Perjantaina 23.9.2022 sai ensi-iltansa Anna Erikssonin elokuva W (Suomi 2022). Elokuvan maailmanensi-ilta oli Locarnon elokuvafestivaaleilla elokuussa ja Suomen ensi-esitykset olivat Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla 16. ja 19. syyskuuta. Elokuva on kiertueella 24.9.-21.10.2022. Anna Eriksson on mukana kiertueen elokuvanäytöksissä ja vastaamassa yleisön kysymyksiin.
Erikssonille myönnettiin järjestyksessään toinen Espoo Ciné -palkinto 29.8.2022 Espoo Cinén avajaisgaalassa. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai taholle, joka edistää kotimaista elokuvakulttuuria kohti monimuotoista eurooppalaisuutta.
Espoo Ciné esittää Kino Tapiolassa 22.10.2022 kello 14 palkinnon kunniaksi juhlanäytöksen, jossa nähdään Anna Erikssonille tärkeä elokuva Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumi (Italia, Ranska 1964) sekä Erikssonin elokuva W. Hän on paikalla esittelemässä molemmat elokuvat.
”Takana on kolmen vuoden rankka työjakso. Paljon paineita, kunnianhimoa ja odotuksia”, Anna Eriksson sanoo.
”Usein sanotaan, että juuri toisen elokuvan tekeminen on kaikkein vaikeinta, mutta minä epäilen, että olipa kyseessä ensimmäinen tai kymmenes työ, ylitettävänä on aina samat esteet. Oman näkemyksen suhteen on oltava järkähtämätön ja samalla on pystyttävä etenemään täysin vapaasti, pelottomasti ja luottavaisin mielin. Välillä kontrollin ja irtipäästämisen vuorottelu vie valtavasti voimia. Mielestäni tärkeintä on osata kuunnella teosta. Antaa sille mitä se haluaa. Antaa sille kaikkensa. Ja lopulta, kun saa kokea teoksen ’henkiin heräämisen hetken’, tuntuu se pieneltä ihmeeltä ja kummallisella tavalla täysin itsestä riippumattomalta tapahtumalta, joka on kaikkien tehtyjen uhrausten arvoinen.”
W – vuoden poliittisin elokuva!
Kuolemansairas Madame Eurooppa (Anna Eriksson) kituu viimeisessä asemapaikassaan kiinalaisen mieskoneensa seurassa. Heidän välillään on sadomasokistinen riippuvuussuhde. He ovat paossa sotaa, joka lähestyy vääjäämättä pimeyttä halkovan lumisateen läpi.
Toisaalla, keskellä jäätikköä sijaitsevassa instituutissa ryhmä sairaanhoitajia luulee edelleen elävänsä totalitaristisessa diktatuurissa. Valtakunta on romahtanut jo aikoja sitten, mutta he eivät halua uskoa sitä todeksi. Muukalainen saapuu häiritsemään heidän transsiaan.
Näiden kahden tarinan henkilöt kohtaavat toisensa ’verhojen takana’, näyttelijöinä, kuin jonkinlaisessa taukotilassa vain huomatakseen, ettei todellisuus juurikaan poikkea heidän näyttelemiensa tarinoiden todellisuudesta. Sodan riehuessa esiripun toisella puolen, he piinaavat toisiaan epätoivonsa, hämmennyksensä ja vallanhalunsa rippeillä.
”W jatkaa M-elokuvani (Suomi 2018) perintöä siten, että se ammentaa samasta julmuuden ja intohimon alamaailmasta sekä suggestiivisesta rakenteesta, joka on minun tapani käsitellä asioita. Tunteen ja symbolien kautta, ei perinteisen tarinankerronnan kautta. Elokuvia yhdistää myös performatiivinen lähestymistapa, joka on W:ssä viety pidemmälle.”
”Tällä kertaa minua kiinnostivat erityisesti sanat ja niiden painolasti. Sanat kuten ’vallankumous’ ja ’vapaus’ ja ’ikuisuus’. Näihin sanoihin liittyy juuri nyt paljon luopumisen kipua. Ne piirtyvät historiaan ja muistiin aivan erityisellä tavalla. Ne kaikuvat kuiskauksina ja huutoina jostain kaukaa menneisyydestä ja etäältä tulevaisuudesta. Elämän absurdiuden edessä ihmisen on aina ollut pakko kapinoida tai haaveilla siivistä, jolla lentää taivaisiin.”
Korona-ajan ilmapiiristä syntyi Madame Eurooppa
Ajatus elokuvasta, jossa on sairaanhoitajia instituutissa, oli ollut Anna Erikssonin mielessä pitkään. Kun hän alkoi kirjoittaa elokuvan käsikirjoitusta, alkoi koronapandemia, ja tuo ajatus vahvistui entisestään. Hän kirjoitti sairaanhoitajat elokuvaan. Madame Eurooppa tuli siihen mukaan vähän myöhemmin.
”Korona-ajan ilmapiiri, ahdistus, joka tuntui yhteiseltä tunteelta, oli sysäys Madame Euroopan hahmoon. Halusin luoda vertauskuvallisen Euroopan tilaa kuvaavan allegorisen hahmon. Se oli pitkä prosessi, joka kehittyi tekemisen myötä.”
Käsikirjoitus syntyi ainutlaatuisella tavalla, yhteistyössä kuva- ja äänimateriaalin kanssa.
”Inspiroidun siitä ja rakensin elokuvan sillä tavalla. Kuvasimme paljon materiaalia, joka käsikirjoitusvaiheessa toimi alustavana inspiraationa. Se oli ’iso kuva’ ja kun elokuvaa alettiin tehdä, aloin päättää yksityiskohdista. Elokuvat ovat usein isoja tuotantoja jotka vaan tehdään liukuhihnamaisesti eikä muutoksille ole sijaa. Mielestäni koko prosessin pitää olla sellainen, että muutoksia voidaan tehdä.”
”Työskentelen pienen työryhmän kanssa. Mieheni Matti Pyykkö kuvaa ja hän tekee muutakin, esimerkiksi valaisee. Se mahdollistaa muutokset ja on mielestäni paras mahdollinen tapa tehdä.”
Pääosanäyttelemisen lisäksi Anna Eriksson vastaa elokuvan lavastuksesta, äänisuunnittelusta, puvustuksesta ja leikkauksesta.
Monet elokuvassa näyttelevät olivat hänelle tuttuja tai puolituttuja. Eriksson lähetti heidän kauttaan viestiä kiinnostaville ei-tutuille kysyen heitä elokuvaan.
”Hanna Trygg, joka näyttelee pääsairaanhoitajaa, on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin minä. Iäkästä sairaanhoitajaa näyttelevä oli ensimmäisen luokan opettajani. Tiesin Karina Kivilahden mutta en tuntenut häntä. Hän innostui kun pyysin häntä elokuvaan. Tutustuin Facebookin kautta hongkonglaiseen näyttelijään Parco Leehen, joka on mieskoneen roolissa. Menimme Hongkongiin tapaamaan häntä ja siitä se lähti. Valitsin näyttelijät heidän filmaattisuutensa takia. Olen hyvin ylpeä näyttelijöistä. Hienoja kasvoja. Olen ylpeä koko työryhmästä.”
(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)
Suurten murrosten aika
”Kuvaukset kestivät kaksi vuotta. Kuvasimme pitkään Paimion parantolassa. Menimme kuvauspaikalle jo paljon etukäteen. Se on tärkeää. Ottaa kuvia. Suunnitella mitkä paikat ovat parhaat kuvaukseen. Intensiivinen kuvausjakso kesti vuoden.”
Eriksson halusi kuvata Euroopan tilaa tunteen ja symboliikan kautta. Se osui juuri oikeaan aikaan. Ajankohtaisuus löi elokuvaan vahvan leimansa. Elokuva on myös enteellinen.
”Kun tämän vuoden tammikuussa kuvasimme viimeistä kohtausta, helmikuussa alkoi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Se oli kummallinen ja epätodellinen hetki. Jo koko pandemia-aika oli tummasävytteinen; tuntui, että suuria muutoksia on tapahtumassa eikä maailma enää palaa pandemiaa edeltävään aikaan. Iso pyörä lähtee pyörimään.”
Erikssonin mukaan isot muutoskohdat maailmassa, tässä tapauksessa Euroopassa ovat vaarallisia, koska tasapainoillaan monen asian kanssa. On tapahtumassa suuria murroksia, tapahtunut jo, esimerkiksi teknologinen murros. Miten käy heille jotka putoavat siitä?
”Jos isot asiat haluaa laittaa jonkun hahmon harteille, tässä tapauksessa Madame Euroopan harteille, elokuva ei voinut muodostua muunlaiseksi. Pandemian ansiosta elokuvassa ovat sairaanhoitajat ja totalitaristiset ajatukset. He toteuttavat rituaaleja ja rutiineja, mutta eivät enää tiedä miksi. Ollaan jo niin pitkällä ohjeiden, sääntöjen ja pakkojen maailmassa. Nämä assosiaatiot muodostivat elokuvan. Paljon isoja teemoja. Niitä asioita ihmiset miettivät, eivätkä ne ole etäisiä ja vieraita. Tämä aika on sellaista, että niitä miettii vääjäämättä.”
”Elokuvan tekemisessä kaikki oli haasteellista ja vaikeaa, jokainen osa-alue. Olosuhteet aiheuttivat suurimmat haasteet. Paimion parantolaa lukuun otttamatta ne olivat todella karut. Paikkoja ei lämmitetty. Kuvasimme keskellä kylmää talvea. Pelkästään se oli todella rankkaa. Puhumattakaan kokonaisuuden luomisesta, lopullisten päätösten tekemisestä ja elokuvan leikkauksesta. Kun lisäksi näyttelee ohjaamassaan elokuvassa, asettaa se omat vaatimuksensa, täytyy esimerkiksi suunnitella tarkkaan. Kun olen kameran edessä, en voi samalla mennä katsomaan, miltä kohtaus kameran takaa näyttää. Ranskan kieli vaati kovaa harjoittelua. On helpompi ohjata muita kuin itseään.”
Nykyaika vaatii itsenäiseltä elokuvantekijältä kaiken ja enemmän
”M:n tekeminen kesti monta vuotta. Se oli minulle elokuvakoulu, jossa opettelin miten elokuvaa tehdään. Sen aikana oma ilmaisutapani kehittyi. W on periaatteessa sitä samaa ilmaisua, aihe on eri, mutta suggestiivinen henki on sama. Elokuvan vetovoima perustuu siihen, että se on tehty toisin kuin on totuttu. Sen maailmaan houkutellaan ainutlaatuisella tavalla. Rytmi on tärkeää, hiljaisten ja voimakkaiden osuuksien vuoropuhelu. Metodini syntyi alun perin kokeilemalla, nyt se on minulle vakiintunut linja ja tyyli.”
”Pyrkimykseni on tehdä elokuvia, joissa nainen on ihmisyyden vertauskuva. Tähän rooliin on lähes poikkeuksetta kelvannut vain mies. Nainen kuvastaa ehkä äitiyttä, feminiinisyyttä ja seksuaalisuutta, mutta ihmisyyden symboliksi hän on ikään kuin ’riittämätön’. On misogynistista ajatella, että nainen voi ’näytellä vain itseään’. Kun nainen irtautuu hänelle sopivaksi määritellyltä alueelta eli pyrkii muuttumaan naisesta ihmiseksi, hänestä tulee ’itsensä parodia’.”
Erikssonin mukaan Suomessa todella harva tekee vastaavanlaisia elokuvia. Ulkomailla ne ovat vähentyneet.
”Tällaisia elokuvia esitetään usein vain festivaaleilla. Vaikka toisin voisi ja pitäisi olla. Näissä ei raha pyöri. Elokuvan tekijällä täytyy olla paloa ja halua. Elokuvataide on kaikkein vaativin taidemuoto. Elokuvan ’tunne’ ja ’mieli’ syntyvät niin kovin monesta osatekijästä ja niiden osatekijöiden välisestä suhteesta. On opittava hallitsemaan ääntä ja hiljaisuutta, valoa ja varjoja, sanoja ja sanomatonta. On oltava nyanssien tajua, kykyä erottaa valhe totuudesta ja aito epäaidosta.”
Elokuvan tekeminen vaatii Erikssonin mukaan aina paljon vastuunottoa ja sitoutumista, mutta ajattelemaan ja tuntemaan haastavat elokuvat vaativat tekijänsä asettamaan itsensä alttiiksi elämälle ja elokuvalle niin, ettei mikään inhimillinen tunne jää vieraaksi. Taiteilijan pitää pystyä elämään toisten ihmisten elämää, ja se vaatii uhrauksia. Vain harvat ovat tähän valmiita, täällä tai missään.
”Elokuvateatterit voisivat uudistaa ja monipuolistaa tarjontaansa. Koronapandemian jälkeen elokuvissa käynti on vähentynyt. Elokuvat pitäisi saada houkuttelevaksi. Niihin pitäisi luoda uudestaan vaaran tuntu, profiilin korotus ylipäätään. Ne pitäisi noteerata isommin, jotta ne houkuttelevat katsojia ja kannustavat tekijöitä. Nyt tehdään hirveän turvallista, eikä se ole hyvä. Ja tietyille yleisöille, mutta onko aina sellaista yleisöä?”
Eriksson toivoo, että W kannustaa muita saman tyylin elokuvantekijöitä.
”Tämä itsesensuurin, polarisoitumisen, kaksoisstandardien ja pinnallisten kulttuurivallankumousten aika vaatii itsenäiseltä elokuvantekijältä kaiken ja enemmän. Vahvuutta vastustaa virtauksia, jotka banalisoivat totuuden. Rohkeutta uudelleenkirjoittaa sääntöjä. Rohkeutta uhrata itsensä häpäisten ja tulla kosketuksiin häpeänsä kanssa. Suuruudenhulluutta ja masokismia, jotta kykenee purjehtimaan käsivarret avoinna hyökyaaltoa vastaan, vaikka tietää hukkuvansa. Ja lopuksi, suurta rakkautta tätä suurenmoista taiteenlajia ja erityisesti ihmislajia kohtaan.”
”Haluan kuvata autiomaassa”
Seuraavaksi Anna Eriksson haluaa kuvata autiomaassa.
”Kaipaan voimakkaaseen valoon, tämän ’pimeän’ elokuvan jälkeen. Tarkoitus on lähteä Namibiaan autiomaahan katsomaan voiko sinne mennä tekemään elokuvaa ja millä tavalla. Kirjoitan käsikirjoitusta. Se on vasta alussa.”
