrainaa voittamaan sodan, vaikka todellisuudessa se johtaa vain ukrainalaisten teurastuksen ja Ukrainan luonnon ja ympäristön tuhoamisen jatkumiseen.

Toistaiseksi roviolta säästynyt mutta pitkästä istumisesta väsynyt Nato-maiden viisihenkinen delegaatiomme lähti konferenssin jälkeen kulkemaan kävellen ja metrolla paikalliseen kasvisravintolaan. Pietarin yö oli rauhallinen sodasta huolimatta. Samoin kuin useimmiten useiden Yhdysvaltojen suurkaupunkien yö.