Kirja-arviot
Klaus Weckroth (2020): Kaiken järjen mukaan. Kuvitus Aiki Maakari. Books on Demand 2020, 288 sivua.
Monta näkökulmaa todellisuuteen tarjoaa sosiaalipsykologi Klaus Weckrothin Kaiken järjen mukaan. Monipuolisuutta korostaa sekin, että teoksesta puuttuu alaotsikko.
En osaa pitää useampaan suuntaan kurkottavaa ajattelua puutteena, vaan pikemminkin ansiona.
Kuvitelkaa kirja, jossa esitellään tutkimusohjelma sosiaalipsykologiaa varten, yhteiskuntapoliittinen pamfletti sekä tragedioiden täyttämä tieteellinen ja henkilökohtainen omaelämäkerta. Teoksen voisi luokitella myös mietelmäkirjallisuuden genreen.
Eniten sanottavaa ja sanomista Weckrothilla on ihmistieteistä ja erityisen paljon sosiaalipsykologiasta ja niiden sisällä aivan erityisen paljon naistutkimuksesta. Tässä meillä on mies naistutkimuksen teoriaa kehittämässä!
Aivan yhtä hyvin Kaiken järjen mukaan voi lukea itsepäisen ja itsenäisesti ajattelevan tutkijan muistelmina, tutkijan joka jo ennen graduaan aiheutti tiedepoliittisen kiistan, kun kieltäytyi liittämästä psykologian sivulaudaturtyöhönsä empiiristä osaa, koska piti tärkeämpänä teorian kehittämistä.
Vuonna 1998 väitöskirja oli hyväksytty ja tulevaisuus mahdollisuuksia täynnä, kun Weckrothin mielenterveys petti. Johtopäätös oli armoton: työkyvyttömyyseläke psyykkisistä syistä.
Entä maailma tieteen ulkopuolella? Weckrothin yhteiskuntapoliittista ajattelua luen näin: jos demokratia estää tärkeiden päätösten tekemisen ajallaan, niin viis demokratiasta, päätettäköön asioista kaiken järjen mukaan.
Weckroth on tiukasti kiinni ajan hengessä. Samantapaisia mielipiteitä esittävät muun muassa monet luonnonsuojelijat ja myös poliittiset populistit. Mutta niinhän koronatalvena demokratian rajoja ovat kolkutelleet hallituksetkin eri maissa.
Alkuperäinen käsikirjoitus katosi bittiavaruuteen – kun ei ollut varmuuskopiota! Ja niin ”Klasun” täytyi luottaa muistiin ja aloittaa kirjoittaminen saman tien uudestaan. Melkoinen suoritus, mutta samalla näytön paikka: onhan muisti ja muistaminen ollut tutkijalla tärkeä tieteellisen mielenkiinnon kohde.
Kaiken järjen mukaan on rakennettu pienoisesseistä, vailla esipuhetta ja johdantoa, ilman väliotsikkoja. Tekstiä katkoo lihavoitu ranskalainen viiva, josta Weckroth käyttää nimitystä ”ajatuskatkoviiva”.
Alussa lukeminen töksähteli, mutta pääsin mukaan, kun oivalsin, että tämähän on eräänlaista ihmistieteen fuusiojatsia. Alussa esiteltyihin teemoihin palataan tämän tästä, aina hiukan eri näkökulmasta. Teemoissa soi paitsi tutkimusperinne myös aineksia naistutkijoiden teoksista, kaunokirjallisuudesta ja populaarikulttuurista, kuten sarjakuvista.
Ajatuskatkoviivat ovat kuin ”basarin” tömähdyksiä.
Huipennus seuraa lopussa, kun Weckroth tiivistää tavoitteensa eli käytännössä vastaa kysymykseen, mitä sitten pitäisi tehdä.
Ennen kaikkea Weckrothin mielestä tulisi kääntää mielenkiinto historian sijasta tulevaisuuteen, siirtyä toimintojen kautta tutkimaan tulevaisuuden monia mahdollisuuksia.
Kaikki yllä kuvattu on mielenkiintoista, mutta vielä kiinnostavampaa on tekijän tapa käyttää kaunokirjallisuutta tieteellisen argumentoinnin välineenä. Nopea laskutoimitus kertoo, että hän siteeraa ainakin neljääkymmentä kirjailijaa, joitakin monta kertaa. Pentti Saarikoskesta Thomas Bernhardiin, Henrik Tikkasesta Petri Tammiseen, Pirjo Hassisesta Anu Kaipaiseen, Virginia Woolfista Johanna Sinisaloon jne. Ja vilahtaa siellä minunkin nimeni.
Kirjailijat näyttäytyvät Weckrothin tekstissä tutkijakollegoina, jotka ovat pohtineet samoja ongelmia kuin hänkin. Ainahan lause hyvältä kirjailijalta tylsän empirismin voittaa!
Hannu Paronen
