Rauhanaktivisti ja kansainvälisen rauhantoimiston (International Peace Bureau IPB) toiminnanjohtaja Reiner Braunin pohtii, millä ehdoilla voisimme pysäyttää nykyisen militarismin, asevarustelun ja konfliktien kierteen, joka on viemässä ihmiskunnalta mahdollisuudet toimiin ekologisen kriisin, luontokadon ja ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Nykykehitys on johtamassa kehitykseen, joka tuhoaa myös ilman ydinaseita muutaman vuosikymmenen sisällä olemassaolon edellytykset maapallolla.
Ukrainan sota jatkuu kolmatta vuotta ja Gazassa uhkaa toteutua palestiinalaisten kansanmurha. Näiden lisäksi uutiset kertovat meille koko ajan militarismin ja asevaraisen turvallisuuden etenemisestä taloudessa, politiikassa ja ihmisten mielissä. Naton suuret sotaharjoitukset ovat käynnissä pohjoisessa1. Euroopan rauhanprojektista on tullut sotaprojekti2, jonka ytimessä ovat yhteiskunnan jatkuva militarisoituminen ja aseteollisuuden vahvistaminen. EU-komissio julkisti puolustusteollisuuden strategian (European Defence Industrial Strategy, EDIS), jota ollaan vauhdittamassa EU:n budjetista 1,5 miljardia eurolla. Siihen liittyen komissio suunnittelee valvonta- ja interventiovaihtoehtoja ja puhuu jopa avoimesti EU:n siirtymisestä ”sotatalouteen”. Aseteollisuus halutaan samalle viivalle muun teollisuuden kanssa, jotta se pääsisi paremmin pankkien ja sijoittajien puheille. Lisää rahaa aseisiin ilmastokriisin torjumisen sijaan. Tätä tarjotaan EU-kansalaisille viherpesun kera. On esitetty vaatimus, että aseteollisuuden sijoittajaa tulisi arvioida samoilla ympäristöön liittyvillä kestävyyskriteereillä kuin muita aloja.3
Nykyinen konflikti- ja asevarustelu kierre on sellaisessa kiihdytysvaiheessa, että ilman perustavanlaatuista käännettä edessä on katastrofi, joka uhkaa koko ihmiskunnan elinehtoja. Diplomatian ja kansainvälisen politiikan alueilla peruslähtökohtana tulisi olla jakamaton turvallisuus ydinaseaikakaudella, se on ainoa realistinen vaihtoehto. Asevarainen turvallisuus edustaa ydinaseita edeltänyttä aikakautta. Reiner Braun toteaa, että perusvaihtoehdot kasvavalle militarismille ovat tiedossa. Sodat eivät ratkaise ristiriitoja, vaan kärjistävät niitä. On sanottava ei militarisoinnille ja mielettömälle aseistukselle ja ryhdyttävä kehittämään vaihtoehtoisten turvallisuusrakenteiden kriteereitä.
Reiner Braunin mukaan lähtökohdan vaihtoehtoisen maailman pohdinnalle tarjoavat Olof Palmen vuonna 1982 perustaman riippumattoman aseistariisunta- ja turvallisuuskysymyksiä käsittelevän komission suositukset. Sen puitteissa kehitettiin yhteisen turvallisuuden käsite – ajatus siitä, että kansakunnat ja väestöt voivat tuntea olonsa turvalliseksi vain, jos niiden vastapuolet tuntevat olonsa turvalliseksi. Palmen komissio määritteli useita ”periaatteita” – muun muassa sen, että kaikilla kansakunnilla on oikeus turvallisuuteen, että sotilaallinen voima ei ole oikeutettu keino ratkaista kansojen välisiä kiistoja ja että asevarustelun vähentäminen ja rajoittaminen on välttämätöntä yhteisen turvallisuuden kannalta.
Tätä raporttia päivitettiin vuonna 2022 Tukholman Olof Palmen keskuksen, Kansainvälisen rauhan toimiston ja Kansainvälisen ammatillisen yhteisjärjestön (ITUC) yhteisellä raportilla ”Common Security 2022 – For our shared Future”. Siinä vaadittiin uudistamaan maailmanlaajuinen turvallisuusjärjestelmä, joka perustuu yhteisiin turvallisuusperiaatteisiin. Niitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. On käännettävä kurssi. Sen toteuttamiseksi esitettiin mm. seuraavia toimenpiteitä:
– On vahvistettava YK:n peruskirja uudelleen ”meidän kansojen” oikeuksien ja velvollisuuksien pohjalta.
– Tulee elvyttää ja panna täytäntöön YK:n pääsihteerin kehotus maailmanlaajuiseen tulitaukoon rauhanprosessien lähtökohtana eri puolilla maailmaa.
– On vahvistettava kiireellisesti kansainvälistä humanitaarista oikeutta.
– On rakennettava valtioiden ja kansojen välistä luottamusta, jotta eri järjestelmiä, kulttuureja, uskontoja ja ideologioita edustavat maat voivat työskennellä yhdessä maailmanlaajuisten haasteiden parissa.
– On luotava maailmanjärjestys, joka suuntautuu ihmisten tarpeisiin. Ei ole kehitystä ilman rauhaa eikä rauhaa ilman kehitystä. Ei ole rauhaa ilman ilmastokriisin ratkaisua eikä ilmastokriisin torjuminen ole mahdollinen ilman rauhaa.
– Varmistetaan osallistava hallinto kaikilla yhteiskunnan tasoilla, jotta taataan demokraattiset periaatteet ja naisten, nuorten ja vähemmistöjen osallistuminen.
Perusajatuksena on oltava, että kaikilla valtioilla on oikeus turvallisuuteen, ja tämä turvallisuus on mahdollista vain keskenään eikä toisiaan vastaan. Ydinaseiden aikakaudella sota ei voi enää olla politiikan keino, vaan ainoastaan ennennäkemättömän laajamittaisen tuhon aiheuttaja. Yhteisen turvallisuuden käsitteellä on korvattava nykyinen pelotepolitiikka ja siihen liittyvä asevarustelu. Keskinäisen tuhon uhan sijasta rauha ja turvallisuus ovat mahdollisia vain keskenään eikä toisiaan vastaan. Ydinaseiden aikakaudella on vain yhteinen turvallisuus, joka merkitsee sitä, että kansallinen turvallisuus ei voi aiheuttaa turvallisuusuhkaa naapureille. Kaikilla valtioilla on oikeutettu turvallisuusintressi, joka on otettava huomioon. Tämä mietintö oli ja on – aivan kuten sen vuoden 2022 päivitys – sekä konservatiivinen että vallankumouksellinen.
Tämä käsite on konservatiivinen, koska se ei edellytä järjestelmien ja hallintorakenteiden muutosta, vaan hyväksyy ne itsestäänselvyytenä. Tämä tarkoittaa, että turvallisuusarkkitehtuuri on kehitettävä niiden kanssa, joilla on poliittista valtaa ja hallinnollista toimivaltaa. Sillä, pidämmekö heistä yksittäistapauksissa vai emme, ei saa olla merkitystä. Braun toteaa, että ”hallinnon muutos” ei saa olla edellytys uutta turvallisuusarkkitehtuuria rakennettaessa.
Tämä poliittinen rakenne on Braunin mukaan vallankumouksellinen, koska se mahdollistaa sodan voittamisen instituutiona ja ihmiskunnan vuosisatoja vanhan unelman, nimittäin sodan lakkauttamisen, toteuttamisen. On vihdoin otettava vakavasti filosofi Bertrand Russellin 15.4.1961 asettama tehtävä. Hän totesi, että lähtökohtana ydinasekaudella on oltava se, ”että ellei sotaa täysin eliminoida, ihmissuku on tuomittu”. Russell kuvasi ”sotien lopettamista” ihmiskunnan tulevaksi ”sankaritehtäväksi” ja painotti tehtävän äärimmäistä vaikeutta, koska sota on hallinnut ”ihmiselämää 6 000 vuoden ajan”.
Nämä keskeiset ajatukset on pantava täytäntöön sekä alueellisesti että maailmanlaajuisesti. Toisin sanoen tämä koskee sekä Eurooppaa että kaikkia muita maailman alueita ja niiden konfliktipotentiaalia. Tämä edellyttää kuitenkin poliittista tahtoa, jota ei tällä hetkellä ole.
Mitä tämä merkitsee EU:n ja Naton osalta? Braun toteaa, että Nato ei sovi yhteen yhteisen turvallisuuden politiikan kanssa. Uutta turvallisuusarkkitehtuuria rakennettaessa tavoitteena on oltava Naton lakkauttaminen, koska osallistava turvallisuusjärjestelmä ja yksinoikeus sulkevat toisensa pois. Tämä edellyttää perusteellista uudelleensuuntautumista rauhan arkkitehtuurin pohjalta. Euroopan unionin kehittämisessä on palattava sen rauhanprojektin tavoitteeseen. Tässä on myös huomioitava EU:n syvenevä yhteiskunnallinen kahtiajako ja demokratiavaje. Näin ollen tämä merkitsisi ainakin perustavanlaatuista uudelleensuuntautumista, kun taas Naton osalta voidaan ehdottomasti harkita vain sen lopettamista.
Euroopan kannalta tämä tarkoittaa Braunin mielestä seuraavaa:
– Tarvitsemme uutta liennytyspolitiikkaa, uutta ETYK 2.0:aa, joka on jatkoa Helsingille, mutta jossa keskitytään erityisesti aseistariisuntaan, koska vain se on liennytyspolitiikan toteutumista. Tämä on pidempi prosessi, joka on aloitettava luottamuksen rakentamisen ensiaskelista.
– Uusi rauhanrakenne Euroopassa on ajateltavissa ja mahdollinen vain Venäjän kanssa, ja Venäjä on otettava mukaan tämän rauhanrakenteen kehittämiseen kumppanina alusta alkaen kaikkien osapuolten turvallisuusintressit huomioon ottaen.
– Mitä tämä tarkoittaa meille rauhanliikkeelle ja -aktivisteille? Ensinnäkin meidän on pohdittava entistä intensiivisemmin, miten voimme tuoda keskustelun yhteisestä turvallisuuspolitiikasta ja uudesta rauhanrakenteesta militarismia vastaan takaisin poliittiseen keskusteluun.
Rauhanliikkeen on otettava oppia enemmän sitä, mitä kutsuttiin rauhan diplomatiaksi alhaalta käsin 1970- ja 1980-luvuilla. Se edellyttää tällä hetkellä sen miettimistä, miten voimme rauhan- ja sosiaalisina liikkeinä tiivistää jälleen yhteyksiämme Venäjään, koska ilman rauhanprosessia Venäjän kanssa ei ole eurooppalaista rauhanjärjestystä eikä siten myöskään maailmanlaajuista rauhanjärjestystä. Tämä on nähtävä riippumatta siitä, sopiiko Venäjä meille hallitustasolla vai ei.
On pohdittava, voiko rauhanliike auttaa ammattiyhdistyksiä, kirkkoja, urheiluseuroja ja taiteilijoita kehittämään suhteitaan Venäjään, venäläisiin ihmisiin ja venäläisiin instituutioihin. Maailmanlaajuisessa mittakaavassa tämä koskee luonnollisesti myös konfliktinomaista yhteistyötä Kiinan kanssa.
Ensi vuonna (2025) vietetään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin 50-vuotisjuhlaa. Braun toteaa, että juhlakonferenssia ei enää voida järjestää Helsingissä, koska Suomesta on nyt tullut aggressiivinen Nato-kumppani. Hänen mukaansa on mietittävä, miten me rauhanliikkeenä suuntaudumme tähän päivämäärään, jotta yhteisen turvallisuuspolitiikan ajatus aktivoituu uudelleen. Tällainen konferenssi voitaisiin järjestää joko Dublinissa tai Wienissä. Muita kriteerejä, joihin vaihtoehtoisten turvallisuusrakenteiden on perustuttava, ovat blokkimaisen vastakkainasettelun hylkääminen ja vihollisstereotypioiden ylläpitäminen.
Kirjoitus pohjautuu pitkälti Reiner Braunin artikkeliin Welche Alternativen gibt es zur Militarisierung der EU und der NATO? (https://www.nachdenkseiten.de/?p=111981)