Kulttuurilehti Särön päätoimittaja Mark Mallon kertoo saaneensa toisten kulttuurilehtien päätoimittajilta ja toimittajilta painostavia viestejä lehden julkaistua kirjailija Timo Hännikäisen laatiman kirjaesseen sekä Jani Saxellin kirja-arvion Hännikäisen omasta kirjasta.
Viesteissä ei Mallonin mukaan ollut puututtu mitenkään julkaistujen tekstien sisältöön, vaan kannanotot olivat perustuneet ainoastaan Hännikäiseen henkilönä ja hänen muuhun toimintaansa. Hännikäinen on muun muassa kansallismielisen Sarastus-verkkolehden päätoimittaja ja Suomen Sisu -järjestön varapuheenjohtaja.
Särö-lehteen Hännikäinen oli arvioinut äskettäin edesmenneen yhdysvaltaisen kirjailijan Cormac McCarthyn kaksi viimeiseksi jäänyttä romaania. Saxellin arvioima Hännikäisen teos oli Stalinin muotokuva -niminen tietokirja.
”Pian McCarthy-tekstin julkaisemisen jälkeen toimituksen postilaatikkoon saapui viestejä kulttuurilehtien päätoimittajilta ja toimittajilta, jotka vaativat Säröltä perusteluja palstatilan antamisesta Hännikäiselle. Särön linja ei sovi, sanottiin yhdessä viestissä. ’Mikäli ette ole valmiita poistamaan hiljattain julkaisemianne Hännikäisen ja hänen tuotantoaan koskevia kirjoituksia…’ sanottiin toisessa viestissä. Kolmannen viestin kirjoittaja antoi ymmärtää, että Säröllä voi kohta mennä huonosti”, Mallon kertoo Särön verkkolehden kirjoituksessaan.
Mallon ei nimeä viestejä lähettäneitä henkilöitä tai heidän edustamiaan lehtiä. Kirjoitukseen sisältyy hänen vastauksensa, jossa hän selvittää julkaisukriteerejä.
”Kummassakaan tekstissä Hännikäistä itseään ei nosteta henkilönä esiin, eikä kumpikaan teksti sisällä disinformaatiota tai loukkaavaa materiaalia”, Mallon tähdentää vastauksessaan.
Timo Hännikäinen on avustanut myös Kulttuurivihkoja kirjoituksillaan – tosin ennen äärioikeistolaisiin aktiviteetteihin ryhtymistään, muistaakseni viimeksi noin 15 vuotta sitten. Lisäksi hän osallistui puhelinyhteyden kautta Kulttuurivihkojen eduskuntavaalistudioon vuonna 2011. Tuolloin hän liputti jo perussuomalaisten ja Jussi Halla-ahon puolesta ja debatoi aihepiiristä studiossamme istuneen vasemmistoliittolaisen kollegansa, kirjailija Mike Pohjolan kanssa sivistyneesti.
Hännikäinen ei ole meille aikoihin kirjoituksiaan tarjonnut, joten emme ole joutuneet niiden julkaisemistakaan pohtimaan. Yleisesti ottaen linjamme on näiltä osin sama kuin Särölläkin: teemme julkaisupäätökset journalistisin kriteerein ja ensisijaisesti tarjottujen kirjoitusten sisällön perusteella, ei kirjoittajan perusteella. Sama koskee arvioitavien kirjojen valintaa.
Tuntematta tarkemmin Särölle lähetettyjen viestien taustoja tai yksityiskohtia voin sanoa, että itselleni ei tulisi mieleenkään lähetellä toisten kulttuurilehtien päätoimittajille paheksuvia tai painostavia viestejä heidän kirjoittajavalinnoistaan. Sellaiset asiat eivät kuulu minulle. Ja jos muutoin haluan harjoittaa mediakritiikkiä, teen sen julkisesti, päivänvalon kestävästi, en epämääräisin yksityisviestein. Tähän mennessä mediakritiikkini on aina suuntautunut vain omaa lehteäni isompiin julkaisuihin, yleensä euro- ja Nato-Suomen Pravdaan eli Helsingin Sanomiin.
Särön tapaus on ehkä itsessään vain myrsky vesilasissa. Siihen liittyy kuitenkin laajempia, huolestuttavia suuntauksia. Mallon kirjoittaa esimerkiksi:
”En ehkä olisi ryhtynyt tähän kirjoitukseen, ellen olisi kuullut niin monen suusta, että jos he nykyisen ilmapiirin vallitessa julkisesti puolustaisivat Säröä, heidän työpaikkansa tai apurahansa voisivat olla vaarassa.”
Riippumatta siitä, olisivatko työpaikat tai apurahat oikeasti uhattuina, jo tällainen pelkokin kertoo, että jotakin on vinossa. Kulttuuri ja taide perustuvat ajattelun ja ilmaisun vapauteen, vaikka toki se on tärkeää muussakin inhimillisessä toiminnassa. Jos ihmiset eivät kulttuurialoilla uskalla ilmaista ajatuksiaan, niin missä sitten?