Toisinaan kulttuuririentojen keskellä käy hieman samaan tapaan kuin Sirkka Turkan runossa kokoelmasta Mies joka rakasti vaimoaan liikaa: ”Kun pyydän viinaa, minulle tarjoillaan jäätelöä – –”. Minun piti Runokuu-festivaalin alkajaisiksi käydä Kansallisteatterin Lavaklubilla kuuntelemassa, kuinka Turkka lukee omia runojaan ja mitkä Turkan runot ovat vaikuttaneet muun muassa Pauliina Haasjoen ja Olli Heikkosen runouteen, mutta kun ei, niin ei. Turkka joutui onnettomuuteen ja vähältä piti, etten olisi ollut muiden mukana kyseisessä tapahtumassa siirrettynä ajankohtana torstaina 30.8., jolloin en millään ehdi paikalle. Tennispalatsissa Helsingin taidemuseossa sen sijaan olikin näyttelyiden ohella yllättäen tarjolla myös virtuaaliorkesteri Sibelius 360.
Virtuaalilasien ja kuulokkeiden avulla saa 360 astetta kattavan kolmiulotteisen vaikutelman siitä, miltä Philharmonia-orkesteri kuulostaa Esa-Pekka Salosen ja orkesterin välissä. Kuuntelin loppupätkää Sibeliuksen viidennestä sinfoniasta, ja vaikutelma oli kiehtova. Kokemuksesta saa uudella tavalla mielikuvan siitä, mitä Sibelius kaipasi, kun hän kaipasi ”orkesterikylpyjä”. On erilaista kuunnella sinfoniaa, kun orkesteri ympäröi kuulijan eli käytännössä kapellimestarin – tosiaan hieman samaan tapaan kuin kylpyvesi ympäröi kylpijän – verrattuna siihen, että kuuntelee orkesteria yleisön joukossa jonkin matkaa orkesterista. Musiikin suhteen 360 on kuitenkin hieman liioittelua, koska orkesteri kattaa käytännössä virtuaalitilasta puoliympyrän eli 180 astetta, mutta silti kokemus on kuulemisen arvoinen. Vielä tämän kuun 29. päivään asti. Vapaa pääsy.
Viidennen sinfonian loppu on hieno esimerkki, mutta herättää samalla kysymyksen, millaista muunlaisten kokoonpanojen kuunteleminen olisi moisilla virtuaalijärjestelyillä. Saisiko kamarimusiikista enemmän irti, jos sitä kuuntelisi soittajien keskellä tai olisiko oopperaa mielenkiintoista seurata keskellä näyttämöä? En ole aivan varma. Etenkin oopperaa haluaisin varmaan sittenkin seurata katsomon puolella, jossa kaikkia lavalla tapahtuvia asioita voi seurata samanaikaisesti ohjaajan tarkoittamalla tavalla. Virtuaalijärjestelmä tuntuisi olevan parhaimmillaan juuri orkesterimusiikin toistamisessa.
Silti luulisin, että tulevaisuudessa moisella virtuaalijärjestelmällä olisi kaupallisiakin mahdollisuuksia, vaikka vielä niitä ei olekaan kodinkoneliikkeiden tarjouksissa, enkä tiedä kuka moisia systeemejä nykyisin ostaa. Edellisen kerran tarkastelin virtuaalisesti Khronoksen taloa Taidehallissa IC-98:n näyttelyssä. Laitteisto voi saada perinteisen stereolaitteiston ja luultavasti jopa monikanavaisen äänentoiston tuntumaan aika vaatimattomalta.
Ehkä mielenkiintoisinta on se, että kerrankin tekninen järjestelmä tarjoaa jotain sellaista, johon konserttiyleisöllä ei ole mahdollisuutta elävässä konserttiesityksessä: kuulla orkesteria kapellimestarin paikalta. Luultavasti tällainen on joskus tulevaisuudessa mahdollista myös netin kautta ja viimeistään silloin kysytään, haluaako yleisö konserttikokemuksensa konserttisalissa vai virtuaalilaitteiston kautta.
Kuinka suuri merkitys on sillä, että kuulija voi katsella virtuaalilaseilla soittajien ja kapellimestarin työskentelyä? Kapellimestari- ja orkesterisoitinopiskelijoille varmaankin, mutta entä muulle yleisölle? Vaikka konsertteja välitetään televisionkin kautta, en itse läheskään aina jaksa jämähtää katselemaan kyseisten konserttien kuvaa, vaikka kuuntelenkin itse musiikkia. Voisin melkein siteerata Turkkaa: ”Musiikki on väsyttävää katseltavaa – –”. Näin Turkan runon subjekti toteaa, vaikka selvästikään musiikki ei ole Turkalle mikään yhdentekevä juttu, vaan tärkeä asia, jota hän käsittelee useassakin runossaan.
Voisiko tulevaisuuden kaupalliset laitteistot jakaa kahteen osaa, jolloin ensin voisi ostaa kuulokesysteemin ja jos tarvetta todella on tai laitteistot halpenevat huomattavasti, niin sitten voisi ostaa myös virtuaalilasit, joilla halutessaan näkisi muusikoiden työskentelyä. Milloinkohan konserttitaltiointeja ja suoria lähetyksiä ruvetaan yleisesti tällaisia systeemejä varten tuottamaan? Odotan uteliaisuudella, mikä on tällaisten järjestelmien vaikutus elävälle konsertoinnille. Eivätköhän elävät konserttiesityksetkin ole sentään jollekin ”kalleus ja lohtu, jollekin varma tähti kuuttomassa yössä”?
