Saksa on kehittymässä yhteiskunnallisen nousun ja sosiaalisen integraation yhteiskunnasta sosiaalisen putoamisen, prekarisoitumisen ja yhteiskunnallisen polarisoitumisen maaksi. EU:n talousveturin kehitys osoittaa, että kapitalismin kulta-ajat ovat taakse jäänyttä elämää. Nykyistä kehitystä määrittävät sosiaalivaltion alasajo, keskiluokan osuuden vähentyminen, matalapalkkasektorin kasvu, yhteiskunnan voimakas polarisaatio ja köyhyyden kasvu.
Saksan liittotasavallassa nousi vuonna 1971 ammattityöläisten lapsista 41 prosenttia ylempään ammattiluokkaan. Vuonna 1978 luku oli jo 63 prosenttia. Tuolloin puhuttiin sosiaalisesta noususta ”hissi-ilmiönä”. Nyt kehitys on kääntynyt toiseen suuntaan. Tänä päivänä ”liukuportaat” vievät entistä suurempaa määrää yhteiskunnan tikkailla alaspäin. Vuosien 1997–2010 välisenä aikana keskiluokan osuus Saksassa on pudonnut 52,8 miljoonasta 47,3 miljoonaan. Alemman keskiluokan osuus on vähentynyt 15 prosenttia. Pysyvien työpaikkojen määrä on pudonnut 84 prosentista (v. 1970) 68,3 prosenttiin (v. 2014). Tuona aikana halpapalkkasektori on paisunut 5,9 miljoonasta (1995) 8,4 miljoonaan (2010) työntekijään.
Saksassa poliittinen epävarmuus ja yhteiskunnalliset jännitteet kasvavat. Maa on siirtymässä liittokansleri Merkelin jälkeiseen aikaan lisääntyvän vihan ja pelon tunnelmissa. Hallituspuolueiden alamäki on jyrkentynyt. Kristillisdemokraattien ja demarien yhteinen kannatus on laskenut 45 prosenttiin. SDP on menettänyt 10 miljoonaa äänestäjää vuodesta 1998 vuoden 2017 liittopäivävaaleihin. Kristillisdemokraattiselta puolueelta (CDU) on hävinnyt samassa ajassa ”vain” 2 miljoonaa äänestäjää. Äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle (AfD)-puolue on ohittanut gallup-luvuissa demarien kannatuksen ja siitä on tullut suurin oppositiopuolue.
”Agenda 2010” – sosiaalivaltion alasajo
Saksassa nykyistä kehitystä määrittävät ”uudistukset” käynnistyivät Gerhard Schröderin ja Joschka Fischerin punavihreän hallituksen toimesta 2000-luvun alussa. Perustana oli hallituksen ”Agenda 2010” -suunnitelma, jonka ytimen muodosti työvoima- ja sosiaalipoliittisten saavutusten murentaminen. Pääoma- ja finanssiryhmät ovat valloittaneet 1980-luvulta lähtien sosiaalivaltion solmukohtia. Suuryrityksille ja superrikkaille on myönnetty mittavia veroalennuksia ja julkisia toimintoja on yksityistetty. Agenda 2010 on merkinnyt finanssimarkkinoiden vapauttamista, työmarkkinoiden säädösten purkamista, pienten yritysten irtisanomissuojan lakkauttamista, progressiivisen verotuksen vähentämistä, miljardien leikkauksia vammaishuoltoon, eläkejärjestelmään ja terveydenhuoltoon, työperäisen maahanmuuton edistämistä ja muun maahanmuuton ehkäisemistä.
Suuntana on ollut sosiaalisten turvajärjestelmien, infrastruktuurin, koulutuksen keskeisten toiminta-alueiden yksityistäminen. Schröderin ja Fischerin hallituksen käynnistämä Agenda 2010 oli laadullisesti uusi askel pääoman ”sisäisessä ekspansiossa”. Tuloksena on syntynyt uuden muotoinen ”täystyöllisyys”, jonka ytimessä on laaja matalapalkkasektori.
Matalapalkkasektorin yhteiskunnalliset vaikutukset
”Me olemme rakentaneet toimivan matalapalkkasektorin”, julisti Saksan sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder Davosissa vuonna 2005. Rikkaassa Saksaan on nykyisin Euroopan toiseksi suurin matalapalkkasektori (Deutsche Wirtschafts Nachrichten 26.07.13). Lähes joka neljäs saksalainen (24,1 %) työskentelee kyseisellä sektorilla. Ainostaan Liettuassa työskentelee EU-maissa tällä hetkellä enemmän ihmisiä alhaisilla palkoilla (27,5 %). Eurooppalaisessa vertailussa saksalaiset naiset työskentelevät kaikkein eniten matalapalkkasektorilla. Heistä 32,4 prosenttia työskentelee köyhyysrajan alittavalla palkalla.
Kokopäivätyö ei enää takaa toimeentulominimiä. Työaika on monien kohdalla kasvanut tulojen laskiessa. On syntynyt laaja ihmisjoukko, joka on tuomittu elinikäiseen työköyhyyteen ja sitä seuraavaan vanhuusköyhyyteen. Tällä hetkellä 1 032 331 henkilön tulot ovat niin alhaiset, että he saavat palkkansa tueksi sosiaaliavustusta. Vuosina 2007–2017 valtio on maksanut kyseistä sosiaalitukea matalapalkkasektorin työntekijöille yhteensä 107 miljardia euroa. Veronmaksajat ja yhteiskunta subventoivat käytännössä huomattavalla summalla matalapalkkasektorin yritysten palkkamenoja.
Matalapalkkasektorin syntyminen on merkinnyt Saksassa palkkaeriarvoisuuden syntymistä, kuten Institut für Arbeitsmarkt- und Berufsforschungin (IAB) tutkimus toteaa. Instituutin julkaiseman tutkimuksen mukaan palkkaeriarvoisuus normaalityöpäivää tekevien ja osa-aikaisesti työskentelevien välillä on Saksassa suurempi kuin lähes kaikissa muissa EU-maissa. Yhtenä tekijänä on se, että Saksan työvoimasta 44,5 prosenttia on vailla ammattikoulutusta. Luku on EU-maiden korkein.
Työttömyyskorvausjärjestelmän romuttaminen ja köyhyyden kasvu
Matalapalkkasektorin synnyttämistä on olennaisesti vauhdittanut työttömyyskorvausjärjestelmän murentaminen, joka tunnetaan Saksassa Hartz IV -lainsäädännön nimellä. Se muodostaa Agenda 2010 -suunnitelman ytimen. Hartz IV -lainsäädännön mukaan työtön saa vuoden ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ja sen jälkeen hän putoaa ns. työttömyysraha II:lle, jonka suuruus on nykyisin elämäntilanteesta riippuen 368 euroa (parisuhteessa) ja 409 euroa (yksinasuva/yksinhuoltaja) kuukaudessa. Tämän lisäksi maksetaan saajan vuokra ja vuokran sivukustannukset sekä lämmitys, sosiaalimaksut ja sairausvakuutus tiettyyn summaan saakka. Se on merkinnyt yli vuoden työttömänä olleille nopeaa ajautumista köyhyysloukkuun ja alistumista valtiokoneiston täydelliselle läpivalaisulle sekä joutumista oikeudettomaksi halpatyövoimaksi.
Saksan sosiaalivaltion alasajon tuloksena on köyhyyden räjähdysmäinen kasvu. Vuonna 2008 julkaistun Saksan liittovaltion hallituksen köyhyysraportin mukaan ”joka neljäs saksalainen on joko köyhä tai välttyy köyhyydeltä vain valtiollisen tuen avulla”. Köyhyydestä kärsivät niin työikäiset työttömät ja matalapalkkasektorin työntekijät kuin lapset ja eläkeläiset. Lapsiraportti 2007 -kartoituksen mukaan yli 2,5 miljoonaa lasta elää köyhyydessä. Lapsiköyhyyden kasvu on ollut räjähdysmäistä. Saksan liittotasavallassa eli vuonna 1965 joka 75. lapsi sosiaaliavustuksen varassa. Tänään vähintään joka neljäs lapsi elää perheessä, joka kuuluu sosiaalituen piiriin.
Eläkeläisten köyhyys on lisääntynyt huomattavasti. Vuoden 2012 raportin mukaan henkilö, joka on työskennellyt 35 vuotta ja ansainnut 2 500 euroa bruttona kuukaudessa, saa vuonna 2030 eläkettä alle 700 euroa kuukaudessa. Der Spiegel -lehden mukaan ”miljoonia normaalituloa ansaitsevia uhkaa vanhuusajan köyhyys”.
Aktiivimalli ja sosiaalituen leikkaukset rangaistuksena
Harz IV -lainsäädäntöön sisältyy tukia leikaava ”aktiivimalli”. Työttömyysraha II voidaan leikata, jos kaikki kriteerit eivät täyty. Vuoden 2018 alkupuolella tilastojen mukaan noin 450 000 henkilöllä oli tukea leikattu keskimäärin 110 euroa kuukaudessa kolmen kuukauden ajaksi. Tämä merkitsee työttömille ylivelkaantumista, terveydenhuollon heikentymistä, asunnottomuutta ja nälkää.
Uusliberalistinen sosiaalivaltion alasajo, työttömyyden ja ennen kaikkea köyhyyden kasvu ovat kasvattaneet sen pelon ilmapiirin, joka on mahdollistanut alhaiset palkankorotukset ja matalapalkkasektorin synnyttämisen ilman laajempaa vastarintaa. Sosiaalivaltion romuttaminen, yhteiskunnallinen polarisaatio ja ihmisten kasvava huoli omasta toimeentulostaan ovat keskeisiä taustatekijöitä äärioikeiston nousulle ja nykyisten hallituspuolueiden jyrkälle poliittiselle alamäelle Saksalle.
Suomessa Saksan ”työllisyysihmettä” ja Hartz IV-mallia markkinoivat niin Elinkeinoelämän keskusliitto kuin kokoomuksen valtiovarainministeri Petteri Orpo. Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari suitsuttaa ”Saksan mallin” kaikkivoipaisuutta: ”Saksa on todistanut, että keinot näyttävät myös toimivan. Kun Saksan keinot esiteltiin 15 vuotta sitten, se johti laajoihin mielenosoituksiin. Historian valossa osoittautui hyväksi, että hallitus ei antanut periksi. Tästäkin Suomi voisi ottaa opiksi.”
Nykyinen Sipilän hallitus ajaa Saksan malliin perustuen työttömien kurittamista aktiivimallin avulla. Tavoitteena on myös irtisanomissuojan heikentäminen. Hallitus on edistänyt rikkaiden aggressiivista verosuunnittelua lainsäädännöllisesti. Hallituksen piirissä suitsutetaan Saksan mallin ”työllisyyskehitystä” ja samalla vaietaan visusti tämän kehityksen negatiivisista yhteiskunnallisista ja poliittisista vaikutuksista.
